maanantai 27. helmikuuta 2012

Soon kevät ny!

Jos syksyllä naureskelin ajoissa kasvatetulle talviturkille niin kiitettävän aikaisin tuo kaveri alkaa sitä myös riisua pois. Karvaa on lähtenyt kohta kuukauden päivät ja viime aikojen leudot säät ovat saaneet karvanlähdön villiintymään ihan täysin.

Kymmenen minuutin harjauksen karvasaldo.

Talviretki Teivoon

Hupi teki jälleen kerran perinteiset ja sai etusen turvotuksen laskemaan kauniisti pois päivää ennen klinikkareissua, mutta matkaan lähdettiin toki silti.

Oltiin aamun ensimmäiset asiakkaat ja päästiin sisään ilman odotteluita. Hiukan kaikkea jännittänyt Hupi sai pienen poniannoksen rauhottavaa ja otti sen jälkeen varsin rauhallisesti kaiken mitä jatkossa tehtiin. Eläinlääkäri kokeili ensin jalan (ja itse asiassa koko hevosen) läpi, ja totesi saman mitä itsekin oltiin jo todettu, kuiva on ja jänteetkin oli hyväntuntuiset ja aristamattomat. Juoksuttaessa oli aivan puhdas sekä suoralla että kaarella, joten ultraa ei katsottu edes tarpeelliseksi. Tässä vaiheessa oli oikein hyvä mieli, turhat klinikkareissut on parhaita klinikkareissuja.

Hupi oli kuitenkin juoksuttaessa taas tosi jäykkä takaosastaan, varsinkin ympyrällä oikea kierros oli huonompi. Vertyi kyllä koko ajan, mutta koska jäykkyys oli niin selkeää ja se toistuu aina sekä rankan treenin että pidemmän levon jälkeen, niin päätettiin sitten katsoa vähän tarkemmin jos löytyisi syitä. Taivutettiin samantien kaikki jalat läpi - eikös ostotarkastus kuulu tehdä näin puolitoista vuotta kauppojen jälkeen? Etujalat ja takajalkojen alanivelet kaikki ihan puhdasta nollaa, sen sijaan takajalkojen ylänivelistä tuli vasemmalta ykkösen ja oikealta kakkosen verran reaktiota. Vierestä katsoneen kaverin silmään lähinnä liikeradan muutos (heitti jalkaa muutaman askeleen ajan "sivukautta"), ei niinkään sellainen perinteinen könkkä. Ehdotuksena oli kuitenkin varmuuden vuoksi kuvata takaosa, ja allekirjoittanuthan maalaili tässä vaiheessa seinälle jo kaikki nivelrikko- ja kinnerpattipirut ja muut vastaavat.

Hevonen röntgeniin, pikkutujaus rauhottavaa vielä lisää kun oli vähän liian jännää (ja sen jälkeen hevonen nukkui pää omaa rintaani vasten nojaten...), ja kuvat sekä kintereistä että takapolvista. Tuloksena joka ikisestä kuvasta "ei merkittäviä muutoksia", ja eläinlääkärin suomentamana vielä "tosi hyvät kuvat varsinkin tän ikäiselle hevoselle". Näytti niveliä kuvista että "tuolla vois tyypillisesti olla luupiikkiä jos jossain olis, ja tuolla nivelpinnoissa on usein kulumaa mutta ei täällä kyllä mitään ole". Ja tässä kohtaa allekirjoittanut uskalsi taas hengittää. Eli ostotarkastus meni kyllä riittävän hyvin läpi näin puolentoista vuoden viiveellä, hyvät kaupat oli ;)

Kuvatut nivelet päätettiin varmuuden vuoksi piikittää ihan pienillä kortisoniannoksilla, jos toisi apua takaosan jäykkyyteen. Varsinkin takapolvien jäykkyydestä ja jumeista olen tänä vuonna jo itsekin tänne kirjoittanut. Mitään varsinaista selittävää vikaa ei kuitenkaan löytynyt. Talvellahan Hupi on aina ollut vähän hidas vertymään eli sinänsä voisi osittain selittyä ihan lihaspuolen asioillakin. Nyt ohjeeksi tuli parin päivän tarhalepo, viikon kävely, viikon kevyt työ ja sitten vähitellen takaisin töihin. Jos piikitys auttaa niin hyvä, jos ei niin sitten seurataan ja katsotaan täytyykö tehdä jotain vielä lisää vai annetaanko olla. Varsinaisesti kipeähän tuo ei siis ollut kuitenkaan.

Ja sitten päivän uutispaukku - Hupi käveli molemmissa päissä käytännössä suoraan koppiin. Liina oli takana apuna mutta ei joutunut antamaan juurikaan painetta edes. Kerran haistoi lastaussiltaa, ilmeisesti totesi että tämä kyyti kelpaa, ja käveli sisään. Eikä ajatellutkaan pakittavansa samalla vauhdilla pihalle kuten niin usein aiemmin. Hieno Hupi! Voi kun pääsisi harjoittelemaan useammin niin tuostahan tulisi maailman helpoin lastattava. Vaan jos kuljetuskertoja tulee kerran puolessa vuodessa ja aina on pieni kiire tai stressi niin eipä se ainakaan helpota asiaa.

maanantai 20. helmikuuta 2012

KKK ja balettitossut

Ei tosin ihan ne perinteiset kolme koota, mutta jotain sinne päin kuitenkin. Vasen etunen oireilee edelleen, neste on jonkun verran laskenut ja ihan selvästi pehmeämpää mutta missään tapauksessa jalka ei ole normaali. Todennäköinen syykin selvisi kun juttelin tallinomistajan kanssa, Hupi oli tiistaina katsellut hetken pihattohevosten riemua ja eestaas juoksemista ja päättänyt sitten osallistua itsekin leikkiin. Ja kun 500 kiloa suomenhevosta alkaa tanssia balettia eikä nilkat ole kunnolla teipattuna niin sen tietää mitä siitä seuraa...

Loppuviikko mentiin siis ohjelmalla Kylmää, Kävelytystä ja Kärsivällisyyttä. Jalka on tosiaan mennyt päivä päivältä parempaan päin mutta edelleen se paikallinen nestekertymä on olemassa ja täsmälleen siinä samassa kohdassa. Toistaiseksi herralle on kävely sopinut vallan mainiosti, malttaa mielensä vaikka mörköjä kyllä näkyy päivä päivältä tiheämmässä. Kylmäys on näillä keleillä näppärä hoitaa hangessa seisottamalla. Sen verran mahtavat jalkakarvat Hupilla on että jalka on pakko kastella ennen hankeen menoa, muuten karva eristää kaiken kylmän eikä jänteet viilene ollenkaan. Seurataan nyt hetki vielä mutta kyllähän tuo pelottavasti alkaa näyttää siltä että Teivon reissu on edessä. Hirveä säätäminen vaan koppien ja kyytien ja omien aikataulujen suhteen, mutta kyllähän tuon on pakon edessä onnistuttava.

Kengittäjä kävi viikonloppuna ja totesi 10 viikon kengitysvälin olleen ihan sopiva, ei ollenkaan liian pitkä, kun kerran kengät pysyi hyvin jalassa. Tässä ajassa oli kavio kasvanut sen verran että sai vähän vuollakin pois eikä tarvinnut vaan raspilla tasoitella. Joten nyt on ponilla uudet balettitossut alla, harrastus voi jatkua?

torstai 16. helmikuuta 2012

Valmennusviikonloppu, part II

Ensimmäisenä ennen kun unohtuu, edellispäivälle on nyt lisätty myös se luvattu video tunnista.

Sunnuntaina jatkettiin samalla suoristusteemalla, tosin jos eilen hakemalla haettiin vinouksia niin tänään keskityttiin sitten enemmän niiden korjaamiseen. Hupi oli jo verkassa aika kivan tuntuinen, rennompi ja rauhallisempi kuin edellispäivänä, ja saatiinkin kiitosta sekä muodosta että tahdista.

Aloitettiin vähän samalla tehtävällä mihin eilen lopetettiin, eli ratsastettiin radan poikki ja vaihdettiin suuntaa aina joka kerralla. Mutta jos eilen keskityttiin suoristamiseen ja tarkkoihin asetuksiin ja taivutuksiin kulmassa, niin nyt lähdettiin tekemään tehtävää ensin niin, että asetus säilyi koko ajan samalla puolen. Eli siis puolet tehtävästä myötäasetuksella ja puolet vasta-asetuksella. Hupi oli selvästi helpompi pitää rungostaan suorana ja kontrollissa oikealle asettaen, vasemmalle asettaen se yritti pullauttaa varsinkin oikealle kääntyessä oikeaa lapaa ulos ja ikään kuin kaataa itseään kurvin puolelle. Korjauksena ennakointia, ennakointia ja vielä vähän lisää ennakointia. Oikea pohje ennen kaarretta, koska oikea pohje ei luultavasti riitä niin raipan hipaisu lavalle kaarteessa, koska Hupi reagoi tähän kosketukseen lähtemällä eteen, niin ravia täytyy vähän hidastaa vielä ennen kaarretta ettei tuloksena ole alta pois säntäävä hevonen (ja samalla sitä paitsi ostan itselleni vähän lisää aikaa tehdä kaikki asiat).

Seuraavaksi vielä vaikeutettiin tehtävää sen verran, että poikkilinjalla kuvan pylpyrän kohdalla tehtiin asetuksen vaihto niin, että nyt molemmat puoliskot mentiin vasta-asetuksessa. Oikeasta vasempaan vaihto oli aika ongelmaton, mutta vasemmalta oikealle oli hukassa linja, suoruus, tahti, asetus ja ihan kaikki muukin. Vähitellen alkoi sujua jotenkin kun otin ravin tahdin tarpeeksi hitaaksi, että ehdin tehdä rauhassa asia kerrallaan, mutta selvästi tässä on ainakin yksi tehtävä joka tulee kotona ohjelmistoon.

Hetken lepotauon jälkeen vaikeutettiin tehtävää vielä parilla pykälällä. Reilun kouluradan kokoisella alueella tehtiin pitkän sivun alusta ensimmäiseen kirjaimeen 10m voltti ulos asettaen, toiseen kirjaimeen 10m voltti sisälle asettaen, suoralta laukannosto, laukkaympyrä, pitkän sivun alussa takaisin raviin ja taas voltit ensimmäinen sisälle ja jälkimmäinen ulos asettaen. Hurjan paljon tekemistä nopeasti peräkkäin, eli hereillä piti olla sekä hevosen että ennen kaikkea kuskin.

Sen verran hyvin tehtävää oli kuitenkin jo valmisteltu, että parin ensimmäisen toiston jälkeen voltit olivat jo helppoja - asetus sinne minne halutaan, puolipidäte, painonsiirto sisälle ja hevonen kääntyi aivan kuin itsestään. Enemmän ongelmana oli ehkä tahti joka tuppasi kiihtymään jos unohdin puolipidätteet voltin aikana. Yleensä meillä on tämäntyylisissä tehtävissä ollut ongelmana se, että ulos asettaessa takaosa lähtee liiraamaan kaarteesta ulos, nyt oli molemmat pohkeet ratsastettu huolella läpi, eikä tätä ongelmaa oikeastaan ollut.

Laukannostot aina samassa pisteessä oli Hupille vähän haastava tehtävä noin maltin ja odottamisen kannalta. Ensimmäiset pari nostoa oli ihan hyviä, sen jälkeen alkoi jo viimeisellä voltilla jännittyminen ja tahdittaminen. Vielä kun oma painoni edelleen valuu varsinkin tiukoissa kaarteissa (lue: voltilla) helposti ulos, niin tuloksena oli useampia vääriä laukkoja, kun hevonen varmaan ihan oikeasti luuli että pyydän vastalaukkaa (varsinkin kun ollaan viime aikoina tehty paljon vastalaukan nostoja suoralta uralta). Pari kertaa jatkoin ravia päätyyn asti ja tein noston vasta sieltä. Laukka pyöri yllättävän hyvin, vähän (hetkittäin aika paljonkin) Hupi oli edelleen valumassa etupainoiseksi, mutta iso pidäte ja nopea jalka, niin tuli pieniä pätkiä tosi kivaa laukkaa. Pitää vaan jaksaa sitkeästi korjata kunnolla, niin että haluttu reaktio tulee vaikka se vaatisi vähän enemmän. Vähitellen alkaa riittää pienemmät avut ja ihan vaan pelkkä puolipidäte.

Yllättävän hyvin jaksettiin kumpikin tunti loppuun asti, vaikka hevonen olikin ihan hiestä läpimärkä ja kuskilla vatsalihakset huusi hallelujaa lähes tunnin harjoitusravisession jälkeen.

Maanantaina käytiin vaan kevyesti vajaan kolmen vartin hölkkämaasto, kun kuvittelin Hupin olevan väsynyt viikonlopusta. Ja vielä mitä, virtaa oli kuin pienessä kylässä ja kaikki aurauskepit ja vastaantulevat autot trööttäiltiin ja tuijoteltiin. Yritti tuo kerran loikata ympärikin auton kohdalla mutta nopea jalka ja karjaisu riittivät saamaan herran toisiin aatoksiin.

Keskiviikkona tuli sitten pieniä harmaita hiuksia ja mustia pilviä kun tarhasta hakiessa Hupilla oli vasen etunen aavistuksen turvoksissa. Ei lämmin, ei millään tapaa aristava, mutta vähän nesteinen jännetupen alaosasta. Hupilla alkaa olla kengityksestä nyt lähemmäs kymmenen viikkoa (kengät edelleen hyvin kiinni, kavio ei hurjasti kasvanut, kenkääjä tulossa viikonloppuna), ja jalat aina ihan aavistuksen keräävät nestettä kengitysvälin loppupuolella mutta nyt vasemmassa oli kuitenkin selkeästi enemmän kun oikeassa. Sen verran vähän nestettä oli että käytiin tunnin kevyt lenkki maastossa ja kentällä, lähinnä kyllä käyntiä mutta ehkä kymmenisen minuuttia ravia (liikkui ihan normaalisti). Annoin kuitenkin hevosen olla aika iisisti ja keskityin enemmän itseeni (jalustimet ristiin ja kevyttä ravia mars! pyhä lupaus pitää!). Talliin palatessa jalka oli aavistuksen parempi, neste laskenut ja pehmeämpää, ja kylmäämisen jälkeen vielä pykälää parempi.

Katsotaan tänään, jos vielä on entisellään niin sitten saa hevonen ihan vaan kävellä hetken aikaa ja katsellaan mihin suuntaan lähtee kehittymään. Sormet ja varpaat ristissä että on vaan joku pieni liukastumisesta tullut venähdys tai vastaava.

Sen siitä saa kun maksaa aluelupansa, tietää että samana päivänä tulee jotain takapakkia...

lauantai 11. helmikuuta 2012

Valmennusviikonloppu, part I

Pää on jo viikonlopun ensimmäisen tunnin jälkeen niin täynnä ajatuksia, että paras laittaa ylös ennen kuin unohtuu tai menee sekaisin. Viikonlopun teemana oli vinous ja sen korjaaminen. Tänään keskityttiin hahmottamaan mikä kaikki menee pieleen (tai vinoon) ja huomenna enemmän sitten korjaamiseen. Hupin kanssahan parikin aiempaa (marraskuu, tammikuu) ollaan keskitytty suoristamiseen, joten sinänsä ongelmat olivat jo suurimmaksi osaksi ainakin hevosen osalta tiedossa. Ja kuskikin uskaltaa väittää olevansa aika hyvin kartalla omista ongelmistaan.

"Suora" vai suora?
Vapaan alkuverkan jälkeen ryhdyttiin töihin pitkälti samaan malliin kuin aina ennenkin. Tällä kertaa ei jääty tosin ympyrälle vaan jatkettiin - ei uraa pitkin vaan uran sisäpuolella. Seinän tuki antaa hevoselle helpon tien heittäytyä ulkoapuja vasten, joten nyt joutui koko ajan ratsastamaan molemmat puolet läpi. Hetki heräteltiin hevosia töihin siirtymisillä ravi-käynti-seis-peruutus-välillä. Hupi oli koko ajan ihan asiallisen tuntuinen, vähän kiireinen välillä ja pyrki keräämään edestä liikaa kasaan mutta vähitellen moottori lähti käyntiin, ylälinja rentoutui ja muoto muuttui ihan asialliseksi. Aina kun hevonen lähti kiirehtimään niin ensin nopea puolipidäte, jos ei auta niin seis ja jopa taakse, ja taas takaisin eteen niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Älä odota virhettä vaan ennakoi ongelmat
Seuraavaksi lähdettiin kääntämään aina pituushalkaisijalle päädystä aina vuorotellen molempiin suuntiin jatkaen. Pituushalkaisijalla tavoitteena oli pitää tasainen tahti ja suora hevonen. Suoruus ei meillä tässä ollut ongelma vaan Hupi oli aika kivasti tasan molemmilla ohjilla ja pohkeiden välissä, muille tuli ohjeeksi korjata mahdolliset virheet eteen, ei sivulle (se aiheuttaa vaan lisää kiemurtelua, allekirjoittanut testasi tätä käytännössä elämänsä ensimmäisellä kouluradalla missä lopputervehdykseen tultiin kuin käärme kännissä...). Meillä ongelmana oli ennemminkin tahti, joka hukkui välillä, ja linjan päästä vasemmalle kääntämiset. Jäin matkustelemaan linjan loppuun asti mistä yritin sitten yhtäkkiä tyrkätä hevosen vasemmalle (eli sinne vaikeampaan suuntaan), ja hups heijaa lapa pullahti ulos ja hevonen alas. Aina kun muistin tehdä pari puolipidätettä ja pitää (myös) oikean pohkeen kiinni jo suoralla, niin kaarrekin sujui kuin itsestään. Vaikka tiedänkin vasemman kierroksen ja vasemmalle kääntämisen ongelmat, niin edelleen pitäisi puuttua niihin vielä vähän aiemmin ja systemaattisemmin eikä odottaa että tulee se virhe että voi korjata.

Ilman jalustimia keventäminen on oikotie onneen
Seuraavaksi nostettiin jalustimet ylös ja jatkettiin ratsastajan vinouden parissa. Tehtävä pysyi periaatteessa samana mutta nyt keskityttiin kuskiin. Ensin jatkettiin ihan samalla tavalla harjoitusravissa, sitten tultiin kaarre ja sitä seurannut pituushalkaisija keventäen. Alas istuessa en huomannut kovinkaan suurta puolieroa, vähän helpommin "putosin" vasemmalle istuinluulle mutta ehkä lähinnä siksi että paino valui oikealle ja tein aina pikkusen liian ison korjausliikkeen. Keventäessä taas oli koko ajan fiilis että nousen, en suoraan ylös vaan vasemmalle etuviistoon. Kuulemma olin suht suorana mutta tuo vasen etuviisto on juuri se suunta mihin kroppa ei haluaisi taipua ja pienikin liike sinne päin tuntuu paljon isompana kuin se todellisuudessa onkaan. Varsinkin vasemmalle etujalalle keventäessä liike oli tehokas juuri tässä mielessä. Mutta jos tämä oli oikotie, niin se onni oli sitten se kun istui takaisin harjoitusraviin. Jollain jännällä tavalla ilman jalustimia keventäminen avasi lonkkia ja lantiota paremmin kuin mikään muu tähän asti, ja pääsin paljon syvemmälle satulaan ja joustamaan liikkeeseen mukaan. Täti lupaa siis pyhästi ottaa tämän jo kakaranakin kauhukuvia herättäneen harjoituksen takaisin ohjelmistoon. Ja kevennyksen liikerata muuten näyttää videolla paljon "oikeammalta" ilman jalustimia kun jalustimien kanssa (jolloin helposti ylikevennän, nousen liian ylös ja tuuppaan lantiota hurjasti eteen).

Lopuksi tehtiin vielä alun tehtävää, mutta pituushalkaisijan sijaan poikkihalkaisijalla eli paljon lyhyemmällä tiellä. Vähän meinasi tulla kiire välillä, mutta kun muisti tasapainottaa tarpeeksi puolipidätteillä ja valmistella käännökset, niin pysyttiin melko kivassa tasapainossa ja tahdissa koko tehtävän läpi.

Laukkaa ei tehty ollenkaan, mutta ihan riittävästi oli pureskeltavaa ilmankin. Hupi on suoristunut selvästi viime valmennuskerrasta, ja kuski taas kykenee näköjään istumaan ilman jalustimia suht rennosti ja mukavasti (nimim. onneton tasapaino). Huomenna jatketaan vielä viikonlopun toinen rupeama, toivottavasti on yhtä antoisa kun tämänpäiväinen.

Lopuksi vielä reilun vartin mittainen video tästä päivästä. Kiitos kuvauksesta A!

tiistai 7. helmikuuta 2012

Takaisin töihin

Paluu arkeen ei ole ollut helppo lomailun makuun päässeelle Hupille.

Sunnuntain maastoilu sopi herralle kyllä vallan mainiosti ja se oli oikein innoissaan lähdössä lenkille - suitsia pukiessa lämmittelin jäisiä kuolaimia käsissäni ja yritin väistellä hevosen ylähuulta kun se oikein kaivamalla kaivoi kuolaimia suuhunsa, että hittoako niitä siellä haudot, mennään jo. Käytiin vajaan kymmenen kilometrin lenkki lähiteitä sinne tänne hölkäten. Google mapsin etäisyydenmittaustyökalu on muuten oikein näppärä, vähitellen alan hahmottaa millainen on meidän "kevyt maastolenkki" noin pituutensa puolesta. Pikku-ukkoja nähtiin riittävästi, muunmuassa joka ikinen aurauskeppi oli erittäin epäilyttävä, ja pihoissa olevia ihmisiä säpsyttiin parin sivuloikan säestämänä, mutta meno oli oikein iloista ja molemmilla oli hauskaa.

Sen sijaan eilen mentiin sitten kentälle, ajatuksena kerätä vähän takajalkojakin töihin mukaan ja jumpata kylkiä vetreämmäksi. Edellispäivänä tosiaan hölkättiin vaan pitkässä rennossa muodossa suoraa tietä, ja vaikka syksyllä puhuinkin suoristamisen puolesta, niin ihan kaikkia ongelmia sielläkään ei valitettavasti saa ratkottua. Kentälläkin niin kauan kun mentiin verkkaravia hölkynkölkyn kenttää ympäri niin Hupi oli suoran ja rennon tuntuinen, mutta kun yritin pyytää sitä yhtään lyhyemmäksi, tai taipumaan pääty-ympyrää pienemmälle kaarelle niin se löi hanskat tiskiin ihan kokonaan. Ei pysty, ei taivu. Sata siirtymistä, kaksi sataa ulko-asetusta, kolme sataa kaarta, ja hevonen alkoi antaa vähän periksi, mutta hyvää siitä ei saanut kyllä tekemälläkään. Plussana kuitenkin se, että loppua kohti se alkoi selvästi yrittää jo ihan tosissaan. Onneksi valmennuksiin on vielä muutama päivä aikaa, ainahan tuo on lomailun jäljiltä aikansa ottanut ennen kun vetristyy taas kunnolla.

Loppuverkat tehtiinkin sitten hyvin poikkeavalla tavalla. Hyppäsin selästä alas, otin suitsista ohjat pois, nostin jalustimet ylös, suljin kentänportit ja päästin hevosen irti. Ja voi luoja se toimi. Seisoin itse kentän keskellä ja hevonen hölkkäsi kiltisti tasan siihen suuntaan ja sitä askellajia kun pyysin (okei, myönnetään että laukan jälkeen käynti oli hetken hakusessa). Riitti kun kädellä ja vartalolla vähän vihjasi että mitä haluan, paria metriä enempää ei tarvinnut kentän keskeltä kertaakaan liikkua. Ja loppukäynnit käveltiin sitten söpösti possujunassa, pysäytin Hupin, kävin rapsuttamassa vähäsen ja sen jälkeenhän se sitten seurasi kuin koiranpentu. Sain tehdä isoja ja pieniä kaarteita molempiin suuntiin, nopeita käännöksiä, pysähtyä, peruuttaa, ja se peilasi ihan kaiken. Pienestä voi ihminen tulla niin kovin onnelliseksi.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Jumppasarjan kautta lomille

Tammikuun viimeisenä sunnuntaina suunnattiin maneesille, vuokraaja tuli laittamaan muutaman tikun taas ristiin ja allekirjoittanut keikkui selässä. Reippaan pakkasen (tallilta lähtiessä -17 ja kiristymään päin) vuoksi tein tosi pitkät ja huolelliset verkat ja otettiin hypyt vasta ihan lopussa kun hevonen oli oikeasti vertynyt, ja silloinkin nopeaan tahtiin ettei ehdi jäähtyä liikaa välissä.

Alkuverkat tein ihan normaaliin tapaan, paljon kevyttä ravia isoilla kaarilla ja suorilla, ja laukassa sama homma. Video paljastaa jälleen kuskin holtittomasti eestaas seilaavan oikean jalan (lopeta se polvella puristaminen!) ja hetkittäin vielä pahemmin soutavan yläkropan (hevonen laukkaa kyllä vaikka kuski lopettaisikin laukkaamisen...).

Tulin ensin yksittäistä puomia ympyrällä laukassa että sain vähän muistuteltua omaan mieleeni etäisyyksien arvioimista. Oma estesilmä on aivan olematon ja yleensä näen vasta askelta ennen puomia/estettä että osuiko vai eikö. Ja pahimmassa tapauksessa yritän vielä siinä kohtaa lähteä korjaamaan kun pitäisi vaan olla hiljaa ja antaa hevosen tehdä minkä se pystyy. Tein ympyrällä aina puomin jälkeen siirtymisen raviin tai käyntiin, että sain jarrut testattua, suoraan laukassa jatkaen jäi aina vähän makaamaan kädelle.

Seuraavaksi viriteltiin pitkän sivun suuntaisesti kolme laukkapuomia. Alkuun tuli vähän epämääräisiä ylityksiä kun jäin pitämään liikaa sen sijaan että olisin antanut hevosen laukata kunnolla eteen. Mummolaukasta kun on paha lähteä korjaamaan mitään kun energiaa ei ole riittävästi. Vähitellen nostettiin puomeja pikkusen, päätyen huikeaan puomi-ristikko-pysty-jumppaan jossa pystyn korkeus oli valtaisat 40 senttimetriä. Tätit nostaa puomit irti maasta ja leikkii esteratsastajia?

Hupi suoritti kaiken mitä pyydettiin, kuskin säätämisestä huolimatta. Teen edelleen joka ikinen kerta sen, että jään tuijottamaan maahan ja "yritän nähdä" etäisyyksiä, kun parhaat toistot tulee joka kerta yksinkertaisesti sillä että nostan leuan ylös ja katson sen esteen yli ja annan hevosen laukata. Kyllä se noilla korkeuksilla kykenee itse katsomaan paikkansa, itse asiassa vielä huomattavasti helpommin kun en ole "auttamassa". Aina kun tuijotin maata niin hevonen valui etupainoiseksi ja jäi joko kauas tai tuli juureen (ja kiltisti kyllä kiipesi yli siitä huolimatta). Ja kun nostin katseen maneesin takaseinään niin tultiin heti huomattavasti sujuvammin.

Alla kauhuleffagallerian uutuus, "Leuka ylös jum**auta" (K18). Ääniraita on autenttinen ja täysin sensuroimaton, pahoittelut jo etukäteen.



Seuraavana päivänä Hupi oli sitten aika jumissa kun pitkän tauon jälkeen joutui taas nostelemaan niitä kinttujaan, ja pitkien alkuverkkojen vuoksi oltiin liikkeelläkin reilusti toista tuntia plus matkat. Yritin ensin jumpata selästä käsin ilman satulaa mutta poni oli niin pinkeänä kaikesta ympäristössä tapahtuvasta että en saanut sitä rentoutumaan mitenkään päin, kun itsekin aloin jo vähän jännittää että koska poistutaan ja mihin ilmansuuntaan. Hain siis lopulta liinan ja juoksutin hetken aikaa. Varsinkin takaosa oli tosi jäykkä ja jumissa. Venytti kuitenkin mielellään ja selvästi yritti jumpata itsekin. Isoimmat jumitukset näyttivät olevan takaosassa, allekirjoittaneen harjaantumattoman silmän mukaan jossain takapolven seudulla, mikä taas sinänsä on positiivista että sieltä selkeästi puuttuu jo ihan tavallisessa sileän työssäkin joustoa ja voimaa. Lisää jumppaa siis vaan.

Jos jollain on hyviä vinkkejä ja ideoita tehtävien suhteen niin kaikki otetaan ilolla vastaan. Taso siis yllänähty (noinabout nolla), ja tavoitteena notkeampi, terävämpi ja nopeampi hevonen.

Maanantaina oli sitten vuosittaisen rokotuksen vuoro. Jos viime vuonna ajoitettiin rokotusloma oikein oman ja vuokraajan flunssan takia, niin tänä vuonna loma ajoittui noiden paukkupakkasten kohdalle. Pari päivää Hupi sai ihan totaalilomaa ja sen jälkeen on kävellyt pari seuraavaa päivää ilman satulaa tai maasta. Ihan noin kevyelle ei kai välttämättä tarvitsisi rokotuksen takia hevosta jättää, mutta toisaalta Hupi on aina ollut loman jälkeen selvästi parempi, ja toisaalta tuolla turkilla hikoaa jo niin kevyestä että mieluummin sitten kävellään vaan. Virtaa tuntuu ainakin riittävän, vuokraaja otti maakosketusta kun Hupi näki mörköjä tallinpihan puskassa ja suoritti taakse poistu -bravuurinsa.

Allekirjoittaneen pitäisi tänään kiivetä kyytiin ja lähteä laittamaan hevosta vähitellen takaisin töihin kun pakkanenkin vihdoin hellittää. Seisonutta hevosta ei viitsi kuitenkaan kovin hurjalla pakkasella pistää yhtäkkiä töihin, eri asia jos koko ajan on päässyt tasaisesti liikuttamaan. Kuusi päivää olisi aikaa saada Hupi taas kuosiin ennen Hannan valmennusviikonloppua. Aloitetaan tänään rauhassa kevyellä maastoilulla - satulan kanssa.