torstai 31. tammikuuta 2013

Back in business!

Kolmijalkainen poni on vaihtunut taas tuttuun nelivetoon, ja treenit jatkuu pienen paussin jälkeen. Teki muuten kummia kuski motivaatiopuolellekin pieni ajatus siitä että tulee pidempi sairasloma. Hupi jaksaa edelleen iloitella tarhassa, mutta on muutaman päivän suht normaalin työnteon jälkeen jo muutoin olemukseltaan paljon levollisempi.

Vuokraaja kävi sunnuntaina rauhallisen maastolenkin, ja Hupi oli (vastoin ennakko-odotuksia?) käyttäytynyt esimerkillisesti. Maanantaina otin tavoitteeksi jumpata kentällä pahimmat jumit pois, mutta hyvin pian totesin että mitään järkevää ei vielä taideta saada aikaiseksi. Hupi oli sen verran innoissaan työnteosta, että Ihan Kaikki mitä tein, tarkoitti sen mielestä "eteenpäin mars". Pidätteen jälkeinen myötäys oli kaasu, väistättävä tai taivuttava pohje oli kaasu, pieni heilahdus satulassa (ihan mihin suuntaan tahansa) oli kaasu, kaikki ulkopuolinen ärsyke oli kaasu. Kerrankin maltoin mieleni ja luovuin suunnitelmistani ennen kun tuli konflikti. Jumpan ja läpiratsastuksen sijaan heitin jalustimet ristiin kaulalle - jos kerran hevosesta ei mitään järkevää saa irti tänään niin tehdään sitten kuskille jotain.

Tiistaina päästiin sitten jo ihan erilaisella fiiliksellä töihin. Mikään superhyvä Hupi ei tietysti vieläkään ollut, mutta kuitenkin suht järkevästi jo avuilla. Edelleen oli vähän kiireinen ja ylireagoi pohkeeseen, mutta malttoi sentään tulla myös takaisin pyydettäessä. Miljoona siirtymistä teki tehtävänsä, ja loppuraveissa alkoi olla jo sitä vanhaa tuttua tunnetta lomaa edeltäneeltä viikolta.

Eilen arvoin pitkään että miten hyvä tekosyy lumimyräkkä on, että josko kävisi vaan juoksuttamassa tai jopa antaisi ihan vapaapäivän. Lopulta otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni, ja päätin toteuttaa alunperin tiistaille suunnittelemani (mutta työkiireiden vuoksi väliin jääneen) maneesireissun. Kaveri osui juuri samaan aikaan tallille ja vielä täsmälleen samoilla suunnitelmilla, joten saatiin seuraakin. Maneesi on joskus paukkunut tuulella aika hurjasti, ja vähän jännitin etukäteen millaista menoa on tiedossa. Tuuli tuli kuitenkin tällä kertaa sellaisesta suunnasta, ettei maneesi kolissut mainittavasti. Toisessa päässä oli ratsastuskoulun estetunti, ja meille jäi vajaa puoli maneesia tilaa. Saatiin kuitenkin olla kahden tuolla päädyssä koko aika, joten sujuvasti mahduttiin.

Jatkoin vähän samalla teemalla kuin eilenkin, paljon siirtymisiä, ja taas vastataivutusten kautta. Miten paljon apua voi yhdestä yksinkertaisesta tehtävästi oikeasti olla - alkuverkassa vielä vähän vino ja etupainoinen hevonen muuttui alta viiden minuutin ryhdikkääksi, itsensä kantavaksi ja kevyeksi, ja ainoa jäljelle jäänyt vinoutta aiheuttava tekijä oli kuskin oikea käsi joka pakonomaisesti tuntuu roikkuvan siinä ohjassa kiinni... Ravi oli varsinkin lopussa jo hienon tuntuista ja säädeltävissä (pyrki kyllä kiireiseksi, mutta antoi korjata), laukannostot oli vielä etupainoisia ja laukka ei noussut ihan merkistä, mutta käynti taas oli oikein maltillista, venytti askelta eikä kiirehtinyt.

Hyvillä mielin kohti ensi tiistain valmennusta :)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Asiaa talven vesihuollosta

Talvisin varmaan itse kukin painii sen ongelman kanssa, että miten saada tarhan vesiastia pysymään sulana pakkaskeleillä. Tallillamme on erinomaisesti järjestetty vesitarjoilu tarhoihin pakkasillakin, mutta koska vesi tuodaan heinäkuorman yhteydessä, niin eihän tuo ahmatti silloin mitään malta juoda. Pikkupakkasella tavallinen vesiastia säilyy sulana hyvän aikaa ja silloin ongelmaa ei ole. Sen sijaan kovilla pakkasilla vesi tarjotaan vain ämpäristä eikä saavia täytetä turhaan jäätymään, ja silloin Hupi ei kyllä juo niin paljon kun pitäisi.

Kaverin ohjeilla askartelin Hupille ja tarhakaverille vesiastian, joka ainakin toistaiseksi on ollut aivan loistava. Tähän asti on pysynyt kovemmatkin pakkaspäivät sulana päivän ajan, ja aamulla riittää ämpärillinen kuumaa vettä sulattamaan yön aikana mahdollisesti kertyneen jään.

Tarvikkeet: kaksi erikokoista muurauspaljua, reilu pala eristelevyä tai styroxia, sahanpurua, jesaria ja polyuretaanipullo.

1. Eristelevystä leikataan pala joka sopii isomman muurauspaljun pohjalle.
2. Pienempi palju asetetaan tähän päälle ja sivut täytetään sahanpurulla (tämä on se vaihe joka vie aikaa ja hermot).
3. Reunat vedetään umpeen joko jesarilla (halusin pitää paketin sellaisena että saan tarvittaessa kesällä molemmat paljut erilleen ja käyttöön) tai polyuretaanivaahdolla.
4. Kanneksi leikataan eristelevystä pala joka peittää isomman paljun kokonaan ja pala joka juuri ja juuri mahtuu pienemmän paljun sisälle. Nämä liimataan yhteen polyuretaanivaahdolla.

Astia pidetään maksimissaan puolillaan niin, että siihen mahtuu aina aamu- ja päiväjuoton yhteydessä lisäämään ämpärillisen kuumaa vettä. Yöksi laitetaan kansi päälle, kovien pakkasten jälkeen voi olla pieni jääkerros mutta kuuma vesiämpärillinen tosiaan riittää sulattamaan ja yleensä jopa lämmittämään jään ja veden.

Valmis astia. Aamujuotolla lisätty vesi oli vielä puolenpäivän maissa vähän lämmintä.


Ja loppuun vielä hyviä uutisia Hupin jalasta. Jännevenähdyksen tai vastaavan sijaan lopulta turvotuksen syy taitaakin olla jalasta löytyneessä haavassa. Painelin ja tunnustelin jalan kyllä keskiviikkona tarkasti läpi, mutta kun jalka on valtavan paksun karvan peitossa ja Hupin kipukynnys on melko korkea, niin millään tapaa ei kyllä haavan olemassaoloa tuolloin voinut huomata. Nyt kun haava oli ehtinyt kasvattaa jo reilumman ruven niin löytyi. Tokihan on mahdollista, että syitä on useampia, mutta kylmäys oikeasta kohtaa sai nesteet ihan eri tavalla liikkeelle, joten uskon ja toivon että tämä oli nyt näin helppo ratkaisu.

Hupin (ja kaikkien sitä käsittelevien ihmisten) mielenterveydenkin kannalta olisi varsin suotavaa, että kävelykuuri jo päättyisi. Tarhaan mennään aamuisin edelleen siivosti löysällä narulla vieressä mutta askeltakaan käyntiä ei kuulemma enää löydy matkalla. Tarhakaveritkaan eivät enää jaksa lähteä joka pierupukkisessioon mukaan, mutta Hupi käy jumppakerhossa kuulemma oikein sujuvasti yksinkin. Samoin "rauhalliset käyntimaastot" maustetaan nykyään jumppakerhon opeilla. Eilen suurimmat pomput aiheuttivat lumipenkassa vaaninut lumipaakku (trööt-sivuloikka) ja tervehdykseeni vastannut naapuri (hui-apua-se-puhuu-pakene-tai-kuole).

Hyvin, hyvin valpas Hupi. Lumipaakku vaanii suoran päässä ja naapuri seuraavan mutkan takana.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Suunnitelmallista harjoittelua

Ratsastusseurani järjesti parin muun seuran kanssa seuravalmennettaville teorialuennon suunnitelmallisesta valmentautumisesta, jossa puhumassa oli seuravalmennuksista vastaava ja omana "kotivalmentajanakin" toimiva Hanna Heiskanen. Muistiinpanot jäivät tekemättä paperille, mutta sen sijaan kasasin mielestäni tärkeimmät ajatukset tänne muidenkin luettavaksi. Iso osa asiasta oli tuttua ja itsestäänselvää (ja osaltaan vahvisti sitä tunnetta että oikealla tiellä ollaan), mutta paljon tuli myös uusia hyviä ajatuksia.

Jaottelin megapitkän tekstin muutaman väliotsikon alle. Kaikki keskustelu, ajatukset, kommentit, ideat, omat toteutustavat jne otetaan ilolla vastaan.

Suunnitelmallisuus

Tavoitteellisen treenaamisen ehkä tärkein osa on suunnitelmallisuus. Vuosi voidaan jakaa neljään erimittaiseen osaan: lepokausi, peruskuntokausi, lajiharjoitekausi ja kisakausi. Meidän kohdalla peruskuntokausi ajoittui ainakin tänä vuonna syksyyn kuten varmaan monella muullakin, lepojaksoja pidetään hevosen niitä kaivatessa, ja pidempi paussi talvella joulun ja tammikuulle ajoitetun rokotuksen yhteydessä, sen jälkeen aletaan tehdä enemmän lajitreeniä, ja keväästä kesään sitten toivottavasti päästään kisaradoillekin.

On paljon helpompi itsekin seurata edistymistään, kun asettaa itselleen ja kehittymiselleen konkreettisia tavoitteita. Pitkän tähtäimen suunnitelma kannattaa aina myös jakaa pienempiin osiin, että hahmottaisi paremmin mitä kaikkea sen ison tavoitteen saavuttaminen oikeastaan tarkoittaakaan. Meillä tavoitteena seuraavan kisakauden aikana on nostaa ja vakiinnuttaa aluetason HeA-tulokset 60% paremmalle puolelle, ja tämän onnistuessa mahdollisesti napata myös ensimmäinen HeA-sijoitus. Tämä on siis se pitkän tähtäimen suunnitelma, joka asetettiin viime kauden jälkeen. Kun tätä sitten lähtee purkamaan osiin, niin vaaditaan ainakin hevoselle paljon lisää voimaa takaosaan, lisää notkeutta ja lisää reaktionopeutta, ja toisaalta ratsastajalle parempaa ja tarkempaa oman kehon hallintaa, parempaa kuntoa ja ehkä vähän vähemmän painoa.

Uuden asian harjoittelu tai muun vastaavan tavoitteen saavuttaminen vaatii keskimäärin vähintään kolme harjoituskertaa viikossa, 3-6 viikon ajan. Hupin osalta lähdettiin liikkeelle syyskuussa heti kisakauden jälkeen teemalla "Operaatio isompi moottori". Takaosaan rakennettiin voimaa ja kantokykyä kavalettiharjoituksilla, mäkitreenillä ja kokoamista vaativilla tehtävillä, ja treenit jaksotettiin sopivasti lepopäivien kanssa. Noin kuukauden tehojakson jälkeen Hupi sai pitää vähän kevyemmän viikon, jota seurasi taas jakso, missä treenattiin enemmän notkeutta ja yritettiin siirtää voimatreenin tuloksia kouluratsastukseenkin. Joulun paikkeilla oli vähän sellainen "tehdään mitä halutaan" -kuukausi, jonka aikana kyllä tehtiin paljon järkeviäkin asioita, mutta lopulta hyvin vähän mitään maneesin tai edes kentän aitojen sisäpuolella, ainakaan satulan kanssa. Nyt Hupi viettää venähtänyttä rokotuslomaansa, mutta heti kun hevosen terveys sallii, niin treeni jatkuu. Seuraavaksi koitetaan käydä läpi helpon aan asioita, hioa hyvät vielä paremmiksi ja epävarmat vähän varmemmiksi. Entäs kuski sitten? Yrittää ainakin jatkaa hyvin alkuun päässyttä mutta väitöksen ja orastavan flunssan takia lopahtanutta lenkkeilyharrastustaan, ja käy ahkerasti ratsastusseuran järjestämällä pilates-kurssilla.

Kokonaisvaltaisuus


Tavoitteellinen (harraste)kilparatsastus vaatii muutakin kuin itse ratsastusta. Tunnin treeni on alle 5% vuorokaudesta, ja tunnin treenistä taas tehokasta harjoittelua voi olla alle puolet. Kaikki muu 95% vaikuttaa uskomattoman paljon siihen, miten tehokkaasti tuon jäljelle jäävän viiden prosentin treeniajan saa käytettyä hyödyksi. Onko hevonen kaikin puolin terve, lihaksistoltaan kunnossa (hieronta), onko hevonen avuilla (läpiratsastus), miten treeniin on valmistauduttu (edellinen päivä, verryttely)? Ja toisaalta taas onko ratsastajan kroppa kunnossa (lihashuolto), jaksaako ratsastaja keskittyä ja onko oikeasti ajatuksella mukana (yöunet, stressitaso, muu elämä)?

Hyvä suunnitelma auttaa tekemään hyvän treenin. Yritän suunnitella viikko-ohjelman sen mukaan miten valmennuksia tai kisakaudella kisoja on, että siihen mahtuu myös maastoilua, mutta että hevonen olisi pari päivää ennen h-hetkeä kunnolla läpiratsastettu, ja päivää ennen kevyesti jumpattu. Valmennukset pyrin sopimaan siten, että ehdin venytellä kunnolla (jopa puolisen tuntia) ennen tallille lähtöä - useammasta paikasta rikkinäinen kroppani vaatii tämän että pystyy toimimaan hevosen selässä. Samoin kisapäivinä sovitan johonkin väliin sen venyttelyyn tarvittavan ajan, vaikka sitten yöunieni kustannuksella.

Oheisharjoittelu

Luennolla käytiin läpi SRL:n sivuilta löytyvää ratsastuksen lajianalyysiä ( http://www.ratsastus.fi ->   materiaalisalkku -> muuta). Kävimme läpi analyysistä löytyviä lajissa tarvittavia ominaisuuksia (4.3 Ratsastuksen taito-ominaisuudet) ja sitä, miten näitä ominaisuuksia voi kehittää muualla kuin ratsastuksessa. Tällaisia ominaisuuksia ovat siis mm. tasapaino, ennakointi, reaktiokyky, sopeutuminen ja mukautuminen ja rytmitaju. Ideoita tuli kymmenittäin, mutta seuraavassa muutama mistä tunnistin itseni.

- Maasta käsin työskentely. Olen aina pitänyt tärkeänä sitä, että hevonen toimii myös maasta käsin. Yleensä tämä tulee kaiken muun ohessa, mutta välillä maasta käsin työskentely on ihan päivän pääteemanakin (pari kuvausta täällä ja täällä). 
- Ratsastajan (lihas)kunnon kehittäminen. Ne lenkkeily ja pilates tulivat mukaan kuvioihin kyllä tasan tarkkaan ja nimenomaan ratsastuksen vuoksi. Muita hyviä lajeja ovat varmasti esimerkiksi pallopelit (reaktiokyky), laskettelu (tasapaino) ja aerobic (rytmitaju).
Mielikuvaharjoittelu. Kuka tunnustaa ratsastavansa koulurataa tylsässä työpalaverissa tai luennolla? Jonkun blogiin tästä kirjoitin jo pitkän kommentinkin mutta enpäs löydä enää. Minulla on tapana ratsastaa kisarata läpi pääni sisällä varmasti kymmeniä kertoja ennen kisaa. Mietin joka kohdassa miltä sen pitäisi tuntua, mitä siinä voi mennä pieleen ja miten asian tarvittaessa korjaan. Elän jopa niin vahvasti mielikuvassani mukana, että jos olen jättänyt venyttelemättä ja kropastani vino, niin se mielikuvitusratsu reagoi tähän ja kulkee myös vinossa - ja kun venyttelen niin mielikuvitusratsukin toimii taas. Uskomattoman tehokasta.

torstai 24. tammikuuta 2013

Venähtänyt rokotusloma

Hupin vuosittainen rokotus osui jälleen kerran aika nappiin, lämpömittari näytti -27 astetta juuri sinä aamuna mille rokotus oli sovittu. Suunnitelmana oli pitää muutama päivä hyvin kevyttä, lähinnä kävelyä ja vähän hölkkää, ja sitten vähitellen takaisin normaaleihin töihin.

Vaan Hupi päätti toisin. Eilen tarhassa oli vastassa hevonen jonka toinen takajalka oli paksuna. Tiedä sitten missä oli kinttunsa kolauttanut, kyllähän nuo tuolla tarhassa melkein päivittäin jonkun suurajojen erikoiskokeen päräyttävät menemään. Nousseen kunnon myötä Hupilla on alkanut jo ihan parin päivän lomailusta energia kertyä ihan eri lailla kuin aiemmin, voi olla että on päättänyt hoitaa päivittäisen liikuntansa itse ja siinä rytäkässä sitten kolissut.

Toivotaan, että on vaan joku pieni kolaus tai venähdys ja päästään taas säikähdyksellä. Hupihan on vastaavia episodeja kehittänyt säännöllisesti vähintään kerran vuodessa, joten sinänsä kuvio on jo tuttu. Mikään tukki jalka ei missään nimessä ollut - kaveri ensin kokeillessaan pelkästään turvonnutta jalkaa kysyi että mitä täällä oikein pitäisi olla edes. Mutta kun vertaa viereiseen aivan rutikuivaan takaseen, niin selvästi kuitenkin nesteinen (pehmeää nestettä sentään onneksi) ja ulkosyrjältä alhaalta ehkä ihan aavistuksen lämmin. Kylmää, puoli tuntia kävelyä ja lisää kylmää, ja jalka tuntui jo aavistuksen paremmalta. Päivä kerrallaan eteenpäin.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Variaatioita vastataivutuksista

Onni on hyvä valmentaja.

Kun takkuaa aivan liian pitkään perusasioiden kanssa löytämättä oikeastaan missään vaiheessa kunnolla sitä punaista lankaa, niin todellakin taas arvostaa sitä että joku osaa aina auttaa oikealle tielle. Ja jos tuossa aiemmin puhuin siitä, miten hyvä valmentaja rakentaa ensin tukevan perustan ja sen päälle sitten vasta vaativammat tehtävät, niin eilisessä valmennuksessa löytyi taas sata uutta syytä sille, miksi niitä simppeleitä siirtymisiä ympyrällä on hiottu kerta toisensa jälkeen (nopeasti kaivettuna blogissa mainittu: vol (1), (2), (3), (4) ja (5), uusimmasta vanhimpaan).

Tehtävä rakennettiin pala kerrallaan näiden siirtymisten päälle.

(1) Aloitettiin tekemällä ympyrälle pysähdys käynnistä, pysähdyksessä siirrettiin asetus ulos, ja sen jälkeen hevonen siirrettiin käyntiin pelkkää sisäpohjetta käyttäen. Ulkopohje tuntumalla mutta hiljaa.

(2) Seuraavaksi pysähdyksestä lähdettiin liikkeelle edelleen ulos asettaen mutta nyt sisäpohkeella takaosaa ulos väistättäen. Ulkopohkeen tehtävä oli olla "tolppana" pitämässä etuosa omalla urallaan ja toisaalta auttaa hevosta taipumaan ympyrän kaaren vastaisesti. Muutama askel vastataivutuksessa ja siitä suoristus. Jo tässä vaiheessa tuntuma alkoi keventyä, etuosa nousta ja käyntiin tuli aivan uudenlaista irtonaisuutta - juuri se asia mikä sinänsä hyvästä käynnistä Hupilla helposti jää puuttumaan.

(3) Kun tämä sujui, jätettiin pysähdykset pois ja siirryttiin käynti-ravi-siirtymisiin, edelleen samalla ajatuksella: käynnissä asetus ulos, ja raviin siirtyminen vastataivutuksessa, muutama askel ja taas suoristus. Oikealle taivuttaminen oli helppoa, vasemmalle eli jäykempään suuntaan sujui kun muistin pitää tuntuman koko ajan riittävän elävänä (sekunti on pitkä aika!). Hanna pyysi lyhentämään ohjaa aavistuksen ja viemään kättä saman verran eteenpäin että tuntumasta tulee joustavampi (jään helposti matkustelemaan kädet sylissä), ja hevonen vastasi kevenemällä vielä entisestään.

(4) Seuraavaksi tehtiin muutama (laadukas ja terävä!) askel vastataivutusta ravissa, nopean suoristuksen kautta myötälaukan nosto, lyhyt pätkä laukkaa, siirtyminen alas raviin ja heti ensimmäisessä raviaskeleessa takaisin vastataivutukseen, ja muutaman taivutusaskeleen jälkeen suoristus. Edelleen vasemmalle taivuttaminen oli vaikeampaa, meinasin jättää koko ajan oman käden liian kuolleeksi mihin hevonenkin tietysti vastasi heti hukkaamalla pehmeän tuntuman. Mutta heti kun käsi oli joustava, niin taivutuskin löytyi. Ja se laukka, voi luoja se oli hyvää, ilmavaa, kevyttä ja energistä. Välillä meinasi mennä turhankin isoksi, mutta toisaalta sitä isoa irtonaista liikettä kun haettiin, niin ei voi valittaa. Molemmat laukat tuntuivat ihan samanlaisilta ratsastaa, ei merkkiäkään mistään puolieroista. Vielä pitäisi muistaa pitää käsi yhtä elävänä myös laukassa, siinä näkyy kaikkein herkimmin se, että jos hetkeksikään jään kiinni ohjaan, niin rentous hukkuu heti.

(5) Viimeisenä tehtiin vielä ravissa vastataivutusta pieni pätkä pääty-ympyrän suljetulta sivulta alkaen, ja käännettiin siitä diagonaalille ravilisäykseen, ja kokoamisessa taas takaisin toiseen suuntaan vastataivutukseen (näin ravi ei vain "hyydy takaisin" vaan takajalatkin työskentelevät aktiivisesti koko ajan). Takaosa oli niin hyvin alla ja ennen kaikkea etuosa ylhäällä, että Hupi teki yhden epämääräisen version jälkeen kaksi elämänsä parasta keskiravia, ja sai luvan siirtyä loppuverkkaamaan.

(6) Kaikki nämä ja myös ne tekemättä jääneet variaatiot pitäisi käydä läpi Hannan loman aikana tulevina viikkoina. Vastataivutuksesta voi nostaa vastalaukkaa, tehdä sitä lyhyen pätkän, siirtyä alas tai kääntää avoimelta sivulta myötälaukkaan, tai jatkaa pidemmän pätkän jos hevosen tasapaino riittää. Tai vastataivutuksesta voi kääntää ympyrän sisälle voltille, meillä voltit jää helposti vähän ryhdittömiksi niin tämä on luultavasti erittäin toimiva harjoitus. Sopivasti sijoittamalla voi vielä jaksottaa voltinkin pariin osaan, tekee vaikka pitkällä sivulla vastataivutusta, kääntää voltinpuolikkaalle, pituushalkaisijalla taas vastataivutuksella palikat paikoilleen ja siitä voltin loppuosa takaisin uralle.

Lopuksi vielä pieni yhteenveto itselle muistiin siitä, mihin kaikkeen tällä tehtävällä pääseekään vaikuttamaan:
- sisätakajalka tulee rungon alle kantamaan painoa
- säkä ja lavat nousevat ylös koska niillä ei ole tilaa pudota alas (kuten sisälle asettaessa ja siinä takaosaa ulos väistättäessä olisi)
- kun säkä ja lavat nousevat ylös niin lavoille tulee lisää tilaa liikkua -> askellajin irtonaisuus paranee
- risti- ja lanneselkä saa jumppaa ja liikettä kun taivutukset pidetään riittävän lyhyinä ja niitä toistetaan usein (tämä on Hupille erittäin tärkeä kohta, sillä on oikealla puolen lanneselässä ilmeisesti vähän arpikudosta tai muuten joustamaton alue, on mahdollisesti nuorena kaatunut kärryjen kanssa)

Hupi jaksoi työskennellä koko tunnin hyvin ja erinomaisella asenteella, vaikkei pidetty kuin yksi pidempi paussi. Energiakin alkaa kohdistua enemmän ja enemmän oikeisiin asioihin, käyntitauot malttaa nurkkien tuijottelun sijaan käyttää oikeasti rauhalliseen kävelyyn ja palautumiseen, ja toisaalta ohjia kerätessä on taas heti kevyenä ja kuulolla. Kaveri kävi viime viikolla klippaamassa vauhtiraidat uusiksi (kiitos K!), niin ei tullut edes hiki pahasti.

Yksitoista

Laura heitti haasteen, ja kun kerran viime vuonnakin tylsä tosikko lähti yhteen tälläiseen mukaan niin antaa mennä nytkin.

11 faktaa

1. Hupi on ensimmäinen hevoseni. Minun ei todellakaan ollut tarkoitus ostaa hevosta, se oli lähinnä kaukainen haave ja jotain mitä "kaikki muut tekee". Sitten yhtäkkiä elämäni hevonen olikin kaupan, yksi asia johti toiseen, ja lopulta löysin itseni kehäkolmoselta lähettämästi lähimmille kavereille "oho taisin just ostaa hevosen" -tekstareita.
2. Vielä vähemmän minun piti koskaan kilpailla ratsastuksessa. Junnuna kävin kolmet talliestekisat, sijoituinkin vielä kahdella jälkimmäisellä kerralla mutta innostuksen sijaan päällimmäinen fiilis oli se hirvittävä jännitys. Ylitsepääsemättömäksi kasvaneen kisajännityksen vuoksi junnuaikojen viimeiseksi ja parhaaksi saavutukseksi jäi toinen sija 80cm luokassa. 
3. Tuo sama sijoitus jää varmasti koko esteratsastusurani huippuhetkeksi. Rimakauhu kasvaa vuosien kertyessä ja nykyään kutsun juuri ja juuri maasta irti olevien pikkuristikoiden ylittämistä hyppäämiseksi.
4. Nuorempana olin ylipäätään kova jännittämään ihan kaikkea, erityisesti yleisön edessä puhumista. Nyttemmin työn tuoman kokemuksen vuoksi olen oppinut ensin hallitsemaan esiintymisjännityksen ja melkein jopa nauttimaan tilanteesta. Edes oma väitöstilaisuus ei aiheuttanut mitään holtitonta h-hetkeä edeltävää vessassa ravaamista.
5. Innostun helposti uusista asioista mutta niiden loppuunsaattamisessa olen maailman saamattomin ihminen. Kesken jääneitä projekteja on... aivan liian paljon?
6. Ainoa kirjain joka ajokortistani löytyy on B. Sen maagisen pienen een puuttuminen perästä on osin ihan omaa saamattomuutta, mutta haittaa epäilemättä kisareissuja. Jotain pientä harmia tosin on siitäkin että koppia en myöskään omista, ja autona toimii pikkupösö.
7. Olen onneton kokki mutta pizzan osaan totisesti tehdä. Oikeaa kotipizzaa syödään tässä huushollissa (vähintään) kerran viikossa. Mikään ei ole niin hyvää lauantai-iltana kuin kotitekoinen ruispohjaan tehty salami-tomaatti-mozzarella-rucola-pizza.
8. Minulla on Hupin lisäksi kaksi kissaa, jotka ovat samalla kaksi ensimmäistä eläintä jotka olen omistanut. Mieheni ei ollut vakuuttunut haluavansa elää kissataloudessa vielä silloinkaan kun hain kotiin toiselta puolen Suomea kaksi hurisevaa karvapalloa. Vartti sen jälkeen ei asiasta ollut enää epäilystäkään, eikä kuulemma ole tarvinnut katua että antoi jankkaamiselleni periksi.
9. Olen aloittanut ratsastuksen Tsekissä. Olin ala-asteikäinen kun asuimme vuoden Prahassa, ja kun hevoskärpänen oli ehtinyt puraista niin pitihän sitä ratsastamaan päästä. Pipot päässä, vanhoilla laukkureilla, mutaliejuisella tai loskaisella pellolla, ja ai että oli hienoa!
10. Haluaisin oppia soittamaan kitaraa. Omistan kitaran, isäni on kitaransoitonopettaja mutta tietäähän sen suutarin lapsen kenkätilanteenkin. Lupaan aina itselleni että sitten joskus kun on aikaa, vielä ei ilmeisesti ole ollut.
11. Sen sijaan aikaa etsitään vaikka väkisin toiselle rakkaalle harrastukselle, nimittäin penkkiurheilulle. Minulla on ollut kausikortti Tapparan peleihin jo toistakymmentä vuotta, eikä montaa peliä ole tänä aikana väliin jäänyt. Nuorina (ja rahattomina) reissattiin miehen kanssa ympäri Suomea pelien perässä, nykyään riittää pari reissua kaudessa kotipelien päälle.

11 vastausta

1) Mille sijalle hevoset harrastuksena asettuvat elämässäsi jos sinun pitää nimetä TOP 5?
Luonnollisesti terveys ja omat lähiomaiset ajavat ohi ihan kaikesta. Muutamien taloudellisesti vaikeiden vuosien jälkeen voisin olla valmis nostamaan riittävän toimeentulon seuraavalle sijalle, jatkuva rahasta stressaaminen tuo mukanaan sen verran monta ikävää asiaa. Mutta ehkä sitten seuraavana tulevat hevoset, tai eläimet ylipäätäänkin (olisi väärin sanoa että Hupi olisi rakkaampi kuin kaksi kissaani).

2) Hyvä työpaikka vai hyvä palkka?
Ehdottomasti ensimmäinen. Molempia on kokeiltu, valitettavasti ei vielä ihan samassa paketissa. Tällä hetkellä työ on mieluinen ja työilmapiiri loistava. Vaikka euroja joutuu välillä vähän laskemaan, niin paha kamalasti valittaakaan, kun kuitenkin aamulla töihin lähtee ihan mielellään.

3) Hevonen, joka on jäänyt erityisesti mieleen - hyvässä?
Hupi kai olisi liian itsestäänselvä vastaus, joten selvitetäänpä taustat tuon blogin kummallisen osoitteen ja oman nimimerkin takana. Hupi oli elämässäni toinen hevonen jonka olisin voinut kuvitella ostavani, se ensimmäinen oli nimeltään Gidran (ja rivi numeroita perässä). Unkarilainen ruuna, luonteeltaan näin jälkeenpäin ajatellen vähän samantapainen kuin Hupikin. Vähän ilkikurinen, aina pilke silmässä ja aina valmiina töihin.

4) Hevonen, joka on jäänyt erityisesti mieleen - pahassa?
Tämä on paha. Voisin luetella varmaan toistakymmentä sellaista, joiden kanssa ensikohtaaminen ei ole ollut se ruusuisin, mutta joista olen lopulta oppinut pitämään. Yksi tälläinen oli pieni poniruuna Nobel, jolla jostain syystä päädyin yhdessä vaiheessa ratsastamaan paljon enemmän kuin olisin halunnut. Koskaan en siltä pudonnut, mutta pelkäsin oikeasti sen bravuureita joihin kuului mm. kaiken säikkyminen ja ratsastaja selässä piehtaroimaan heittäytyminen. Ja siinä vaiheessa kun opin tuntemaan ponin metkut niin etten enää pelännyt, se myytiin pois.

5) Paras neuvo, jonka olet saanut hevosten kanssa?
Luota itseesi. Oli asia mikä hyvänsä, haluan ensin haalia kasaan kaiken mahdollisen tiedon, sitten punnita sen mielessäni ja lopulta tehdä päätöksen mitä mieltä itse olen asiasta - ja luottaa itseeni että olen oikeassa. Tottakai on tilanteita, missä joutuu pyörtämään päätöksensä, yleensä uuden tiedon valossa. Mutta yksi rasittavimmista piirteistä ihmisessä on mielestäni se kun poukkoillaan mielipiteestä toiseen vailla minkäänlaista omaa ajatusta asiasta ("mutta kun se-ja-se sanoi siinä-ja-siinä kirjassa näin, niin sen täytyy olla totuus").

6) Jos hevoset eivät olisi vaihtoehto, mitä lajia kuvittelisit voivasi harrastaa kaikki nämä tunnit?
Se penkkiurheilu tuskin olisi oman terveyden puolesta kovin fiksu vaihtoehto, joten jotain liikunnallista varmasti. Koiraihmiseksi en ole itseäni koskaan mieltänyt (todisteena ne kaksi kissaa). Yksi laji, joka on viime vuosina kovasti kiinnostanut mutta ajanpuutteen vuoksi jäänyt ajatuksen asteelle on suunnistus. Tampereella pyörähtää taas keväällä käyntiin aikuisten suunnistuskoulu, katsotaan miten käy.

7) Jos joudut luopumaan kahdesta seuraavista varusteista pysyvästi, ovatko ne
- satula ja ratsastussaappat?
- kuolaimet ja nahkahanskat (kuolaimettomat siis sallittu)?
- kypärä ja turvaliivi?
Vaikea valinta kahden ensimmäisen vaihtoehdon ja niiden kahden ensimmäisen kohdan välillä. Kypärä on pari kertaa luultavasti pelastanut minut vakavilta seurauksilta, ja sitä ilman en uskaltaisi olla (turvaliiviä sen sijaan en edes omista - vielä?). Viime ajat olen ratsastanut pääsääntöisesti ilman satulaa, mutta ihan niin hyvää tasapainoa (tai pomminvarmaa hevosta) en omista että uskaltaisin maastoilla ilman satulaa. Sen sijaan Hupi toimii ainakin kertakokeilun perusteella loistavasti pelkällä riimullakin, joten varmasti sopeuduttaisiin nopeasti kuolaimettomiin. Laji pitäisi vaihtaa tosin kouluratsastuksesta johonkin muuhun, saakos matkaratsastusta kilpailla kuolaimettomilla (laji joka kiinnostaa kyllä ihan oikeastikin)?

8) Huonoin ominaisuutesi hevosharrastuksessa?
Kaikki-mulle-heti-tänne-nyt. Kärsimättömyys toisin sanoen. Onneksi Hupi on maailman kärsivällisin ja anteeksiantavaisin. Välillä täytyy purkaa asiat ja tavoitteet ihan pieniin palasiin etten yritä haukata liian isoa palaa kerralla (ja hermostua kun ei onnistu). Ja onneksi on valmentaja joka osaa tarjota haasteet juuri sopivan kokoisina palasina.

9) Kauhuskenaariossa loukkaat selkäsi pysyvästi niin, etten voi enää ratsastaa. Onko ravi - tai valjakkohevonen vaihtoehto?
Ilman muuta! Jos rahaa olisi ylen määrin niin varmasti omistaisin jo nyt suomenhevosravurin. 

10) Jos omistat hevosen tai kuvitellaan, että omistat hevosen ja sinulle tarjotaan hevosesta käsittämätön summa, esim. 500000€- myytkö?
Olisi hienoa sanoa että en mistään hinnasta, mutta realisti sisälläni toteaa että kyllä tuosta summasta varmaan myisin. Tietysti motiivit tälläiselle kaupalle täytyisi selvittää, mutta vaikea kuvitella sanovansa ei, ellei nyt ostaja olisi joku italialainen teurastamonomistaja tai vastaava. Mikään hevonen ei ole ikuinen, ja toisaalta tuolla rahalla saa jo sekä hevosen että juuri ne haluamansa puitteet harrastamiseen, treenaamiseen ja kisaamiseen.

11) Paras valmentaja jonka valmennukseen olet joko osallistunut tai olet valmennusta seurannut?
Kyra teki vaikutuksen lyhyellä Tampereen visiitillään pari vuotta sitten hevosmessujen valmennusdemossa. Tapa tehdä asiat systemaattisesti alusta alkaen, rakentaa ensin tukeva perusta ja sitten siihen päälle vaikeammat asiat, jäi päällimmäisenä mieleen, samoin kuin se, että joka ikisellä tehtävällä on tarkoitus ja se myös kerrotaan valmennettavalle. Juuri näistä samoista syistä arvostan myös omaa valmentajaani, Heiskasen Hannaa. Koskaan ei tehdä temppuja perusratsastuksen kustannuksella, eikä koskaan ole yhdenkään tehtävän tarkoitus jäänyt epäselväksi. Hyvän valmentajan kanssa uskaltaa ja saa myös olla joskus eri mieltä, ja voi keskustella asioista niin, että löytyy molempia miellyttävä ja hevoselle toimiva ratkaisu.

---

Tämä haaste on tuntunut kiertävän lyhyessä ajassa melkein kaikki lukemani blogit, joten en varmaankaan aiheuta suurta vahinkoa jos katkaisen homman omalta osaltani tähän. Jos joku haluaa tarrata kiinni ja jatkaa eteenpäin niin Lauran kysymykset olivat sen verran hyviä, että antaa mennä niillä :)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Tekosyyt unohdettu - ja homma toimii

Pari päivää tehokasta perusratsastusta ja jo löytyy taas jarrutkin hevoselta. Mikä ihme siinä on että pitää olla niin kamala kiire johonkin ettei ehdi tehdä niitä tärkeimpiä asioita kunnolla. Onneksi on valmentaja ja kanssa(netissä)ratsastajat jotka palauttavat tarvittaessa maanpinnalle. Olen aivan liian taitava keksimään milloin mitäkin tekosyitä niin itselleni kuin hevosellenikin ettei muka voi nyt vaatia jotain asiaa. 
- "Kun ollaan tehty lihaskuntoa lisää niin ei sillä riitä tasapaino kantamaan itseään tässä liikkeessä" - Totta varmasti mutta kun jarrut löytyy kai niiltä toinen toistaan holtittomamman näköisiltä isoliikkeisiltä nelivuotiailtakin.
- "Kun mä en ehtinyt venytellä kunnolla ja puristan reidellä niin se juoksee alta pois" - a) Etsi aikaa venytellä, b) lopeta se puristaminen ja c) jos et pysty istumaan isossa liikkeessä niin pienennä liikettä niin että kykenet ratsastamaan.

Ja niin edelleen. Ei näin.

Vaan sillä tavalla kuin viime päivinä, ja johan pääsee korjaamaan hedelmää. Tämänpäiväiseltä maneesikeikalta palasi tyytyväinen hevonen ja vielä tyytyväisempi ratsastaja. Alku ei tosin ollut kovin lupaava - meinasin tehdä maaperätutkimuksia jo heti alkuunsa, kun satulavyötä kiristäessä Hupi säikähti (tai mukasäikähti) jotain, säntäsi vauhdilla eteenpäin ja sain kaivella itseni takakaaren päältä takaisin satulaan. Muutenkin ensimmäiset minuutit Hupi suorastaan hakemalla haki jotain säpsyttävää ja kyttäsi oikein huolella maneesin molempia päätyjä. Tarpeeksi kun antoi tekemistä ja muuta ajateltavaa, niin kyttäysenergia alkoi suuntautua oikeisiin asioihin - ja sen jälkeen kaikki oli helppoa.

Alkuverkassa ratsastin kaikki pitkät sivut uran sisäpuolella että sain oman helposti laiskottelemaan jäävän ulkopohkeen töihin, ja tein myös paljon kaaria ja kiemurauria, ihan jo senkin takia että sain hevosen rennommaksi ja joustavammaksi. Olin yksin kokopitkässä maneesissa, ja käytin hyväkseni tilaisuuden ratsastaa kerrankin tehtäviä pituushalkaisijalle.

Ensin tehtiin pysähdyksiä ravista peilin kohdalle, alkuun tuli etupainoisia mutta kun tajusin korjata hevosen pois ohjalta makaamasta (taas kerran!) niin johan alkoi tulla tasan ja tasapainossa. Laukka oli paljon parempaa kuin pari päivää aiemmin mutta ei vielä ihan sillä mallilla että olisin uskaltanut yrittää laukasta pysähdyksiä. Sen sijaan tulin laukassa pituushalkaisijalle ja käänsin voltin vuorotellen kumpaankin suuntaan vaihtaen aina välissä käynnin kautta. Otin laukan alas käyntiin voltin viimeisillä metreillä taivutusta ja kaarta hyväksikäyttäen, suoralla hevosella tuskin olisi onnistunut vielä. Yllättävän kivasti malttoi kävellä välit, mitään erityisen pitkää tai rentoa käynti ei vielä ollut, mutta ei tahdittanut kertaakaan.

Loppuun muutamat keskiravidiagonaalit, viime kertaan nähden sellaisia oho-ei-näin-versioita tuli pari enemmän mutta ne hyvät oli ihan yhtä hyviä. Takaosa työntää kyllä mutta etuosa ei ihan ehtinyt alta pois, viimeksi etuosa oli ehkä kevyempi ja lavan liike parilla parhaalla yrityksellä aavistuksen laajempi. Ihan viimeiseksi otin vielä yhden hypyn maneesin kulmassa olleelle pikkuristikolle, ja Hupi pääsi kotimatkalle silmät ilosta loistaen.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Maltti on valttia

Lauran tekstin jälkimainingeissa päätin että tänään ei hevonen luista läpi yhdessäkään perusasiassa. Meillä ongelma tosin yleensä on se, että pidätteet eivät mene kunnolla läpi. Ja ongelmahan siis löytyy satulan päältä, itsehän annan hevoselle anteeksi sen jos se vähän valuu pidätteen läpi tai heti myödätessä kiihdyttelee uudelleen. Monesti asiaa korjatessa tuloksena on alkuun vähän jännittynyt hevonen, mutta jaksoin johdonmukaisesti samalla pidätteen kanssa vaatia myös rentoutta ylälinjaan.

Päivän teemat siis:
- pidäte läpi, aina ja heti
- myötäys ei ole kaasu, täytyy malttaa odottaa pyyntöä
- niska säilyy rentona pidätteen läpi (aika paljon sai käyttää johtavia ohjasotteita alkuun)
- jarru ei ole puolipidäte eikä puolipidäte jarru, selkeä ero eri tehtäviin
- ohjalla ei maata hetkeäkään, puolipidäte muistuttaa välittömästi (ja alkuunhan tätä sai tehdä joka askeleessa)
- ohjalla ei maata myöskään sivuttaisliikkeissä (oma perisyntini on päästää hevonen tässä helpolla ja kuvitella että se muka sitten vielä kantaisi kroppansa...)

Ja kas kummaa, jo vartin päästä alla oli notkea ja kevyt hevonen joka todellakin kantoi itse itsensä loskaisesta ja siksi raskaasta kentänpohjasta huolimatta. Pääsin ehkä vähän myös jyvälle siitä miten ravin tahtia saa oikeasti säädeltyä. Pitkiä pätkiä Hupi ei jaksanut tässä muodossa ja tahdissa vielä kunnolla kantaa, mutta vähän kerrallaan tuli useita pätkiä sellaista ravia jota voi jo hyvällä omallatunnolla sanoa kootun ravin aluksi eikä vain "hitaaksi raviksi". Olin jälleen kerran liikkeellä ilman satulaa - onni on hevonen jolla on superhyvä selkä istua!

Huomenna sitten maneesille kokeilemaan josko sama fiilis jatkuisi myös laukassa. Liukkaalla kentällä en uskaltanut tehdä kuin muutamien askeleiden mittaisia laukkapätkiä. Toiveissa olisi, että hevonen olisi superhyvä huomenna, pääsisi siltä pohjalta tekemään parin-kolmen viikon intensiivisen treenijakson ja sitten saisi jättää hevosen rokotuslomalle miettimään asioita. Katsellaan miten käy.