perjantai 10. syyskuuta 2010
Kansikuvapoika
Laitetaanpa nyt tämä tänne vielä ihan omana erillisenä merkintänään. Mulla on julkkisponi!
Iso ilo kolmesta askeleesta
Pe 10.9.2010
Jos viime viikko kului käytännössä kokonaan maastoilun merkeissä niin tällä viikolla herra hevonen joutui heti alkuun kolme päivää tekemään vakavamielistä työtä kentällä. Olen yrittänyt jaksottaa hommat niin että kun maastoillaan niin maastoillaan useampi päivä putkeen ja toisaalta kun taas tehdään kentällä hommia niin tehdään sitten niitäkin muutama päivä perätysten. Yleensä maastoilujakson jälkeen ensimmäinen päivä menee siihen että hevosen saa taas kunnolla avuille ja taipuisaksi, toisena päivänä loppupuolella alkaa olla jo kiva ratsastaa ja kolmantena pystyy tekemään vaikeampiakin asioita. Melkein tällä sapluunalla mentiin nytkin.
Maanantaina siis kentällä ihan perusjuttuihin keskittyen. Jalasta eteen (heti eikä huomenna) ja paljon kaaria kunnolla taivuttaen. En juurikaan tainnut edes istua alas satulaan vaan ravit mentiin keventäen ja laukat kevyessä istunnassa, pääasia että liike on isoa. Viimeiset minuutit oli jo ihan helpon tuntuista menoa, joten lopetettiin siihen.
Tiistaina meinasi ensin epätoivo iskeä kun Hupi ei alkuun tuntunut pätkääkään paremmalta kun edellisenä päivänä. Sitkeästi tein ravissa temponvaihdoksia, pyysin niin hidasta ravia kun ikinä pystyin pudottamatta käyntiin (että joutuu oikeasti keräämään takajalkojaan mukaan hommiin) ja päästin siitä takaisin eteen isompaan raviin, niin jossain kohtaa kuului naks, ja poni oli kevyt ja oikein päin. Tähän meni vaan tuplasti enemmän aikaa kun olin kuvitellut, niin meinasin lyödä jo hanskat tiskiin jossain kohtaa.
Laukka on ollut viime aikoina vähän villiä (no lähinnä ollaan laukattukin "harjulla hanaa") mutta nyt kun nostin sitten ensimmäiset laukat niin ei ollutkaan sellainen fiilis että kuskia viedään, vaan laukkaa(kin) sai ihan ratsastaa ja säädellä. Ainakin vähän. Käytin siis tilaisuuden hyväksi ja tein varsinaiset työt lähinnä laukassa. Miljoona nostoa ja yhtä monta siirtymistä alas. Nostot käynnistä ja siirtymiset raviin on suht helppoja. Sen sijaan nostot ravista on edelleen vähän holtittomia (joudun valmistelemaan paljon että hevonen on riittävän tarkkaavainen, ja samalla se sitten jännittyy ja ravi kärsii) ja suoraan laukasta käyntiin se ei tule kuin vasemmasta laukasta silloin kun kuski muistaa Oikeasti istua syvälle. Pitäisi kai useammin kiusata itseään tekemällä nostot ravista, mutta kun laukan laatu on taas sitten selvästi parempaa tasapainoisen käynnistä noston jälkeen, kun ravista joutuu vähän tuuppaamaan ja sitten ollaan jo nokallaan etupainoisena. Joka tapauksessa tänään laukka pyöri ihan kivasti kuitenkin, ja vasempaan kierrokseen tuli kolme, ehkä jopa neljä askelta sellaista laukkaa missä kaikki tuntui helpolta ja kivalta ja kevyeltä. Ei ole tätä fiilistä laukassa ollutkaan sitten viime kevättalven, tällä elää hetken aikaa ;)
Keskiviikkona kaveri oli mukana ja jouduin ratsastuksen jälkeen toteamaan että sait nyt vähän valheellisen kuvan siitä mitä Hupi tällä hetkellä on. Ei se ihan niin hyvä ollut kun tiistaina lopuksi, mutta ihan hyvä silti. Laukka oli vähän hakusessa (en pysty istumaan vieläkään kunnolla satulaan polven takia, kolmas päivä peräkkäin alkoi olla vähän liikaa), mutta käynti ja ravi oli ihan jees. Sain tehdä kerrankin alkuverkat juuri niin kuin haluan, ensin rentoa ja vaikka vähän löysääkin ravia suuntaa vaihdellen, siinä tempossa mikä hevoselle on helppoa, ja siitä sitten vähitellen askel kerrallaan aktiivisemmaksi ja terävämmäksi. Ravi saisi olla edelleen terävämpää ja tarmokkaampaa takaa (jää helposti takaa laahaavaksi ja ponnettomaksi) mutta niin kauan kun en itse pysty istumaan edes jotenkuten siedettävästi niin en voi ihan hurjasti hevoseltakaan vaatia.
Kaveri ehdotti ravin parantamiseen samaa mitä ollaan välillä jo tehtykin, hidastetaan hitaaseen mutta aktiiviseen raviin ja pyydetään (päästetään) siitä takaisin isompaan liikkeeseen. Toistetaan kertaa sata. Vähintään. Ja siirtymisiä käynti-ravi-käynti-ravi myös ainakin sata. Pysähdyksissä ollaan jo H:n tunneillakin saatu kotiläksyksi se että vähitellen pitäisi pystyä korjaamaan jalat tasan. Etujalkoihin osaan vaikuttaa mutta takajalkoja en saa korjattua ilman että koko hevonen liikkuu. Ehdotuksena oli että korjataan takajalkoja ensin niin että saadaan se haluttu jalka liikkeelle, vaikka sitten kaikki muutkin liikkuisivat mutta että jotain tapahtuu, ja sitten vasta yritetään päästä siihen yhteen nimenomaiseen kinttuun käsiksi. Joka muuten kuskin vinoudesta (ja tällä hetkellä siitä vasemmasta jalasta) johtuen on yleensä vtj. Tietysti sen kai voisi yrittää alunalkaenkin ratsastaa sieltä alle myös siinä pysähdyksessä... Kolmas asia mistä puhuttiin oli peruutukset. Niissä on tullut kyllä ihan selkeää edistystä (kiireisyys alkaa olla poissa, tahti on ok ja peruutus on yleensä suht suora) mutta askeleet on edelleen kovin laahaavia ja ponnettomia. Täytyisi varmaan kiusata Hupia harjulla taas silloin tällöin ylämäkeen peruuttamalla, josko sieltä löytyisi askeleisiin vähän korkeutta ja energiaa. Tulee vaan helposti kaupanpäällisinä kiireisyys ja selättömyys, kokemusta on. Nyt se pysyy suht hyvin pyöreänä ja on kevyt edestä (ohjaan ei oikeastaan juurikaan saa peruutuksessa koskea) enkä sitä taas haluaisi pilata. Voisikohan puomien yli peruuttaa?
Torstaina hevonen sai sitten pitää ansaitun vapaapäivän, ja pe-la on vuokraajan vuoro joten itselläni on hurja kolmen päivän tallivapaa menossa. Koskahan viimeksi?
Jos viime viikko kului käytännössä kokonaan maastoilun merkeissä niin tällä viikolla herra hevonen joutui heti alkuun kolme päivää tekemään vakavamielistä työtä kentällä. Olen yrittänyt jaksottaa hommat niin että kun maastoillaan niin maastoillaan useampi päivä putkeen ja toisaalta kun taas tehdään kentällä hommia niin tehdään sitten niitäkin muutama päivä perätysten. Yleensä maastoilujakson jälkeen ensimmäinen päivä menee siihen että hevosen saa taas kunnolla avuille ja taipuisaksi, toisena päivänä loppupuolella alkaa olla jo kiva ratsastaa ja kolmantena pystyy tekemään vaikeampiakin asioita. Melkein tällä sapluunalla mentiin nytkin.
Maanantaina siis kentällä ihan perusjuttuihin keskittyen. Jalasta eteen (heti eikä huomenna) ja paljon kaaria kunnolla taivuttaen. En juurikaan tainnut edes istua alas satulaan vaan ravit mentiin keventäen ja laukat kevyessä istunnassa, pääasia että liike on isoa. Viimeiset minuutit oli jo ihan helpon tuntuista menoa, joten lopetettiin siihen.
Tiistaina meinasi ensin epätoivo iskeä kun Hupi ei alkuun tuntunut pätkääkään paremmalta kun edellisenä päivänä. Sitkeästi tein ravissa temponvaihdoksia, pyysin niin hidasta ravia kun ikinä pystyin pudottamatta käyntiin (että joutuu oikeasti keräämään takajalkojaan mukaan hommiin) ja päästin siitä takaisin eteen isompaan raviin, niin jossain kohtaa kuului naks, ja poni oli kevyt ja oikein päin. Tähän meni vaan tuplasti enemmän aikaa kun olin kuvitellut, niin meinasin lyödä jo hanskat tiskiin jossain kohtaa.
Laukka on ollut viime aikoina vähän villiä (no lähinnä ollaan laukattukin "harjulla hanaa") mutta nyt kun nostin sitten ensimmäiset laukat niin ei ollutkaan sellainen fiilis että kuskia viedään, vaan laukkaa(kin) sai ihan ratsastaa ja säädellä. Ainakin vähän. Käytin siis tilaisuuden hyväksi ja tein varsinaiset työt lähinnä laukassa. Miljoona nostoa ja yhtä monta siirtymistä alas. Nostot käynnistä ja siirtymiset raviin on suht helppoja. Sen sijaan nostot ravista on edelleen vähän holtittomia (joudun valmistelemaan paljon että hevonen on riittävän tarkkaavainen, ja samalla se sitten jännittyy ja ravi kärsii) ja suoraan laukasta käyntiin se ei tule kuin vasemmasta laukasta silloin kun kuski muistaa Oikeasti istua syvälle. Pitäisi kai useammin kiusata itseään tekemällä nostot ravista, mutta kun laukan laatu on taas sitten selvästi parempaa tasapainoisen käynnistä noston jälkeen, kun ravista joutuu vähän tuuppaamaan ja sitten ollaan jo nokallaan etupainoisena. Joka tapauksessa tänään laukka pyöri ihan kivasti kuitenkin, ja vasempaan kierrokseen tuli kolme, ehkä jopa neljä askelta sellaista laukkaa missä kaikki tuntui helpolta ja kivalta ja kevyeltä. Ei ole tätä fiilistä laukassa ollutkaan sitten viime kevättalven, tällä elää hetken aikaa ;)
Keskiviikkona kaveri oli mukana ja jouduin ratsastuksen jälkeen toteamaan että sait nyt vähän valheellisen kuvan siitä mitä Hupi tällä hetkellä on. Ei se ihan niin hyvä ollut kun tiistaina lopuksi, mutta ihan hyvä silti. Laukka oli vähän hakusessa (en pysty istumaan vieläkään kunnolla satulaan polven takia, kolmas päivä peräkkäin alkoi olla vähän liikaa), mutta käynti ja ravi oli ihan jees. Sain tehdä kerrankin alkuverkat juuri niin kuin haluan, ensin rentoa ja vaikka vähän löysääkin ravia suuntaa vaihdellen, siinä tempossa mikä hevoselle on helppoa, ja siitä sitten vähitellen askel kerrallaan aktiivisemmaksi ja terävämmäksi. Ravi saisi olla edelleen terävämpää ja tarmokkaampaa takaa (jää helposti takaa laahaavaksi ja ponnettomaksi) mutta niin kauan kun en itse pysty istumaan edes jotenkuten siedettävästi niin en voi ihan hurjasti hevoseltakaan vaatia.
Kaveri ehdotti ravin parantamiseen samaa mitä ollaan välillä jo tehtykin, hidastetaan hitaaseen mutta aktiiviseen raviin ja pyydetään (päästetään) siitä takaisin isompaan liikkeeseen. Toistetaan kertaa sata. Vähintään. Ja siirtymisiä käynti-ravi-käynti-ravi myös ainakin sata. Pysähdyksissä ollaan jo H:n tunneillakin saatu kotiläksyksi se että vähitellen pitäisi pystyä korjaamaan jalat tasan. Etujalkoihin osaan vaikuttaa mutta takajalkoja en saa korjattua ilman että koko hevonen liikkuu. Ehdotuksena oli että korjataan takajalkoja ensin niin että saadaan se haluttu jalka liikkeelle, vaikka sitten kaikki muutkin liikkuisivat mutta että jotain tapahtuu, ja sitten vasta yritetään päästä siihen yhteen nimenomaiseen kinttuun käsiksi. Joka muuten kuskin vinoudesta (ja tällä hetkellä siitä vasemmasta jalasta) johtuen on yleensä vtj. Tietysti sen kai voisi yrittää alunalkaenkin ratsastaa sieltä alle myös siinä pysähdyksessä... Kolmas asia mistä puhuttiin oli peruutukset. Niissä on tullut kyllä ihan selkeää edistystä (kiireisyys alkaa olla poissa, tahti on ok ja peruutus on yleensä suht suora) mutta askeleet on edelleen kovin laahaavia ja ponnettomia. Täytyisi varmaan kiusata Hupia harjulla taas silloin tällöin ylämäkeen peruuttamalla, josko sieltä löytyisi askeleisiin vähän korkeutta ja energiaa. Tulee vaan helposti kaupanpäällisinä kiireisyys ja selättömyys, kokemusta on. Nyt se pysyy suht hyvin pyöreänä ja on kevyt edestä (ohjaan ei oikeastaan juurikaan saa peruutuksessa koskea) enkä sitä taas haluaisi pilata. Voisikohan puomien yli peruuttaa?
Torstaina hevonen sai sitten pitää ansaitun vapaapäivän, ja pe-la on vuokraajan vuoro joten itselläni on hurja kolmen päivän tallivapaa menossa. Koskahan viimeksi?
maanantai 6. syyskuuta 2010
Paluu sorvin ääreen
Ma 6.9.2010
Tuli näköjään reilu allekirjoittaneen loman mittainen päivitystauko kun oli sen verran paljon muutakin tekemistä. Paljon on ehtinyt tapahtua tällä välillä joten otetaan pieni tiivistelmä.
Hevonen sai uudet kengät jalkaansa ja kaviot alkaa näyttää jo ratsumallisilta. Takakaviot nyt on suht asialliset olleetkin mutta etukavioissakin alkaa olla jotain kannan tapaista ja malli ei varmaan mahdu enää hiihtoliiton kriteereihin. Kärkeä lyhennettiin sen verran kun pystyy ja kannoille tehtiin sivulle vähän tukea (riskinä tietysti että polkisi pois kun on leveämmällä mutta ei onneksi polkenut). Lohkeilu alkaa olla mennyttä aikaa kun naulat on siinä missä pitääkin.
Heti loman alussa onnistuin sitten itse telomaan itseni. Olin hyvin sujuneen ratsastuksen jälkeen viemässä hevosta takaisin laitumelle kun se otti ja säikähti tallin maskottivuohea ja tuli suoraan syliin. Ei onneksi sattunut pahemmin mutta vasen jalka otti kaviosta iskua ja polven ympäristö oli vähän verillä, turposi ja muuttui kauniin sinertävänpunertavankukertavaksi ja saman puolen olkapää ja peukalo varmaankin venähti. Edelleenkään jalka ei ole ihan täysin kunnossa mutta alkaa kestää taas ratsastustakin. Rikki ei onneksi mennyt mitään, venähdyksillä ja mustelmilla selvittiin.
Hevosen kanssa on tapahtuman jälkeen ollut vähän luottamuspulaa. Sehän on tähän asti toiminut maasta kuin ajatus, tullut kaikkialle mihin pyydän, ja nyt kun olin pyytänyt muka-kovin-vaarallisen vuohen ohi, se kiltisti uskalsi tulla ja kävi miten kävi, niin sen jälkeen on alkanut pieni kyseenalaistaminen pienissäkin asioissa. Ei tietysti mikään ihme eikä missään nimessä hevosen vika mutta aavistuksen turhauttavaa silti keskustella autonrenkaiden vierestä ja kentänreunan yli menemisistä. Mutta lasketaan kymmeneen, hengitetään syvään ja jatketaan.
Ja tokihan sillä kipeällä kintulla oli pakko kiivetä hevosenkin selkään seuraavana päivänä kun oli valmennus sovittuna. Vähän oli puolikuntoista meno ja jääpussi-burana-mobilat-troppauksesta huolimatta en pystynyt vasenta jalkaa kunnolla käyttämään. Tunnilla tehtiin asioita sen verran reippaasti etten varsinaisesti ehtinyt ajatella kipua mutta vaistomaisesti varoin silti jalkaa ja voimatonhan se oli toki myös. Tehtiin käynnissä ja ravissa väistöjä ja laukassa ympyrä-voltti-ympyrä-tehtävää laukan tempoa ja kokoamista säädellen. Tai ainakin yrittäen. Hupi teki kyllä kaikki tehtävät mutta oli vähän kankea ja haluton kulkemaan oikein päin. Ei huono missään nimessä mutta ei oikein oma itsensä. Mistä päästäänkin sitten seuraavaan asiaan...
... eli satulaan. Ei ihme että oli haluton kun penkki on jäänyt liian kapeaksi. Reilu viikko oltiin kokonaan ilman satulaa. Liikutettiin hevosta juoksuttamalla, taluttelemalla tai oman takapuolen ja tasapainon kestämisen mukaan ilman satulaa. Allekirjoittaneen tasapaino kestää tasan käynnin ja rauhallisen ravin. Laukasta ei edes keskusteltu ja ravissakin heti kun joutui vähän käskemään kun hevonen yritti dipata alas ja vetää ohjaa kädestä, niin kuski meinasi kellahtaa alas. Tarvis vissiin reenata? Toissaviikon perjantaina kävi sitten hieroja avaamassa selän jumit - tosin isoimmat jumit löytyikin sitten lavoista, varsinkin vasen oli aivan tukossa. Hävetti. Kun tiedän varsin hyvin mitä niille pitäisi itse tehdä että pysyisivät kuosissa ja auki. Maanantaina saatiin sitten satula-auto paikalle. Kokeillaan nyt kokoa leveämpää satulaa, sellaisenaan se on liian leveä mutta Mattesin avulla saatiin ihan asialliseksi. Toiveissa on että hevonen kasvattaa lihasta vielä sen verran että leviäisi tuohon sopivaksi. Jos ei leviä niin sitten on satularumba uudelleen edessä, ei tuo padi mikään lopullinen ratkaisu kuitenkaan saa olla.
Uudella penkillä on sitten tähän asti lähinnä maastoiltu. Nyt kun kelit on hyvät ja harjulle löytyy seuraa niin täytyy ottaa tilanteesta kaikki irti. Periaatteena on tehdä pitkään ja rauhassa ja kiipeillä paljon, mutta välillä täytyy päästellä höyryjäkin pihalle. Viime torstaina oltiin kaverin kanssa ensin Asemantien päässä siskolla kyläilemässä ja kun takasinpäin tullessa oli hevosilla edelleen virtaa niin päästeltiin sitten harjulla pitkä mäki isoa kovaa. Ei jäänyt putteruuna tuumaakaan ison puoliverisen vauhdista, sisulla painoi menemään. Viime viikonlopun vietin kokonaan Ypäjällä sh-viikonloppua seuraamassa (ja veistä haavassa kääntämässä, KN ja HeB:3 olis olleet molemmat aika jees meillekin, jos olisi hevonen ollut kunnossa koko kauden), täytyy varmaan tänään yrittää tehdä kentällä jotain kouluratsastusta muistuttavaa.
Hevosillakin alkoi syksy siinä mielessä että talliremontti saatiin siihen vaiheeseen että hevoset saadaan yöksi sisään. Hupi tuntuu olevan suomenhevoseksi ihan uskomattoman kylmänarka ja paleleva joten tuli heti ensimmäisten joukossa sisälle kun osa vielä yöpyi laitumella. En tiedä onko syynä sopiva satula, kunnolla tallissa nukutut yöt, viileämmät kelit vai mikä, mutta joka tapauksessa hevonen alkaa olla taas kunnolla oma itsensä. Liikkuu mielellään ja oikein päin - ja näkee pikku-ukkoja vanhaan tapaansa :)
Harjulla maasta käsin, luottamusta ja arvojärjestystä palauttamassa
© Kati Santtila
Tuli näköjään reilu allekirjoittaneen loman mittainen päivitystauko kun oli sen verran paljon muutakin tekemistä. Paljon on ehtinyt tapahtua tällä välillä joten otetaan pieni tiivistelmä.
Hevonen sai uudet kengät jalkaansa ja kaviot alkaa näyttää jo ratsumallisilta. Takakaviot nyt on suht asialliset olleetkin mutta etukavioissakin alkaa olla jotain kannan tapaista ja malli ei varmaan mahdu enää hiihtoliiton kriteereihin. Kärkeä lyhennettiin sen verran kun pystyy ja kannoille tehtiin sivulle vähän tukea (riskinä tietysti että polkisi pois kun on leveämmällä mutta ei onneksi polkenut). Lohkeilu alkaa olla mennyttä aikaa kun naulat on siinä missä pitääkin.
Heti loman alussa onnistuin sitten itse telomaan itseni. Olin hyvin sujuneen ratsastuksen jälkeen viemässä hevosta takaisin laitumelle kun se otti ja säikähti tallin maskottivuohea ja tuli suoraan syliin. Ei onneksi sattunut pahemmin mutta vasen jalka otti kaviosta iskua ja polven ympäristö oli vähän verillä, turposi ja muuttui kauniin sinertävänpunertavankukertavaksi ja saman puolen olkapää ja peukalo varmaankin venähti. Edelleenkään jalka ei ole ihan täysin kunnossa mutta alkaa kestää taas ratsastustakin. Rikki ei onneksi mennyt mitään, venähdyksillä ja mustelmilla selvittiin.
Hevosen kanssa on tapahtuman jälkeen ollut vähän luottamuspulaa. Sehän on tähän asti toiminut maasta kuin ajatus, tullut kaikkialle mihin pyydän, ja nyt kun olin pyytänyt muka-kovin-vaarallisen vuohen ohi, se kiltisti uskalsi tulla ja kävi miten kävi, niin sen jälkeen on alkanut pieni kyseenalaistaminen pienissäkin asioissa. Ei tietysti mikään ihme eikä missään nimessä hevosen vika mutta aavistuksen turhauttavaa silti keskustella autonrenkaiden vierestä ja kentänreunan yli menemisistä. Mutta lasketaan kymmeneen, hengitetään syvään ja jatketaan.
Ja tokihan sillä kipeällä kintulla oli pakko kiivetä hevosenkin selkään seuraavana päivänä kun oli valmennus sovittuna. Vähän oli puolikuntoista meno ja jääpussi-burana-mobilat-troppauksesta huolimatta en pystynyt vasenta jalkaa kunnolla käyttämään. Tunnilla tehtiin asioita sen verran reippaasti etten varsinaisesti ehtinyt ajatella kipua mutta vaistomaisesti varoin silti jalkaa ja voimatonhan se oli toki myös. Tehtiin käynnissä ja ravissa väistöjä ja laukassa ympyrä-voltti-ympyrä-tehtävää laukan tempoa ja kokoamista säädellen. Tai ainakin yrittäen. Hupi teki kyllä kaikki tehtävät mutta oli vähän kankea ja haluton kulkemaan oikein päin. Ei huono missään nimessä mutta ei oikein oma itsensä. Mistä päästäänkin sitten seuraavaan asiaan...
... eli satulaan. Ei ihme että oli haluton kun penkki on jäänyt liian kapeaksi. Reilu viikko oltiin kokonaan ilman satulaa. Liikutettiin hevosta juoksuttamalla, taluttelemalla tai oman takapuolen ja tasapainon kestämisen mukaan ilman satulaa. Allekirjoittaneen tasapaino kestää tasan käynnin ja rauhallisen ravin. Laukasta ei edes keskusteltu ja ravissakin heti kun joutui vähän käskemään kun hevonen yritti dipata alas ja vetää ohjaa kädestä, niin kuski meinasi kellahtaa alas. Tarvis vissiin reenata? Toissaviikon perjantaina kävi sitten hieroja avaamassa selän jumit - tosin isoimmat jumit löytyikin sitten lavoista, varsinkin vasen oli aivan tukossa. Hävetti. Kun tiedän varsin hyvin mitä niille pitäisi itse tehdä että pysyisivät kuosissa ja auki. Maanantaina saatiin sitten satula-auto paikalle. Kokeillaan nyt kokoa leveämpää satulaa, sellaisenaan se on liian leveä mutta Mattesin avulla saatiin ihan asialliseksi. Toiveissa on että hevonen kasvattaa lihasta vielä sen verran että leviäisi tuohon sopivaksi. Jos ei leviä niin sitten on satularumba uudelleen edessä, ei tuo padi mikään lopullinen ratkaisu kuitenkaan saa olla.
Uudella penkillä on sitten tähän asti lähinnä maastoiltu. Nyt kun kelit on hyvät ja harjulle löytyy seuraa niin täytyy ottaa tilanteesta kaikki irti. Periaatteena on tehdä pitkään ja rauhassa ja kiipeillä paljon, mutta välillä täytyy päästellä höyryjäkin pihalle. Viime torstaina oltiin kaverin kanssa ensin Asemantien päässä siskolla kyläilemässä ja kun takasinpäin tullessa oli hevosilla edelleen virtaa niin päästeltiin sitten harjulla pitkä mäki isoa kovaa. Ei jäänyt putteruuna tuumaakaan ison puoliverisen vauhdista, sisulla painoi menemään. Viime viikonlopun vietin kokonaan Ypäjällä sh-viikonloppua seuraamassa (ja veistä haavassa kääntämässä, KN ja HeB:3 olis olleet molemmat aika jees meillekin, jos olisi hevonen ollut kunnossa koko kauden), täytyy varmaan tänään yrittää tehdä kentällä jotain kouluratsastusta muistuttavaa.
Hevosillakin alkoi syksy siinä mielessä että talliremontti saatiin siihen vaiheeseen että hevoset saadaan yöksi sisään. Hupi tuntuu olevan suomenhevoseksi ihan uskomattoman kylmänarka ja paleleva joten tuli heti ensimmäisten joukossa sisälle kun osa vielä yöpyi laitumella. En tiedä onko syynä sopiva satula, kunnolla tallissa nukutut yöt, viileämmät kelit vai mikä, mutta joka tapauksessa hevonen alkaa olla taas kunnolla oma itsensä. Liikkuu mielellään ja oikein päin - ja näkee pikku-ukkoja vanhaan tapaansa :)
Harjulla maasta käsin, luottamusta ja arvojärjestystä palauttamassa© Kati Santtila
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)