Hupi ei todellakaan ollut millään tapaa vielä parhaimmillaan, ja itse asiassa valmennus oli vasta ensimmäinen oikeasti täysipainoinen treeni ähkyjen ja kuumeilun jälkeen. Tehtiin ihan perushommia, kuten uuden valmentajan kanssa ensimmäisellä kerralla järkevää onkin. Tarkoituksena oli ratsastaa yksinkertaisesti avut läpi palanen kerrallaan: puolipidätteet, kääntävät avut, taivuttavat avut ja niin edelleen. Helppoa?
Haaste numero yksi: naapuritallin ulkokenttä ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Kevään ensimmäiset ratsastukset ulkokentällä kotitallin ulkopuolella eivät ole yleensä olleet se paikka missä Hupi loistaa, virikkeitä on ympärillä yksinkertaisesti Aivan Liian Paljon. Kentän vieressä poltettu risu-roska-kasa ei varsinaisesti helpottanut tehtävää.
Haaste numero kaksi: se kuski joka taas oli laiminlyönyt venyttelyt ja kuvitteli viimeisen illan ja saman aamun tehojumpalla korvaavansa tämän. Ei, ei, ei!
Haaste numero kolme: sähköjänis. Ei tarvinne enempää tarkennusta.
Tehtävä oli lähtökohtiin nähden täydellinen. Puretaan avut palasiin, käytetään vain yhtä apua kerrallaan, ja tehdään asioista täysin mustavalkoisia. Olen kevään harvojen oikeiden treenikertojen aikana yrittänyt paneutua meidän yhteen perusongelmaan, joka on se, että Hupin mielestä jalka tarkoittaa aina eteen. Väistättävä pohje tai taivuttava pohje tarkoittaa aina kaiken muun lisäksi "lisää vauhtia". Lopputulos on se, että joudun esimerkiksi väistöissä jarruttamaan aivan liikaa että saan suunnattua liikkeen haluamaani suuntaan. Jokaista väistättävää ja taivuttavaa pohjetta ennen joudun tekemään jarruttavan puolipidätteen. Melko tehokas tapa tappaa liike?
Meidän osalta päivän isoin teema oli "yhdestä jalasta sivulle ja kahdesta jalasta eteen". Purettiin homma palasiin niin, että ennen kulmaa tehtiin pysähdys, ja siitä väistätettiin sisäpohkeella takaosa etusosan ympäri 90 astetta - siis vanha kunnon etuosakäännös. Käytettiin vain yhtä jalkaa, ja reaktion piti tulla vain sivulle. Eteen ratsastaessa hyvin selkeästi molemmat pohkeet. Meidän kohdalla tosin aloitettiin siitä että pyysin askeleen sivulle, irrotin jalan ja pysäytin hevosen, kiitin, pyysin seuraavan askeleen sivulle ja niin edelleen. Aluksi Hupi olisi halunnut "juosta" käännöksen läpi eteenpäin, kun en päästänyt niin se yritti tarjota suuntaa taakse, mutta lopulta tajusi että ihan vaan pelkästään sivullehan tässä haluttiinkin. Vähitellen pääsin jättämään pysähdyksiä pois väleistä, ja tekemään käännökset kevyellä tuntumalla suoraan käynnistä. Jatkettiin samantapaisesti ravissa, kulmaa ennen kokoaminen, kevyellä ohjalla takaosaa väistättäen kulman läpi ja suoristaessa taas pieni eteenratsastus. Muutaman kerran jouduin pakittamaan tehtävissä takaisin päin kun paine ohjalla alkoi kasvaa liikaa.
Laukkatyöskentelyä otettiin loppuun vain pieni pätkä, ja lopetettiin oikeastaan siinä kohdin kun Hupin laukka alkoi vasta käynnistyä oikeasti. Korjasin laukassa liian paljon taakse ja ihan liian vähän eteen, ja Hupin akilleen kantapää, oikea takanen, jäi alkuun tosi laiskaksi. Vasen laukka oli suht ok, oikeassa sisätakanen ei kantanut, hevonen kaatui sisäpohjetta vasten etupainoiseksi ja kädelle roikkumaan eikä kuski löytänyt oikeita nappuloita korjaamiseen.
Kaiken kaikkiaan jäi oikein positiivinen mieli valmennuksesta, ja sanoin jo paikan päällä muutamalle tutulle, että tykkäsin kyllä kovasti.
Vaan ne ihan oikeat hedelmät korjattiin sitten seuraavana päivänä, kun jatkoin kotikentällä samojen tehtävien parissa. Hupi tarvitsee yleensä yhden yön asioiden miettimiseen, ja sitten vasta palaset loksahtavat oikeasti paikalleen, ja niin kävi nytkin. Tein noin vartissa edellispäivän valmennuksen tehtävät läpi ja sain ihan joka ikiseen apuun ihan täsmälleen oikean vastauksen. Käynnissä tehtävä sujui kuin vettä vaan, ravissa tunsi kun hevonen lähti jo vähän niiaamaan takaa ja koukistamaan niveliään kulmissa, ja laukassa - myös oikeassa laukassa - sai vain istua ja nautiskella ryhdikkäästä ja kevyestä hevosesta, ja sekä taivuttaa, kääntää että suoristaa ilman ylimääräistä painetta ohjalla. Lopputulos: siirsin vartin treenin jälkeen suoraan laukasta käyntiin (onnistuneesti!), hyppäsin selästä alas, vein hevosen talliin, riisuin varusteet ja lähdin vasta sitten loppukäynneille. Jo aiemminkin on todettu, että silloin kun joku onnistuu Ihan Nappiin, niin paras kiitos on tämä.
Iltaheiniä odottava hörökorva.
