tiistai 25. kesäkuuta 2013

Virtapiikkejä havaittavissa

Hupin jalkatilanne alkaa - luojan kiitos - normalisoitua. Kun on eläväinen ja mielellään lenkille lähtevä eläin, niin näköjään jo parin päivän kevyempi työ saa esille varsin mielenkiintoisia ominaisuuksia. Ei ole laidunlaiskuudesta kyllä sitten tietoakaan. Liikutus oli viime viikolla jalan vuoksi lähinnä kävelyä ja kevyttä hölkkää. Juhannusaattona lähdin tekemään kymmenen kilometrin "rauhallisen rennon käyntimaaston". Tai siis, luulin lähteväni. Hupi-velikulta vaan oli vallan toista mieltä.


Kuvassa näkyy päivän ensimmäinen mörkö - tien yli menevä sähkötolpan varjo, kuski ei vaan tiedä vielä tätä. Rennosta käynnistä pitkin ohjin jännittyminen, stoppi varjon eteen, trööt-puuh-trööt, ja teatraalinen loikka varjon yli. Just just. Fiksumpi olisi voinut ehkä tästä arvata jo mitä tuleman pitää, allekirjoittanut sen sijaan keskittyi juhannusaaton teeman mukaisesti bongaamaan mahdollisimman monta erilaista kukkaa tien varrelta.
 

 Näin umpeen kasvaneella polulla täytyy asua paljon mörköjä. Yhtään loikkaa tai pyrähdystä ei tullut mutta tiukasti eteenpäin suunnattu korvien asento kertoo kaiken tarvittavan hevosen valppausasteesta.


Let the show begin! Edessä on silta, joka ollaan ylitetty noin kymmeniä jollei kohta jo yli sata kertaa. Vaan tänään herra hevonen päätti että sillan alla purossa asuu alligaattoreita, ja jokainen fiksu hevonen pakenee paikalta. Päästiin aina melkein etuset sillalle asti kunnes hevonen hyppäsi aina yläkautta ympäri ja yritti paeta tulosuuntaan. En uskaltanut kovin rajusti käskeä eteenkään, kun pelkäsin että Hupi päättää hypätä lopulta sillalle ja kaatuu kosteilla lankuilla. Pakko oli lopulta luovuttaa ja tulla selästä alas, ja sitten mentiinkin siltaa ees-taas-ees-taas ihan muutama kerta, ensin maasta ja sitten selästä käsin. Kele.


 Metsän möröistä selvitty, kilometrin verran mennään asfalttiteitä pitkin. Isoimmat kauhistukset tällä pätkällä olivat kaksi leikkivää poikaa (korvat kääntyivät) ja polttopuukasan peitteenä ollut lepattava pressu (puuh!).


Ja sitten onkin jo tutun harjumetsän möröt edessä.  Hupi ei voi käsittää miksi laukkamäkeä ei laukatakaan tällä kertaa. Ehkä tästä (ja paarmoista) suivaantuneena seuraavalla pikkupolulla esitettiinkin sitten päivän suurin show. Kymmenen metrin päässä ylempänä rinteessä pururadan varressa penkillä oli päivän pahin pelotus - voitteko kuvitella - ihminen. Siis ihan oikea ihminen. Kehtasi istua penkillä ja olla vaan. Pakene tai kuole! Hupi onnistui lietsomaan itsensä ihan oikean paniikin rajamaille, ja sen mielestä oikein sopiva ratkaisu tilanteeseen oli tehdä uukkari ja paeta kinttupolkua alamäkeen laukalla. Eihän se pitkälle päässyt kun jarrut toimivat tässäkin tilanteessa, mutta niin virittyneessä mielentilassa hevonen oli että vähän melkein jo pelotti. Se käytännössä istui takaosansa päällä, ja melko rajuja pakoreaktioita, osa eteen ja osa taakse, tuli varmaan lähemmäs kymmenen ennen kun päästiin kohdasta ohi. Luulin tuntevani hevoseni mutta tämä tuli kyllä aika puskista. Onhan se ennenkin säikkynyt olemattomia, välillä rajustikin, mutta tilanteen tajuttuaan sitten ollut yleensä lähinnä nolostuneen oloinen. Nyt pakoreaktio oli niin voimakas ja jäi ihan päälle, niin että olisin voinut kuvitella puskassa vaanivan karhun tai jonkun vastaavan pedon. Mutta että ihan ihminen...


Melkein kotona, tien päässä näkyvän metsäsaarekkeen takaa löytyy kotitalli, nyt voi Hupikin jo vähitellen rentoutua. Eikun mikäs tuolla pihassa on, hui sentään! Pienet puhinat kohdistettiin vielä oksasaksien kanssa aitaa leikanneeseen poikaan, pystyyn nostettuihin kottikärryihin ja kompostoriin. Ei tämän hevoseläimen kanssa kyllä aika pääse tulemaan pitkäksi. Onneksi nyt juhannuksen jälkeen päästään taas takaisin normaaliin päiväjärjestykseen ja kunnolliseen liikuntaan kun jalka alkaa olla kunnossa ja liike puhdasta.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Poni paksujalka

Edelliskirjoituksen jälkeinen uusinta onnistui juuri kuten pitikin. Hetken mielijohteesta laitoin Hupille kanget ensimmäistä kertaa Niihaman kisan jälkeen, ja fiilis oli sellainen että olisin voinut startata radalle vaikka heti. Mitään temppuja en vaatinut vaan ihan perusratsastusta edelleen, etenevää liikettä ja paljon siirtymisiä, nyt välillä vähän jo kootenkin.

Paras fiilis tuli viimeisestä tehtävästä missä tein kahdeksikolla siirtymisiä laukasta ja laukkaan. Aina suuntaa vaihtaessa käynnin kautta vaihto (jokunen jokseenkin kelvollinenkin tuli, kuitenkin pääpointtina keveys ja reagointinopeus, ei niinkään välttämättä puhdas suoraan käyntiin siirtyminen), ja kummankin ympyrän toisella sivulla muutaman askeleen raviin siirtyminen ja uusi laukannosto. Kun joka toinen siirtyminen oli käyntiin ja joka toinen raviin niin ennakointia ei esiintynyt ja eteenpäinpyrkimys säilyi.
Laitumella alkaa olla vähitellen rauha maassa vaikka välillä vähän jo mietitytti että mitähän tästä tulee. Laumalla alkaa olla suht selkeä järjestys kuka siirtelee ja ketä, ja ketään ei ajeta enää lauman ulkopuolelle. Yhdellä, ilmeisesti menneisyydessään suht paljon yksin ulkoilleella ponitammalla oli vähän opettelemista alkuun mutta nyt sekin "puhuu hevosta" jo paljon sujuvammin. Toistaiseksi Hupi on ollut lauman pomona, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin se mukavuudenhaluisena hevosena ei juuri vaivaudu asemaansa puolustamaan ja valuu kesän mittaan vähän alaspäin. Lauma on siinä määrin tiivis, että Hupia laitumelta hakiessa saa monesti kaupanpäällisiä mukaansa - kuten kuvasta näkyy, neljä yhden hinnalla!

Hupin kesäparatiisiin kuuluu paljon syötävää ja laskutavasta riippuen neljä tai viisi tammaa. Tallin maskotti-shettis kulkee aidoista välittämättä milloin missäkin lohkolla, mutta melko usein sen löytää hengailemasta tämän lauman luota. Sillä tuntuu olevan varsin suloinen tapa ottaa suojatikseen aina jonkun lauman pahnanpohjimmainen ja olla sen rinnalla, niin nytkin. Mutta siis ennen kaikkea paratiisissa on paljon syötävää. Ne tammat kiimoineen kun lähinnä häiritsevät syömistä. Tallin kaikkien siitosruunien joukossa Hupi on se kummajainen jota tammat eivät jaksa kiinnostaa. Tositesti tuli yhden "melko" voimakaskiimaisen laidunkaverin kanssa, joka kulki Hupin edellä tarjoten itseään minkä ehti - ja Hupi kulki toiseen suuntaan korvat luimussa, on se nyt kumma kun akka ei anna syödä rauhassa. Onhan Hupilla villistä nuoruudestaan sentään todisteita että miehistä kuntoa on ainakin yksivuotiaana löytynyt, kun se on vuotiaana riiuureissullaan astunut ja saanut kantavaksi kaksi niinikään vuotiasta tammaa. Terveisiä omistajille, tiedän että ainakin toinen teistä tätä satunnaisesti lukee!

Mutta siihen otsikon Poni Paksujalkaan. Juuri kun kuvittelin että päästään taas treenaamaan kunnolla niin ensin itse hankin viikonloppuna oikein aidon ja alkuperäisen kesäflunssan, ja maanantaina vuokraaja soitti tallilta että hevosella on takajalassa kunnon ventti. On se taitava, taitaa olla ihan itse aiheutettu kun on takajalan sisäsyrjällä. Tietysti jos jalkaan johonkin kohtaan on pakko saada haava niin tuo on aika jees kun ei ole minkään jänteen tai nivelen kohdalla.

Maanantaina turvotus oli hyvin paikallista haavan kohdalla, tiistaina sitten olikin jo koko jalan sisäsyrjä paksu ja pinkeä. Haava oli kuitenkin siisti ja valutti lähinnä kirkasta kudosnestettä (ei bakteeritulehdusta), ja lisäksi jalan ulkosyrjä oli aivan normaali eikä lainkaan turvonnut (ei impparia), joten hoidettiin tutulla vesiletku-betadinepullo-linjalla. Tai siis vuokraaja hoiti, minä makasin kuumeessa peiton alla. Tänään sitten kävin itsekin tarkistamassa tilanteen ja varsin siististihän tuo oli lähtenyt paranemaan. Liikutus on ollut hyvin kevyttä, kun sen verran kuitenkin arkoo täräyksiä että ravissa ottaa aavistuksen lyhyempää/hätäisempää askelta. Eilen ja toissapäivänä jalka oli aika pinkeä koko sisäsyrjältä, riippumatta siitä mitä sille teki. Tänään kuitenkin kolmen vartin harjukävely ja vartin kylmäys saivat ihmeitä aikaan, ja turvotus laski ihan silmissä. Juhannus ollaan vuokraajan kanssa molemmat joka tapauksessa reissussa, joten huilikoon hevonen rauhassa, kun kiitos kaverin, jalka saa tänäkin aikana toki asianmukaista hoitoa.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Palikat paikoilleen

Niihaman kisan jälkeen oli selvää, että Hupi saa pitää pienen kesäloman ennen treenien jatkumista. Blogiloma venyi vähän pidemmäksi kuin hevosen treenipaussi, kun kaikki ylimääräinen aika kului ratsastusseuran kesän ensimmäisten kansallisten kisojen järjestelyihin.

Pakko sanoa, että kilpailuiden suunnittelu ja pyörittäminen on kyllä sitten äärimmäisen koukuttavaa puuhaa. Olen ollut nyt vähän toista kautta meidän seuran noinabout kaikissa kisoissa kilpailunjohtaja, eli se joka vastaa siitä että homma toimii. Vaikka peruspaketti alkaa olla hallinnassa - kiitos ison ja perinteikkään seuran - niin edelleen joka kisassa tulee vastaan uusia asioita mihin yritän perehtyä paremmin. Toukokuussa suoraan sanottuna opettelin tehtävien ja vastuun jakamista ja sitä että ihan kaikkea ei tarvitse ja kannata yrittää tehdä itse, ja nyt kesäkuun estekisoissa yritin taas uutena asiana hahmottaa sitä miten paljon ja usein kilpailun aikana kenttä tarvitsee lanausta ja kastelua pysyäkseen hyvänä. Kesäkuun kisa oli melkoinen haaste, kun Finnderbyn lisäksi ei muita isompia kisoja ollut tarjolla. Tämän seurauksena Kangasalle tuli kilpailijoita Helsinkiä ja Jyväskylää myöten, ja kahden päivän aikana startteja oli yhteensä vähän vaille 500. Sunnuntai-iltana ysin maissa kotiin ajellessa, yhteensä reilun 30 talkootunnin viikonloppu takana olo oli melkoisen väsynyt - mutta nyt muutama päivä tuon jälkeen olisin taas valmis samaan urakkaan. Hullun hommaa?

Mutta itse asiaan. Ei Hupi sentään ihan pelkkää lomaa ole viettänyt koko tätä aikaa. Vuokraaja on maastoillut paljon, ja muutenkin ohjelmassa on ollut mahdollisimman paljon kävelyä ja kiipeilyä, isoa rentoa liikettä eikä yhtään kokoamisia. Viime viikolla laitettiin sitten vähän tikkuja ristiin, ensin yksittäisinä tehtävinä ja lopuksi ratana. Yllättäen selästä ei kuulunut mitään nikottelua siinäkään kohtaa kun ilmoitin kantavani kentälle portin yhdeksi esteeksi. Ensin mentiin melkein tasajaloin pupuloikalla yli, sitten pari hui-apua-tökköä ja lopulta portti oli ihan yhtä simppeli ylittää kuin puomiesteetkin.

Itse pääsin kuun vaihteen paikkeilla jo aiemminkin hehkuttamani fyssarin (Saara Uusitalo) istuntatunnille. Palattiin taas ihan perusasioihin siinä määrin, että jo ihan käynnin ratsastamisessa tuntui olevan välillä haasteita, ja keventää en osannut ollenkaan. Isoimpia muistettavia asioita oli:
1) Pakarat rennoksi (Kummelissa puristetaan perseellä, ei hevosen selässä)
2) Vasemman jalan takareisi rennoksi (juuri se aina kiristävä kohta mikä pitäisi jaksaa venytellä auki)
3) Oikean jalan lonkan koukistaja rennoksi (se kohta mikä kramppaa helpoiten)
4) Omat lavat ylös (ihan siihen notredame-fiilikseen asti, kun selkä on rakenteellisesti notkolla niin täytyy liioitella fiilistä että korjaus on riittävän iso)
5) Rintalasta napaa kohti, napa selkärankaa kohti (lue: vatsalihakset töihin)
6) Vasemmalle kääntyäessä kylki rintsikan kohdalta pitkäksi ja ylös ("ai näin vai, tästä kohtaa, miksei kukaan ole aiemmin sanonut?")
7) Keventäessä alas istuessa 100% painosta satulaan, ei 15%. Oikea kevennysliike löytyy ilman jalustimia (kun ei pääse pumppaamaan yli-isoa liikettä...) - hae fiilis näin, etsi sama tunne jalustimien kanssa.

Laidunlaiskalla ja löysällä hevosella oli vähän hankala toteuttaa asioita, kun mikään apu ei oikeastaan mennyt läpi. Seuraavina päivinä hain itsekseni samoja asioita, mutta niin että ratsastin hevosen ensin pohkeen eteen ja avuille ja sen jälkeen aloin keskittyä itseeni. Toimi hyvin. Muuten alkaa mennä osa korjauksista jo pikkuhiljaa ihan liikemuistiin asti, mutta kaksi viimeistä kohtaa on edelleen vaikeita. Tarkoituksena on käydä Saaran tunnilla nyt kesän ajan säännöllisesti (sen mukaan miten lompakko antaa periksi), jos vaikka joskus oppisi istumaan?

Eilen otin sitten paussin jälkeen ensimmäistä taas tavoitteeksi jotain kouluratsastukseksi laskettavaa. Koska Hupin kesämoodi on edelleen hyvin laiskanpulskea, niin käytiin käynnistämässä moottori maastossa. Ensin käyntiä pitkin ohjin, sitten tuntumalla mutta pitkällä kaulalla nopeita (!) mutta rentoja (!) väistöjä tien reunasta toiseen, asetuksella ja välillä myös taivutuksellakin leikkien. Tämän jälkeen mahdollisimman isoa mutta silti tahdikasta ravia, ja siinä samat asiat läpi. Suunnitelma toimi niinkin hyvin, että jos lähdin pihasta pystyynkuolleella hevosella, niin takaisin tultiin sitten siinä määrin hereillä olevalla eläimellä, etten uskaltanut antaa kokonaan pitkiä ohjia edes pihatiellä. Kentällä päätin tehdä työt kahdeksikolla, siinä yleensä sekä kuskin että hevosen puolierot lakkaavat olemasta, kun ei voi jäädä matkustelemaan helppoon suuntaan tai takkuamaan vaikeaan, ja edelleen sama periaate, paljon liikettä eteenpäin, eikä yhtään korjausta taakse. Ja voi että oli kivaa ja helppoa :) Mitään taikatemppuja ei tehty, varmaan eniten kokoamista tuli niiden neljän laukkavoltin aikana mitä tein ihan lopuksi, muuten vaan eteen-eteen-eteen, tahdissa ja joustavana. Oma istuntakin tuntui olevan yllättävän kivasti kasassa (ainakin noiden yllämainittujen ensimmäisten korjauksien suhteen), vaikka ei todellakaan menty mitään mummoravia niin paketti ei levinnyt pahasti missään kohtaa.

Tänään tarkoituksena olisi toistaa samanlainen helppo ja mukava ratsastus, toivottavasti joku ehtisi vähän ottaa videonpätkääkin että näkisi onko takaosan liikkeessä muutosta verrattuna toukokuuhun.


Tallinomistajat reissussa, hevoset irti pihanurmikolla? Oikeasti ihan 
luvallista vihreään totuttelua toukokuussa, eipähän tarvitse nurtsia leikata ;)