sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kovakuntoinen kaveri

Hupi nimittäin. Kuskista tai sen kunnosta ei puhuta.

Lähdettiin lauantaina naapuritallilaisten seuraksi metsään rämpimään hankeen ja avaamaan väyliä. Olivat käyneet edellispäivänä kahdella reellä eli ihan ummessa polut eivät olleet, mutta kahlattavaa riitti silti. Porukassa oli kolme suomenhevosta, yksi reellä ja kaksi ratsastajalla varustettuna. Keli oli aivan mahtava, 15 astetta pakkasta ja maisema kuin postikortista.

Hupi oli alkuun vähän epäluuloinen reen perään polkua tekemään viritetyn kuusen suhteen, ja tuijotteli sitä alkumatkasta. Sen verran se oli keskittynyt kuusimörköön, että kun takana tulleelle kaverille jotain selittäessäni osuin Hupia lautaselle, niin se säikähti sitä ja otti muutaman vauhdikkaan loikan pakoon ja melkein sain kaivella itseäni hangesta. Alkuun Hupilla oli muutenkin vaikeuksia käsittää että ei ole kiire mihinkään, jatkuvasti se käveli kuusenkarahkan viereen, sai latvasta nilkoilleen ja säpsähti sivuun.

Kierreltiin polkuja ristiin rastiin ja mentiin paljon reittejä missä en ollut koskaan käynytkään. Polut kulkevat suoalueella, enkä tuonne uskalla uusille reiteille lähteä yksin, silmäkkeeseen putoaminen on ihan todellinen riski (kysykää kaverilta, kokeili, ei kannata). Hupi oli metsässä ja hangessa kuin kotonaan, se selvitti hienosti pahatkin paikat, kuten hankeen hautautuneet syvät ojat. Muutaman kerran se ei ollut varuillaan ja humahti hangesta läpi vähän rajummin, kerran käytiin polvillaan (suht iisissä paikassa kompuroinnin seurauksena) mutta muuten se pisteli menemään niin kuin ei olisi koskaan muuta tehnytkään. Seuralaisille reitit olivat tuttuja ja hevosista näki selvästi, että ne tiesivät jo pahat paikat. Parin kompuroinnin jälkeen Hupikin alkoi keskittyä kiirehtimisen sijaan katsomaan jalansijansa tarkemmin.

Suurin osa lenkistä taitettiin kävellen, mutta parilla peltoaukealla pohja antoi myöten pistellä reippaampaakin ravia. Vielä lopussakin Hupi painoi ohjalle ja olisi halunnut mennä kovempaa, vaikka vähän alkoi jo jalka painaa - vaikka paljon maastoillaankin niin eihän tuollaista epätasaisessa maastossa umpihangessa rämpimistä olla koskaan tässä määrin tehty. Vasta sitten kun tienhaarassa erottiin kavereista, Hupi antoi väsymyksensä näkyä, ja viimeinen kilometri tallille taittui kyllä rauhallisemmin kuin koskaan. Tallissa 15 litran ämpärillinen lämmintä melassivettä upposi kitusiin kertaheitolla. Pienen kuivattelun jälkeen pari loimea niskaan ja tyytyväisen oloinen hevonen ulos päiväheinilleen.

Sports Tracker näytti lenkin kokonaissaldoksi 2h ja 12km,josta noin 9km hangessa. Melkoinen kilometrivauhti, kun otetaan huomioon vaikea maasto ja se, että puolivälissä pidettiin noin 10 minuutin tauko. Varoittelin tänään tallilla käynyttä vuokraajaa, että voi olla vähän väsynyt hevonen vastassa - ja mitä vielä, virtaa riitti kuulemma ihan normaaliin tapaan :)

perjantai 28. joulukuuta 2012

Onnistunut hiihtoratsastusdebyytti

Jos se nyt Hupille edes mikään debyytti olikaan, sehän pisteli menemään kuin vanha tekijä!

Ensin kaveri käveli takana kapula käsissä ja teki samalla vähän painetta vetovaljaisiin. Tässä kohtaa hevosen korvat pyörivät ihan propellina ja se oli enemmän kuin valmis poistumaan suuntaan X. Pääsin kuitenkin pari kertaa kehumaan kun se melkein-rentoutui ja muisti hengittää, ja kehuille perso hevonen ei sitten muuta tarvinnutkaan. Seuraavaksi hiihtäjä perään ja liikkeelle - ei mitään ongelmia. Vähän oli jännittynyttä käyntiä alkuun, mutta lopulta eniten taisi jännittää ne kaikki puskassa ja penkalla olleet ihmiset.

Mentiin laidunten ympäri kiertävää vajaan kilometrin lenkkiä, ja jo ekalla kiepillä uskallettiin ottaa sitten vähän rauhallista raviakin - rohkeasti vielä naapuritalon kohdalla jonka pihaa Hupilla on tapana kytätä (juuri sen kohdan ojanpohjat on tutkittu perusteellisesti allekirjoittaneen toimesta...). Ekan lenkin ajan Hupi kuunteli tarkasti suksien suhinaa, mutta sitten selvästi päätti ettei siinä ollut mitään huolestuttavaa. Toka lenkki pisteltiin jo reippaampaa ravia ja kolmannelta tultiin rauhallista laukkaa tallinpihaan (pienellä hui-kuvaaja-sivuaskeleella höystettynä). Hupi oli koko ajan ihan pikkusormella säädeltävissä, säikähdyksiä tuli tasan nolla kappaletta ja kaikin puolin hevonen käyttäytyi aivan esimerkillisesti. Iso kunnia pitää antaa kyllä meidän super-hiihtäjällekin, joka tuli suksilla perässä ihailtavan tasaisesti ja horjumatta.

Täytyy ottaa uusinta pian, sen verran hauskaa oli!


lauantai 22. joulukuuta 2012

Hankilaukkaa!

Paukkuva pakkanen ja kiiltävä hanki, niin hienot puitteet että kuskin oli pakko rohkaista mielensä ja lähteä hankeen ilman satulaa - ja pysyinpäs kyydissä laukat ja kaikki vaikka ratsu reima alkoi käydä loppua kohti jo vähän kierroksilla. Kuvista valtavan iso kiitos vuokraajalle.


Ongelma numero yksi: miten vinssataan täti kyytiin.

 
Ensin pieni hetki totuttelua kentällä.

 Mutta kuvaajana toimineen vuokraajan aikataulujen vuoksi siirryttiin pikapikaa hankeen.

 Jiihaa!

Meno näyttää kuvassa paljon hallitummalta kuin mitä se todellisuudessa oli...

Hieno poni!


 Kaverukset tarhassa. Etualalla Hupin vuokraajalta joululahjaksi saama superhyvä heinälaatikko.

 Hupi odottaa täytettä siihen laatikkoon.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Umpihankihiihtoa

Ajoissa tulleesta talvesta on otettu jo nyt irti kaikki mahdollinen. Maneesikeikat on jääneet aika vähiin sen jälkeen kun viikko sitten saatiin hevoselle tilsakumit vihdoin alle. Kenttä on ollut välillä jopa ihan loistokunnossa, ja maastossa on pyöritty ahkerasti.

Hupilla on selässä joka talvi aina muutama tukkeutuva hiki/tali/jokurauhanen, joiden kohdalle ilmestyy pienenpieni patti, joka vuosi täsmälleen samaan kohtaan. Näitä on eläinlääkärikin katsonut eikä nähnyt aihetta huoleen kun eivät ole aristavia eivätkä muutenkaan reagoi mihinkään. Nyt kuitenkin huomasin että molemmin puolin yksi pateista oli lähtenyt kasvamaan normaalia enemmän. Säädin vähän satulan alla olevaa Mattesin padia (ihan korvaamaton kapistus meillä) ja nyt näyttää taas tilanne normalisoituvan, penkki istuu selvästi taas paremmin. Kun vielä osin pakkasten vuoksi, osin tämän vuoksi, osin ihan sattuman vuoksi mentiin jokunen päivä peräkkäin myös ihan ilman satulaa, niin nuo huolestuttavasti kasvaneet patit ovat taas menneen talven lumia.

Tämän talven lumia taas testattiin oikein kunnolla eilisellä maastolenkillä. Lähdettiin tallikaverin suomiruunan kanssa maastoon, tarkoituksena käydä vähän lähiseudun pikkuteitä ravailemassa. Päädyttiin lopulta kiertämään Kortesuon metsälenkki ja harjun kautta takaisin. Alussa ja lopussa mentiin hetken matkaa aurattua tietä, mutta yli puolet matkasta taittui joko hangessa olevia rekiuria pitkin tai sitten ihan puhtaasti umpihangessa joka ulottui välillä jopa yli polvenkin. Vähän enemmän auki olevia pätkiä ravattiinkin mutta muuten käveltiin enimmäkseen. Suomiruunat olivat ihan elementissään lumisessa metsässä, pärisivät tyytyväisinä ja umpihankihiihtivät tasan kuuden kilometrin lenkin lopulta läpi alta tunnissa. Kaverin sairasloman jäljiltä vähän huonommassa kunnossa oleva hevonen oli lopussa jo vähän väsähtänyt (mikä ei tosin vauhdissa tai menohaluissa näkynyt sitten pätkääkään), Hupi sen sijaan oli tallipihaan palatessa edelleen aivan yhtä fressinä kuin lähtiessäkin.

Pomppufiilis

Auto saatiin kuin saatiinkin kuntoon, ja pääsin sinne viimeviikkoiseen Hannan valmennukseen. Oli varmasti hyvä ajatus aloittaa tauon jälkeen työnteko valvovan silmän alla, sen verran tuntui olevan ihan perustekemisessäkin korjattavaa. Tai mitään suurta ongelmaa ei kuulemma päälle päin näkynyt, itsellä oli vaan sellainen fiilis että sekä hevonen että ennen kaikkea kuski olivat aivan liian hitaita koko ajan.

Tehtiin paljon uudenlaisia harjoituksia, ja pysyttiin (melkein liiankin) iso osa tunnista oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Alkuun jumpattiin hevosia ympyrällä taivuttamalla ravissa kaulaa muutamiksi askeleiksi oikein liitoitellusti sisään (ilman että ulkolapa tai -kylki karkaa), väliin suoristus ja taas uusi taivutus. Hetken päästä taivutukseen lisättiin takaosan väistätys ulospäin, ja silti edelleen ulkolapa piti pysyä hallinnassa. Aloitettiin hyvin pienessä ravissa, ja kun homma sujui siinä, lisättiin ravin tempoa vähän, ja taas sama homma alusta. Kolmen kerran jälkeen olin varma ettei isompaa ravia enää löydy ainakaan niin että a) pystyisin siellä istumaan, b) pystyisin samalla vielä vaikuttamaan hevoseen tai c) hevonen pystyisi suoriutumaan taivutuksista ja väistöistä tempon säilyttäen. Ja mitä vielä, vasta siinä kaikkein isoimmassa ravissa Hupi alkoi pärskiä tyytyväisenä, ja väisti edelleen pyydettäessä ihan sujuvasti. Tämä tehtävä otetaan ehdottomasti ohjelmistoon mukaan, loistavaa jumppaa selälle ja takaosalle - ja hevonenkin tuntuu tykkäävän.

Toinen uusi ja erittäin toimiva tehtävä oli peruutukset suoraan käynnistä ja ravista, siis ilman pysähdystä siinä välissä. Alkuun oli vaikeaa saada liike-energia säilymään ohi tuon ohitetun pysähdyksen, mutta vähitellen Hupi hoksasi mitä siltä pyydetään ja suoritti hienosti, kunhan vana muistin itse elää tarpeeksi käden kanssa, yhdeksikin askeleeksi lukittunut käsi sai heti aikaan (täysin oikeutettua) vastustelua. Hanna ei heti kertonut mitä ajaa takaa tehtävällä vaan antoi meidän ensin vähän miettiä asiaa itse. Oikeaoppisessa peruutuksessa kokoamisaste on yllättävänkin suuri ja hevonen käyttää takaosaansa oikein: siirtää painon taakse ja koukistaa takajalkojen niveliä. Muutaman tämän tehtävän toiston jälkeen hevonen alkaa reagoida jo siihen ensimmäiseen pidätteeseen samansuuntaisesti, energia ei katoa vaan hidastuminen muuttuukin kokoamiseksi, eli (puoli)pidäte onkin kokoava apu, kuten sen kuuluu olla. Testasin tätä uudelleen seuraavalla itsenäisellä maneesikeikalla, ja parin kerran jälkeen voin väittää ensimmäistä kertaa tunteneeni Hupin kanssa miltä ravin kokoamisen pitäisi oikeasti tuntua - tikittämisen sijaan tahti säilyi, energia säilyi, ja ravi suorastaan pomputti ylöspäin kuin kumipallo.

Hurjan raskas harjoitus tuo on tottumattomalle hevoselle, ja montaa kertaa en edes pyytänytkään, mutta kun talven aikana päästään tekemään riittävän monta toistoa niin hyvä tulee :)  Yllättävän nopeasti sain myös itse apuni järjestykseen niin, että pystyn tekemään eron siihen, milloin pyydän pysähdystä, ja milloin haluankin peruutuksen suoraan liikkeestä. Alkuunhan Hupi alkoi tarjota peruutusta joka kerralla, mutta kun (jos) olen itse riittävän nopea reagoimaan niin ehdin pysäyttää liikkeen halutessani paikalleenkin. Ja on muuten takajalat alla sitten siinä pysähdyksessä!

Laukkatyöskentely jätettiin aika vähiin, ympyrällä asetuksen siirtoa puolelta toiselle, ja lopuksi siirrettiin vähän takaosaakin ympyrän kaarelta sisälle. Voiman kasvaessa Hupilta tuntuu katoavan laukka aina ihan kokonaan, ja nyt ollaan taas siinä vaiheessa. Se laukkaa kyllä ihan puhtaasti ja kolmitahtisesti, mutta tasapaino on uudessa vähän isommassa liikkeessä niin hukassa ettei kokoamaan pysty lähes ollenkaan. Joka kerta laukka on kuitenkin tullut takaisin parin kuukauden sisällä, ja entistä parempana, joten nyt täytyy vaan kuskin malttaa.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Elonmerkkejä

Päivitystauko on venynyt pidemmäksi kuin aikoihin, mutta allekirjoittaneen operaatio Tohtorinhatun Metsästys kai luetaan hyväksyttävien syiden joukkoon. Hupi puolestaan on viettänyt rentouttavan pariviikkoisen lomailun, hieronnan ja estehyppelöiden merkeissä.

Hupi vaikutti marraskuun puolivälissä vähän nuutuneelta. Se teki kyllä töitä ihan asiallisesti, muttei ehkä antanut kuitenkaan ihan kaikkea itsestään vaan lintsasi enemmän kuin mitä tuon työmyyrän tapoihin kuuluu. Siinä mielessä paussi tuli varmasti ihan täydellisen oikeaan aikaan. En edes laskenut miten monta vapaapäivää parin viikon sisälle mahtui, itse en tuona aikana käynyt selässä kuin yhden kerran, vuokraaja hoiti liikutuksen siltä osin kun muilta menoiltaan ehti. Loma teki varmasti hevoselle hyvää, nyt voidaan sitten ottaa taas kunnon treenijakso ennen tammikuun lopulla tulevaa vuosittaista rokotuslomaa.

Ennen lomaa tuttu hevoshieroja kävi tsekkaamassa Hupin läpi. Vakio-ongelmakohdat (lavat ja lanne) olivat tällä kertaa hyvällä mallilla, sen sijaan uusista - joskaan ei kovin yllättävistä - paikoista löytyi pientä kireyttä. Kaulan ylälinjaa tukevat (tai tekevät) lihakset olivat vähän kireähköjä, ja takaosassa oli myös pientä jumia, ja juuri näihin paikkoihin syksyn aikana on tullut lisää lihasta ja voimaa. Kertoo ainakin siitä että oikeita asioita on tehty, toisaalta muistuttaa myös sitten allekirjoittanutta lihashuollon tärkeydestä, ei pelkästään tutuissa ongelmakohdissa vaan myös siellä missä muutoksia tehdään. Oikein hyvään paikkaan osui siis Hupin treffit hierojan kanssa, hevonen pääsi viettämään lomaansa ilman kireyksiä ja jumeja, ja päästään taas paussin jälkeen jatkamaan treenejä hyvillä mielin puhtaalta pöydältä.

Täysin lomailua ei sentään tuo kaksiviikkoinen Hupillekaan ollut, vaan vuokraajan kanssa olivat viikko sitten estetunnilla, ja sen jälkeen eilen Niihaman Drive In -estekisoissa ristikoita ylittämässä. Kyseessä oli vuokraajan ensimmäinen "oikea kilpailu" vieraassa paikassa, ja hevosen todennäköisesti ensimmäinen kerta kun se edes näki jotain muutakin kuin tavallisia tolppia ja puomeja (oli muuten komeasti koristellut johteet ja esteet muutenkin!). Jo valmennuksissa näki, että Hupin silmiin syttyi ihan uusi loiste, ja parin vähän epävarman hypyn jälkeen itseluottamus lähti hurjaan nousukiitoon. Joka hyppy oli edellistä varmempi, ja imua estettä kohti alkoi löytyä ihan oikeasti. Pelottava kirkuvanvärinen okseri ylitettiin ekalla kerralla varuiksi tuplakorkeudelta tarvittavaan nähden, mutta yhtään kertaa hevonen ei epäröinyt vaan ajatus oli aina esteen yli (neliraajajarrutuksia ja tökköjähän tuo ei harrasta mutta ohi saattaa mennä helposti). Niihaman kisaradalla kakkos-kolmos-linja oli jo etukäteen hankala (suora suhteutettu ilman laidan tukea), muuten joka este ylittyi sujuvasti ja laukka rullasi paremmin kuin koskaan. Kuski ja hevonen pääsivät kotimatkalle tyytyväisinä punavalkoisen ruusukkeen kanssa. Lastaukset hoidettiin pitkästä kuljetustauosta johtuen suosiolla yhden liinan avustuksella, mutta pienellä liinan paineella avitettuna Hupi lastautui sujuvasti ja jopa suhteellisen rentona.

Huomenna toivottavasti touhu jatkuu Hannan valmennuksella. Kaksi viikkoa pois selästä ei ehkä ole se paras lähtökohta valmennukselle, mutta kun ei enää malta poiskaan pysyä. Pieni kysymysmerkki tosin vielä leijuu valitettavasti ilmassa, kun auto on korjaamolla, toivottavasti valmistuu aikataulussa (ja mieluiten niin että ehtisi tänäänkin selkään ettei ihan suorilta sinne valvovan silmän alle tarvitsisi mennä).

perjantai 16. marraskuuta 2012

Tasaista arkea

Viikko-ohjelmaan on mahtunut muun muassa:

Talliestekilpailut
Vuokraaja kävi taas ylittämässä ristikoita (ja itsensä) naapuritallin harjoituskilpailuissa. Molemmilla näytti olevan hauskaa, ja hevonen suorastaan keräsi kierroksia verkkahypyistä. Hupi tuntui olevan myöskin ihan kotonaan ruuhkaisessa kisaverkassa missä poneja suihki ohi edestä, takaa, oikealta ja vasemmalta, osa ratsastajan kanssa ja osa välillä ilmankin.

Maneesireissuja
Maneesikortti on ollut ahkerassa käytössä kun oma kenttä on vuoronperään kuravelliä tai umpijäätä (tulisi se lumi nyt jo...). Harmittavasti en ole saanut aikoihin kaveria mukaan videokameran varteen, viimeiset videot omasta ratsastuksesta on syyskuun alusta kisaradalta. Olisi hauska nähdä (tai sitten ei?) onko muutosta oikeasti tapahtunut. Perushommiin ollaan joka tapauksessa keskitytty, hevosen osalta siirtymisiin ja kuskin osalta istuntaan. Viime kerralla keräsin ohjat "sillaksi" käsien väliin, niin että molemmat ohjat tulivat molempien käsien kautta eikä kädellä päässyt nypeltämään ylimääräistä. Jestas että tuntui hankalalta aluksi (nimim. kova käsi?) mutta varsinkin laukassa hevonen kiitti tasaisesta tuntumasta, pyöristyi kauniisti ja pärski rentona ja tyytyväisenä (ja teki valtavan hienoja siirtymisiä!).

Kuskin kuntokuuri
Hevonen piti (ensimmäisen) omansa alkusyksystä, vähitellen on käynyt aika karusti ilmi että nyt olisi sen toisen osapuolen vuoro. Jos ensi kauden tavoite oikeasti on siellä HeA-tasolla niin ei riitä matkustaminen ja sinne päin -tekeminen, vaan omakin kroppa pitää saada toimimaan niin että voi hevosta riittävästi auttaa. Kuski käy kiltisti lenkillä tallivapaapäivinään, ainakin sen pari kertaa viikossa, ja hevosen kävelypäivät hoidetaan tästä lähtien maasta käsin. Arvatkaa vaan kumpi meistä puuskutti eilen harjun päällä... Positiivista on ollut huomata, että ihan niin rapakuntoinen en ole kuin mitä pelkäsin, vaan jaksoin juosta (etanan vauhdilla) neljän kilometrin lenkin kokonaan, eikä tuntunut edes pahalta.

torstai 8. marraskuuta 2012

Pientä pintahikeä

... eikä mitään muuta tuloksena tunnin maneesitreenistä. Hyvin pääsee hengittämään klipatun alueen kautta eikä hikoa näin ollen juuri muualtakaan. Lihakset on myös pysyneet hyvin pehmeinä ja hevonen normaalin notkeana, eli ei ole Hupi myöskään palellut öisin. Loimituksena tällä hetkellä ulkona fleecevuorellinen fullneck-sadetakki ja tallissa nakuna.

Muita huomioita maneesikeikasta:
  • Jos kuski ei venyttele, hevonen heijastaa vinoudet välittömästi. En ollut mielestäni edes pahasti jumissa, mutta vasemman laukan nosto vastalaukkana meinasi kadota kun kuskin paino valui oikealle. 
  • Vajaassa puolikkaassa maneesissa neljä eri askellajia eri suuntiin menevää ratsukkoa on oiva treeni omalle katseenkäytölle. Tulee yhteentörmäyksiä jos oma katse ei nouse sieltä hevosen niskasta ylös. Ruuhkainen maneesi voi siis olla myös positiivinen asia.
  • Sen niskaantuijotuksen vuoksi tehty yksi tiukahko laukkavoltti ja siinä harvinaisen onnistunut laukka-käynti-siirtyminen oikeasta (= huonommasta) laukasta avasi kuskin silmät. Muille muistan kyllä aina sanoa, että jos hevonen jää siirtymisessä painamaan niin aseta, taivuta tai jopa käännä niin kevenee heti. Miksihän samaa neuvoa on niin kamalan vaikea muistaa noudattaa myös itse? Hahmottelin heti mielessäni kivoja laukka-käynti-harjoituksia seuraavaa kertaa varten. 
  •  Jos maneesilla käy viimeisen tunnin aikana kun sinne vielä pääsee ennen ratsastuskoulutuntien alkua, treeni täytyy suunnitella järkevästi. Vaikka hevonen olisi kuinka hyvän tuntuinen, älä ala tehdä vaikeita asioita vartti ennen kun täytyy lähteä. Jos ei onnistukaan, niin jää paha maku suuhun molemmille. Nyt maltoin mieleni ja lopetin järkevästi ja ajoissa. Siperia on opettanut?
  •  Kaveriheppa tekee ihmeitä. Puuskittainen tuuli ja pimeä kotimatka ei aiheuttanut kuin pieniä sydämentykytyksiä, kun kaveri oli tammallaan seurana.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Puolikarvaton puolilaatuhevonen?

Hupin hiirenharmaa iho on lleen paljastettu. Josko tällä klippauksella saataisiin kuriin
se kaikkein pahin hikoilu. Ainakin tämänpäiväinen treeni sai aikaan pientä hengästymistä
muttei tippaakaan hikeä. Koomisen näköinenhän tuo vähän on, mutta näin ei tarvitse
talliin loimittaa kuten kokonaan klipatun joutuisi.


Kuva kertoo ehkä kaiken tarpeellisen klippauksen tarpeesta. Kuvassa on allekirjoittaneen 
etusormi, mistä voi nähdä karvan pituuden (ja lisäksi se on tiheä!)

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kun sen oikein oivaltaa...

...ratsastus on ihanaa?

Hannan tämänkertainen valmennus toi mukanaan oivalluksia ja ahaa-elämyksiä. Hupilla oli alla viime valmennuksen jälkeen viikon syysloma, joka sisälsi lähinnä vapaapäiviä ja kevyttä maastoilua tai ilman satulaa humputtelua. Loman jälkeen pari ensimmäistä työskentelykertaa oli tutusti vähän hankalampia (ehkä tosin enemmän kuskin jumeista johtuen), mutta nyt Hupi tuntui heti verkasta alkaen tosi lupaavalta. Se oli suora, joustava, ehkä vähän turhankin pyrkivä ja innokas, mutta sataprosenttisesti kuulolla.

Aloitettiin, kuten käytännössä aina, tarkistamalla perustyöskentelyn laatu ympyrällä. Pysähdyksiin ja alaspäin siirtymisiin oli tullut viime kerrasta paljon ryhtiä ja takaosa oli hyvin mukana, Hanna kiitteli että selvästi korjausten eteen on selvästi tehty töitä (mikä todellakin pitää paikkansa). Käynti-ravi-siirtymisissä piti heti siirtymisen jälkeen muutaman kerran koskettaa raipalla takaosaa, ja näin raviin tuli vähän enemmän energisyyttä ja ilmaa. Muistin kyllä ratsastaa ravia aktiivisemmaksi, mutta vasta muutaman askeleen matkustelun jälkeen.

Seuraavaksi tehtiin kulmiin voltit ja pitkät sivut ratsastettiin avotaivutuksessa. Jostain syystä nyt sekä aina vaikea vasen taivutus että yleensä helppo oikea taivutus olivat molemmat hukassa. Oikeassa kierroksessa vika löytyi siitä ettei oikea pohje ollut kunnolla läpi, vasemmalle taas luulen vihdoin löytäneeni sen fiiliksen mikä tuohon vaikeaan ja jäykempään suuntaan pitäisi olla. Vasemmalle avot on monesti tosi epätasaisia, ensin ei taivu kunnolla, sitten taipuu mutta samalla poikittaa ja työntää ulkolapaa liikaa eteen-alas. Olen koittanut viime aikoina kiinnittää erityishuomiota omiin käsiini (jotka tekevät aivan liikaa koko ajan), ja kun lukitsin ulkokyynärpään kylkeen ja pidin ulkokäden omalla paikallaan niin lapakin pysyi hallinnassa. Jännä ilmiö, että jos omaa ulkokättä työntää eteen ja pudottaa alas niin lapakin menee perässä sinne samaan suuntaan. Ylipäätään pitäisi paremmin muistaa aina, että hevonen heijastaa kyllä hyvin tunnollisesti sitä kuskin omaa ryhtiä ja asentoa, ja ongelmissa tarkistaa ensin oma kroppa.

Laukassa tehtiin loivia kiemurauria. Vastalaukka on nyt pykälää isompaa ja oli hieman holtitonta näin pitkillä pätkillä, osa ongelmista tosin selittyy sillä että Hupi oli jo vähän väsynyt eikä olisi jaksanut kantaa laukkaa itse vaan painoi koko ajan vähän ohjalle. Laukan rytmi pitäisi saada aavistuksen nopeammaksi, ettei Hupi joutuisi harppomaan vastalaukassa pidempiä askeleita mihin se oikeasti pystyy. Lyhyemmillä askeleilla ja nopeammalla rytmillä vastalaukassakin säilyy tahti ja tasapaino paremmin. Molemmissa suunnissa tehtiin laukassa myös diagonaalit ja raviin siirtymiset lopussa, laukka säilyi helposti ja pystyin molemmissa kierroksissa kokoamaan laukkaa riittävästi, tekemään siirtymisen haluamassani kohdassa ja ratsastamaan ravia tahtiin ja jopa eteenpäin heti.

Viimeisenä tehtävänä tehtiin vielä lävistäjille keskiraveja. Olin alkuviikosta maneesilla itsekseni ratsastamassa, ja tein loppuverkassa temponlisäyksiä lävistäjille, ja kaikkiin aiempiin yrityksiin nähden Hupi suorastaan lensi kaikki seitsemän yritystä. Se tarvitsee vielä voimakkaan tuen edestä, pienen asetuksen oikealle (ettei oikea lapa karkaa) ja se selvästi levittää takaa, eli edelleen voimaa puuttuu, mutta syksyn tehotreeni on kyllä tuottanut huimasti tulosta. Kerroin Hannalle, että hevonen on ehkä viimein saanut juonen päästä kiinni, ja että teen tämän vuoksi mieluiten keventäen, etten ainakaan häiritse. Ensimmäisen diagonaalin jälkeen kommentti oli "ohhoh, tuu vielä uudestaan", ja toisen jälkeen "hyvä, tosi hyvä, taputa ja anna pitkät ohjat, sille riittää", oikeaan suuntaan ollaan siis menossa. Lisää rutiinia ja vielä lisää voimaa, niin saa tehtyä siirtymisetkin paremmin, ja kuskille lisää vatsalihaksia niin ehkä joskus pystyy istumaan alaskin.

Loppuverkassa Hupi oli edelleen vähän turhan innokas ja kierroksilla, eikä meinannut millään malttaa venyttää kunnolla. Lopulta löytyi vähän rauhallisempi tahti ja matalampi muoto, kun sitkeästi tein suunnanvaihdoksia ja kaaria koko ajan.

Tunnin jälkeen Hupi oli hiestä aivan läpimärkä, ja lopun väsyminen varmasti selittyy osin tällä. Olin suunnitellut pitäväni turkiseläimen luomuna kahden aiemman vuoden tapaan, mutta näin valtava hikoaminenkaan ei ole kyllä enää järkevää. Tarkoitus on valmentautua viime talvea aktiivisemmin, ja käydä maneesilla vähintään kerran-kaksi viikossa, ja näillä kerroilla Hupi on kyllä poikkeuksetta näin hikinen. Toisaalta en halua talliin joutua loimittamaan, koska kahden klippaustalven kokemusten perusteella Hupin iho kuivuu ja kärsii selvästi jatkuvasta loimen alla hautumisesta, eikä kesäkarvakaan kasva tällöin hyväksi. Ratkaisuksi taitaa pakostakin tulla se kammottavan näköinen vauhtiraita tai loimiklippaus, kokonaan en missään nimessä klippaa mutta ei tämänhetkinen tilannekaan ole se oikea ratkaisu. Kaverilla sattuu olemaan klipperi lainassa vielä alkuviikkoon, ohjelmassa on tänään hikitreeni maneesilla, perään kunnon pesu ja kuivattelu yön yli, ja maanantaina karvat saa kyytiä. Voi tulla koomisen näköinen otus kun talvikarvalla on mittaa kuitenkin varmasti useampi sentti. Mutta tärkeintä kai on kuitenkin käytännöllisyys ja hevosen hyvinvointi.

torstai 25. lokakuuta 2012

Laatua perustyöskentelyyn

Viime valmennuksesta oli taas aivan liian pitkä aika, joka kerta on ollut joko työkiireitä tai muita menoja sovittuna päällekkäin. Toisaalta tänä aikana oli muutenkin tavoitteena tehdä hevoselle lihaskuntoa, eli keskittyminenkin oli ihan muissa asioissa kuin koulutreenissä. Tiistaina vihdoin kaikki aikataulut osuivat yhteen.

Varoittelin Hannaa heti alkuun että Hupi ei varmasti ole notkeimmillaan, vaikka olinkin keventänyt vähän treeniä ja edellispäivänä jumpannut hevosen kunnolla läpi. Enemmän jumppaa olisi kai kaivannut kuitenkin se kuski, oma selkä oli kiukutellut koko edellisviikon ihan kunnolla - siis siinä määrin että välillä kipu vei ihan suoranaisesti jalan alta. Suunta oli parempaan mutten ollut ihan siitä miten suoraksi olin saanut itseni venyteltyä ja verryteltyä, ja miten paikat kestäisivät. Päädyttiin taas ihan perushommiin, ja tehtiin jälleen siirtymisiä keskittyen laatuun sekä itse liikkeessä että siirtymisessä.

Käynti oli hyvää alusta lähtien, pitää vaan korjata vielä rohkeammin ja heti kun tuntuu siltä että Hupi jää painamaan kädelle tai lähtee kiirehtimään. Positiivisena asiana täytyy sanoa se, että kuukausien työ alkaa tuottaa tulosta, ja saan korjata käyntiä jo aika paljonkin ilman että Hupi lähtee teputtamaan. Rento, pitkä ja silti aktiivinen käynti myös kouluradalla on ehkä paria askelta lähempänä. Ravissa lihaskuntotreenin tuloksia oli vähän jo nähtävissä, Hupi liikkui Hannankin mielestä takaa selvästi aktiivisemmin ja ylipäätään vähän isommin, mutta tasapaino oli vielä vähän hakusessa. Tahti meni helposti vähän kiireiseksi tai sitten Hupi pyrki etupainoiseksi, välimuotoa ei oikein tässä liikkeessä tuntunut löytyvän. Korjaukset tehtiin mieluummin siihen suuntaan, että etuosa pysyy kevyenä (vaikka sitten tahdin kustannuksella, se korjaantuu kyllä ajan kanssa) - siis ensin (puoli)pidäte, sitten jalka ratsastaa takajalkoja aktiivisemmaksi ja vatsalihaksia kantamaan, sitten omat vatsalihakset jarruttavat tahtia - ja taas parin askeleen päästä sama homma. Perisyntini on jäädä sinne omalle mukavuusalueelle matkustelemaan kun parin askeleen ajan tuntuu tosi hyvältä, vaan kun pitäisi muistaa ratsastaa ihan koko ajan. Eron tunsi kuitenkin hyvillä pätkillä selvästi, ja mielestäni sain fiiliksestä kiinni miltä liikkeen pitäisi tuntua.

Laukannostoissa Hupi pyrki ensin putoamaan etupainoiseksi kädelle ja aivan liian isoon ja pitkään laukkaan. Tehtiin alkuun tosi lyhyitä, ihan muutaman askeleen mittaisia laukkapätkiä. Laukkaa pitää muistaa ratsastaa heti nostosta lähtien, ei odottaa kolmea askelta ja sitten vasta tehdä jotain, vaan ihan sen ensimmäisenkin askeleen täytyy olla laadukas. Ja samoin raviin siirtyessä ei valuta viittä askelta juosten ja mietitä sitten että "milläs tän saikaan täältä kädeltä makaamasta", vaan ennen siirtymistä riittävä kokoaminen, että ravia pääsee ratsastamaan heti eteenpäin ja tahtiin, ja kädellä pääsee myötäämään heti. Muutaman kerran jälkeen kokoamiset alkoivat onnistua siinä määrin, että tein vasemmasta laukasta kertaalleen ihan puhtaasti vahingossa siirtymisen suoraan käyntiin, kun unohdin siirtymisessä ratsastaa riittävästi eteenpäin. Kun laukkatyöskentely oli saatu kuntoon, niin tehtävää vaikeutettiin vielä niin, että laukat nostettiinkin vastalaukkoina, edelleen isolla ympyrällä. Pari väärää laukkaa tuli väleihin, kun jäin itse istumaan vinoon. Muuten nousi kaarteessakin kauniisti vastalaukka, ja kun laukkapätkät pidettiin sopivan lyhyinä, niin vastalaukka oli yllättävän laadukasta, pyöri helposti, muoto säilyi pyöreänä, ja vasemmassa laukassa oli jopa ilmaakin alla kivasti.

Superhyvä fiilis jäi tunnista, vaikka aika varovaisin odotuksin lähdin liikkeelle. Selvästi ollaan tehty oikeita asioita kotona, ja pari-kolme vastaavaa lihaskuntokuukautta talven aikana niin eiköhän se liike ole ensi kesään mennessä kasvanut pykälän verran. Nyt Hupi saa pitää kevyen loppuviikon ja lomailla muutaman päivän, niin allekirjoittanut ehtii viimeistellä väitöskirjansa painokuntoon. Jatketaan taas ensi viikolla kunnon harjoituksia :)

tiistai 16. lokakuuta 2012

Pimeyden keskellä

Note to self: Jos aiot lähteä lokakuussa iltaseitsemän maissa maastoilemaan niin heijastimien lisäksi se otsalamppu kannattaa muistaa ottaa mukaan.

Takaisin ei silti käännytty, kyllähän hevonen näkee, kuskin tehtävä on vaan pysyä mukana. Alku oli tosin vähän haastavaa kun kerkesin juuri miettiä että onpas kivan rentoa ravia ja sitten maassa olikin muovinpala-mörkö jota varmuuden vuoksi väistettiin teatraalisella sivuloikalla. Sen jälkeen täti otti vähän tukevampaa asentoa selässä ja totesi että rentous saa tänään olla toissijainen asia.

Tehtiin yhteensä tunnin lenkki pilkkopimeässä harjussa. Tutuilla reiteillä uskalsi kuitenkin ravata ihan hyvin kun pitoa tuntui riittävän, kiitos sunnuntaina alle laitettujen hokkikenkien. Ravattiin harjua ristiin rastiin puolisen tuntia, välissä käveltiin vaan ihan pahimmat paikat ja jyrkät alamäet. Hupi tuntui olevan mielissään kun sai edetä reippaassa tempossa, ja yllättäen ravasi rauhassa myös perinteiset laukkapätkät, missä se yleensä oma-aloitteisesti yrittää tarjota laukkaa. Alussa ravi oli vähän jähmeää mutta parani ensimmäisen kilometrin aikana ihan selvästi, ja oli lopussa oikein hyvää.

Syksyn ensimmäisillä pimeillä autojen ohitukset tiellä on aina vähän jännittäviä. Nyt otettiin ihan rauhassa ja pysähdyttiin aina kun tuli auto vastaan, varsinkin kun ilman sitä omaa pientä tuikkua ei todellakaan nähnyt auton valojen ohi lainkaan. Muuten koko lenkin ainoaksi möröksi jäi se paha-paha-muovipussinriekale, normaalisti puhinaa aiheuttavat vastaantulijat pilkkopimeässä metsässä taas olivat tällä kertaa ihan ok.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Lentävä lihapulla

Ne parhaat ja hauskimmat hetket jää näköjään sitten aina ikuistamatta. Tällä kertaa videokamera makasi kotona akku tyhjänä, järkkäri oli mukana mutta ei sitten kädessä silloin kun olisi tarvittu. Tallikavereita oli onneksi paikalla useampia todistamassa kun lihapulla lähti lentoon.

Hupi on irtohypyttäessä ja -juoksuttaessa aina vähän laiskanpulskea ja mukavuudenhaluinen, suorittaa kyllä kiltisti mutta ei juuri innostu. Estekujaankin se tulee laiskaa löysää laukkaa eikä pahemmin varo puomeja. Olin tallille tullessani suunnitellut maneesireissua mutta kenttä oli parissa poutapäivässä kuivunut varsin hyvään kuntoon, ja toiselle pitkälle sivulle oli rakennettu jumppasarja. Varsinaista kujaa ei ollut, mutta ei mukana olleilla hevosilla näköjään tarvittukaan.

Hupi oli vuorossa viimeisenä, kun kerran tulin itse viimeisenä paikalle. Päästin sen irti kentälle ja verryttelemään vähän ennen hyppyjä. Vasen kierros sujui vanhaan malliin, vähän kättä heilauttamalla ja omalla kehonkielellä vaihtui hienosti askellaji välillä käynti-ravi-laukka. Muutaman minuutin jälkeen suunnanvaihto ja sama toisin päin - tai niin kuvittelin. Samalla sekunnilla kun vaihdoin suuntaa oikealle, niin sitten mentiin. Tuli kerralla varmaan kaikki siihenastiset iloittelut - hurjia kiihdytyksiä kulmista, kurvit kantaten ja kylki maata viistäen, ja väleihin sellaisia kierrepukkeja että toivon todella ettei niitä esitellä kun olen kyydissä, tai muuten olenkin seuraavaksi maata kiertävällä radalla. Ensin kuvittelin että Hupi kiihdyttelee kierroksen tai pari ja kyllästyy, sitten totesin että ei näköjään aio ihan hetkeen lopettaa ja koitin vähän jarrutella mutta sain aikaiseksi vain villisti pyöriviä silmiä ja entistä kovempaa menoa. Lopulta tilanne meni siihen, että apuna olleen kaverin kanssa ei enää kyetty tekemään muuta kuin nauramaan kentän keskellä kun Hupi piti hauskaa ympärillä. Välillä se päästeli pitkät sivut sellaista leijuravia etten olisi ikinä uskonut sen pystyvän moiseen. Jos siitä liikkeestä ja joustosta saataisiin joskus edes puolet kouluradalle niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Hysteeriseen hihitykseen tämäkään ei tosin auttanut, voitte kuvitella miltä näyttää pulska, talvikarvainen ja lyhytjalkainen suomenruuna joka leijailee pörheänä ympäri kenttää...

Lopulta Hupi lopetti esityksensä ja jäi kulmaan odottelemaan. Jonkun aikaa piti kävelyttää puuskuttavaa hevosta ennen hyppyjä, mutta oikein hyvin tuo näytti jaksavan vielä varsinaiset tehtävätkin. Hupi sai hypätä viime kerrallakin tehtyä puomi-pysty-puomi-pysty-innarisarjaa ja lopuksi vielä pysty-pysty-sarjaa yhden askeleen välillä. Kertaalleen nostin viimeistä pystyä vähän korkeammaksi (silti jäätiin varsin reilusti alle metrin) mutta muuten pysyttiin matalalla ja tehtävien tarkoituksena oli lähinnä jumpata ja notkistaa hevosta.



Seuraavana päivänä sitten ihan vaan palauteltiin ja käytiin harjulla talutellen tunnin reipas kävelylenkki. Täytyy kai kuitenkin uskoa että operaatio isompi moottori alkaa tuottaa tulosta ainakin jossain määrin :)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Luottamus

Edellisen tekstin kommenttien innostamana päätin kirjoittaa asiasta vähän laajemminkin, ettei huku ihan vääränlaisen otsikon alle.

Lähtökohta on se, että Hupi on hyvin helppo hevonen. Se on kiltti, tulee toimeen kaikkien kanssa ja on kaikkien käsiteltävissä, sellainen tallinpitäjän mallikappale siitä millainen hevosen pitäisi olla. Hupi on myös allekirjoittaneelle loistava ensimmäinen hevonen ja harjoittelukappale, se on perustoimiva mutta palkitsee parantamalla vielä lisää heti kun teen itse oikein. Toisaalta Hupi on perusluonteeltaan hyvin arka hevonen. Sen maailma järkkyy heti, jos kotipihaan ilmestyy ylimääräinen hiekkakasa, tallitien alkuun tulee uusi roska-astia tai maneesimatkalle ilmestyy sivutien varteen pysäköity työkone. Se on myös hyvin huolissaan jos se ei näe jotain mikä se kuulee, tien varressa olevien korkeiden kuusiaitojen takaa kuuluvat lasten äänet ovat huolestuttavia, ja toisaalta tallinkäytävälle ulkoa kuuluva pihaan kaartavan auton ääni saa sen valpastumaan. Tuttujen ja turvallisten asioiden keskellä se on "pomminvarma", mutta uudet asiat saavat joskus pakoreaktion pintaan.

Ensimmäinen asia keskinäisen luottamuksen rakentamisessa oli se, että minun täytyi oppia tuntemaan hevoseni. Monesti olen nauranut kavereille, että Hupin kanssa maailman oppii näkemään aivan uusin silmin. Alkuun jouduin olemaan koko ajan varuillani, kun en koskaan tiennyt mitä Hupi seuraavaksi säpsähtää. Nykyään osaan jo sanoa, että tuo iso kivi tuolla ojassa on luultavasti epäilyttävä, tämän vastaantulevan auton kohdalla ei tarvitse tehdä mitään mutta tuo tuolta vasemmalta tuleva pyöräilijä on sen näköinen että keräänpä ohjat käsiini. Siperia on opettanut lukemaan hevosen ilmeitä - tiukasti hörössä olevat korvat ja pieni katseen kääntäminen jostain asiasta pois päin tarkoittaa että kohta pyörähdetään tulosuuntaan, jos et pian reagoi. Pienten mörköjen ja mukamörköjen kohdalla riittää se, että teen pienen puolipidätteen tai sanon jotain niin että Hupi tajuaa, että myös kuski on huomannut mörön. Jännitys loppuu, hevonen rentoutuu ja joskus jopa huokaa syvään tyytyväisenä siitä ettei sen tarvitsekaan huolehtia. Olen yrittänyt joskus ratsastaa pelottavien paikkojen ohi myös niin etten kiinnitä asiaan mitään huomiota vaan tuijottelen kauas horisonttiin. Mukamörköjen kohdalla tämä toimii (hevonen ei jaksa pelleillä jos kukaan ei lähde mukaan) mutta silloin kun jännitys on todellinen, niin jos Hupi ei saa mitään tukea ihmiseltä, se tekee oman ratkaisunsa joka yleensä on väistäminen sivuun tai pakeneminen tulosuuntaan. Hupin pakoreaktio on hyvin pinnassa mutta se on myös suhteellisen pieni, se pyörähtää salamana ympäri, pakenee muutaman askeleen mutta jarrut eivät huku ikinä. Se ei vie tai ryöstä, ei pukita eikä yritä karistaa ihmistä selästään.

Hupin hui-apua-ilme. Nanosekunnin päästä etuosa kääntyy mörköä (hengenvaarallinen muovipussi) 
kohti, takaosa pyörähtää ympäri, korvat menevät tiukasti höröön ja tehosteäänenä kuuluu 
"trööööööt" tai "puuuuuuuhhh" - ja jos mörkö vielä heiluu niin pakki menee päälle varsin tehokkaasti.

Toinen asia taas oli se, että minun täytyi uskaltaa pakottaa itseni säännöllisesti kohtaamaan myös vaikeita asioita. Ennen Hupia takana oli kuuden-seitsemän vuoden lähes totaalipaussi hevostelusta, ja sen perään reilu vuosi turvallisia tuntihevosia neljän seinän sisällä. Esimerkiksi maastoilu piti opetella kokonaan uudelleen. Se, että heti toisella viikolla putosin pää edellä ojaan oman tallin harjoituslenkillä kun hevonen säikähti korkean puskan takaa tullutta ääntä, ei ainakaan auttanut asiassa. Onneksi oli kaveri joka pakotti mukaansa maastoon ja onneksi oli tallin lähellä peltoaukea missä sai ratsastaa, sehän oli melkein kuin kenttä maastossa. Alkuun yksin maastoon lähteminen aiheutti joka kerta enemmän tai vähemmän jännitystä, aina kun olin päättänyt että tänään maastoillaan niin tallille ajaessa oli pari perhosta vatsassa. Toisaalta annoin itselleni luvan tulla selästä alas joka ikinen kerta kun tulee liian paha paikka, maasta käsin Hupi on sataprosenttisen toimiva. Alkuun käytin tätä optiota usein, mutta varsinkin talven tultua topparatsastushousuilla takaisin kyytiin kiipeäminen oli sen verran haastavaa että vähitellen mieluummin yritin ensin selästä käsin. Hyvä pakottaja oli ensimmäisenä talvena onnettomassa kunnossa ollut kenttä jossa ei juuri mitään voinut tehdä, oli yksinkertaisesti pakko lähteä maastoon tai maaston kautta lähitallin maneesille.

Suurin asia luottamuksen löytymisessä on kuitenkin aika. Ajan kanssa hyviä kokemuksia pahoista paikoista tulee enemmän ja enemmän, ja lopulta se mikä aiheutti sydämentykytyksiä pari vuotta sitten onkin ihan arkipäivää nykyään. Esimerkiksi tiellä vastaantuleva mopo sai pari vuotta takaperin minut suosiolla selästä alas, nykyään en välttämättä joudu edes keräämään ohjia kokonaan tuntumalle. Kiirehtiä ei saa, vaikka välillä turhauttaakin painia samojen asioiden kanssa kuukausikaupalla. Parin vuoden ajan jo olen kuvitellut että nyt tämä eläin oikeasti luottaa minuun, ja nyt uskallan itse luottaa siihen kunnolla, ja aina seuraavana vuonna todennut että niin vaan ollaan menty taas muutama harppaus eteenpäin, ja se mikä edellisenä vuonna oli vielä mahdotonta, ei enää olekaan.

Ja koska vanhat haasteet eivät ole enää "mitään", niin haasteita joutuu välillä jopa hakemaan. Toissapäivänä maneesireissulla eteen osuneet kaivuri ja rekka olisivat pari vuotta sitten saaneet minut ensin kiroamaan, sitten jännittämään ja lopulta jalkautumaan. Nyt reaktio oli "jes, jotain mihin siedättää!" ja mentiin rohkeasti selästä käsin ensin parinkymmenen metrin päähän seisoskelemaan, sitten vähä vähältä lähemmäksi ja lopulta oltiin muutaman metrin päässä rekasta. Hupistakin huomaa, että vastaavanlaisia tilanteita on ollut usein. Pysäytän sen itse sen verran kauas möröstä, että se ehtii katsoa rauhassa ja ajatella asiaa - mutta nykyään se sen jälkeen lähtee itse omasta päätöksestään tai viimeistään hyvin pienestä vihjeestä marssimaan kohti mörköä, eikä pyörähdä ympäri. Saisin sen kyllä vauhdilla (ja poikittaen) möröstä ohi kerrastakin, mutta pakoreaktio olisi koko ajan pinnassa. Koska Hupi on hyvin arka hevonen, niin jatkoa ajatellen on viisaampaa tehdä homma niin, että se uskaltaa rentoutua pelottavassakin paikassa edes vähän. Hullun mainehan meillä kai kohta on tuolla kylillä, kun hölkätään aina katsomaan kaikkia kaivureita, mutta jokainen kerta kun pääsen kehumaan pelottavassa paikassa vahvistaa Hupin itseluottamusta ja helpottaa taas seuraavaa kertaa.

Hupin vanhasta hankkarivammasta oli aikoinaan jotain hyötyäkin. Alkuun kävelytys hoidettiin pelkästään maasta käsin, ja kun kuukauden ajan kävelee päivittäin hevosen kanssa maastossa tunnin tai pari niin ehtii nähdä kaikenlaista. Tuona aikana ehti myös tehdä hyvän pohjan sille että hevonen toimii maasta käsin. Suuria ongelmia ei ollut lähtökohtaisestikaan, mutta jostain silti piti vähän keskustella. Eniten keskustelua aiheutti se, että jos taluttaessa oikealla puolen on mörkö, niin taluttajan päälle ei silti väistetä missään tilanteessa. Hupi väisti ihmistä hyvin takaosallaan mutta etuosan hallintalaitteisto piti viritellä kokonaan uudelleen - muutaman viikon ajan käänsin hevosten järjestelmällisesti etuosa itsestäni pois päin ja talutin maastolenkkien mörköpaikat raippa oikeassa kädessä että pääsin välittömästi muistuttamaan jos lapa pyrki tulemaan syliin. Edelleenkin teen säännöllisesti maasta käsin töitä, käyn taluttelemassa loppukäynnit tai lepopäivän käyntilenkin, tai teen toisenlaista aivojumppaa. Käydään myös säännöllisesti tutkimassa pihatien roskapönttöä, ihmetellään lepattavia pressuja (käy hyvin loimestakin, kysykää vaikka Hupilta) ja suljetaan vaikkapa kentän portti selästä käsin. Harjoitus tekee mestarin!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Maneesiin kuraa karkuun

Maneesikausi korkattiin tässä kuussa sitten meidänkin osalta, kun maksoin lähiratsastuskoululle maneesikortin. Näin lokakuussa sitä aina välillä miettii miten mukavaa olisi, jos hevonen asuisi maneesitallilla. Vaan kun kokopäivätarhaus kaverin kanssa, mukavan pieni talli ja maneesi ei vaan mahdu samaan pakettiin (saati budjettiin), niin valitaan sitten ne meille tärkeimmät. Kenttähän meiltä löytyy omasta takaa, mutta näin sateisena syksynä se on mennyt paikoin vähän liukkaaksi, joten käydään aina välillä maneesilla tekemässä laukkatyöskentelyä ynnä muuta mihin vaaditaan vähän parempaa pitoa.

Operaatio "isompi moottori" jatkuu edelleen, ja sileätyöskentelyn osalta ollaan nyt keskitytty laukkaan. Laukasta puuttuu vielä paljon kantokykyä ja ponnistusvoimaa, joten Hupi mielellään käyttää "vauhti korjaa virheet" -metodia. Laukka menee helposti vähän ylitempoiseksi, jolloin koko ajan on kiire, ja lisäksi sivullevievät ja taivuttavat avut eivät mene läpi vaan kaikki tarkoittaa hevosen mielestä kaasua.

Hyvä ratkaisu siirtymisiin löytyi niinkin vanhasta tutusta (ja tähän asti jopa turhalta tuntuneesta) asiasta kun etuosakäännökset. Tultiin kulman läpi takaosaa väistättäen (ja niin ettei hevonen roiku ohjassa!) ja siitä suoraan laukannosto - ja kyllä muuten lähti laukka takaosalta ponnistaen. Mitään kouluratakelpoisia nostojahan noin on turha kuvitella tekevänsä, mutta nosto todellakin tulee takajaloilla ponnistaen eikä etuosa edellä laukkaan kaatuen. Ja varmaan osin juuri siksi että takaosa on töissä, myös siirtymiset alaspäin olivat paljon sujuvampia. Tein neliöllä harjoitusta, jossa käänsin etuosakäännöksen kulman läpi, nostin suoralla laukan, laukkasin yhden kulman läpi ja siirryin neliön seuraavalla sivulla suoraan käyntiin, ja heti seuraava kulma taas takaosaa väistättäen. Tässä harjoituksessa Hupi ei kuumunut niin paljon kuin yleensä laukkasiirtymisiä tehdessä.

Tänään sitten ohjelmassa oli siirtymisten lisäksi pitkiä pätkiä laukkaa, tehtäviä koko ajan vaihdellen. Annan itse liian helposti periksi heti jos laukassa tulee joku ongelma, ja korjaan kovin mielelläni uuden noston kautta - vaan kun radalla näin ei voi tehdä, vaan korjaukset pitäisi tehdä askellajin sisällä. Alkuverkassa yritin saada hevosta nopeaksi avuille tekemällä siirtymisiä askeleet laskien - kymmenen käyntiä, kymmenen ravia tai kuusi laukkaa, kaksitoista ravia. Luulin omistavani edes jonkunlaisen rytmitajun mutta uskomattoman vaikeaa oli alkuun. Ja perfektionistia häiritsi kun ei ehtinyt ratsastaa askellajia sellaiseksi kun halusi ennen seuraavaa siirtymistä, mutta ajatuksenahan ei ollut viilata yhtä askellajia kierrostolkulla vaan tehdä useita siirtymisiä yhden ympyrän aikana.

Lopuksi ratsastin molempiin suuntiin laukkaa muutaman minuutin putkeen ilman yhtään korjausta ravin tai käynnin kautta (lukuunottamatta lepopaussia suunnanvaihdon yhteydessä) - suoria linjoja, kaarevia linjoja, isoa laukkaa, kokoamisia, vastalaukkaa loivalla kaarella, kahdeksikkoa ja niin edelleen. Väsyessään Hupi yritti heittäytyä ohjalle kuskin kannettavaksi, mutta vasta-asetuksilla ja vastalaukalla sain sen korjattua yllättävän hyvin takaisin. Vasen laukka oli parempaa kuin oikea, toisaalta ratsastin ensin vasemman laukan ja sitten oikean, eli väsymykselläkin varmasti oli osansa asiassa, koska muutoin Hupi tuntui kivan suoralta. Suoruuteen taas isoin rooli oli varmaan siinä että ensitöikseni maneesiin tullessani pysäytin hevosen kohtisuoraan peilin eteen ja suoristin oman (ylä)kroppani, vasen kylki oli taas lytyssä.

Kohta vuorossa on varmaan taas kevyempi jakso, kohtahan tässä on kuukausi tehty töitä aika intensiivisesti. Pari muutaman päivän vapaata tai kevyempää pätkää Hupi on saanut mutta muuten se on liikkunut kunnolla hikeen noin joka toinen päivä. Vielä on työskentelymotivaatio kohdallaan, mutta paussi lienee syytä pitää ennen kuin suunta kääntyy huonompaan.

Päivän Super-Hupi löytyi tänään maneesimatkalta, kun tutulla reitillä tehdään pohjia uusiksi ja yhdessä risteyksessä vastassa oli pikkukaivuri ja rekka. Hetken aikaa seisoskeltiin ja ihmeteltiin, ja lopulta Hupi seisoi muutaman metrin päässä koneista, valppaana ja vähän ehkä jännittyneenä mutta vailla pienintäkään aikomusta poistua. On se rohkea!

perjantai 28. syyskuuta 2012

Kavalettijumppaa

Koska mikään ei ole mukavampaa kuin puomien ja tolppien kantaminen sateessa, pimeässä ja kylmässä, niin päätin keskiviikkona laittaa Hupille puomeista kavalettijumppaa oikein koko rahan edestä. Kannoin kaikki tallin puomit (10) ja tolpat (6) kentälle ja tein pituushalkaisijalle ravipuomisarjan, kymmenen puomia peräjälkeen noin 1,20m välein. Viimeisiin kuuteen laitoin tolpat toiselle puolen viereen, että jos sitten varovasti vähitellen nostelisi toista päätä ylös ja kavaleteiksi. Viime kesänähän taidettiin laittaa parhaimmillaan viittä puomia peräkkäin ja maapuomeinakin ne aiheuttivat aluksi solmuun menneitä jalkoja, ja kavaleteiksi nostettuina puomit kolisi ja lenteli kun Hupi yritti järjestellä kinttujaan sopiviin väleihin.

Mutta sitten ei muuta kun hevonen kuntoon ja testaamaan. Hupi oli heti alkuun kivan ja innokkaan tuntuinen. Vähän halusi valua pitkäksi ja jättää takajalat laahaamaan jonnekin, mutta siirtymisillä ja reiluilla ulkoasetuksilla lähti moottori käyntiin joten suunta puomeille. Ja mitä tekee Hupi? Hölkkää puomien yli kerta toisensa perään, tahdikkaasti ja tasaisesti, koskematta yhteenkään. Käänsin pituushalkaisijalle, suoristin, pidin jalan lähellä ja kevyen tuntuman - ja hevonen hoiti loput. Kun olin tullut molemmista suunnista pari kertaa ilman ensimmäistäkään ongelmaa, päätin nostaa kertaheitolla kuusi viimeistä kavaleteiksi. Ensimmäisellä kerralla Hupi vähän hämmentyi kun yhtäkkiä täytyykin nostella kinttuja vielä enemmän, teki melko teatraalisen "korvat pystyyn, kaula kaarelle ja tröööööööt!" -liikesarjan, mutta yli jatkettiin, olkoonkin että tahti vähän katosi, ja kaviot kolisteli paria puomia. Mutta seuraavat kerrat jatkettiin yhtä helposti kuin maapuomeillakin, Hupi keskittyi hurjan hienosti, ja selvästi puomien vaihtuessa kavaleteiksi pää laski vähän, säkä ja selkä nousi, ja takajalat jumppasi oikein kunnolla. Maapuomeilla sarjan loppua kohti jouduin pari kertaa tasapainottamaan puolipidätteellä ettei tahti olisi kiihtynyt, mutta maasta irti olevat puomit hoitivat homman puolestani, kun niiden yli ei enää voinutkaan hiihdellä miten sattuu.

Vajaassa vartissa olin tehnyt kaiken mitä suunnittelin. Hevosella oli kuitenkin vielä intoa joten hyppäsin alas ja muutin tehtävää vielä niin, että vaihdoin kuusi kavalettia kolmeen ristikkoon. Ravipuomeilla siis edelleen sisään, ja siitä kolmelle innarivälein (vajaa 3m) olevalle ristikolle/pikkupystylle. Nyt rupesi kuitenkin hevosella menemään pasmat sekaisin, vaikka vaihdoin pariinkin kertaan ravipuomien etäisyyttä ensimmäiselle ristikolle, niin silti Hupi tarjosi varsin luovia ratkaisuja, vaihdellen ravihölkästä läpi koko sarjan siihen, että se ampui kaukaa heti viimeisen ravipuomin jälkeen ensimmäiseen hyppyyn. Oikeaa ponnistuspaikkaa ekalle ristikolle ei meinannut löytyä sitten millään, vaikka koskaan ennen ravista hyppääminen ei ole ollut Hupille ongelma. Tiedä sitten menikö hahmotus sekaisin kun ensin piti pysyä samassa ravin tahdissa koko puomisarjan läpi, ja yhtäkkiä olisikin pitänyt osata vaihtaa askellajia. Ennen kun touhu meni vaaralliseksi, vaihdoin ravipuomit kahteen laukkapuomiin, ja sarja oli siis innarivälein puomi-puomi-ristikko-ristikko-pysty. Tällä tehtävän vaihdolla palautui hevosenkin itseluottamus ja usko omaan osaamiseen, tultiin pari kertaa läpi ja viimeisellä yrityksellä niin sujuvasti ja helposti, että lopetin siihen. Loppuverkassa Hupi kyllä kovasti kyseli että "mihin puomille, mihin mennään, kerro ja näytä niin mennään jo", mutta lopulta malttoi ravata rauhassa ja venytellen.

Hupi yllätti kyllä kuskin suoriutumalla tehtävistä paljon helpommin kun mitä uskalsin kuvitella. Mitähän seuraavalle kerralle keksisi?

tiistai 18. syyskuuta 2012

Operaatio "isompi moottori"

Kun kisakausi on paketoitu niin on aika alkaa rakentaa pohjaa seuraavalle. Jo HeB-luokissa Hupille on tullut koko ajan sanomista puutteellisesta takaosan kantokyvystä, ja vähitellen HeA-luokkiin siirryttäessä voiman puute vain korostuu. Moottori ei jaksa kantaa eikä työntää riittävästi, eikä liike tule kunnolla selän läpi vaan jää kipittäväksi. Tarkoituksena on ottaa nyt ainakin muutaman viikon tehokuuri, katsoa minkä verran sillä saa aikaiseksi ja sitten tehdä talvelle suunnitelma. Ohjelmassa on ollut suurinpiirtein joka toinen päivä kunnon treeniä takaosalle, tehtäviä vaihdellen, ja välissä aina palauttava kevyempi päivä, ja toki sitten pidempiäkin helppoja jaksoja tarpeen mukaan. 

Lauantaina rakennettiin tallikaverin kanssa kentälle suoralle uralle viiden ravipuomin sarja ja ympyrän kaarelle kolme laukkakavalettia. Yllättäen ravipuomit olikin tällä kertaa se vaikeampi tehtävä, ravi ei oikein missään kohtaa lähtenyt kantamaan kunnolla, ja Hupin mielestä oli paljon mukavampaa vaan hiihdellä matalana puomien yli. Toin sen sitten vähän liioitellunkin pienessä ravissa sisään, jolloin se ei voinut heittäytyä vaan pitkänä ja laakana kipittäen aika reiluilla väleillä olleiden puomien yli, vaan joutui ihan oikeasti työntämään takaa venyäkseen väleihin. Kavaleteilla taas Hupi yllätti positiivisesti pelastamalla tädin useampaan otteeseen. Toin välillä ihan miten sattuu, ja hevonen ratkaisi ongelman aina oikein, sekä venyi kauempaa että kokosi itsensä pieneen askeleeseen vielä juuri ennen kavalettia. Vasen kierros oli selvästi vaikeampi kuin oikea, Hupi olisi mielellään heittäytynyt vaan suorin vartaloin sisälapa edellä tehtävään, ja pari kertaa meni läpijuoksuksi, kun sitkeästi vaadin hevosta taipumaan myös puomien päällä. Muutettiin vielä tehtävää niin, että reunimmaiset puomit laskettiin maahan, ja keskimmäinen nostettiin pieneksi pystyksi, kaikki innariväleillä siis edelleen. Ensimmäisellä yrityksellä kolisteli takajaloillaan pystyn alas, mutta korjasi hyvin seuraavalle kerralle. Muutenkin kaikki kolistelut tulivat takajaloilla, eli juuri sinne sitä voimaa kaivataan.

Sunnuntaina lähdettiin pitkälle harjukävelylle, samoiltiin harjupolkuja edestakaisin ja mäkiä ylös ja alas lähes kaksi tuntia. Alkumatkasta edellispäivän jumit näkyivät selvästi, kun Hupi tuntui kompuroivan ja liukastelevan jatkuvasti. Vähitellen askel keveni, ja paikkojen vertyessä löytyi taas se varmajalkainen maastomopo, joka selvitti pahimmatkin kivikot ja alamäet löysällä ohjalla ilman apua. Hupi oli rennon ja tyytyväisen oloinen koko reissun ajan, eikä esittänyt tällä kertaa mitään hui-mörkö-loikkiaan, vaikka varsin valpas olikin.


Tiistaina laitoin ensimmäistä kertaa Kangasalan kisan jälkeen kanget, ja vaihdoin suitsiin Ypäjän sh-viikonlopulta ostetun uuden kankikuolaimen. Vanha aavistuksen liian pitkä ranskalainen kanki vaihtui oikean mittaiseen loivalla kielentilalla varustettuun "tavalliseen" kankeen. Muuten suuria eroja ei ollut (eikä pitänytkään olla), mutta uusi kanki tuntui asettuvan suuhun parempaan asentoon, ja kääntäminen kyllä helpottui parilla pykälällä kun kuolain lepää tasaisesti suupieliä vasten molemmilta puolilta.

Viilenevät kelit alkavat näkyä Hupin vertymisessä, kesällä riittä oman vajaan kilometrin harkkalenkin kiertäminen alkukäynneiksi, nyt saa taas ihan suosiolla lähteä maastoon kävelemään jos haluaa että hevonen liikkuu kunnolla kentälle siirryttäessä. Talven pakkaskeleillähän monesti teen alkuverkatkin maastossa missä on tilaa liikkua eteenpäin ilman jatkuvaa kääntämistä. Vajaa kolme kilometriä kävelyä tuli mittarin mukaan alkukäynneille mittaa, ja jos tallinpihasta lähdin vähän tahmatassulla, niin takaisin tullessa käyntiaskel oli jo vetävä ja matkaavoittava. Tehtiin suunnitelman mukaisesti nopeita ja mahdollisimman suuria siirtymisiä askellajin sisällä kaikissa askellajeissa. Käyntitehtävät tein ravin ja laukan "seassa" että vähitellen pääsisi radallakin ratsastamaan käyntiä ilman että tarvitsee varoa tahdittamista koko ajan. Ravissa oikea kierros oli suht ok, vasemmalle ravatessa tuli sama ongelma kuin kavaleteillakin, eli Hupi yritti koko ajan heittäytyä suoraksi eikä halunnut venyttää oikeaa kylkeään. Kun helpotin tehtävää vähän enkä pyytänyt niin isoja eroja ravin tempossa, niin taivutus säilyi paremmin. Molempiin suuntiin tein kokoamiset alkuun voltilla, että pääsin ratsastamaan sisäpohjetta läpi, ja että takajalkojen aktiivisuus säilyisi (suoralla ajatus on itsellä helposti liikaa taakse, voltilla saan kokoamisen helpommin tehtyä ylöspäin).

Laukassa vasen kierros oli helpompi kuin oikea, tosin oikea laukka jäi viimeiseksi tehtäväksi, ja Hupi oli varmasti jo todella väsynyt tässä vaiheessa. Molempiin suuntiin kokosin laukkaa niin paljon kuin uskalsin, jopa vähän hidastettuun tahtiin, ja päästin siitä taas takaisin normaaliin laukkaan pidemmälle kaulalle (venytti muuten harvinaisen hyvin ja mielellään!). Vasenta laukkaa Hupi kokosi hyvin, sen sijaan oikeassa laukassa vaikka tempo hidastui lähes yhtä paljon, niin missään vaiheessa en olisi pystynyt tekemään siirtymistä suoraan käyntiin, takaosa ei vaan ollut tarpeeksi alla vaan Hupi roikkui koko ajan enemmän tai vähemmän etupainoisena ohjalla. Jälkeenpäin ajatellen tämä oli varmaan se hetki, missä Hanna olisi huutanut että älä auta sitä niin paljon vaan anna sen tehdä virhe, että pääset korjaamaan. Jos ensi kerralla muistaisi sitten itsekin.

Tänään Hupi pääsee kevyelle hölkälle kun siskoni tulee pitkästä aikaa ratsastamaan, keskiviikko on vielä avoin, mutta torstaina ohjelmassa onkin sitten esteitä vuokraajan kanssa.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kisakausi paketissa

Hieman alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, Hupin ja allekirjoittaneen kisakausi päätettiin oman seuran kisoissa Kangasalalla 9.9. Alunperin tarkoitus oli käydä vielä seuraavan viikonlopun aluemestaruudet mutta koska oma väitöskirjaprojekti vie tällä hetkellä kaiken käytettävissä olevan vapaa-ajan niin oltaisiin jouduttu menemään aika kylmiltään. Lisäksi tuo Kangasalan kisa meni lopulta niin nappiin, että kiva lopettaa onnistumiseen.

Valmistautuminen ja viimeistelytreenit

Valmistautuminen ei sen väikkärin ja parin muun pakollisen menon vuoksi tähänkään kisaan ollut mikään optimaalinen. Kisaohjelmana oli FEI:n CCIP** kenttäkisaohjelma, paperilta luettuna kiva ja aika kiltti, ratsastettuna yllättävän paljon vaikeampi. Päästiin viikko ennen kisapäivää Pohtikselle kouluaitoihin treenaamaan (kotikentälle ei pitkä rata edes mahtuisikaan), ja pari kertaa radan läpi ratsastettunani totesin että taitaa mennä enemmän selviytymisen kuin suorittamisen puolelle. Rohkeasti (lue: painostuksen alla) kuitenkin päätin ilmoittautua mukaan. Linkeissä pari yritystä treeneistä ratsastaa rata läpi.

http://www.youtube.com/watch?v=FCvuP-XyJ8s
http://www.youtube.com/watch?v=kLJifWsZHIA

Vaikeimmiksi kohdiksi osoittautui ensinnäkin käytännössä koko raviohjelma - keskiravit onneksi saa keventää, mutta avoja en ole koskaan esittänyt radalla ja niissä on varsinkin taivutuksen tasaisuudessa ja rentoudessa vielä aika paljon tekemistä. Laukassa isoimmaksi ongelmaksi osoittautui se, että peruslaukkaa oli aivan liikaa enkä päässyt esittämään kunnollisia siirtymisiä keskilaukkaan ja takaisin, ja joka kohdassa tuntui olevan vähän kiire. Pysähdykset sen sijaan alkaa olla meidän vahvinta osaamista, noillakin videoilla kaikki neljä suorana, tasan ja tasapainossa, ja Hupi myös malttaa seistä ja odottaa.

Kisaviikolla ehdin sentään kuukauden paussin jälkeen kertaalleen tunnille, ehdittiin käydä radan asiat läpi ja tehdä pieniä viime hetken korjauksia ja säätöjä. Isoin ahaa-elämys tuli keskilaukan kokoamisessa takaisin harjoituslaukkaan, sen sijaan että antaisin Hupin valua vähitellen takaisin hitaaksi (kun en rikon pelossa uskalla kunnolla ratsastaa takaisin), käänsinkin voltille ja kokosin siinä - ja vähitellen kokoaminen onnistui suorallakin. Valmennusta seuraavana päivänä yhtäkkiä laukastakin löytyi uusi kootumpi vaihde, ja itseluottamus nousi heti parilla pykälällä kun tiesin pystyväni suorittamaan edes laukkaohjelman suht asiallisesti. Tällä kertaa pääsin myös toteuttamaan asian jolla olin vuokraajaa pitkään uhkaillut. Hupi on ollut vuokraajan jäljiltä monesti ihan superkiva ratsastaa, ja koska olin itse kisaa edeltävän päivän kokonaan reissussa, viimeistely jäi tällä kertaa vuokraajan tehtäväksi. Pyysin tekemään samantyyppisesti kuin viimeksikin, eli reilun puolen tunnin hölkkä ilman satulaa, hevonen notkeaksi ja kuulolle eikä mitään ylimääräistä.

Ja itse kisapäivä

Ja hienosti toimi edellisen päivän viimeistelyhölkkä nytkin, viimeinkin on näköjään on löytynyt se juuri meille sopiva tapa viimeistelytreeneihin. Hupi oli heti alusta asti taipuisa ja kuulolla - ja tällä kertaa myös rento. Edellispäivän kaatosateiden vuoksi verkka oli hurjan raskas ja liukaskin, onneksi Pohtiksen pienellä yläkentällä (joka oli epätasainen mutta kuiva ja pitävä) mahtui myös verkkaamaan jonkun verran. Reilun puolen tunnin verkka-ajasta taisin kuitenkin kävellä selvästi yli puolet. Varsinaisella verkka-alueella lähinnä kävelin, kun pohja oli niin hurjan raskas että pelkäsin väsyttäväni Hupin. Välillä otin ohjat käteen, tein pari siirtymistä ja taas takaisin käyntiin.

Rata onneksi oli saatu hienoon kuntoon, se oli kuiva ja pitävä. Hupi yllätti olemalla edelleen aivan rento kun ratsastin kouluaitojen sisälle, normaali kyttääminen jäi tällä kertaa kokonaan väliin - taisi olla oikeasti hyötyä edellisviikonlopun kouluaidoissa treenaamisesta. Ehdin tehdä haluamani asiat ennen vihellystä - pääty ravissa molemmista suunnista läpi, yksi keskilaukka josta voltille ja siinä kokoaminen (verkan pohjan ja ahtauden takia en päässyt tätä testaamaan ennen kuin radalla).

Ohjelmassa ei ole lainkaan alkutervehdystä vaan se alkaa sillä että ratsastetaan 60 metriä suoraan kohti C-tuomaria. Pari kertaa Hupi kyseli matkan aikana että mitäs saisi olla, pysähdystä vai lisää vauhtia, mutta sain pidettyä tahdin suht tasaisena (C: 6,5/M: 6). Sen jälkeen vuorossa oli meidän etukäteen heikoin lenkki, keskiravit. Hupi on viime aikoina rikkonut parhaat yritykset heti pienestäkin horjahduksesta vasemmalle laukalle, joten aika tasapainottelua oli, ensimmäinen liian varovainen (5,5/5,5), toinen myöhässä mutta vähän jo sinne päin (6/6). Avotaivutuksissa en löytänyt tasaista fiilistä ollenkaan vaan Hupi jännittyi ja lähinnä poikitti varsinkin vasemmassa taivutuksessa (4,5/5,5) ja oikeassa taivutusaste vaihteli lähes koko linjan, vasta ihan loppumetreillä tuli pari ok askelta (4,5/5,5). Pysähdyksen unohdin valmistella mutta tuli silti tasan (6,5/6). Takaosa vaan jäi vähän mikä kostautui peruutuksessa, ei alkanut kunnolla vaan jäi aika epämääräiseksi ja toisen tuomarin mielestä jopa siitä 3-4 askeleesta vajaaksi (5,5/6). Käynnissä muistin ja uskalsin antaa riittävästi ohjaa, kiireiseksi ja vähän jännittyneeksi jäi, mutta lisätyssä käynnissä raami venyy jo vähän, tosin ei vielä kunnolla eteen vaan lähinnä alas ja askel jää lyhyeksi (6/6). Keskikäynnissä tahditti uralle tullessa ja sillä sekunnilla kun erehdyin ajattelemaan tulevaa laukannostoa (6/5). Toinen tuomari sakotti tahdituksen vasta laukannosto-kohdassa, nostokaan tosin ei ollut paras mahdollinen vaan taas tätä takajalat-kipittää-sarjaa (5,5/6).

Keskilaukat ratsastin molemmat ihan vähän käsijarru päällä kun en ollut varma miten ison laukan pystyn kokoamaan takaisin ilman että pudottaa raville. Ensimmäinen keskilaukka kasvoi myös vähän turhan hitaasti mutta Hupi pysyi kokoamisessa suht suorana (5,5/6). Vastalaukkakaarre oli siisti (6,5/6,5) mutta vauhti pääsi vähän kiihtymään enkä hoksannut koota kulmassa takaisin, mikä kostautui sitten äkkiä. Käynnin kautta vaihtoon tulin liian kovaa, etupainoisella hevosella ja vielä aika valmistelematta, tuloksena ravin kautta lähes pysähtyvä ja sitten vasta kävelevä hevonen (5/5). Videon ihan ensimmäisillä sekunneilla näkyy miten ennen rataa pystyin tekemään aivan asiallisen laukka-käynti-siirtymisen, pitikin kämmätä radalla. Toinen keskilaukka oli omasta mielestä vähän vaisu mutta tasaisempi (6/6), ja vastalaukkakaarre tasainen mutta kiireinen (6,5/6). Raviin siirtyminen unohtui taas valmistella ja meni enemmän jarruttamiseksi kuin siirtymiseksi, onneksi oltiin kaukana tuomareista (6/6). Viimeiselle linjalle suoraan ja pysähdys ok (7/6). Alakerta suurimmaksi lähes pelkkää kutosta, C-tuomarilta lennokkuudesta 5,5 mutta M-tuomarilta taas kuskille 6,5. Kommentissa oli jälleen kiitosta siististä ja tasaisesta yhteistyöstä ja toivomisen varaa takaosan kantovoimassa ja ryhdikkyydessä.



Radan jälkeen oli ihan huippufiilis, vaikka ohjelma oli vaikein tähänastisista, niin yhtään varsinaista rikkoa ei tullut (käynnin kautta vaihto ja keskikäynti vähän siinä hilkulla tosin) ja moni ennakkoon vaikea asia sujui paremmin kuin kertaakaan viikolla treeneissä. Alunperin tavoitteena oli saada prosentit jonnekin 55-56% paikkeille, ja heti radan jälkeen uskoin kyllä että siihen päästiin. Hölkkäsin Hupin kevyesti radan jälkeen (ei ollut lainkaan väsyneen oloinen, ei edes juuri hionnut valtavasta turkistaan huolimatta) ja pakattiin Hupi ja mukana ollut tallikaveri-tamma koppiin. Jos kotipihassa jouduttiin pitkästä aikaa turvautumaan liinoihin, niin kisapaikalla herra taas käveli suoraan kyselemättä sisään. Hetken odottelun jälkeen sain käsiini paperi missä oli melkein hämmästyttävä 58.571%. Startattiin loppupäässä ja sijoille tuolla ei sentään ollut asiaa edes sillä hetkellä vaikka muutama ratsukko oli jäljellä, mutta lopulta jäätiin sijoituksesta ja 60% rajasta vaivaiset kuusi pistettä. Vaikka olen ihan ehdottomasti enemmän kuin tyytyväinen suoritukseen (joka muuten ylittää kansallisten kvaalirajankin) niin pieni perfektionisti sisälläni miettii että kyllähän tuolla radalla tuli tehtyä yli kuuden pinnan edestä virheitä. Lopulta sijoitus oli 14./40.

Joka tapauksessa tämä oli hieno tapa lopettaa kisakausi. Alunperin tavoitteena oli päästä kauden lopulla starttaamaan yksi HeA-luokka hyväksytysti, nyt saldoksi tuli kolme HeA-starttia nousujohteisilla tuloksilla, ja lopulta ei jääty kauas 60% rajastakaan. Josko sitä sitten ensi kauden tavoitteeksi ottaisi HeA-sijoituksen aluetasolla - olettaen tietysti että hevonen säilyy ehjänä. Ja sitten joskus tulevaisuudessa sinne suokkikansallisiin?

Maailman paras hevonen jää nyt hetkeksi ansaitulle lomalle vakavamielisistä koulukiemuroista. Allekirjoittanut keskittyy saamaan sen väitöskirjansa kansiin, ja Hupi saa keskittyä harjumaastoiluun ja estehyppelöihin. Jatketaan treenejä sitten taas hetken päästä uudella innolla.

tiistai 28. elokuuta 2012

Toisenlaista treeniä

Kotiseuran eli Kangasalan Ratsastajien kenttäkilpailut työllistivät allekirjoittanutta viimeisen viikon ajan niin paljon että Hupin liikutukset jäivät aivan minimiin ja lähinnä vuokraajan vastuulle. Huoltoviikkoa vietettiin sen verran, että alle saatiin uudet kengät, ja purukalusto laitettiin kuntoon oikein sähköraspilla. Jälkimmäistä suosittelen lämpimästi kaikille, säännöllisesti noin puolen vuoden välein raspatulta ja aina ongelmattomaksi todetulta hevoselta löytyi pienten "normaalien" epätasaisuuksien lisäksi alatakahampaista pienet koukut joita ei tavallisella raspilla olisi saanut mitenkään pois.

Mutta niihin kenttäkisoihin. Sillä välin kun hevonen lomaili niin itse harrastin vähän toisenlaista treeniä. Aamut menivät koulukokeita ja tulospalvelua pyörittäessä ja iltapäivisin ehdin ulkoiluttaa kameraakin. Sunnuntaina kuvasin helpon ja vaativan luokan, ja muistin noin vartti helpon luokan alkamisen jälkeen laittaa Sports Trackerin päälle. Jos pelkästään tuosta 2,5h kestäneestä kahden luokan kuvaamisesta - olkoonkin että kiersin maastoradan kauimmaisenkin päädyn kertaalleen - kertyy jo yli 8km niin viikonlopun saldo luultavasti yltää jonnekin 20-30km välille. Ehkä se sunnuntai-iltainen pizza oli oikeasti ansaittu ;)


tiistai 14. elokuuta 2012

Aivojumppaa

Kankitreeni vaihtui tänään pikapäätöksellä aivan toiseen suuntaan kun tarjoutui mahdollisuus lastausharjoituksiin. Koppi oli sama kuin kuukauden takaisella Pohtiksen reissulla, jolloin lastaaminen ei varsinaisesti mennyt ihan putkeen. Kaverin perässähän kisareissujen lastaukset ovat olleet täysin ongelmattomia, mutta ensimmäisenä kahden hevosen koppiin meno on oikeastaan aina ollut ongelmallista.

Nyt aloitin avaamalla väliseinän että tilaa olisi enemmän, yhden hevosen koppiin Hupi on aina lastautunut helpommin. Tarkoituksena ei siis ollut missään vaiheessa sulkea takapuomia vaan saada hevonen seisomaan rauhassa ja rentona kopissa sisällä (että sen takapuomin saa sitten aikanaan rauhassa laittaa kiinni). Aloitettiin noin samasta tilanteesta kuin edelliskerralla, Hupi ilmoitti selvästi että "ei huvittais just nyt" samantien kun etuset olivat sillalla. Muutama reipas peruutus, uusi yritys eteen ja taas takaisin ennen kun hevonen ehtii edes ajatella peruuttamista - siis kopin ulkopuolella töihin ja kopissa huilitaan. Alle kymmenessä minuutissa Hupi käveli koppiin perässä epäröimättä, mutta etupuomin ali en päässyt sukeltamaan, vaan silloin meni aina pakki päälle. Lopulta totesin että tällä rajallisella aikataululla en lähde tätä korjaamaan, vaan olin tyytyväinen siihen, että hevonen tuli kuitenkin perässä etupuomiin asti. Lopuksi vielä väliseinä kiinni ja sama homma näin. Kerran epäröi ja pakitti, sen jälkeen yhtä sujuvasti ja ennen kaikkea rennosti sisään-ulos-sisään-ulos. Onnistunut harjoitus, hyvä mieli.

Ja kun kerran vauhtiin oli päästy niin jatkettiin sitten vielä vähän aivojumpan parissa sen sijaan että olisin kiivennyt selkään. Kaivoin kentälle kumimaton palasen, joka ensin aiheutti teatraalisia trööttäyksiä, mutta muutaman minuutin päästä Hupi käveli sujuvasti maton yli. Vaihdoin maton aukirevittyyn jätesäkkiin (rapisevat ja lepattavat pressut on meillä ollut välillä aika iso mörkö), ja muutamassa minuutissa mentiin siitäkin yli rennosti sekä käynnissä että ravissa. Tähän hätään en muuta enää keksinyt, mutta eiköhän aivojumppaa jatketa toisenkin kerran.

perjantai 10. elokuuta 2012

Ensimmäinen kankistartti ja hyvä mieli

... ja ei jää varmasti viimeiseksi, niin paljon paremmin Hupi oli kangilla ratsastettavissa niveleen verrattuna.

Oltiin paikalla hyvissä ajoin kun matkakaverin startti oli jo tuntia aiemmin. Ehdittiin ihmetellä paikkoja, tai siis kuski ehti venytellä kunnolla ja Hupi ottaa kauneusunensa. Vielä reilu vuosi sitten se saapui aina kisapaikalle tanssahdellen ja ensimmäisen vartin muille huudellen, nyt kopista peruutti (rauhassa!) ulos unisen oloinen hevonen joka otti ensimmäiset torkkunsa kopin vieressä suojat vielä jaloissaan. Ei ainakaan stressaa enää turhia :)

Verkka oli tuttuun tapaan maneesissa ja radat ulkona. Niihaman ison maneesin uusi kuitupohja on ihan uskomattoman hyvä, ja Hupi tuntui verkassa - jos mahdollista - vielä paremmalta kun parina edellispäivänä. Vähän oli kyllä itsellä verkassa sellainen olo että minnehän sitä on tullut itsensä järjestettyä. Samaan aikaan oli kaksi HeA-luokkaa ja yksi VaB-luokka joten ympärillä pyöri käytännössä pelkästään hienoja isoja puoliverisiä kanget päässä. Vaan kun hevonen tuntui hyvältä niin itseluottamus kasvoi koko verkan ajan. Tein paljon temponvaihteluita sekä lapojen avaamiseksi ravissa muutaman väistön jyrkkyysastetta vaihdellen ja jonkun verran vastalaukkaa. Vajaan puolen tunnin verkka kuumassa maneesissa oli kävelytaukoineenkin vähän liikaa, olisin ollut valmis siirtymään ulkokentälle jo 20 minuutin jälkeen.

Ulkokentällä valitettavasti hyvä fiilis katosi kuin tuhka tuuleen kun Hupi oli sitä mieltä että työt on tältä päivältä tehty. Tavallinen hiekka tuntui kuidun jälkeen kamalan raskaalta, vaikka olikin ihan asiallinen, ja hevonen hyytyi ihan pohkeen taakse ja pitkäksi sekä alkoi myös kyttäämään sadettajia, yleisöä ja kaikkea mitä ikinä vaan keksi. Onneksi ulkokentällä oli vielä kymmenen minuuttia aikaa omaan starttiin ja omassa päässä Hannan perjantaiset neuvot takaosan aktivointiin nopeilla takaosan väistätyksillä. Aika riitti, ja sain tehtyä ne korjaukset mitä halusinkin, olkoonkin että ihan verkan veroista fiilistä ei enää löytynyt.

Rataa ehdin kiertää sen verran että sain näytettyä tuomaripäädyn molemmissa kierroksissa, mutta ei sitten tullut mieleenkään että tänään ne möröt asuukin siellä toisessa päädyssä. Onneksi HeA:2-radassa A-päädyn läpi ei tarvitse ratsastaa kertaakaan kokonaan, kun nyt jo ihan sieltä pituushalkaisijallekin kääntymiset aiheutti vasemmassa kierroksessa pientä päänvaivaa.

Sisäänratsastus oli siisti, suora ja tasapainoinen pysähdys (olkoonkin ettei ihan tasan takaa) ja ok liikkeellelähtö (7/7). Keskiraveista ei ole lapsille kerrottavaa (4,5/6 ja 5/5,5 ja siirtymiset 4/5,5 ja 4,5/5,5), tämä on seuraava kissa mikä nostetaan pöydälle valmennuksissa. En usko että voimaakaan puuttuu niin paljon että siitä olisi kiinni. Väistöt sen sijaan oli molemmat ihan siistejä, ensimmäinen parempi (7/6,5), toinen vähän maahansidotumpi (6,5/6). Laukannosto ja ympyrä ok (7/7), ensimmäinen keskilaukka etupainoinen ja aika rajusti perä sisään poikittaen (6/5, siirtymiset 5/5). Täyskaarto ja vastalaukka kivassa tasapainossa mutta jostain syystä kuski jäi vanhaan ulko-ohjaan roikkumaan (6/6,5). Käynnin kautta vaihdossa oli tulossa parin raviaskeen kautta käyntiin mutta jätin sen viimeisen pienen pidätteen tekemättä ja valahti pari raviaskelta lisää. Maltoin esittää käyntiaskeleet ja nosto oli ok mutta alassiirtymisestä rokotettiin ihan aiheesta (5/4). Toisella laukkaympyrällä kuskin rillit meinasi pudota hiekkaan ja jouduin ottamaan hetkeksi ohjat yhteen käteen, näkyy vähän tiessä ja asetuksen hukkumisessa muuten ihan asiallisella ympyrällä (6/7). Toinen keskilaukka suorempi kuin ensimmäinen (6/6) mutta sitten löytyi se A-päädyn pieni vihreä mies. Hupi yritti paeta ja hypätä ympäri sisäpohkeen läpi, kerkesin tajuta mutten korjata. Matka jatkui sinne suuntaan mihin pitikin, mutta pudotti raville, mutta tokihan tästä rokotettiin siirtymisten arvosanassa (4/4). Täyskaartoon sain nostettua uuden laukan ja se oli ihan ok (6/5,5) mutta ehkä alun säädöstä rokotettiin vielä. Raviin siirtyminen vähän (paljon) kädellä ja ravipätkä jäi vaatimattomaksi (6/5,5). Keskikäynti oli sitä samaa aktiivista mutta lyhyttä kuin ennenkin (7/6), vapaassa käynnissä kuskille olisi joku saanut huutaa että päästä ne narut oikeasti pidemmiksi (5/5), yllättäen sain kerätä ohjat kuitenkin takaisin ilman että hevonen alkaa tikittää ja stepata (6,5/6). Raviin siirtyminen jäykkä kun Hupille tuli taas perinteinen käyntipätkän kakkahätä (6/6). Pituushalkaisijalle vasemmalta taas vähän pitkäksi liiraten ja jouduin korjaamaan linjaa, muuten tultiin suht suoraan loppuun asti ja pysähdys oli ehkä jopa parempi kuin alussa (6/6). Alakerta muuten kaikki kutosta mutta lennokkuus ("tosi" yllättäen) 5/5,5. Kommenteissa kehuttiin "siistiä ja mukavaa yhteistyötä", hevosen kuuliaisuutta ja suorituksen täsmällisyyttä, ja toivomisen varaa oli ravin osalta laadussa ja takaosan työskentelyssä, ja sitten ihan vaan kuskin rohkeudessa esittää keskiaskellajit kunnolla (myönnetään, laukassa oli kyllä käsijarru päällä kun pelkäsin etten saa muuten koottua takaisin vaan pudotaan raville).

Summa summarum, suht tasainen rata, yksi isompi virhe ja ne ennalta vaikeat asiat juuri niin vaikeita kun oletinkin. Lopputulos 57,414% eli eka tavoite (parantaa edellisestä) täytetty, ja puolisen prosenttiyksikköä eli aika täsmälleen sen yhden rikon verran jäätiin "jos kaikki menee nappiin" -tavoitteesta joka oli 58%. Sijoitus oli luokan viimeisessä kolmanneksessa mutta mukana oli paljon vaativaa ja/tai kansallista kisanneita ratsukoita - ja ensisijaisestihan me lähdettiin voittamaan itsemme. Positiivisena asiana voi varmaan myös todeta sen, että papereissa oli melko täsmälleen saman verran seiskoja kuin nelosiakin, tästä on paljon helpompi lähteä parantamaan kuin tasaisesta 5,5 -radasta. Jotain asioita tehtiin oikein hyvin, joissain taas on todella paljon parannettavaa. Ja jos kesäkuista Nokian rataa en ole uskaltanut videolta katsoa kuin kerran läpi, niin tämä ei tee ollenkaan niin pahaa enää.

Kuskille/kisakaverille kiitos kyydeistä, vuokraajalle superluokan kisahoitajatyöstä - ja Hupi kiittää P-tammaa maailman parhaasta matkaseurasta. Jos se yksinään on hankala ja liinoilla lastattava, niin tämän tamman perässä se suorastaan juoksee koppiin :)

Viimeisenä vielä video kaiken kansan kauhisteltavaksi ;)


lauantai 4. elokuuta 2012

Ensimmäistä kertaa kangilla valmennuksessa

Saatiin viime valmennuksessa (tai oikeastaan toissakerralla jo) lupa tulla seuraavan kerran kanget päässä tunnille. Suunnitelmissa on startata viikonlopun HeA kangilla, joten halusin tunnille kerran "kisavarustuksessa", vähän sillä ajatuksella että tuleeko täystyrmäys vai vihreää valoa. Hupi kun on ollut kangilla vähän joko-tai, se herkistyy vielä muutamalla pykälällä, ja jos vireystila lyö yli niin tuloksena on katastrofi. Kuluvalla viikolla tein kotitreenit kaksi kertaa kangilla, eka kerta meni sille katastrofiosastolle, toinen yritys torstaina taas oli varsin onnistunut.

Tuli vähän kiire ja olin Tavelassa vasta kymmentä vaille, mutta edellisen ryhmän kanssa venyi sen verran että ehdin verkata hevosen oikein sopivasti ja vielä kävelläkin välissä. Hanna tsekkasi suitsituksen, teki pari ihan pientä muutosta (kankiketjua arvoin itse kahden renkaan välillä, valitsin yhden, Hanna valitsi sen toisen) mutta oli muuten ihan tyytyväinen. Meillä on kangissa tavallinen kolmipalabridong (nivelsuitsituksessa tavallinen kolmipala) ja kankikuolaimena sulovilen-kun-halvalla-sai suora "ranskalainen" kanki normaalivarsilla, joka sitten osoittautui oikein sopivaksi Hupille.

Aloitettiin tekemällä päätyjen läpi käyntiä, kulmaan isoimman taivutuksen kohdalle pysähdykset ja pitkän sivun keskeltä laukannosto, keskiympyrä, ja takaisin käyntiin uralle palatessa. Nostot oli siistejä, pienestä loppua kohti tulleesta ennakoinnista huolimatta, takaisin käyntiin siirtymiset vasemmasta laukasta ihan asiallisia, oikeasta en oikein saanut koottua laukkaa riittävästi niin vähän rojahti etupainoiseksi ja ravin kautta. Laukkaan piti ratsastaa nopeampaa rytmiä ja enemmän energiaa sisätakaseen (varsinkin oikeassa laukassa) ja samalla sitten kokoaminenkin helpottui.

Seuraavaksi tehtiin pitkille sivuille keskiravia, aluksi lyhyttä pätkää keskikirjaimen molemmin puolin, vähitellen matkaa pidentäen. Pitäisi pitää siirtymisissä jalka edessä ja varsinkin alaspäin siirtyessä muistaa pitää jalka lähellä että energia säilyy eikä ravi vain "hiivu pois". Lyhyen sivun keskeltä tultiin aina pituushalkaisijalle ja tehtiin keskelle pysähdys. Pysähdykset oli hyviä ja tasan, linja vähän hukassa varsinkin vasemmalta kääntäessä (oikea pohje edessä!), ja liikkeellelähdöt saisi olla terävämpiä. Liikkeellelähtöä korjatessa Hupi tarjosi ensin hämmennyksissään laukkaa, mutta lähti sitten seuraavat kerrat aika kivan energisesti eteenpäin.

Kunnon välikäyntien jälkeen jatkettiin taas laukassa, nyt siten että pitkä sivu ratsastettiin keskilaukkaa, ja sen jälkeen juuri ennen kulmaa voltti jonka aikana laukka otettiin takaisin, parin askeleen ajaksi jopa ihan liioitellun hitaaksi, josta sitten takaisin harjoituslaukkaan. Kuvittelin ratsastavani oikeinkin rohkeat keskilaukat mutta kovin kummoista eroa niissä ei kuulemma ollut, riittävä kuitenkin. Kokoamiset puolestaan onnistuivat yllättävänkin helposti, nostava terävä ulko-ohja ja nopea pohje, niin Hupi tuli kerta kerralta nopeammin ja helpommin ihan muutaman askeleen aikana takaisin. Seuraavaksi muutettiin tehtävää niin, että voltin sijaan tehtiinkin täyskaarto ja jatkettiin vastalaukassa viimeiseen kirjaimeen, jossa vasemmasta laukasta siirtyminen raviin ja oikeasta käyntiin (kuten sunnuntaisessa HeA:2-kisaohjelmassa). Raviin siirtyminen oli helppo, tosin ravin laadun ratsastaminen heti ensimmäisestä askeleesta lähtien meinasi unohtua alkuun. Suoraan käyntiin en ihan oikeasta laukasta saanut siirtymistä tehtyä, mutta kun muistin koota laukkaa tarpeeksi, niin oikeastaan homma jäi kiinni lähinnä omasta yläkropan hallinnasta (heilahdan eteen -> hevonen putoaa etupainoiseksi -> raviaskeleita ihan turhaan).

Lopuksi tehtiin vielä väistöjä pituushalkaisijalta uralle. Hupi oli jo selvästi väsynyt ja tarjosi kiireistä ravia, mutta aika helposti sai tahdin rauhoitettua. Samalla vähän katosi ravin energiaakin mutta mieluummin vähän löysä ja tahdissa kuin kipittävä ja kiireinen. Väistöt tuntuivat vähän vaivalloisilta, ehkä juuri puuttuvan energian vuoksi, mutta kuulemma näyttivät ihan asiallisilta. Täytyy muistaa tehdä vaan pienet tasapainottavat ja kohottavat puolipidätteet oikeastaan joka askeleella, ja jalalla vähän tahdittaa väistöä sen sijaan että jäisi puristamaan.

Hupi teki hurjan hyvin töitä koko tunnin, vaikka suorastaan valui hikeä, ja jo viimeisissä laukkatehtävissä alkoi selvästi vähän väsyä. Hannan ensimmäinen kommentti oli, että "onpas se paljon parempi kangilla, taitaa olla aika iso ero ratsastettavuudessa", eli rivien välistä löytyi myös se vihreä valo kangilla starttaamiseen. Pääsen kyllä tosiaan vaikuttamaan paljon tehokkaammin ja pienemmillä avuilla, ja monessa tilanteessa ratkomaan ongelmat ihan parilla pienellä korjauksella, kun nivelellä saattaa mennä pahimmillaan pitkät pätkät taisteluun jostain ihan yksinkertaisesta asiasta. Ja kotiläksyksi tuli paljon aiempaa enemmän kankitreeniä, kun siinä hevonen käyttää vielä astetta tehokkaammin oikeita lihaksia, ja saan asiat helpommin läpi - ja sitten kun uusi asia on selkäytimessä niin nivelelläkään ei joudu taistelemaan enää ollenkaan. Kaikki kevyemmät ja helpommat treenipäivät ja tottakai maastoilut sitten jatkossakin aina nivelellä.

Hyvillä mielin katse kohti sunnuntaita!
Valtavan hyvä fiilis jäi kyllä valmennuksesta. Ehdittiin käydä läpi oikeastaan kaikki kisaradan asiat, ja monessa löytyi se fiilis että miten mikäkin tehtävä pitäisi oikeasti ratsastaa. Sitähän en tiedä miten paljon lopulta tositilanteessa tätä pystyn toteuttamaan, mutta kyllähän itseluottamus nousee kuitenkin muutamalla pykälällä kun edes tietää mitä pitäisi tehdä.

Tänään ohjelmassa on vain kevyt pieni hölkkä, eiliset jumit pois ja hyvä mieli molemmille. Ajattelin jättää satulan taas kokonaan pois ja mennä ilman, kun viime kertojen kokemusten perusteella ilman satulaa hölkkäilyiden jälkeen Hupi on seuraavana päivänä poikkeuksetta oikein notkea ja suora - johtuen varmaan siitä että ilman satulaa ei tule tehtyä liikaa vaan keskittyy hyvin perusasioihin.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kun pyytää vähän niin saa paljon

Hupilla oli allekirjoittaneen kuninkuusravireissun vuoksi hyvin kevyt viikonloppu, käytännössä ihan lomailua kolme päivää putkeen kun eilenkin meni töissä niin pitkään etten ehtinyt tallille ollenkaan. Tänään ajattelin sitten ottaa kevyesti ja ihan vaan jumppailla hevoselta paikkoja auki käynnissä. Monesti saan itseni kiinni siitä että yritän tehdä ihan liian paljon ihan liian aikaisin, kun hevonen oikeastaan vaan tarvitsisi aikaa. Siispä sovin itseni kanssa että nyt jumpataan perusteellisesti käynnissä kaikki asiat läpi, ja jätin vielä satulankin pois että selällä olisi varmasti kaikki vapaus toimia.

Alkuun Hupi tuntuikin aika jäykältä ja kankealta, ja käytti energiansa lähinnä kentän viereen muuttaneiden kanojen ja muiden mörköjen tuijottamiseen. Tein mahdollisimman monipuolista jumppaa, avotaivutuksia, pohkeenväistöjä, pysähdyksiä, peruutuksia, ympyröitä, voltteja, väistöjä, pyrkien samalla matalaan ja rentoon muotoon. Samalla yritin keskittyä itse siihen että käytän kättä hyvin vähän, ja tuntuma olisi kevyt ja rento. Vähitellen työ alkoi tuottaa tulosta ja Hupi vertyä, ja kolmen vartin jumppaamisen jälkeen alla oli jo varsin notkean tuntuinen hevonen.

Otin sitten vähän ravia molempiin suuntiin, ja kunnon jumpan seurauksena molemmat suunnat tuntuivat täsmälleen samanlaisilta, hevonen oli oikein suora ja notkea, kivasti pohkeen edessä mutta silti rento. Kun homma toimi niin hyvin, en voinut vastustaa kiusausta vaan nostin vielä laukankin - ja sama vau-fiilis vaan jatkui. Molemmat laukat pyörivät yhtä hyvin, ja ilman satulaa istuen takajalkojen poljennan oikein tunsi. Vähän oli itsellä tekemistä istunnan kanssa, kun olin herkistellyt käynnissä tietysti hevosen viimeisen päälle avuille, ja ravissa ja laukassa en sitten enää pystynytkään hallitsemaan omaa kroppaa samalla tavalla. Pari tahatonta siirtymistä tuli, mutta muuten oikeastaan laukassakin oli varsin helppo ja mukava istua. Paljon en ravissa ja laukassa töitä tehnyt, vaan kiitin hevosta hyvästä työstä ja lopetin.

Vaikka suunnitelmallisuus on treenissä varmasti hyvä asia, niin välillä taidan suunnitella asioita liiankin tarkkaan, enkä sitten osaa joustaa suunnitelmasta jos hevonen ei tunnu siltä miltä haluan. Nyt kun suunnitelma oli tehdä "vain käynnissä vähän kevyttä jumppaa", niin yhtäkkiä Hupi oli paremman tuntuinen kuin aikoihin. Joskus vähemmän on enemmän :)

torstai 19. heinäkuuta 2012

Hupi-hepan harjuretki II

Hupi-hepan harjuretki I suoritettiin talvella, nyt oli kesäretken vuoro. 

 Pihatiellä, taas mennään :)


Asuinalueella, ohitettiin juuri ongelmitta tiellä olleet rekka ja kaivuri!


Pieni pätkä metsäpolkua asuinalueen ja Asemantien välissä.
Tästä metsästä löytyy joka kerta vähintään yksi mörkö.


Nyt tarkkana! Molemmin puolin lyhyttä asfalttitien pätkää on omakotitalot, joissa asuu 
mörköjä. Edessä näkyy Asemantien ylityspaikka, näkyvyys tosin on valitettavan huono.


 Harjun merkitty ratsastuspolku - ja molemmin puolin 
ihan valtavat määrät kypsää mustikkaa!


 Pitkän alamäen jälkeen ollaan tulossa vasemmassa reunassa pilkottavalle
harjumontulle. Edessä olevan alamäen jyrkkyys ei valitettavasti näy kuvasta.


Harjun toinen reuna laukattiin ylös, mäen päällä vähän jo puuskututti. 


 Edessä iso suppa eli jääkaudella syntynyt monttu. Jyrkät rinteet tarjoavat loistavan 
paikan kiipeilytreenille. Tässäkään rinteen jyrkkyys ei valitettavasti näy.


 Kirkkoharjun päällä. Täällä on tämän hevosen kunto rakennettu. 
Yhtä mäkeä ylös, toista alas ja taas seuraavaa ylös.


 Kirkkaana päivänä harjun päältä näkee uskomattoman pitkälle. Etualalla vasemmalla
näkyy harjumonttu, takana kauempana oikealla Vesijärvi.


 Kotia kohti. Juuri ennen kuvan ottamista joku sankari päätti testata moottoripyöränsä kiihtyvyyttä Asemantiellä, ja pakoputki paukahti tietysti juuri meidän kohdalla. Onneksi oli sekä itsellä että
kaverilla fiksut hevoset alla. Videon lopussa kuuluu juuri ennen loppua lähestyvän pyörän ääni, 
vauhtia oli satasen verran ellei ylikin, harmi kun ehdin painaa tallennuksen juuri pois...


 Nopeusrajoitus koskee sitten myös Hupia. Ja niitä motoristeja...


 Enää ei jakseta tuijottaa heinähevostakaan. Hetken aikaa joutui houkuttelemaan 
että sai hevoselle edes korvat pystyyn kuvaa varten. Edellisen kuvan jälkeen 
pariskunnalle tuli kuin tulikin jälkikasvua, ja hevonenkin on saanut kärryt.


Loppuun vielä klipetiklop-video :)