Quit while you're winning

Joskus tärkeintä on osata lopettaa oikealla hetkellä, juuri silloin kun hevonen tuntuu hyvältä ja tekisi mieli jatkaa loputtomiin. Pidemmän päälle jää yleensä voitolle kun malttaa mielensä.

Hupi oli siis saanut pitää puolisentoista viikkoa hyvin kevyttä, liikutus koostui lähinnä maastoilusta, ilman satulaa hölköttelystä sekä alkeisratsun hommista. Varsinkin viimeisessä kohdassa Hupi oli ihan elementissään, kun kaverin puolisen vuotta ratsastusta harrastanut hyvin arka 7v likka kiipesi kyytiin. Alkuun piti pitää koko ajan tiukasti hevosesta kiinni kun tyttöä selvästi jännitti, mutta lopulta seisoskelin itse kentän laidalla melkein tippa linssissä kun tyttö keventeli itsekseen ympäri kenttää. Hupilla oli hyvin keskittynyt ilme, se selvästi tiesi että nyt on kallis lasti kyydissä ja täytyy olla varovainen, likalla taas oli hymy korviin asti, onnistumisesta ja uskaltamisesta.

Sunnuntaina palattiin kuitenkin takaisin ruotuun ja töihin. Alunperin olin suunnitellut maneesireissua, mutta koska kenttä oli niin hyvässä kunnossa kun lumipohja vaan ikinä voi olla, niin en sitten viitsinyt turhaan lähteä kauemmas. Alku meni vähän keskustellessa, että tarvitseeko tehdä töitä vai voisiko vaan hölkötellä menemään niin kuin tähänkin asti. Tein pitkät verryttelyt ja tauotin työskentelyäkin noin kymmenen minuutin jaksoihin ja pidin aina pienet lepokäynnit välissä. Joka kerta kun keräsi narut takaisin käsiin niin pari kertaa sai huomauttaa että kyllä, edelleenkin tehdään töitä, mutta toisaalta joka kerta hevonen oli aina aavistuksen parempi kun edellisellä jaksolla. Vähän silti oli koko ajan käsijarru päällä, Hupi ei antanut ihan kaikkeaan vaan yritti vähän väliä lintsata joko heittäytymällä makaamaan ohjalle tai liiraamalla lapa ulkona.

Lopulta olin raviin sen verran tyytyväinen että uskalsin ottaa muutaman laukannoston. Meille laukka lumipohjalla on ollut aina aika hankalaa, Hupi heittäytyy helposti etupainoiseksi ja sitten loppuu pito. Sen täytyy olla siis jo aika hyvällä mallilla että laukkaa pystyy oikeasti työstämään, huonon laukan ratsastamisesta kun ei ole ainakaan mitään hyötyä, päinvastoin. Jatkoin laukassa samalla periaatteella, ohjalla ei roikuta hetkeäkään, mieluummin vaikka sitten nuppi ylös vaikka kaula lyhenisikin ja muoto aukeaisi, mutta kuuppa täytyy jaksaa kantaa itse. Hannan ohjeiden mukaan pyrin edelleen korjaamaan hevosen ryhtiä ja tasapainoa asettamalla ulos ja käyttämällä nopeasti perään ulkopohjetta, varsinkin vasemmassa kierroksessa.

Mitään kouluradalle kelpaavaa laukkaa tuskin tuli askeltakaan, mutta siitä huolimatta muutamat lyhyet laukkapätkät tekivät tehtävänsä. Oli nimittäin sitten ihan eri hevonen alla sen jälkeen. Ihan kuin kaikki palikat olisi loksahtaneet paikoilleen, oikein tunsi takapuoleen asti kun moottori alkoi toimia kunnon kierroksilla, ja ravi oli ainakin kertaluokkaa parempaa kuin ennen laukkaa. Tein muutamat pienet temponlisäykset ja pohkeenväistöt, ja kun kaikki tuli nappia painamalla niin lopetin sitten siihen paikkaan. Vaikka niiiiiiin kovin olisi tehnyt mieli jatkaa vielä töitä ja kokeilla että mikä kaikki onnistuu, niin se ei olisi ollut kovin reilua sitä satulan toisella puolella olevaa kaveria kohtaan. Oltiin kuitenkin yhteensä liikkeellä verkat mukaan lukien puolisentoista tuntia ja Hupi oli lopettaessa aivan märkä hiestä (ja niin oli muuten allekirjoittanutkin).

Voitonlunastus tapahtui sitten seuraavana päivänä. Jo alkukäyntejä maastossa pitkin ohjin kävellessä oli jotenkin hyvä fiilis, ja samalla hetkellä kun keräsin ohjat käsiin niin tiesin että tänään sujuu. Hupi oli heti kuulolla, kevyt ja nopea, ja koko ajan odotti että mitä pyydän seuraavaksi. Nimenomaan odotti, edellispäivänä olin kaverille nauranut hevosen malttamattomuutta, "tää tarjoaa mulle kuusi kuuta ja saturnuksen renkaat mutta kun mä haluaisin ihan vaan pelkkää käyntiä".

Hetki meni vertymiseen edellispäivän jäljiltä, mutta pienistä jumeista huolimatta Hupi kantoi kuitenkin itsensä koko ajan. Venytti mielellään vähän pidempään muotoon, mutta nousi heti takaisin kun vähän vihjasi. Edellispäivästä viisastuneena otin laukannostot mukaan melko nopeasti, ja efekti oli ihan sama, terävyyttä tuli heti lisää muuhunkin työskentelyyn. Kentän pohja oli vähän liukkaampi kun eilen, joten paljon en laukassa uskaltanut tehdä, sen verran kuitenkin että sain toivomani efektin.

Pienten välikäyntien jälkeen jatkoin ravissa, aloittaen lempitehtävälläni joka eilen aiheutti yllättävänkin paljon ongelmia. Tehtävän perustana on ihan tavallinen kolmikaarinen kiemuraura, johon joka kaaren sisälle teen voltin (tai useammankin), ja taas kaarta vaihtaessa ja suoristaessa esim muutaman askeleen käyntiin siirtymisen. Eilen ongelma oli se, että Hupi joko juoksi alta pois kovalla kiireellä, valuen lapa edellä kohti uutta suuntaa, tai sitten yritti arvailla että mitä mahdollisesti haluan kaarten väliin. Nyt kun maltti oli mukana niin tehtävää sai vaihdella ihan vapaasti ja hevonen odotti.

Väliin taas pienet lepokäynnit ja lopuksi vielä ravissa tehtävää, jossa tein pitkän sivun alkuun voltin, ja jatkoin sen jälkeen joko pitkän sivun avotaivutuksessa tai sitten käänsin diagonaalille temponlisäykseen. Avotaivutukset sujuivat molempiin suuntiin yllättävänkin hyvin (peili olisi tietysti kiva niin näkisi että taipuuko hevonen ihan oikeasti vai poikittaako vaan, tasapaino ja tahti säilyi joka tapauksessa), temponlisäykset olivat selvästi parempia kuin eilen. Heti ensimmäinen oli tosi hyvän tuntuinen, en vaan saanut enää sitä toistettua yhtä laadukkaana vaan loput olivat selvästi etupainoisia. Kipitys on sentään vähentymään päin. Pitäisi varmaan laittaa diagonaalille alkupäähän muutama ravipuomi niin saisi suunnattua liikettä paremmin ylöspäin.

Joka tapauksessa tämän ratsastuskerran jälkeen se jolla oli hymy korviin asti, oli allekirjoittanut. Edellispäivän maltti maksoi itsensä takaisin :)

Humputtelua

Hupi on saanut pitää kevyttä tämän viikon, koko viikolla satula on ollut selässä tasan kaksi kertaa ja koulutreenejä ei olla tehty yhtään, maneesireissuista puhumattakaan. Olen yrittänyt jaksottaa treeniä muutenkin niin että muutaman viikon välein pidän aina vähän kevyemmän jakson, että mahdolliset pienet mutta vielä näkymättömät vauriot ehtivät parantua. Ja toisaalta hevosen työskentelymotivaatiokin kasvaa aina huilin aikana mukavasti.

Tämänkertainen kevyt viikko piti sisällään rentoa maastoilua, ilman satulaa humputtelua, alkeisratsun hommia ja hangessa riekkumista. Tallin oma harjoituslenkki on ollut priimakunnossa ja kentän sijaan ollaan menty paljon joko siinä tai sitten ihan pellolla hangessa. Kuvissa onnellinen poni päiväheiniensä parissa. Pakkasta -15, kunnon turkki ja ruokaa edessä ja hyvin tarkenee. Valon määrä on kasvanut kuitenkin jo sen verran, että pientä karvanlähtöä on jo havaittavissa. Talvikarva alkaa myös huonontua vähän jo, satulansiipien kohdalla huomaa pientä kulumista. Partakarvoja sentään on vielä vaikka muille jakaa ;)


Alla pieni videonpätkä lauantailta kun päästettiin Hupi irti takapeltoon (sorry vääristynyt kuvasuhde, en vielä ihan ymmärrä videokameraani..). Hauskaa näytti olevan, ja kesälaitumen oikoreitti pientä jyrkännettä alas, ojan yli oli edelleen muistissa, pienellä vinkunalla ja pukilla höystettynä. Pieni haava oli riehumisesta tuloksena, ei tosin hokinpolkema vaan joku lumen alla ollut risu oli viiltänyt toisen etusen kantapallon auki. Pienestäkin haavasta tuli yllättävän paljon verta mutta siisti vekki oli seuraavana päivänä jo nätisti ummessa. Ja puhtaassa lumessa seisomista voittanutta jatkohoitokeinoa tuskin onkaan.

Jäniskevennys

Tai ainakin uusi suosikkilentoyhtiö!

Vuosi 2011

Aikamala. Tein aikanaan periaatepäätöksen että olen se ilonpilaaja joka katkaisee aina kaikki ketjukirjeet ja muut mukahauskat jutut mutta tähän Tarzin haasteeseen oli pakko tarttua kaikesta huolimatta. Sen verran laiska ja tapojeni orja olen kuitenkin että uskon tämän kiertävän riittävästi ilman että tuuppaan muille eteenpäin. Saa toki tarttua kiinni jos innostuu, tämä oli varsin hauska kirjoittaa. Tarkoituksena on siis listata 10 hauskinta, ihaninta, kamalinta, tai muuten mieleenjäänyttä tapahtumaa vuodelta 2011 ja sen lisäksi toiveita, odotuksia ja haaveita vuodelle 2012.

Satunnaisessa järjestyksessä

1. Kisakauden ykköstavoite täytettiin jo kesäkuussa, kun startattiin Oriveden aluekisoissa sekä hevosen että kuskin elämän ensimmäinen aluestartti. Rata alkoi tosi lupaavasti kun lähetin tiputtama paperi säikytti hevosen juuri ennen vihellystä, mutta pienistä kyttäämisistä huolimatta päästiin maaliin asti, tuloksena lopulta reilu 55% ja sijoitus luokan puolenvälin paikkeilla. Vaikka paljon jäi parannettavaakin niin silti kaikenkaikkiaan ihan onnistunut debyytti. Viereisestä kuvasta (ja kyydistä) kiitos Minnalle!


2. Niihamassa heinäkuun lopulla kokeiltiin ensimmäistä kertaa startata kaksi luokkaa saman päivän aikana. Ilmeisen onnistunut kokeilu poiki lopulta elämämme toisesta ja kolmannesta aluekisastartista molemmista sijoituksen ja keltaisen ruusukkeen. Vieressä videolta napattu kuva HeB-radan laukkaympyrältä. Varsinkin tältä jälkimmäiseltä radalta jäi sellainen fiilis että kovin montaa asiaa en oikeastaan senhetkisessä tilanteessa olisi voinut paremmin tehdä. Joskus vaan onnistuminen tulee oikeassa paikassa :)

3. Ypäjän sh-kuninkaalliset vietin valitettavasti tänäkin vuonna vain kentän reunalla roikkuen. Mieli teki mukaan kun parinakin päivänä olisi ollut sopivia luokkia, mutta ainaiset kyytiongelmat ja budjetin rajat estivät reissun. Ehkä sitten ensi vuonna?

4. Oman seuran mestaruuskilpailuihin taas oli ilmoittautuminen tehtynä, kyyti sovittuna ja kaikki valmista, kunnes hevonen päätti tehdä treffit maa-ampiaisten kanssa. Kisasuunnitelmat vaihtuivat päivystävään eläinlääkäriin kun heppareppanalla oli puoli päätä turvoksissa ja toisesta silmästä näkyi enää pieni aavistus. Loppu hyvin, kaikki hyvin, kortisoni tehosi ja seuraavana päivänä Hupi näytti taas ihan hevoselta.

5. Päivämäärä 25.7.2011, tasan vuosi siitä kun Hupi lakkasi olemasta vuokra- tai ylläpitohevoseni, vaan siitä tuli ihan oma. Oikeastihan päivä meni ohi täysin huomaamatta, mutta näin jälkeenpäin ajatellen Hupi itse asiassa ansaitsi edellispäivän aluekisarusetit ennenaikaisena 1-vuotislahjana.

6. Tallin influenssakaranteeni pahimpaan kuravelliaikaan pakotti pysyttelemään kotikentällä ja sen ollessa suurimman osan ajasta melko onnettomassa kunnossa, siirtymään suosiolla maastoilemaan. Parin tallikaverin hevosten sairastelut ja onnettomuudet kuitenkin pistivät asiat tärkeysjärjestykseen, ja lopulta pelkästään se, että Hupi oli terve ja käyttökunnossa - huolimatta siitä että toinen sairastuneista oli sen tarhakaveri ja toinen karsinanaapuri - oli jo iso asia.

7. Hupi ui! Vuokraaja teki melkoisen työn ja sai kuin saikin lopulta Hupin uimaan ihan oikeasti. Se menee kyllä veteen, kahlailee, roiskii ja on nykyään jopa varsin innoissaan, mutta uimaan sitä ei ilmeisesti tätä ennen ole saanut selästä käsin ikinä kukaan. Edelliskesänä allekirjoittanutkin pääsi kokeilemaan miten näppärästi viisisataa kiloa hevosenlihaa pyörähtää järvessä 180 astetta ympäri kun pohja karkaa liian kauas...


8. Hupin kaviot olivat täysin kunnossa koko vuoden ajan. Tämä on ehkä jollekin aivan itsestäänselvä asia jota ei ehkä tule edes ajatelleeksi, mutta jos lähtötilanne oli se, että koko hevonen meinasi jäädä ostamatta onnettoman surkeiden kavioiden vuoksi, niin koko vuosi ilman yhtään lohkeamaa, irtokenkää (okei, yksi heiluva) tai muutakaan ongelmaa on ehdottomasti hehkuttamisen arvoinen asia. Valtavan iso kiitos kuuluu luottokenkääjälle, toivottavasti muistan sanoa saman riittävän usein kasvotustenkin.

Viereinen kuva on kesältä 2010, pahimmat lohkeamat ovat takakavioissa ja jäävät etujalkojen taakse (ja paskan peittoon). Isoimman murheenkryynin eli vasemman takasen tilanne kuitenkin näkyy jollain tapaa, koko kannatinpinta on ihan lohkeillut ja "murentunut". Oikeassa etusessakin sisäpuolella käänteen vieressä näkyvä sonta on lohkeama joka on täyttynyt kaikella moskalla. Täytyisi ottaa varmaan kuva tämänhetkisestä tilanteesta, on vähän eri näköinen.

9. Oikean työskentelymuodon löytyminen alkuvuodesta on helpottanut noin sataa ja miljoonaa muutakin asiaa. Asia on tarkemmin selitettynä helmikuun kohdalla, mutta briiffattuna: nykyään kun kerään narut käsiin, niin oikeastaan joka ikinen kerta, paikkaan tai tilanteeseen katsomatta, Hupi on melkein samantien oikein päin ja kuulolla. Alkaa olla sellainen fiilis että vihdoinkin puhutaan samaa kieltä. Lainakuskien kommentit hyvinratsastetusta, avuilla olevasta ja herkästä hevosesta tietysti lämmittävät aina mieltä.

10. Syksyllä vietin pitkiä aikoja puhelimessa selvitellen Hupin historiaa. Ostaessani Hupin olin sen kahdeksas omistaja, hevosen ollessa vasta 9-vuotias, melkoinen kiertolainen siis. Mitään yksittäistä syytä kiertämiselle ei löytynyt, oli vaan epäonnisten sattumien kautta päätynyt ihmiseltä toiselle ja taas eteenpäin seuraavalle. Hupi on ruunattu luultavasti vasta nelivuotiaana (minkä jälkeen on vielä ihmeellisempää se miten vähän se tammojen päälle ymmärtää, onhan se vuotiaana kuitenkin päässyt astumaankin riiuureissuillaan), opetettu ajolle samoihin aikoihin (joskaan itse en ole uskaltanut sillä ajaa, edellisen omistajan kokeiluiden perusteella) ja päätynyt lopulta Pudasjärvelle ratsuoppiin, mistä sitten parin mutkan kautta minulle. Toivottavasti jäädäkseen.

Mitäs ensi vuonna sitten? Toivottavasti päästään jokunen kerta kisoihin, haaveena olisi olla Ypäjän suokkikuninkaallisissa tänä vuonna ihan hevosen kanssa. Jos ihan nappiin menee ja päästään keräämään rutiinia riittävästi niin tiedä vaikka loppukaudesta uskaltaisi kokeilla jotain kivaa-kilttiä-helppoa HeA-luokkaakin.

Lisäksi tavoitteena on olla kiristämättä pipoa liikaa, päästellä miljoonaa pitkin harjunmäkiä ja lumihankia, nauraa postilaatikoita pelkäävän hevosen sivuloikille ja yleisesti ottaen vaan pitää yhtä hauskaa kun tähänkin asti :)

Hupi-hepan harjuretki

Hörökorva pihatiellä, aina valmiina lenkille. Ainakin jos jätetään mainitsematta se, että tänään jahtasin sitä tarhasta kiinni kymmenisen minuuttia...

Naapuritalon autotallin taakse oli ilmestynyt hevosia vaaniva kaivuri.

Vaaroja edessä. Vasemmalla postilaatikoita, pidemmällä vasemmalla epäilyttävää toimintaa (nainen nostaa lasta autosta pois) ja oikealla piha jossa on joskus ollut lapsia ulkona.

Takaa tulleet naapuritallin hiihtoratsastajat olivat hieman epäilyttäviä.

Tien ylityksessä täytyy olla tarkkana ja kuulolla!

Harjupolulla. Huomaa sinipäinen ratsastusreittiä merkkaava tolppa! Viime vuonna tosin kunta hienosti aurasi harjun parkkipaikan reitin päälle niin että ohi olisi päässyt vain pyörätietä tai hiihtolatua pitkin... Mutta ajatus on tärkein?

Pienen hölkkäpätkän jälkeen kirkkoharjun päällä. Aika hulppeat maisemat! Hupi tosin keskittyy tuijottamaan alhaalla harjumontusta mäkeä ylös kiipeäviä erittäin epäilyttäviä pulkkailijoita.

Kameran akku hyytyi kirpeässä pakkasessa mutta hetken lämmittely taskussa auttoi. Harju jäi kuitenkin jo taakse, puiden aukosta pilkottaa Tavelansuora ja asuinalue.

Tavelansuoran toisessa päässä. Hupin mielestä oltaisiin voitu laukata suora vielä kolmannenkin kerran päästä päähän!

Kotimatkalla, asuinalueella vaanii monta mörköä. Hupi on bongannut vasemmalla lepattavan pressunhelman. Tosin oikealla kuvan ulkopuolella vaaninut puupino oli myös huolestuttava.

Viimeinen pieni tienylitys. Huomaa ratsastusliikennemerkki, näitä on todistettavasti myös Ypäjän ulkopuolella! Tämä reitti (josta pääsee meiltä mm. maneesille) on pysynyt uusista omakotialuekaavoituksista huolimatta olemassa :)

Sininen hetki. Hörökorvaponi, kipakka pakkanen ja täysikuu. Täydellistä.

Hikinen mutta tyytyväinen Hupi tallissa lenkin jälkeen.

Onnistunut vastalaukkatreeni

Maanantaina tie vei taas maneesille läpi tuulen ja lumituiskun. Pari vuotta sitten en olisi uskaltanut tuossa kelissä lähteä yksin maneesimatkalle, ja nytkin tuli jo kotipihassa pari säpsyloikkaa mutta kaiken kaikkiaan Hupi käyttäytyi aika esimerkillisesti koko matkan. Edes omakotialueen läpi kulkeminen ei aiheuttanut välikohtauksia vaikka matkalla oli lepattavaa pressua ja muuta jännää.

Hupi oli viikonlopun kevyemmällä, perjantaina ja sunnuntaina kokonaan vapaalla ja lauantainakin vaan vähän kentällä kävelemässä kaverin alla. Oikein hyvistä lähtökohdista lähdettiin siis koulutreeniä tekemään... Maneesilla oli viimeiset ratsastuskouluryhmät juuri lopettelemassa kun tultiin, oli vielä sen verran ruuhkaa että pyörin siinä seassa vaan käynnissä. Hetken päästä maneesi tyhjeni sitten melkein kokonaan, meitä jäi tasan kaksi ratsukkoa koko 20x60 maneesiin, luksusta!

Tein melko pitkät alkuverkat ravissa, Hupi oli arvatenkin aika jäykkä mutta liikkui kuitenkin oikein mielellään. Vähän on vielä hakemista ja tasapainottelua rennon tahdikkaan eteen-alas muodon ja lavoille kaatumisen ja alta juoksemisen välillä, en huomaa puuttua painumiseen ajoissa ja sitten kaadutaankin jo turpa edellä kohti maata. Hetken päästä aloin hakea siirtymisten kautta hevosta terävämmäksi ja nopeammaksi, alkuun tuloksena oli jännittymistä ja pientä protestointia kun ei saanutkaan vaan hölkätä pitkänä, mutta vähitellen Hupikin innostui työnteosta ihan tosissaan. Jatkoin siirtymisiä vielä hetken, ottaen nyt laukkaakin mukaan. Nostot oli torstain tapaan asiallisia, alkaa liike suuntautua jo paremmin jatkuvasti eteenpäin eikä "katkea" noston aikana. Tällä kertaa myös alaspäin siirtymiset oli asiallisia, varsinkin vasemmasta laukasta (!), muoto säilyi jotakuinkin ja kun muistin koota laukkaa riittävästi ennen siirtymistä niin pääsin ratsastamaan ravia heti eteenpäin. Osansa asiassa oli varmasti sillä että laukka oli tosi hyvää ja sitä oikeasti pystyi kokoamaan ainakin pieniä pätkiä.

Hyvästä laukasta innostuneena ja mukana olleen kaverin ehdotuksesta otettiin päivän teemaksi vastalaukat. Hupin laukka ei edelleenkään joka kerta pyöri ainakaan näin hyvin ja helposti, ja kun maneesin pitävälle pohjallekaan ei pääse ihan joka päivä, niin täytyy käyttää hyödyksi nämä kerrat. Alkuun tein pitkältä sivulta sisäänpäin loivaa kiemuraa molempiin suuntiin. Oikea laukka pysyi tasapainoisempana kuin vasen, mutta tällä kertaa ongelma oli kyllä satulan päällä. Vaikka istuin mielestäni suht suorassa ja keskellä niin oma oikea jalka oli ihan holtiton, enkä saanut hevosen oikeaa kylkeä korjattua ylös. Eikä varmaan auttanut asiaa että jäin taas siihen vasempaan naruun roikkumaan ja oikein tarjosin hevoselle tilaisuutta rojahtaa vasemman lapansa päälle (ja sehän teki työtä käskettyä). Mutta vaikka nämä hetket mentiinkin vähän etupainoisena, niin laukka pyöri sujuvasti vastalaukkakaarteet läpi, vauhti ei kiihtynyt (ainakaan pahasti), ja päädyn myötälaukkakaarteessa sain yleensä laukan taas tarvittaessa "kasaan" ja kuosiin. Vähän liikaa jään "kantamaan" Hupia kaarteiden läpi (lue: roikkumaan naruihin), mutta vaihtoehtona tuntuu olevan eteen kaatuva vauhtiaan kiihdyttävä hevonen. Pitää vaan muistaa ottaa-päästää-ottaa-päästää, sen sijaan että roikkuisi koko ajan ohjassa...

Pienen lepopaussin jälkeen testattiin vielä hevosen suoruutta tekemällä nostoja suoralta uralta. Ensimmäisellä kerralla tarjosi väärin, sen jälkeen malttoi kuunnella loppuun asti. Kokonaista ympyrää en pysty vielä vastalaukkaa tekemään, edes niin että tekisin kahdeksikkoa diagonaalien "kautta", mutta päädyn läpi seinän tuen avulla (seinä korvaa ulkoavut?) vastalaukka pyörii ja säilyy kyllä. Edelleen oikea laukka oli rauhallisempaa ja parempaa, vasemmassa alkoi olla jo vähän vanha tuttu vauhti-korjaa-virheet-meno päällä mutta varmasti väsymyskin alkoi painaa jo Hupin jaloissa. Parin onnistuneen toiston jälkeen totesin että tästä ei enää parempaan tänään pystytä. Loppuverkassa Hupi oli edelleen laukkatehtävien jäljiltä vähän turhan menossa ja kipitti alta pois, joten tein avotaivutuksia molempiin suuntiin (onnistuneesti! positiivinen yllätys), ja vähitellen maltti löytyi kun oli tarpeeksi tekemistä.

Rohkeammin ja ahkerammin pitää jatkaa tämäntyylisiä harjoituksia, tekee varmasti tasapainolle ja laukan laadulle hyvää. Vastalaukka on vaan jostain kummallisesta syystä ollut itselleni valtavan iso peikko ja sellainen "tätä me ei ainakaan koskaan osata" -asia. Lisää treeniä niin ehkä pääsen todistamaan väitteeni vääräksi.

PS. Se toinen iso peikko on muuten sitten käynnin kautta vaihdot. Onneksi on loppuelämä aikaa harjoitella ;)

Ryhtiliike

Välipäivien torstaina oli siis vuorossa taas Hannan tunti. Jos olisin tiennyt keskiviikkona ratsastaessani että menen seuraavana päivänä tunnille niin en olisi ehkä tehnyt ihan niin rankkaa laukkaharjoitusta, mutta kun en tiennyt. Tein torstaina tavanomaista selvästi pidemmät alkukäynnit (melkein kolme varttia maastossa) ja ehdin verkata maneesilla vähän käynnissä ja ravissa ennen valmennusta, ja Hupi ehtikin vertyä suht asialliseksi. Etupainoiseksi se yritti heittäytyä koko ajan mutta johdonmukaisella korjaamisella päästiin ongelmasta eroon ennen tunnin alkua.

Vasen kierros on ollut meille tosi ongelmallinen viime aikoina, käynnissä saan (tai itse asiassa kuvittelin saavani) palikat pysymään paikoillaan mutta ravissa ja varsinkin laukassa paketti hajoaa kokonaan ja hevonen oikein lysähtää edestä ohjalle. Ongelman ydin löytyi nyt jo ensimmäisissä käyntitehtävissä. Oikeassa kierroksessa Hupi venytti mielellään pitkälle kaulalle ja oli rento läpi ylälinjan, mutta heti kun vaihdettiin vasemmalle niin ongelmat alkoivat jo käynnissä. Ylälinja katkesi, rentous ja tahti hukkui kokonaan ja jo ihan pelkästään pääty-ympyrän kaaren säilyttäminen tuntui vaikealta.

Ulkokylkihän se oli taas ongelman juuri, Hupi halusi pudottaa koko oikean kylkensä alas, heittää lavat ulos ja kaatua vasen kylki edellä sisälle. Itse vielä korostin ongelmaa yrittämällä väkisin asettaa ja taivuttaa sisälle vaikka kaikki paino ja paine oli sillä puolen jo muutenkin. Korjattiin - kuten viimeksikin - yhdistelmällä puolipidäte ulko-ohjasta ja nopea ulkopohje. Asetus sisälle piti unohtaa hetkeksi kokonaan ja ajatella ratsastavansa ihan suoralla hevosella, tai jopa ulos asettaen ja kääntää ulkopohkeella etuosaa tosi voimakkaasti, jopa väistöaskeleisiin asti, ja siis nimenomaan etuosaa sisälle väistättäen. Ulkoavut piti ajatella niin, että niiden avulla rajaan hevosen tilan, kuten pyöröaitauksen ulkoseinä (hyvä mielikuva!). Ensimmäisen kymmenen minuuttia touhu tuntui aivan epätoivoiselta, korjasin valehtelematta kolmen askeleen välein, eikä missään tuntunut mitään muutosta. Ravissa korjaukset meni läpi vähän paremmin kuin käynnissä, mutta silti huokaisin aika syvään helpotuksesta kun vaihdettiin taas hetkeksi oikeaan kierrokseen.

Oikeassa kierroksessa oikea kylki valui edelleen alas, muttei niin häiritsevästi nyt kun se oli sisäkylkenä. Takaosa yrittää valua sisälle, joten korjauksena puolipidäte ja jälleen oikea jalka, eli nyt sisäpohje, ja ennemmin vaikka vähän takana. Hupi tarjosi hetkittäin jo aika isoakin ravia, Hanna sanoi että pieniä hetkiä voi ratsastaa isompaa ravia, mutta täytyy muistaa itse ratsastaa takaisin pienempään liikkeeseen, ennen kun tahti ja tasapaino hukkuu. Pitkiä jaksoja Hupi ei pysty vielä isommin liikkumaan, mutta kun leikittelee tempolla, niin vähitellen pääsee pidentämään pätkiä. Varsinkin volteilla kuitenkin tunsi miten takaosa teki töitä kunnolla ja sisätakanen koukistui ja myös kantoi painoa. Tarkoitan siis sitä mikä näkyy täällä videolla noin kohdassa 0:50 alkaen, voltin alkupuolikkaalla sisätakajalka tekee töitä, ja loppupuolikkaalla vaan hiihtelee mukana. Nyt alkuvoltin fiilis säilyi loppuun asti.

Hetken päästä kun vaihdettiin taas takaisin vasempaan kierrokseen niin välissä oli tapahtunut jotain kummallista. Hetken hengähdystauko ja helpompi suunta, ja yhtäkkiä Hupi kantoi itsensä myös vasemmassa kierroksessa molemmista kyljistä tasaisesti. Otettiin vähitellen laukkaa mukaan, ja molemmat laukat tuntuivat jo aika lailla samanlaisilta, sekä laadultaan että ratsastettavuudeltaan. Edelleen parhaat askeleet tulee heti ison puolipidätteen jälkeen kun pääsee "päästämään" laukkaa eteen. Plussana sanottakoon se, että vaikka nosto menee plörinäksi (hevonen pohkeen takana, huono valmistelu ja nosto "ampumalla" etupainoisena), niin saan laukan laatua korjattua nyt askellajin sisällä, enkä joudu tekemään uutta nostoa kuten ennen. Vasemmalle edelleen piti ajatella mahdollisimman suoraa hevosta ja tarvittaessa asettaa pari askelta ulos että ryhti säilyy.

Loppuraveissa alla olikin jo sitten ihan eri hevonen, tämä uusi kantoi itsensä tasan molemmilta puolilta, oli pienestä väsymyksestään huolimatta ryhdissä ja aktiivinen takaa. Edelleen kuulemma autan ja tasapainotan sitä aivan liikaa, samoin kun valmistelen siirtymisiä niin paljon että kaikki liike ja eteenpäinpyrkimys pahimmillaan ehtii kuolla ennen pyyntöä. Käskynä oli jättää hevoselle enemmän vastuuta ja yllättää se useammin siirtymisillä, lyhyt nopea valmistelu ja heti siirtyminen, vaikkei hetki ehkä edes tuntuisi oikealta. Vähitellen hevonen tulee nopeammaksi ja alkaa kuunnella herkemmin pienempiä apuja. Samoin loppuverkassa ei saa tasapainottaa jatkuvasti vaikka hevonen olisikin jo vähän väsynyt, vaan kannustaa sitä tekemään itse töitä: tasapainottava puolipidäte ja sen jälkeen edestä löysää, vaikka vähän "ohjat pois", jos lösähtää edestä kasaan niin uudelleen tasapainotus ja taas löysää edestä. Vähitellen hevonen alkaa kantaa itsensä paremmin myös rennossa eteen-alas-muodossa ja pysyy tasapainossa vaikkei ohjan tukea olisikaan. Ja taas tajusin että vaikka tuntuma on ollut kevyt, niin tavallaan olen silti kantanut Hupia ohjalla, koska heti kun heitin tuntuman pois, niin sen tasapaino katosi hetkeksi.

Paljon tuli kotiläksyjä, tärkeimpänä kuitenkin tuo oikean kyljen vahvistaminen ja suoruus. Kun kiinnitän riittävästi huomiota asiaan, niin Hupi liikkuu ihan laadukkaasti, mutta pienikin herpaantuminen kuskilta niin vanhat virheet puskee heti pintaan. Riittävän pitkään pitää vaan korjata johdonmukaisesti samalla tavalla niin hevonekin ryhdistäytyy.