Välipäivien torstaina oli siis vuorossa taas Hannan tunti. Jos olisin tiennyt keskiviikkona ratsastaessani että menen seuraavana päivänä tunnille niin en olisi ehkä tehnyt ihan niin rankkaa laukkaharjoitusta, mutta kun en tiennyt. Tein torstaina tavanomaista selvästi pidemmät alkukäynnit (melkein kolme varttia maastossa) ja ehdin verkata maneesilla vähän käynnissä ja ravissa ennen valmennusta, ja Hupi ehtikin vertyä suht asialliseksi. Etupainoiseksi se yritti heittäytyä koko ajan mutta johdonmukaisella korjaamisella päästiin ongelmasta eroon ennen tunnin alkua.
Vasen kierros on ollut meille tosi ongelmallinen viime aikoina, käynnissä saan (tai itse asiassa kuvittelin saavani) palikat pysymään paikoillaan mutta ravissa ja varsinkin laukassa paketti hajoaa kokonaan ja hevonen oikein lysähtää edestä ohjalle. Ongelman ydin löytyi nyt jo ensimmäisissä käyntitehtävissä. Oikeassa kierroksessa Hupi venytti mielellään pitkälle kaulalle ja oli rento läpi ylälinjan, mutta heti kun vaihdettiin vasemmalle niin ongelmat alkoivat jo käynnissä. Ylälinja katkesi, rentous ja tahti hukkui kokonaan ja jo ihan pelkästään pääty-ympyrän kaaren säilyttäminen tuntui vaikealta.
Ulkokylkihän se oli taas ongelman juuri, Hupi halusi pudottaa koko oikean kylkensä alas, heittää lavat ulos ja kaatua vasen kylki edellä sisälle. Itse vielä korostin ongelmaa yrittämällä väkisin asettaa ja taivuttaa sisälle vaikka kaikki paino ja paine oli sillä puolen jo muutenkin. Korjattiin - kuten viimeksikin - yhdistelmällä puolipidäte ulko-ohjasta ja nopea ulkopohje. Asetus sisälle piti unohtaa hetkeksi kokonaan ja ajatella ratsastavansa ihan suoralla hevosella, tai jopa ulos asettaen ja kääntää ulkopohkeella etuosaa tosi voimakkaasti, jopa väistöaskeleisiin asti, ja siis nimenomaan etuosaa sisälle väistättäen. Ulkoavut piti ajatella niin, että niiden avulla rajaan hevosen tilan, kuten pyöröaitauksen ulkoseinä (hyvä mielikuva!). Ensimmäisen kymmenen minuuttia touhu tuntui aivan epätoivoiselta, korjasin valehtelematta kolmen askeleen välein, eikä missään tuntunut mitään muutosta. Ravissa korjaukset meni läpi vähän paremmin kuin käynnissä, mutta silti huokaisin aika syvään helpotuksesta kun vaihdettiin taas hetkeksi oikeaan kierrokseen.
Oikeassa kierroksessa oikea kylki valui edelleen alas, muttei niin häiritsevästi nyt kun se oli sisäkylkenä. Takaosa yrittää valua sisälle, joten korjauksena puolipidäte ja jälleen oikea jalka, eli nyt sisäpohje, ja ennemmin vaikka vähän takana. Hupi tarjosi hetkittäin jo aika isoakin ravia, Hanna sanoi että pieniä hetkiä voi ratsastaa isompaa ravia, mutta täytyy muistaa itse ratsastaa takaisin pienempään liikkeeseen, ennen kun tahti ja tasapaino hukkuu. Pitkiä jaksoja Hupi ei pysty vielä isommin liikkumaan, mutta kun leikittelee tempolla, niin vähitellen pääsee pidentämään pätkiä. Varsinkin volteilla kuitenkin tunsi miten takaosa teki töitä kunnolla ja sisätakanen koukistui ja myös kantoi painoa. Tarkoitan siis sitä mikä näkyy täällä videolla noin kohdassa 0:50 alkaen, voltin alkupuolikkaalla sisätakajalka tekee töitä, ja loppupuolikkaalla vaan hiihtelee mukana. Nyt alkuvoltin fiilis säilyi loppuun asti.
Hetken päästä kun vaihdettiin taas takaisin vasempaan kierrokseen niin välissä oli tapahtunut jotain kummallista. Hetken hengähdystauko ja helpompi suunta, ja yhtäkkiä Hupi kantoi itsensä myös vasemmassa kierroksessa molemmista kyljistä tasaisesti. Otettiin vähitellen laukkaa mukaan, ja molemmat laukat tuntuivat jo aika lailla samanlaisilta, sekä laadultaan että ratsastettavuudeltaan. Edelleen parhaat askeleet tulee heti ison puolipidätteen jälkeen kun pääsee "päästämään" laukkaa eteen. Plussana sanottakoon se, että vaikka nosto menee plörinäksi (hevonen pohkeen takana, huono valmistelu ja nosto "ampumalla" etupainoisena), niin saan laukan laatua korjattua nyt askellajin sisällä, enkä joudu tekemään uutta nostoa kuten ennen. Vasemmalle edelleen piti ajatella mahdollisimman suoraa hevosta ja tarvittaessa asettaa pari askelta ulos että ryhti säilyy.
Loppuraveissa alla olikin jo sitten ihan eri hevonen, tämä uusi kantoi itsensä tasan molemmilta puolilta, oli pienestä väsymyksestään huolimatta ryhdissä ja aktiivinen takaa. Edelleen kuulemma autan ja tasapainotan sitä aivan liikaa, samoin kun valmistelen siirtymisiä niin paljon että kaikki liike ja eteenpäinpyrkimys pahimmillaan ehtii kuolla ennen pyyntöä. Käskynä oli jättää hevoselle enemmän vastuuta ja yllättää se useammin siirtymisillä, lyhyt nopea valmistelu ja heti siirtyminen, vaikkei hetki ehkä edes tuntuisi oikealta. Vähitellen hevonen tulee nopeammaksi ja alkaa kuunnella herkemmin pienempiä apuja. Samoin loppuverkassa ei saa tasapainottaa jatkuvasti vaikka hevonen olisikin jo vähän väsynyt, vaan kannustaa sitä tekemään itse töitä: tasapainottava puolipidäte ja sen jälkeen edestä löysää, vaikka vähän "ohjat pois", jos lösähtää edestä kasaan niin uudelleen tasapainotus ja taas löysää edestä. Vähitellen hevonen alkaa kantaa itsensä paremmin myös rennossa eteen-alas-muodossa ja pysyy tasapainossa vaikkei ohjan tukea olisikaan. Ja taas tajusin että vaikka tuntuma on ollut kevyt, niin tavallaan olen silti kantanut Hupia ohjalla, koska heti kun heitin tuntuman pois, niin sen tasapaino katosi hetkeksi.
Paljon tuli kotiläksyjä, tärkeimpänä kuitenkin tuo oikean kyljen vahvistaminen ja suoruus. Kun kiinnitän riittävästi huomiota asiaan, niin Hupi liikkuu ihan laadukkaasti, mutta pienikin herpaantuminen kuskilta niin vanhat virheet puskee heti pintaan. Riittävän pitkään pitää vaan korjata johdonmukaisesti samalla tavalla niin hevonekin ryhdistäytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti