Kuka kukin on?

Tämä blogi oli alunperin tarkoitettu lähinnä omaksi harjoituspäiväkirjaksi. Jossain vaiheessa tajusin että tähänastiset ratsastukset ja reenaukset on kaikki tallessa vain ja ainoastaan a) hatarassa päässäni ja b) hoitovihossa jotka vaihtuvat aina täytyttyään. Koska hatara pää ei ole se paras mahdollinen tiedon säilytyspaikka ja vihoilla on tapana lakata olemasta, niin ajatuksena on pistää jokaisesta ratsastuskerrasta edes jotain ajatuksia ja mahdollisesti jopa ahaa-elämyksiä ylös. Jos vaikka olisi jotain hyötyä itselle, tai jopa jollekin muullekin joskus.

Tarinan pääosassa on 12-vuotias sh-ruuna Pikku-Hupini, joka oli ensin vuoden ajan vuokrahevoseni, sitten toisen vuoden ylläpidossa ja nyt lopulta kesästä 2010 alkaen oma. Ensimmäisen kerran kiipesin herran satulaan 2008 toukokuussa, ja vaikka hevosen taso oli tuolla hetkellä noin Helppo Ö, olin melko lailla myyty samantien. Hupi on juuri sitä mitä hevoselta haluan. Se on ehkä maailman miellyttämisenhaluisin kaveri, haluaa aina tehdä oikein ja miellyttää ihmistä. Tästä syystä se on myös ehkä yksi nopeimmista oppijoista mihin olen hevosteluhistoriani aikana törmännyt. Sillä on kolme puhdasta ja ihan asiallista askellajia, hyvä käynti (silloin kun herra malttaa), vähän lyhyehkö ja töksähtävä, mutta kuitenkin tahdikas ravi ja sokerina pohjalla pyörivä, ilmava ja ehdottoman kolmitahtinen laukka. Luonne on täysi kymppi, aina yritteliäs ja kiltti kun mikä. Pelkää talitinttejä ja postilaatikoita mutta kävelee kaivinkoneen ohi silmää räpäyttämättä. Kaverin kanssa maastossa lähestulkoon pomminvarma, yksin on välillä vähän jännää (180 astetta ympäri on bravuurinumero) mutta vielä ei ole tullut mitään vastaan minkä ohi ei olisi uskallettu mennä. Viereisten rakennustyömaiden sirkkelit, naulapyssyt ja tuulisella säällä ilmassa lentelevät pressut ovat jo aika hyviä testejä. Harvinaisen fiksu kaveri siis - halutessaan.

Kirjoittaja puolestaan on siis Hupi-hepan nykyinen omistaja. Aloittanut ratsastuksen kakarana 90-luvun alussa, pitänyt opiskeluajan lähestulkoon totaalitaukoa ja aloittanut uudelleen palkintona kansien väliin saadusta gradusta. Parin vuoden tuntiratsastuksen jälkeen kerta viikkoon (kun useampaan kertaan ei lompakko venynyt) aina eri hevosella ei enää tuntunut siltä omalta touhulta, joten piti löytää jotain muuta. Vuokrahevonen jota sai pitää muutamana päivänä viikosta kuin omaansa, oli aika lailla täydellinen ratkaisu. Nälkä kasvoi syödessä ja kun Hupi yhtäkkiä olikin sitten myynnissä niin erinäisten mutkien jälkeen kaupat tehtiin lopulta heinäkuussa 2010. Jos Suski joskus tähän blogiin törmäät, niin kiitos vielä kerran!

Lähtötaso oli vuonna 2008 vähän karrikoiden siis se että hevosella oli kaasu, jarru ja ratti ja valtava määrä oppimishalua. Kuski taas oli viimeisen kaksi vuotta köröttänyt neljän seinän (tai aidan) sisällä turvallisilla tuntihevosilla jotka osaavat näppärästi ohittaa suurimman osan tahattomista heilahduksista tai muista vahingossa tulevista “avuista”. Kesä meni toisiin tutustuessa, pyörittiin väliin kentällä missä hevonen löysi muunmuassa laukannostot (siis ihan oikeat tasapainoiset nostot, eikä epämääräisiä laukkaan horjahtamisia) ja väliin Kangasalan upeissa harjumaastoissa missä kuski alkoi vähitellen löytää kadonnutta rohkeuttaan ylämäkilaukkojen myötä (kiitos “terapeutille”, tunnistat sinäkin varmasti itsesi).

Talvella 2009-2010 päästiin kiertämään muutama pikkukisa, pari seuratason HeC-rataa ja yksi harjoituskisojen HeB, tulokset 55% molemmin puolin. Keväällä 2010 tuli vähän takapakkia hevosen jalkavaivojen vuoksi minkä takia koko kausi oikeastaan oli ja meni, mutta vuonna 2011 päästiin jo kesäkuussa kauden tavoitteeseen eli ensimmäinen hyväksytty HeB-aluestartti on takana. Heinäkuussa napattiin elämämme toisesta ja kolmannesta aluestartista viidennen sijan ruusukkeet.

Kausi 2012 aloitettiin muutamalla HeB-startilla, ja kesällä uskaltauduin ilmoittautumaan ensimmäisiin HeA-luokkiimme. Ensimmäinen meni jännittäessä ja opetellessa, toinen tuntui hetkittäin jo ihan ratsastukselta ja kolmannessa ei jääty 60% rajasta ja sijoituksesta kuin muutama pinna. Hupi on edennyt huimin harppauksin Heiskasen Hannan valmennuksessa, ja tuntuu vaan parantavan vaatimusten noustessa - kuski tekee parhaansa pysyäkseen kehityksessä mukana. Hannan ohjauksessa on löytynyt punainen lanka omaan ratsastukseen. Kun ensimmäiset kuukaudet työstettiin vain perusliikkumista, niin nyt päästään virheiden korjaamisen sijaan opettelemaan uuttakin. Hanna on vaativa eikä tykkää huomauttaa samasta asiasta kahta kertaa - mutta kun tunnilla saa hyvät työkalut asioiden korjaamiseen kotona, niin yleensä ollaan saatu kotiläksyt tehtyä kunnolla.

Jos viime kauden alussa tavoite oli uskaltautua joskus aluekisoihin, niin nyt elättelen varovaisia toiveita, että jos joskus pääsisi kansallista starttaamaan. Ensin tosin täytyy nostaa ja vakiinnuttaa HeA-tulokset sinne 60% paremmalle puolen, mutta onhan Hupilla vielä vuosia edessä jos terveenä vaan pysyy.