tiistai 28. toukokuuta 2013

Myöhästynyt kisaraportti

Jos Kangasalan kotikisojen jälkeen oli vähän ristiriitaiset fiilikset niin Niihaman reissun jälkeen sitten sitäkin enemmän. Viikossa on ehtinyt pureskella asiat siinä määrin että ongelmakohdat on ainakin suurimmalta osin tunnistettu, ja suunta ja suunnitelma on taas selvillä.

Ohjelma oli sama yhden tähden A-ohjelma kuin TaRin maaliskuisissa kisoissa. Suunnitelma oli selvä, korjata tuon radan ongelmat, lähinnä laukkaohjelman osalta, ja olla kehittämättä uusia ongelmia. Ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Kevään ensimmäinen hellepäivä osui kisapäivälle, ja verkan mitoittaminen oli hurjan haastavaa. Viime kisasta oppineena halusin verkata lyhyesti, mutta kuitenkaan hankkimatta kiirettä. Oppi numero yksi: lyhyessä verkassa täytyy olla todella tarkka suunnitelma mitä haluaa tehdä. Jos on tarkoitus verkata 20 minuuttia, ei voi käyttää varttia haahuiluun ja "oho-eikun"-arpomiseen. Nyt oli oikeastaan melkein koko ajan sellainen olo ettei itselläni ollut mitään hajua siitä mihin olen pyrkimässä. Valmentaja kentän laidalla yritti pelastaa sen mitä pystyi, mutta lopulta lähdin radalle tosi sekavin fiiliksin - ja vielä kaupan päälle pienen aikataulu-lähtöaika-säädön jälkeen. Väärinkäsitysten seurauksena luulin että edeltävä ratsukko oli jäänyt pois, ja kun lopulta näin ei ollut, niin yhtäkkiä pitikin hukata seitsemän minuuttia johonkin väsyttämättä hevosta enää enempää.

Radalle menin sitten taas vähän liian pitkään verkanneena, Hupi oli näennäisesti edestä ryhdissä, mutta takajalat oli jossain verkan puolella, hevonen ihan pohkeen takana, ja kun takaosa ei työntänyt eikä kantanut niin koko raviohjelma meni kipittäen ja takaosa peräsimenä puolelta toiselle liiraillen. Päivän plussat sai ohjelman kohta pysähdys-peruutus-käynti. Peruutukset, jotka yleensä on meidän vahvuus, oli hiottu viime kisan kämmien jälkeen taas kuntoon, tuloksena seiska ja seiskapuoli. Käynnistä kutosta, edelleen venyvyys ja jousto puuttuu lisätystä käynnistä mutta nyt sitä voi jo oikeasti ratsastaa radallakin. Seuraavalla kerralla ehkä sitten pientä riskinottoa jo, ja rikon uhallakin lisää energiaa ja askelpituutta käyntiin. Laukkaohjelmasta taas ei jäänyt juuri lapsille kerrottavaa, kun takaosa ei kanna niin menee aika vaikeaksi. Keskilaukat jäi vaatimattomiksi ja oikeassa laukassa Hupi heittäytyi ihan sisäpohjetta vasten (näkyy aika karusti videolla..). Mitään rikkoa tai totaalikatastrofia ei tullut, mutta kun tietää mitä hevonen on treeneissä esittänyt, ja sitten radalla joutuu keskittymään ihan vaan selviytymiseen niin ei voi olla tyytyväinen.



Radalta tullessa totesin vuokraaja-hoitajalle että "jos tuolla esityksellä saa viisviis niin hyvä on". No saihan sillä. Sillä sai itse asiassa tähän mennessä parhaat alue-HeA-prosentit, tasan 60%, joskin kovatasoisessa luokassa tuolla jäi tuloslistoilla puolivälin huonommalle puolelle. Skaala oli kyllä aika kiltti, koska vielä videonkin katsottuani olen edelleen vähän hämmentynyt prosenteista. Mitähän sitten saa kun on radalla sellainen tunne että ratsastaa oikeasti, suorittaa ja esittää tehtäviä selviytymisen sijaan? Rusetin varmaan?

Tuo takaosan toimimattomuus jäi joka tapauksessa vähän huolestuttamaan. Kävin puhumassa radan jälkeen valmentajankin kanssa, mutta hän ei ollut ollenkaan niin huolissaan kuin itse olin. Hevonen on kuitenkin nostettu nyt reilussa kuukaudessa HeB-muodosta HeA-muotoon (jopa niin että papereissa oli loppukommenttina "ryhdikäs suomenhevonen"), ja varmasti lihaksisto on aika kovilla. Pitkäksi venynyt verkka varmaan osin tekee sen, ettei takaosa enää jaksa (verkassa samaa ongelmaa ei ollut ainakaan ollenkaan yhtä isona). Kun kokoamisastetta on nostettu aika radikaalisti, niin menee hetki että liikkeen saa taas ratsastettua "ulos". Lähitulevaisuuden suunnitelma sisältää nyt pienen paussin kisoista ja kovasta treenistä, hierontaa, venyttelyä, rauhallista maastoilua ja eteen-alas-jumppaa, ja katsotaan sitten viikon tai parin päästä tilannetta uudelleen.

Hienojen kelien vuoksi Hupi sai aloittaa lomailunsa jäämällä sunnuntaista lähtien öiksi ulos. Yö oli sujunut rauhassa, ja alkuviikosta vastassa oli kyllä varsin väsynyt mutta sitäkin tyytyväisemmän oloinen hevonen. Pitävät kuulemma vahtivuoroja niin että kaikki uskaltavat nukkua ihan makuullaankin, mutta tokihan ensimmäiset yöt silti verottavat voimia.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Treenikuvia

Eilen oli yksi niitä päiviä kun ei millään olisi malttanut lähteä tallilta kotiin: lämpömittari yli kahdenkymmenen asteen, ihanasti lämmittävä auringonpaiste ja hienosti toimiva hevonen. Vuokraaja oli käymässä tallilla koiriensa kanssa, ja otti meistä samalla kuvia - ja hienoja ottikin! Tajusin vihdoin antaa kunnolliset ohjeet järkkärillä kuvaamiseen ja heti onnistui, kiitos!

Tehtiin koulutreeni mallia "pitkään ja rauhassa". Pitkät alkukäynnit maastossa, pitkät ja rauhalliset alkuverkat, paljon taivutuksia ja väistöjä, väliin kunnollinen lepotauko ja sitten vasta vähitellen enemmän ryhtiä ja kokoamisastetta. Hupi oli ihan asiallisen tuntuinen, vähän joutui keskustelemaan kokoamisesta keskilaukan jälkeen, ja oikeassa laukassa sisäpohkeen merkityksestä, mutta pääsääntöisesti kaikki tuntui aika helpolta. Kuvista voi todeta että 1) kuskin selkä on edelleen notkolla ja lantio etukenossa muttei ollenkaan niin pahasti kuin pari viikkoa sitten, 2) kankiketjua voisi kiristää yhden pykälän verran ettei lyö tyhjää ja 3) hevosen niskassa on edelleen jotain erittäin mielenkiintoista katseltavaa.

Treenin jälkeen otin hevosen riimuun ja ämpärin kouraan ja suunnattiin harkkalenkin takana olevalle pienenpienelle laidunlohkolle. Aidat oli talven jäljiltä osin maassa mutta aitojen sisäpuolella oleva vihreä ruoho oli ihan riittävästi pitämään Hupin siellä missä pitikin. Voi sitä silmien loistetta kun Hupi tajusi mitä tapahtuu. Vaikka narun päässä ollaankin maisteltu vihreää jo hyvän aikaa, niin onhan vapaana laiduntaminen kuitenkin Ihan Eri Asia. Hupi sai nautiskella sen aikaa kun itse nyhdin sille illaksi ämpärillisen tuoretta ruohoa.

Tänään Hupi humputtelee vuokraajan kanssa jotain kevätaurinkoon sopivaa mielenvirkistystä, ja huomenna hiotaan viimeiset kuviot Niihaman kisaan.







maanantai 13. toukokuuta 2013

Nälkä kasvaa syödessä - kisakuume kisatessa?

Aluekisakausi alkoi tänä vuonna oman seuran kisoista. Kiirettä piti taas kun olin jälleen vastuussa melkoisen monesta käytännön asian järjestämisestä - viime vuodesta poiketen en kuitenkaan tällä kertaa stressannut ollenkaan niin paljoa. Rutiini kasvaa molemmissa rooleissa, sekä järjestäjänä että kilpailijana?

Aamu meni siis kisapaikalla: avattiin kanslia, printattiin pöytäkirjat sihteereille, katsottiin että lähetit ja muut tietävät mitä tekevät, laitettiin tulospalvelu pyörimään ja niin edelleen. Ehkä isoin stressitasoa laskeva asia oli se, että tänä vuonna toimihenkilöitä oli kiitettävän paljon, ja jokaiseen tehtävään löytyi tekijä. Kahden maissa jätin sujuvasti pyörivät kisat muiden vastuulle ja lähdin hakemaan hevosta. Täytyy kyllä sanoa taas kerran, että lastaustreenit maksavat itseään takaisin: mennessä Hupi käveli liinat takanaan suoraan koppiin, ja kotiin lähtiessä se lastautui ihan pienen epäröinnin jälkeen täysin ilman liinoja. Hieno hevonen!

Viimeviikkoisen sähköjänismoodin vuoksi varasin vähän pidemmän verkka-ajan ja olin selässä noin 40 minuuttia ennen omaa suoritusta. Virhe! Hupi oli ihan samantien kuulolla ja tosi hyvän tuntuinen, olisin ollut ihan valmis starttaamaan jo reilun 20 minuutin verkan jälkeen. Se ylimääräinen vartti sitten verotti radasta aika paljon, vaikka kävelinkin suurimman osan. Radalle menin sitten jo vähän väsyneellä hevosella, joka sitten varsinkin laukassa välillä suorastaan makasi kädellä.

Sisäänratsastus oli ihan ok, keskiraviin tuuppasin liikaa sen sijaan että olisin päästänyt venymään. Tällä kertaa ohjelma oli luettu huolella (toisin kuin maaliskuussa) ja en jättänyt turhaan pisteitä ottamatta helposta arvostelukohdasta - harjoitusraviin siirtyminen ja sitä seuraava kulma oli oma arvostelukohtansa. Ensimmäinen väistö oli vähän takkuava: lähtee hyvin, sitten korjaan ihan turhaan linjaa loivemmaksi ja loppuväistössä ristiaskeleet jää aika vaatimattomiksi. Käyntisiirtymisessä etupainoisuus näkyy, onneksi toisessa päässä istuvat tuomarit eivät näe miten pahasti siirtyminen on kädellä... Toinen väistö on sujuvampi mutta suoristus ennen puolivolttia jää vähän vajaaksi. Pysähdys taas ihan kädellä (pisteistä päätelleen ei taaskaan näkynyt toiseen päätyyn), peruutus nihkeä ja vino (tämä sitten näkyikin jo). Käynnissä vain yksi ihan pieni tahditus, nyt varsinkin lisättyyn käyntiin pitäisi uskaltaa alkaa ratsastaa lisää energiaa eikä vaan pelätä rikkoa.

Ensimmäinen laukannosto ei ollut ihan (eikä edes melkein) merkistä, aika tyrkkäämällä lähti mutta kulman jälkeen laukka oli jo ihan ok. Keskilaukkaa en uskaltanut esittää riittävästi kun pelkäsin etten saa koottua takaisin. Keskilaukan jälkeen oli se hetki kun olisin valmennuksessa pysäyttänyt ja nostanut uuden laukan, mutta radalla sitten yritettiin vaan selviytyä. Laukka meni vähän vaivalloiseksi ja vastalaukkakaarre oli jo aika selviytymistä suorittamisen sijaan. Raviin siirtyminen vähän töksähtäen, vasemman laukan nosto ok, näin päin siirtymisessä Hupi pysyy kuitenkin aika kivasti suorana. Vasen keskilaukka taas vähän käsijarru päällä, ja vastalaukat ajelin sitten oikea pohje irti kyljestä - valuu täyskaarrossa ulkoavuista läpi ja vastalaukka ei pyöri kunnolla (meinasi yhdessä askeleessa jopa tiputtaa raville). Maaliin vähän yli linjan ja vinosti, ja pysähdys tasan muttei tasapainossa.



Radan jälkeen oli aika ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta otti päähän ihan pirusti kun tiesin että varttia aiemmin olisimme tehneet paljon paremman radan. Toisaalta taas rata oli ihan tasainen eikä mitään varsinaisia rikkeitä tullut, sehän alkukauden tavoite muutenkin oli. Selvästi plussan puolelle homman kyllä käänsi viimeistään se, että tämä oli ensimmäinen yhteinen ratamme ikinä, missä Hupi ei kytännyt eikä jännittänyt yhtään mitään. Tuomaripääty oli ok, porttipääty oli ok, kaikki muukin oli ok.

Aika paljon jäi jossiteltavaa lopulta kuitenkin, vielä neljä ratsukkoa ennen loppua olin sijoilla, mutta näistä neljästä kolme tulikin sitten ohi ja jäin lopulta 2,5 pistettä viimeisestä sijoituksesta. Toisaalta mielestäni alle 60 prosenteilla ei aluetasolla kyllä kuuluisikaan sijoittua, joten lopputulos 59,167% ja 10./25 oli varmasti juuri sitä mitä tuolla suorituksella pitikin saada. Nälkä kasvaa syödessä, puoli vuotta sitten olisin ollut - ja olinkin - ikionnellinen vastaavasta suorituksesta. Näköjään sillä nappiradalla pitäisi ensimmäinen HeA-sijoituskin sitten aikanaan irrota, aika hurjaa. Maastomopo ja "mä en koskaan kisaa mitään" -amatöörikuski.

Kiitos kaverin ja kyytimahdollisuuden, seuraava yritys onkin heti ensi sunnuntaina Niihamassa, missä päästään menemään sama ohjelma kuin maaliskuisissa TaRin kisoissa.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Ristiriitaisia fiiliksiä

Eilinen, viimeinen valmennus ennen kisaa oli lopulta tärkeämpi kuin ennakolta uskalsin arvatakaan. Pohtiksen ongelmien jälkeen itseluottamus oli vähän hukassa ja jäin kotona tekemään sinänsä ihan oikeita asioita mutta jätin kaiken puolitiehen, ja tuloksena en saanut sitten oikein mitään läpi. Hevonen oli "ihan kiva" mutta se joku puuttui koko ajan.

Eilen verkatessa oli edelleen ihan sama fiilis, Hupi teki kaiken ihan asiallisesti mutta vähän "vasemmalla kädellä". Aloitettiin tunti tehtävällä jota jatkossa saa ja pitää tehdä itse verkatessa. Isolla ympyrällä väistätettiin takaosaa ulos ja taivutettiin hevosta voimakkaasti sisälle. Välillä piti taivuttaa rohkeasti yli, tarkistaa että koko kroppa joustaa ja on notkea. Reaktio täytyy tulla heti ja kevyestä avusta, yhtään ei saa jäädä puskemaan ja puristamaan. Seuraavaksi lähdettiin edelleen taivuttaen muuttamaan ravia ihan pienestä mahdollisimman isoksi ja taas takaisin pienemmäksi. Ravin suurentaminen taivuttaen/väistättäen on Hupille hankalaa, se pyrkii vaan kasvattamaan tahtia venymisen sijaan (eikä kuskin yli-isosti keventäminen nyt ainakaan auta asiaa). Lopulta saatiin vähän ajatusta oikeaan suuntaan, ja hevonenkin alkoi päristellä  tyytyväisenä.

Laukassa alkoivat sitten ne ongelmat mitä olin kotona huolimattomasti ratsastamalla kerännyt ja kerjännyt. Hupi roikkui kädellä, juoksi alta eikä ottanut yhtään pidätettä oikeasti vastaan. Viisitoista metriä on ihan hirvittävän paljon liian pitkä matka kysellä että josko hevonen voisi hidastaa. Iso korjaus täytyy tehdä paljon aikaisemmin ja joka ikinen kerta kun pidäte ei mene läpi. Seis-pakki-korjaukset muutettiin myös erilaisiksi (koska Hupi on alkanut hätäillä peruutuksissa): ensin seis ja rento hevonen, sitten yksi askel taakse, seis ja rento hevonen, tarvittaessa toinen askel taakse, seis ja taas rento hevonen. Tällä korjaantui sekä jarrut että pakki, pidätteet ja kokoamiset alkoivat mennä läpi, ja peruutukset olivat taas oikeasti läpi koko kropan, takaosan laskemisen oikein tunsi.

Yksi iso opetus laukkaan oli myös se, että jos tuntuu hetken helpolta, niin ei saa jäädä varmistelemaan vaan täytyy uskaltaa treeneissä ottaa riskejä ja etsiä rajoja. Hupin tapauksessa siis jos laukka on kevyttä ja helppoa, tehdään iso myötäys molemmilla ohjilla ja tarkistetaan, että hevonen edelleen kantaa itse itsensä ja pyydettäessä kokoaa myötäyksen jälkeenkin. Ei muuten koonnut ensimmäisellä yrityksellä...

Lopetettiin laukkatyöskentely aika (lue: todella) haastavaan kuvioon. Isolla ympyrällä koottua laukkaa, ja siitä vastalaukassa voltteja ulospäin, sai olla ihan "ruhtinaallisen suuria" 12 metrin voltteja. Vähän mietin kyllä, että vastahan tässä on oltu tyytyväisiä siihen, että Hupi kantaa ja pyörittää kauniisti 20 metrin ympyrällä vastalaukkaa. Vaan kun pohjatyö oli tehty kunnolla, niin varsinkin vasemmassa eli vahvemmassa laukassa tehtävä oli jopa helpon tuntuinen. Oikea laukka oli selvästi vaivalloisempaa, ja valuin itse vielä etukenoon (lantio suoraan, ajattele yläkroppa taakse, jalka lähellä), mutta kaikesta huolimatta hevonen pystyi tähänkin ilman että rikko oli oikeastaan edes lähellä. Hupi alkoi olla jo aika väsynyt, mutta voi luoja, se antoi kyllä ihan kaikkensa.

Loppuun tehtiin vielä ravissa pieni pätkä. Ensin pari keskiravia, Hupi lähti mentaliteetilla "pidä kiinni, nyt mennään" enkä meinannut pysyä kyydissä mukana. Iso kiitos hevoselle joka jaksaa yrittää vaikka itse häiritsen minkä ehdin... Viimeisenä raviväistöjen tarkistus, ei ongelmia, täytyy vaan muistaa pitää ravi riittävän koottuna varsinkin ennen väistöä ettei tule kiire.

Kaiken kaikkiaan hevosen suorituksista jäi ihan superhyvä fiilis, saman tunteen ja helppouden jos saa kisaverkassa niin olen tyytyväinen. Kuski on sitten asia erikseen. Turhauduin taas niin oman kroppani kykenemättömyyteen auttaa hevosta, ja pika-ilmoittauduin vielä samaksi illaksi oman seuran jumppatunneille, missä kuukauden teemana on venyttely ja liikkuvuus. Mitään ihmeitä ennen kisaa ei tietenkään ehdi tekemään, mutta jo yhden kerran perusteella täytyy suositella tunnin vetänyttä, meidän seuran "omaa" fyssaria, Uusitalon Saaraa, ihan kaikille!

Tänään sitten jossain välissä pitäisi ehtiä seurakisojen pyörittämisen keskeltä ratsastamaan kevyesti. Varusteiden puunaaminen menee jonnekin yöhön, kun estekisojen jälkeen ohjelmassa on radan purku, kentän lanaus ja kouluratojen rakennus. Ja aamulla tietysti fressinä ennen kasia avaamaan kansliaa. Viikonloppu on pyhitetty sitten nukkumiselle...

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Sähköjänis kevätretkellä

Päästiin tallikaverin kyydillä Pohtiolammen kentälle seuran kouluvalmennuksiin, ja teki kyllä todella hyvää päästä ratsastamaan ensi viikon kisapaikalle ennen helatorstain starttia. Hupi on viime syyskuun jälkeen ollut vieraassa paikassa tasan kerran (Niihaman kisareissulla), ja sähköä oli ilmassa sen mukaisesti.

Viimekuiset lastaustreenit maksoivat itsensä takaisin tällä reissulla. Kiitos tämän samaisen ihanan ihmisen joka tänään tarjosi kyydin valmennukseen, päästiin huhtikuussa harjoittelemaan lastaamista ajan kanssa. Pitkän kuljetuspaussin jälkeen Hupi oli todella varautunut kopin suhteen, ja jollei nyt suoranaisesti pelännyt niin ainakin oikeasti jännitti tilannetta. Koppi auton perään, kaksi ja puoli tuntia aikaa, paljon toistoja ja vielä enemmän kärsivällisyyttä - ja lopulta Hupi käveli kerta toisensa jälkeen rennosti koppiin perälle asti, odotti kaikessa rauhassa ja antoi siirrellä itseään joka suuntaan vaikka askel kerrallaan.

Eilen sitten laitettiin ensin kaverin poni koppiin, ja Hupi jälkimmäisenä perässä. Koska ylimääräistä aikaa ei ollut, ja treeneistä poiketen väliseinäkin oli nyt kiinni, otettiin liinat avuksi alusta alkaen. Ja mitä teki Hupi? Kävi kerran kurkkaamassa lastaussiltaa, kysyi että onks pakko, liinat takana kertoivat että on - ja hevonen käveli rentona suoraan sisälle lähestulkoon ilman liinojen painetta. Takaisin tullessa ei oikeastaan enää edes kysellyt vaan marssi suoraan sisälle. Hienointa asiassa oli kuitenkin se, että Hupi oli koko ajan rento ja tyytyväinen eikä jännittänyt lainkaan.

Mutta jos kopissa oli rento hevonen niin satulan alla se muuttui sitten sähköjänikseksi johon ei meinannut saada koko päivän aikana mitään tolkkua. En tiedä mikä oli isoin syy vai oliko joku vaan sitten se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän. Joka tapauksessa 1) vieras paikka, 2) hyttysarmeijan hyökkäys ja 3) takajalkojen pintelit mataliin suojiin tottuneella hevosella ilmeisesti olivat syypäitä siihen että jalat olivat kovin levottomat. Suoritettiin kyllä tehtävä toisensa perään mutta Hupilla oli koko ajan valtavan suuri tarve liikuttaa jalkojaan mahdollisimman nopeasti, ja tehtiin kaikki asiat hirvittävässä ylitahdissa.

Hupi kuuntelee kiltisti ohjeita?
Aloitettiin ympyrällä tekemällä siirtymisiä vähän ylitaivutetulla hevosella. Olin itse ollut koko aamun Teivon varsanäyttelyssä kameran kanssa palelemassa ja koko kroppa oli ihan totaalijumissa ja sitä myöten tosi vino. Jalustimien poisheittäminen auttoi vähän mutta vasemmassa kierroksessa valuin koko ajan ulos ja "vedin" hevosen mukanani. Pitäisi pystyä rentouttamaan vasen pakara että jalka putoaisi paremmin omalle paikalleen. Nyt pakara ja oikeastaan koko lonkka kinnasi vastaan, ja sen seurauksena oikea jalka irtosi kyljestä. Sama vanha ongelma taas kummittelee, kuvittelin että tämä oli jo mennyttä ainakin tässä mittakaavassa. Oikeassa kierroksessa tehtävä oli helppo (kunhan muistin pitää oikean pohkeen suht edessä lapaa "tukemassa"), joten sain vaihtaa toiseen päätyyn vasempaan kierrokseen muiden jatkaessa oikealle.

Hienot ristiaskeleet, kiireisyys ei kuvasta näy
Seuraavaksi tehtiin pohkeenväistöjä, jokainen oman kisaohjelmansa mukaisesti. Meidän kohdalla tämä tarkoitti väistöjä pitkän sivun alusta pitkän radan keskipistettä kohti (lyhyemmässä tilassa vähän soveltaen). Kiireisyys korostui tässä kun olisi pitänyt päästä käyttämään pohjetta sivullevievänä apuna, ja hevonen ylireagoi pohkeeseen jo valmiiksi. Pieni maltin siemen löytyi pysähdysten ja peruutusten kautta (hengitä ulos peruutuksessa, rauhoita tilanne vaikka peruutat, pitkä rauhallinen on parempi kuin lyhyt terävä, peruutus ei ole koskaan rangaistus vaan tässä tilanteessa keino auttaa hevosta ottamaan painoa takaosalleen). Kun kaikki palikat ja valmistelut oli kohdillaan ja tuli fiilis että Hupi antaa vaikuttaa itseensä, tuli ihan hienoja väistöjä. Tahti, tasaiset ristiaskeleet, rentous ja irtonaisuus oli kuitenkin "melko haastavaa" saada samaan pakettiin.

Lopussa tein vielä kisaradan laukkaohjelman pariin kertaan läpi, vajaa 50m pitkässä tilassa vähän soveltaen. Haastavin asia tuossa on varmasti se, että vastalaukat tehdään molempiin suuntiin heti keskilaukan jälkeen, ja varsinkin oikeassa kierroksessa laukka on aika työläs koota riittävän paljon takaisin. Keskilaukat piti ratsastaa vähän käsijarru päällä että oli edes jotain mahdollisuuksia tehdä siirtyminen harjoituslaukkaan. Paljon voltteja ja peruutuksia tehtävien väliin, että Hupi jäi odottamaan eikä ryykännyt itse eteenpäin. Vastalaukat oli ok kun rytmi säilyi eikä päässyt kiireiseksi, varsinkin viimeinen vasen oli jopa helpon tuntuinen. Isoin ahaa-elämys tuli kuitenkin omasta lantiosta, joka oli taas lähtenyt tuuppaamaan laukkaa ihan liikaa eteen-taakse-suunnassa (varmaan osin muista istunnan ongelmista johtuen). Joskus vuosi-pari sitten joku vinkkasi että "ajattele laukassa istuvasi vähän liikettä vastaan", ja ajatus toimi oikeasti. Nyt olin taas valunut selkä pahasti notkolle ja lantio etukenoon, niin vanhat ongelmat puskivat esille. Joka tapauksessa lantion liikettä hidastamalla Hupin laukkakin rauhoittui heti pykälällä.

Vähän ristiriitainen fiilis jäi valmennuksesta. Periaatteessa ihan hyviä pätkiä ja ajatuksia, toisaalta kiireisyys häiritsi koko ajan eikä sellaista helppouden tunnetta tullut kuin ihan pienissä pätkissä. Tänään vähän palauttelua, huomenna kotiläksyjen kertaamista ja tiistaina vielä Hannan silmän alle, tarpeeseen tulee. Keskiviikkona pitäisi ehtiä seuraestekisarumban keskeltä jossain välissä ratsastamaan, ja torstaina sitten aluekisat. Kiirettä pitää mutta kyllähän tätä on pitkään odotettu :)

Kuvista iso kiitos Emilialle, joka (uskokaa tai älkää) piti ensimmäistä kertaa järkkäriä kädessään. Videomateriaalia seuraa perässä kunhan saadaan pahimmat sensuroitua pois...

Voihan notkoselkä ja puristava polvi. Hevonen sentään näyttää kivalta :)

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kevätkuulumisia

Blogi on viettänyt hiljaiseloa viimeisen kuukauden verran mutta josko nyt vähitellen palattaisiin taas ruotuun kun pahimmat kiireet on takana.

Hupille kuuluu hyvää, se jopa viimein jokatalvisen laihdutuskuurin jälkeen voi vähän vähemmän paksusti. Syksyllä maha oli kuin kantavalla tammalla, nyt sivuprofiili alkaa jo muistuttaa urheiluhevosta. Vaikkei pesarin oven takaa kuvatussa kuvassa ole päätä eikä häntää niin jonkun käsityksen kuitenkin saa.


Kesäkarvakin tekee tuloaan hyvällä vauhdilla. Hupi on aina ollut aika hidas vaihtamaan karvansa (kaikennäköisistä vitamiinikuurikokeiluista huolimatta), ja näyttää yleensä kevään ekoissa kisoissa vielä aika kapiselta. Toivottavasti toissapäiväinen tehopesu vähän vauhdittaisi karvanvaihtoa. Lavoilla ja kaulalla on jo kesäkarva, muuten näyttää vielä aika epätoivoiselta.

Kevään tulon myötä harjukin suli vihdoin, ja tästä johtuen Hupin liikunta oli hetken aikaa hyvin maastoilupainotteista. Aina niin kuuliaiselta hevoselta hukkui vähän jarrutkin kun ensimmäistä kertaa päästiin päästelemään Isoa Kovaa harjunmäkeen, voi sitä laukkaamisen riemua! Alkuriemastuksen jälkeen alkaa taas olla maltti ja järki mukana, ja ollaan päästy tekemään taas ihan rentoja eteen-alas-palauttavia harjoituksiakin maastossa ilman että tarvitsee pelätä että hevonen poistuu äkkikäännöksellä alta johonkin ilmansuuntaan. Erittäin valpas se on toki maastossa, mutta niin tämän hevosen luonteella kuuluukin olla.

Koulutreenejäkin ollaan sentään jatkettu maastossa kirmaamisen ohella, ja oikeaan suuntaan ollaan edelleen menossa. Valmentajan loman vuoksi ollaan oltu tosin aika omillamme koko tämä kuukausi, mutta onneksi tilanne korjaantuu pian. Aluekisakauden avaukseen on enää vajaa viikko aikaa (Helppo A Kangasalla helatorstaina, melkoisen kovassa seurassa), mutta onneksi on kaksi valmennusta vielä sitä ennen edessä. Kiltisti olen kuitenkin itseksenikin yrittänyt tehdä muutakin kun körötellä omalla mukavuusalueellani. Eilinen treeni oli hyvä esimerkki siitä miten vaikeiden asioiden tekeminen palkitsee. Hupi oli edellispäivän harjulaukkailuiden jäljiltä aika tukkoisen oloinen (ja siksi pyrki kovin kiireiseksi ja etupainoiseksi kun ei halua kantaa takaosallaan), joten otin ohjelmaan Kyran kirjasta tutun neliöharjoituksen. Ja kun oma istunta oli vähintään yhtä tukkoinen edellispäivän pilatesharjoitusten jäljiltä niin heitin vielä jalustimet ristiin kaulalle etten puristaisi ihan niin pahasti. Aloitettiin ihan pohjalta tekemällä neliön sivut käynnissä ja pysähdykset vielä ennen kulmia että hevonen oikeasti malttaa odottaa ja kääntyy kunnolla kulman läpi. Reilu puoli tuntia sitkeää ja systemaattista työntekoa, ja lopetettiin tehtävä siihen, että neliön sivut tehtiin laukassa (kolme askelta mahtui kapeahkolla kentällä) ja kulmat ravissa, eikä kuvio tuntunut edes vaikealta.


Kotimatkalla maastolenkiltä keväisessä ilta-auringossa, fiilis 10+