Lämpimät kelit ja parit yösateet vauhdittavat laidunten kasvua. Ihan ympärivuorokautista laidunnusta maat eivät vielä kestä, mutta tänään laitettiin ruunaporukka kimppaan ja pariksi tunniksi vihreälle. Ennen eilistä neljän porukasta ketkään eivät olleet tarhailleet yhdessä, eilen vastaruunattu poni ja vanha lv-ruuna laitettiin kokeeksi yhteen, ilmiö paita-ja-peppu tapahtui välittömästi, nuori poni piti selvästi ruunaa suojelijanaan. Hupi ja toinen sh-ruuna taas ovat tarhanneet vierekkäin jonkun aikaa, eli periaatteessa toisilleen tutut. Viime vuodesta
viisastuneena vuorasin Hupin jalat tällä kertaa varmuuden vuoksi
suojilla, vuosi takaperin onnistui polkemaan toisen etusen hankkarin
kohdalle aika ilkeän haavan. Pienillä purema- ja potkujäljillä kyljissä selvittiin tänä vuonna, hyvä niin.
Alkuun näytti siltä, että lauma jakautuu näihin kahteen porukkaan joita ei kiinnosta toinen parivaljakko pätkääkään. Lopulta saatiin kuitenkin vähän eloa porukkaan, mutta oikein sopuisalta laumalta tuo kaikenkaikkiaan vaikuttaa. Poniruuna kävi kokeilemassa onneaan molempien suomenhevosten kanssa, ja paineli aina kantelemaan "isille" kun sai monoa. Hupi taas joka yleensä on se mukavuudenhaluinen syöppö, oli tällä kertaa selkeästi sitä mieltä että voitaisiin vähän juosta. Kävi paukuttamassa etusta kaikille ja kun joku tuli haastamaan niin käännähti ympäri, "en mä tosissaan tarkottanut, älä viitsi" - ja paukutti vielä vähän lisää etusta päälle.
Jätettiin nyt sitten yöksikin näiden kahden aiemmin vierekkäin tarhanneen suomenruunan välilanka auki kun tuntuvat olevan niin hyvää pataa. Tarhassakin vielä söivät sulassa sovussa samalta heinäkasalta.
Lopuksi vielä vähän videonpätkää lauman laidunriemusta. Äänet kannattaa ehkä kääntää pois, koirakuoron selostus tapahtumista on korviaviiltävää kuunneltavaa... Yhtään koiraa ei vahingoitettu kuvauksissa ;)
Vesilahden kisan jälkeen Hupi sai taas pitää pari rennompaa päivää. Maanantaina juoksutin kevyesti, jumissa ei tosin oikeastaan tuntunut edes olevan, tiistaina sen sijaan sai sitten pitää täysin vapaata ja keskiviikkonakin humputeltiin vaan kevyesti kaverin kanssa harjumaastoissa. Valtavan hienojen ja aurinkoisten kelien rohkaisemana päätettiin myös maanantaina jättää osa hevosista, Hupi mukaan lukien, jo öiksikin ulos. Toistaiseksi joudutaan pitämään ne vielä tarhoissa kun laidunten on pakko antaa kasvaa vielä, mutta luonnonpohjaisissa tarhoissakin toki puskee vähän vihreää sieltä täältä. Ensimmäiseksi yöksi heitin Hupille melkein tupla-annoksen heinää ja vielä kerättyä vihreää päälle että pysyy tyytyväisenä. Myöhään illalla oli vähän huudellut että onko hänet unohdettu, mutta yön oli tosi rauhassa, kuten tarhanaapurinsakin. Aamulla taas sitten palvelu pelitti kai vähän hitaasti ja välitön reklamaatio suoritettiin aidanreunaa eestaas ravaten ja hirnuen... Tyytyväiseltä tuo kuitenkin vaikuttaa ensijärkytyksen jälkeen, pari päivää oli tietysti aika väsynyt mutta nyt jo aika lailla oma itsensä - paitsi koko kevään esiintynyt ylimääräinen energia ja pönttöily jäi samantien pois, kuten vähän veikkailinkin.
Vihreään ollaan totuteltu laidunkautta ajatellen myös vähitellen, Hupi ei ole koskaan ollut erityisen herkkämahainen mutta parempi ottaa liian varovasti. Maanantaina erehdyin jättämään sen puoleksi tunniksi syömään kauimmaiselle laidunlohkolle, mistä on kyllä näköyhteys muihin, mutta on vähän sivummalla. Hupi jäi sinne ihan rauhassa mutta oli sitten jossain kohtaa hätääntynyt ja kun menin hakemaan pois, niin vastassa oli itsensä ihan hiestä läpimäräksi ja puuskuttavaksi juossut heppareppana, joka tuli portille sydäntäsärkevästi hirnuen, ja portilla laski päänsä alas ikään kuin sanoen että "ihanaa, sä tulit pelastamaan mut täältä". Kiltti tuo on kyllä, pysyi kaikesta huolimatta metrin korkuisissa sähköttömissä langoissa!
Positiivisena asiana täytyy muuten mainita, että vihreän makuun päästyään Hupi on alkanut säännöstellä syömisiään, ainakin kuivan heinän suhteen, päiväheiniä on alkanut jäädä jopa yli.
Tosimies voi käyttää kukkaseppeleitä. Kuva: Anna Moilanen
Torstaina palattiin sitten arkeen kouluvalmennuksen merkeissä. Pyysin päästä mahdollisimman myöhäiseen ryhmään että ehdin venytellä itseni ja verkata hevosen kunnolla, viime kerralla oltiin niin tiukalla aikataululla etten ehtinyt, ja ratsastuksestakaan ei sitten tullut yhtään mitään. Päivän teemana oli tehtävien tarkka ratsastus pisteissä, kouluratamaisesti. Tehtiin ihan perusasioita mutta kaikki piti sijoittaa kentälle rakennetun pitkän radan pisteisiin eikä ratsastella voltteja ja diagonaaleja missä sattuu.
Aluksi tehtiin ravissa 10 metrin (kymmenen, ei kahdeksan tai kahdentoista!) voltteja pisteisiin sijoittaen. Oikealle pitää ratsastaa hevonen paremmin ryhtiin ohjan ja pohkeen väliin, vasemmalle taas muistaa kääntää ulkoavuilla ja erityisesti ulkopohkeella ettei tule sitä pakottavaa tarvetta viedä ulkokättä kaulan yli. Ulko-ohja jarruttaa ettei lapa karkaa ulos ja ulkopohje huolehtii kääntämisestä. Kaikki avut täytyy ratsastaa loppuun asti läpi, puolihuolimattomat tekemiset kostautuu ja kertautuu hyvin äkkiä. Alkuverkassa Hanna pyysi myös leikittelemään tuntuman kanssa jatkuvasti, että hevonen tulee joustavammaksi ylälinjastaan. Hupi tarjoaa mielellään sellaista "ihan kivaa" staattista ja sitä myötä vähän jännittynyttä muotoa (näkyy hyvin tämän postauksen kuvassa, ylälinja "katkeaa" sään edessä), kun sen saa jumpattua välillä pidemmälle ja välillä lyhyemmälle kaulalle niin vähitellen ylälinja rentoutuu ja tuntumasta tulee tasaisempi kun hevonen seuraa ohjaa rehellisesti molempiin suuntiin.
Seuraavaksi jatkettiin laukannostoilla pitkän sivun keskeltä, tehtiin keskiympyrä laukassa ja uralle palatessa siirryttiin takaisin raviin. Ensimmäisellä kerralla jäin vaan onnellisena matkustelemaan, "onpas tää helppo tehtävä", ja välitön palaute tuli laukan laadusta, siirtymisten laadusta ja tehtävien valmistelusta. Nostot on meille oikeasti helppoja mutta laukka pitää saada laadukkaaksi ja eteneväksi heti ensimmäisestä askeleesta lähtien, nopea pohje, sisätakanen alle polkemaan ja edestä puolipidätteillä tasapainottaen - ja laukassa olikin pari pykälää enemmän ilmaa ja pyörivyyttä. Ei kuulemma mummolaukka kelpaa, jännä juttu. Samoin raviin siirtyminen, vaikka se tuli pisteessä niin huonon valmistelun seurauksena jouduin siirtymisen sijaan vaan jarruttamaan, mikä näkyi ravin tahdissa heti. Pieni kokoaminen ennen siirtymistä, niin pääsin ratsastamaan raviin (rauhallisempaa) tahtia heti siirtymisessä.
Väliin tehtiin heti käynnissä samantapaista väistötehtävää kuin alkukeväästä, tällä kertaa vaihdeltiin väistön jyrkkyyttä aloittamalla aina pitkän sivun ensimmäisestä kirjaimesta ja siirtämällä lopetuspistettä koko ajan vastakkaisella sivulla aiemmaksi. Mitä jyrkempää väistöä tehtiin, sen helpommin sain apuja läpi ja hevosta jumpattua. Varsinkin oikealla pohkeella vasemmalle väistättäessä tosi jyrkkä väistö tuntui hyvältä jumpalta, rohkea ja iso johtaminen oikealla ohjalla, ja napakka väistättävä pohje ja nyt alkoi löytyä se oikea asetuskin, tätä ehdottomasti paljon lisää kotitreenissä! Ulkopohkeen seilaamisesta ei tullut tänään kertaakaan sanomista, ehkä vähitellen alan oppia pitämään sen kiinni myös väistöissä.
Lopuksi tehtiin vielä kuviota missä tultiin päätyyn laukassa, tehtiin sinne 10 metrin voltti, jatkettiin kulman jälkeen puolirata leikkaa ja vastalaukassa pitkän sivun viimeiseen pisteeseen, missä raviin siirtyminen ja vielä kulma ravissa tasapainoon ja tahtiin keskittyen. Yllättäen tässä kuviossa se vastalaukkakaarre oli kaikkein helpoin kohta. Laukkavoltti vasemmalle oli sujuva, oikealle sai taas käyttää aika voimakkaasti sisäpohjetta että laukka pyöri kunnolla. Molempiin suuntiin lävistäjälle kääntäessä tein jotain kummallista ja tahti ja muoto vähän katosi, mutta positiivista taas oli se, että sain suoralla uralla ilman laidan tukea molemmat takaisin. Vastalaukka jatkui vaivattomasti (no olihan kaarrekin hyvin loiva), uralla pitäisi taas vielä paremmin valmistella siirtyminen (puolipidätteet joissa tiukka vatsa ja rento käsi) ja ravissa ehtiä vielä ennen kulmaa tasapainottamaan. Kaikenkaikkiaan olin kyllä silti tosi tyytyväinen ja vähän yllättynytkin siitä miten helpon tuntuisesti pystyttiin tuo tehtävä suorittamaan. Kunhan vaan muistaa ratsastaa tarkasti ne pienetkin asiat eikä tuudittaudu siihen että "tää on niin helppoa".
Ja löytyipä muuten sitten varmaan se ratkaiseva pala siihen, miksi kuskin käsi on laukassa helposti kovin epätasainen ja kova, hartiat on - työperäisesti - ihan jökissä ja joustamattomina. Niska-hartia-jumppaa siis päivittäiseen ohjelmaan, ja hevosen suu kiittää.
Täytyy vielä lopuksi sanoa, että Hupin kunto alkaa olla aika rautainen. Tunnin mittainen kouluvalmennus, siihen päälle alkuverkat ja kävelyt - suonet nousi kyllä pintaan mutta ainoa paikka mistä hevonen oli hionnut kunnolla oli satulavyön alta. Lämpöä oli kuitenkin yli 20 astetta, ja kenttä kokonaan auringossa ja vähän jopa tuulensuojassa. Suolansaannista pitääkin nyt lämpimällä kyllä huolehtia tarkemmin, Hupi juo kyllä nykyään oikein hyvin, mutta suolakiveen ei juurikaan koske, suola täytyy muistaa siis syöttää.
Sunnuntaiaamun ohjelmassa oli herätys ennen kukonlaulua ja nokka kohti tallia. Kaverin startti Vesilahdella oli heti aamun ekassa verkkaryhmässä ja mekin oltiin Hupin kanssa lähtönumerolla 10, tien päällä oltiin siis jo reilusti ennen kasia. Meillä alkaa olla vuokraajan kanssa tosi toimiva systeemi kisapäivisin, ei oikeastaan tarvitse juurikaan miettiä että onko kaikki hoidossa, suurin osa pakataan edellisiltana, ja kisa-aamuna vuokraaja letittää ponin ja itse katson että kaikki tarvittava tulee mukaan. Eli käytännössä kyselen että "tulikohan se-ja-se pakattua" ja vuokraaja nauraa vieressä että hoidossa on.
Myös Hupi alkaa selvästi jo vähitellen tottua kisarutiineihin, vielä viime vuonna se oli aamuherätyksistä heti selvästi stressissä ja hermostunut. Eilen se söi aamuheiniään kärrystä oikein rentona, ja alkoi oikeastaan heräillä vasta kun oli suojat jalassa liinan päässä ja koppi kurvasi pihaan. Lastaus menee nykyään rutiinilla - liinat taakse, pieni kysely hevoselta että muistathan miten homma toimii, ja yleensä noin minuutissa hevonen on kopissa sisällä, ilman taistelua ja edelleen täysin rentona. Allekirjoittaneen kisajännitys putoaa puoleen kun ei tarvitse enää miettiä että päästäänkö ylipäätään ollenkaan matkaan.
Vesilahdella on aika ahdas kisapaikka, kopin parkkipaikka oli aika lailla kulkureitin varrella, joten kansliakäynnin jälkeen otettiin hevoset äkkiä ulos ja silta takaisin ylös. Verkkaan pääsi muutamaa ratsukkoa ennen omaa vuoroa, mutta tiellä oli tilaa verrytellä käynnissä, joten lopulta meillä ainakin oli verkka-aikaa jopa liikaa. Olen nyt kevään kisoissa kiivennyt (jo maasta kävelleen hevosen) selkään kolme varttia ennen omaa starttia, ensin noin vartti käynnissä taivuttelua ja sitten varsinainen verkka. Viime kaudella tämä oli juuri sopiva, mutta nyt tuntuu siltä että aina olen ollut valmis jo 5-10 minuuttia ennen omaa vuoroa. Kiireestä ja liian lyhyestä verkasta ei tule kuin stressiä mutta jospa vähän rohkenisi ensi kerralla lyhentää. Tein verkan samaan tyyliin kuin pari viime päivää olin ratsastanut kotitallilla, rennolla ja mieluummin vaikka vähän löysällä hevosella, sen suurempia vaatimatta, niin että hevonen säilyy tyytyväisenä eikä ala hätäillä.
Rata oli aika haasteellisessa paikassa, maneesin takana, yleisö lähes kiinni radassa, ja kenttä ja aika täsmälleen 20x40 kokoinen, eli päätyyn ei mahtunut valmistautumaan, vaan vasta edellisen ratsukon lopetettua ehti muutaman kerran kiertää ympäri. Tein sen virheen rataa kiertäessä että kävin tuomaripäädyssä vain oikeassa kierroksessa (mikä sitten vähän kostautui radalla vasemmalle ratsastaessa kun möröt olikin ihan uusia). Hupia myös vähän jänskätti kavioista kouluaitoihin rapiseva hiekka, ei ehkä menty missään kohtaa varsinaisesti aitoja nuollen... Tavoitteena oli siis parantaa viimekertaisesta, päästä eroon kiireisyydestä ja saada hevonen (ja kuski...) pysymään rentona radan läpi.
Tehtiin varmaan ekaa kertaa, ainakin omasta mielestäni, parempi raviohjelma kuin laukkaohjelma. Sisäänratsastuksen tein tällä kertaa huolella, pysähdys oli tasapainossa (C/M - 7/6,5), päädyn läpi mentiin tosin sitten jotain epätahti-kyttäys-ravia. Ensimmäinen keskiravi näytti huonosta valmistelusta huolimatta siltä että olisi voinut jotain tapahtuakin - ja sitten kuski tarrasi reidellä kiinni ja hevonen kiltisti jarrutti...(6/5) Toisessa ei sitten tuttuun tapaan tapahtunut yhtään mitään (5/5,5). Voltti vasemmalle ok (6/6), oikealle ei taipunut alussa vaan pullahti ulos (5/6). Kolmikaarinen tasainen tahdiltaan mutta hevonen ei oikein pohkeen edessä, sellainen pikkunätti (6,5/6). Lävistäjän alussa meinasi pudota käyntiin (kun teet puolipidätteen niin pidä please se jalka kiinni) mutta siirtyminen paljon paremman näköinen kuin miltä tuntui (7/6,5). Käynti edelleen ilman yliastuntaa, ei vaan ole selän läpi kunnolla, mutta nyt antoi kuitenkin ratsastaa kuitenkin jalalla ilman että alkoi tahdittaa (6/6).
Laukannosto oli vähän tasajalkapomppu (7/6) ja kulmassa tuntui siltä että pudottaa raville, voltti vähän muotopuoli ja läpi taisteltu (6,5/5,5), koko ajan punki ihan sisäpohjetta vasten niin ettei päästy päätyyn, keskilaukkaan tyrkkäsin liian äkkiä ja mentiin vaan "isoa kovaa laukkaa" eikä edes ihan sitäkään (5/5). Takaisin sentään tuli, ja joku optimisti voisi sanoa että raviin tehtiin siirtyminen eikä jarruttaminen (5,5/5). Pysähdys suht ok, peruutus lähti hyvin mutta sitten tuli hätä ja hoppu (5/5,5). Vasen laukannosto hevosen osalta siisti, kuski ei ihan ole liikkeessä mukana (7/6,5), laukkavoltilla laukka ei pyöri ihan niin hyvin kuin voisi mutta muuten ok (7/6,5). Lävistäjällä kiemurreltiin koko matka puolelta toiselle, hevonen sihtasi portille ja täti yritti naputtaa oikealla jalalla aika tuloksetta (5/5, siirtyminen 5/5,5). Edelleen vanha ongelma puskee esille, hevonen pullahtaa oikeasta pohkeesta läpi, oli suunta kumpi hyvänsä. Lopputervehdykseen tultiin suht suoraan, mutta tällä kertaa en itse (kai?) säätänyt vaan hevonen päättää ihan oma-aloitteisesti lähteä korjaamaan kinttujaan (6,5/5). Alakerta C-tuomarilta (Munsterhjelm) välille 6-7, M-tuomarilta (Nikkilä) 5,5-6. Alla rata myös videoituna, noille kuskin käsille ihan oikeasti täytyy tehdä jotain...
Itsellä oli radan jälkeen vähän sekavat fiilikset. Raviohjelmaan olin tyytyväinen mutta laukassa tuntui siltä että oli kyttäämisen takia täyttä taistelua saada edes vaadittavat tiet ratsastettua, saati sitten että olisi esittänyt niillä jotain asioita vielä. Lopputuloksena oli kuitenkin 59.4% millä oltiin noin parinkymmenen ratsukon jälkeen sijalla 4. Varmistin että jos sattuu niin "onnettomasti" käymään että ollaan sijoilla vielä luokan loputtua, niin palkintojenjakoon saa tulla ilman hevosta (melkein 6h kestävä yli-iso 43 ratsukon luokka ja oma startti luokan alussa), ja pakattiin hevoset koppiin. Kaverin hevoselle meinasi tulla hätä kun Hupi ei juossutkaan samalla sekunnilla mukaan koppiin, vähän alkaa pelottaa että näiden kahden läheisriippuvaisuus vielä jossain kohtaa estää yhteiset kisareissut. Kaksilla kisamatkatreffeillä nuo on nyt olleet ja rakkaus roihuaa niin ettei sitä voi olla huomaamatta...
Rakastavaiset kopissa.
Tätä ennen olin tosin esittänyt melko näyttävän paluun traikkualueelle, maassa oli tien vieressä niinkin pelottava mörkö kuin satula. Hupi lähti kasvamaan korkeutta ja otti sen ilmeen, että ehdin juuri sanoa vieressä kävelleelle kaverille että "älä tuu ihan noin vieressä, me esitetään varmaan kohta jotain tosi mielenkiintosta", ja sillä sekunnilla akkaa sitten vietiinkin jo isoa kovaa. Ei siinä montaa askelta mennyt ennen kuin jarrut taas löytyi, mutta aika hienot ruopimisjäljet kyllä jätettiin tiehen siihen kohtaan mistä lähdettiin... Käveltiin sitten loppukäynnit suosiolla taluttaen ettei pilata kenenkään rataa kevätjuhlaliikkeillämme.
Tallilta soittelin sitten vielä kisapaikalle että kannattaako ajella takaisin, sillä hetkellä olin edelleen kuudentena kun 11 sijoittuu, joten pikkupösön nokka kääntyi taas kohti Vesilahtea. Jännäksi meni lopulta, kun pari ratsukkoa ennen loppua putosin sijalle 11 mutta siinä pysyttiin sitten loppuun asti (huimalla puolen pinnan marginaalilla seuraavaan sijaan). En kyllä varsinaisesti odottanut sijoitusta tuolla radalla ja alle 60% tuloksella, mutta oliko sitten tiukka linja, matalampi taso vai molemmat, pahoillani toki en tietenkään ole.
Alkavalla viikolla tarjolla on hermolepoa ja paljon maastoilua, ja toivottavasti päästään laidunkausikin korkkaamaan. Kesäkuun alussa olisi vielä Nokialla aluekisat, vähän mieli tekisi kokeilla A-merkkiä mutta katsellaan nyt. Toisaalta en halua missään nimessä ahnehtia liikaa liian nopeasti, toisaalta taas noita kaikkein helpoimpia HeA-ratoja ei ihan joka kerta ole noin lähellä tarjolla.
Kolme koota sai jälleen uuden merkityksen, kun toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna oli oman seuran koulukisat. Kaiken järjestelyn lisäksi olin mukana myös valkoisten aitojen sisäpuolella ja täytyy sanoa että kiirettä piti.
Valitettavasti sitä kiirettä riitti, ei pelkästään radan ulkopuolella vaan myös siellä radalla. Verkassa Hupi oli ihan asiallisen tuntuinen, itse asiassa varsin hyväkin, ja jos totta puhutaan niin tällä kertaa rata tuntui paljon paremmalta kuin miltä se lopulta näytti. Hupi teki kiltisti kaiken mitä pyysin (myös sen melkein-portista-poistumisen...) mutta kamalassa ylitahdissa, hätäisenä ja kiireisenä. Osittain pistäisin ulkokentille siirtymisen piikkiin (samaa ongelmaahan meillä oli torstaina valmennuksessakin) mutta suurin ongelma istuu kyllä siellä satulan päällä. Pidätteiden läpivienti on vähän sellaista puolivillaista ja en pääse ratsastamaan jalalla oikein kunnolla missään vaiheessa kun jo pelkästään ohjasta myötääminen saa kipitysvaihteen silmään.
Miinusta kuskille lisäksi huolimattomuudesta - kyllähän me tästä kohdasta viimeksikin hyvä numero saatiin ei oikeuta hutilointiin seuraavalla kerralla. Yksikään pysähdys ei ollut tasan, siirtymiset vähän sinne päin ja niin edelleen. Kaikki tämä on varmaan suoraa seurausta siitä kiireisyydestä ja siitä että hevonen ei ollut rehellisesti pohkeen edessä ja takaosallaan, eli ainakin tietää mitä korjataan. Plussaa annetaan tasaisuudesta (olipahan sentään tasaisen kiireinen koko radan ;) ja hevosen kuuliaisuudesta (radalla ainakin kertaluokkaa herkempi kuin verkassa) sekä siitä että valkoiset aidat eivät ole enää niin suuresti epäilyttäviä kuin vielä vuosi sitten.
Lopputuloksissa oltiin sijalla 24./37 prosentein 56.2%. Eniten ehkä jäi kismittämään tasan 0.5 pisteen ja 0.1% päähän jäänyt Kangasalan Ratsastajien sh-koulupronssi, ehkä ensi vuonna sitten paremmalla menestyksellä.
Onni onnettomuudessa on se, että Vesilahdella on heti kuun puolivälissä (eli nyt tulevana viikonloppuna) tarjolla sama HeB:0 ja kaverin kyydillä päästään sinne korjaamaan virheitä.
Alla vielä videotodisteita radasta. Ei kannata yrittää etsiä mistä pikakelauksen saisi pois ;)
Sunnuntaina mennään taas, tällä kertaa vuorossa on oman seuran aluekoulukisat ja HeB:0. Melkoisen kokoinen luokka tuli lopulta kasaan, 38 ratsukkoa, ja aika kovia nimiä mukana. Rusettihaavein ei ehkä lähdetä matkaan, mutta ehjää ja siistiä rataa hakemaan. Päätavoitteeksi voisi ottaa vaikka sen, että kuski ei tee tällä kertaa niitä samoja tyhmiä virheitä kuin mitä Niihamassa (nimim. mitkä ulkoavut?).
Hevosen kanssa ollaan jatkettu edelliskerran valmennuksen teemalla, nopeaa reagointia hakien. Askellajien välisten siirtymisten sijaan olen keskittynyt enemmän nopeisiin temponvaihteluihin. Välillä ollaan tehty pidempi treeni vaikeampia asioita vaatien, välillä taas vaan puolessa tunnissa askellajit läpi, niin että hevoselle jäisi fiilis että kaikki on helppoa ja että se Osaa - turha tappaa muutenkin epävarman hevosen itsetuntoa treenaamalla vaan vaikeita temppuja. Tänään ollaan menossa taas valvovan silmän alle tarkistamaan tilannetta. Lauantaina sitten enää helppoja ja kivoja asioita että jää hyvä fiilis ennen sunnuntain rataa.
Se toinen puoli kisavalmisteluista liittyy sitten siihen että kisat on oman seuran järjestämät. Suosittelen lämpimästi ihan jokaiselle joka kilpailee itse, että käytte tutustumassa siihen mitä kaikkea kilpailuiden järjestäminen oikeasti pitää sisällään. Ei riitä että kisajärjestäjä tulee aamulla paikalle kun kilpailu alkaa - ensin mietitään luokat ja rajaukset, järjestetään tuomarit, tehdään kutsu, sitten jännitetään ilmoittautuneiden määrää, tehdään lähtölistat ja aikataulut. Ja tietysti rekrytoidaan paikalle riittävä (usein riittämätön) määrä toimihenkilöitä kansliaan, tulospalveluun, ratahenkilökunnaksi, läheteiksi, sihteereiksi, buffaan jne. Varmistetaan että kaikki ovat ajoissa paikalla, ja tietävät ja osaavat tehtävänsä. Iso määrä hommaa, onneksi on myös iso määrä tekijöitä ja hyvä henki talkooporukassa.
Ja se lähtölistojen tekeminen ja 117 startin sovittaminen yhdelle päivälle ja kahdelle radalle, niin että kukaan ei joudu odottamaan kohtuuttoman pitkään, on melkoista taiteilua. Onneksi oli toinen silmäpari apuna (kiitos!). Listat meni eilen nettiin, nyt odotellaan jännityksellä että alkaako puhelin soida vai menikö kaikki oikein.
Kisakuume nousee taas, tällä kertaa onneksi ei kirjaimellisesti :)
