sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kovakuntoinen kaveri

Hupi nimittäin. Kuskista tai sen kunnosta ei puhuta.

Lähdettiin lauantaina naapuritallilaisten seuraksi metsään rämpimään hankeen ja avaamaan väyliä. Olivat käyneet edellispäivänä kahdella reellä eli ihan ummessa polut eivät olleet, mutta kahlattavaa riitti silti. Porukassa oli kolme suomenhevosta, yksi reellä ja kaksi ratsastajalla varustettuna. Keli oli aivan mahtava, 15 astetta pakkasta ja maisema kuin postikortista.

Hupi oli alkuun vähän epäluuloinen reen perään polkua tekemään viritetyn kuusen suhteen, ja tuijotteli sitä alkumatkasta. Sen verran se oli keskittynyt kuusimörköön, että kun takana tulleelle kaverille jotain selittäessäni osuin Hupia lautaselle, niin se säikähti sitä ja otti muutaman vauhdikkaan loikan pakoon ja melkein sain kaivella itseäni hangesta. Alkuun Hupilla oli muutenkin vaikeuksia käsittää että ei ole kiire mihinkään, jatkuvasti se käveli kuusenkarahkan viereen, sai latvasta nilkoilleen ja säpsähti sivuun.

Kierreltiin polkuja ristiin rastiin ja mentiin paljon reittejä missä en ollut koskaan käynytkään. Polut kulkevat suoalueella, enkä tuonne uskalla uusille reiteille lähteä yksin, silmäkkeeseen putoaminen on ihan todellinen riski (kysykää kaverilta, kokeili, ei kannata). Hupi oli metsässä ja hangessa kuin kotonaan, se selvitti hienosti pahatkin paikat, kuten hankeen hautautuneet syvät ojat. Muutaman kerran se ei ollut varuillaan ja humahti hangesta läpi vähän rajummin, kerran käytiin polvillaan (suht iisissä paikassa kompuroinnin seurauksena) mutta muuten se pisteli menemään niin kuin ei olisi koskaan muuta tehnytkään. Seuralaisille reitit olivat tuttuja ja hevosista näki selvästi, että ne tiesivät jo pahat paikat. Parin kompuroinnin jälkeen Hupikin alkoi keskittyä kiirehtimisen sijaan katsomaan jalansijansa tarkemmin.

Suurin osa lenkistä taitettiin kävellen, mutta parilla peltoaukealla pohja antoi myöten pistellä reippaampaakin ravia. Vielä lopussakin Hupi painoi ohjalle ja olisi halunnut mennä kovempaa, vaikka vähän alkoi jo jalka painaa - vaikka paljon maastoillaankin niin eihän tuollaista epätasaisessa maastossa umpihangessa rämpimistä olla koskaan tässä määrin tehty. Vasta sitten kun tienhaarassa erottiin kavereista, Hupi antoi väsymyksensä näkyä, ja viimeinen kilometri tallille taittui kyllä rauhallisemmin kuin koskaan. Tallissa 15 litran ämpärillinen lämmintä melassivettä upposi kitusiin kertaheitolla. Pienen kuivattelun jälkeen pari loimea niskaan ja tyytyväisen oloinen hevonen ulos päiväheinilleen.

Sports Tracker näytti lenkin kokonaissaldoksi 2h ja 12km,josta noin 9km hangessa. Melkoinen kilometrivauhti, kun otetaan huomioon vaikea maasto ja se, että puolivälissä pidettiin noin 10 minuutin tauko. Varoittelin tänään tallilla käynyttä vuokraajaa, että voi olla vähän väsynyt hevonen vastassa - ja mitä vielä, virtaa riitti kuulemma ihan normaaliin tapaan :)

perjantai 28. joulukuuta 2012

Onnistunut hiihtoratsastusdebyytti

Jos se nyt Hupille edes mikään debyytti olikaan, sehän pisteli menemään kuin vanha tekijä!

Ensin kaveri käveli takana kapula käsissä ja teki samalla vähän painetta vetovaljaisiin. Tässä kohtaa hevosen korvat pyörivät ihan propellina ja se oli enemmän kuin valmis poistumaan suuntaan X. Pääsin kuitenkin pari kertaa kehumaan kun se melkein-rentoutui ja muisti hengittää, ja kehuille perso hevonen ei sitten muuta tarvinnutkaan. Seuraavaksi hiihtäjä perään ja liikkeelle - ei mitään ongelmia. Vähän oli jännittynyttä käyntiä alkuun, mutta lopulta eniten taisi jännittää ne kaikki puskassa ja penkalla olleet ihmiset.

Mentiin laidunten ympäri kiertävää vajaan kilometrin lenkkiä, ja jo ekalla kiepillä uskallettiin ottaa sitten vähän rauhallista raviakin - rohkeasti vielä naapuritalon kohdalla jonka pihaa Hupilla on tapana kytätä (juuri sen kohdan ojanpohjat on tutkittu perusteellisesti allekirjoittaneen toimesta...). Ekan lenkin ajan Hupi kuunteli tarkasti suksien suhinaa, mutta sitten selvästi päätti ettei siinä ollut mitään huolestuttavaa. Toka lenkki pisteltiin jo reippaampaa ravia ja kolmannelta tultiin rauhallista laukkaa tallinpihaan (pienellä hui-kuvaaja-sivuaskeleella höystettynä). Hupi oli koko ajan ihan pikkusormella säädeltävissä, säikähdyksiä tuli tasan nolla kappaletta ja kaikin puolin hevonen käyttäytyi aivan esimerkillisesti. Iso kunnia pitää antaa kyllä meidän super-hiihtäjällekin, joka tuli suksilla perässä ihailtavan tasaisesti ja horjumatta.

Täytyy ottaa uusinta pian, sen verran hauskaa oli!


lauantai 22. joulukuuta 2012

Hankilaukkaa!

Paukkuva pakkanen ja kiiltävä hanki, niin hienot puitteet että kuskin oli pakko rohkaista mielensä ja lähteä hankeen ilman satulaa - ja pysyinpäs kyydissä laukat ja kaikki vaikka ratsu reima alkoi käydä loppua kohti jo vähän kierroksilla. Kuvista valtavan iso kiitos vuokraajalle.


Ongelma numero yksi: miten vinssataan täti kyytiin.

 
Ensin pieni hetki totuttelua kentällä.

 Mutta kuvaajana toimineen vuokraajan aikataulujen vuoksi siirryttiin pikapikaa hankeen.

 Jiihaa!

Meno näyttää kuvassa paljon hallitummalta kuin mitä se todellisuudessa oli...

Hieno poni!


 Kaverukset tarhassa. Etualalla Hupin vuokraajalta joululahjaksi saama superhyvä heinälaatikko.

 Hupi odottaa täytettä siihen laatikkoon.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Umpihankihiihtoa

Ajoissa tulleesta talvesta on otettu jo nyt irti kaikki mahdollinen. Maneesikeikat on jääneet aika vähiin sen jälkeen kun viikko sitten saatiin hevoselle tilsakumit vihdoin alle. Kenttä on ollut välillä jopa ihan loistokunnossa, ja maastossa on pyöritty ahkerasti.

Hupilla on selässä joka talvi aina muutama tukkeutuva hiki/tali/jokurauhanen, joiden kohdalle ilmestyy pienenpieni patti, joka vuosi täsmälleen samaan kohtaan. Näitä on eläinlääkärikin katsonut eikä nähnyt aihetta huoleen kun eivät ole aristavia eivätkä muutenkaan reagoi mihinkään. Nyt kuitenkin huomasin että molemmin puolin yksi pateista oli lähtenyt kasvamaan normaalia enemmän. Säädin vähän satulan alla olevaa Mattesin padia (ihan korvaamaton kapistus meillä) ja nyt näyttää taas tilanne normalisoituvan, penkki istuu selvästi taas paremmin. Kun vielä osin pakkasten vuoksi, osin tämän vuoksi, osin ihan sattuman vuoksi mentiin jokunen päivä peräkkäin myös ihan ilman satulaa, niin nuo huolestuttavasti kasvaneet patit ovat taas menneen talven lumia.

Tämän talven lumia taas testattiin oikein kunnolla eilisellä maastolenkillä. Lähdettiin tallikaverin suomiruunan kanssa maastoon, tarkoituksena käydä vähän lähiseudun pikkuteitä ravailemassa. Päädyttiin lopulta kiertämään Kortesuon metsälenkki ja harjun kautta takaisin. Alussa ja lopussa mentiin hetken matkaa aurattua tietä, mutta yli puolet matkasta taittui joko hangessa olevia rekiuria pitkin tai sitten ihan puhtaasti umpihangessa joka ulottui välillä jopa yli polvenkin. Vähän enemmän auki olevia pätkiä ravattiinkin mutta muuten käveltiin enimmäkseen. Suomiruunat olivat ihan elementissään lumisessa metsässä, pärisivät tyytyväisinä ja umpihankihiihtivät tasan kuuden kilometrin lenkin lopulta läpi alta tunnissa. Kaverin sairasloman jäljiltä vähän huonommassa kunnossa oleva hevonen oli lopussa jo vähän väsähtänyt (mikä ei tosin vauhdissa tai menohaluissa näkynyt sitten pätkääkään), Hupi sen sijaan oli tallipihaan palatessa edelleen aivan yhtä fressinä kuin lähtiessäkin.

Pomppufiilis

Auto saatiin kuin saatiinkin kuntoon, ja pääsin sinne viimeviikkoiseen Hannan valmennukseen. Oli varmasti hyvä ajatus aloittaa tauon jälkeen työnteko valvovan silmän alla, sen verran tuntui olevan ihan perustekemisessäkin korjattavaa. Tai mitään suurta ongelmaa ei kuulemma päälle päin näkynyt, itsellä oli vaan sellainen fiilis että sekä hevonen että ennen kaikkea kuski olivat aivan liian hitaita koko ajan.

Tehtiin paljon uudenlaisia harjoituksia, ja pysyttiin (melkein liiankin) iso osa tunnista oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Alkuun jumpattiin hevosia ympyrällä taivuttamalla ravissa kaulaa muutamiksi askeleiksi oikein liitoitellusti sisään (ilman että ulkolapa tai -kylki karkaa), väliin suoristus ja taas uusi taivutus. Hetken päästä taivutukseen lisättiin takaosan väistätys ulospäin, ja silti edelleen ulkolapa piti pysyä hallinnassa. Aloitettiin hyvin pienessä ravissa, ja kun homma sujui siinä, lisättiin ravin tempoa vähän, ja taas sama homma alusta. Kolmen kerran jälkeen olin varma ettei isompaa ravia enää löydy ainakaan niin että a) pystyisin siellä istumaan, b) pystyisin samalla vielä vaikuttamaan hevoseen tai c) hevonen pystyisi suoriutumaan taivutuksista ja väistöistä tempon säilyttäen. Ja mitä vielä, vasta siinä kaikkein isoimmassa ravissa Hupi alkoi pärskiä tyytyväisenä, ja väisti edelleen pyydettäessä ihan sujuvasti. Tämä tehtävä otetaan ehdottomasti ohjelmistoon mukaan, loistavaa jumppaa selälle ja takaosalle - ja hevonenkin tuntuu tykkäävän.

Toinen uusi ja erittäin toimiva tehtävä oli peruutukset suoraan käynnistä ja ravista, siis ilman pysähdystä siinä välissä. Alkuun oli vaikeaa saada liike-energia säilymään ohi tuon ohitetun pysähdyksen, mutta vähitellen Hupi hoksasi mitä siltä pyydetään ja suoritti hienosti, kunhan vana muistin itse elää tarpeeksi käden kanssa, yhdeksikin askeleeksi lukittunut käsi sai heti aikaan (täysin oikeutettua) vastustelua. Hanna ei heti kertonut mitä ajaa takaa tehtävällä vaan antoi meidän ensin vähän miettiä asiaa itse. Oikeaoppisessa peruutuksessa kokoamisaste on yllättävänkin suuri ja hevonen käyttää takaosaansa oikein: siirtää painon taakse ja koukistaa takajalkojen niveliä. Muutaman tämän tehtävän toiston jälkeen hevonen alkaa reagoida jo siihen ensimmäiseen pidätteeseen samansuuntaisesti, energia ei katoa vaan hidastuminen muuttuukin kokoamiseksi, eli (puoli)pidäte onkin kokoava apu, kuten sen kuuluu olla. Testasin tätä uudelleen seuraavalla itsenäisellä maneesikeikalla, ja parin kerran jälkeen voin väittää ensimmäistä kertaa tunteneeni Hupin kanssa miltä ravin kokoamisen pitäisi oikeasti tuntua - tikittämisen sijaan tahti säilyi, energia säilyi, ja ravi suorastaan pomputti ylöspäin kuin kumipallo.

Hurjan raskas harjoitus tuo on tottumattomalle hevoselle, ja montaa kertaa en edes pyytänytkään, mutta kun talven aikana päästään tekemään riittävän monta toistoa niin hyvä tulee :)  Yllättävän nopeasti sain myös itse apuni järjestykseen niin, että pystyn tekemään eron siihen, milloin pyydän pysähdystä, ja milloin haluankin peruutuksen suoraan liikkeestä. Alkuunhan Hupi alkoi tarjota peruutusta joka kerralla, mutta kun (jos) olen itse riittävän nopea reagoimaan niin ehdin pysäyttää liikkeen halutessani paikalleenkin. Ja on muuten takajalat alla sitten siinä pysähdyksessä!

Laukkatyöskentely jätettiin aika vähiin, ympyrällä asetuksen siirtoa puolelta toiselle, ja lopuksi siirrettiin vähän takaosaakin ympyrän kaarelta sisälle. Voiman kasvaessa Hupilta tuntuu katoavan laukka aina ihan kokonaan, ja nyt ollaan taas siinä vaiheessa. Se laukkaa kyllä ihan puhtaasti ja kolmitahtisesti, mutta tasapaino on uudessa vähän isommassa liikkeessä niin hukassa ettei kokoamaan pysty lähes ollenkaan. Joka kerta laukka on kuitenkin tullut takaisin parin kuukauden sisällä, ja entistä parempana, joten nyt täytyy vaan kuskin malttaa.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Elonmerkkejä

Päivitystauko on venynyt pidemmäksi kuin aikoihin, mutta allekirjoittaneen operaatio Tohtorinhatun Metsästys kai luetaan hyväksyttävien syiden joukkoon. Hupi puolestaan on viettänyt rentouttavan pariviikkoisen lomailun, hieronnan ja estehyppelöiden merkeissä.

Hupi vaikutti marraskuun puolivälissä vähän nuutuneelta. Se teki kyllä töitä ihan asiallisesti, muttei ehkä antanut kuitenkaan ihan kaikkea itsestään vaan lintsasi enemmän kuin mitä tuon työmyyrän tapoihin kuuluu. Siinä mielessä paussi tuli varmasti ihan täydellisen oikeaan aikaan. En edes laskenut miten monta vapaapäivää parin viikon sisälle mahtui, itse en tuona aikana käynyt selässä kuin yhden kerran, vuokraaja hoiti liikutuksen siltä osin kun muilta menoiltaan ehti. Loma teki varmasti hevoselle hyvää, nyt voidaan sitten ottaa taas kunnon treenijakso ennen tammikuun lopulla tulevaa vuosittaista rokotuslomaa.

Ennen lomaa tuttu hevoshieroja kävi tsekkaamassa Hupin läpi. Vakio-ongelmakohdat (lavat ja lanne) olivat tällä kertaa hyvällä mallilla, sen sijaan uusista - joskaan ei kovin yllättävistä - paikoista löytyi pientä kireyttä. Kaulan ylälinjaa tukevat (tai tekevät) lihakset olivat vähän kireähköjä, ja takaosassa oli myös pientä jumia, ja juuri näihin paikkoihin syksyn aikana on tullut lisää lihasta ja voimaa. Kertoo ainakin siitä että oikeita asioita on tehty, toisaalta muistuttaa myös sitten allekirjoittanutta lihashuollon tärkeydestä, ei pelkästään tutuissa ongelmakohdissa vaan myös siellä missä muutoksia tehdään. Oikein hyvään paikkaan osui siis Hupin treffit hierojan kanssa, hevonen pääsi viettämään lomaansa ilman kireyksiä ja jumeja, ja päästään taas paussin jälkeen jatkamaan treenejä hyvillä mielin puhtaalta pöydältä.

Täysin lomailua ei sentään tuo kaksiviikkoinen Hupillekaan ollut, vaan vuokraajan kanssa olivat viikko sitten estetunnilla, ja sen jälkeen eilen Niihaman Drive In -estekisoissa ristikoita ylittämässä. Kyseessä oli vuokraajan ensimmäinen "oikea kilpailu" vieraassa paikassa, ja hevosen todennäköisesti ensimmäinen kerta kun se edes näki jotain muutakin kuin tavallisia tolppia ja puomeja (oli muuten komeasti koristellut johteet ja esteet muutenkin!). Jo valmennuksissa näki, että Hupin silmiin syttyi ihan uusi loiste, ja parin vähän epävarman hypyn jälkeen itseluottamus lähti hurjaan nousukiitoon. Joka hyppy oli edellistä varmempi, ja imua estettä kohti alkoi löytyä ihan oikeasti. Pelottava kirkuvanvärinen okseri ylitettiin ekalla kerralla varuiksi tuplakorkeudelta tarvittavaan nähden, mutta yhtään kertaa hevonen ei epäröinyt vaan ajatus oli aina esteen yli (neliraajajarrutuksia ja tökköjähän tuo ei harrasta mutta ohi saattaa mennä helposti). Niihaman kisaradalla kakkos-kolmos-linja oli jo etukäteen hankala (suora suhteutettu ilman laidan tukea), muuten joka este ylittyi sujuvasti ja laukka rullasi paremmin kuin koskaan. Kuski ja hevonen pääsivät kotimatkalle tyytyväisinä punavalkoisen ruusukkeen kanssa. Lastaukset hoidettiin pitkästä kuljetustauosta johtuen suosiolla yhden liinan avustuksella, mutta pienellä liinan paineella avitettuna Hupi lastautui sujuvasti ja jopa suhteellisen rentona.

Huomenna toivottavasti touhu jatkuu Hannan valmennuksella. Kaksi viikkoa pois selästä ei ehkä ole se paras lähtökohta valmennukselle, mutta kun ei enää malta poiskaan pysyä. Pieni kysymysmerkki tosin vielä leijuu valitettavasti ilmassa, kun auto on korjaamolla, toivottavasti valmistuu aikataulussa (ja mieluiten niin että ehtisi tänäänkin selkään ettei ihan suorilta sinne valvovan silmän alle tarvitsisi mennä).