...koko hevonen?
...koko kengittäjä?
Hupi on aina ollut ihan asiallinen kengittää mutta vähän sellainen nyppijä ja nojailija, varsinkin takapäätä laittaessa. Tänään löytyi sitten ratkaisu tähänkin ongelmaan, ja sain itse touhuta ihan muuta koko kengityksen ajan kun hevonen lähestulkoon nuokkui naruissa ja oli maailman helpoin asiakas.
No mikä se ratkaisu sitten oli? Ratsastus juuri ennen kengitystä. Meillä on melkein aina ollut kengittäjän aikataulujen vuoksi ajat aamukasilta tai aamuysiltä, ja aamu-unisena ihmisenä en todellakaan ole tuota ennen käynyt ratsastamassa. Nyt oltiin vuorossa vasta aamun kolmantena asiakkaana, ja kävin ratsastamassa ennen kengitystä. Ja kun Hupilla oli liikutuksen jäljiltä paikat vetreinä, niin se ei nyppinyt tai nojannut kertaakaan. Raukka on ollut vaan vähän jäykkä suoraan tallista tai tarhasta, ja (taka)jalan pitäminen ylhäällä pitkiä aikoja on ollut hankalaa kun lihakset kinnaa vastaan.
Lupasin kengittäjälle että enää koskaan ei tämä hevonen tule kengitykseen ilman että on liikkunut ensin. Ja sovittiin myös, että tehdään aikataulut tästä lähtien niin, että ehdin vähintään juoksuttaa ennen kengittäjän tuloa. Ihan turha kiusata tyhjän takia hevosta ja kengittäjää. Sitä vaan mietin että miten blondi pitää olla että tajuaa vasta nyt...
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Kevättä rinnassa
Vaikkei helmikuu ole vielä edes ihan puolivälissään, niin Hupi alkaa olla kaikin mahdollisin tavoin sitä mieltä että kevät on tullut. Viime vuoden tapaan talviturkista ollaan alettu hankkiutua eroon hyvissä ajoin, ja karvaa lähtee ihan käsittämättömät määrät.
Sen lisäksi kevätriemua on ollut havaittavissa käytöksessä jo hetken aikaa, ja viimeistään toissapäiväisellä maastolenkillä kävi selväksi, että tätä tämä on sitten seuraavat pari kuukautta. Tallinkäytävällä varusteita pukiessa Hupin ryhti kasvaa jo useammalla sentillä, ja silmissä on ihan erilainen loiste kuin syksyllä. Käytös on edelleen periaatteessa oikein asiallista ja korrektia, mutta valppausaste on kasvanut muutamalla kertaluokalla.
Maanantaina ajattelin käydä kevyesti keventelemässä maastossa, jos vaikka hevonen on jumissa viikonlopun treenien jäljiltä - lauantaina vuokraaja hyppäsi ja sunnuntaina menin itse pitkän kaavan kautta kangilla. Ja vielä mitä, koko puolen tunnin lenkki oli mallia askel-askel-hyppy. Joka kerran kun itse herpaannuin keskittymiseni kanssa parin askeleen ajaksi niin joku lumikökkö tai varjo tien sivussa oli sivuloikan arvoinen. Mihinkään idiootti-mielentilaan Hupi ei missään nimessä itseään lietsonut, se vaan ylireagoi aivan kaikkeen. Jossain viidentoista loikan kohdalla menin jo laskuissa sekaisin, ja liikkeellä oltiin kuitenkin vain puolisen tuntia...
Eilinen maastolenkki oli puuskittaisesta tuulesta huolimatta jo selvästi rennompi. Tavoitteena oli maksimissaan tunnin lenkki tasaista ja rauhallista käyntiä, ravia ja laukkaa. Joskus ystäväni Sports Tracker on kertonut korutonta kieltään "tasaisuudesta" mutta nyt läpi lenkin mentiin melko tarkasti samassa tempossa (tempoa on muuten ihan mielenkiintoista seurata välillä). Ravi oli melko tasaisesti 12km/h, muutaman sadan metrin laukkapätkät kaikki neljä hallittua ja tasaista 20km/h (laukkasi muuten varsinkin oikeaa laukkaa oikein hienosti, rentona, kevyenä ja pyöreänä!), ja ehkä suurimpana saavutuksena sekä alku- että loppukäynnit samaa ja rauhallista 6km/h. Yleensä maastolenkeillä kierroksia kertyy loppua kohti siinä määrin, että loppukäynnit ovat kaikkea muuta kuin rentoa menoa. Monesti olen käynyt tiputtamassa satulan talliin ja lähtenyt vielä taluttelemaan hevosta, kun se ei yksinkertaisesti vaan kotiin päin töhöttäessään ole palautunut ollenkaan.
Seuraavat pari päivää mennään omien kiireisten aikataulujen ehdoilla, sitten pari vuokraajan päivää, ja viikonvaihteen jälkeen toivottavasti taas valmentajan silmän alle. Kisakausi korkataan näillä näkymin maaliskuun puolivälissä, kun TaRin seurakoulukisoissa on ohjelmassa kiltti-kiva-helppo HeA-rata (josta tosin löytyi melko monta sudenkuoppaa, kun sunnuntaina yli-innokkaalla hevosella sen läpi ratsastin...)
Sen lisäksi kevätriemua on ollut havaittavissa käytöksessä jo hetken aikaa, ja viimeistään toissapäiväisellä maastolenkillä kävi selväksi, että tätä tämä on sitten seuraavat pari kuukautta. Tallinkäytävällä varusteita pukiessa Hupin ryhti kasvaa jo useammalla sentillä, ja silmissä on ihan erilainen loiste kuin syksyllä. Käytös on edelleen periaatteessa oikein asiallista ja korrektia, mutta valppausaste on kasvanut muutamalla kertaluokalla.
Maanantaina ajattelin käydä kevyesti keventelemässä maastossa, jos vaikka hevonen on jumissa viikonlopun treenien jäljiltä - lauantaina vuokraaja hyppäsi ja sunnuntaina menin itse pitkän kaavan kautta kangilla. Ja vielä mitä, koko puolen tunnin lenkki oli mallia askel-askel-hyppy. Joka kerran kun itse herpaannuin keskittymiseni kanssa parin askeleen ajaksi niin joku lumikökkö tai varjo tien sivussa oli sivuloikan arvoinen. Mihinkään idiootti-mielentilaan Hupi ei missään nimessä itseään lietsonut, se vaan ylireagoi aivan kaikkeen. Jossain viidentoista loikan kohdalla menin jo laskuissa sekaisin, ja liikkeellä oltiin kuitenkin vain puolisen tuntia...
Eilinen maastolenkki oli puuskittaisesta tuulesta huolimatta jo selvästi rennompi. Tavoitteena oli maksimissaan tunnin lenkki tasaista ja rauhallista käyntiä, ravia ja laukkaa. Joskus ystäväni Sports Tracker on kertonut korutonta kieltään "tasaisuudesta" mutta nyt läpi lenkin mentiin melko tarkasti samassa tempossa (tempoa on muuten ihan mielenkiintoista seurata välillä). Ravi oli melko tasaisesti 12km/h, muutaman sadan metrin laukkapätkät kaikki neljä hallittua ja tasaista 20km/h (laukkasi muuten varsinkin oikeaa laukkaa oikein hienosti, rentona, kevyenä ja pyöreänä!), ja ehkä suurimpana saavutuksena sekä alku- että loppukäynnit samaa ja rauhallista 6km/h. Yleensä maastolenkeillä kierroksia kertyy loppua kohti siinä määrin, että loppukäynnit ovat kaikkea muuta kuin rentoa menoa. Monesti olen käynyt tiputtamassa satulan talliin ja lähtenyt vielä taluttelemaan hevosta, kun se ei yksinkertaisesti vaan kotiin päin töhöttäessään ole palautunut ollenkaan.
Seuraavat pari päivää mennään omien kiireisten aikataulujen ehdoilla, sitten pari vuokraajan päivää, ja viikonvaihteen jälkeen toivottavasti taas valmentajan silmän alle. Kisakausi korkataan näillä näkymin maaliskuun puolivälissä, kun TaRin seurakoulukisoissa on ohjelmassa kiltti-kiva-helppo HeA-rata (josta tosin löytyi melko monta sudenkuoppaa, kun sunnuntaina yli-innokkaalla hevosella sen läpi ratsastin...)
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Kun mikään ei riitä
Ei ilmeisesti pitäisi ladata liian suuria odotuksia yhteen valmennukseen. Mikään ei mennyt varsinaisesti pieleen, Hupi oli hetkittäin oikeinkin asiallinen ratsastaa, sain tehtyä ihan hyviä korjauksia, mutta se viime kerran wou-flow jäi puuttumaan. Ja kun nälkä on kasvanut syödessä niin jäi vähän tyhjä ja hämmentynyt fiilis kun lopetettiin, "oliks tää tässä?". Onneksi oli maailman paras vuokraaja videokameran kanssa paikalla, parin katselukerran jälkeen alkaa saada asioita jo eri tavalla irti tästäkin valmennuksesta.
Aloitettiin siirtymisillä kolmikaarisella, aluksi vapaasti ravi-käynti-ravi, sitten keskimmäinen kaari laukassa (tarkat siirtymiset) ja lopulta meille jatkettiin tehtävää siten, että laukka jatkui lyhyen sivun keskelle asti vastalaukkana. Hupi oli alkuverkassa vähän hidas pohkeelle ja jähmeä, ja en ilmeisesti osannut antaa sille riittävästi aikaa vertyä vaan aloin hätistellä liian aikaisin, tuloksena vähän (hetkittäin paljon) vahva hevonen. Vasen laukka nousi siistimmin ja liike säilyi tasaisena, oikeaa jouduin varmistelemaan enemmän ja tekemään liioitellun puolipidätteen ennen nostoa, tuloksena vähän sellaisia "odota, ei vielä, nyt!" -tyylisiä versioita. Laukka itsessään oli ihan ok, ja pyöri helposti myös vastalaukkana. Video paljasti mitä (ja ennen kaikkea miksi) vasemmassa laukassa sillä oikealla pohkeella olisi pitänyt tehdä. Liioittelen laukan puolen asetusta niin että koko kaula taipuu, ja oikea lapa ja kylki putoaa. Kaula suorempaan ja oikealla pohkeella kylki mukaan niin ryhti paranee heti. Tunsin kyllä eron selkäänkin, mutta video paljasti sitten myös syyn ongelmaan.
Seuraavaksi tehtiin väistöjä 1/4 linjalta toiselle. En tiedä enkö muka tunne kun takaosa lähtee edelle, tunnen kyllä kun se on jo siellä mutta olin jatkuvasti ihan auttamattoman myöhässä korjauksen kanssa. Muutenkin yritin tehdä väistöä liian jyrkästi sivuttain, heti kun päästin etuosan oikeasti johtamaan liikettä, niin lapoihinkin tuli irtonaisuutta. Videokamerasta valitettavasti täyttyi kortti tässä kohtaa, olisi ollut kiva nähdä nuo edestä kuvattuna. Vanhat videot ja viime kesän väistöistä systemaattisesti saadut kutoset ja seiskat kertovat että ongelma ei ole ollut olemassa vielä tuolloin, hyvä että päästiin kiinni nyt eikä sitten joskus kesällä.
Loppuun tehtiin vielä muutama keskiravidiagonaali, veikkaan että tämä oli se varsinainen fiiliksen latistaja. Ne sunnuntain hyvät lisäykset tein suosiolla keventäen, ja nyt tehtiin alas istuen. Vielä kun viime viikolla pidensin jalustinhihnoja reiällä niin istunta levisi ihan totaalisesti (tässä kohdassa olin oikein kiitollinen sille täydelle videokameran muistikortille...). Hupi kyllä kiltisti yritti mutta kun täti ei meinaa millään pysyä menossa mukana niin ei noista paljoa jäänyt lapsille kerrottavaa.
Näin auki kirjoitettuna tunnin aikana tuli oikein hyviä korjauksia vastalaukkoihin ja väistöihin, mutta silti jäi vähän tyhjä fiilis tunnista. Miksi joka kerta ei voi tulla sitä kaikki-ongelmat-korjaavaa tehtävää ja wau-fiilistä?
Video seuraa perässä sitten joskus kun ehdin sille jotain tehdä.
Aloitettiin siirtymisillä kolmikaarisella, aluksi vapaasti ravi-käynti-ravi, sitten keskimmäinen kaari laukassa (tarkat siirtymiset) ja lopulta meille jatkettiin tehtävää siten, että laukka jatkui lyhyen sivun keskelle asti vastalaukkana. Hupi oli alkuverkassa vähän hidas pohkeelle ja jähmeä, ja en ilmeisesti osannut antaa sille riittävästi aikaa vertyä vaan aloin hätistellä liian aikaisin, tuloksena vähän (hetkittäin paljon) vahva hevonen. Vasen laukka nousi siistimmin ja liike säilyi tasaisena, oikeaa jouduin varmistelemaan enemmän ja tekemään liioitellun puolipidätteen ennen nostoa, tuloksena vähän sellaisia "odota, ei vielä, nyt!" -tyylisiä versioita. Laukka itsessään oli ihan ok, ja pyöri helposti myös vastalaukkana. Video paljasti mitä (ja ennen kaikkea miksi) vasemmassa laukassa sillä oikealla pohkeella olisi pitänyt tehdä. Liioittelen laukan puolen asetusta niin että koko kaula taipuu, ja oikea lapa ja kylki putoaa. Kaula suorempaan ja oikealla pohkeella kylki mukaan niin ryhti paranee heti. Tunsin kyllä eron selkäänkin, mutta video paljasti sitten myös syyn ongelmaan.
Seuraavaksi tehtiin väistöjä 1/4 linjalta toiselle. En tiedä enkö muka tunne kun takaosa lähtee edelle, tunnen kyllä kun se on jo siellä mutta olin jatkuvasti ihan auttamattoman myöhässä korjauksen kanssa. Muutenkin yritin tehdä väistöä liian jyrkästi sivuttain, heti kun päästin etuosan oikeasti johtamaan liikettä, niin lapoihinkin tuli irtonaisuutta. Videokamerasta valitettavasti täyttyi kortti tässä kohtaa, olisi ollut kiva nähdä nuo edestä kuvattuna. Vanhat videot ja viime kesän väistöistä systemaattisesti saadut kutoset ja seiskat kertovat että ongelma ei ole ollut olemassa vielä tuolloin, hyvä että päästiin kiinni nyt eikä sitten joskus kesällä.
Loppuun tehtiin vielä muutama keskiravidiagonaali, veikkaan että tämä oli se varsinainen fiiliksen latistaja. Ne sunnuntain hyvät lisäykset tein suosiolla keventäen, ja nyt tehtiin alas istuen. Vielä kun viime viikolla pidensin jalustinhihnoja reiällä niin istunta levisi ihan totaalisesti (tässä kohdassa olin oikein kiitollinen sille täydelle videokameran muistikortille...). Hupi kyllä kiltisti yritti mutta kun täti ei meinaa millään pysyä menossa mukana niin ei noista paljoa jäänyt lapsille kerrottavaa.
Näin auki kirjoitettuna tunnin aikana tuli oikein hyviä korjauksia vastalaukkoihin ja väistöihin, mutta silti jäi vähän tyhjä fiilis tunnista. Miksi joka kerta ei voi tulla sitä kaikki-ongelmat-korjaavaa tehtävää ja wau-fiilistä?
Video seuraa perässä sitten joskus kun ehdin sille jotain tehdä.
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Wow-flow
On niitä päiviä, jolloin kaikki tuntuu menevän pieleen, ja sitten on niitä päiviä kun ihan kaikki onnistuu. Tänään oli ratsastuksen osalta tuo jälkimmäinen, ja tällä fiiliksellä elää pitkään!
Hupi oli eilen käynyt vuokraajan kanssa päästelemässä maastossa vähän reippaammin, ja ilmeisesti saanut paikkoja auki. Itse taas kävin eilen kunnolla lenkillä aivan liian pitkän tauon jälkeen ja venyttelystä huolimatta jalat oli niin totaalisen tukossa että hyvä kun selkään pääsin. Rohkeasti kuitenkin ponille kanget päähän ja maneesille - kyllä kannatti!
Tein hyvin yksinkertaiset alkuverkat, rauhallista ravia ja isoa laukkaa, vaatimatta juuri mitään muuta kuin rauhallisen tahdin ja aktiiviset takajalat. Väliin lepokäynnit kaulaa venytellen ja sitten töihin. Ja Hupihan todella teki töitä. Se oli suora, taipuisa molempiin suuntiin, välillä vähän turhankin energinen ja herkkä. Tsekkasin ensin vastataivutukset ja siirtymiset läpi molempiin suuntiin, ei ongelmia.
Seuraavaksi nostin ympyrän suljetulta sivulta vastalaukan, laukkasin puoli kierrosta, käänsin avoimelta sivulta myötälaukkaan isohkolle voltille ja siitä takaisin ympyrälle tullessa suoraan käyntiin siirtyminen. Ainoa ongelma oli kuskin painopiste joka alas siirtymisessä pyrki rojahtamaan eteen (ne vatsalihakset...). Tämän jälkeen nostin taas ympyrällä myötälaukan, jatkoin avoimelta sivulta vastalaukkaympyrälle toiseen suuntaan, ja taas takaisin alkuperäiselle ympyrälle myötälaukassa. Vieläkin on vähän haastetta ympyröiden leikkauskohdassa myötälaukkaan palatessa, laukan pitäisi tuntua samalta koko ajan, mutta nyt joudun tekemään ihan selvästi yhdessä askeleessa eron myötä- ja vastalaukan välille. Takaosaa kun saa vielä vähän paremmin alle niin pitäisi korjaantua, nyt tuntuu siltä että vastalaukassa hevonen pääsee vähän etupainoiseksi. Joka tapauksessa vastalaukka rullasi molempiin suuntiin varsin vaivattomasti, sekä tahti että muoto säilyivät helposti eikä vanhaa tuttua "vauhti korjaa virheet" -mentaliteettia ollut enää havaittavissa.
Tässä vaiheessa totesin että fiksu lopettaisi nyt kun kaikki on ollut helppoa, mutta nyt ei oma maltti riittänyt, onneksi ei tällä kertaa kostautunut. Lepokäyntien jälkeen jatkoin vielä hetken laukassa tehden molempiin suuntiin töitä spiraaliuralla: aloittaen isolta ympyrältä, kooten vähitellen laukkaa pienelle voltille ja siitä suurentaen takaisin. Tässä puoliero näkyi vähän, vasemmassa laukassa ympyrän suurentaminen hitaasti oli vaikeaa ja Hupi mielellään "heittäytyi" takaisin isommalle uralle. Yksi onnistunut toisto molempiin suuntiin oli riittävästi.
Loppuun vielä vähän töitä ravissa: muutama oikein onnistunut keskiravidiagonaali (vasemmasta kierroksesta oikeaan tehdessä heittäytyy vähän oikeaa pohjetta vasten), pohkeenväistöjä (helppoja, jopa vähän ilmaa jo alla, kunhan ensin sai yli-innokkaan hevosen tajuamaan että enää tehdä keskiraveja) ja avotaivutuksia (suorastaan leikitellen molempiin suuntiin! tässä on loksahtanut jotain loman aikana paikoilleen!). Paljon kehuja ja taputuksia Super-Hupille ja hyvillä mielin kotiin :)
Kuukausi takaperin tuntui siltä että olin ihan hukassa yksin ratsastaessani. Yksi valmennus, yksi toimiva tehtävä ja yhtäkkiä saan ongelmia ratkottua itsekin. Ja totta puhuen en käyttänyt vastataivutuksia tänään kuin kymmenisen kertaa, niillä ehti tehdä jo kaiken tarvittavan (ja toisaalta tässä vaiheessa Hupi alkoi jo pelkästä ulkoasetuksesta ryhdistäytyä ja innoissaan tarjota laukkaa...).
Hyvä valmentaja antaa riittävät eväät kotityöskentelyyn myös lomansa aikana :)
Hupi oli eilen käynyt vuokraajan kanssa päästelemässä maastossa vähän reippaammin, ja ilmeisesti saanut paikkoja auki. Itse taas kävin eilen kunnolla lenkillä aivan liian pitkän tauon jälkeen ja venyttelystä huolimatta jalat oli niin totaalisen tukossa että hyvä kun selkään pääsin. Rohkeasti kuitenkin ponille kanget päähän ja maneesille - kyllä kannatti!
Tein hyvin yksinkertaiset alkuverkat, rauhallista ravia ja isoa laukkaa, vaatimatta juuri mitään muuta kuin rauhallisen tahdin ja aktiiviset takajalat. Väliin lepokäynnit kaulaa venytellen ja sitten töihin. Ja Hupihan todella teki töitä. Se oli suora, taipuisa molempiin suuntiin, välillä vähän turhankin energinen ja herkkä. Tsekkasin ensin vastataivutukset ja siirtymiset läpi molempiin suuntiin, ei ongelmia.
Seuraavaksi nostin ympyrän suljetulta sivulta vastalaukan, laukkasin puoli kierrosta, käänsin avoimelta sivulta myötälaukkaan isohkolle voltille ja siitä takaisin ympyrälle tullessa suoraan käyntiin siirtyminen. Ainoa ongelma oli kuskin painopiste joka alas siirtymisessä pyrki rojahtamaan eteen (ne vatsalihakset...). Tämän jälkeen nostin taas ympyrällä myötälaukan, jatkoin avoimelta sivulta vastalaukkaympyrälle toiseen suuntaan, ja taas takaisin alkuperäiselle ympyrälle myötälaukassa. Vieläkin on vähän haastetta ympyröiden leikkauskohdassa myötälaukkaan palatessa, laukan pitäisi tuntua samalta koko ajan, mutta nyt joudun tekemään ihan selvästi yhdessä askeleessa eron myötä- ja vastalaukan välille. Takaosaa kun saa vielä vähän paremmin alle niin pitäisi korjaantua, nyt tuntuu siltä että vastalaukassa hevonen pääsee vähän etupainoiseksi. Joka tapauksessa vastalaukka rullasi molempiin suuntiin varsin vaivattomasti, sekä tahti että muoto säilyivät helposti eikä vanhaa tuttua "vauhti korjaa virheet" -mentaliteettia ollut enää havaittavissa.
Tässä vaiheessa totesin että fiksu lopettaisi nyt kun kaikki on ollut helppoa, mutta nyt ei oma maltti riittänyt, onneksi ei tällä kertaa kostautunut. Lepokäyntien jälkeen jatkoin vielä hetken laukassa tehden molempiin suuntiin töitä spiraaliuralla: aloittaen isolta ympyrältä, kooten vähitellen laukkaa pienelle voltille ja siitä suurentaen takaisin. Tässä puoliero näkyi vähän, vasemmassa laukassa ympyrän suurentaminen hitaasti oli vaikeaa ja Hupi mielellään "heittäytyi" takaisin isommalle uralle. Yksi onnistunut toisto molempiin suuntiin oli riittävästi.
Loppuun vielä vähän töitä ravissa: muutama oikein onnistunut keskiravidiagonaali (vasemmasta kierroksesta oikeaan tehdessä heittäytyy vähän oikeaa pohjetta vasten), pohkeenväistöjä (helppoja, jopa vähän ilmaa jo alla, kunhan ensin sai yli-innokkaan hevosen tajuamaan että enää tehdä keskiraveja) ja avotaivutuksia (suorastaan leikitellen molempiin suuntiin! tässä on loksahtanut jotain loman aikana paikoilleen!). Paljon kehuja ja taputuksia Super-Hupille ja hyvillä mielin kotiin :)
Kuukausi takaperin tuntui siltä että olin ihan hukassa yksin ratsastaessani. Yksi valmennus, yksi toimiva tehtävä ja yhtäkkiä saan ongelmia ratkottua itsekin. Ja totta puhuen en käyttänyt vastataivutuksia tänään kuin kymmenisen kertaa, niillä ehti tehdä jo kaiken tarvittavan (ja toisaalta tässä vaiheessa Hupi alkoi jo pelkästä ulkoasetuksesta ryhdistäytyä ja innoissaan tarjota laukkaa...).
Hyvä valmentaja antaa riittävät eväät kotityöskentelyyn myös lomansa aikana :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)