To 23.6.2011
Edelleenkään en jaksa lakata ihmettelemästä sitä miten Hupin kanssa jotkut asiat loksahtavat paikalleen ihan käsittämättömällä tavalla. Tuntuu siltä että pari kuukautta tahkoaa jotain asiaa ja mitään kunnollista edistystä ei tunnu tapahtuvan ja sitten yhtäkkiä kaikki alkaakin toimia kuin nappia painamalla.
Okei, myönnetään että laukan laadun suhteen on tullut edistysaskeleita yksi kerrallaan mutta silti jotenkin yllättäen. Ensin köpölaukka lähti rullaamaan ja pyörimään, sitten sitä sai vähän jo koota ja nyt tämän myötä tasapaino ja voima on kasvanut taas selvästi lisää alkukuuhun verrattuna. Kuski leijailee aavistuksen verran vieläkin maanantain ja keskiviikon koulureenien jäljiltä. Tein ensin laukassa terävää ja nopeaa reagointia hakien tehtävää, jossa nostin pitkän sivun lopusta juuri ennen kulmaa myötälaukan, laukkasin päädyn läpi, heti pitkän sivun alussa vaihto käynnin kautta (lue: suurin osa kerroista kättä vasten ravin kautta käyntiin pudoten ja nostossa jännittyen ja poikittaen) vastalaukkaan, pitkä sivu vastalaukkaa ja taas ennen päätyä vaihto käynnin kautta myötälaukkaan ja niin edelleen. Tavoitteena siis saada hevonen reagoimaan jalkaan nopeasti ja takaosa kunnolla alle. Vähitellen varsinkin vasen laukka alkoi olla sen verran hyvää että siirtymiset käyntiin alkoi tulla jo välillä jopa suoraan alas (paitsi sitten kun akka kippasi etukenoon niin hevonen kiltisti hölkkäsi vähän ettei kuski tule kaulalle...).
Jossain kohtaa sitten vasen laukka tuntui niin hyvältä että päätin pitkän sivun lopussa jättää vaihdon tekemättä ja jatkoin päädyn vastalaukassa, kulmat oikoen toki mutta kuitenkin. Eikä Hupilla ollut mitään hätää tai ongelmia. Tahti säilyi, muoto säilyi, tasapaino säilyi, kaikki palikat säilyi kohdillaan. Oho. Ja pitihän se kokeilla uudelleen että oliko se vahinko vai tuleeko vielä toisenkin kerran, ja mentiin ihan yhtä helposti vielä seuraavankin päädyn läpi. Sieltä äkkiä lävistäjälle ja myötälaukkaa toiseen päätyyn, hurjat kehut hevoselle ja hetken arpominen että ottaako riski ja kokeilla vaikeampaankin suuntaan (eli oikea laukka vasemmassa kierroksessa). No en kai minä malta olla kokeilematta, oikeaa laukkaa joutui ratsastamaan aika paljon enemmän jalalla, ja hevonen valui vähän etupainoiseksi mutta ei hetkeäkään kuitenkaan epäilyttänyt etteikö päästäisi päätyä läpi, ja heti kun päästiin suoralle niin laukan sai takaisin "kasaan". Taputi-tap, vähän hölkkää ja pois, kuski hölmö hymy naamallaan :)
Ja kun kerran kuukauden lupauksena oli tehdä siihen raviin voimaa niin molempina päivinä ennen laukkatreenejä tehtiin paaaaaljon temponvaihteluita ravissa. Ahaa-elämyksiä tuli kuskille kun hain mahdollisimman nopeita ja lyhyitä pätkiä mahdollisimman erilaista ravia, siis ensin mahdollisimman paljon kooten ja ylöspäin ajatellen (vaatii muuten ihan hirvittävästi jalkaa) ja sitten siitä askel kerrallaan kasvattaen (nopeasti mutta ei yhdestä askeleesta tuupaten) niin isoon raviin kuin vaan pystyy ilman että rikkoo laukalle, ja sitten taas takaisin. Ja siis sillä tahdilla että ehtii kierroksen aikana tekemään 5-6 kertaa koko syklin läpi. Hevonen innostui ja herkistyi siihen malliin että koko ajan pääsi tekemään pienemmillä ja pienemmillä avuilla. Ja sitten vasta kun ensimmäisen kerran rikkoi laukalle niin vasta tajusin että miten paljon ravia sieltä oikeasti voi ja pitää uskaltaa pyytää. Kun oikein alkoi miettiä niin eihän tuo ole tainnut ikinä eläissään ennen edes rikkoa yhtään temponlisäystä, no ei kai kun täti ratsastaa käsijarru päällä? Ja nyt sitten löytyi yhtäkkiä ne takajalatkin niin että ne oikeasti tunsi (ja tunsi myös sen että kun tarpeeksi pyytää niin Hupi levittää komeasti takaa kuin paraskin ravuri... mutta ei kai se voima sinne nyt ihan hetkessä voikaan ilmestyä). Hurjan paljon on vielä tekemistä tahdin kanssa, alku lähtee hyvin ja tasapainossa mutta jos jään itse yh-tään liikkeen taakse (tai menen edelle) niin tahti katoaa samantien ja sitten löytyy taas se vanha tuttu etupainoinen singeri.
Mutta ollaan me kisojen jälkeen muutakin sentään tehty kun väännetty kentällä hiki hatussa. Itse asiassa nämä oli ensimmäiset kunnon koulureenit kisojen jälkeen. Kisan jälkeisellä viikolla oli +30 tappohelteet ja Hupi piti hyvin ansaittua kevyttä viikkoa (lomailua, maastoköpöttelyä ja järvessä kahlailua). Kentällä ollaan tehty paljon töitä puomeilla (entinen tulitikkutehdas suoriutuu nykyään kuudesta peräkkäisestä ravipuomista oikein sujuvasti ja kolistelematta!) ja esteillä, ja maastossa käyty nollaamassa päätä piiitkillä käyntilenkeillä ja reippailla ylämäkilaukoilla. Ensi viikolla tarkoitus olisi mennä taas tunnille (aivan liian) pitkästä aikaa ja jos kyyti järjestyy niin viikonloppuna Vesilahdelle aluekisoihin. Toivotaan parasta :)
torstai 23. kesäkuuta 2011
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Ensimmäiset aluekisat
2.6.2011
Sydämentykytyksistä (lue edellinen postaus) huolimatta päästiin siis lähtemään Orivedelle aluekoulukisoihin, tähtäimessä sekä kuskin että hevosen ensimmäinen aluestartti. Luokkana oli HeB:0, ihan kiva ohjelma, paljon tekemistä ja aikaa saada hevonen rentoutumaan.
Kuukausi takaperin en olisi ikipäivänä uskaltanut ilmoittautua kyseiseen luokkaan koska laukka oli niin totaalisen levällään mutta niin vaan asiat alkaa toimia joskus ihan yhtäkkiä. Jostain syystä laukka on aina ollut itselleni varsinkin kouluohjelmissa iso mörkö, ei sen takia että vauhti hirvittäisi vaan siksi että en osaa istua siellä ollenkaan, ja Hupi taas helposti painuu todella etupainoiseksi jos kuski ei ole koko ajan tiiviisti satulassa auttamassa - ja tästä seurauksena välillä jo pelkkä laukan ylläpitäminen tuntuu mahdottomalta vähänkään tiukemmassa kurvissa tai suoralla uralla. Päätin sitten toukokuussa että nyt on aika tehdä asialle jotain. Hupillahan on siis ihan asiallinen laukka suomenhevoseksi, ja ainoa joka siitä tekee ongelman on kuski itse. Jo tuossa 6.5. postauksessa löytyy lopusta paljon positiivista kehitystä mutta lopulta se isoin naksahdus tuli kun yhtenä päivänä ratsastin kankisuitsilla.
Hupi on kangilla hurjan paljon terävämpi, herkempi ja kevyempi koska kantaa itsensä paljon paremmin. Pääsinkin näin laukassakin ratsastamaan jalalla koska hevonen oli kädelle tosi kevyt. Aiemminhan ongelmana on ollut se, että hevonen on etupainoinen, kuski yrittää käyttää jalkaa ja nostaa etuosaa ylös ja lopputulos on vetokisa ja edelleen etupainoinen ja nyt myös alta juokseva hevonen. Kangilla puolipidätteet meni läpi oikeastaan jo ajatuksen voimalla, ja lopulta laukkaa sai koota niin paljon että hevonen jo suorastaan kysyi että siirrytäänkö käyntiin. Tästä kun pääsi ratsastamaan uudelleen eteen niin muutama ensimmäinen askel oli hurjan hyvän ja voimakkaan tuntuista. Ja kun fiiliksen kerran löysi (sekä kuski että hevonen) niin se on sen jälkeen löytynyt myös nivelellä oikeastaan joka kerta. Ja kun hevonen on takaosansa päällä ja edestä kevyt niin 10m laukkavoltti on yhtä helppo kun mikä tahansa muu pylpyrä ja keskilaukkaan voi vain "päästää" sen sijaan että yrittäisi polkea jalalla lisää vauhtia (ja sen saa vielä takaisinkin ilman että tiputaan suoraan vermontakasuoraraville). Joka tapauksessa päätin tehdä kisaa edeltävän päivän viime hetken viilaukset kanget päässä että tämän efektin pääsisi käyttämään mahdollisimman hyvin hyödyksi - hyvä ja toimiva ajatus.
Orivedelle lähdettiin helatorstain aamuna, eikä onneksi edes ihan kukonlaulun aikaan. Kaverin startti oli 10.30 maissa ja oma lähtö vasta vähän puolenpäivän jälkeen. Hupi yllätti positiivisesti ja meni rekkaan suht sujuvasti (liinojen avulla mutta ihan parissa minuutissa) vaikkei ole moisessa välttämättä koskaan ennen ollut. Samoin kisapaikalla saatiin ottaa kaverihevonen ulos ja Hupi jäi rauhassa yksin syömään yli tunniksi. Isoja edistysaskeleita :)
Verkka oli tällä kertaa juuri sopivan mittainen, kävelin kymmenisen minuuttia ja aloitin ravaamisen noin puoli tuntia ennen omaa starttia. Paljon ravia, vähän laukkaa, siirtymisiä, voltteja, perusratsastusta. Vähän kiireinen tahdiltaan mutta suht rento ja ihan hyvin kuulolla. Rata oli jonkun verran verkkaa pehmeämpi mutta ei häiritsevästi. Päädyssä odottaessa paikanvaihdosta (verkka -> radan pääty) vähän yllättäenkin edelleen ihan samantuntuinen. Rataa kiertäessä pääsi vähän säikähtämään kun lähetiltä putosi paperi juuri kun oltiin tuomaripäädyssä, ja tottakai sitten pilli soi samantien niin ei ehtinyt oikeastaan asialle enää mitään tehdä.
HeB:0 on siitä kurja rata meille, että siinä on heti kättelyssä kaksi keskiravia, ja sitähän meillä ei tällä hetkellä ole, ei niin sitten yhtään (arvatkaa muuten mikä on kesäkuun treeniteema...). Sisään ihan siististi (pisteet C:6/M:6) mutta sen jälkeen aloitettiin siis hienosti "5 - ei eroa" -tyyliin. Muuten raviohjelma meni suht ok, tasapaksua kipittämistä, saisi edetä enemmän ja tahdikkaammin. Hupi tuijotteli tuomaripäätyä ja vähän muutenkin aitoja ja jouduin oikomaan vähän teitä ettei olisi lähtenyt vallan poikittamaan kytätessään. Volteilla ravi vähän hyytyi (ja voltit veeeeenyyyii, hupsista, 6/6 ja 5/5,5), kolmikaarinen oli ihan sujuva (6/5,5) ja lävistäjän käyntisiirtyminen samoin (6/6). Käynnissä en uskaltanut pyytää yhtään lisää, kerran varovasti kysyin ja jännittyi vähän samantien, ei siis esitetty mitään kovin pitkää ja sujuvaa käyntiä mutta tahti säilyi kuitenkin, ja ainakin toisen tuomarin mielestä rentouskin (5/6).
Oikea laukka nousi merkistä (5/6,5) mutta ei oikein lähtenyt pyörimään missään vaiheessa kunnolla, ja tuomaripäädyssä tuli sitten rikko kun yritin puskea muutenkin huonosti laukkaavaa hevosta sinne kulmaan mitä se koko ajan oli kytännyt. Ei menty kulmaan eikä sitten enää laukattukaan (4/4). Ehdin nostaa laukan ja tuupata vielä lävistäjälle jotain etäisesti keskilaukkaa muistuttavaa. Miinus kuskille kämmistä, mutta plussa siististä korjauksesta ja siitä ettei tullut hätä käteen vaan loppuradan lempikohdat tehtiin ihan suunnitelmien mukaan. Päädyn pysähdys oli vähän kättä vasten mutta tasan ja tasapainossa, peruutus omasta mielestäni hätäinen ja vino mutta tästä saatiin päivän parhaat numerot (6/7,5). Vasemman laukan nosto suora ja eleetön (6/6,5), voltti jo paljon sujuvampi kun ensimmäinen (5/6,5). Keskilaukka tuntui ihan oklta mutta videon perusteella jäi kyllä vaatimattomaksi (5/6), siirtyminen raviin etupainoisena ja vähän pudoten (5/6). Lopputervehdykseen suoraan ja pysähdys nätisti tasan (6/6), alakerta välille 5-6,5.
Kaiken kaikkiaan oikein positiivisin mielin, hengissä selvittiin, plus takkuavasta alusta ja rikosta huolimatta rata parani loppua kohti. Tuloksena lopulta 55,4% (51,6/59,2) ja sijoitus 13./24. Aika iso ero sekä prosenteissa että sijoissa, C-tuomarina olleella Elina Thomanderilla oltiin sijalla 19 (tosi pienet erot pisteissä) ja M-tuomarilla (Minna Leppänen) sijalla 8. Totuus ainakin omasta mielestäni oli jossain tuolla puolivälissä, eli ihan siellä missä keskiarvonkin mukaan, mitään kovin hämmentynyttä oloa ei siis jäänyt isoista eroista huolimatta. Eniten sanomista tuli ravin voimattomuudesta ja yleisestä sujuvuudesta - ja hyytyihän se hetkittäin melkoisesti. Keskilaukat taas olisin saanut itse esittää rohkeammin, turhaan jäin hyssyttelemään, senkun tykittäisi vaan menemään, kyllä se lähtee kun antaa lähteä.
Loppuun vielä video ja pari kuvaa. Videosta kiitos Katille, ja kuvista Minnalle! Samoin Katille kiitos avusta reissussa ja Minnalle ja Artulle kyydistä :)
Sydämentykytyksistä (lue edellinen postaus) huolimatta päästiin siis lähtemään Orivedelle aluekoulukisoihin, tähtäimessä sekä kuskin että hevosen ensimmäinen aluestartti. Luokkana oli HeB:0, ihan kiva ohjelma, paljon tekemistä ja aikaa saada hevonen rentoutumaan.
Kuukausi takaperin en olisi ikipäivänä uskaltanut ilmoittautua kyseiseen luokkaan koska laukka oli niin totaalisen levällään mutta niin vaan asiat alkaa toimia joskus ihan yhtäkkiä. Jostain syystä laukka on aina ollut itselleni varsinkin kouluohjelmissa iso mörkö, ei sen takia että vauhti hirvittäisi vaan siksi että en osaa istua siellä ollenkaan, ja Hupi taas helposti painuu todella etupainoiseksi jos kuski ei ole koko ajan tiiviisti satulassa auttamassa - ja tästä seurauksena välillä jo pelkkä laukan ylläpitäminen tuntuu mahdottomalta vähänkään tiukemmassa kurvissa tai suoralla uralla. Päätin sitten toukokuussa että nyt on aika tehdä asialle jotain. Hupillahan on siis ihan asiallinen laukka suomenhevoseksi, ja ainoa joka siitä tekee ongelman on kuski itse. Jo tuossa 6.5. postauksessa löytyy lopusta paljon positiivista kehitystä mutta lopulta se isoin naksahdus tuli kun yhtenä päivänä ratsastin kankisuitsilla.
Hupi on kangilla hurjan paljon terävämpi, herkempi ja kevyempi koska kantaa itsensä paljon paremmin. Pääsinkin näin laukassakin ratsastamaan jalalla koska hevonen oli kädelle tosi kevyt. Aiemminhan ongelmana on ollut se, että hevonen on etupainoinen, kuski yrittää käyttää jalkaa ja nostaa etuosaa ylös ja lopputulos on vetokisa ja edelleen etupainoinen ja nyt myös alta juokseva hevonen. Kangilla puolipidätteet meni läpi oikeastaan jo ajatuksen voimalla, ja lopulta laukkaa sai koota niin paljon että hevonen jo suorastaan kysyi että siirrytäänkö käyntiin. Tästä kun pääsi ratsastamaan uudelleen eteen niin muutama ensimmäinen askel oli hurjan hyvän ja voimakkaan tuntuista. Ja kun fiiliksen kerran löysi (sekä kuski että hevonen) niin se on sen jälkeen löytynyt myös nivelellä oikeastaan joka kerta. Ja kun hevonen on takaosansa päällä ja edestä kevyt niin 10m laukkavoltti on yhtä helppo kun mikä tahansa muu pylpyrä ja keskilaukkaan voi vain "päästää" sen sijaan että yrittäisi polkea jalalla lisää vauhtia (ja sen saa vielä takaisinkin ilman että tiputaan suoraan vermontakasuoraraville). Joka tapauksessa päätin tehdä kisaa edeltävän päivän viime hetken viilaukset kanget päässä että tämän efektin pääsisi käyttämään mahdollisimman hyvin hyödyksi - hyvä ja toimiva ajatus.
Orivedelle lähdettiin helatorstain aamuna, eikä onneksi edes ihan kukonlaulun aikaan. Kaverin startti oli 10.30 maissa ja oma lähtö vasta vähän puolenpäivän jälkeen. Hupi yllätti positiivisesti ja meni rekkaan suht sujuvasti (liinojen avulla mutta ihan parissa minuutissa) vaikkei ole moisessa välttämättä koskaan ennen ollut. Samoin kisapaikalla saatiin ottaa kaverihevonen ulos ja Hupi jäi rauhassa yksin syömään yli tunniksi. Isoja edistysaskeleita :)
Verkka oli tällä kertaa juuri sopivan mittainen, kävelin kymmenisen minuuttia ja aloitin ravaamisen noin puoli tuntia ennen omaa starttia. Paljon ravia, vähän laukkaa, siirtymisiä, voltteja, perusratsastusta. Vähän kiireinen tahdiltaan mutta suht rento ja ihan hyvin kuulolla. Rata oli jonkun verran verkkaa pehmeämpi mutta ei häiritsevästi. Päädyssä odottaessa paikanvaihdosta (verkka -> radan pääty) vähän yllättäenkin edelleen ihan samantuntuinen. Rataa kiertäessä pääsi vähän säikähtämään kun lähetiltä putosi paperi juuri kun oltiin tuomaripäädyssä, ja tottakai sitten pilli soi samantien niin ei ehtinyt oikeastaan asialle enää mitään tehdä.
HeB:0 on siitä kurja rata meille, että siinä on heti kättelyssä kaksi keskiravia, ja sitähän meillä ei tällä hetkellä ole, ei niin sitten yhtään (arvatkaa muuten mikä on kesäkuun treeniteema...). Sisään ihan siististi (pisteet C:6/M:6) mutta sen jälkeen aloitettiin siis hienosti "5 - ei eroa" -tyyliin. Muuten raviohjelma meni suht ok, tasapaksua kipittämistä, saisi edetä enemmän ja tahdikkaammin. Hupi tuijotteli tuomaripäätyä ja vähän muutenkin aitoja ja jouduin oikomaan vähän teitä ettei olisi lähtenyt vallan poikittamaan kytätessään. Volteilla ravi vähän hyytyi (ja voltit veeeeenyyyii, hupsista, 6/6 ja 5/5,5), kolmikaarinen oli ihan sujuva (6/5,5) ja lävistäjän käyntisiirtyminen samoin (6/6). Käynnissä en uskaltanut pyytää yhtään lisää, kerran varovasti kysyin ja jännittyi vähän samantien, ei siis esitetty mitään kovin pitkää ja sujuvaa käyntiä mutta tahti säilyi kuitenkin, ja ainakin toisen tuomarin mielestä rentouskin (5/6).
Oikea laukka nousi merkistä (5/6,5) mutta ei oikein lähtenyt pyörimään missään vaiheessa kunnolla, ja tuomaripäädyssä tuli sitten rikko kun yritin puskea muutenkin huonosti laukkaavaa hevosta sinne kulmaan mitä se koko ajan oli kytännyt. Ei menty kulmaan eikä sitten enää laukattukaan (4/4). Ehdin nostaa laukan ja tuupata vielä lävistäjälle jotain etäisesti keskilaukkaa muistuttavaa. Miinus kuskille kämmistä, mutta plussa siististä korjauksesta ja siitä ettei tullut hätä käteen vaan loppuradan lempikohdat tehtiin ihan suunnitelmien mukaan. Päädyn pysähdys oli vähän kättä vasten mutta tasan ja tasapainossa, peruutus omasta mielestäni hätäinen ja vino mutta tästä saatiin päivän parhaat numerot (6/7,5). Vasemman laukan nosto suora ja eleetön (6/6,5), voltti jo paljon sujuvampi kun ensimmäinen (5/6,5). Keskilaukka tuntui ihan oklta mutta videon perusteella jäi kyllä vaatimattomaksi (5/6), siirtyminen raviin etupainoisena ja vähän pudoten (5/6). Lopputervehdykseen suoraan ja pysähdys nätisti tasan (6/6), alakerta välille 5-6,5.
Kaiken kaikkiaan oikein positiivisin mielin, hengissä selvittiin, plus takkuavasta alusta ja rikosta huolimatta rata parani loppua kohti. Tuloksena lopulta 55,4% (51,6/59,2) ja sijoitus 13./24. Aika iso ero sekä prosenteissa että sijoissa, C-tuomarina olleella Elina Thomanderilla oltiin sijalla 19 (tosi pienet erot pisteissä) ja M-tuomarilla (Minna Leppänen) sijalla 8. Totuus ainakin omasta mielestäni oli jossain tuolla puolivälissä, eli ihan siellä missä keskiarvonkin mukaan, mitään kovin hämmentynyttä oloa ei siis jäänyt isoista eroista huolimatta. Eniten sanomista tuli ravin voimattomuudesta ja yleisestä sujuvuudesta - ja hyytyihän se hetkittäin melkoisesti. Keskilaukat taas olisin saanut itse esittää rohkeammin, turhaan jäin hyssyttelemään, senkun tykittäisi vaan menemään, kyllä se lähtee kun antaa lähteä.
Loppuun vielä video ja pari kuvaa. Videosta kiitos Katille, ja kuvista Minnalle! Samoin Katille kiitos avusta reissussa ja Minnalle ja Artulle kyydistä :)
Laidunriemua ja harmaita hiuksia
Toukokuu 2011
Ai-van liian pitkän päivitystauon jälkeen saa taas pätkiä tapahtumat useampaan eri postaukseen. Aloitetaan vanhimmasta. Toukokuun lopussa oli Niihamassa kansalliset koulukisat. Ei, emme todellakaan olleet millään tapaa osallistumassa kyseisiin karkeloihin, mutta sen verran vaikutusta kisoilla oli meihinkin että hevosten laidunkausi avattiin kisoja edeltävällä viikolla koska talli oli buukattu täyteen kansallisten osallistujia. Paljon aidanrakennusta, vähän arpomista ja lopputuloksena päätös että kokeillaan rohkeasti laittaa neljän ruunan porukka suoraan yhteen kun kaikki kuitenkin ovat sopuisia ja laumaelämään tottuneita ja osin tuttuja toisilleen. Ja hyvä laumahan se oli, kaksi selkeää paria jotka tulevat toimeen kuitenkin myös keskenään. Vauhtia ja riemua riitti mutta vaarallisia tilanteita ei niinkään. Yksi pudonnut kenkä, yksi pieni haava ja neljä onnellista hevosta oli koko session lopputulos.
Mutta.
Valitettavasti se haava oli sitten Hupin toisen etusen sisäsäärellä ja vaikka se näytti kovin pieneltä ja vaarattomalta ja hoidettiin siitä huolimatta vainoharhaisen huolellisesti niin silti se sitten tulehtui ja turposi ihan huolella. Jännetuppi pysyi suht sulana koko ajan ja turvotus oli sisäsäärellä suoraan haavan kohdalla, ja täsmälleen samassa kohdassa kun aikanaan hankkarivamma ja sen aiheuttama neste. Muutaman päivän ehdin jo maalailla piruja seinille kun muutosta parempaan ei näkynyt mutta lopulta turvotus alkoi laskea ja viikon lopulla jalka oli jo täysin normaali. Täti on vaan niin pirun vainoharhainen kaikkien jalkavaivojen suhteen... Seuraavalla kerralla täytyy vaan sitten muistaa laittaa suojat jalkaan kun ensimmäistä kertaa päästää laitumelle riekkumaan.
Onneksi olin ilmoittautunut ajoissa seuraavan viikon Oriveden kisoihin enkä perunut ilmoa heti samantien jalan takia. Käyhän se ekaan aluekisaan valmistautuminen näinkin. Puhtaasti Hupi liikkui kyllä koko ajan mutta tokihan tuon jalan takia oltiin lähes koko edeltävä viikko pelkästään kävelykuurilla.
Ai-van liian pitkän päivitystauon jälkeen saa taas pätkiä tapahtumat useampaan eri postaukseen. Aloitetaan vanhimmasta. Toukokuun lopussa oli Niihamassa kansalliset koulukisat. Ei, emme todellakaan olleet millään tapaa osallistumassa kyseisiin karkeloihin, mutta sen verran vaikutusta kisoilla oli meihinkin että hevosten laidunkausi avattiin kisoja edeltävällä viikolla koska talli oli buukattu täyteen kansallisten osallistujia. Paljon aidanrakennusta, vähän arpomista ja lopputuloksena päätös että kokeillaan rohkeasti laittaa neljän ruunan porukka suoraan yhteen kun kaikki kuitenkin ovat sopuisia ja laumaelämään tottuneita ja osin tuttuja toisilleen. Ja hyvä laumahan se oli, kaksi selkeää paria jotka tulevat toimeen kuitenkin myös keskenään. Vauhtia ja riemua riitti mutta vaarallisia tilanteita ei niinkään. Yksi pudonnut kenkä, yksi pieni haava ja neljä onnellista hevosta oli koko session lopputulos.
Mutta.
Valitettavasti se haava oli sitten Hupin toisen etusen sisäsäärellä ja vaikka se näytti kovin pieneltä ja vaarattomalta ja hoidettiin siitä huolimatta vainoharhaisen huolellisesti niin silti se sitten tulehtui ja turposi ihan huolella. Jännetuppi pysyi suht sulana koko ajan ja turvotus oli sisäsäärellä suoraan haavan kohdalla, ja täsmälleen samassa kohdassa kun aikanaan hankkarivamma ja sen aiheuttama neste. Muutaman päivän ehdin jo maalailla piruja seinille kun muutosta parempaan ei näkynyt mutta lopulta turvotus alkoi laskea ja viikon lopulla jalka oli jo täysin normaali. Täti on vaan niin pirun vainoharhainen kaikkien jalkavaivojen suhteen... Seuraavalla kerralla täytyy vaan sitten muistaa laittaa suojat jalkaan kun ensimmäistä kertaa päästää laitumelle riekkumaan.
Onneksi olin ilmoittautunut ajoissa seuraavan viikon Oriveden kisoihin enkä perunut ilmoa heti samantien jalan takia. Käyhän se ekaan aluekisaan valmistautuminen näinkin. Puhtaasti Hupi liikkui kyllä koko ajan mutta tokihan tuon jalan takia oltiin lähes koko edeltävä viikko pelkästään kävelykuurilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)