lauantai 14. maaliskuuta 2015

Olipa kerran lastausongelma

Kolme vuotta sitten minulla oli hevonen, jonka saattoi laskea ainakin joillain kriteereillä lastausongelmaiseksi. Se ei enää suoranaisesti pelännyt, mutta jännitti kuitenkin lastaustilannetta siinä määrin, että liinoja tarvittiin taakse yleensä kaksin kappalein. Sitä ei tarvinnut (enää) vetää sisään koppiin, mutta takana oleva "pakoreitti" piti sulkea aukottomasti. Se matkusti kuitenkin hyvin, ja oli aina perillä ihan rauhallisen oloinen.

Kaksi vuotta sitten minulla oli hevonen, joka ajan kanssa ja hyvänä päivänä käveli koppiin ilman liinaa, mutta yleensä tilanne piti varmistaa takaapäin yhdellä liinalla. Välttämättä ei tarvinnut antaa painetta, ei edes koskea hevoseen, mutta liinan piti olla olemassa, ainakin jos lastattiin tyhjään koppiin missä ei ollut kaveria houkutuslintuna.

Vuosi sitten minulla oli hevonen, joka lastautui melko varmasti ilman liinoja. Alkukaudesta pidettiin varmuuden vuoksi liina mukana, loppukaudesta ei enää. Alkuun se vielä kerran kysyi lastaussillalla, että onko pakko, ja kun kertoi että kyllä, niin käveli mukisematta koppiin. Pystyin purkamaan sen kopista ulos yksin, ja itse asiassa purkaminen oli jopa helpompaa näin, hevonen tuli rauhallisemmin kopista ulos kun en ollut sen edessä "paineena".

Haaveenani on ollut aina saada lastaus- ja purkutilanteet opeteltua niin helpoiksi, että pystyisin kulkemaan Hupin kanssa yksinkin sitten kun minulla on oma kuljetuskalusto. Purkaminen saatiin opeteltua viime kesänä lähes vahingossa, mutta lähettämällä lastaamista Hupi ei ole koskaan oikein ymmärtänyt. Pari kertaa ollaan ihan vaan nopeasti kokeiltu, mutta se jää lastaussillalle odottamaan minua, ikään kuin kysyen että "ai eikö me mennäkään?"

Eilen sitten kaverilla oli ylimääräistä aikaa, ja päätettiin harjoitella lähettämistä oikein ajan kanssa. Pari epäonnistunutta yritystä, ja sitten kertaalleen hevonen taluttaen koppiin katsomaan että "hei katsos, täällä on evästä tarjolla". Ja sitten seuraavalla yrityksellähän se melkein jo juoksi sisälle. Puolenkymmentä toistoa, ja alle vartti aloittamisesta lastasin ja purin hevosen yksin. Alla on video toistosta numero neljä, jossa en vielä laittanut takapuomia kiinni. Omassa kehonkäytössä on vielä rutkasti parannettavaa, ja oikeastaan lastaussillan kohdalla viestin hevoselle kaikin mahdollisin keinoin että "älä mene sinne". Onneksi suomiruuna on perso ruualle eikä jää edes kyselemään.



Treenit tehtiin kaverin kopilla, jolla ollaan pääsääntöisesti viime kerrat matkustettu. Oma traileri on ollut ostoslistalla jo hyvän aikaa, mutta lompakolle ja B-kortille sopivaa ei oikein ole tullut vastaan, joten vähän jo luovuin ajatuksesta, kun kisakyytejä oli kuitenkin suht hyvin tarjolla muutenkin. Kunnes sitten:

1,5 hevosen Atec

Suosikkisivustoni viime päivinä on ollut nettiauto.com, kun tuolla vetokoukuttomalla pikkupökötillä ei näissä geimeissä paljoa tee. Jos kaikki menee putkeen niin voi olla lähipäivinä tiedossa päivitystä tällekin saralle.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kisakauden avaus

Vaikka alkuperäisten suunnitelmien mukaan kisakausi oli tarkoitus aloittaa vasta ulkokentiltä, niin niinhän siinä kävi että yllytyshulluna löysin itseni Niihaman maaliskuisten hallikisojen lähtölistalta. Kansallisessa* kisassa oli yksi toimihenkilöille tarkoitettu alueluokka*, joten kyselin että minkähänmoisia tehtäviä mahdollisesti olisi tarjolla. Olen itse asiassa ollut muutenkin TRS:n koulukisoissa melkein järjestäen joka kerta jollain tapaa mukana auttamassa. Kisalupa ja hevosen vuosimaksu oli jo maksettuna, ja kyytikin järjestyi "lähes naapuriin" helposti, joten ei muuta kuin mukaan.

* Olen seura-aktiivina ja kisajärjestäjänä hyvinkin perusteellisesti perillä uudesta kisajärjestelmästä tasoineen. Mutta kun niillä vanhoilla nimillä on vaan niiiiiiin paljon helpompi puhua...

Liekö sitten pitkä kisatauko (edellinen oikea startti syyskuussa) vai mikä, mutta lauantaina jostain puski päälle yllättävänkin kova jännitys. Osa oli ihan tiedostettua, mutta suurin osa sellaista jännitystä mitä en itse tiedosta, mutta minkä kuitenkin pystyn havainnoimaan - menetetyistä yöunista ja hevosen käytöksestä. Kisaa edeltävä yö meni pikkutunneille asti pyöriessä, ja verkassa mukavan rento hevonen muuttui kuin nappia painamalla jännittyneeksi sillä hetkellä kun minun kuulutettiin valmistautuvan. Rutiinin puutetta, mutta niin kovin turhauttavaa.

Verkka meni tosiaan varsin mukavasti, vaikka yhden viime hetken poisjäännin myötä sainkin itselleni pienoisen kiireen aikaan. Hupi oli pikkumaneesin verkassa alusta asti kuulolla ja rento, ja sain tehtyä suunnittelemani asiat lopulta ihan hyvissä ajoin. Pieni kävelypätkä väliin ennen isoon maneesiin siirtymistä, mihin pääsi kolme ratsukkoa eli viitisentoista minuuttia ennen omaa vuoroa. Ensimmäisen viisiminuuttisen käytin siirtymisiin ja tehtävien läpikäymiseen, toisen vitosen kävelin melkein kokonaan pitkin ohjin, ja viimeisen aikana hain hevosen uudelleen kuulolle ja valmiiksi siirtymisten kautta.

Valmistautuessa tosiaan sain oman (tiedostamattoman) jännitykseni tartutettua hevoseen, ja rataa lähdettiin kiertämään antennit (lue: korvat) tiukasti pystyssä mörköjä (lue: tuomareita) tuijottaen. Rennoksi ja ratsastettavaksi en hevosta ehtinyt saada, mutta kuulolle sentään kuitenkin. Rata oli rikkeetön mutta jännittynyt. Jälkikäteen videolta katsoessa tosin teki mieli huutaa sille selässä keikkuvalle kaverille että hellitä, rentoudu ja lopeta se hirveä riuhtominen, se hevonen suorittaisi kyllä jos antaisit sen suorittaa. Jännitys hajotti istunnan, ja hajonnut istunta rikkoi tuntuman. Ja siinähän sitä sitten oltiin. Video on vielä kamerassa, saa nähdä jääkö sinne kokonaan.

Mutta jos haetaan sitten niitä positiivisia puolia, niin suorittamisen perustaso on ilmeisesti kuitenkin pienen pykälän verran noussut, sillä tämäkin (sähellys) riitti tasan 60 prosenttiin ja lopulta (pienessä, yhdeksän ratsukon luokassa) siniseen ruusukkeeseen. Olin kyllä itse aivan vilpittömästi sitä mieltä, että tuloslistalla jäi taakse parempia suorituksia, mutta arvostelulajihan tämä on. Joka tapauksessa kisakauden avaus alue-HeA-luokasta suoraan sijoituksella on hyvä alku kaudelle. Seuraavissa kisoissa sitten voisi ottaa tavoitteeksi vaikka hengittämisen ja rentoutumisen, niin olisi reilumpaa hevosellekin.

Nyt sitten varmaan pidetään paussia ja jatketaan seuraavan kerran vasta ulkokentillä. Janakkalan HeA:10 tosin hieman houkuttelisi, mutta ajankohta on vähän huono.

Diagonaalityöskentelyä valmennuksessa

Kisakauden avauskin on jo takana, mutta pakko laittaa itselle muutamia huomioita nopeasti ylös torstaisesta valmennuksesta. Olin käynyt edellisenä päivänä "vakoilemassa" kaverin valmennusta ja tiesin että ohjelmassa on hyvin pitkälti perusratsastusta, joten päädyin tulemaan kankien sijaan nivelellä.

Ravityöskentelyssä tehtiin linjalle käyntisiirtymisiä, sunnuntain kisaohjelman myötäyksiä, väistöjä ja lisäyksiä. Laukassa keskityttiin askellajien laatuun: laukan laadun täytyy säilyä diagonaalin loppuun asti, ja ravin olla tahdissa ja tasapainossa alusta alkaen.

- Perusravi tahdikasta mutta vähän vaatimatonta. Kun yritän laittaa lisää painetta ja energiaa, en saa tahtia säilytettyä koko aikaa. Treeniä, treeniä.
- Käyntisiirtymät pääasiassa ok
- Myötäyksissä juoksee täysin alta pois. Ihan kun tätä samaa ongelmaa olisi purettu palasiin joskus aiemminkin... Tällä kertaa työstettiin siten, että otan ravin hieman hitaammaksi ja teen myötäyksen vasta sitten. Ja uskallan antaa hevosen yrittää, korjaan vasta kun on korjattavaa. Tähän kuitenkin tuo parin vuoden takainen tapa tuntuu toimivammalta, nyt en saanut oikeasti hyviä toistoja tehtyä.
- Väistöt super. Jaettiin diagonaali kolmeen osaan, joista ensimmäinen ja viimeinen väistöä ja keskimmäinen suoraan. Molemmat suunnat olivat helppoja, ja pystyin keskittymään hienosäätöön.
- Ravilisäyksiä lähdettiin korjaamaan samalla idealla, eli väistöjen kautta. Nyt löytyi ensimmäinen tehokas työkalu siihen, miten pääsen käsiksi siirtymisiin ennen ja jälkeen lisäyksen. Väistöön siirtyessä siirtyminen alaspäin tulee automaattisesti tehtyä jalalla eikä kädellä, ja lyhyen lisäyksen aikana muoto ei ehdi venyä liian pitkäksi. Oikeasta kierroksesta diagonaalille tullessa muista pitää ulkoavut hyvällä tuntumalla. Hupilla korvien väli raksutti sauhuten kun se yritti ymmärtää mitä siltä halutaan. Se tarjosi paljon asioita, joita se ei ennen ole tarjonnut, joten vaikkei sitä oikeaa vielä tullutkaan, niin ainakin muutosta vanhaan. Tätä paljon lisää!

- Laukannostoissa pidä vatsalihaksilla paketti kasassa, niin saat nostot ylämäkeen eikä ensimmäinen laukka-askel leviä. Harmi ettei tämä muutos tarttunut videolle. Uskalla ratsastaa perusravia riittävästi eteen, treeneissä ei varmistella.
- Peruslaukka oikeinkin ok, alkuun vähän työstettiin oikeassa laukassa asentoa (pois sisälavan päältä). Vasemmassa laukassa tuntuu tulevan vähän sisäpohjetta päin, ei näytä silti pahalta.
- Diagonaalit laukassa helppoja, laukkaa (myös oikeaa) saa korjata diagonaalin aikana tahdin kärsimättä, pysyy suorana ja tahdikkaana loppuun asti, saan tehdä siirtymisen siihen askeleeseen kun haluan.
- Siirtymiset laukasta raviin edelleen liikaa alamäkeen. Viimeinen laukka-askel venyy, takaosa ei kanna vaan siirtyminen on putoaminen. Laukkaa pitäisi saada viimeisen parin askeleen aikana koottua vielä vähän enemmän, että siirtymisen saa ratsastaa eteenpäin. Olen joskus yrittänyt tätä treenata myös puomien avulla siten, että ratsastan laukassa ravipuomeja kohti, ja siirrän raviin vasta aivan viime tipassa. Jos jollain on muita hyviä vinkkejä niin otetaan vastaan. Toki diagonaalin loppu on ehkä se haastavin paikka tehdä siirtyminen, ja esimerkiksi ympyrän kaarella tulee paljon laadukkaampia toistoja. Tiedostan myös sen tosiasian, että kuskin keskikroppa ei tällä hetkellä juuri auta ja tue hevosta (irtoan satulasta siirtymän hetkellä), työn alla tämäkin.
- Kaiken kaikkiaan istunta leviää laukassa, lantiosta ja sitä myöten myös kädestä tulee joustamaton. Tämä on kotiläksy numero yksi.

FilmMe-ranneke oli pitkästä aikaa käytössä, alla yksi pätkä aivan laukkatyöskentelyn alusta.


maanantai 2. maaliskuuta 2015

Naps...

...kuuluu kun palaset loksahtaa kohdilleen. Tällä kertaa se paikalleen osunut palanen oli laukka. Vielä viikko sitten laukka oli vähän sellaista "vauhti korjaa virheet" -tyyppiä (ks. fiilikset edellisestä postauksesta), missä ainoa keino tasapainottaa menoa tuntui olevan siirtymiset ja uudet nostot. Ja nyt sitten pari viime ratsastuskertaa olen ensimmäisestä laukannostosta tehnyt ensin vähän "verkkalaukkaa" ympyrällä, sitten suoria uria, voltteja, kokoamisia, keskilaukkaa, vastalaukkaa, ja kaikki yhteen pötköön ilman ensimmäistäkään raviin tai käyntiin siirtymistä välissä. Väliin lepokäynnit ja sama homma toisin päin. Ei ongelmia. Välillä pientä etupainoisuuteen pyrkimistä, joka kuitenkin korjaantui suht helposti.

Ai että mitäkö tässä välissä sitten tapahtui? No kuski alkoi matkustamisen sijaan ratsastaa.

Hanna joskus vuodenvaihteen alla sanoi jossain valmennuksessa takareita tehdessä, jotakuinkin, vapaasti lainaten että "noin miten se on sulla käynnissä avuilla, sen pitää olla ravissa ja laukassakin, et sä voi antaa sen valahtaa miten sattuu vaan sun pitää uskaltaa vaatia siltä". Nyt kun yritän jälkeenpäin miettiä että mitä oikeastaan lopulta tein eri tavoin kuin aiemmin, niin oikeastaan se merkittävin asia taitaa olla se, että nyt siirtymisten sijaan korjasin laukkaa laukan sisällä. Asetin raamin ja uskalsin vaatia hevosen sinne raamin sisälle - ja sinnehän se sitten hetken päästä jäi ja rentoutui. Ja laukkasi edelleen, ja kivasti laukkasikin. Vähän yritti toki kysyä vaikeampina hetkinä, että josko kuitenkin voisi venyä ja valua, mutta hyväksyi korjaukset hyvin. Itselle jäi paljon enemmän aikaa ja työkaluja "parempaan käyttöön", kun itse peruslaukan ratsastamiseen ei joutunut käyttämään kohtuuttomasti energiaa. Niin kovin yksinkertaisia asioita...

Varmasti tässä on paljon asioita taustalla, minkä ansiosta palaset loksahtivat paikoilleen juuri nyt, ja minkä takia paletti on aiemmin ollut levällään. Tammikuussa tehtiin paljon maastossa ylämäki- ja hankitreeniä, eikä oikeastaan tehty juurikaan hienosäätöä, vaan joko treenattiin voimaa tai palauteltiin. Kroonisen aikapulan vuoksi maneesireissut jäivät helmikuussa suorastaan hävettävän vähiin, ja ulkokentän pohja salli monesti vain käynti-ravi-työskentelyn, ja laukan korkeintaan nostoina ja ihan lyhyinä pätkinä siinä ainoassa oikeasti pitävässä kohdassa. Nyt sitten viime aikoina kentän pohjan on ollut käytännössä käyttökelvoton (kerran melkein jo kaadoin hevosen sinne kun hokki ei purrutkaan riittävästi, onneksi ei sattunut), joten sinne maneesille on ollut pakko lähteä jos ylipäätään aikoo ratsastaa. Joka tapauksessa kiva huomata, että jo ihan muutamalla treenikerralla alkaa ne säädöt sitten kuitenkin löytyä kohdilleen.

Ja maneesista puheen ollen, Hupi on päässyt viime aikoina maneesikeikoilla ylittämään tikkuja aiempaa useammin. Kerran oli vuokraaja estevalkussa (pientä rataa kuin vettä vaan) ja kerran tuuppasin kaverin kyytiin kokeilemaan (hyvässä rytmissä tasaisesti kaikki tehtävät). Viimeksi uskaltauduin itse (lue: tämä edelliskerralla kyydissä ollut kaveri pakotti, kanget ja koulusatula ei kuulemma olleet valideja tekosyitä) hyppäämään viiden esteen jumppaa, ja täytyy kyllä sanoa, että kotimatkalla alla oli niin itseensä tyytyväinen hevonen ettei tosikaan.

PS. Olin jo päättänyt että kisakausi avataan vasta ulkokentillä. Koska olen kuitenkin melko helposti ympäri puhuttavissa, koska kisat on "naapurissa" ja kyyti järjestyi, ja koska hevonen on ainakin muutaman päivän ollut jo tosi kiva, niin menin sitten ilmoittautumaan Niihamaan kansallisten alueluokkaan (tiedän, uusi kilpailujärjestelmä sitä ja tätä, tunnen sen etu- ja takaperin jo, mutta olen kaavoihini kangistunut). Yhden tähden A-kenttäkisaohjelma on onneksi ennestään tuttu ja ihan äärimmäisen kiltti HeA-ohjelmaksi. Ja hei, onhan meillä yksi valmennuskin vielä tässä välissä... ;)


Kaksi aamu-unista matkalla maneesille lauantaina klo 9.08. Ihmeiden aika ei ole ohi!