Koska mikään ei ole mukavampaa kuin puomien ja tolppien kantaminen sateessa, pimeässä ja kylmässä, niin päätin keskiviikkona laittaa Hupille puomeista kavalettijumppaa oikein koko rahan edestä. Kannoin kaikki tallin puomit (10) ja tolpat (6) kentälle ja tein pituushalkaisijalle ravipuomisarjan, kymmenen puomia peräjälkeen noin 1,20m välein. Viimeisiin kuuteen laitoin tolpat toiselle puolen viereen, että jos sitten varovasti vähitellen nostelisi toista päätä ylös ja kavaleteiksi. Viime kesänähän taidettiin laittaa parhaimmillaan viittä puomia peräkkäin ja maapuomeinakin ne aiheuttivat aluksi solmuun menneitä jalkoja, ja kavaleteiksi nostettuina puomit kolisi ja lenteli kun Hupi yritti järjestellä kinttujaan sopiviin väleihin.
Mutta sitten ei muuta kun hevonen kuntoon ja testaamaan. Hupi oli heti alkuun kivan ja innokkaan tuntuinen. Vähän halusi valua pitkäksi ja jättää takajalat laahaamaan jonnekin, mutta siirtymisillä ja reiluilla ulkoasetuksilla lähti moottori käyntiin joten suunta puomeille. Ja mitä tekee Hupi? Hölkkää puomien yli kerta toisensa perään, tahdikkaasti ja tasaisesti, koskematta yhteenkään. Käänsin pituushalkaisijalle, suoristin, pidin jalan lähellä ja kevyen tuntuman - ja hevonen hoiti loput. Kun olin tullut molemmista suunnista pari kertaa ilman ensimmäistäkään ongelmaa, päätin nostaa kertaheitolla kuusi viimeistä kavaleteiksi. Ensimmäisellä kerralla Hupi vähän hämmentyi kun yhtäkkiä täytyykin nostella kinttuja vielä enemmän, teki melko teatraalisen "korvat pystyyn, kaula kaarelle ja tröööööööt!" -liikesarjan, mutta yli jatkettiin, olkoonkin että tahti vähän katosi, ja kaviot kolisteli paria puomia. Mutta seuraavat kerrat jatkettiin yhtä helposti kuin maapuomeillakin, Hupi keskittyi hurjan hienosti, ja selvästi puomien vaihtuessa kavaleteiksi pää laski vähän, säkä ja selkä nousi, ja takajalat jumppasi oikein kunnolla. Maapuomeilla sarjan loppua kohti jouduin pari kertaa tasapainottamaan puolipidätteellä ettei tahti olisi kiihtynyt, mutta maasta irti olevat puomit hoitivat homman puolestani, kun niiden yli ei enää voinutkaan hiihdellä miten sattuu.
Vajaassa vartissa olin tehnyt kaiken mitä suunnittelin. Hevosella oli kuitenkin vielä intoa joten hyppäsin alas ja muutin tehtävää vielä niin, että vaihdoin kuusi kavalettia kolmeen ristikkoon. Ravipuomeilla siis edelleen sisään, ja siitä kolmelle innarivälein (vajaa 3m) olevalle ristikolle/pikkupystylle. Nyt rupesi kuitenkin hevosella menemään pasmat sekaisin, vaikka vaihdoin pariinkin kertaan ravipuomien etäisyyttä ensimmäiselle ristikolle, niin silti Hupi tarjosi varsin luovia ratkaisuja, vaihdellen ravihölkästä läpi koko sarjan siihen, että se ampui kaukaa heti viimeisen ravipuomin jälkeen ensimmäiseen hyppyyn. Oikeaa ponnistuspaikkaa ekalle ristikolle ei meinannut löytyä sitten millään, vaikka koskaan ennen ravista hyppääminen ei ole ollut Hupille ongelma. Tiedä sitten menikö hahmotus sekaisin kun ensin piti pysyä samassa ravin tahdissa koko puomisarjan läpi, ja yhtäkkiä olisikin pitänyt osata vaihtaa askellajia. Ennen kun touhu meni vaaralliseksi, vaihdoin ravipuomit kahteen laukkapuomiin, ja sarja oli siis innarivälein puomi-puomi-ristikko-ristikko-pysty. Tällä tehtävän vaihdolla palautui hevosenkin itseluottamus ja usko omaan osaamiseen, tultiin pari kertaa läpi ja viimeisellä yrityksellä niin sujuvasti ja helposti, että lopetin siihen. Loppuverkassa Hupi kyllä kovasti kyseli että "mihin puomille, mihin mennään, kerro ja näytä niin mennään jo", mutta lopulta malttoi ravata rauhassa ja venytellen.
Hupi yllätti kyllä kuskin suoriutumalla tehtävistä paljon helpommin kun mitä uskalsin kuvitella. Mitähän seuraavalle kerralle keksisi?
perjantai 28. syyskuuta 2012
tiistai 18. syyskuuta 2012
Operaatio "isompi moottori"
Kun kisakausi on paketoitu niin on aika alkaa rakentaa pohjaa seuraavalle. Jo HeB-luokissa Hupille on tullut koko ajan sanomista puutteellisesta takaosan kantokyvystä, ja vähitellen HeA-luokkiin siirryttäessä voiman puute vain korostuu. Moottori ei jaksa kantaa eikä työntää riittävästi, eikä liike tule kunnolla selän läpi vaan jää kipittäväksi. Tarkoituksena on ottaa nyt ainakin muutaman viikon tehokuuri, katsoa minkä verran sillä saa aikaiseksi ja sitten tehdä talvelle suunnitelma. Ohjelmassa on ollut suurinpiirtein joka toinen päivä kunnon treeniä takaosalle, tehtäviä vaihdellen, ja välissä aina palauttava kevyempi päivä, ja toki sitten pidempiäkin helppoja jaksoja tarpeen mukaan.
Lauantaina rakennettiin tallikaverin kanssa kentälle suoralle uralle viiden ravipuomin sarja ja ympyrän kaarelle kolme laukkakavalettia. Yllättäen ravipuomit olikin tällä kertaa se vaikeampi tehtävä, ravi ei oikein missään kohtaa lähtenyt kantamaan kunnolla, ja Hupin mielestä oli paljon mukavampaa vaan hiihdellä matalana puomien yli. Toin sen sitten vähän liioitellunkin pienessä ravissa sisään, jolloin se ei voinut heittäytyä vaan pitkänä ja laakana kipittäen aika reiluilla väleillä olleiden puomien yli, vaan joutui ihan oikeasti työntämään takaa venyäkseen väleihin. Kavaleteilla taas Hupi yllätti positiivisesti pelastamalla tädin useampaan otteeseen. Toin välillä ihan miten sattuu, ja hevonen ratkaisi ongelman aina oikein, sekä venyi kauempaa että kokosi itsensä pieneen askeleeseen vielä juuri ennen kavalettia. Vasen kierros oli selvästi vaikeampi kuin oikea, Hupi olisi mielellään heittäytynyt vaan suorin vartaloin sisälapa edellä tehtävään, ja pari kertaa meni läpijuoksuksi, kun sitkeästi vaadin hevosta taipumaan myös puomien päällä. Muutettiin vielä tehtävää niin, että reunimmaiset puomit laskettiin maahan, ja keskimmäinen nostettiin pieneksi pystyksi, kaikki innariväleillä siis edelleen. Ensimmäisellä yrityksellä kolisteli takajaloillaan pystyn alas, mutta korjasi hyvin seuraavalle kerralle. Muutenkin kaikki kolistelut tulivat takajaloilla, eli juuri sinne sitä voimaa kaivataan.
Sunnuntaina lähdettiin pitkälle harjukävelylle, samoiltiin harjupolkuja edestakaisin ja mäkiä ylös ja alas lähes kaksi tuntia. Alkumatkasta edellispäivän jumit näkyivät selvästi, kun Hupi tuntui kompuroivan ja liukastelevan jatkuvasti. Vähitellen askel keveni, ja paikkojen vertyessä löytyi taas se varmajalkainen maastomopo, joka selvitti pahimmatkin kivikot ja alamäet löysällä ohjalla ilman apua. Hupi oli rennon ja tyytyväisen oloinen koko reissun ajan, eikä esittänyt tällä kertaa mitään hui-mörkö-loikkiaan, vaikka varsin valpas olikin.
Tiistaina laitoin ensimmäistä kertaa Kangasalan kisan jälkeen kanget, ja vaihdoin suitsiin Ypäjän sh-viikonlopulta ostetun uuden kankikuolaimen. Vanha aavistuksen liian pitkä ranskalainen kanki vaihtui oikean mittaiseen loivalla kielentilalla varustettuun "tavalliseen" kankeen. Muuten suuria eroja ei ollut (eikä pitänytkään olla), mutta uusi kanki tuntui asettuvan suuhun parempaan asentoon, ja kääntäminen kyllä helpottui parilla pykälällä kun kuolain lepää tasaisesti suupieliä vasten molemmilta puolilta.
Viilenevät kelit alkavat näkyä Hupin vertymisessä, kesällä riittä oman vajaan kilometrin harkkalenkin kiertäminen alkukäynneiksi, nyt saa taas ihan suosiolla lähteä maastoon kävelemään jos haluaa että hevonen liikkuu kunnolla kentälle siirryttäessä. Talven pakkaskeleillähän monesti teen alkuverkatkin maastossa missä on tilaa liikkua eteenpäin ilman jatkuvaa kääntämistä. Vajaa kolme kilometriä kävelyä tuli mittarin mukaan alkukäynneille mittaa, ja jos tallinpihasta lähdin vähän tahmatassulla, niin takaisin tullessa käyntiaskel oli jo vetävä ja matkaavoittava. Tehtiin suunnitelman mukaisesti nopeita ja mahdollisimman suuria siirtymisiä askellajin sisällä kaikissa askellajeissa. Käyntitehtävät tein ravin ja laukan "seassa" että vähitellen pääsisi radallakin ratsastamaan käyntiä ilman että tarvitsee varoa tahdittamista koko ajan. Ravissa oikea kierros oli suht ok, vasemmalle ravatessa tuli sama ongelma kuin kavaleteillakin, eli Hupi yritti koko ajan heittäytyä suoraksi eikä halunnut venyttää oikeaa kylkeään. Kun helpotin tehtävää vähän enkä pyytänyt niin isoja eroja ravin tempossa, niin taivutus säilyi paremmin. Molempiin suuntiin tein kokoamiset alkuun voltilla, että pääsin ratsastamaan sisäpohjetta läpi, ja että takajalkojen aktiivisuus säilyisi (suoralla ajatus on itsellä helposti liikaa taakse, voltilla saan kokoamisen helpommin tehtyä ylöspäin).
Laukassa vasen kierros oli helpompi kuin oikea, tosin oikea laukka jäi viimeiseksi tehtäväksi, ja Hupi oli varmasti jo todella väsynyt tässä vaiheessa. Molempiin suuntiin kokosin laukkaa niin paljon kuin uskalsin, jopa vähän hidastettuun tahtiin, ja päästin siitä taas takaisin normaaliin laukkaan pidemmälle kaulalle (venytti muuten harvinaisen hyvin ja mielellään!). Vasenta laukkaa Hupi kokosi hyvin, sen sijaan oikeassa laukassa vaikka tempo hidastui lähes yhtä paljon, niin missään vaiheessa en olisi pystynyt tekemään siirtymistä suoraan käyntiin, takaosa ei vaan ollut tarpeeksi alla vaan Hupi roikkui koko ajan enemmän tai vähemmän etupainoisena ohjalla. Jälkeenpäin ajatellen tämä oli varmaan se hetki, missä Hanna olisi huutanut että älä auta sitä niin paljon vaan anna sen tehdä virhe, että pääset korjaamaan. Jos ensi kerralla muistaisi sitten itsekin.
Tänään Hupi pääsee kevyelle hölkälle kun siskoni tulee pitkästä aikaa ratsastamaan, keskiviikko on vielä avoin, mutta torstaina ohjelmassa onkin sitten esteitä vuokraajan kanssa.
Lauantaina rakennettiin tallikaverin kanssa kentälle suoralle uralle viiden ravipuomin sarja ja ympyrän kaarelle kolme laukkakavalettia. Yllättäen ravipuomit olikin tällä kertaa se vaikeampi tehtävä, ravi ei oikein missään kohtaa lähtenyt kantamaan kunnolla, ja Hupin mielestä oli paljon mukavampaa vaan hiihdellä matalana puomien yli. Toin sen sitten vähän liioitellunkin pienessä ravissa sisään, jolloin se ei voinut heittäytyä vaan pitkänä ja laakana kipittäen aika reiluilla väleillä olleiden puomien yli, vaan joutui ihan oikeasti työntämään takaa venyäkseen väleihin. Kavaleteilla taas Hupi yllätti positiivisesti pelastamalla tädin useampaan otteeseen. Toin välillä ihan miten sattuu, ja hevonen ratkaisi ongelman aina oikein, sekä venyi kauempaa että kokosi itsensä pieneen askeleeseen vielä juuri ennen kavalettia. Vasen kierros oli selvästi vaikeampi kuin oikea, Hupi olisi mielellään heittäytynyt vaan suorin vartaloin sisälapa edellä tehtävään, ja pari kertaa meni läpijuoksuksi, kun sitkeästi vaadin hevosta taipumaan myös puomien päällä. Muutettiin vielä tehtävää niin, että reunimmaiset puomit laskettiin maahan, ja keskimmäinen nostettiin pieneksi pystyksi, kaikki innariväleillä siis edelleen. Ensimmäisellä yrityksellä kolisteli takajaloillaan pystyn alas, mutta korjasi hyvin seuraavalle kerralle. Muutenkin kaikki kolistelut tulivat takajaloilla, eli juuri sinne sitä voimaa kaivataan.
Sunnuntaina lähdettiin pitkälle harjukävelylle, samoiltiin harjupolkuja edestakaisin ja mäkiä ylös ja alas lähes kaksi tuntia. Alkumatkasta edellispäivän jumit näkyivät selvästi, kun Hupi tuntui kompuroivan ja liukastelevan jatkuvasti. Vähitellen askel keveni, ja paikkojen vertyessä löytyi taas se varmajalkainen maastomopo, joka selvitti pahimmatkin kivikot ja alamäet löysällä ohjalla ilman apua. Hupi oli rennon ja tyytyväisen oloinen koko reissun ajan, eikä esittänyt tällä kertaa mitään hui-mörkö-loikkiaan, vaikka varsin valpas olikin.
Tiistaina laitoin ensimmäistä kertaa Kangasalan kisan jälkeen kanget, ja vaihdoin suitsiin Ypäjän sh-viikonlopulta ostetun uuden kankikuolaimen. Vanha aavistuksen liian pitkä ranskalainen kanki vaihtui oikean mittaiseen loivalla kielentilalla varustettuun "tavalliseen" kankeen. Muuten suuria eroja ei ollut (eikä pitänytkään olla), mutta uusi kanki tuntui asettuvan suuhun parempaan asentoon, ja kääntäminen kyllä helpottui parilla pykälällä kun kuolain lepää tasaisesti suupieliä vasten molemmilta puolilta.
Viilenevät kelit alkavat näkyä Hupin vertymisessä, kesällä riittä oman vajaan kilometrin harkkalenkin kiertäminen alkukäynneiksi, nyt saa taas ihan suosiolla lähteä maastoon kävelemään jos haluaa että hevonen liikkuu kunnolla kentälle siirryttäessä. Talven pakkaskeleillähän monesti teen alkuverkatkin maastossa missä on tilaa liikkua eteenpäin ilman jatkuvaa kääntämistä. Vajaa kolme kilometriä kävelyä tuli mittarin mukaan alkukäynneille mittaa, ja jos tallinpihasta lähdin vähän tahmatassulla, niin takaisin tullessa käyntiaskel oli jo vetävä ja matkaavoittava. Tehtiin suunnitelman mukaisesti nopeita ja mahdollisimman suuria siirtymisiä askellajin sisällä kaikissa askellajeissa. Käyntitehtävät tein ravin ja laukan "seassa" että vähitellen pääsisi radallakin ratsastamaan käyntiä ilman että tarvitsee varoa tahdittamista koko ajan. Ravissa oikea kierros oli suht ok, vasemmalle ravatessa tuli sama ongelma kuin kavaleteillakin, eli Hupi yritti koko ajan heittäytyä suoraksi eikä halunnut venyttää oikeaa kylkeään. Kun helpotin tehtävää vähän enkä pyytänyt niin isoja eroja ravin tempossa, niin taivutus säilyi paremmin. Molempiin suuntiin tein kokoamiset alkuun voltilla, että pääsin ratsastamaan sisäpohjetta läpi, ja että takajalkojen aktiivisuus säilyisi (suoralla ajatus on itsellä helposti liikaa taakse, voltilla saan kokoamisen helpommin tehtyä ylöspäin).
Laukassa vasen kierros oli helpompi kuin oikea, tosin oikea laukka jäi viimeiseksi tehtäväksi, ja Hupi oli varmasti jo todella väsynyt tässä vaiheessa. Molempiin suuntiin kokosin laukkaa niin paljon kuin uskalsin, jopa vähän hidastettuun tahtiin, ja päästin siitä taas takaisin normaaliin laukkaan pidemmälle kaulalle (venytti muuten harvinaisen hyvin ja mielellään!). Vasenta laukkaa Hupi kokosi hyvin, sen sijaan oikeassa laukassa vaikka tempo hidastui lähes yhtä paljon, niin missään vaiheessa en olisi pystynyt tekemään siirtymistä suoraan käyntiin, takaosa ei vaan ollut tarpeeksi alla vaan Hupi roikkui koko ajan enemmän tai vähemmän etupainoisena ohjalla. Jälkeenpäin ajatellen tämä oli varmaan se hetki, missä Hanna olisi huutanut että älä auta sitä niin paljon vaan anna sen tehdä virhe, että pääset korjaamaan. Jos ensi kerralla muistaisi sitten itsekin.
Tänään Hupi pääsee kevyelle hölkälle kun siskoni tulee pitkästä aikaa ratsastamaan, keskiviikko on vielä avoin, mutta torstaina ohjelmassa onkin sitten esteitä vuokraajan kanssa.
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Kisakausi paketissa
Hieman alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, Hupin ja allekirjoittaneen kisakausi päätettiin oman seuran kisoissa Kangasalalla 9.9. Alunperin tarkoitus oli käydä vielä seuraavan viikonlopun aluemestaruudet mutta koska oma väitöskirjaprojekti vie tällä hetkellä kaiken käytettävissä olevan vapaa-ajan niin oltaisiin jouduttu menemään aika kylmiltään. Lisäksi tuo Kangasalan kisa meni lopulta niin nappiin, että kiva lopettaa onnistumiseen.
Valmistautuminen ja viimeistelytreenit
Valmistautuminen ei sen väikkärin ja parin muun pakollisen menon vuoksi tähänkään kisaan ollut mikään optimaalinen. Kisaohjelmana oli FEI:n CCIP** kenttäkisaohjelma, paperilta luettuna kiva ja aika kiltti, ratsastettuna yllättävän paljon vaikeampi. Päästiin viikko ennen kisapäivää Pohtikselle kouluaitoihin treenaamaan (kotikentälle ei pitkä rata edes mahtuisikaan), ja pari kertaa radan läpi ratsastettunani totesin että taitaa mennä enemmän selviytymisen kuin suorittamisen puolelle. Rohkeasti (lue: painostuksen alla) kuitenkin päätin ilmoittautua mukaan. Linkeissä pari yritystä treeneistä ratsastaa rata läpi.
http://www.youtube.com/watch?v=FCvuP-XyJ8s
http://www.youtube.com/watch?v=kLJifWsZHIA
Vaikeimmiksi kohdiksi osoittautui ensinnäkin käytännössä koko raviohjelma - keskiravit onneksi saa keventää, mutta avoja en ole koskaan esittänyt radalla ja niissä on varsinkin taivutuksen tasaisuudessa ja rentoudessa vielä aika paljon tekemistä. Laukassa isoimmaksi ongelmaksi osoittautui se, että peruslaukkaa oli aivan liikaa enkä päässyt esittämään kunnollisia siirtymisiä keskilaukkaan ja takaisin, ja joka kohdassa tuntui olevan vähän kiire. Pysähdykset sen sijaan alkaa olla meidän vahvinta osaamista, noillakin videoilla kaikki neljä suorana, tasan ja tasapainossa, ja Hupi myös malttaa seistä ja odottaa.
Kisaviikolla ehdin sentään kuukauden paussin jälkeen kertaalleen tunnille, ehdittiin käydä radan asiat läpi ja tehdä pieniä viime hetken korjauksia ja säätöjä. Isoin ahaa-elämys tuli keskilaukan kokoamisessa takaisin harjoituslaukkaan, sen sijaan että antaisin Hupin valua vähitellen takaisin hitaaksi (kun en rikon pelossa uskalla kunnolla ratsastaa takaisin), käänsinkin voltille ja kokosin siinä - ja vähitellen kokoaminen onnistui suorallakin. Valmennusta seuraavana päivänä yhtäkkiä laukastakin löytyi uusi kootumpi vaihde, ja itseluottamus nousi heti parilla pykälällä kun tiesin pystyväni suorittamaan edes laukkaohjelman suht asiallisesti. Tällä kertaa pääsin myös toteuttamaan asian jolla olin vuokraajaa pitkään uhkaillut. Hupi on ollut vuokraajan jäljiltä monesti ihan superkiva ratsastaa, ja koska olin itse kisaa edeltävän päivän kokonaan reissussa, viimeistely jäi tällä kertaa vuokraajan tehtäväksi. Pyysin tekemään samantyyppisesti kuin viimeksikin, eli reilun puolen tunnin hölkkä ilman satulaa, hevonen notkeaksi ja kuulolle eikä mitään ylimääräistä.
Ja itse kisapäivä
Ja hienosti toimi edellisen päivän viimeistelyhölkkä nytkin, viimeinkin on näköjään on löytynyt se juuri meille sopiva tapa viimeistelytreeneihin. Hupi oli heti alusta asti taipuisa ja kuulolla - ja tällä kertaa myös rento. Edellispäivän kaatosateiden vuoksi verkka oli hurjan raskas ja liukaskin, onneksi Pohtiksen pienellä yläkentällä (joka oli epätasainen mutta kuiva ja pitävä) mahtui myös verkkaamaan jonkun verran. Reilun puolen tunnin verkka-ajasta taisin kuitenkin kävellä selvästi yli puolet. Varsinaisella verkka-alueella lähinnä kävelin, kun pohja oli niin hurjan raskas että pelkäsin väsyttäväni Hupin. Välillä otin ohjat käteen, tein pari siirtymistä ja taas takaisin käyntiin.
Rata onneksi oli saatu hienoon kuntoon, se oli kuiva ja pitävä. Hupi yllätti olemalla edelleen aivan rento kun ratsastin kouluaitojen sisälle, normaali kyttääminen jäi tällä kertaa kokonaan väliin - taisi olla oikeasti hyötyä edellisviikonlopun kouluaidoissa treenaamisesta. Ehdin tehdä haluamani asiat ennen vihellystä - pääty ravissa molemmista suunnista läpi, yksi keskilaukka josta voltille ja siinä kokoaminen (verkan pohjan ja ahtauden takia en päässyt tätä testaamaan ennen kuin radalla).
Ohjelmassa ei ole lainkaan alkutervehdystä vaan se alkaa sillä että ratsastetaan 60 metriä suoraan kohti C-tuomaria. Pari kertaa Hupi kyseli matkan aikana että mitäs saisi olla, pysähdystä vai lisää vauhtia, mutta sain pidettyä tahdin suht tasaisena (C: 6,5/M: 6). Sen jälkeen vuorossa oli meidän etukäteen heikoin lenkki, keskiravit. Hupi on viime aikoina rikkonut parhaat yritykset heti pienestäkin horjahduksesta vasemmalle laukalle, joten aika tasapainottelua oli, ensimmäinen liian varovainen (5,5/5,5), toinen myöhässä mutta vähän jo sinne päin (6/6). Avotaivutuksissa en löytänyt tasaista fiilistä ollenkaan vaan Hupi jännittyi ja lähinnä poikitti varsinkin vasemmassa taivutuksessa (4,5/5,5) ja oikeassa taivutusaste vaihteli lähes koko linjan, vasta ihan loppumetreillä tuli pari ok askelta (4,5/5,5). Pysähdyksen unohdin valmistella mutta tuli silti tasan (6,5/6). Takaosa vaan jäi vähän mikä kostautui peruutuksessa, ei alkanut kunnolla vaan jäi aika epämääräiseksi ja toisen tuomarin mielestä jopa siitä 3-4 askeleesta vajaaksi (5,5/6). Käynnissä muistin ja uskalsin antaa riittävästi ohjaa, kiireiseksi ja vähän jännittyneeksi jäi, mutta lisätyssä käynnissä raami venyy jo vähän, tosin ei vielä kunnolla eteen vaan lähinnä alas ja askel jää lyhyeksi (6/6). Keskikäynnissä tahditti uralle tullessa ja sillä sekunnilla kun erehdyin ajattelemaan tulevaa laukannostoa (6/5). Toinen tuomari sakotti tahdituksen vasta laukannosto-kohdassa, nostokaan tosin ei ollut paras mahdollinen vaan taas tätä takajalat-kipittää-sarjaa (5,5/6).
Keskilaukat ratsastin molemmat ihan vähän käsijarru päällä kun en ollut varma miten ison laukan pystyn kokoamaan takaisin ilman että pudottaa raville. Ensimmäinen keskilaukka kasvoi myös vähän turhan hitaasti mutta Hupi pysyi kokoamisessa suht suorana (5,5/6). Vastalaukkakaarre oli siisti (6,5/6,5) mutta vauhti pääsi vähän kiihtymään enkä hoksannut koota kulmassa takaisin, mikä kostautui sitten äkkiä. Käynnin kautta vaihtoon tulin liian kovaa, etupainoisella hevosella ja vielä aika valmistelematta, tuloksena ravin kautta lähes pysähtyvä ja sitten vasta kävelevä hevonen (5/5). Videon ihan ensimmäisillä sekunneilla näkyy miten ennen rataa pystyin tekemään aivan asiallisen laukka-käynti-siirtymisen, pitikin kämmätä radalla. Toinen keskilaukka oli omasta mielestä vähän vaisu mutta tasaisempi (6/6), ja vastalaukkakaarre tasainen mutta kiireinen (6,5/6). Raviin siirtyminen unohtui taas valmistella ja meni enemmän jarruttamiseksi kuin siirtymiseksi, onneksi oltiin kaukana tuomareista (6/6). Viimeiselle linjalle suoraan ja pysähdys ok (7/6). Alakerta suurimmaksi lähes pelkkää kutosta, C-tuomarilta lennokkuudesta 5,5 mutta M-tuomarilta taas kuskille 6,5. Kommentissa oli jälleen kiitosta siististä ja tasaisesta yhteistyöstä ja toivomisen varaa takaosan kantovoimassa ja ryhdikkyydessä.
Radan jälkeen oli ihan huippufiilis, vaikka ohjelma oli vaikein tähänastisista, niin yhtään varsinaista rikkoa ei tullut (käynnin kautta vaihto ja keskikäynti vähän siinä hilkulla tosin) ja moni ennakkoon vaikea asia sujui paremmin kuin kertaakaan viikolla treeneissä. Alunperin tavoitteena oli saada prosentit jonnekin 55-56% paikkeille, ja heti radan jälkeen uskoin kyllä että siihen päästiin. Hölkkäsin Hupin kevyesti radan jälkeen (ei ollut lainkaan väsyneen oloinen, ei edes juuri hionnut valtavasta turkistaan huolimatta) ja pakattiin Hupi ja mukana ollut tallikaveri-tamma koppiin. Jos kotipihassa jouduttiin pitkästä aikaa turvautumaan liinoihin, niin kisapaikalla herra taas käveli suoraan kyselemättä sisään. Hetken odottelun jälkeen sain käsiini paperi missä oli melkein hämmästyttävä 58.571%. Startattiin loppupäässä ja sijoille tuolla ei sentään ollut asiaa edes sillä hetkellä vaikka muutama ratsukko oli jäljellä, mutta lopulta jäätiin sijoituksesta ja 60% rajasta vaivaiset kuusi pistettä. Vaikka olen ihan ehdottomasti enemmän kuin tyytyväinen suoritukseen (joka muuten ylittää kansallisten kvaalirajankin) niin pieni perfektionisti sisälläni miettii että kyllähän tuolla radalla tuli tehtyä yli kuuden pinnan edestä virheitä. Lopulta sijoitus oli 14./40.
Joka tapauksessa tämä oli hieno tapa lopettaa kisakausi. Alunperin tavoitteena oli päästä kauden lopulla starttaamaan yksi HeA-luokka hyväksytysti, nyt saldoksi tuli kolme HeA-starttia nousujohteisilla tuloksilla, ja lopulta ei jääty kauas 60% rajastakaan. Josko sitä sitten ensi kauden tavoitteeksi ottaisi HeA-sijoituksen aluetasolla - olettaen tietysti että hevonen säilyy ehjänä. Ja sitten joskus tulevaisuudessa sinne suokkikansallisiin?
Maailman paras hevonen jää nyt hetkeksi ansaitulle lomalle vakavamielisistä koulukiemuroista. Allekirjoittanut keskittyy saamaan sen väitöskirjansa kansiin, ja Hupi saa keskittyä harjumaastoiluun ja estehyppelöihin. Jatketaan treenejä sitten taas hetken päästä uudella innolla.
Valmistautuminen ja viimeistelytreenit
Valmistautuminen ei sen väikkärin ja parin muun pakollisen menon vuoksi tähänkään kisaan ollut mikään optimaalinen. Kisaohjelmana oli FEI:n CCIP** kenttäkisaohjelma, paperilta luettuna kiva ja aika kiltti, ratsastettuna yllättävän paljon vaikeampi. Päästiin viikko ennen kisapäivää Pohtikselle kouluaitoihin treenaamaan (kotikentälle ei pitkä rata edes mahtuisikaan), ja pari kertaa radan läpi ratsastettunani totesin että taitaa mennä enemmän selviytymisen kuin suorittamisen puolelle. Rohkeasti (lue: painostuksen alla) kuitenkin päätin ilmoittautua mukaan. Linkeissä pari yritystä treeneistä ratsastaa rata läpi.
http://www.youtube.com/watch?v=FCvuP-XyJ8s
http://www.youtube.com/watch?v=kLJifWsZHIA
Vaikeimmiksi kohdiksi osoittautui ensinnäkin käytännössä koko raviohjelma - keskiravit onneksi saa keventää, mutta avoja en ole koskaan esittänyt radalla ja niissä on varsinkin taivutuksen tasaisuudessa ja rentoudessa vielä aika paljon tekemistä. Laukassa isoimmaksi ongelmaksi osoittautui se, että peruslaukkaa oli aivan liikaa enkä päässyt esittämään kunnollisia siirtymisiä keskilaukkaan ja takaisin, ja joka kohdassa tuntui olevan vähän kiire. Pysähdykset sen sijaan alkaa olla meidän vahvinta osaamista, noillakin videoilla kaikki neljä suorana, tasan ja tasapainossa, ja Hupi myös malttaa seistä ja odottaa.
Kisaviikolla ehdin sentään kuukauden paussin jälkeen kertaalleen tunnille, ehdittiin käydä radan asiat läpi ja tehdä pieniä viime hetken korjauksia ja säätöjä. Isoin ahaa-elämys tuli keskilaukan kokoamisessa takaisin harjoituslaukkaan, sen sijaan että antaisin Hupin valua vähitellen takaisin hitaaksi (kun en rikon pelossa uskalla kunnolla ratsastaa takaisin), käänsinkin voltille ja kokosin siinä - ja vähitellen kokoaminen onnistui suorallakin. Valmennusta seuraavana päivänä yhtäkkiä laukastakin löytyi uusi kootumpi vaihde, ja itseluottamus nousi heti parilla pykälällä kun tiesin pystyväni suorittamaan edes laukkaohjelman suht asiallisesti. Tällä kertaa pääsin myös toteuttamaan asian jolla olin vuokraajaa pitkään uhkaillut. Hupi on ollut vuokraajan jäljiltä monesti ihan superkiva ratsastaa, ja koska olin itse kisaa edeltävän päivän kokonaan reissussa, viimeistely jäi tällä kertaa vuokraajan tehtäväksi. Pyysin tekemään samantyyppisesti kuin viimeksikin, eli reilun puolen tunnin hölkkä ilman satulaa, hevonen notkeaksi ja kuulolle eikä mitään ylimääräistä.
Ja itse kisapäivä
Ja hienosti toimi edellisen päivän viimeistelyhölkkä nytkin, viimeinkin on näköjään on löytynyt se juuri meille sopiva tapa viimeistelytreeneihin. Hupi oli heti alusta asti taipuisa ja kuulolla - ja tällä kertaa myös rento. Edellispäivän kaatosateiden vuoksi verkka oli hurjan raskas ja liukaskin, onneksi Pohtiksen pienellä yläkentällä (joka oli epätasainen mutta kuiva ja pitävä) mahtui myös verkkaamaan jonkun verran. Reilun puolen tunnin verkka-ajasta taisin kuitenkin kävellä selvästi yli puolet. Varsinaisella verkka-alueella lähinnä kävelin, kun pohja oli niin hurjan raskas että pelkäsin väsyttäväni Hupin. Välillä otin ohjat käteen, tein pari siirtymistä ja taas takaisin käyntiin.
Rata onneksi oli saatu hienoon kuntoon, se oli kuiva ja pitävä. Hupi yllätti olemalla edelleen aivan rento kun ratsastin kouluaitojen sisälle, normaali kyttääminen jäi tällä kertaa kokonaan väliin - taisi olla oikeasti hyötyä edellisviikonlopun kouluaidoissa treenaamisesta. Ehdin tehdä haluamani asiat ennen vihellystä - pääty ravissa molemmista suunnista läpi, yksi keskilaukka josta voltille ja siinä kokoaminen (verkan pohjan ja ahtauden takia en päässyt tätä testaamaan ennen kuin radalla).
Ohjelmassa ei ole lainkaan alkutervehdystä vaan se alkaa sillä että ratsastetaan 60 metriä suoraan kohti C-tuomaria. Pari kertaa Hupi kyseli matkan aikana että mitäs saisi olla, pysähdystä vai lisää vauhtia, mutta sain pidettyä tahdin suht tasaisena (C: 6,5/M: 6). Sen jälkeen vuorossa oli meidän etukäteen heikoin lenkki, keskiravit. Hupi on viime aikoina rikkonut parhaat yritykset heti pienestäkin horjahduksesta vasemmalle laukalle, joten aika tasapainottelua oli, ensimmäinen liian varovainen (5,5/5,5), toinen myöhässä mutta vähän jo sinne päin (6/6). Avotaivutuksissa en löytänyt tasaista fiilistä ollenkaan vaan Hupi jännittyi ja lähinnä poikitti varsinkin vasemmassa taivutuksessa (4,5/5,5) ja oikeassa taivutusaste vaihteli lähes koko linjan, vasta ihan loppumetreillä tuli pari ok askelta (4,5/5,5). Pysähdyksen unohdin valmistella mutta tuli silti tasan (6,5/6). Takaosa vaan jäi vähän mikä kostautui peruutuksessa, ei alkanut kunnolla vaan jäi aika epämääräiseksi ja toisen tuomarin mielestä jopa siitä 3-4 askeleesta vajaaksi (5,5/6). Käynnissä muistin ja uskalsin antaa riittävästi ohjaa, kiireiseksi ja vähän jännittyneeksi jäi, mutta lisätyssä käynnissä raami venyy jo vähän, tosin ei vielä kunnolla eteen vaan lähinnä alas ja askel jää lyhyeksi (6/6). Keskikäynnissä tahditti uralle tullessa ja sillä sekunnilla kun erehdyin ajattelemaan tulevaa laukannostoa (6/5). Toinen tuomari sakotti tahdituksen vasta laukannosto-kohdassa, nostokaan tosin ei ollut paras mahdollinen vaan taas tätä takajalat-kipittää-sarjaa (5,5/6).
Keskilaukat ratsastin molemmat ihan vähän käsijarru päällä kun en ollut varma miten ison laukan pystyn kokoamaan takaisin ilman että pudottaa raville. Ensimmäinen keskilaukka kasvoi myös vähän turhan hitaasti mutta Hupi pysyi kokoamisessa suht suorana (5,5/6). Vastalaukkakaarre oli siisti (6,5/6,5) mutta vauhti pääsi vähän kiihtymään enkä hoksannut koota kulmassa takaisin, mikä kostautui sitten äkkiä. Käynnin kautta vaihtoon tulin liian kovaa, etupainoisella hevosella ja vielä aika valmistelematta, tuloksena ravin kautta lähes pysähtyvä ja sitten vasta kävelevä hevonen (5/5). Videon ihan ensimmäisillä sekunneilla näkyy miten ennen rataa pystyin tekemään aivan asiallisen laukka-käynti-siirtymisen, pitikin kämmätä radalla. Toinen keskilaukka oli omasta mielestä vähän vaisu mutta tasaisempi (6/6), ja vastalaukkakaarre tasainen mutta kiireinen (6,5/6). Raviin siirtyminen unohtui taas valmistella ja meni enemmän jarruttamiseksi kuin siirtymiseksi, onneksi oltiin kaukana tuomareista (6/6). Viimeiselle linjalle suoraan ja pysähdys ok (7/6). Alakerta suurimmaksi lähes pelkkää kutosta, C-tuomarilta lennokkuudesta 5,5 mutta M-tuomarilta taas kuskille 6,5. Kommentissa oli jälleen kiitosta siististä ja tasaisesta yhteistyöstä ja toivomisen varaa takaosan kantovoimassa ja ryhdikkyydessä.
Radan jälkeen oli ihan huippufiilis, vaikka ohjelma oli vaikein tähänastisista, niin yhtään varsinaista rikkoa ei tullut (käynnin kautta vaihto ja keskikäynti vähän siinä hilkulla tosin) ja moni ennakkoon vaikea asia sujui paremmin kuin kertaakaan viikolla treeneissä. Alunperin tavoitteena oli saada prosentit jonnekin 55-56% paikkeille, ja heti radan jälkeen uskoin kyllä että siihen päästiin. Hölkkäsin Hupin kevyesti radan jälkeen (ei ollut lainkaan väsyneen oloinen, ei edes juuri hionnut valtavasta turkistaan huolimatta) ja pakattiin Hupi ja mukana ollut tallikaveri-tamma koppiin. Jos kotipihassa jouduttiin pitkästä aikaa turvautumaan liinoihin, niin kisapaikalla herra taas käveli suoraan kyselemättä sisään. Hetken odottelun jälkeen sain käsiini paperi missä oli melkein hämmästyttävä 58.571%. Startattiin loppupäässä ja sijoille tuolla ei sentään ollut asiaa edes sillä hetkellä vaikka muutama ratsukko oli jäljellä, mutta lopulta jäätiin sijoituksesta ja 60% rajasta vaivaiset kuusi pistettä. Vaikka olen ihan ehdottomasti enemmän kuin tyytyväinen suoritukseen (joka muuten ylittää kansallisten kvaalirajankin) niin pieni perfektionisti sisälläni miettii että kyllähän tuolla radalla tuli tehtyä yli kuuden pinnan edestä virheitä. Lopulta sijoitus oli 14./40.
Joka tapauksessa tämä oli hieno tapa lopettaa kisakausi. Alunperin tavoitteena oli päästä kauden lopulla starttaamaan yksi HeA-luokka hyväksytysti, nyt saldoksi tuli kolme HeA-starttia nousujohteisilla tuloksilla, ja lopulta ei jääty kauas 60% rajastakaan. Josko sitä sitten ensi kauden tavoitteeksi ottaisi HeA-sijoituksen aluetasolla - olettaen tietysti että hevonen säilyy ehjänä. Ja sitten joskus tulevaisuudessa sinne suokkikansallisiin?
Maailman paras hevonen jää nyt hetkeksi ansaitulle lomalle vakavamielisistä koulukiemuroista. Allekirjoittanut keskittyy saamaan sen väitöskirjansa kansiin, ja Hupi saa keskittyä harjumaastoiluun ja estehyppelöihin. Jatketaan treenejä sitten taas hetken päästä uudella innolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)