Possuponin päiväkirja

Rakas päiväkirja,

Minulle luvattiin lomaa. Talvilomaa, rokotuslomaa, pakkaslomaa, ei sillä ole merkitystä oikeastaan edes, että millä nimellä tuota kutsutaan, lomaa joka tapauksessa. Lomalla kuuluu pitää hauskaa, eikö vain? Minä olen oikein taitava pitämään hauskaa. Ja sitten kun minä tuolla kovalla työllä ansaitulla lomallani yritän pitää hauskaa koko rahan edestä, niin mitä tekevät nuo kurjat ihmiset? Ne peruvat lomani ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Tämä on niin väärin!

Hupi



Toim. huom. 
Possuponin repertuaariin lisättiin eilen sivuloikkien, yleisen poukkoilun ja sätkyilyn lisäksi ihan uusi temppu. Ilman satulaa ratsastaessa laukannostosta pukki, ja seuraavasta askeleesta liinat kiinni ja pää alas. Onneksi liikesarja loppui tähän, sillä seuraavasta askeleesta olisivat kuskin ja hevosen tiet jo erkaantuneet...

Onkohan tässä mitään järkeä...

...oli päällimmäinen ajatukseni kun torstaina -16 asteessa hytisten vaihdoin villasukkia ratsastussaappaisiin Niihaman maneesin pihassa. Ja vielä vähemmän touhussa tuntui olevan järkeä kun valmennuksen jälkeen tungin kohmeisia varpaita takaisin niihin pakkasesta kohmeisiin villasukkiin ja kirosin hevosta joka ei halunnut lastautua koppiin.

Itse valmennus sentään onneksi jäi ihan plussan puolelle, vaikkei mitään wau-fiiliksiä tällä kertaa tullutkaan. Valmistautuminen oli kunnolla suunniteltu, hevonen edellisenä päivänä oikeinkin asiallinen ratsastaa, ja verkka-aikaa oli Niihamaan varattu reilu puoli tuntia. Kuitenkin jo pitkin ohjin kävellessä huomasi ettei edellisen päivän hyvä fiilis kanna valmennukseen asti, vaan Hupi oli vähän raskaan tuntuinen ja ihan vasemman pohkeen päällä. Oma selkä sentään oli jo suht hyvällä mallilla, ja pystyin istumaan (pientä) harjoitusraviakin alas ilman että sattui. Koko kroppa oli edelleen tosi jäykkä ja koko lantio tuntui olevan vaan iso "möykky" joka ei jousta mihinkään suuntaan vaikka mitä tekisi. Eikä se kiristyvä pakkanen nyt ainakaan auttanut asiaa.

Tehtiin ravityöskentelyssä avotaivutuksia pituushalkaisijalla. Ensin vaihdettiin puolivälissä taivutus puolelta toiselle, ja myöhemmin pidettiin sama taivutus mutta vaihdeltiin asetusta puolelta toiselle. Hupille ihan superhyvä harjoitus on vasemmassa avossa asetus oikealle, saa oikeaa lapaa haltuun vaikka taivutus onkin vasempaan. Toisin päin tehdessä pitää olla tosi tarkkana että oikea pohje on edessä ja vaikuttaa lapaan, koska jo myötäasetuksessakin oikeassa avossa sisälapa "putoaa" helposti. Itse täytyy olla vielä tarkempi siitä, että taivuttava pohje menee läpi eikä hevonen vaan nojaa sitä vasten. Kun muutaman kerran korjasin vähän isommin jalkaa vasten nojailevan hevosen hakemaan ihan itse sen oman tasapainonsa, niin kummasti joutui tekemään paljon vähemmän turhia asioita.

Laukkaa ratsastettiin tällä kertaa ympyrällä, tehden isolle pääty-ympyrälle vuorotellen myötä- ja vastalaukan nostoja käynnistä. Tämä on Hupille tosi vaikea mutta samalla tosi hyödyllinen tehtävä. Laukannostot oli ihan hyviä koko ajan, eikä laukassa ollut juuri eroa laadun tai muodon suhteen myötä- ja vastalaukan välillä. Sen sijaan laukasta käyntiin siirtymiset on se meidän heikko kohta ja kompastuskivi. Hanna pyysi tekemään muutaman kerran peräkkäin aina samaa laukkaa mutta mahdollisimman lyhyinä, ihan kahden tai kolmen askeleen pätkinä. Näin saatiin alas siirtymiset paremmiksi, kun se noston terävyys ja kokoamisaste säilyi vielä. Edelleen ollaan molemmat liian hitaita, kuski antaa liikaa anteeksi ja hevonen käyttää sen armotta hyväkseen. Muutaman kerran tuli kuitenkin fiilistä siitä, miltä homman kuuluisi tuntua. Isoin haaste oli saada Hupi säilymään edes jollain tapaa rentona. Se tarjosi välillä ihan hurjan lyhyttä kaulaa, mitä korjattiin pidemmillä käyntipätkillä ja pienillä ravipätkillä ihan vaan rentoa hevosta hakien. Lopetettiin muutamaan suht ok toistoon, ennen kun hevosella meni herne nenään kokonaan. Vaikeassa tehtävässä ja vähän väsyneenä se alkoi tarjota vaihtoehdoiksi myös pukittamista ja pään ravistelua... Loppuverkassa keskityin vaan saamaan rentoa ja rauhallista liikettä, ja hevosen mahdollisimman tukevasti omalle mukavuusalueelleen, että saatiin lopetettua hyvillä mielin.

Perjantaina Hupilla oli ohjelmassa sitten rokotus, vapaapäivä ja siihen perään vähän kevyempää liikuntaa muutama päivä. Vaikkei se tälläkään kertaa reagoinut rokotukseen lämpöä nostamalla (meille uudesta rokotemerkistä huolimatta), niin ihan jo treeniohjelmankin puolesta pieni kevyt jakso tähän väliin oli paikallaan. Lauantaina tehtiin talutusratsun hommia - vähän erilainen moodi oli hevosella kuin edellisen kerran yhden vapaapäivän jälkeen paukkupakkasella...

Pököpäinen poni pakkasmaastossa

Enpä ole vuosikausiin joutunut miettimään että uskallanko lähteä hevosellani harjulle, mutta eilen piti hetki harkita. Nopeasti kiristynyt pakkanen ja yksi vapaapäivä oli hiukkasen vaarallinen yhdistelmä, kun jo tallin pihasta lähtiessä Hupin silmät loistivat, korvat pyörivät väkkäränä ja askel tikkasi tiuhaan tahtiin pihatietä pitkin.

Käveltiin suht rauhassa reilu kilometri, mutta kun yhden suoran alussa sitten keräilin naruja käsiini, niin sen jälkeen ei sitten hetkeen käveltykään. Edettiin kyllä pitkät pätkät ihan kävelyvauhtia mutta askellajivalikoimasta löytyi vain piffi-paffi-puffi ja pupuloikka. Suoran päästä pääsee toista kautta tallille ja toista kautta harjulle, pienen hetken arvoin ennen risteystä mutta käänsin sitten kuitenkin oikealle harjun suuntaan. Vaikka kyyti oli vähän "bumpy ride" niin päästiin suht siivosti kuitenkin harjulle asti.

Ensimmäisen mäen alla Hupilla meinasi leikata kiinni ihan kokonaan, kun en päästänyt sitä ryntäämään mäkeen täydellä vauhdilla. Askellajivalikoima kasvoi yhdellä, kun vaihtoehdoksi Hupi tarjosi pomppulaukkaa - poikittain... Lopulta löytyi yhteisymmärrys suunnasta ja askellajista, ja kun sitten päästiin etenemään pidempää pätkää ravissa ja laukassa, niin enimmät höyryt saatiin purettua harjun mäkiin. Takaisin tallille palattiin jo selvästi rennommissa fiiliksissä, vaikka vauhtia olikin edelleen melkoisesti.

Muutaman kotikentällä suoritetun sakkokierroksen Hupi kuitenkin tienasi itselleen, että saatiin vähän rennompaa liikkumista myös ravissa ja laukassa vielä loppuun. Energiaa oli kivasti, hetki piti houkutella takajalkoja kunnolla töihin mutta oikein mallikkaita ravi-laukka-ravi-siirtymisiä Hupi kyllä esitti.

Ja niin! Kimblewick-kuuri on selvästi tehnyt tehtävänsä. Tämä maastolenkki tehtiin kolmipalalla, ja ainoa pieni vetokisan alku tuli, kun keskusteltiin pieni hetki siitä että onko alamäkeen menevä metsäpolku hyvä hiittisuora. Muuten Hupi oli kaikesta poukkoilustaan ja innokkuudestaan huolimatta ihan pikkusormella säädettävissä :)

Täytyy kyllä sanoa, että hieman kauhunsekaisin tuntein odotan ensi perjantaina alkavaa rokotuslomaa, jos jo yksi vapaapäivä saa ponin pään näin sekaisin...

Viime talvena pakkasmaastossa.

Voihan selkäjumi

Onneksi kuitenkin ratsastajalla eikä hevosella.

Tuon viime postauksessa olevan videon ratsastuskerralla Hupi esitti laukassa melkoisen railakkaan sivuloikan, kun kentän laidalla oli .... [rumpujen pärinää] ... tynnyri! Se tuijotteli vaanivaa vihollista jo alkuverkassa, pienellä huomautuksella lopetti kyttäämisen mutta laukassa sitten tynnyri ilmeisesti sanoi mur! Oma selkäni oli vuodenvaihteessa ottanut sohvalla löhöämisestä vähän nokkiinsa ja oli aika jumissa, eikä sitten tykännyt oikein tuosta sivuloikasta vaan sanoi naks!

Ratsastaminen auttaa, kaikki liikunta auttaa, ja ongelma on selvästi lihaksessa (luojan kiitos!), mutta kun valmiiksi kieroselkäisellä ihmisellä jumittaa selkä yhdestä kohtaa niin ikävä kierre alkaa aika äkkiä. Selkä ei ole varsinaisesti kipeä, lähinnä tärähdysarka, siis sen tuntuinen kuin jossain tuolla selkälihaksissa olisi mustelma. Toissapäivänä kuitenkin makuuasennossa hiipi pientä ikävää paineentuntua rankaan, mikä aiemmin on ollut useamman viikon tai jopa kuukauden selkäjumikierteen alku.

Ihan juuri nyt ei kuitenkaan olisi aikaa tällaiselle, joten eilen illalla otettiin jämerämmät keinot käyttöön. Yhdistelmä Back On Track - Mobilat - Burana vaikuttaa tämän "yhden yön jutun" perusteella käsittämättömän tehokkaalta, jumi oli aamulla tipotiessään, eikä ainakaan tähän mennessä ole istumatyöstä huolimatta vielä päivänkään aikana palannut. Illalla viimeistään harjoitusravi kertoo totuuden.

Itseluottamus ja miten se rakennetaan

"Itseluottamus tarkoittaa uskoa siihen, että suoriutuu tai selviytyy hyvin siitä, mihin ryhtyy tai joutuu. Itseluottamusta on käsittää omat hyvät ja huonot puolensa"
(Wikipedia)

En varmaan ole kovin pahasti väärässä, jos sanon että sekä oma että Hupin itseluottamus on noussut useammalla pykälällä viimeisten parin viikon aikana. Kun turha taistelu ihan turhista asioista on jäänyt pois, niin kumpikin tuntuu tekevän asioita ihan uudella tavalla.

Itselläni ei ole enää ollut sitä turhaa ja typerää "kaikki mulle heti tänne nyt" -moodia päällä. Koska tiedän että saan Hupin verryteltyä notkeaksi ja pehmeäksi, uskallan antaa sille anteeksi alun huonommat hetket. Ja toisaalta taas Hupi tietää, että se saa yrittää ja erehtyä, ja että se saa (välillä ihan liioitellun) kiitoksen onnistumisesta, se uskaltaa yrittää paljon rohkeammin kuin ennen. Ja onnistuu paljon useammin kuin ennen.

Joka ikinen ratsastuskerta joulun jälkeen on päättynyt siihen, että talliin palaa tyytyväinen kuski ja tyytyväinen hevonen. Välillä selkään kiivetessä alla on ollut raskaasta treenistä vähän jäykkä ja jähmeä hevonen, välillä taas tuulesta ylivirittynyt yksilö, mutta joka kerta ollaan lopetettu tahdikkaaseen ja rentoon liikkumiseen. Turha kyttääminen ja jännittyminen on jäänyt pois, vaikka pilke silmäkulmassa on edelleen tallessa. Ei kai tätä loputtomiin voi jatkua, mutta nautitaan niin kauan kun pystytään.

Näin kai sen olisi pitänyt koko ajan olla. Vaan virheitä näköjään täytyy tehdä että niistä voi oppia.

--

Loppuun vielä pieni (kännykkälaatuinen) videonpätkä muutaman päivän takaisesta alkuverkasta (narut käsiin ja kamera käy, koko pätkä on ekan viiden minuutin aikana kuvattu), kun viimeksi kirosin ettei sitä hienoa liikettä tarttunut videolle asti. Ihan niin letkeää ei ollut nyt, vieras ulkokenttä oli vähän jännä paikka, mutta onhan tuossa liikkeessä nyt jo Ihan Oikea Tahti. Eikä roiku kädellä. Seuraavaksi opetellaan venyttämään verkassa ihan oikeasti kunnolla pitkälle kaulalle, vähän turhan kasassa liikkuu vielä noin alkuverkaksi. Hupi dippaa mielellään kyllä vaikka kuinka eteen ja alas, muttei oikein osaa tai uskalla jäädä sinne. Tai ei ole osannut, nyt alkaa (miljoonien toistojen ja kehujen myötä) vähitellen hoksata mitä haetaan.

Kevenee - molemmista päistä

Kyllä se vaan pitää paikkansa, että peiliin katsominen auttaa, ja ongelman myöntäminen on monesti se isoin askel kohti ratkaisua. Pari kertaa olen tehnyt kentällä treenin ainakin osittain kimblewickillä, ja kyllä vaan on ihan eri hevonen alla jo nyt. Huonoja ratsastuskertoja on ollut viime postauksen jälkeen tasan nolla kappaletta, hyviä sitten senkin edestä.

Ensimmäinen testi oli viime viikolla, kun sisko tuli yhden lapsen mittaisen tauon jälkeen taas ratsastamaan. Hupi oli ollut edellisenä päivänä vuokraajan mukaan... ...no sanotaan vaikka että ei varsinaisesti mikään nautinnollinen ratsastettava, joten ajattelin käydä vähän kyydissä ennen kun päästän siskon selkään. Aikaa säätöjen kohdilleen saamiselle oli vajaa puoli tuntia, joten tein sitten verryttelyt ja ihan pienen palan laukkatyöskentelyä kimblewickillä ja vaihdoin sitten kolmipalaan vähän ennen kuin sisko tuli. Ja kyllä oli kevyt ja ryhdikäs hevonen alla. Laukassa tosin virtaa oli siinä määrin, että kun Hupi takaosaa ulos heittäessään törmäsi ulkokädessä olevaan raippaan niin keveyttä löytyi sitten melkoisesti myös sieltä toisesta päästä hevosta. Monesti pienen (ja varsinkin suuren) pukin jälkeen laukka paranee kyllä sitten samantien, joten pitää vaan opetella pitämään jalka lähellä ja ratsastamaan tehokkaasti noissakin tilanteissa.

Superhyvän laukkapätkän jälkeen pidettiin pieni lepopaussi ja vaihdettiin suitset pikapikaa. Ennen kuin sisko saapui tallille, niin kiipesin vielä selkään sen verran että ehdin todeta keveyden ja muidenkin säätöjen olevan tallessa myös kolmipalalla. Oli myös kiva katsella pitkästä aikaa vierestä Hupin liikkumista: kun takaosa kantaa eikä laahaa niin kummasti laajenee liike. Alkusyksyn puoliköpö ravi oli nyt jo ihan kivan näköistä. Harmi että vesisade oli niin kova etten uskaltanut ottaa videonpätkää.

Eilen sitten oli vielä "lupaavammat" lähtökohdat, kun takana oli pari vapaapäivää ja yksi harjumaastoilu. Hupi oli sen tuntuinen, että normaalisti olisi saatu aikaan luultavasti ensin vetokisa ja sitten paha mieli molemmille. Nyt kun vetokisa ei ollut vaihtoehto (kummallekaan), niin pienestä alkukankeudestaan huolimatta hevosen asenne työntekoon oli ihan täysi kymppi. Itse taas yritin kiinnittää erityistä huomiota siihen että käsi on nopea, myötäykset vaikka vähän liioiteltuja, ja että heti kun hevonen edes yrittää tehdä oikein, niin se saa ihan valtavat kehut. Kolmen vartin jälkeen talliin käveli tyytyväinen hevonen ja ehkä vielä tyytyväisempi kuski. Tänään testataan sitten kolmipalalla, että säilyykö tuo hyvä fiilis tähän päivään.