Hupi oli siis saanut pitää puolisentoista viikkoa hyvin kevyttä, liikutus koostui lähinnä maastoilusta, ilman satulaa hölköttelystä sekä alkeisratsun hommista. Varsinkin viimeisessä kohdassa Hupi oli ihan elementissään, kun kaverin puolisen vuotta ratsastusta harrastanut hyvin arka 7v likka kiipesi kyytiin. Alkuun piti pitää koko ajan tiukasti hevosesta kiinni kun tyttöä selvästi jännitti, mutta lopulta seisoskelin itse kentän laidalla melkein tippa linssissä kun tyttö keventeli itsekseen ympäri kenttää. Hupilla oli hyvin keskittynyt ilme, se selvästi tiesi että nyt on kallis lasti kyydissä ja täytyy olla varovainen, likalla taas oli hymy korviin asti, onnistumisesta ja uskaltamisesta.
Sunnuntaina palattiin kuitenkin takaisin ruotuun ja töihin. Alunperin olin suunnitellut maneesireissua, mutta koska kenttä oli niin hyvässä kunnossa kun lumipohja vaan ikinä voi olla, niin en sitten viitsinyt turhaan lähteä kauemmas. Alku meni vähän keskustellessa, että tarvitseeko tehdä töitä vai voisiko vaan hölkötellä menemään niin kuin tähänkin asti. Tein pitkät verryttelyt ja tauotin työskentelyäkin noin kymmenen minuutin jaksoihin ja pidin aina pienet lepokäynnit välissä. Joka kerta kun keräsi narut takaisin käsiin niin pari kertaa sai huomauttaa että kyllä, edelleenkin tehdään töitä, mutta toisaalta joka kerta hevonen oli aina aavistuksen parempi kun edellisellä jaksolla. Vähän silti oli koko ajan käsijarru päällä, Hupi ei antanut ihan kaikkeaan vaan yritti vähän väliä lintsata joko heittäytymällä makaamaan ohjalle tai liiraamalla lapa ulkona.
Lopulta olin raviin sen verran tyytyväinen että uskalsin ottaa muutaman laukannoston. Meille laukka lumipohjalla on ollut aina aika hankalaa, Hupi heittäytyy helposti etupainoiseksi ja sitten loppuu pito. Sen täytyy olla siis jo aika hyvällä mallilla että laukkaa pystyy oikeasti työstämään, huonon laukan ratsastamisesta kun ei ole ainakaan mitään hyötyä, päinvastoin. Jatkoin laukassa samalla periaatteella, ohjalla ei roikuta hetkeäkään, mieluummin vaikka sitten nuppi ylös vaikka kaula lyhenisikin ja muoto aukeaisi, mutta kuuppa täytyy jaksaa kantaa itse. Hannan ohjeiden mukaan pyrin edelleen korjaamaan hevosen ryhtiä ja tasapainoa asettamalla ulos ja käyttämällä nopeasti perään ulkopohjetta, varsinkin vasemmassa kierroksessa.
Mitään kouluradalle kelpaavaa laukkaa tuskin tuli askeltakaan, mutta siitä huolimatta muutamat lyhyet laukkapätkät tekivät tehtävänsä. Oli nimittäin sitten ihan eri hevonen alla sen jälkeen. Ihan kuin kaikki palikat olisi loksahtaneet paikoilleen, oikein tunsi takapuoleen asti kun moottori alkoi toimia kunnon kierroksilla, ja ravi oli ainakin kertaluokkaa parempaa kuin ennen laukkaa. Tein muutamat pienet temponlisäykset ja pohkeenväistöt, ja kun kaikki tuli nappia painamalla niin lopetin sitten siihen paikkaan. Vaikka niiiiiiin kovin olisi tehnyt mieli jatkaa vielä töitä ja kokeilla että mikä kaikki onnistuu, niin se ei olisi ollut kovin reilua sitä satulan toisella puolella olevaa kaveria kohtaan. Oltiin kuitenkin yhteensä liikkeellä verkat mukaan lukien puolisentoista tuntia ja Hupi oli lopettaessa aivan märkä hiestä (ja niin oli muuten allekirjoittanutkin).
Voitonlunastus tapahtui sitten seuraavana päivänä. Jo alkukäyntejä maastossa pitkin ohjin kävellessä oli jotenkin hyvä fiilis, ja samalla hetkellä kun keräsin ohjat käsiin niin tiesin että tänään sujuu. Hupi oli heti kuulolla, kevyt ja nopea, ja koko ajan odotti että mitä pyydän seuraavaksi. Nimenomaan odotti, edellispäivänä olin kaverille nauranut hevosen malttamattomuutta, "tää tarjoaa mulle kuusi kuuta ja saturnuksen renkaat mutta kun mä haluaisin ihan vaan pelkkää käyntiä".
Hetki meni vertymiseen edellispäivän jäljiltä, mutta pienistä jumeista huolimatta Hupi kantoi kuitenkin itsensä koko ajan. Venytti mielellään vähän pidempään muotoon, mutta nousi heti takaisin kun vähän vihjasi. Edellispäivästä viisastuneena otin laukannostot mukaan melko nopeasti, ja efekti oli ihan sama, terävyyttä tuli heti lisää muuhunkin työskentelyyn. Kentän pohja oli vähän liukkaampi kun eilen, joten paljon en laukassa uskaltanut tehdä, sen verran kuitenkin että sain toivomani efektin.
Pienten välikäyntien jälkeen jatkoin ravissa, aloittaen lempitehtävälläni joka eilen aiheutti yllättävänkin paljon ongelmia. Tehtävän perustana on ihan tavallinen kolmikaarinen kiemuraura, johon joka kaaren sisälle teen voltin (tai useammankin), ja taas kaarta vaihtaessa ja suoristaessa esim muutaman askeleen käyntiin siirtymisen. Eilen ongelma oli se, että Hupi joko juoksi alta pois kovalla kiireellä, valuen lapa edellä kohti uutta suuntaa, tai sitten yritti arvailla että mitä mahdollisesti haluan kaarten väliin. Nyt kun maltti oli mukana niin tehtävää sai vaihdella ihan vapaasti ja hevonen odotti.
Väliin taas pienet lepokäynnit ja lopuksi vielä ravissa tehtävää, jossa tein pitkän sivun alkuun voltin, ja jatkoin sen jälkeen joko pitkän sivun avotaivutuksessa tai sitten käänsin diagonaalille temponlisäykseen. Avotaivutukset sujuivat molempiin suuntiin yllättävänkin hyvin (peili olisi tietysti kiva niin näkisi että taipuuko hevonen ihan oikeasti vai poikittaako vaan, tasapaino ja tahti säilyi joka tapauksessa), temponlisäykset olivat selvästi parempia kuin eilen. Heti ensimmäinen oli tosi hyvän tuntuinen, en vaan saanut enää sitä toistettua yhtä laadukkaana vaan loput olivat selvästi etupainoisia. Kipitys on sentään vähentymään päin. Pitäisi varmaan laittaa diagonaalille alkupäähän muutama ravipuomi niin saisi suunnattua liikettä paremmin ylöspäin.Joka tapauksessa tämän ratsastuskerran jälkeen se jolla oli hymy korviin asti, oli allekirjoittanut. Edellispäivän maltti maksoi itsensä takaisin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti