Vihdoinkin kunnon talvikelit

Suomen on/off-talvi näytti taas parempaa puoltaan, kun se toivomani lumisade tosiaankin lauantaina tuli. Vähän mietin kyllä harrastamisen mielekkyyttä puskiessani lumimyräkän läpi maneesille, mutta nyt alkuviikon upeilla pakkaskeleillä olin kyllä enemmän kuin kiitollinen lumesta.

Kentän pohja oli lumisateen jäljiltä suorastaan erinomainen, ja aurinkokin paistoi vihdoin taivaan täydeltä, joten rapsakasta pakkasesta huolimatta en edes harkinnut maneesille lähtemistä. Sen sijaan kaivoin pitkästä aikaa kameran työhuoneen perältä mukaan tallille. Vuokraajalla ja Hupilla on jokin maaginen yhteys kuvien suhteen, ja heti kun vakiesittäjä ei ollut paikalla niin Hupin kiinnostus poseeraamiseen oli melko lähellä nollaa.

Muutama kuva saatiin, mutta varsinkin rakennekuva on kyllä kaukana hyvästä, kun ryhti on mitä on niin ratsuhevosesta saadaan hyvin helposti lyhytkaulainen, matalajalkainen ja pitkärunkoinen maatiaishevonen (mitä se kai kyllä tosiasiassa onkin?). Laitoin nyt kuitenkin esille ja itselle muistiin, kun alkaa taas kroppa pyöristyä aika mukavasti oikeista paikoista. Vasta jälkeenpäin kuvia katsoessani tajuan miten järkyttävän kuiva se kevään sairastelujen jälkeen oikeasti olikaan. En tiedä kehtaanko edes vertailukuvia laittaa...

Pakkaspäivien liikunnat suoritettiin asiaankuuluvalla tavalla eli ilman satulaa. Luojan kiitos huomenna lauhtuu, kolmatta päivää ei takapuoli olisi enää kestänyt. Paksu villaloimi oli välissä, mutta selkäsauma osuu luonnollisesti selkärangan päälle, ja Hupilla on kuitenkin suomenhevoseksi ihan kiitettävän kokoinen säkä. Maanantaina tein pääasiassa ravissa taivutuksia ja jumppaa joka suuntaan, ja totesin hyvin nopeasti että se vanha tuttu vinous on taas palannut ja hyvin selkeänä. Väistöt vasemmalle olivat erittäin vaikeita, ensin jopa siinä määrin etten saanut pohkeeseen käytännössä mitään reaktiota. Purettiin koko homma palasiin ja aloitettiin ihan perusasioista, apu ja reaktio. Tein käynnissä väistöjä uraa pitkin nenä aitaa kohti jarruna, ja pyysin väistämään. Kolme varttia jumppaa paransi tilannetta muttei ratkaissut kuitenkaan.

Tiistaina jatkettiin samalla jumppateemalla. Tein ensin pitkät verryttelyt ravissa ja laukassa, että paikat on varmasti kunnolla lämmenneet. Sitten ympyrälle oikeaan kierrokseen ja varovasti vastataivutukseen. Ensin oli pelkän asetuksenkin saaminen läpi käynnissä hankalaa, ja kiitos piti antaa jo yhdestä ristiaskeleesta. Hupi jännittyi, tiputti selkää alas, tarjosi pikkuravia ja pullautti oikeaa lapaa ulos. Ravissa oli turha yrittääkään. Ja sitten tapahtui taas se mystinen *naps* ja yhtäkkiä ristiaskeleet tulivat kevyestä pyynnöstä ja helposti, selkä ylhäällä ja pyöreänä. Siirsin raviin ja kokeilin: lähes yhtä helppoa. Jännittymisestä ei ollut enää merkkiäkään, sen sijaan Hupi tarjosi vastataivutuksessa jopa pidempää muotoa ja pärski silmin nähden tyytyväisenä. Venytti eteen-alas kun annoin tilaa, ja tuli takaisin ja taipui kun pyysin. Joku lukkohan tuon on pakko olla, kun aukeaminen tapahtuu niin yhtäkkiä. Mikä, missä ja miksi, sen kun tietäisi. Tämä sama on siis tapahtunut aiemminkin, viimeksi viime kesänä. Mutta ainakin täytyy olla kiitollinen, että se on aina auennut vastaavalla jumpalla. 

Tarkkasilmäinen Hupi bongaa Jotain Jännittävää

Iloittelun ja riekkumisen sijaan Hupi tarjosi liinassa omaehtoista venyttelyä. Ei paha.

 Söpöläinen. Ja "ihan ite klippasin" -kaulakarvatuherot...

Lyhytkaulainen, pitkärunkoinen, matalajalkainen maatiaishevonen?

Vuodenvaihteen maastoilut

Alunperin tein kaikenlaisia kunnianhimoisia treenisuunnitelmia joulun seudulle, kun olen ennätyspitkään lomalla. Lopulta homma on mennyt niin, että Hra Hevonen on käynyt maneesilla tasan kerran (vuokraajan kanssa) ja muuten on humputeltu pääasiassa maastossa. Jälkikäteen on helppo sanoa, että sekä oma että hevosen pääkoppa kaipasivat pientä nollausta, joten mitään omantunnontuskia en tästä todellakaan pode.

Toissapäivänä kokeilin vähän kentällä säätöjä, ja hyvin oli kohdillaan. Varsinkin takareissa on tullut taas se ahaa-elämys loman aikana: kokoaa, polkee, kohoaa etuosastaan ja on kevyt kädelle. Pientä hienosäätöä vaatii toki, mutta suurimmaksi osaksi ne asiat mitä ennen joulua treenattiin, on ihan hyvällä mallilla. Ja siis, eihän me nyt sentään ihan vaan lomailun kannalta olla otettu, vaan:

Hupi sai myöhäisenä joululahjana uuden paksumman talliloimen, ja on muuten istuvin takki ikinä. Ei valu, ei kinnaa, ei kiristä vaan istuu kuin valettuna. Nyt tarkenee paukkupakkasetkin. Jotain Amigoa olen aiemmin sovittanut, eikä mielestäni istunut ollenkaan, mutta en tiedä oliko sitten vika loimessa vai sovittajassa, koska ei tämä Amigo Mio niin erimallinen mielestäni ole. Päällikangas on aika ohut, mutta Hupi kun ei karsinassa piehtaroi niin luulisi kestävän. Jos kestää niin pistetään tilaukseen saman loimen kevyempikin malli.

Kuvassa näkyvästä kellonajasta (iltaysi) ja koko päivän pk-seudun reissun jälkeisestä väsymyksestä huolimatta lähdin vielä juoksuttamaan Hupin, ja hyvä niin. Kuvassa näkyy nimittäin myös Hupin se aavistuksen liian terävä ilme, mikä yleensä tietää jotain jännittävää. Yhden (1) vapaapäivän jälkeen pakkaspirteä poni oli kerännyt virtaa siinä määrin, että liinan päässä esitettiin ihan kaikki mahdolliset liikkeet. Kiitin itseäni periaatteesta, että ilman hanskoja ei juoksuteta ikinä-koskaan-milloinkaan (ei sillä että talvipakkasella tulisi noin muutenkaan mieleen), molemmat hanskat oli session jälkeen kämmenestä puhki, kun hevonen oli ottanut ympyrältä muutamat lähdöt tangentin suuntaan pierupukeilla höystettynä. Mutta ai että se oli tyytyväinen itseensä tämän energianpurkusession jälkeen.

Jos on sovittu maasta käsin tehtävä harjulenkki porukalla, niin sinnehän lähdetään vaikka tulisi kissoja ja koiria taivaalta. Lumimyräkästä huolimatta kolme hevosta ja kolme akkaa lähti harjunmäkiä kohti, ylämäet ja lumihanki yhdistettynä on vaan kiva mauste ja tehoste treenille. Eipähän tarvitse lähteä enää itse lenkille, ja samalla tulee hevonenkin liikutettua. Ei tosin ehkä ole kovin mieltä ylentävää että hevosten kevyt kävelypäivä on akkojen hikilenkki. Harjun päällä kuudesta kiipeilijästä kolme puuskutti ja kolme ei...

Jouluaattoaamun maasto tehtiin porukalla kävellen naapuruston ympäri, ja vietiin samalla pienet paketit lähimmille naapureille. Hupilla meinasi pari kertaa leikata kiinni kun kaverit ei etene, ja parissa kohdassa esitettiin pieniä tanssiaskeleita. Joskus olin joulumaastossa ilman satulaa, onneksi en tällä kertaa. Rauhallisia pitkiä käyntimaastoja on harrastettu joulun tienoilla muutenkin useaan otteeseen, välillä kovien pakkasten ja välillä kovien pohjien vuoksi. Ja pari tuntia reipasta rentoa käyntiä tekee takuuvarmasti hyvää.

Välillä ehti tulla lunta sen verran reilusti täällä Pirkanmaallakin, että päästiin kunnon reippaille maastolenkeille. Yhdellä kerralla tehtiin vähän intervallityylisesti noin kymmenen minuutin pätkissä vuorotellen käyntiä ja ravia tai laukkaa, reippaassa tempossa ja hyvässä muodossa (vähän keskiaskellajeja ajatellen).

Sports tracker on kyllä ihan loistopeli, hauska katsoa jälkikäteen vauhteja. Käynti on tasaisesti koko ajan ihan loppua lukuunottamatta 6-7 km/h. Ensimmäisellä ravipätkällä tallilta pois päin mennään n. 12 km/h ja takaisin tullaankin jo 14 km/h, yksi jalankulkijan ohitus ja kääntöpaikalla hidastaminen näkyy myös. Välikäyntien jälkeen otettiin mutkaisemmat pätkät tienylityksineen ravissa, ja sitten suoralla mennen tullen laukkaa. Hupi oli kivan kevyt ja kuulolla, ja molempiin suuntiin tempo pysyy tasaisena, laukassa nopeus on n. 20km/h. Viimeisellä välikäyntipätkällä näkyy kaksi mörköä (pysähdykset ts. sivuloikat), ja sekä ravi- että laukkapätkillä jouduttiin ohittamaan kävellen jalankulkijoita useampaan otteeseen. Tunnin ja vartin lenkille tuli mittaa yhteensä reilu 10 kilometriä, ja ylimääräiset pöllöenergiat jäivät matkan varrelle.

Tällä hetkellä tuntuu kolmen päivän takainen lumimaasto kovin kaukaiselta, kun ikkunasta ulos katsoessa näkyy vain vihreää nurmikkoa ja jää-loska-mössöä. Toivoa sopii, että huominen lumisade-ennuste pitää paikkansa, että saadaan vähän edes valkoista maahan ennen pakkasia.

Hyvää Joulua!

Koti siivottu ja koristeltu, lahjat viimeisiä vaille paketissa, kinkku paistettu ja kohta myös maistettu. Hyvää Joulua kaikille!

Kuulumisia Teivonmäeltä

Hupi olisi varmaan ottanut joululahjaksi mieluummin porkkanasäkin tai pari, mutta ei näyttänyt pistävän pahakseen kylpyläreissuakaan. Käytiin siis jälleen vierailulla Teivossa Ekohepon vesimatolla. Aikataulu- ja muistakin ongelmista johtuen hieronta vähän lykkääntyi, ja kun tämä tilaisuus tarjoutui niin en jäänyt miettimään. Syksy on treenattu ihan kunnolla, ja viime viikkoina Hupin vinoudet ovat alkaneet taas korostua. Vesimatto on ollut oikeastaan vielä hierontaakin tehokkaampi suoristaja, joten kaverin kyytitarjous tuli aivan täydelliseen aikaan.

Alkuun Hupi olikin matolla selvästi taas "pitkin seiniä", peppu oikealla ja vasen kylki lähes laitaa vasten. Jo viidessä minuutissa alkoi kuitenkin jo selvästi tapahtua suoristumista, ja session lopuksi hevonen käveli täysin symmetrisesti. Viime kerran tapaan Hupi oli matolla 40 minuuttia, josta alkua ja loppua lukuunottamatta vesi oli vähän alle polveen asti ja vauhti vajaa 70 m/min. Ei pistä puhaltamaan eikä hikoamaan, mutta syvät lihakset joutuvat töihin tehokkaasti ja symmetrisesti. Viimeksi Hupi tuntui vesikävelyn jälkeen selvästi suoremmalta jopa viikkoja, toivottavasti saadaan sama efekti aikaan tälläkin kertaa.

Hupi oli muuten matkustanut edellisen kerran syyskuussa, mutta käveli mennen tullen koppiin kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Paluumatkalle lastatessa meinasi tulla jo vähän hätä, kun ensin joutui odottamaan ulkona ihan yksin tarhakaveri-tyttöystävää, ja huuteluihin vastasi vain ihan vieraat hevoset. Ja sitten kun tyttöystävä lopulta tuli ulos niin se menikin jo samantien koppiin, ja muka olisi pitänyt malttaa odottaa omaa lastausvuoroa.

Sisäänpääsyä odotellessa oli aikaa ihmetellä radalla treenaavia ravureita. 

Ps. Olen edelleen aivan rakastunut tuohon Horse Comfortin villaloimeen...

Eteenpäin mars. Lopussa mentiin jo aika viivasuoraan. Ja juu, ihan ite 

klippasin, ja sen kyllä huomaa, vinot kolmiot ja kaikki ;)

Neopreenihuput nolottaa?

Sama hevonen, joka ennen säikkyi ja pelkäsi kovia ääniä, odotteli kaikessa 

rauhassa kotiinlähtöä vesimaton pauhatessa viereisessä huoneessa.  

Ja hörisi vieraille ruunille ja kerjäsi namia kaikilta ohikulkijoilta...

Perjantai-illan askareita

Voihan ruunan intiimihygieniaongelmat. Pintapuolisellakin (viuhuvia takakaviota väistellen suoritetulla) pikapesulla kävi selväksi, että Hupin pissaongelmat eivät varmaankaan olleet ihan pelkästään kuivumisesta johtuvia (kiitos vaan vihjeestä Sanna).

Hupi teki kuitenkin melko selväksi että rauhottamatta ei pesua ainakaan loppuun asti ja huolella suoriteta, joten perjantai-illan ohjelma oli selvä. Allekirjoittanut toimi välittäjänä ja haki eläinlääkäriltä alaikäiselle ruunalleen perjantaipullon (domotuubi). Eläinlääkärin ohje oli käyttää pesuaineena erittäin laimeaa mäntysuopaliuosta (no eipä kyllä olisi ensimmäisenä tullut mieleen) ymmärsin että sen vuoksi ettei se kuivata ihoa niin voimakkaasti. Ruokaöljyllä voi voidella paikat ettei kuivu ikävästi. Jos näyttää tulehtuneelta niin betadinepesua (ja mahdollisesti sitten sulfakuuria). Joten tälläisellä setillä lähdettiin viettämään perjantai-iltaa. Laskeskelin että kun rauhotan hevosen heti neljän jälkeen, niin se ehtii varmasti toipua riittävästi ennen ysin maissa jaettavia iltaheiniä.

Rattoisan perjantai-illan tykötarpeet

Ujon suomalaisen miehen estot hävisivät humaltumisen myötä, ja pääsin pesemään paikat hyvässä yhteisymmärryksessä. Pari kertaa Hupi yritti viuhtoa takakaviolla, mutta liikeradat olivat sen verran hitaita ja hataria, ettei kaviosta suurta vaaraa ollut. Toivottavasti olisi nyt lopulta tämä episodi tällä ohi.

Ja kun kerran olin vauhtiin päässyt ja hevonen oli edelleen tukevasti rauhotettu, niin päätin sitten samalla klipata lähes parisenttiseksi (!) kasvaneen karvan. Hupi on helppo klipata ihan rauhottamattakin, mutta koska se vähän kuitenkin jännittää toimenpidettä, niin olihan tämä helpompi näin. Viimeistelyt jätin suosiolla toiseen kertaan, kun klippauksen aikana vähitellen heräilleen hevosen kärsivällisyys alkoi olla selvästi finaalissa. Se myös selvästi vähän paleli (isojen lihasten päällä olevasta viltistä huolimatta) kun rauhotteen vaikutus loppui ja karvat lähtivät samaan aikaan, niin katsoin parhaaksi paketoida Hupin loimen alle, ja jättää odottelemaan iltaheiniä.

Perjantaikänni päällä

Ajattelemisen aihetta

Bloggerin lukuluetteloon pompahti aivan loistava teksti kokoamisesta:

http://tmipulliainen.blogspot.fi/2014/12/kolme-ohjetta-kokoamiseen.html

Pari kohtaa, mistä tunnistin meidän ongelmat tai valmennuksissa esiin nousseet asiat:

"Hyvin moni hevonen nimittäin ennen kulmaa siirtää painopisteensä kohti sisäetujalkaa, vaikkei poistuisikaan ratsastajan valitsemalta reitiltä."
Miten monta kymmentä (sataa) kertaa olenkaan palannut takaisin harjoitukseen, missä teen pysähdyksiä tai siirtymisiä ennen ja jälkeen kulman, että saan palautettua hevosen takaisin tasapainoon ja pois sisäpohkeen päältä makaamasta.

 "Ratsastaja, joka ei anna hevosen erehtyä, on usein sama ratsastaja, joka ei saa hevostaan koottua."
Korvat punottaen kuulen varsin elävästi korvissani Hannan "älä auta sitä noin paljon, anna sen tehdä virhe" -ohjeen. Oikeanlainen kokoaminen on asia, mitä Hupin kanssa edelleen vasta opetellaan.

"Ratsasta hevosen rintakehää"
 Tästä ajatuksesta sain kiinni aivan uudella tavalla maanantain valmennuksessa, mutta täytyy pureskella vähän tarkemmin palasiin että saan tuotettua tekstiksi ulos. Palataan tähän vielä.

Mystisiä oireita

En muistanutkaan että hevosenomistajan pitäisi olla salapoliisi tai vähintäänkin ajatustenlukija. Viime viikolla olisin taas ollut onnellinen, jos olisin pystynyt kysymään Hupilta että mikä on hätänä. Tai pystyinhän minä, muttei se vaan vastannut mitään. Tällä hetkellä näyttäisi siltä että mysteeri on selvitetty, mutta seuraillaan vielä tilannetta.

Oireet

Keskiviikkona ja torstaina ratsastaessa täysin ”selätön” ja hakee useaan otteeseen pissaamisasentoa muttei saa tiristettyä oikeastaan mitään pihalle. Tiistaina ollut vesiripulilla. Juotettu siksi tarkemmin, juo suht ok muttei suostu kuitenkaan juomaan juuri yhtään ylimääräistä normaaliin nähden. Pissaa niukasti. Syö ok, kakkaa ok, ei ole mitenkään erityisen löysällä vatsastaan. Pirteä, olemukseltaan ihan normaali oma itsensä.

Diagnoosivaihtoehdot

Kuivuminen, virtsakivet, mahahaava, hiekkaa mahassa, selkäongelmat, mikä-ikinä-vaan-maan-ja-taivaan-väliltä. Oireet alkoivat kuitenkin kuin napista painamalla, yhdessä päivässä, joten mahahaava-vaihtoehtoon en oikein jaksa uskoa. Hiekka on hoidettu juuri pari-kolme viikkoa sitten pois, eikä oireilu muutenkaan täsmää siihen miten tämä on hiekkaa oireillut. Tarha on jäätynyt epätasaiseksi joten on voinut selkänsä niksauttaa. Toisaalta pissaamisvaikeudet kyllä viittaisivat kuivumisen, virtsakivien tai munuaisongelmien suuntaan.

Kotidiagnosointi (aina yhtä toimivaa…)

Torstai-iltana lähti juomaan kunnolla, ja joi kaiken mitä tarjosin. Pissasi vieläkin huonosti mutta nyt joi ratsastuksen jälkeen reilun tunnin sisällä reilusti yli tuplamäärän normaaliin nähden. Reilusti (melassi)vettä, reilulla kädellä suolaa+elektrolyyttejä, yöjuotto automaatin sijaan astiasta ja sormet ja varpaat ristiin. Aamulla oli karsinassa ”tulva” vastassa, joten pissakin kulkee. Viikonlopun aikana alkoi vaikuttaa kaikin puolin normaalilta, eilen ratsastaessa ei mitään oireita, vaikka yritin suorastaan provosoida tilanteita missä ke-to oireili. Selkä ihan eri tavalla töissä, koko hevonen tuntui tiiviimmältä ja kokosi mielellään.

Mitäs nyt?

Seurataan ja tarkkaillaan. Yöksi vettä astiaan ettei ole automaatin varassa. Tänään valmennukseen kokeilemaan miltä tuntuu ja näyttää. Hanna näki oireilun torstain valmennuksessa, ja kaveri keskiviikkona, joten en ole pelkästään oman mielipiteeni varassa. Reiluhkon C-vitamiinikuurin meinasin varmuuden vuoksi tuupata menemään, siitä kun ei ole mitään haittaakaan, ja jos jotain virtsakivien tapaista tai pientä tulehdusta on päällä niin voi olla jopa apua. Ruokinnasta on jätetty kalkki pois kivennäisen vaihduttua, voisi kokeilla palauttaa takaisin. Hieroja on tulossa loppuviikosta, joten saadaan tsekattua lihaksistonkin tilanne (ja tietyt akupisteet, kiitos moniosaavan tutun hierojan). Oli tarkoitus klipata sunnuntaina uudelleen, mutten nyt uskaltanut sitten kuitenkaan. En halua vetää karvatonta jumiin selästään, palelluttaa munuaisia tai pahimmassa tapauksessa klipata sairaslomalaista. Katsellaan viikon päästä uudemman kerran, siihen asti mennään karvaturilaan kanssa.

Ota näistä nyt sitten selvää…