Pakkomaastoilua muttei pakkopullaa

Koska vieläkään ei ole maneesille asiaa mennä ja kenttä jäätyi pakkasten myötä koppuraiseksi ja käytännössä aika lailla käyttökelvottomaksi, niin maastoilu on ollut ainoa vaihtoehto. En ole varma kummalla meistä on lopulta ollut hauskempaa, mutta ainakaan vielä kenttätyöskentelyä ei ole tullut ikävä.

Vielä maanantaina oli pakko pitäytyä vaan kävelyssä, kun kaikki paikat olivat ihan kivikovaksi jäätyneitä. Pikkupakkanen, hiljainen metsä, kuuraiset puut ja uskomattoman kirkas kuutamo antoivat kuitenkin melkoisen hienot puitteet harjulenkille.

Seuraavana yönä tulikin sitten sen verran lunta että harjureitit pehmenivät pinnastaan vähän, ja parhaissa paikoissa pääsi ihan laukkaamaankin. Käytiin parin kaverin kanssa kevyt maastolenkki. Ensimmäistä kertaa sairaslomansa jälkeen liikkeellä ollut influenssatoipilas käveli toki vain, me muut käytiin yksitellen ravaamassa ja laukkaamassa pari mäkeä, niin ettei tarvinnut muutenkin hetkittäin vähän kuumana käynyttä toipilasta jättää yksin. Ensimmäiselle laukkapätkälle Hupi lähti vähän vastahakoisesti, vähän kysellen että miks me mennään tänne kun noi muut menee eri suuntaan. Toisen mäen alla ei sitten tarvinnut enää kysellä että mennäänkö, sen verran oli intoa piukassa hevonen.

Miinuspuolelle sen verran että ensimmäinen hokinpolkemakin on sitten saatu tälle talvelle, aika ilkeästi toisen etusen eturuunulle ihan kavionrajaan. Haava oli siisti, mutta täytyy putsata tarkkaan, seurata ja toivoa ettei lähde tulehtumaan.

Loppuun vielä muutama kuva ensimmäiseltä lumimaastolta.

Joku on menossa väärään suuntaan?

Kaikki samoin päin ja lähtövalmiina.

Hörökorva harjulla.