perjantai 10. syyskuuta 2010
Kansikuvapoika
Laitetaanpa nyt tämä tänne vielä ihan omana erillisenä merkintänään. Mulla on julkkisponi!
Iso ilo kolmesta askeleesta
Pe 10.9.2010
Jos viime viikko kului käytännössä kokonaan maastoilun merkeissä niin tällä viikolla herra hevonen joutui heti alkuun kolme päivää tekemään vakavamielistä työtä kentällä. Olen yrittänyt jaksottaa hommat niin että kun maastoillaan niin maastoillaan useampi päivä putkeen ja toisaalta kun taas tehdään kentällä hommia niin tehdään sitten niitäkin muutama päivä perätysten. Yleensä maastoilujakson jälkeen ensimmäinen päivä menee siihen että hevosen saa taas kunnolla avuille ja taipuisaksi, toisena päivänä loppupuolella alkaa olla jo kiva ratsastaa ja kolmantena pystyy tekemään vaikeampiakin asioita. Melkein tällä sapluunalla mentiin nytkin.
Maanantaina siis kentällä ihan perusjuttuihin keskittyen. Jalasta eteen (heti eikä huomenna) ja paljon kaaria kunnolla taivuttaen. En juurikaan tainnut edes istua alas satulaan vaan ravit mentiin keventäen ja laukat kevyessä istunnassa, pääasia että liike on isoa. Viimeiset minuutit oli jo ihan helpon tuntuista menoa, joten lopetettiin siihen.
Tiistaina meinasi ensin epätoivo iskeä kun Hupi ei alkuun tuntunut pätkääkään paremmalta kun edellisenä päivänä. Sitkeästi tein ravissa temponvaihdoksia, pyysin niin hidasta ravia kun ikinä pystyin pudottamatta käyntiin (että joutuu oikeasti keräämään takajalkojaan mukaan hommiin) ja päästin siitä takaisin eteen isompaan raviin, niin jossain kohtaa kuului naks, ja poni oli kevyt ja oikein päin. Tähän meni vaan tuplasti enemmän aikaa kun olin kuvitellut, niin meinasin lyödä jo hanskat tiskiin jossain kohtaa.
Laukka on ollut viime aikoina vähän villiä (no lähinnä ollaan laukattukin "harjulla hanaa") mutta nyt kun nostin sitten ensimmäiset laukat niin ei ollutkaan sellainen fiilis että kuskia viedään, vaan laukkaa(kin) sai ihan ratsastaa ja säädellä. Ainakin vähän. Käytin siis tilaisuuden hyväksi ja tein varsinaiset työt lähinnä laukassa. Miljoona nostoa ja yhtä monta siirtymistä alas. Nostot käynnistä ja siirtymiset raviin on suht helppoja. Sen sijaan nostot ravista on edelleen vähän holtittomia (joudun valmistelemaan paljon että hevonen on riittävän tarkkaavainen, ja samalla se sitten jännittyy ja ravi kärsii) ja suoraan laukasta käyntiin se ei tule kuin vasemmasta laukasta silloin kun kuski muistaa Oikeasti istua syvälle. Pitäisi kai useammin kiusata itseään tekemällä nostot ravista, mutta kun laukan laatu on taas sitten selvästi parempaa tasapainoisen käynnistä noston jälkeen, kun ravista joutuu vähän tuuppaamaan ja sitten ollaan jo nokallaan etupainoisena. Joka tapauksessa tänään laukka pyöri ihan kivasti kuitenkin, ja vasempaan kierrokseen tuli kolme, ehkä jopa neljä askelta sellaista laukkaa missä kaikki tuntui helpolta ja kivalta ja kevyeltä. Ei ole tätä fiilistä laukassa ollutkaan sitten viime kevättalven, tällä elää hetken aikaa ;)
Keskiviikkona kaveri oli mukana ja jouduin ratsastuksen jälkeen toteamaan että sait nyt vähän valheellisen kuvan siitä mitä Hupi tällä hetkellä on. Ei se ihan niin hyvä ollut kun tiistaina lopuksi, mutta ihan hyvä silti. Laukka oli vähän hakusessa (en pysty istumaan vieläkään kunnolla satulaan polven takia, kolmas päivä peräkkäin alkoi olla vähän liikaa), mutta käynti ja ravi oli ihan jees. Sain tehdä kerrankin alkuverkat juuri niin kuin haluan, ensin rentoa ja vaikka vähän löysääkin ravia suuntaa vaihdellen, siinä tempossa mikä hevoselle on helppoa, ja siitä sitten vähitellen askel kerrallaan aktiivisemmaksi ja terävämmäksi. Ravi saisi olla edelleen terävämpää ja tarmokkaampaa takaa (jää helposti takaa laahaavaksi ja ponnettomaksi) mutta niin kauan kun en itse pysty istumaan edes jotenkuten siedettävästi niin en voi ihan hurjasti hevoseltakaan vaatia.
Kaveri ehdotti ravin parantamiseen samaa mitä ollaan välillä jo tehtykin, hidastetaan hitaaseen mutta aktiiviseen raviin ja pyydetään (päästetään) siitä takaisin isompaan liikkeeseen. Toistetaan kertaa sata. Vähintään. Ja siirtymisiä käynti-ravi-käynti-ravi myös ainakin sata. Pysähdyksissä ollaan jo H:n tunneillakin saatu kotiläksyksi se että vähitellen pitäisi pystyä korjaamaan jalat tasan. Etujalkoihin osaan vaikuttaa mutta takajalkoja en saa korjattua ilman että koko hevonen liikkuu. Ehdotuksena oli että korjataan takajalkoja ensin niin että saadaan se haluttu jalka liikkeelle, vaikka sitten kaikki muutkin liikkuisivat mutta että jotain tapahtuu, ja sitten vasta yritetään päästä siihen yhteen nimenomaiseen kinttuun käsiksi. Joka muuten kuskin vinoudesta (ja tällä hetkellä siitä vasemmasta jalasta) johtuen on yleensä vtj. Tietysti sen kai voisi yrittää alunalkaenkin ratsastaa sieltä alle myös siinä pysähdyksessä... Kolmas asia mistä puhuttiin oli peruutukset. Niissä on tullut kyllä ihan selkeää edistystä (kiireisyys alkaa olla poissa, tahti on ok ja peruutus on yleensä suht suora) mutta askeleet on edelleen kovin laahaavia ja ponnettomia. Täytyisi varmaan kiusata Hupia harjulla taas silloin tällöin ylämäkeen peruuttamalla, josko sieltä löytyisi askeleisiin vähän korkeutta ja energiaa. Tulee vaan helposti kaupanpäällisinä kiireisyys ja selättömyys, kokemusta on. Nyt se pysyy suht hyvin pyöreänä ja on kevyt edestä (ohjaan ei oikeastaan juurikaan saa peruutuksessa koskea) enkä sitä taas haluaisi pilata. Voisikohan puomien yli peruuttaa?
Torstaina hevonen sai sitten pitää ansaitun vapaapäivän, ja pe-la on vuokraajan vuoro joten itselläni on hurja kolmen päivän tallivapaa menossa. Koskahan viimeksi?
Jos viime viikko kului käytännössä kokonaan maastoilun merkeissä niin tällä viikolla herra hevonen joutui heti alkuun kolme päivää tekemään vakavamielistä työtä kentällä. Olen yrittänyt jaksottaa hommat niin että kun maastoillaan niin maastoillaan useampi päivä putkeen ja toisaalta kun taas tehdään kentällä hommia niin tehdään sitten niitäkin muutama päivä perätysten. Yleensä maastoilujakson jälkeen ensimmäinen päivä menee siihen että hevosen saa taas kunnolla avuille ja taipuisaksi, toisena päivänä loppupuolella alkaa olla jo kiva ratsastaa ja kolmantena pystyy tekemään vaikeampiakin asioita. Melkein tällä sapluunalla mentiin nytkin.
Maanantaina siis kentällä ihan perusjuttuihin keskittyen. Jalasta eteen (heti eikä huomenna) ja paljon kaaria kunnolla taivuttaen. En juurikaan tainnut edes istua alas satulaan vaan ravit mentiin keventäen ja laukat kevyessä istunnassa, pääasia että liike on isoa. Viimeiset minuutit oli jo ihan helpon tuntuista menoa, joten lopetettiin siihen.
Tiistaina meinasi ensin epätoivo iskeä kun Hupi ei alkuun tuntunut pätkääkään paremmalta kun edellisenä päivänä. Sitkeästi tein ravissa temponvaihdoksia, pyysin niin hidasta ravia kun ikinä pystyin pudottamatta käyntiin (että joutuu oikeasti keräämään takajalkojaan mukaan hommiin) ja päästin siitä takaisin eteen isompaan raviin, niin jossain kohtaa kuului naks, ja poni oli kevyt ja oikein päin. Tähän meni vaan tuplasti enemmän aikaa kun olin kuvitellut, niin meinasin lyödä jo hanskat tiskiin jossain kohtaa.
Laukka on ollut viime aikoina vähän villiä (no lähinnä ollaan laukattukin "harjulla hanaa") mutta nyt kun nostin sitten ensimmäiset laukat niin ei ollutkaan sellainen fiilis että kuskia viedään, vaan laukkaa(kin) sai ihan ratsastaa ja säädellä. Ainakin vähän. Käytin siis tilaisuuden hyväksi ja tein varsinaiset työt lähinnä laukassa. Miljoona nostoa ja yhtä monta siirtymistä alas. Nostot käynnistä ja siirtymiset raviin on suht helppoja. Sen sijaan nostot ravista on edelleen vähän holtittomia (joudun valmistelemaan paljon että hevonen on riittävän tarkkaavainen, ja samalla se sitten jännittyy ja ravi kärsii) ja suoraan laukasta käyntiin se ei tule kuin vasemmasta laukasta silloin kun kuski muistaa Oikeasti istua syvälle. Pitäisi kai useammin kiusata itseään tekemällä nostot ravista, mutta kun laukan laatu on taas sitten selvästi parempaa tasapainoisen käynnistä noston jälkeen, kun ravista joutuu vähän tuuppaamaan ja sitten ollaan jo nokallaan etupainoisena. Joka tapauksessa tänään laukka pyöri ihan kivasti kuitenkin, ja vasempaan kierrokseen tuli kolme, ehkä jopa neljä askelta sellaista laukkaa missä kaikki tuntui helpolta ja kivalta ja kevyeltä. Ei ole tätä fiilistä laukassa ollutkaan sitten viime kevättalven, tällä elää hetken aikaa ;)
Keskiviikkona kaveri oli mukana ja jouduin ratsastuksen jälkeen toteamaan että sait nyt vähän valheellisen kuvan siitä mitä Hupi tällä hetkellä on. Ei se ihan niin hyvä ollut kun tiistaina lopuksi, mutta ihan hyvä silti. Laukka oli vähän hakusessa (en pysty istumaan vieläkään kunnolla satulaan polven takia, kolmas päivä peräkkäin alkoi olla vähän liikaa), mutta käynti ja ravi oli ihan jees. Sain tehdä kerrankin alkuverkat juuri niin kuin haluan, ensin rentoa ja vaikka vähän löysääkin ravia suuntaa vaihdellen, siinä tempossa mikä hevoselle on helppoa, ja siitä sitten vähitellen askel kerrallaan aktiivisemmaksi ja terävämmäksi. Ravi saisi olla edelleen terävämpää ja tarmokkaampaa takaa (jää helposti takaa laahaavaksi ja ponnettomaksi) mutta niin kauan kun en itse pysty istumaan edes jotenkuten siedettävästi niin en voi ihan hurjasti hevoseltakaan vaatia.
Kaveri ehdotti ravin parantamiseen samaa mitä ollaan välillä jo tehtykin, hidastetaan hitaaseen mutta aktiiviseen raviin ja pyydetään (päästetään) siitä takaisin isompaan liikkeeseen. Toistetaan kertaa sata. Vähintään. Ja siirtymisiä käynti-ravi-käynti-ravi myös ainakin sata. Pysähdyksissä ollaan jo H:n tunneillakin saatu kotiläksyksi se että vähitellen pitäisi pystyä korjaamaan jalat tasan. Etujalkoihin osaan vaikuttaa mutta takajalkoja en saa korjattua ilman että koko hevonen liikkuu. Ehdotuksena oli että korjataan takajalkoja ensin niin että saadaan se haluttu jalka liikkeelle, vaikka sitten kaikki muutkin liikkuisivat mutta että jotain tapahtuu, ja sitten vasta yritetään päästä siihen yhteen nimenomaiseen kinttuun käsiksi. Joka muuten kuskin vinoudesta (ja tällä hetkellä siitä vasemmasta jalasta) johtuen on yleensä vtj. Tietysti sen kai voisi yrittää alunalkaenkin ratsastaa sieltä alle myös siinä pysähdyksessä... Kolmas asia mistä puhuttiin oli peruutukset. Niissä on tullut kyllä ihan selkeää edistystä (kiireisyys alkaa olla poissa, tahti on ok ja peruutus on yleensä suht suora) mutta askeleet on edelleen kovin laahaavia ja ponnettomia. Täytyisi varmaan kiusata Hupia harjulla taas silloin tällöin ylämäkeen peruuttamalla, josko sieltä löytyisi askeleisiin vähän korkeutta ja energiaa. Tulee vaan helposti kaupanpäällisinä kiireisyys ja selättömyys, kokemusta on. Nyt se pysyy suht hyvin pyöreänä ja on kevyt edestä (ohjaan ei oikeastaan juurikaan saa peruutuksessa koskea) enkä sitä taas haluaisi pilata. Voisikohan puomien yli peruuttaa?
Torstaina hevonen sai sitten pitää ansaitun vapaapäivän, ja pe-la on vuokraajan vuoro joten itselläni on hurja kolmen päivän tallivapaa menossa. Koskahan viimeksi?
maanantai 6. syyskuuta 2010
Paluu sorvin ääreen
Ma 6.9.2010
Tuli näköjään reilu allekirjoittaneen loman mittainen päivitystauko kun oli sen verran paljon muutakin tekemistä. Paljon on ehtinyt tapahtua tällä välillä joten otetaan pieni tiivistelmä.
Hevonen sai uudet kengät jalkaansa ja kaviot alkaa näyttää jo ratsumallisilta. Takakaviot nyt on suht asialliset olleetkin mutta etukavioissakin alkaa olla jotain kannan tapaista ja malli ei varmaan mahdu enää hiihtoliiton kriteereihin. Kärkeä lyhennettiin sen verran kun pystyy ja kannoille tehtiin sivulle vähän tukea (riskinä tietysti että polkisi pois kun on leveämmällä mutta ei onneksi polkenut). Lohkeilu alkaa olla mennyttä aikaa kun naulat on siinä missä pitääkin.
Heti loman alussa onnistuin sitten itse telomaan itseni. Olin hyvin sujuneen ratsastuksen jälkeen viemässä hevosta takaisin laitumelle kun se otti ja säikähti tallin maskottivuohea ja tuli suoraan syliin. Ei onneksi sattunut pahemmin mutta vasen jalka otti kaviosta iskua ja polven ympäristö oli vähän verillä, turposi ja muuttui kauniin sinertävänpunertavankukertavaksi ja saman puolen olkapää ja peukalo varmaankin venähti. Edelleenkään jalka ei ole ihan täysin kunnossa mutta alkaa kestää taas ratsastustakin. Rikki ei onneksi mennyt mitään, venähdyksillä ja mustelmilla selvittiin.
Hevosen kanssa on tapahtuman jälkeen ollut vähän luottamuspulaa. Sehän on tähän asti toiminut maasta kuin ajatus, tullut kaikkialle mihin pyydän, ja nyt kun olin pyytänyt muka-kovin-vaarallisen vuohen ohi, se kiltisti uskalsi tulla ja kävi miten kävi, niin sen jälkeen on alkanut pieni kyseenalaistaminen pienissäkin asioissa. Ei tietysti mikään ihme eikä missään nimessä hevosen vika mutta aavistuksen turhauttavaa silti keskustella autonrenkaiden vierestä ja kentänreunan yli menemisistä. Mutta lasketaan kymmeneen, hengitetään syvään ja jatketaan.
Ja tokihan sillä kipeällä kintulla oli pakko kiivetä hevosenkin selkään seuraavana päivänä kun oli valmennus sovittuna. Vähän oli puolikuntoista meno ja jääpussi-burana-mobilat-troppauksesta huolimatta en pystynyt vasenta jalkaa kunnolla käyttämään. Tunnilla tehtiin asioita sen verran reippaasti etten varsinaisesti ehtinyt ajatella kipua mutta vaistomaisesti varoin silti jalkaa ja voimatonhan se oli toki myös. Tehtiin käynnissä ja ravissa väistöjä ja laukassa ympyrä-voltti-ympyrä-tehtävää laukan tempoa ja kokoamista säädellen. Tai ainakin yrittäen. Hupi teki kyllä kaikki tehtävät mutta oli vähän kankea ja haluton kulkemaan oikein päin. Ei huono missään nimessä mutta ei oikein oma itsensä. Mistä päästäänkin sitten seuraavaan asiaan...
... eli satulaan. Ei ihme että oli haluton kun penkki on jäänyt liian kapeaksi. Reilu viikko oltiin kokonaan ilman satulaa. Liikutettiin hevosta juoksuttamalla, taluttelemalla tai oman takapuolen ja tasapainon kestämisen mukaan ilman satulaa. Allekirjoittaneen tasapaino kestää tasan käynnin ja rauhallisen ravin. Laukasta ei edes keskusteltu ja ravissakin heti kun joutui vähän käskemään kun hevonen yritti dipata alas ja vetää ohjaa kädestä, niin kuski meinasi kellahtaa alas. Tarvis vissiin reenata? Toissaviikon perjantaina kävi sitten hieroja avaamassa selän jumit - tosin isoimmat jumit löytyikin sitten lavoista, varsinkin vasen oli aivan tukossa. Hävetti. Kun tiedän varsin hyvin mitä niille pitäisi itse tehdä että pysyisivät kuosissa ja auki. Maanantaina saatiin sitten satula-auto paikalle. Kokeillaan nyt kokoa leveämpää satulaa, sellaisenaan se on liian leveä mutta Mattesin avulla saatiin ihan asialliseksi. Toiveissa on että hevonen kasvattaa lihasta vielä sen verran että leviäisi tuohon sopivaksi. Jos ei leviä niin sitten on satularumba uudelleen edessä, ei tuo padi mikään lopullinen ratkaisu kuitenkaan saa olla.
Uudella penkillä on sitten tähän asti lähinnä maastoiltu. Nyt kun kelit on hyvät ja harjulle löytyy seuraa niin täytyy ottaa tilanteesta kaikki irti. Periaatteena on tehdä pitkään ja rauhassa ja kiipeillä paljon, mutta välillä täytyy päästellä höyryjäkin pihalle. Viime torstaina oltiin kaverin kanssa ensin Asemantien päässä siskolla kyläilemässä ja kun takasinpäin tullessa oli hevosilla edelleen virtaa niin päästeltiin sitten harjulla pitkä mäki isoa kovaa. Ei jäänyt putteruuna tuumaakaan ison puoliverisen vauhdista, sisulla painoi menemään. Viime viikonlopun vietin kokonaan Ypäjällä sh-viikonloppua seuraamassa (ja veistä haavassa kääntämässä, KN ja HeB:3 olis olleet molemmat aika jees meillekin, jos olisi hevonen ollut kunnossa koko kauden), täytyy varmaan tänään yrittää tehdä kentällä jotain kouluratsastusta muistuttavaa.
Hevosillakin alkoi syksy siinä mielessä että talliremontti saatiin siihen vaiheeseen että hevoset saadaan yöksi sisään. Hupi tuntuu olevan suomenhevoseksi ihan uskomattoman kylmänarka ja paleleva joten tuli heti ensimmäisten joukossa sisälle kun osa vielä yöpyi laitumella. En tiedä onko syynä sopiva satula, kunnolla tallissa nukutut yöt, viileämmät kelit vai mikä, mutta joka tapauksessa hevonen alkaa olla taas kunnolla oma itsensä. Liikkuu mielellään ja oikein päin - ja näkee pikku-ukkoja vanhaan tapaansa :)
Harjulla maasta käsin, luottamusta ja arvojärjestystä palauttamassa
© Kati Santtila
Tuli näköjään reilu allekirjoittaneen loman mittainen päivitystauko kun oli sen verran paljon muutakin tekemistä. Paljon on ehtinyt tapahtua tällä välillä joten otetaan pieni tiivistelmä.
Hevonen sai uudet kengät jalkaansa ja kaviot alkaa näyttää jo ratsumallisilta. Takakaviot nyt on suht asialliset olleetkin mutta etukavioissakin alkaa olla jotain kannan tapaista ja malli ei varmaan mahdu enää hiihtoliiton kriteereihin. Kärkeä lyhennettiin sen verran kun pystyy ja kannoille tehtiin sivulle vähän tukea (riskinä tietysti että polkisi pois kun on leveämmällä mutta ei onneksi polkenut). Lohkeilu alkaa olla mennyttä aikaa kun naulat on siinä missä pitääkin.
Heti loman alussa onnistuin sitten itse telomaan itseni. Olin hyvin sujuneen ratsastuksen jälkeen viemässä hevosta takaisin laitumelle kun se otti ja säikähti tallin maskottivuohea ja tuli suoraan syliin. Ei onneksi sattunut pahemmin mutta vasen jalka otti kaviosta iskua ja polven ympäristö oli vähän verillä, turposi ja muuttui kauniin sinertävänpunertavankukertavaksi ja saman puolen olkapää ja peukalo varmaankin venähti. Edelleenkään jalka ei ole ihan täysin kunnossa mutta alkaa kestää taas ratsastustakin. Rikki ei onneksi mennyt mitään, venähdyksillä ja mustelmilla selvittiin.
Hevosen kanssa on tapahtuman jälkeen ollut vähän luottamuspulaa. Sehän on tähän asti toiminut maasta kuin ajatus, tullut kaikkialle mihin pyydän, ja nyt kun olin pyytänyt muka-kovin-vaarallisen vuohen ohi, se kiltisti uskalsi tulla ja kävi miten kävi, niin sen jälkeen on alkanut pieni kyseenalaistaminen pienissäkin asioissa. Ei tietysti mikään ihme eikä missään nimessä hevosen vika mutta aavistuksen turhauttavaa silti keskustella autonrenkaiden vierestä ja kentänreunan yli menemisistä. Mutta lasketaan kymmeneen, hengitetään syvään ja jatketaan.
Ja tokihan sillä kipeällä kintulla oli pakko kiivetä hevosenkin selkään seuraavana päivänä kun oli valmennus sovittuna. Vähän oli puolikuntoista meno ja jääpussi-burana-mobilat-troppauksesta huolimatta en pystynyt vasenta jalkaa kunnolla käyttämään. Tunnilla tehtiin asioita sen verran reippaasti etten varsinaisesti ehtinyt ajatella kipua mutta vaistomaisesti varoin silti jalkaa ja voimatonhan se oli toki myös. Tehtiin käynnissä ja ravissa väistöjä ja laukassa ympyrä-voltti-ympyrä-tehtävää laukan tempoa ja kokoamista säädellen. Tai ainakin yrittäen. Hupi teki kyllä kaikki tehtävät mutta oli vähän kankea ja haluton kulkemaan oikein päin. Ei huono missään nimessä mutta ei oikein oma itsensä. Mistä päästäänkin sitten seuraavaan asiaan...
... eli satulaan. Ei ihme että oli haluton kun penkki on jäänyt liian kapeaksi. Reilu viikko oltiin kokonaan ilman satulaa. Liikutettiin hevosta juoksuttamalla, taluttelemalla tai oman takapuolen ja tasapainon kestämisen mukaan ilman satulaa. Allekirjoittaneen tasapaino kestää tasan käynnin ja rauhallisen ravin. Laukasta ei edes keskusteltu ja ravissakin heti kun joutui vähän käskemään kun hevonen yritti dipata alas ja vetää ohjaa kädestä, niin kuski meinasi kellahtaa alas. Tarvis vissiin reenata? Toissaviikon perjantaina kävi sitten hieroja avaamassa selän jumit - tosin isoimmat jumit löytyikin sitten lavoista, varsinkin vasen oli aivan tukossa. Hävetti. Kun tiedän varsin hyvin mitä niille pitäisi itse tehdä että pysyisivät kuosissa ja auki. Maanantaina saatiin sitten satula-auto paikalle. Kokeillaan nyt kokoa leveämpää satulaa, sellaisenaan se on liian leveä mutta Mattesin avulla saatiin ihan asialliseksi. Toiveissa on että hevonen kasvattaa lihasta vielä sen verran että leviäisi tuohon sopivaksi. Jos ei leviä niin sitten on satularumba uudelleen edessä, ei tuo padi mikään lopullinen ratkaisu kuitenkaan saa olla.
Uudella penkillä on sitten tähän asti lähinnä maastoiltu. Nyt kun kelit on hyvät ja harjulle löytyy seuraa niin täytyy ottaa tilanteesta kaikki irti. Periaatteena on tehdä pitkään ja rauhassa ja kiipeillä paljon, mutta välillä täytyy päästellä höyryjäkin pihalle. Viime torstaina oltiin kaverin kanssa ensin Asemantien päässä siskolla kyläilemässä ja kun takasinpäin tullessa oli hevosilla edelleen virtaa niin päästeltiin sitten harjulla pitkä mäki isoa kovaa. Ei jäänyt putteruuna tuumaakaan ison puoliverisen vauhdista, sisulla painoi menemään. Viime viikonlopun vietin kokonaan Ypäjällä sh-viikonloppua seuraamassa (ja veistä haavassa kääntämässä, KN ja HeB:3 olis olleet molemmat aika jees meillekin, jos olisi hevonen ollut kunnossa koko kauden), täytyy varmaan tänään yrittää tehdä kentällä jotain kouluratsastusta muistuttavaa.
Hevosillakin alkoi syksy siinä mielessä että talliremontti saatiin siihen vaiheeseen että hevoset saadaan yöksi sisään. Hupi tuntuu olevan suomenhevoseksi ihan uskomattoman kylmänarka ja paleleva joten tuli heti ensimmäisten joukossa sisälle kun osa vielä yöpyi laitumella. En tiedä onko syynä sopiva satula, kunnolla tallissa nukutut yöt, viileämmät kelit vai mikä, mutta joka tapauksessa hevonen alkaa olla taas kunnolla oma itsensä. Liikkuu mielellään ja oikein päin - ja näkee pikku-ukkoja vanhaan tapaansa :)
Harjulla maasta käsin, luottamusta ja arvojärjestystä palauttamassa© Kati Santtila
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Kaksi ääripäätä
Ke 11.8.2010
Eilen löytyi ponista kaksi täysin erilaista moodia. Pikkuveli tuli tallille mukaan kokeilemaan ratsastusta elämänsä ensimmäistä kertaa (ellei neliveen shetlanninponi-talutusratsastusta lasketa) ja meinasi mennä puihin koko homma. Jouduttiin odottelemaan hetki pihassa kun taivas aukesi eikä viitsitty lähteä kastelemaan ehdoin tahdoin itseämme. Tallin katolta styroksilevylle tippuva vesi tai joku muu yhtä vaarallinen asia (jäi allekirjoittaneelle vähän epäselväksi..) oli vähän liikaa hevoselle ja se lietsoi itsensä hetkessä mukavan kiihtyneeseen mielentilaan.
Kiipesin itse ensin kyytiin, tarkoituksena vähän näyttää nappeja ja ohjaimia mutta kun pääsin eestaas steppaavan hevosen selkäänkin vasta toisella yrittämällä ja harjoituslenkin varrella meinasin pudota kerran kun hevonen yritti poistua paikalta, niin katsoin parhaimmaksi ratsastaa ihan kunnolla jos hevonen vaikka vähän väsyisi ja viisastuisi. Vaikka alkeisratsun hommia ajatellen Hupi ei ollutkaan oikein siinä parhaassa mahdollisessa mielentilassa (kaukana siitä) niin omaa itseäni ajatellen se täytyisi kyllä saada lietsottua useammin tuohon tilaan, ratsastettavuus nimittäin oli ihan eri luokkaa kun viime aikoina. Kentällä ylimääräiset pöllöilytkin unohtui nopeasti ja pienen verryttelyn jälkeen alla oli "mitä sais olla, kerro vaan niin teen kyllä" -tilassa oleva hevonen. Ei olisi millään malttanut tulla alas mutta kun se pikkuvelikin oli mukana.
Hetken nautiskelun jälkeen siis vaihdettiin kuskia. Pieni briiffaus ja veli nousi selkään niin kuin olisi joskus ennenkin noussut. Hupilla oli heti alusta alkaen kivan keskittynyt ilme joka kertoi selvästi että hevonen hoksasi homman nimen ja tajusi että nyt täytyy käyttäytyä. Hetkeä ennen se oli vielä yrittänyt paeta sateenvarjoa ja kytännyt yhtä kentän kulmaa mutta nyt ei ollut merkkiäkään mistään tyhmistä tempuista. Talutin aluksi Hupia vierellä kun etsittiin kaasu, jarru ja ratti, ja kun liikkeellelähtö, pysäyttäminen ja kääntäminen alkoi sujua niin ohjasin hevosen liinan kanssa ympyrälle. Vähän oli alkuun tekemistä pitää Hupi poissa ympyrän keskeltä mutta kun veli löysi sisäpohkeensa ja itse otin koulutikun käteen niin löytyi tasainen ympyrän kaari. Otettiin muutamia ravipätkiä, alkuun lyhyitä ja loppuun pari kierrosta putkeenkin. Alkuvaikeuksien ja jalustimien lyhentämisen jälkeen lopussa alkoi kuski löytää hetkittäin jo vähän kevennyksen rytmiä, ei hassummin parinkymmenen minuutin ratsastusuran jälkeen. Hupi taas toimi liinassa kuin ajatus, lähti pyynnöstä pehmeästi ja rauhassa raviin ja siirtyi pienenpienestä vihjeestä taas takaisin käyntiin. Ja oli kovin keskittynyt koko ajan, hänellä on nyt Tärkeä Tehtävä.
Alkuvaikeuksien jälkeen löytyi sitten kuitenkin se kunnon luotettava ja tasainen alkeisratsu. Ja pikkuveli taisi jäädä vähän koukkuun kun autossa takaisin ajellessa kyseli että koska voi tulla seuraavan kerran ;)
Eilen löytyi ponista kaksi täysin erilaista moodia. Pikkuveli tuli tallille mukaan kokeilemaan ratsastusta elämänsä ensimmäistä kertaa (ellei neliveen shetlanninponi-talutusratsastusta lasketa) ja meinasi mennä puihin koko homma. Jouduttiin odottelemaan hetki pihassa kun taivas aukesi eikä viitsitty lähteä kastelemaan ehdoin tahdoin itseämme. Tallin katolta styroksilevylle tippuva vesi tai joku muu yhtä vaarallinen asia (jäi allekirjoittaneelle vähän epäselväksi..) oli vähän liikaa hevoselle ja se lietsoi itsensä hetkessä mukavan kiihtyneeseen mielentilaan.
Kiipesin itse ensin kyytiin, tarkoituksena vähän näyttää nappeja ja ohjaimia mutta kun pääsin eestaas steppaavan hevosen selkäänkin vasta toisella yrittämällä ja harjoituslenkin varrella meinasin pudota kerran kun hevonen yritti poistua paikalta, niin katsoin parhaimmaksi ratsastaa ihan kunnolla jos hevonen vaikka vähän väsyisi ja viisastuisi. Vaikka alkeisratsun hommia ajatellen Hupi ei ollutkaan oikein siinä parhaassa mahdollisessa mielentilassa (kaukana siitä) niin omaa itseäni ajatellen se täytyisi kyllä saada lietsottua useammin tuohon tilaan, ratsastettavuus nimittäin oli ihan eri luokkaa kun viime aikoina. Kentällä ylimääräiset pöllöilytkin unohtui nopeasti ja pienen verryttelyn jälkeen alla oli "mitä sais olla, kerro vaan niin teen kyllä" -tilassa oleva hevonen. Ei olisi millään malttanut tulla alas mutta kun se pikkuvelikin oli mukana.
Hetken nautiskelun jälkeen siis vaihdettiin kuskia. Pieni briiffaus ja veli nousi selkään niin kuin olisi joskus ennenkin noussut. Hupilla oli heti alusta alkaen kivan keskittynyt ilme joka kertoi selvästi että hevonen hoksasi homman nimen ja tajusi että nyt täytyy käyttäytyä. Hetkeä ennen se oli vielä yrittänyt paeta sateenvarjoa ja kytännyt yhtä kentän kulmaa mutta nyt ei ollut merkkiäkään mistään tyhmistä tempuista. Talutin aluksi Hupia vierellä kun etsittiin kaasu, jarru ja ratti, ja kun liikkeellelähtö, pysäyttäminen ja kääntäminen alkoi sujua niin ohjasin hevosen liinan kanssa ympyrälle. Vähän oli alkuun tekemistä pitää Hupi poissa ympyrän keskeltä mutta kun veli löysi sisäpohkeensa ja itse otin koulutikun käteen niin löytyi tasainen ympyrän kaari. Otettiin muutamia ravipätkiä, alkuun lyhyitä ja loppuun pari kierrosta putkeenkin. Alkuvaikeuksien ja jalustimien lyhentämisen jälkeen lopussa alkoi kuski löytää hetkittäin jo vähän kevennyksen rytmiä, ei hassummin parinkymmenen minuutin ratsastusuran jälkeen. Hupi taas toimi liinassa kuin ajatus, lähti pyynnöstä pehmeästi ja rauhassa raviin ja siirtyi pienenpienestä vihjeestä taas takaisin käyntiin. Ja oli kovin keskittynyt koko ajan, hänellä on nyt Tärkeä Tehtävä.
Alkuvaikeuksien jälkeen löytyi sitten kuitenkin se kunnon luotettava ja tasainen alkeisratsu. Ja pikkuveli taisi jäädä vähän koukkuun kun autossa takaisin ajellessa kyseli että koska voi tulla seuraavan kerran ;)
tiistai 10. elokuuta 2010
Tikkuja ristissä
Ti 10.8.2010
Allekirjoittanut piti viime viikon lopussa ennenkuulumattoman kolmen päivän tallivapaaputken kun vuokraajan äiti kävi torstaina maastossa ja lauantaina kentällä, ja välissä olevan perjantain hevonen sai vapaata. Sunnuntaina kiipesin sitten taas itsekin kyytiin ja lähdettiin Tavelan kentälle tekemään vähän puomien kanssa hommia. Keli oli vielä tallilta lähtiessa ihan järjettömän hiostava joten viilensin Hupin vedellä ennen lähtöä, ilmankosteus oli niin hurja että tunnissa se ei kuivunut käytännössä ollenkaan yli 30 lämpöasteesta huolimatta... Matkalla taivaalle alkoi kertyä sitten aika uhkaavan näköistä pilveä mutta päälle ne eivät missään kohtaa tulleet, sen sijaan tuuli yltyi sen verran ettei kuumuus enää oikeastaan haitannut.
Hupi oli alussa taas ai-van kammottava, takajalat huiteli jossain kilometrin päässä ja terävyys oli tipotiessään. Vääntelin ja kääntelin käynnissä ja ravissa varmaan parisenkymmentä minuuttia kunnes hoksasin ottaa reilua laukkaa muutaman kierroksen, ja johan alkoi hevonen muuttua. Välillä toimii siis kuitenkin tämäkin kikkakolmonen.
Tehtiin alkuun vähän ravipuomeja, sitten yksittäistä laukkapuomia ja sen jälkeen 24m välillä olevaa kahta laukkapuomia. En tiedä onko Hupilla oikeasti niin lyhyt laukka-askel vai oliko jalkamitta vähän summittainen mutta 7 askelta tuntui siltä sopivalta määrältä tuohon väliin. Nyt keskityttiin löytämään sujuva laukka puomien väliin, ensi kerralla voi sitten lähteä muuttamaan askeleitten määrää. Lopuksi otin vielä muutaman hypyn ristikolle ja pikkupystylle. Aina kun muistin kerätä hevosen riittävän "kasaan" ennen hyppyä niin askel tuntui osuvan, ne kerrat kun jäin matkustamaan niin oltiin sitten heti liian lähellä tai liian kaukana. Kiltti hevonen hyppäsi kuitenkin joka kohdasta yhtään kyselemättä. Laukka tuntui selkään ihan energiseltä mutta videon perusteella olisi voinut kyllä laukata vähän enemmänkin. Ja täti voisi heilua selässä vähän vähemmän. Ei se hevonen laukkaa yhtään enempää vaikka täti laukkaakin kyydissä eestaas...
Maanantaina otettiin sitten kevyesti ja juoksutin hevosen pitkästä aikaa. Ilman mitään apuohjaa oli vähän villi ja vapaa, sivuohjilla sitten parempi mutta kyllä ostoslistalle menee ehdottomasti joustochambon. Tai mikä sitten onkaan nimeltään, joka tapauksessa se mikä tulee etujalkojen välistä, menee niskan taakse siihen erilliseen niskapalaan ja sieltä yläkautta kuolaimeen. Sivuohjan kanssa Hupi lähti hakemaan ihan oikein eteen-alas, mutta kun ei se pääse kun taakse-alas kun ohja nyppää aina jossain kohtaa takaisin.
Mutta juoksutinpas hevosen omalla kentällä, jonka pohja alkaa nyt pohjaremontin jälkeen olla likimain täydellinen. Alussa oli ihan liian upottava ja raskas (vielä viikko sitten Hupi hyytyi siihen niin totaalisesti että 10min tahkoamisen jälkeen luovutin) mutta nyt muutamat sadekuurot on tiivistäneet hiekkaa niin että pohja on hyvä, joustava ja pitävä. Lanauksen kun olisi tuohon saanut niin olisi ihan priima. Yleismies-Jantusen askartelulistalla on lana (joko auto- tai hevosvetoinen, tai sekä-että) mutta kun lista on sen verran pitkä ettei kehtaa hoputtaa tai kysellä niin mennään vielä toistaiseksi näin. Täytyy laittaa ennen-jälkeen-kuvia kentästä jossain kohtaa että näkee miten valtava ero siinä on.
Allekirjoittanut piti viime viikon lopussa ennenkuulumattoman kolmen päivän tallivapaaputken kun vuokraajan äiti kävi torstaina maastossa ja lauantaina kentällä, ja välissä olevan perjantain hevonen sai vapaata. Sunnuntaina kiipesin sitten taas itsekin kyytiin ja lähdettiin Tavelan kentälle tekemään vähän puomien kanssa hommia. Keli oli vielä tallilta lähtiessa ihan järjettömän hiostava joten viilensin Hupin vedellä ennen lähtöä, ilmankosteus oli niin hurja että tunnissa se ei kuivunut käytännössä ollenkaan yli 30 lämpöasteesta huolimatta... Matkalla taivaalle alkoi kertyä sitten aika uhkaavan näköistä pilveä mutta päälle ne eivät missään kohtaa tulleet, sen sijaan tuuli yltyi sen verran ettei kuumuus enää oikeastaan haitannut.
Hupi oli alussa taas ai-van kammottava, takajalat huiteli jossain kilometrin päässä ja terävyys oli tipotiessään. Vääntelin ja kääntelin käynnissä ja ravissa varmaan parisenkymmentä minuuttia kunnes hoksasin ottaa reilua laukkaa muutaman kierroksen, ja johan alkoi hevonen muuttua. Välillä toimii siis kuitenkin tämäkin kikkakolmonen.
Tehtiin alkuun vähän ravipuomeja, sitten yksittäistä laukkapuomia ja sen jälkeen 24m välillä olevaa kahta laukkapuomia. En tiedä onko Hupilla oikeasti niin lyhyt laukka-askel vai oliko jalkamitta vähän summittainen mutta 7 askelta tuntui siltä sopivalta määrältä tuohon väliin. Nyt keskityttiin löytämään sujuva laukka puomien väliin, ensi kerralla voi sitten lähteä muuttamaan askeleitten määrää. Lopuksi otin vielä muutaman hypyn ristikolle ja pikkupystylle. Aina kun muistin kerätä hevosen riittävän "kasaan" ennen hyppyä niin askel tuntui osuvan, ne kerrat kun jäin matkustamaan niin oltiin sitten heti liian lähellä tai liian kaukana. Kiltti hevonen hyppäsi kuitenkin joka kohdasta yhtään kyselemättä. Laukka tuntui selkään ihan energiseltä mutta videon perusteella olisi voinut kyllä laukata vähän enemmänkin. Ja täti voisi heilua selässä vähän vähemmän. Ei se hevonen laukkaa yhtään enempää vaikka täti laukkaakin kyydissä eestaas...
Maanantaina otettiin sitten kevyesti ja juoksutin hevosen pitkästä aikaa. Ilman mitään apuohjaa oli vähän villi ja vapaa, sivuohjilla sitten parempi mutta kyllä ostoslistalle menee ehdottomasti joustochambon. Tai mikä sitten onkaan nimeltään, joka tapauksessa se mikä tulee etujalkojen välistä, menee niskan taakse siihen erilliseen niskapalaan ja sieltä yläkautta kuolaimeen. Sivuohjan kanssa Hupi lähti hakemaan ihan oikein eteen-alas, mutta kun ei se pääse kun taakse-alas kun ohja nyppää aina jossain kohtaa takaisin.
Mutta juoksutinpas hevosen omalla kentällä, jonka pohja alkaa nyt pohjaremontin jälkeen olla likimain täydellinen. Alussa oli ihan liian upottava ja raskas (vielä viikko sitten Hupi hyytyi siihen niin totaalisesti että 10min tahkoamisen jälkeen luovutin) mutta nyt muutamat sadekuurot on tiivistäneet hiekkaa niin että pohja on hyvä, joustava ja pitävä. Lanauksen kun olisi tuohon saanut niin olisi ihan priima. Yleismies-Jantusen askartelulistalla on lana (joko auto- tai hevosvetoinen, tai sekä-että) mutta kun lista on sen verran pitkä ettei kehtaa hoputtaa tai kysellä niin mennään vielä toistaiseksi näin. Täytyy laittaa ennen-jälkeen-kuvia kentästä jossain kohtaa että näkee miten valtava ero siinä on.
torstai 5. elokuuta 2010
Mustaa valkoisella!
To 5.8.2010
Siellä se nyt sitten on ja näkyy!
Maanantaina oltiin kaverin tamman kanssa kevyesti harjulla maastoilemassa, lähinnä pikkupolkuja kävellen, vähän ravia ja pikkupätkä laukkaa.
Tiistaina kaveri kävi kameran kanssa tallilla ja saadaan toivottavasti jossain kohtaa vähän ratsastuskuviakin tänne esille. Koitin ensin ratsastaa kentällä mutta se a) pölisi niin että kuvaaminen kävi vähän turhan vaikeaksi ja b) oli vielä niin pehmeä ja upottava että hevonen hyytyi ihan totaalisesti. Yhden levossa olevan laidunlohkon perällä on vähän tasaista nurmikenttää ja pitkän kuivan jakson vuoksi se ei ollut liukaskaan, joten hetken kentällä tahkoamisen jälkeen päätettiin vaihtaa sinne - ja johan muuttui hevosenkin liikkuminen ihan erilaiseksi. Tein suht kevyesti kaikki askellajit läpi, toivottavasti kameraan jäi jotain julkaisukelpoistakin. Ravi ainakin tuntui ihan asialliselta, laukka oli vähän hukassa, ei oikein pyörittänyt selän läpi. Kovin oli outoa olla kameran "väärällä" puolen...
Kevyen ratsastuksen jälkeen Hupi pääsi nautiskelemaan hieronnasta. Se on hierojan mukaan oikea ihanneasiakas, näyttää uskomattoman selvästi mikä tuntuu hyvältä. Välillä oli turpa tötteröllä kun teki niin hyvää ja välillä taas rentoutui niin että silmät painui kiinni, turpa viisti maata ja polvet alkoi notkua. Edelliskerralla vähän jumissa olleet lavat oli tällä kertaa oikein hyvin auki, vasemmassa pientä kireyttä mutta oikea oli Hupin lavaksi oikeinkin hyvä. Hupilla on lavat vähän "supussa" sisäänpäin mikä helposti aiheuttaa lihaskireyttä, ollaan yritetty venyttelemällä ja hieromalla pitää kunnossa, ilmeisen hyvällä menestyksellä. Sen sijaan huolenaiheeksi nousi tällä kertaa selkä, joka oli paikoitellen aika pahastikin jumissa. Satula istuu kyllä ihan hyvin mutta voisi olla vähän pidempi niin paino jakautuisi tasaisemmin. Nyt istuin on sen verran pieni että vie ratsastajan painoa vähän turhan paljon takakaaren päälle ja hevosen selkä ottaa vähän nokkiinsa. Kokoa suurempi istuin sopii selän pituuden puolesta vielä ihan hyvin. Jos siis jossain jollain on ylimääräinen Sydneyn yleissatula kokoa 18/33 niin saa tarjota ;) Siihen asti yritetään pitää itse selästä mahdollisimman hyvää huolta.
Keskiviikkona lähdettiin parin kaverin kanssa hurjaa puuskittaista tuulta uhmaten harjulle. Tuuli yltyi välillä sellaisiin lukemiin että hetken aikaa mietittiin ihan tosissamme tallinpihassa että onko harjulle ylipäätään turvallista lähteä vai kaatuuko puita niskaan. Veera-myrskyksi nimetty ukkosrintamahan aiheutti vähän pohjoisempana melkoista tuhoa, meillä päin sentään vaan katkeili vähän sähkö- ja puhelinlinjoja. Tuuli tuli onneksi sellaisesta suunnasta että harju itse asiassa suojasi puuskilta aika hyvin ja päästiin menemään ihan turvallisesti, harjumontun pohjalla oli jopa aika tyyntä. Käveltiin paljon pikkupolkuja, ravattiin vähän montussa ja vähän muualla ja otettiin yksi ylämäki laukalla, ehkä vähän villimmin mitä piti, jarrujen säädöt oli vähän hukassa... Laukan jälkeinen ravailu montun pohjalla sai kuskin suupielet korviin asti, edellispäivän hieronnan jäljiltä hevonen käytti selkäänsä paremmin kuin aikoihin, oli keskittynyt ja sataprosenttisesti kuulolla (mikä ei harjumontussa laukkamäen alla ole todellakaan itsestäänselvyys). Käveltiin lopuksi vielä pidemmän reitin kautta tallille, yhteensä oltiin varmaan puolisentoista tuntia liikkeellä.
Loppuviikosta Hupi saa selkäänsä torstaina ja lauantaina vuokraajan äidin, varmaan perjantain pitää vapaata (ellen saa jostain kyytiä tallille, auto on reissussa) ja sunnuntaina voisi pistää taas tikkuja ristiin.
Siellä se nyt sitten on ja näkyy!
Maanantaina oltiin kaverin tamman kanssa kevyesti harjulla maastoilemassa, lähinnä pikkupolkuja kävellen, vähän ravia ja pikkupätkä laukkaa.
Tiistaina kaveri kävi kameran kanssa tallilla ja saadaan toivottavasti jossain kohtaa vähän ratsastuskuviakin tänne esille. Koitin ensin ratsastaa kentällä mutta se a) pölisi niin että kuvaaminen kävi vähän turhan vaikeaksi ja b) oli vielä niin pehmeä ja upottava että hevonen hyytyi ihan totaalisesti. Yhden levossa olevan laidunlohkon perällä on vähän tasaista nurmikenttää ja pitkän kuivan jakson vuoksi se ei ollut liukaskaan, joten hetken kentällä tahkoamisen jälkeen päätettiin vaihtaa sinne - ja johan muuttui hevosenkin liikkuminen ihan erilaiseksi. Tein suht kevyesti kaikki askellajit läpi, toivottavasti kameraan jäi jotain julkaisukelpoistakin. Ravi ainakin tuntui ihan asialliselta, laukka oli vähän hukassa, ei oikein pyörittänyt selän läpi. Kovin oli outoa olla kameran "väärällä" puolen...
Kevyen ratsastuksen jälkeen Hupi pääsi nautiskelemaan hieronnasta. Se on hierojan mukaan oikea ihanneasiakas, näyttää uskomattoman selvästi mikä tuntuu hyvältä. Välillä oli turpa tötteröllä kun teki niin hyvää ja välillä taas rentoutui niin että silmät painui kiinni, turpa viisti maata ja polvet alkoi notkua. Edelliskerralla vähän jumissa olleet lavat oli tällä kertaa oikein hyvin auki, vasemmassa pientä kireyttä mutta oikea oli Hupin lavaksi oikeinkin hyvä. Hupilla on lavat vähän "supussa" sisäänpäin mikä helposti aiheuttaa lihaskireyttä, ollaan yritetty venyttelemällä ja hieromalla pitää kunnossa, ilmeisen hyvällä menestyksellä. Sen sijaan huolenaiheeksi nousi tällä kertaa selkä, joka oli paikoitellen aika pahastikin jumissa. Satula istuu kyllä ihan hyvin mutta voisi olla vähän pidempi niin paino jakautuisi tasaisemmin. Nyt istuin on sen verran pieni että vie ratsastajan painoa vähän turhan paljon takakaaren päälle ja hevosen selkä ottaa vähän nokkiinsa. Kokoa suurempi istuin sopii selän pituuden puolesta vielä ihan hyvin. Jos siis jossain jollain on ylimääräinen Sydneyn yleissatula kokoa 18/33 niin saa tarjota ;) Siihen asti yritetään pitää itse selästä mahdollisimman hyvää huolta.
Keskiviikkona lähdettiin parin kaverin kanssa hurjaa puuskittaista tuulta uhmaten harjulle. Tuuli yltyi välillä sellaisiin lukemiin että hetken aikaa mietittiin ihan tosissamme tallinpihassa että onko harjulle ylipäätään turvallista lähteä vai kaatuuko puita niskaan. Veera-myrskyksi nimetty ukkosrintamahan aiheutti vähän pohjoisempana melkoista tuhoa, meillä päin sentään vaan katkeili vähän sähkö- ja puhelinlinjoja. Tuuli tuli onneksi sellaisesta suunnasta että harju itse asiassa suojasi puuskilta aika hyvin ja päästiin menemään ihan turvallisesti, harjumontun pohjalla oli jopa aika tyyntä. Käveltiin paljon pikkupolkuja, ravattiin vähän montussa ja vähän muualla ja otettiin yksi ylämäki laukalla, ehkä vähän villimmin mitä piti, jarrujen säädöt oli vähän hukassa... Laukan jälkeinen ravailu montun pohjalla sai kuskin suupielet korviin asti, edellispäivän hieronnan jäljiltä hevonen käytti selkäänsä paremmin kuin aikoihin, oli keskittynyt ja sataprosenttisesti kuulolla (mikä ei harjumontussa laukkamäen alla ole todellakaan itsestäänselvyys). Käveltiin lopuksi vielä pidemmän reitin kautta tallille, yhteensä oltiin varmaan puolisentoista tuntia liikkeellä.
Loppuviikosta Hupi saa selkäänsä torstaina ja lauantaina vuokraajan äidin, varmaan perjantain pitää vapaata (ellen saa jostain kyytiä tallille, auto on reissussa) ja sunnuntaina voisi pistää taas tikkuja ristiin.
maanantai 2. elokuuta 2010
Kouluponin paluu
Ma 2.8.2010
Tai sitten kouluratsin paluu? Tai sellainen jännä ilmiö että kun hevosen saa oikeasti avuille niin siitä tulee mukavampi ratsastaa.
Perjantaina vuokraajan äiti kävi Hupilla ratsastamassa. Vuokraaja itse on vielä toista viikkoa jalka kipsissä joten toi sitten vuosia itsekin harrastaneen äitinsä stunttaamaan. Ihan perushommia olivat tehneet, lähinnä kuskiin keskittyen. Hupi Fan Club kasvoi taas yhdellä jäsenellä, ja stunttiratsi jatkaa vielä ensi viikollakin pari päivää.
Viikonloppuna olin sitten itse molemmat päivät Tavelassa maneesilla tekemässä töitä. Maneesissa on ihan oikeasti näillä helteillä viileämpi kuin suorassa auringonpaisteessa olevalla kentällä (vaikka 30+ asteen superhelteet onkin ohi niin 25 asteen raja paukkuu silti edelleen lähes päivittäin rikki). Ja lisäksi maneesissa on peilit että näkeekin välillä koko kauheuden ;)
Jos keskiviikkona lopetin siihen että hevonen tuntui siltä että nyt voisi alkaa ratsastaa, niin lauantaina päästiin sitten aloittamaan suunnilleen samasta pisteestä. Varsinkin ravi oli oikein kivan tuntuista, tuntui siltä että joutuu keventämään hurjan hitaasti kun hevonen ei tikannutkaan miljoonaa vaan malttoi tehdä joka askeleen kunnolla. Laukkaa en tehnyt pitkiä pätkiä vaan sata ja yksi nostoa, aina vähän laukkaa, alas ja taas uusi nosto. Malttoi yllättävän hyvin ennakoimatta kun teki välillä ravisiirtymisiä, ettei hevonen päässyt niin arvailemaan mitä seuraavaksi tulee. Varsinkin vasen laukka oli taas alusta asti hyvää, ja siirtymiset laukasta alas oli kivan tasapainoisia, tuli melkein suoraan käyntiin alas, ja pysyi kevyenä. Oikea laukka oli alkuun vähän kulmikasta mutta vertyi varsin asialliseksi sekin. Ja nostot sekä käynnistä että ravista, myös siihen oikeaan laukkaan, oli kivan vaivattomia. Sitten kun tämän kaiken saisi seuraavaksi siirrettyä ympyrän kaarevalta uralta myös suorille - kouluohjelmissa kun kaarevalla uralla ei siirtymisiä juurikaan tehdä... Koko paketti tuntuu leviävän aina kun jatkaa uraa pitkin.
Sunnuntaina oli tarkoitus alunperin käydä maastoilemassa mutta kuskin sisäinen kouluratsi halusi sittenkin mennä korjaamaan edellispäivän hedelmiä. Eikä varmaan ollut ollenkaan huono idea, hevonen oli alusta asti kiva ja kuulolla. Tein lopuksi lyhyen kouluradan pariin kertaan läpi, kiire tulee edelleen. On se helppoa todeta sen seitsemännen peräkkäisen laukkaympyrän kohdalla että olipa siisti ja helpon tuntunen, vaan kun asiat tuleekin yhtäkkiä eteen peräperään, nopeasti ja kaikki pitää olla kunnossa heti, eikä korjaamiseen ole aikaa niin ei olekaan asiat enää niin helppoja ja vaivattomia. Edelleen tulee yllätyksenä miten tarkasti jokainen askel oikeasti pitää tehdä, yksi pieni lipsahdus kertautuu aika nopeasti ja heijastuu moneen asiaan.
Reenattavien asioiden listalle pääsee - ylläriylläri - ne laukasta alas siirtymiset. Lävistäjän lopussa tulevat siirtymiset on pakko tehdä ennen pistettä että ne pääsee itse tekemään, eikä hevonen heittäydy ihan holtittomaksi. Toinen mihin täytyy jatkossa keskittyä lisää, on keskiravi, tai temponvaihtelut yleensäkin. Hevonen lähtee kyllä jalasta eteen mutta tikkaa miljoonaa minkä ehtii. Itse en meinaa malttaa kasvattaa ravia riittävän hitaasti vaan yritän tyrkätä kerralla ja sitten koko homma onkin jo levällään. Heti kun kuski malttoi mielensä niin tahtikin säilyi paljon paremmin. Kai kotiläksyjä voi itselleenkin antaa?
Nyt alkuviikosta Hupi saa pitää pari maastoilu- tai muuten kevyempää päivää. Ihan totaalivapaata en viitsi hurjan usein antaa, kun hevonen kuitenkin tykkää harjukävelylenkeistä ja mahanpienennysprojekti myös. Tiistaina saadaan taas hierojakin paikalle. Loppuviikosta voisi sitten joku päivä laittaa vähän puomitehtäviä, ja ehkä sitten soitella taas valmentajallekin.
Tunnilla elokuussa 2010
© Anna Moilanen
Tai sitten kouluratsin paluu? Tai sellainen jännä ilmiö että kun hevosen saa oikeasti avuille niin siitä tulee mukavampi ratsastaa.
Perjantaina vuokraajan äiti kävi Hupilla ratsastamassa. Vuokraaja itse on vielä toista viikkoa jalka kipsissä joten toi sitten vuosia itsekin harrastaneen äitinsä stunttaamaan. Ihan perushommia olivat tehneet, lähinnä kuskiin keskittyen. Hupi Fan Club kasvoi taas yhdellä jäsenellä, ja stunttiratsi jatkaa vielä ensi viikollakin pari päivää.
Viikonloppuna olin sitten itse molemmat päivät Tavelassa maneesilla tekemässä töitä. Maneesissa on ihan oikeasti näillä helteillä viileämpi kuin suorassa auringonpaisteessa olevalla kentällä (vaikka 30+ asteen superhelteet onkin ohi niin 25 asteen raja paukkuu silti edelleen lähes päivittäin rikki). Ja lisäksi maneesissa on peilit että näkeekin välillä koko kauheuden ;)
Jos keskiviikkona lopetin siihen että hevonen tuntui siltä että nyt voisi alkaa ratsastaa, niin lauantaina päästiin sitten aloittamaan suunnilleen samasta pisteestä. Varsinkin ravi oli oikein kivan tuntuista, tuntui siltä että joutuu keventämään hurjan hitaasti kun hevonen ei tikannutkaan miljoonaa vaan malttoi tehdä joka askeleen kunnolla. Laukkaa en tehnyt pitkiä pätkiä vaan sata ja yksi nostoa, aina vähän laukkaa, alas ja taas uusi nosto. Malttoi yllättävän hyvin ennakoimatta kun teki välillä ravisiirtymisiä, ettei hevonen päässyt niin arvailemaan mitä seuraavaksi tulee. Varsinkin vasen laukka oli taas alusta asti hyvää, ja siirtymiset laukasta alas oli kivan tasapainoisia, tuli melkein suoraan käyntiin alas, ja pysyi kevyenä. Oikea laukka oli alkuun vähän kulmikasta mutta vertyi varsin asialliseksi sekin. Ja nostot sekä käynnistä että ravista, myös siihen oikeaan laukkaan, oli kivan vaivattomia. Sitten kun tämän kaiken saisi seuraavaksi siirrettyä ympyrän kaarevalta uralta myös suorille - kouluohjelmissa kun kaarevalla uralla ei siirtymisiä juurikaan tehdä... Koko paketti tuntuu leviävän aina kun jatkaa uraa pitkin.
Sunnuntaina oli tarkoitus alunperin käydä maastoilemassa mutta kuskin sisäinen kouluratsi halusi sittenkin mennä korjaamaan edellispäivän hedelmiä. Eikä varmaan ollut ollenkaan huono idea, hevonen oli alusta asti kiva ja kuulolla. Tein lopuksi lyhyen kouluradan pariin kertaan läpi, kiire tulee edelleen. On se helppoa todeta sen seitsemännen peräkkäisen laukkaympyrän kohdalla että olipa siisti ja helpon tuntunen, vaan kun asiat tuleekin yhtäkkiä eteen peräperään, nopeasti ja kaikki pitää olla kunnossa heti, eikä korjaamiseen ole aikaa niin ei olekaan asiat enää niin helppoja ja vaivattomia. Edelleen tulee yllätyksenä miten tarkasti jokainen askel oikeasti pitää tehdä, yksi pieni lipsahdus kertautuu aika nopeasti ja heijastuu moneen asiaan.
Reenattavien asioiden listalle pääsee - ylläriylläri - ne laukasta alas siirtymiset. Lävistäjän lopussa tulevat siirtymiset on pakko tehdä ennen pistettä että ne pääsee itse tekemään, eikä hevonen heittäydy ihan holtittomaksi. Toinen mihin täytyy jatkossa keskittyä lisää, on keskiravi, tai temponvaihtelut yleensäkin. Hevonen lähtee kyllä jalasta eteen mutta tikkaa miljoonaa minkä ehtii. Itse en meinaa malttaa kasvattaa ravia riittävän hitaasti vaan yritän tyrkätä kerralla ja sitten koko homma onkin jo levällään. Heti kun kuski malttoi mielensä niin tahtikin säilyi paljon paremmin. Kai kotiläksyjä voi itselleenkin antaa?
Nyt alkuviikosta Hupi saa pitää pari maastoilu- tai muuten kevyempää päivää. Ihan totaalivapaata en viitsi hurjan usein antaa, kun hevonen kuitenkin tykkää harjukävelylenkeistä ja mahanpienennysprojekti myös. Tiistaina saadaan taas hierojakin paikalle. Loppuviikosta voisi sitten joku päivä laittaa vähän puomitehtäviä, ja ehkä sitten soitella taas valmentajallekin.
Tunnilla elokuussa 2010© Anna Moilanen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)