torstai 15. maaliskuuta 2012

Tunnille läpi tuulen ja tuiskun

Hupi on ollut klinikkareissun jälkeen joka kerta aina vaan parempi ja parempi, tähänastisena huippuna viime sunnuntain maneesireissu jolloin tein lähinnä isoa ravia keventäen ja reipasta laukkaa, ja kaikki tuntui helpolta. Laukka pyöri ja oli säädettävissä, ravissa oli voimaa ihan eri tavalla kun aiemmin. Isoin ero vanhaan on takaosan ja selän työskentelyssä, eli ihan oikeasti jossain on kyllä ollut vikaa. Täytyisi vaan uskoa että jos jossain tuntuu olevan vikaa, niin siellä todennäköisesti myös on. Hupi ei isoja vihjeitä anna, mutta jos se on kuukausikaupalla tasaisesti "vähän jäykkä ja jähmeä", treenin keventämisestä huolimatta, niin kannattaa näköjään ottaa tosissaan. Joka tapauksessa sairasloma on ohi ja päästään taas töihin. Edelleen nostetaan rasitusastetta vähitellen ja hevosta kuunnellen, mutta kun puhelin piippasi että tiistain valmennuksessa on tilaa, niin vastasin samantien että tullaan. Eihän se ole pakko vetää täysillä koko tuntia.

Tiistain sääennusteissa puhuttiin taas "vaarallisen kovasta tuulesta", joten mikäs sen parempi keli lähteä tauon jälkeen tunnille. Maneesille päästiin ihan sujuvasti, asuinalueella oli pari lepattavaa pressua mutta pahin kohta oli Ruutanantien ylitys, tie oli muuttunut ihan järjettömäksi tuulitunneliksi, tuntui siltä että hyvä kun pystyssä pysyttiin. Ja maneesihan tietysti paukkui, natisi, rämisi ja kolisi tuulessa oikein kiitettävästi, "paikallisten" mukaan pahemmin kun koskaan ennen ovat kuulleet.

Ensimmäisen puolen kierroksen aikana säpsyttiin noin sata kertaa ja suoritettiin pari taakse-poistu-liikettä. Jos olisin ollut vain yksin liikkeellä ilman sovittua valmennusta, olisin varmaan lähtenyt takaisin ja ratsastanut ulkona, siellä Hupi kyttäsi paljon vähemmän kun näki ympärilleen. Maneesissa sisällä ääni kuului pahempana ja kun äänen aiheuttajaa ei näkynyt, niin meno oli "aavistuksen" jännittynyttä. Vaan onneksi oli valmennus sovittuna, Hannahan pisti meidät kuosiin ensimmäisen viiden minuutin aikana. Täti laitettiin töihin ja sitä myötä hevonen myös, ja yhtäkkiä kumpikaan ei ehtinyt enää kuunnella maneesin kolinoita.

En ollut ehtinyt verkata juurikaan, joten onneksi aloitettiin vanhaan tapaan siirtymisillä ympyrällä. Yleensä jumppaan itse paikkojani (lähinnä lonkkia) auki matkan maneesille, mutta jostain kumman syystä tällä kertaa ilman jalustimia tehtävät venyttelyt ja jumppaliikkeet jäivät pois. Joka tapauksessa olin siis itsekin vähän jumissa alkuun, ja alas raviin istuminen tuntui hankalalta. Vähitellen kuitenkin vertyi sekä hevonen että kuski. Oikea lapa oli nyt paljon paremmin hallussa, eli takaosan työskentelyn lisäksi eroa on myös hevosen suoruudessa. Edelleen joutuu välillä korjaamaan, mutta enemmän ehkä siksi että itse herpaannun tekemisessäni ja hevonen pääsee karkaamaan lavasta.

Varsinainen tehtävä oli tällä kertaa pitkällä sivulla tehtävät avotaivutukset. Aloitettiin ensin käynnissä niin että oikea taivutusaste ja tasaisuus löytyi. Sitten lisättiin mukaan samat siirtymiset kuin mitä oli ympyrälläkin tehty, eli tehtiin avon sisällä siirtymisiä välillä seis-käynti-ravi. Ympyrällä tehdyillä siirtymisillä hevoset oli saatu hyvin kuulolle, ja tämän siirtäminen uuteen tehtävään sujui yllättävän helposti. Olen tehnyt samaa harjoitusta jonkun verran itsekseni, ja sillon ongelmana on ollu käynnistä raviin siirtyminen, missä Hupilla on ollut tapana karata taivuttavan pohkeen "läpi". Nyt kun pääsi tekemään siirtymisen pienillä avuilla niin muu "paketti" ei ehtinyt levitä. Apujen kunnollisesta läpiratsastamisesta kiinni siis tämä(kin) asia.

Vasemmassa kierroksessa Hanna pyysi välillä siirtämään asetuksen hetkeksi ulos myös avon aikana, tarkoituksena edelleen kontrolloida oikeaa lapaa joka avossa pääsee vielä vähän helpommin karkaamaan ja luistamaan pois. Lapa löytyi, mutta ongelmaksi tuli varsinkin ravissa se, että en osaa siirtää asetusta hitaasti, vaan ravin rytmi "heittää" sen askeleen aikana mikä tuntuu olevan Hupille aivan liian nopea.

Oikealle ongelma taas oli se, että Hupi helposti ylitaipuu, varsinkin kaulastaan, eikä haluaisi ottaa painoa oikealle takajalalle vaan polkee sillä, ei rungon alle vaan sivulle. Oikealle tehtävät avot pitää siis ajatella aika suoralla hevosella, riittävä taivutus tulee melkein itsestään. Sisäpohje saa pysyä aika edessä, edelleen kontrolloimassa sitä oikeaa lapaa. Kun pohkeen oikea paikka löytyi, niin avo tuntui myös ravissa helpolta: aseta, taivuta, pidä jalat kiinni ja paino keskellä ja matkusta.

Molempiin suuntiin otettiin avojen jälkeen vielä laukkaa, nyt taas pääty-ympyrällä. Aloitettiin tehtävät vasemmassa kierroksessa, ja vasen laukka oli yllättäen ihan hukassa, pitkää ja etupainoista, tasapainosta ei tietoakaan. Nopeilla asetuksilla ulos tuli jotain tolkkua pieniksi hetkiksi, mutta siitä sunnuntain tasapainoisesta menosta ei ollut kyllä merkkiäkään. Sanoin ihan ääneenkin että nyt ollaan kyllä valovuoden päässä siitä missä vielä pari päivää aiemmin mentiin. Oikea laukka oli ihan selkeästi parempaa, ei sekään super, mutta ihan kertaluokkaa paremmin säädeltävissä. Ihan lopussa Hanna pyysi vielä ottamaan uudelleen vähän laukkaa vasemmalle, ja nyt kun oikealle tehtävien avojen avulla Hupi oli suoristunut ja ottanut kunnolla painon myös oikealle takaselle, niin yhtäkkiä vasenkin laukka oli parantunut useammalla pykälällä ja hevonen lyhentynyt ehkä puoli metriä. Olen itse saanut laukan rullaamaan parhaiten niin, että teen pitkät verkat mahdollisimman isoa ja etenevää ravia, ja nostan laukan ensimmäisen kerran vasta kun ravissa kaikki on kohdillaan, hyvä löytää toinenkin työkalu saman asian ratkaisemiseen - olettaen että se toimii jatkossakin.

Tunti oli ihan passeli rasittavuudeltaan, Hupi alkoi vasta ihan lopussa olla aavistuksen väsyneen oloinen, ja siitä siirryttiinkin samantien jo loppuverkkaamaan. Itselle jäi oikein hyvä fiilis, en olisi ikinä uskonut pystyväni ratsastamaan Hupia noin rennoksi siinä paukkeessa, mutta oikeastaan rytinä unohtui kokonaan tunnin aikana, ja vasta lopussa kevennellessä alkoi kyttääminen kun hevosella ei ollut enää koko ajan tehtäviä edessä. Takaisin tallille mentiin kyllä sitten ihan suosiolla taluttaen. Hupi on aina maneesilta lähtiessä alkumatkan kireä kuin viulunkieli, joten niillä tuulenpuuskilla oltaisiin todennäköisesti lähdetty eri suuntiin jo maneesin kulmalla. Ja tulipahan loppuverkattua itsekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti