lauantai 11. helmikuuta 2012

Valmennusviikonloppu, part I

Pää on jo viikonlopun ensimmäisen tunnin jälkeen niin täynnä ajatuksia, että paras laittaa ylös ennen kuin unohtuu tai menee sekaisin. Viikonlopun teemana oli vinous ja sen korjaaminen. Tänään keskityttiin hahmottamaan mikä kaikki menee pieleen (tai vinoon) ja huomenna enemmän sitten korjaamiseen. Hupin kanssahan parikin aiempaa (marraskuu, tammikuu) ollaan keskitytty suoristamiseen, joten sinänsä ongelmat olivat jo suurimmaksi osaksi ainakin hevosen osalta tiedossa. Ja kuskikin uskaltaa väittää olevansa aika hyvin kartalla omista ongelmistaan.

"Suora" vai suora?
Vapaan alkuverkan jälkeen ryhdyttiin töihin pitkälti samaan malliin kuin aina ennenkin. Tällä kertaa ei jääty tosin ympyrälle vaan jatkettiin - ei uraa pitkin vaan uran sisäpuolella. Seinän tuki antaa hevoselle helpon tien heittäytyä ulkoapuja vasten, joten nyt joutui koko ajan ratsastamaan molemmat puolet läpi. Hetki heräteltiin hevosia töihin siirtymisillä ravi-käynti-seis-peruutus-välillä. Hupi oli koko ajan ihan asiallisen tuntuinen, vähän kiireinen välillä ja pyrki keräämään edestä liikaa kasaan mutta vähitellen moottori lähti käyntiin, ylälinja rentoutui ja muoto muuttui ihan asialliseksi. Aina kun hevonen lähti kiirehtimään niin ensin nopea puolipidäte, jos ei auta niin seis ja jopa taakse, ja taas takaisin eteen niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Älä odota virhettä vaan ennakoi ongelmat
Seuraavaksi lähdettiin kääntämään aina pituushalkaisijalle päädystä aina vuorotellen molempiin suuntiin jatkaen. Pituushalkaisijalla tavoitteena oli pitää tasainen tahti ja suora hevonen. Suoruus ei meillä tässä ollut ongelma vaan Hupi oli aika kivasti tasan molemmilla ohjilla ja pohkeiden välissä, muille tuli ohjeeksi korjata mahdolliset virheet eteen, ei sivulle (se aiheuttaa vaan lisää kiemurtelua, allekirjoittanut testasi tätä käytännössä elämänsä ensimmäisellä kouluradalla missä lopputervehdykseen tultiin kuin käärme kännissä...). Meillä ongelmana oli ennemminkin tahti, joka hukkui välillä, ja linjan päästä vasemmalle kääntämiset. Jäin matkustelemaan linjan loppuun asti mistä yritin sitten yhtäkkiä tyrkätä hevosen vasemmalle (eli sinne vaikeampaan suuntaan), ja hups heijaa lapa pullahti ulos ja hevonen alas. Aina kun muistin tehdä pari puolipidätettä ja pitää (myös) oikean pohkeen kiinni jo suoralla, niin kaarrekin sujui kuin itsestään. Vaikka tiedänkin vasemman kierroksen ja vasemmalle kääntämisen ongelmat, niin edelleen pitäisi puuttua niihin vielä vähän aiemmin ja systemaattisemmin eikä odottaa että tulee se virhe että voi korjata.

Ilman jalustimia keventäminen on oikotie onneen
Seuraavaksi nostettiin jalustimet ylös ja jatkettiin ratsastajan vinouden parissa. Tehtävä pysyi periaatteessa samana mutta nyt keskityttiin kuskiin. Ensin jatkettiin ihan samalla tavalla harjoitusravissa, sitten tultiin kaarre ja sitä seurannut pituushalkaisija keventäen. Alas istuessa en huomannut kovinkaan suurta puolieroa, vähän helpommin "putosin" vasemmalle istuinluulle mutta ehkä lähinnä siksi että paino valui oikealle ja tein aina pikkusen liian ison korjausliikkeen. Keventäessä taas oli koko ajan fiilis että nousen, en suoraan ylös vaan vasemmalle etuviistoon. Kuulemma olin suht suorana mutta tuo vasen etuviisto on juuri se suunta mihin kroppa ei haluaisi taipua ja pienikin liike sinne päin tuntuu paljon isompana kuin se todellisuudessa onkaan. Varsinkin vasemmalle etujalalle keventäessä liike oli tehokas juuri tässä mielessä. Mutta jos tämä oli oikotie, niin se onni oli sitten se kun istui takaisin harjoitusraviin. Jollain jännällä tavalla ilman jalustimia keventäminen avasi lonkkia ja lantiota paremmin kuin mikään muu tähän asti, ja pääsin paljon syvemmälle satulaan ja joustamaan liikkeeseen mukaan. Täti lupaa siis pyhästi ottaa tämän jo kakaranakin kauhukuvia herättäneen harjoituksen takaisin ohjelmistoon. Ja kevennyksen liikerata muuten näyttää videolla paljon "oikeammalta" ilman jalustimia kun jalustimien kanssa (jolloin helposti ylikevennän, nousen liian ylös ja tuuppaan lantiota hurjasti eteen).

Lopuksi tehtiin vielä alun tehtävää, mutta pituushalkaisijan sijaan poikkihalkaisijalla eli paljon lyhyemmällä tiellä. Vähän meinasi tulla kiire välillä, mutta kun muisti tasapainottaa tarpeeksi puolipidätteillä ja valmistella käännökset, niin pysyttiin melko kivassa tasapainossa ja tahdissa koko tehtävän läpi.

Laukkaa ei tehty ollenkaan, mutta ihan riittävästi oli pureskeltavaa ilmankin. Hupi on suoristunut selvästi viime valmennuskerrasta, ja kuski taas kykenee näköjään istumaan ilman jalustimia suht rennosti ja mukavasti (nimim. onneton tasapaino). Huomenna jatketaan vielä viikonlopun toinen rupeama, toivottavasti on yhtä antoisa kun tämänpäiväinen.

Lopuksi vielä reilun vartin mittainen video tästä päivästä. Kiitos kuvauksesta A!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti