maanantai 16. helmikuuta 2015

Kun tunne ja todellisuus eivät kohtaa

Ei se sentään ihan täysin hasardi ajatus ollut viedä maastomopoa valkoisten aitojen sisälle, mutta olihan siellä muutamia kohtia, jotka olisivat voineet mennä paremminkin. Näin ikään kuin kauniisti sanoiksi puettuna. Muutama huomio päivästä, ja video (jonka radan jälkeen päätin jo olla julkaisematta mutta pari kertaa läpi katsottuani totesin että menkööt).

- Aikataulu petti (taas). Kun varaa reiluhkon verkka-ajan niin ei todellakaan toivo, että aikataulut venyy, ja lähtöjärjestys menee sekaisin. Olisi pitänyt päästä radalle kymmenisen minuuttia aiemmin, nyt alla oli vähän väsynyt hevonen. Voi toki katsoa peiliinkin, jälkiviisaana on helppo sanoa, että Hupi olisi tarvinnut paljon pidemmät pätkät käyntiä pitkin ohjin.
- Raviohjelma. Tarkoituksena oli laittaa vähän enemmän painetta ja yrittää saada vähän isompaa ravia. Luulin jopa hetkittäin tekeväni näin. Mutta miksi videolla näkyy puolilöysällä ohjalla matkusteleva kuski, ja hevonen joka epätoivoisesti yrittää löytää jotain tukea jostain mutta ei sitä ainakaan kuskilta saa?
- Laukkaohjelma. Fiilis oli se, että Hupi vie ja minä vikisen. Ja että takaosa on koko ajan sisällä ja lavat ei käänny mihinkään vaikka mitä tekisi. Ja että isot pidätteet näkyvät torille asti. Miksi videolla meno näyttää lähinnä siltä, että tekisi mieli huutaa kuskille että hellitä nyt hetkeksi, lopeta se rimpuilu ja anna sen hevosen tehdä.
- Kyttääminen. Radalla tuntui koko ajan siltä, että Hupi kyttäsi M-kulmaa ihan huolella (laidan takana oli radio) ja jähmetti itsensä aina sinne päin ratsastaessa. Olin varma että ainakaan vasemmassa laukassa en saa sitä kulmaan kun joudutaan tulemaan pitkää sivua mörköä kohti. Miksi videolla näkyy vain vähän korvia höröön kääntävä hevonen? Kumpi meistä sitä kulmaa siis kyttäsikään?
- Vanha kunnon voltista vitonen -syndrooma on palannut! Jos vaikka ensi kerralla taas muistaisi kääntää eikä liirailisi radan keskelle asti...

Mutta ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin.
- Keskiraveissa pienenpieni ajatus oikeaan suuntaan. Edelleen paketti valuu hurjan etupainoiseksi, mutta tahdissa on pieni ajatus oikeasta. Keventäessä (oma istunta) pysyy paremmin kasassa, ja treeneissä teen lisäykset edelleen pääasiassa keventäen.
- Takarit alkaa olla ihan kivalla mallilla, vaikkei nyt(kään) ne parhaat missään nimessä radalle osuneet.
- Pääsin kulmiin myös tuomaripäädyssä! Seuraavaksi pitäisi vaan muistaa ratsastaakin siellä, ja ottaa kaikki hyöty irti tasapainottamisen ja kokoamisen kannalta... Kyran neliötehtävät on kaivettu taas mukaan treeneihin.
- Otin harjoituskisojen sääntöjoustosta kaiken ilon irti, ja ratsastin radan raippa oikeassa kädessä, eikä oikean pohkeen päälle kaatumista tullut ollenkaan samassa määrin kuin viimeksi.
- Keskeneräisellä ja vähän huolimattomalla suorituksella 61,9% (= ne voltit korjaamalla 63%). Eiköhän tästä kesään mennessä vielä jotain saada kasaan.



Eilen oli tarkoitus ratsastaa kevyesti mahdolliset jumit pois, mutta Hupi oli kertaluokkaa väsyneemmän tuntuinen mitä olin kuvitellut (toki se oli tehnyt ke-la välin melko rankasti). Suunnitelma vaihtui siis vajaan tunnin leppoisaan maastokävelyyn ja nopeaan vartin ravi-laukka-jumppaan kentällä. Vähän saatiin jännitystä kuvioihin, kun tajusin vasta harjulla täpötäyden pulkkamäen vieressä että "ai niin, laskiaissunnuntai". Fiksu hevonen onneksi meni tästäkin ohi ilman sen suurempaa dramatiikkaa.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Elossa edelleen

Työt haittaavat harrastusta, aika on kortilla ja mitäs näitä muita (teko)syitä blogihiljaisuudelle taas olikaan. Ei meille mitään kummempia oikeastaan kuulu, paljon pieniä tavallisia arkiasioita vaan, kuten:

- Katastrofaalinen valmennuspäivä. Facebook-päivitykseni tuolta päivältä kertonee kaiken tarvittavan: "Note to self: Seuraavan kerran kun aiot mennä rokotuslomailleella hevosella treenipaussin jälkeen suoraan valmennukseen niin älä mene. Tai jos nyt sitten kuitenkin päätät mennä niin varaa nyt herran tähden edes aikaa niin että ehdit venytellä itsesi ja verrytellä hevosen kunnolla. Nimim. Ei sitten mennyt ihan putkeen."
- Tuon päivän jälkeen asioiden purkaminen palasiin, palasten loksahtelua paikoilleen ja oikein mukavia treenikertoja useampiakin.
- Maastoilua. Paljon maastoilua. Isoa ravia ja laukkaa pitkin harjun mäkiä, priimakuntoisia teitä ja välillä vähän hankitreeniä väliin.
- Vielä vähän lisää maastoilua. Ei näin hienoilla keleillä vaan voi jäädä kehää kiertämään.
- Pakkaspirteä poni joka esitteli eräällä maastolenkillä sellaisia liikesarjoja että oksat pois. Keinuheppalaukkaa poikittain paikallaan, pikkupukkia ja hillitöntä vinkumista. Reppana ei voinut ymmärtää miksi koiranulkoiluttajia vilisevä tienpätkä ei ollut sovelias tukka putkella laukkaamiseen.

Ja koska viime valmennus meni penkin alle, seuraavaa ei ole ollut, ja sekä kuski että hevonen ovat keskittyneet enemmän hauskanpitoon kuin treenaamiseen, niin päätin että on oikein pätevä idea ilmoittautua naapuritallin harkkakisoihin.

Jos ihan totta puhutaan, niin kyllähän maastossa ja hangessa pystyy treenaamaan vaikka mitä, ja ollaan me viime päivinä pari kertaa kotikentällä jotain etäisesti kouluratsastusta muistuttavaa harrastettu. Vaikka välillä hevosen malttamisen kanssa on ollut "pieniä" haasteita, niin ne hyvät pätkät on olleet kyllä viimevuotista parempia. Suoruus on parantunut, herkkyys ja tarkkuus samoin, tahti on parempi aina kun saan homman "kasaan" ja pysyn itse riittävän nopeana ja joustavana. Onhan tuon tekemisen muuttaminen ehjäksi kouluradaksi vielä vähän työn takana, mutta sitäkin parempi aloittaa ajoissa.

Oikea kisakausi varmaan avataan vasta sitten ulkokentiltä, hallikilpailut eivät ole koskaan olleet meille se helpoin nakki. Kalenteria on selailtu ja A-lisenssin (hui!) anomusta vähän varovasti vilkuiltu. Kohta kai pitäisi jo oikeasti tehdäkin jotain?