tiistai 26. marraskuuta 2013

Ei ihan joka hevonen...

...ole niin luottoratsu että voi lähteä pilkkopimeällä rauhalliselle otsalamppumaastolle rentoutumaan.

...reagoi jalkoja kohti hyppäävään haukkuvaan koiraan kääntymällä korvat hörössä katsomaan että kukas sinä oikein olet.

...kävele kivikkoisella koppuraisella kinttupolulla varmajalkaisesti kuin vuorikauris.

...tule hetkeäkään epäröimättä jalkautuneen ratsastajan perässä myrskyn kaataman kuusen ali niin että runko hipoo satulan takakaarta ja oksat piiskaavat kylkiä.

...seiso tallinkäytävällä vapaana heinäpaalin vieressä vailla pienintäkään aikomusta livahtaa nappaamaan evästä.

Mutta Hupi onkin Hyvänmielenhevonen :)

Vapaan kasvatuksen lapsi tietää rajansa.

Jos tallissa ei ole muita, niin monesti pidän Hupia ratsastuksen jälkeen vapaana käytävällä sen ajan mitä ratsastuksen jälkeen hoitamiseen menee. Se seisoo kauniisti parkkiruudussaan riippumatta siitä mitä teen, missä menen, ja nykyisin myös lähes riippumatta siitä kuinka paljon houkutuksia käytävällä on. Se toimii hienosti äänen ja kehonkielen avulla, saan sen käännettyä ympäri, peruutettua ja "talutettua" vaikka kuvan taka-alalla olevan heinäpaalin ohi koskematta hevoseen ollenkaan. Yksi syy toimivuuteen varmastikin on se, että Hupi varsin hyvin tietää missä on takin namitasku, ja millaisesta käytöksestä saa palkinnon. Toinen syy on selkeät rutiinit ratsastuksen jälkeen: ensin riisutaan varusteet, sitten harjataan karvat suoraan ja jaloista kurat pois, puetaan talliloimi päälle, joskus venytellään lavat ja jalat, ja lopuksi mennään omaan karsinaan. Ja sitten koittaa se paras hetki, kun vielä hetken malttaa kiltisti odottaa niin saa maailman parasta melassivettä, ja siihen perään jo pian sitten iltaheinät. Ei Hupilla ole tarvetta lähteä mihinkään, se tietää aina mitä seuraavaksi tapahtuu.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Seuraava työmaa

Kuten ehkä jo aiemmin on käynyt ilmi, tykkään jaksottaa talven treenikauden muutaman viikon pätkiin, joiden aikana painotan treenit aina johonkin tiettyyn asiaan. Eka pätkä tehtiin hevoselle takaosajumppaa, ja toisen jakson teema tulikin sitten Hannan viimeviikkoisen valmennuksen myötä.

Maanantaina jumppasin hevosta (ja itseäni) kevyemmän viikon jäljiltä takaisin työmoodiin. Hupi oli jo heti alkuun yllättävänkin jees, vähän jäykähkö mutta kivan kevyt. Alun käynti-ravi-työskentelyn jälkeen päätin pureutua hetkeksi (oikean) laukan ongelmiin, ja jostain takaraivosta sitten se ratkaisu yhtäkkiä löytyi. Jos itse noudattaisi samoja neuvoja kuin mitä muille antaa, niin olisi helpompaa? Reilua viikkoa aiemmin olin vuokraajalle sanonut hevosen hieman ryykätessä oikeassa laukassa, että älä nosta sitä laukkaa sisälavan "päälle" vaan suoralla hevosella ja suoraan, niin ettei se heti ole nojaamassa oikeaan pohkeeseen. Ja kas kummaa, nytkin kun nostin hevosen pois oikean pohkeen päältä, kantamaan itse itsensä, niin pala palalta oikea laukka lähti paranemaan. Jossain vaiheessa, kuin etiäisenä seuraavasta päivästä, heitin jalustimet ristiin kaulalle ja ratsastin loppuajan ilman jalustimia.

Seuravalmennusten tämänkertaisena teemana oli melko tuttuun syksyiseen tapaan istunta. Jumpattiin ensin lonkat vetreiksi joka suuntaan (reidet irti, jalka ensin ylös ja siitä "polkaisten" alas), ja haettiin sen jälkeen vielä istuinluiden liikkeen oikea fiilis (liike kohti kello kymmentä ja kello kahta) nostamalla jalat hetkeksi siiven eteen. Vaikka mielestäni kyllä toistan näitä asioita lähestulkoon joka kerta, niin melkoinen ero oli siinä, keskittyykö asiaan minuutin vai kymmenen. Jalka tuntui pidentyvän valtavasti, ja laskeutui kymmenen minuutin jälkeen paljon luonnollisemmin omalle paikalleen. Ravityöskentelyssä haettiin rentoutta omaan lonkanseutuun sillä ajatuksella että polvi pysyy mahdollisimman rentona. Itse lonkkaa on vaikea rentouttaa, mutta jos polven saa "pomppimaan" niin lonkanseutukin rentoutuu samalla. Alkuun tuntui siltä että alapohje heiluu ihan holtittomasti, mutta kun alettiin sitten samalla työstää hevostakin (kulmiin voltit ja pitkät sivut vasta-avoa), niin alapohjekin rauhottui kun sillä oli jotain tekemistä.

Laukassa haettiin vaan samaa fiilistä "pomppivista polvista", ja samalla sitten siistejä mutta teräviä siirtymisiä välillä ravi-laukka-ravi. Itselläni oli sellainen tunne, että oikeassa kierroksessa perä liiraa sisälle, mutta ennemminkin ongelmana oli Hannan mukaan vasemmassa kierroksessa ulos karkaava lapa. Olin ennen tuntia sanonut että oikea laukka on ollut vähän hukassa mutta ehkä alkaa taas löytyä. Hannan kysyessä millaista laukka on nyt mielestäni, niin pystyin sanomaan, että oikeinkin asiallista. Itse asiassa oikea laukka pyöri jopa paremmin kuin vasen, vähän ehkä isoa se oli, mutta rennompaa ja paremmalla kaulalla kuin vasen. Vasemman laukan, ja oikeastaan koko vasemman kierroksen ongelmahan meillä on se, että Hupi haluaa kerätä itseään vähän liiankin kasaan, ja on vähän haluton venyttämään ylälinjaansa rehellisesti vasemmassa kierroksessa.

Valmennuksen lopuksi Hanna pyysi kaikkia keskittymään seuraavan muutaman viikon jakson pääasiallisesti omaan istuntaan, joten meidän seuraava kolmen viikon treeniteema oli sitten tällä ratkaistu. Samalla voisi sitten hevosta suoristaa vielä paremmin, tarkistaa ettei se nojaa pohkeisiin ja että pystyn pyytämään jalalla rauhassa sivulle ilman että saan kaupanpäällisinä hätäisen reaktion eteenpäin.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Lepoviikko

Edellisestä Hannan valmennuksesta alkaneen kolmen viikon jakson ajan Hupi teki töitä melko rankasti mutta ihan täyden kympin asenteella. Lähestulkoon jokainen ratsastuskerta oli edellistä aina hitusen verran parempi (kun antaa anteeksi rankimpien treenikertojen jälkeiset päivät), joten kolmen viikon jälkeen hevonen sai vähintäänkin ansaitun lepoviikon. Seisomaan en treenissä olevaa aikuista hevosta missään nimessä jätä, mutta vapaapäiviä oli pari normaalia enemmän, ja muuten ohjelmassa oli paljon kävelyä ja rentoa maastoilua. Kropan lisäksi myös korvien väli sai kunnon huilitauon kun viikkoon ei edes ajateltu mitään kouluratsastuksen tapaistakaan.

Juuri ennen kevyempää jaksoa kävin laittamassa yhtenä iltana vuokraajalle taas vähän tikkuja ristiin. Aloitettiin ympyrällä kolmesta puomista, joiden välissä oli aina kolme laukka-askelta. Vasen laukka sujui kuin vettä vaan, oikeassa oli aika paljon tekemistä ettei hevonen valu kädelle ja etupainoiseksi, jolloin tulee aika kiire kääntämisen kanssa. Mutta annas olla, kun nostin puomit maasta ylös, kaksi reunimmaista ristikoiksi ja keskimmäisen pikkupystyksi - Hupi innostui esteistä siinä määrin, että oikeaan laukkaankin alkoi löytyä ihan uudenlaisia vaihteita. Puomeja se ei selvästikään kunniota niin, että katsoisi tarpeelliseksi varoa niitä juurikaan, mutta heti kun puomin alta näkyy vähän ilmaa, niin koko hevonen ryhdistäytyy ihan eri tavalla. Lopuksi otettiin vielä yksittäiselle pystylle vähän pidempiä suoria lähestymisiä, jotka on aiemmin olleet pieni kompastuskivi. Vuoden takaisen kiemurtelun sijaan nyt Hupilla alkaa olla jo vähän imua esteelle. Hilasin pikkuhiljaa pystyä ylöspäin ja lopulta hitusen estekammoinen kuski meni kolmeen kertaan (suuremmin) nikottelematta yli 80cm pystystä. Näytti olevan molemmilla ihan hitusen hauskaa :)

Eilinen Eino-myrskyn vierailu sotki vähän suunnitelmia hevosen töihin paluun suhteen. Käytiin kyllä aamupäivällä porukalla tutun uudehkolla ratsastuskoululla tutustumassa, ja tuulesta huolimatta uskaltauduttiin ratsastamaankin. Pari isoa mäntyä meni tunnin sisällä kentän laitamilta lakoon, mutta kiltit tuntsat kuittasivat asian melko tyynesti, pientä pomppuloikkaa suurempaa ei saatu aikaan. Vieraalla hevosella siis kyllä ratsastin tuossa myrskyssä, mutta omani selkään en uskaltautunut. Hupilla oli tallissa jo sellainen tuttu velmu-ilme, joten ratsastus vaihtui juoksutukseen ja ohjasajoon. Kävelytin ja juoksutin ensin vähän liinassa paikkoja lämpimäksi, ja päästin sitten hevosen hetkeksi kentälle päästelemään pahimmat höyryt pihalle - ja sitähän riitti, kiihdyttelyä ja kierrepukkeja katsellessani olin kiitollinen siitä että olin suojittanut hevosen kunnolla. Lopulta herra hevonen ilmoitti olevansa valmis, ja käveli (lähes) luokse - ja tädin sydän suli, tämä ei ole Hupin tapaista, yleensä se jää jonnekin kulmaan odottelemaan, eikä osoita pienintäkään kiinnostusta luoksetuloon.

Pienen huilipaussin jälkeen jatkettiin ohjasajolla, ja ihan hienoja pätkiä varsinkin loppua kohti tuli, vaikka ihan samanlaista tatsia itselläni ei hommaan olekaan, kuin kaverilla. Alun jäykähköt liikeradat laajenivat kuitenkin useammalla pykälällä, ja päristelystä päätellen hevonenkin oli lopussa varsin rento ja tyytyväinen. Ohjasajon aikana tuulimörköjä ei ehtinyt kytätä yhtään, mutta loppukäyntejä tallin harkkalenkillä talutellessa sai kyllä taas keskustella ihan kunnolla siitä, että onko tuulenpuuska pätevä syy hypätä taluttajan syliin...

Tänään pitäisi sitten selästä käsin jumpata hevonen (ja kuski) taas takaisin työmoodiin, kun huomenna ohjelmassa on Hannan valmennus.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Lammas?

Ainakin villan tuotannosta päätellen. Reilun kuukauden kasvatus tuotti puoli kottikärryllistä tavaraa, tuottelias eläin. Mutta taas saa treenata ilman että täytyy kuivatella joka kerta tuntikausia vällyjen alla.

Hupi saa viettää vähän löysempää jaksoa tähän väliin. Koko tämä kolmen viikon jakso Hannan valmennuksesta eteenpäin on ollut ihan uskomattoman hyvä, hevonen on ollut joka kerralla edellistä parempi. Jos kerrankin malttaa pitää paussin ennen kuin hevonen kertoo sitä tarvitsevansa. Loppuviikosta taas sitten takaisin töihin ja ensi tiistaina uudelleen Hannan silmän alle :)

Lammas kerittynä ;)

maanantai 4. marraskuuta 2013

Takaosa töihin

Syksyllä kuuluu aina aloittaa uusia harrastuksia, Hupin tämän syksyn ohjelmistoon kuuluu seuraavia:

1. Harjun mäet - ravissa
Niin helposti mäkiä tulee kiipeiltyä käynnissä kaikessa rauhassa kaverin kanssa höpöttäen, tai päästeltyä täyttä laukkaa tukka putkella. Nyt otettiinkin askellajiksi ravi, ja treeniohjelmaan kuuluu säännölliset "ravikiipeilyt". Harjulta löytyy loistava ylämäki joka alkaa suht jyrkällä pätkällä, loivenee vähän välissä ja lopussa muuttuu todella jyrkäksi mäeksi. Tätä ollaan ravattu ylös intervallityyppisesti, ja jo löytyi hevosen heikko kohta. Se jaksaa käynnissä tai laukassa ylämäkiä vaikka miten monta toistoa, mutta ravissa potku loppuu lyhyeen. Hupi yrittää kompensoida takaosan voimanpuutetta nostamalla nenän ylös ja "hinaamalla" itseään etujaloilla, mutta varsin äkkiä se lopulta hoksasi mitä kuski haluaa. Aluksi keskityttiin vaan hakemaan pyöreä (matalahko) muoto joka säilyy tasaisena vaikka mäki jyrkkeneekin. Vähitellen ollaan päästy tekemään pientä leikittelyä tempon kanssa, ihan pieneen raviin ja siitä kevyellä tuntumalla muodon muuttumatta vähän isompaan liikkeeseen. Parhaat askeleet on ihan erilaisen tuntuisia kun mihin on tottunut, niissä on voimaa ja joustoa, mutta vielä loppuu jaksaminen aika nopeasti.

2. Puomit ja kavaletit
Enimmäkseen ravissa ollaan näitäkin tehtäviä tehty. Yksi kiva harjoitus oli viime viikkoinen kahden ravipuomisarjan yhdistelmä, jossa toiselle pitkälle sivulle tein neljän puomin sarjan melko lyhyillä (90-100cm) väleillä ja toiselle puolelle saman melko pitkillä (130-140cm) väleillä. En puuttunut ravin tempoon kovin paljoa, hain vaan tasapainon ja rytmin, ja annoin hevosen itse ratkoa tehtävät. Varsinkin pitkille väleille se venytti (parin "ohopsan"-kompuroinnin jälkeen) oikein kivasti, pysyi tahdikkaana ja venyi helpon oloisesti. Lyhyille väleille tein myös loivia avotaivutuksia puomien yli, hyvää jumppaa hevoselle kun joutuu samalla taipumaan ja joustamaan.

3. Ohjasajo
Jossain määrin ohjasajo on ollut ohjelmistossa jo aiemminkin, mutta jotenkin ihmeellisesti päässyt ihan unohtumaan. Alkuhämmennyksen jälkeen Hupi hoksasi homman hyvin nopeasti, tykkää touhusta ihan selvästi, ja monet asiat saa tehtyä paljon sujuvammin ensin ohjasajaen, ja sitten vasta ratsain. Tällä kertaa ohjien päähän päätyi tallikaveri, joka on tällä saralla ihan pro, ja kaverin taito tehdä oikeita asioita näkyi hyvin nopeasti myös hevosessa. Yksi paljon Hannankin tunneilla tehty harjoitus on erilaiset vastataivutustehtävät, ja niitä tehtiin nyt myös maasta käsin. Alun yhteisen kielen hakemisen jälkeen ensin vastataivutuksessa pyydettiin mahdollisimman koottua ravia (Hupi pysyi rentona, isoin ero selästä käsin tehtävään vastaavaan harjoitukseen, jossa se jännittyy herkästi), ja suoristuksen kautta laukannosto. Laukka oli ihan valtavan hienoa, isoa ja pyörivää mutta erittäin hallittua ja tasapainoista. Tässä kohdin mietin että voi kun tuollaista saisi joskus selästäkin käsin esille, en tiennytkään miten lähellä oltiin sitä hetkeä... Sitten vastataivutuksesta vaihdettiinkin loivaan myötätaivutukseen ja siinä pyydettiin ravia eteenpäin niin isona kuin ikinä vaan mahdollista, keskiravia ajatellen mutta kuitenkin ensisijaisesti matalana ja pyöreänä. Kun ensin oli vastataivutuksen kautta saatu paino takaosalle ja säkä ylös, niin lavat liikkui eteenpäin pyytäessä ihan eri tavalla kuin ennen. Ja toisaalta taas kootessa kinner ja takapolvi koukistui niin että pieniä pätkiä hevonen melkein tuntui istuvan takaosallaan.

Ohjasajo täytyy kyllä ottaa taas takaisin säännölliseen viikko-ohjelmaan, hevonen tykkää ihan mielettömästi, ja jos hedelmää pääsee korjaamaan näin äkkiä selästä käsin niin... Kiipesin nimittäin parin päivän päästä selkään ilman satulaa, ajatuksena jumpata ja vetristellä vaan vähän paikkoja, mutta jumien sijaan tarjolla olikin notkea työmyyrä, joka suorastaan paloi innosta esitellä kaikki temppunsa. Sitä samaa hienoa laukkaa oli tarjolla nyt myös ratsain, ja rohkeninpa lopulta tehdä myös tuota ravitehtävää huolimatta siitä ettei satulan tukea ja turvaa ollut. Onneksi Hupi pomputti kiltisti menemään, ja uskalsin päästää ravin lopulta niin isoksi kuin hevosesta irtosi - ilman että edes pelotti! Lopun isoa ravia olisi voinut pomputella menemään vaikka maailman tappiin asti, mutta hikeä valuva hevonen (ja hikeä valuva kuski) oli riittävän selvä vihje että nyt riittää tältä päivältä.

Hikeä valuvasta hevosesta puheen ollen, klipperi pääsee laulamaan taas tänään. Hupin karvankasvatus on ihan järjettömissä mitoissa, jo kertaalleen ajeltu kolmen sentin talviturkki on tehnyt paluun, ja tietysti vielä entistä tiheämpänä. Ei auta, pakko klipata ettei tarvitse kuivatella joka päivä tuntikausia hikeä valuvaa hevosta. Uuden yöpaidan (kuva alla) kurakinttuinen karvaponi sentään sai jo etukäteen, kun uusin kertaheitolla vähän enemmän jo vähän risaksi käynyttä loimivarastoa. Paras bongaus oli fb-kirppikseltä löytynyt lähes uusi Weatherbeetan 100g fullneck-kevyttoppa ja vielä kohtuuhintaan. WB istuu Hupille hyvin, mutta hinta on noissa aika kova, ja Suomessa valikoima vähän heikko.