Kisakausi korkattu

Kisakausi korkattiin suunnitelmien mukaisesti aurinkoisesta Niihamasta ja TaRin harjoituskoulukilpailuista. Hyvin sujuneiden treenien perusteella uskalsin aloittaa suoraan HeA-luokasta, kun tarjolla oli vielä helppo (joskin treenien perusteella vähän piilovaikea) kenttäkisaohjelma. Päästiin kisoihin ison maailman tyyliin rekalla, kun kyyti oli tarjolla kaveripariskunnan hevosrekassa toisen suomenhevosen seurassa. Hupi melkein jo kiipesi rekkaan ilman liinoja, mutta päätti viime tipassa ryskätä takaisin ulos. Vähän kävi polvillaan sillalla, ja paljon oli hämmentyneen näköinen. Liina taakse, uusi yritys ja hevonen oli sisällä suorastaan helposti.

Autossa Hupi jännitti paljon, vielä sittenkin kun viereen oli haettu matkaseuralainen. Se menee jännittäessään vähän lukkoon: nytkin varmasti näytti ulospäin vaan seisovan ihan rauhassa ja rentona, mutta silmistä näki että pelottaa ja paljon. Seuralainen palautti kuitenkin selvästi Hupin itseluottamusta, koska kisapaikalla autosta sai sitten purkaa jo ihan tyytyväisen ja rennon hevosen joka asteli pitkän ja jyrkän lastaussillan kaikessa rauhassa alas, vaikka allekirjoittanut liukastui ja meinasi tulla kuperkeikkaa vieressä... Kisapaikan käytöksestä täytyy muutenkin antaa kyllä täysi kymppi hevoselle, se ei häslää eikä huutele kavereiden perään vaan on kuin kotonaan.

Tällä kertaa hyvä rento fiilis jatkui verkassakin, avoin maneesinovi ja liike katsomossa aiheuttivat pieniä jännittymisiä, mutta kaikenkaikkiaan oli kyllä ehdottomasti parhaan tuntuinen verkka ikinä. Ehdin tehdä haluamani asiat, korjata mitä piti korjata (keskiravi ja keskilaukasta harjoituslaukkaan siirtymiset) ja vielä jäi vähän aikaa ylikin. Olin laskenut itselleni 25 minuutin verkan ennen kun olen valmistautumisvuorossa, mutta viitisen minuuttia melkein tuntui olevan liikaa tuossakin. Tosin siihen valmistautumiseen ja radankiertämiseen olisin ilomielin ottanut sitten vaikka vartin lisää, koska verkasta radan viereen siirryttäessä Hupi jännittyi paljon, enkä ehtinyt saada sitä rentoutumaan kunnolla, ja radalle siirryttäessä jännitystä tuli vielä pykälä lisää. Jotain pitäisi keksiä millä pystyy tätä harjoittamaan kotonakin, ei ole kiva aina startata ihan takakireällä hevosella. Toki nyt oli yli puoli vuotta siitä kun ollaan edellisen kerran oltu missään vieraassa paikassa, eli toivotaan nyt että homma helpottuu kauden edetessä ja rutiinin kasvaessa.

Rata itsessään oli suurinpiirtein sitä mitä odotinkin. Tavoitteena oli saada tasainen ja rikkeetön rata, ja tämän onnistuessa yli 60% tulos, ja se myös saatiin. Tasaisuutta kuvaa parhaiten se, että numeroissa oli yksi 5,5 ja yksi 7,0 ja kaikki loput 6,0 tai 6,5. Prosentit olivat lopulta mukavat 61,739% (142/230), millä oltiin lopputuloksissa 5./13 eli ensimmäisiä ei sijoittuneita, vaivaiset puoli pinnaa viimeisestä sijoituksesta (ja voittajastakin vain viisi pinnaa takana).

Pala palalta purettuna:
- sisäänratsastuksessa kummallista kiemurtelua mitä ei treeneissä ole ollut, jäi tosi etupainoiseksi ja painui jopa kuolaimen alle, olisi vaan pitänyt ehtiä saada puolipidätteet paremmin läpi että olisi paremmassa tasapainossa, nyt meni vähän "kruisailun" puolelle (miksi oi miksi en tehnyt vielä niitä paria siirtymistä mihin olisi hyvin ollut aikaa...)
- voltit vähän kiireisiä, vasemmalle kääntäessä alkuosalla takaosa liiraa eikä kanna
- lyhyt diagonaali ja myötäys, koko viikko hiottiin sitä että myödätessä hevonen odottaa ja jopa hidastaa - ja nyt kun se sen teki niin unohdin sitten itse laittaa jalan kiinni ("säilytä eteenpäinpyrkimys"), ehdottomasti parempi kuitenkin näin kun se viikko sitten tarjolla oleva dippaan-ja-kipitän-variaatio
- käyntisiirtyminen tasapainoinen vaikka vähän liikaa askeleita (tästä ainoa seiska)
- keskiraviin lähdön kämmäsin itse, unohdin valmistella, tulin linjalle liian pitkällä hevosella ja hukkasin tasapainon, onneksi oli täyspitkä diagonaali ja ehdin vielä jotain tehdä (ja ei rikkonut laukalle kuten treeneissä!)
- pysähdyksen ehdin mielestäni valmistellakin kulmassa mutta jostain syystä silti suorastaan rojahtaa kädelle ja vielä pari metriä ennen pistettä (paperissa lukee myös "ei tasan" mutta onhan tuo nyt kai niin tasan kun olla voi?)
- peruutus kädellä, kiirehtien ja häntä vimmatusti viuhtoen, tästä se (tosikiltti) 5,5
- käynnissä säilyy tahti tällä kertaa koko matkan, vielä vaan rohkeammin pitäisi antaa ohjaa ja päästä käyttämään jalkaa lisätyssä käynnissä, nyt venyttää lähinnä alas eikä eteen ollenkaan
- keskilaukassa saisi olla enemmän ilmaa, loppua kohti menee vähän alamäkeen (silti kaarevalla uralla esitetyksi keskilaukaksi ihan jees)
- puoliympyrä ja vastalaukka yllättävän siistin näköisiä siihen nähden miltä taistelulta tuntui (meinaa pudottaa raville, bongaa pieni hännänhuiskaus kun kuski kenkäsee lisää kaasua...)
- vasen keskilaukka paremmin ylämäkeen, olisin voinut esittää rohkeamminkin...
- ...mutta en uskaltanut kun pelkäsin verkan perusteella etten saa sitten koottua takaisin, nyt ongelmaa ei ollut kylläkään, sen sijaan matka puoliympyrältä uralle taas vähän selviytymistä, uralle tullessa helpottui
- raviin siirtyminen ok, puolipidäte olisi ennen kulmaa tarvinnut tehdä paaljon paremmin, nyt jäi ihan kädelle ja painui kuolaimen alle, tunnustan että olin lukenut ohjelman huolimattomasti enkä tajunnut tämän olevan oma arvostelukohtansa, vaan ajattelin että "mulla on koko kulma aikaa saada se tasapainoon"
- lopputervehdykseen tullessa olis kai ihan jees istua siihen pysähdykseen eikä horjahtaa itse kaulalle kun hevonen yllättäen kiltisti pysähtyy pelkästään naruista vetämällä?
- loppukommenteissa luki seuraavaa: "tulisi liikkua irtonaisemmin ja rennommin, nyt läpi ohjelman jännittynyt" - sitähän se nimenomaan oli.

Kaikenkaikkiaan - ylläolevista kriittisistä kommenteista huolimatta - kuitenkin olen ihan supertyytyväinen rataan. Jännittymisestä huolimatta Hupi antoi pääsääntöisesti vaikuttaa itseensä ja vastasi apuihin ihan kuten pitääkin. Huolellisemmalla tehtävien valmistelulla (lue: noin sata puolipidätettä lisää radan aikana) olisi ollut vielä jokunen pinna otettavissa, toisaalta yhdelläkin rikolla niitä olisi taas lähtenyt vähintään yhtä monta. Vielä vähän paremmin ajatuksella loppuun asti, nyt meni viimeisestä keskilaukasta lopputervehdykseen vähän huolimattomasti.

Hyvä startti kisakaudelle. Tavoitteena on tällä kaudella nostaa ja vakiinnuttaa aluetason HeA 60% paremmalle puolen, ja oikealla tiellä ollaan. Vaikka kyseessä nyt olikin vain harjoituskilpailu, niin tuomari oli kuitenkin ihan lisenssin omaava ja skaala mielestäni jotakuinkin "normaali".

Ja loppuun vielä toki se video :)

"Siitä on tulossa kyllä tosi kiva"

Vaikka torstain valmennus olikin periaatteessa ihan onnistunut, niin olin erittäin tyytyväinen että maanantaille saatiin vielä uusinta vähän pienemmällä ryhmällä. Neljä ratsukkoa torstain tapaan menee kuitenkin aina jossain määrin liikenteenohjauksen puolelle.

Olin maanantaina liikkeellä kangilla, tarkoituksena päättää valmennuksen jälkeen millä kuolaimella sunnuntain kisaan lähdetään. Verkasta lähtien oli kuitenkin selvää, että kankikuolaimen kanssa vielä pari viikkoa sitten esiintyneet ongelmat (jää hetkittäin tyhjäksi) alkavat olla mennyttä, ja Hannakin sanoi itse asiassa ekan parin minuutin jälkeen että varmaan tällä starttaat.

Tehtiin tällä kertaa normaalia suurempi osa töistä laukassa, mikä sopi meille mainiosti lauantain ylitempo-ongelmien jälkeen. Tehtiin ympyrällä laukannostoja ja raviin siirtymisiä siten, että kumpaakin askellajia tuli aina puoli kierrosta. Teemana tarkat siirtymiset, ennakoinnin ehkäisy ja laadukas suht koottu liike molemmissa askellajeissa heti ensimmäisestä askeleesta lähtien. Olen ollut aika varovainen korjaamaan Hupia laukannostoissa takaisinpäin. Se siis helposti "heittäytyy" isoon laukkaan, enkä ole uskaltanut puuttua tähän kun kuitenkin periaatteessa pyyntö on ollut eteenpäin. Jälkeenpäin ajateltuna en varmasti ole aina saanut korjattua tuota vielä niissä seuraavissakaan askeleissa, mistä koko tempo-ongelma sitten ehkä on lähtöisin. Hanna puuttui asiaan nyt aika tiukasti, ja parin tiukemman korjauksen jälkeen sain säätää laukan tempoa jo ihan nostohetkestä lähtien. Niin helppoa (myös hevoselle), kun vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja tekee ongelmalle jotain.

 Lopulta jatkettiin laukassa suoraa uraa pitkin, missä kokoamisasteen säilyttäminen oli vähän ympyrän kaarta haastavampaa. Jokainen kiihdyttely ja kädellä roikkuminen piti korjata pysähdyksellä ja yhden tai kahden askeleen peruutuksella, vain sen verran että takaosa ottaa painon, ja vähitellen ajatus peruutuksesta (lue: puolipidäte) riittää siirtämään painon taakse. Vielä vaan tarkempi (ja itsevarmempi) pitäisi olla itse, ja korjata nopeammin. Jään liian paljon varmistelemaan ja "ylläpitämään" haluamaani tempoa, vaikka sen kuuluisi säilyä ihan itsestään kunnes toisin pyydetään.

Ravissa tehtiin ensin suht nopea säätöjen tarkistus. Hupin ravi oli Hannan sanojen mukaan "ulospäin ihan ok näköstä mutta mä tiedän että se pitää ensin saada odottamaan ja hidastamaan että siitä voi ratsastaa tuon ravin ulos". Ja jos rehellisiä ollaan, niin olihan itselläkin vähän sellainen tunne että pitää koko ajan ratsastaa vähän jarru päällä. Muutaman kerran koottiin ravia todella pieneksi, vaadittiin että hevonen rentoutuu siihen, ja sen jälkeen päästettiin takaisin näennäisesti samaan raviin kuin mistä oli lähdettykin, ja oli heti parempi fiilis itselläkin.

Toisessa(kin) ravitehtävässä Hupi-hätähousu jäi rysän päältä kiinni. Tehtiin pitkän sivun alusta noin 4-5 metriä pohkeenväistöä keskilinjaa kohti, ja suoristettiin siihen - juoksemiseksi meni. Kiirehtiminen korjattiin samalla tavalla kuin laukassakin. Miljoona systemaattista toistoa lisää homma vaatii, että menee lopullisesti jakeluun (molemmille), mutta fiksuna hevosena Hupi reagoi joka kerralla edellistä paremmin.

Sunnuntain kisaohjelmassa (HeA FEI:n CCI/CIC* A-kenttäohjelma) yksi ongelmakohdista on heti radan alussa tehtävä lyhyt lävistäjä jolla myödätään ohjia hevosenmitan ajan. Varsinkin jännittyneenä ollessaan Hupin reaktio tuohon on dipata etuosa alas ja kiihdyttää tahtia, enkä ole itse keksinyt oikein mitään toimivaa korjausta asiaan. Nyt tehtiin muutaman kerran myötäyksen jälkeen ihan rauhallisin avuin pysähdys ja sama yhden tai kahden askeleen peruutus, että hevoselle ikään kuin ohjelmoituisi korvien väliin, että myötäys tarkoittaakin ennemmin jarrua kuin kaasua (ja parhaassa tapauksessa pääsisin jopa ratsastamaan vähän jalalla ohjaa kohti). Montaa päivää ei ole aikaa, mutta katsotaan toimiiko.

Lopussa tehtiin jo tavaksi muodostuneet keskiravit, tällä kertaa lävistäjällä. Olen jo aiemmin huomannut, että Hupi rikkoo keskiravin ainoastaan oikeasta kierroksesta diagonaalille tullessa ja aina vasemmalle laukalle, ja melko usein. Olen kuvitellut itse tarraavani johonkin kiinni ja aiheuttavani rikon sillä, mutta kun pyysin katsomaan tätä asiaa, niin Hanna bongasi ongelman ytimen. Niillä kerroilla kun rikkoa ei tullut, niin oikea etujalka ottaa pari ensimmäistä askelta selvästi lyhyempänä, ja rikko tulee siitä kun hevonen käytännössä "rullii yli" ja kaatuu siksi vasemmalle laukalle. Lavoissa ei pitäisi kireyksiä olla (oikea lapa on vasenta liikkuvampi), vaan ongelman ydin löytyy todennäköisesti selästä, missä oikea puoli on selvästi jäykempi ja mahdollisesti jopa vähän arpikudoksinen, luultavimmin nuoruudessa sattuneen kärryäksidentin jäljiltä. Arpikudokselle ei mitään voi, mutta yritetään pitää nyt vielä vähän tarkempi huoli selästä, jos vaikka vähän saisi sinne enemmän joustoa. Sunnuntaina keskiravi lähtee nimenomaan oikeasta kierroksesta, joten tähän hätään korjauksena tehtiin kulman pyöristäminen ja jopa lievä vastataivutus kulmassa, että oikea puoli olisi jo valmiiksi vähän venynyt diagonaalille lähtiessä. Hupi pystyy siis kyllä venymään symmetrisesti molemmista lavoistaan liikkeeseen, mutta ihan näin nopeaan venymiseen se ei pystynyt. Kulmassa oikea (sisä)kylki on lähes äärimmilleen kasaan koottuna, ja siitä pitäisi nopeasti yhden tai kahden askeleen aikana päästää se lähes äärimmäiseen venytykseen.

Vaikka tekstin perusteella ongelmia oli ehkä enemmän kuin aiemmilla kerroilla, niin fiilis loppuverkan jälkeen oli aika mahtava. Ongelmiin löytyi syitä, ja mikä parasta, niihin löytyi erittäin toimivia korjauksia. Ja olihan tämän päivän vaatimustaso jotain aivan muuta kuin torstaina - ei kelvannut nyt alkuunkaan se mikä torstaina meni läpi. Ja melkoisen hyvä mieli jäi kyllä siitä ihan viimeisestä kommentistakin: "Siitä on tulossa kyllä tosi kiva".

Niin totisesti on. Super-Hupi :)

Kankitreeniä kännykän läpi

Lauantain kankitreenin saldoa vuokraajan kännykällä kuvattuna. Jotain pieniä paloja halusin laittaa itselleni tänne talteen.

- avotaivutus oikealle ok, vasemmalle ei taivu kunnolla ja silloinkin kun taipuu niin taivutusaste vaihtelee hurjasti
- keskiravintynkää alkaa olla oikeasti havaittavissa (kuski huijaa ja keventää)
- laukassa kokoamiset oli tosi vaikeita tällä kertaa, normaalitempo oli ylitempoa ja kokoamiset sitten muistutti sitä tempoa mitä pitäisi radalla esittää nimikkeen harjoituslaukka kohdalla
- yksi yllättävän asiallinen laukka-käynti-siirtyminen osui videolle (vähän liike "katkeaa" mutta ei huono kuitenkaan), tuossa tilanteessa sitä paitsi on tarkoitus vain lopettaa laukkatyöskentely ja antaa hetken kävelytauko enkä edes keskittynyt siirtymiseen (tässä kohtaa valmentaja varmaan huomauttaisi että yhden yhtä siirtymistä ei tehdä hutiloiden, ollen vieläpä täysin oikeassa...)

Onnistunut valmennus

Seuran kouluvalmennukset jatkuivat menneenä torstaina. Olin järjestänyt itselleni oikeastaan melkein koko päiväksi melkoisen minuuttiaikataulun, mutta ihanien ihmisten avustuksella ja tarkalla suunnittelulla ehdin joka paikkaan ilman että oikeastaan kiirettä ehti stressata.

Meitä oli tällä kertaa neljä ratsukkoa mukana, ja välillä tuli vähän fiilis että joutuu enemmän väistelemään muita kun pääsee oikeasti tekemään asioita. Hupi kuitenkin toimi erinomaisen hyvin, ja päästiin tekemään ihan riittävä määrä toistoja joka tehtävässä.

Aloitettiin työt tekemällä pitkät sivut vasta-avoa käyntisiirtymisillä höystettynä, ja kulmien läpi taivutettiin jopa liioitellun voimakkaasti sisälle. Vasta-avossa oli alkuun vaikeaa säilyttää riittävä eteenpäinpyrkimys (seinä jarrutti vähän liikaakin), mutta taivutusaste oli ihan asiallinen molempiin suuntiin. Kulmissa joutui pari kertaa muistuttamaan isommin, että sisäpohkeen läpi ei ihan oikeasti kaaduta, mutta viesti meni nopeasti perille. Hupi pyrki taas vähän turhan kiireiseksi eikä tehnyt askeleita kunnolla. Korjattiin tätä kokoamalla ravia ensin vähän liioitellusti niin että takaosa tulee varmasti kunnolla alle, ja sitten siitä päästämällä liikettä taas takaisin isommaksi. Ravia piti koota vielä useampi pykälä lisää siitä minkä kuvittelin olevan Hupin maksimi, mutta niin vaan onnistui. Ja ero oli ihan selvä, kokoamisissa ja niiden jälkeen tuntuma keveni huimasti.

Laukassa tehtiin isoja voltteja aloittaen käynnissä, laukannosto voltilla, toinen voltti laukassa ja kolmannella voltilla laukasta takaisin käyntiin siirtyminen. Erinomainen tehtävä ajatellen meillä juuri nyt työn alla olevia laukka-käynti-siirtymisiä. Laukassa Hupi tarjoaa mielellään pientä tai vähän isompaakin ylitempoa (vauhti korjaa virheet), ja myös tässä piti koota hevosta jokaisen voltin aikana vähintään kerran niin paljon kuin mahdollista - ei siis niin paljon kuin kuvittelee hevosen pystyvän vaan mihin se ihan oikeasti pystyy. Paljon rohkeammin täytyy näköjään uskaltaa taas vaatia, ei hevonenkaan lähde omia mukavuusrajojaan rikkomaan ellei siltä oikeasti vaadi sitä. Kokoamiskykyä tuolta joka tapauksessa tuntuu löytyvän pari pykälää enemmän kuin mitä kuvittelin. Siirtymiset itse sitten olivat luokkaa "ihan kiva". Nostoissa ei ole ongelmia ollutkaan, käyntiin siirtymiset meni vähän vahvoiksi, kun kokoamisten jälkeen varmaan vähän jo takaosa hapotti. Yrityksestä täytyy silti antaa hevoselle täysi kymppi.

Lopussa tultiin vielä pituushalkaisijaa, ensin vaan suoraan, sitten pysähdysten kanssa, ja lopuksi taas suoraan. Alku- ja lopputervehdyksistä en ole tainnut alle kutosta ottaa kuin kerran tai pari, suoruus ja täsmällisyys tervehdyksissä ovat ehdottomasti meidän vahvoja puolia. Yksi linja vähän kiemurrettiin kun otin kääntäessä liikaa taakse ja en ehtinyt korjata tempoa takaisin (hitaassa tempossa oli liikaa aikaa kiemurtaa), ja samalla vielä yritettiin päädystä kulmamörön takia taakse-poistu-kuviota, muuten oli suoria ja täsmällisiä suorituksia. Pysähdyksissä piti kertoa onko suora ja tasan. Kuvittelin pari kertaa takaosan aavistuksen sivulle, mutta ongelma olikin ristikkäinen etujalka joka oli kavionmitan edessä. Plussan puolella selvästi siis, tunnen yllättävänkin pienet asiat selkään, ja toisaalta tunnistin kyllä sitten sen täysin suorankin version.

Viimeisenä pitkälle sivulle muutama keskiravi - Hanna on selvästi ottanut nämä nyt joka kerralla ohjelmaan, mikä on meidän kannalta erittäin hyvä asia. Edelleen pysyn keskiraviharjoituksissa liian helposti mukavuusrajojeni sisäpuolella ja annan epävarmuuteni vuoksi hevoselle anteeksi asioita joita ei enää tarvitsisi. Kolmesta yrityksestä ekan kämmäsin itse, tuuppasin menemään ja jäin matkustamaan. Pienimuotoisen palautteen siivittämänä skarppasin kaksi seuraavaa yritystä ja jatkoin ratsastamista senkin jälkeen kun istuminen ei enää tuntunut helpolta, ja maltoin tehdä vielä kulmankin huolella. Toinen yritys kelpasi jo "mutta tuu vielä kerran niin nähdään ettei ollut vaan hyvää tuuria". Kolmas oli vielä toista tasapainoisempi, joten saatiin lupa loppuverkata.

Lauantaina kävin tekemässä omatoimisen kankitreenin (kännykkälaatuista videota tulossa pieni pätkä), ja tänään ohjelmassa on taas Hannan valmennus, tällä kertaa kangilla. Olen vielä vähän kahden vaiheilla starttaanko sunnuntaina kangella vai nivelellä, tämän päivän perusteella pitäisi tehdä päätös.

Vaihtoehtoliikuntaa

Hupilla on uusi lempilaji. Vuokraaja kokeili viime (vai toissa?) kesänä jokusen kerran ohjasajoa, mutta touhu jäi sittemmin unohduksiin pitkäksi ajaksi. Hupi on siis aikoinaan ajolle opetettu, mutta sille on sattunut muutama äksidentti liikaa kärryjen kanssa. Se on todistettavasti päässyt useamman kerran irti ja juossut kärryt perässä yksinään takaisin tallille, ja ilmeisesti myös joskus kaatunut aisan päälle (selässä on arpikudosta tai vähintäänkin hyvin joustamatonta osaa pitkittäin aisanmallisesti). Soittelin toissasyksynä myös Hupin aiempia omistajia läpi, ja hevosen ajolle opettanut ravimies puhui "kovapäisestä ja rajusta" opetettavasta. Kovapäistä tuosta ei saa tekemälläkään, arka se sen sijaan kyllä on, ja menee takalukkoon loppujen lopuksi aika pienistä asioista. Summa summarum, jotain on aikoinaan mennyt pieleen ja niitä jälkiä aina välillä paljastuu.

Aluksi siis jo pitkillä ohjilla ajaminen oli Hupille hyvin jännittävä, jollei suorastaan pelottava juttu. Se turvaa mielellään ihmiseen, haluaa seurata ja tulla perässä, joten yhtäkkiä se, että sen pitikin mennä edellä oli jännittävää. Jokaisesta pienestäkin rasahduksesta se pyörähti ympäri ja ikään kuin kysyi että "mitä tapahtui, täytyykö paeta". Tuolloin kesällä päästiin ihan hyvään alkuun, kentällä käynti ja ravi sujui ihan asiallisesti ja apurin turvin päästiin kiertämään laidunten ympäri menevä vajaan kilometrin harjoituslenkki ympäri.

Pari viikkoa sitten Jillan blogin inspiroimana päätin sitten itsekin kokeilla touhua. Lähtökohtana oli siis se, että hevosella oli taukoa ties kuinka paljon ja kuski ei ollut koskaan muuta kuin vierestä katsonut. Mutta näinhän me ollaan paljon muitakin asioita opeteltu, kaksi kokematonta. Ei ehkä suoraan oppikirjasta, mutta kun luottamus ja kommunikaatio on kohdillaan niin kaikki on onnistunut hienosti.

Ensimmäisellä kerralla meni alku luonnollisesti siihen, että yritettiin päästä eroon hevosen jännityksestä, löytää yhteinen kieli, ja yritin itse olla sotkeutumatta pitkiin ajo-ohjiin. Tein käyntityöskentelyt pääasiassa hevosen takana pysyen, ja muuten sitten ympyrän keskellä pysyen, ikään kuin kahdella ohjalla juoksuttaen. Pyrin vaihtamaan paikkaani ja suuntaa usein, että hevonen hyväksyisi sen, että voin olla eri paikoissa ja heittää ohjat lautasten yli puolelta toiselle ilman että sitä tarvitsee säpsähtää. Päästiin tekemään kaikki askellajit läpi, olkoonkin että laukka oli melko isoa ja sain harppoa melkoisia askeleita että pysyin mukana (meidän ohjat on vuokraaja aikoinaan pikkuponilleen ostanut, eli mittaa ei ole hevoselle ihan valtavasti).

Toisella kerralla Hupi oli jo selvästi innoissaan kun hoksasi mitä ollaan tekemässä. Se ei jännittänyt enää ollenkaan vaan työskenteli rentona ja ei ottanut pulttia siitäkään kun jouduin välillä ihan reilusti komentamaan eteenpäin. Tällä kertaa laukkatyöskentely oli oikeastaan se paras osuus, Hupi esitti niin hienoa laukkaa että en tiedä olenko selästä käsin saanut vastaavaa koskaan irti. Se oli rento ja lyhyt, pysyi koottuna vajaan 15 metrin voltilla ja sain itse kävellä keskellä aivan rauhassa. Harkkalenkkiä kiertäessä kokeiltiin myös vähän avotaivutusta, tuntuu vaan ylivoimaisen vaikealta päästä taivuttamaan poikituksen sijaan kun ei ole pohkeita käytössä.

Maanantaina oltiin taas liikkeellä maasta käsin, ja vaikka kuvittelin jo etten enää hämmästy siitä miten nopeasti Hupi joskus oppii uusia asioita, niin kyllä se taas pääsi yllättämään. Varmaan sanomattakin selvää, että kaikki askellajit tehtiin läpi sujuvasti, mutta ne siirtymiset! Juoksuttaessa laukannostot on aina olleet vähän vaikeita ("piiskalla ja prkleellä kiitoravin kautta laukkaan ajaen"), mutta nyt kahdella ohjalla sain molempiin suuntiin erittäin teräviä laukannostoja suoraan käynnistä. Ja vielä yllättävämpää, myös jarru oli melkeinpä yhtä herkässä, ja lopulta tehtiin useamman kerran melkein puhdas laukasta käyntiin siirtyminen. Hurja määrä rapsutuksia ja kiitosta hevoselle ja pienen palauttelun jälkeen talliin.

Laukka-käynti-siirtyminen on ollut meidän ehkä isoin kompastuskivi pitkän aikaa, ja olin jo viikkoa aiemmin päättänyt ottaa sen oikeasti työn alle. Aiempi teema rentoudesta liittyi oikeastaan tähän tavoitteeseen hyvin läheisesti, koska jännittyneellä hevosella on turha yrittää tehdä hyviä siirtymisiä, saati sitten opetella uusia asioita. Ohjasajossa hevosen ei tarvitse kantaa ja hallita kuin oma painonsa, ja kun siirtymiset saadaan tässä vahvoiksi, niin uskon että pystyn ne selästäkin tekemään. Pientä esimakua sain jo eilen, kun yhden mietintä-vapaapäivän jälkeen kaikissa alaspäin siirtymisissä oli ihan uutta ajatusta.

Rentoutta etsimässä

Kun hevonen on perusluonteeltaankin jo hyvin energinen ja nopeasti reagoiva, niin voi vain kuvitella mitä se on silloin kun ensimmäiset kevätaurinkoiset päivät tekevät siihen vielä sen ylimääräisen energiapiikin. Vaikka näihin "askel-askel-hyppy"-maastolenkkeihin ja muihin vastaaviin tanssikuvioihin onkin ehtinyt jo vuosien varrella tottua niin viime viikolla aloin kuitenkin miettiä asiaa tarkemmin. Jos Hupi on lähestulkoon jokaisella ratsastuskerralla aivan yliviritetyssä mielentilassa, niin a) nauttiiko se oikeasti liikunnasta ja b) ehtiikö se ainakaan oppia mitään uutta. En uskaltanut kumpaankaan kysymykseen vastata myönteisesti, joten viikon teema oli sillä selvä. Jatkettiin töitä muuten ihan suunnitelmien mukaan, mutta joka ikisellä ratsastuskerralla teema numero yksi oli rentous.

Kävin ongelmaan kiinni omalla kentällä, joka on viime aikoina ollut aika priimakunnossa. Tein aina pitkän sivun loppuun ravissa voltin, jonka lopussa annoin hevosen ikään kuin hiipua käyntiin: voltin loppuosalla pieni puolipidäte, vähän lisää tilaa kaulalle ja mahdollisimman pienillä avuilla ja matalassa muodossa käyntiin. Muutaman toiston jälkeen Hupi hoksasi mitä haluan, ja alkoi venyttää hienosti kaulaansa pitkälle eteen ja alas jo heti siirtymisessä. Olisin ehkä toivonut vähän aktiivisempia takajalkoja ensimmäisille käyntiaskeleille, mutta jos olisin käynyt tästä huomauttamaan, niin rentous olisi ollut mennyttä. Käynti ja ravi eivät kuitenkaan ole olleet varsinaisesti niitä ongelmakohtia, vaan yleensä Hupi jännittyy nimenomaan laukassa. Jatkoin laukassa samantyylisellä kuviolla mutta voltit vaihtuivat isompiin ympyröihin, joista aina jälkimmäisellä puolikkaalla  puolipidäte ja siirtyminen mahdollisimman pieneen raviin, ja muutaman raviaskeleen jälkeen rentoon pitkään käyntiin. Parin kerran jälkeen Hupi alkoi selvästi jo itse tarjota rentoutumista ja jopa käyntiä heti ravisiirtymisen jälkeen. Lopulta tehtiin pari kertaa melkein puhdas laukka-käynti-siirtyminen kevyellä tuntumalla ja ylälinjastaan täysin rennolla hevosella, joka vieläpä malttoi kävellä siirtymisen jälkeen sen sijaan että olisi normaaliin tapaan kysellyt että koska saa taas laukata. Vau. Oliks tää näin helppoa? Totuuden nimissä täytyy sanoa kuitenkin, että niitä jännittymisiä ja vähän epämääräisempiä versioita oli kuitenkin varmasti se 90% yrityksistä, ja nuo onnistuneetkin olivat takuulla etupainoisia, mutta silti, joku pieni ajatus siitä oikeasta suunnasta kuitenkin molemmille ehkä jäi.

Seuraavana päivänä lähdin pimeyttä ja puuskittaista tuulta uhmaten maastoon kiertämään harjun kautta vajaan tunnin lenkin. Ja mitä tekee Hupi? Säpsähtää pari kertaa viereistä latua alamäkeen kiitävää hiihtäjää ja kerran puuta joka päättää takaviistossa karistaa koko lumikuormansa alas, mutta tallustelee muuten rauhallisena ja tyytyväisenä koko lenkin. Ei säiky postilaatikoita eikä potkukelkkailijaa, ei ota kierroksia laukkapätkästä, eikä tee mitään muutakaan vastaavaa mitä varmasti oletin sen tekevän.

Sama levollinen moodi oli jatkunut vuokraajan kanssa tunnilla. Sunnuntain maneesireissulla otettiin muutamat äkkilähdöt erinäisiin ilmansuuntiin (syistä joista suurin osa jäi hämärän peittoon..) mutta tälläkin kerralla sen sijaan että tuo kyttäysmoodi olisi jäänyt tavalliseen tapaansa päälle, Hupi rentoutuikin lopulta alle vartissa, ja antoi taas vaikuttaa itseensä.

Tulipahan ajateltavaa itselle. Vain rento hevonen on vastaanottavainen ja oppiva hevonen. Ei kai sillä ole merkitystä mistä jännitys on peräisin, kun fakta kuitenkin on, että jännittyneellä hevosella on pakoreaktio pinnassa eikä se silloin kykene keskittymään muuhun, ei vaikka haluaisi. Se voi kyllä toteuttaa tuttuja tehtäviä, mutta ei varmasti opi uutta. Se mielentila minkä ihminen helposti mieltää "innokkaaksi ja eteenpäinpyrkiväksi" ei ehkä ole se oikea, ja "valpas ja ympäristöään tarkkaileva" hevonen onkin jo pakoreaktionsa partaalla.

Ajattelemisen aihetta?