Edellisestä Hannan valmennuksesta alkaneen kolmen viikon jakson ajan Hupi teki töitä melko rankasti mutta ihan täyden kympin asenteella. Lähestulkoon jokainen ratsastuskerta oli edellistä aina hitusen verran parempi (kun antaa anteeksi rankimpien treenikertojen jälkeiset päivät), joten kolmen viikon jälkeen hevonen sai vähintäänkin ansaitun lepoviikon. Seisomaan en treenissä olevaa aikuista hevosta missään nimessä jätä, mutta vapaapäiviä oli pari normaalia enemmän, ja muuten ohjelmassa oli paljon kävelyä ja rentoa maastoilua. Kropan lisäksi myös korvien väli sai kunnon huilitauon kun viikkoon ei edes ajateltu mitään kouluratsastuksen tapaistakaan.
Juuri ennen kevyempää jaksoa kävin laittamassa yhtenä iltana vuokraajalle taas vähän tikkuja ristiin. Aloitettiin ympyrällä kolmesta puomista, joiden välissä oli aina kolme laukka-askelta. Vasen laukka sujui kuin vettä vaan, oikeassa oli aika paljon tekemistä ettei hevonen valu kädelle ja etupainoiseksi, jolloin tulee aika kiire kääntämisen kanssa. Mutta annas olla, kun nostin puomit maasta ylös, kaksi reunimmaista ristikoiksi ja keskimmäisen pikkupystyksi - Hupi innostui esteistä siinä määrin, että oikeaan laukkaankin alkoi löytyä ihan uudenlaisia vaihteita. Puomeja se ei selvästikään kunniota niin, että katsoisi tarpeelliseksi varoa niitä juurikaan, mutta heti kun puomin alta näkyy vähän ilmaa, niin koko hevonen ryhdistäytyy ihan eri tavalla. Lopuksi otettiin vielä yksittäiselle pystylle vähän pidempiä suoria lähestymisiä, jotka on aiemmin olleet pieni kompastuskivi. Vuoden takaisen kiemurtelun sijaan nyt Hupilla alkaa olla jo vähän imua esteelle. Hilasin pikkuhiljaa pystyä ylöspäin ja lopulta hitusen estekammoinen kuski meni kolmeen kertaan (suuremmin) nikottelematta yli 80cm pystystä. Näytti olevan molemmilla ihan hitusen hauskaa :)
Eilinen Eino-myrskyn vierailu sotki vähän suunnitelmia hevosen töihin paluun suhteen. Käytiin kyllä aamupäivällä porukalla tutun uudehkolla ratsastuskoululla tutustumassa, ja tuulesta huolimatta uskaltauduttiin ratsastamaankin. Pari isoa mäntyä meni tunnin sisällä kentän laitamilta lakoon, mutta kiltit tuntsat kuittasivat asian melko tyynesti, pientä pomppuloikkaa suurempaa ei saatu aikaan. Vieraalla hevosella siis kyllä ratsastin tuossa myrskyssä, mutta omani selkään en uskaltautunut. Hupilla oli tallissa jo sellainen tuttu velmu-ilme, joten ratsastus vaihtui juoksutukseen ja ohjasajoon. Kävelytin ja juoksutin ensin vähän liinassa paikkoja lämpimäksi, ja päästin sitten hevosen hetkeksi kentälle päästelemään pahimmat höyryt pihalle - ja sitähän riitti, kiihdyttelyä ja kierrepukkeja katsellessani olin kiitollinen siitä että olin suojittanut hevosen kunnolla. Lopulta herra hevonen ilmoitti olevansa valmis, ja käveli (lähes) luokse - ja tädin sydän suli, tämä ei ole Hupin tapaista, yleensä se jää jonnekin kulmaan odottelemaan, eikä osoita pienintäkään kiinnostusta luoksetuloon.
Pienen huilipaussin jälkeen jatkettiin ohjasajolla, ja ihan hienoja pätkiä varsinkin loppua kohti tuli, vaikka ihan samanlaista tatsia itselläni ei hommaan olekaan, kuin kaverilla. Alun jäykähköt liikeradat laajenivat kuitenkin useammalla pykälällä, ja päristelystä päätellen hevonenkin oli lopussa varsin rento ja tyytyväinen. Ohjasajon aikana tuulimörköjä ei ehtinyt kytätä yhtään, mutta loppukäyntejä tallin harkkalenkillä talutellessa sai kyllä taas keskustella ihan kunnolla siitä, että onko tuulenpuuska pätevä syy hypätä taluttajan syliin...
Tänään pitäisi sitten selästä käsin jumpata hevonen (ja kuski) taas takaisin työmoodiin, kun huomenna ohjelmassa on Hannan valmennus.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohjasajo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohjasajo. Näytä kaikki tekstit
maanantai 18. marraskuuta 2013
maanantai 4. marraskuuta 2013
Takaosa töihin
Syksyllä kuuluu aina aloittaa uusia harrastuksia, Hupin tämän syksyn ohjelmistoon kuuluu seuraavia:
1. Harjun mäet - ravissa
Niin helposti mäkiä tulee kiipeiltyä käynnissä kaikessa rauhassa kaverin kanssa höpöttäen, tai päästeltyä täyttä laukkaa tukka putkella. Nyt otettiinkin askellajiksi ravi, ja treeniohjelmaan kuuluu säännölliset "ravikiipeilyt". Harjulta löytyy loistava ylämäki joka alkaa suht jyrkällä pätkällä, loivenee vähän välissä ja lopussa muuttuu todella jyrkäksi mäeksi. Tätä ollaan ravattu ylös intervallityyppisesti, ja jo löytyi hevosen heikko kohta. Se jaksaa käynnissä tai laukassa ylämäkiä vaikka miten monta toistoa, mutta ravissa potku loppuu lyhyeen. Hupi yrittää kompensoida takaosan voimanpuutetta nostamalla nenän ylös ja "hinaamalla" itseään etujaloilla, mutta varsin äkkiä se lopulta hoksasi mitä kuski haluaa. Aluksi keskityttiin vaan hakemaan pyöreä (matalahko) muoto joka säilyy tasaisena vaikka mäki jyrkkeneekin. Vähitellen ollaan päästy tekemään pientä leikittelyä tempon kanssa, ihan pieneen raviin ja siitä kevyellä tuntumalla muodon muuttumatta vähän isompaan liikkeeseen. Parhaat askeleet on ihan erilaisen tuntuisia kun mihin on tottunut, niissä on voimaa ja joustoa, mutta vielä loppuu jaksaminen aika nopeasti.
2. Puomit ja kavaletit
Enimmäkseen ravissa ollaan näitäkin tehtäviä tehty. Yksi kiva harjoitus oli viime viikkoinen kahden ravipuomisarjan yhdistelmä, jossa toiselle pitkälle sivulle tein neljän puomin sarjan melko lyhyillä (90-100cm) väleillä ja toiselle puolelle saman melko pitkillä (130-140cm) väleillä. En puuttunut ravin tempoon kovin paljoa, hain vaan tasapainon ja rytmin, ja annoin hevosen itse ratkoa tehtävät. Varsinkin pitkille väleille se venytti (parin "ohopsan"-kompuroinnin jälkeen) oikein kivasti, pysyi tahdikkaana ja venyi helpon oloisesti. Lyhyille väleille tein myös loivia avotaivutuksia puomien yli, hyvää jumppaa hevoselle kun joutuu samalla taipumaan ja joustamaan.
3. Ohjasajo
Jossain määrin ohjasajo on ollut ohjelmistossa jo aiemminkin, mutta jotenkin ihmeellisesti päässyt ihan unohtumaan. Alkuhämmennyksen jälkeen Hupi hoksasi homman hyvin nopeasti, tykkää touhusta ihan selvästi, ja monet asiat saa tehtyä paljon sujuvammin ensin ohjasajaen, ja sitten vasta ratsain. Tällä kertaa ohjien päähän päätyi tallikaveri, joka on tällä saralla ihan pro, ja kaverin taito tehdä oikeita asioita näkyi hyvin nopeasti myös hevosessa. Yksi paljon Hannankin tunneilla tehty harjoitus on erilaiset vastataivutustehtävät, ja niitä tehtiin nyt myös maasta käsin. Alun yhteisen kielen hakemisen jälkeen ensin vastataivutuksessa pyydettiin mahdollisimman koottua ravia (Hupi pysyi rentona, isoin ero selästä käsin tehtävään vastaavaan harjoitukseen, jossa se jännittyy herkästi), ja suoristuksen kautta laukannosto. Laukka oli ihan valtavan hienoa, isoa ja pyörivää mutta erittäin hallittua ja tasapainoista. Tässä kohdin mietin että voi kun tuollaista saisi joskus selästäkin käsin esille, en tiennytkään miten lähellä oltiin sitä hetkeä... Sitten vastataivutuksesta vaihdettiinkin loivaan myötätaivutukseen ja siinä pyydettiin ravia eteenpäin niin isona kuin ikinä vaan mahdollista, keskiravia ajatellen mutta kuitenkin ensisijaisesti matalana ja pyöreänä. Kun ensin oli vastataivutuksen kautta saatu paino takaosalle ja säkä ylös, niin lavat liikkui eteenpäin pyytäessä ihan eri tavalla kuin ennen. Ja toisaalta taas kootessa kinner ja takapolvi koukistui niin että pieniä pätkiä hevonen melkein tuntui istuvan takaosallaan.
Ohjasajo täytyy kyllä ottaa taas takaisin säännölliseen viikko-ohjelmaan, hevonen tykkää ihan mielettömästi, ja jos hedelmää pääsee korjaamaan näin äkkiä selästä käsin niin... Kiipesin nimittäin parin päivän päästä selkään ilman satulaa, ajatuksena jumpata ja vetristellä vaan vähän paikkoja, mutta jumien sijaan tarjolla olikin notkea työmyyrä, joka suorastaan paloi innosta esitellä kaikki temppunsa. Sitä samaa hienoa laukkaa oli tarjolla nyt myös ratsain, ja rohkeninpa lopulta tehdä myös tuota ravitehtävää huolimatta siitä ettei satulan tukea ja turvaa ollut. Onneksi Hupi pomputti kiltisti menemään, ja uskalsin päästää ravin lopulta niin isoksi kuin hevosesta irtosi - ilman että edes pelotti! Lopun isoa ravia olisi voinut pomputella menemään vaikka maailman tappiin asti, mutta hikeä valuva hevonen (ja hikeä valuva kuski) oli riittävän selvä vihje että nyt riittää tältä päivältä.
Hikeä valuvasta hevosesta puheen ollen, klipperi pääsee laulamaan taas tänään. Hupin karvankasvatus on ihan järjettömissä mitoissa, jo kertaalleen ajeltu kolmen sentin talviturkki on tehnyt paluun, ja tietysti vielä entistä tiheämpänä. Ei auta, pakko klipata ettei tarvitse kuivatella joka päivä tuntikausia hikeä valuvaa hevosta. Uuden yöpaidan (kuva alla) kurakinttuinen karvaponi sentään sai jo etukäteen, kun uusin kertaheitolla vähän enemmän jo vähän risaksi käynyttä loimivarastoa. Paras bongaus oli fb-kirppikseltä löytynyt lähes uusi Weatherbeetan 100g fullneck-kevyttoppa ja vielä kohtuuhintaan. WB istuu Hupille hyvin, mutta hinta on noissa aika kova, ja Suomessa valikoima vähän heikko.
1. Harjun mäet - ravissa
Niin helposti mäkiä tulee kiipeiltyä käynnissä kaikessa rauhassa kaverin kanssa höpöttäen, tai päästeltyä täyttä laukkaa tukka putkella. Nyt otettiinkin askellajiksi ravi, ja treeniohjelmaan kuuluu säännölliset "ravikiipeilyt". Harjulta löytyy loistava ylämäki joka alkaa suht jyrkällä pätkällä, loivenee vähän välissä ja lopussa muuttuu todella jyrkäksi mäeksi. Tätä ollaan ravattu ylös intervallityyppisesti, ja jo löytyi hevosen heikko kohta. Se jaksaa käynnissä tai laukassa ylämäkiä vaikka miten monta toistoa, mutta ravissa potku loppuu lyhyeen. Hupi yrittää kompensoida takaosan voimanpuutetta nostamalla nenän ylös ja "hinaamalla" itseään etujaloilla, mutta varsin äkkiä se lopulta hoksasi mitä kuski haluaa. Aluksi keskityttiin vaan hakemaan pyöreä (matalahko) muoto joka säilyy tasaisena vaikka mäki jyrkkeneekin. Vähitellen ollaan päästy tekemään pientä leikittelyä tempon kanssa, ihan pieneen raviin ja siitä kevyellä tuntumalla muodon muuttumatta vähän isompaan liikkeeseen. Parhaat askeleet on ihan erilaisen tuntuisia kun mihin on tottunut, niissä on voimaa ja joustoa, mutta vielä loppuu jaksaminen aika nopeasti.
2. Puomit ja kavaletit
Enimmäkseen ravissa ollaan näitäkin tehtäviä tehty. Yksi kiva harjoitus oli viime viikkoinen kahden ravipuomisarjan yhdistelmä, jossa toiselle pitkälle sivulle tein neljän puomin sarjan melko lyhyillä (90-100cm) väleillä ja toiselle puolelle saman melko pitkillä (130-140cm) väleillä. En puuttunut ravin tempoon kovin paljoa, hain vaan tasapainon ja rytmin, ja annoin hevosen itse ratkoa tehtävät. Varsinkin pitkille väleille se venytti (parin "ohopsan"-kompuroinnin jälkeen) oikein kivasti, pysyi tahdikkaana ja venyi helpon oloisesti. Lyhyille väleille tein myös loivia avotaivutuksia puomien yli, hyvää jumppaa hevoselle kun joutuu samalla taipumaan ja joustamaan.
3. Ohjasajo
Jossain määrin ohjasajo on ollut ohjelmistossa jo aiemminkin, mutta jotenkin ihmeellisesti päässyt ihan unohtumaan. Alkuhämmennyksen jälkeen Hupi hoksasi homman hyvin nopeasti, tykkää touhusta ihan selvästi, ja monet asiat saa tehtyä paljon sujuvammin ensin ohjasajaen, ja sitten vasta ratsain. Tällä kertaa ohjien päähän päätyi tallikaveri, joka on tällä saralla ihan pro, ja kaverin taito tehdä oikeita asioita näkyi hyvin nopeasti myös hevosessa. Yksi paljon Hannankin tunneilla tehty harjoitus on erilaiset vastataivutustehtävät, ja niitä tehtiin nyt myös maasta käsin. Alun yhteisen kielen hakemisen jälkeen ensin vastataivutuksessa pyydettiin mahdollisimman koottua ravia (Hupi pysyi rentona, isoin ero selästä käsin tehtävään vastaavaan harjoitukseen, jossa se jännittyy herkästi), ja suoristuksen kautta laukannosto. Laukka oli ihan valtavan hienoa, isoa ja pyörivää mutta erittäin hallittua ja tasapainoista. Tässä kohdin mietin että voi kun tuollaista saisi joskus selästäkin käsin esille, en tiennytkään miten lähellä oltiin sitä hetkeä... Sitten vastataivutuksesta vaihdettiinkin loivaan myötätaivutukseen ja siinä pyydettiin ravia eteenpäin niin isona kuin ikinä vaan mahdollista, keskiravia ajatellen mutta kuitenkin ensisijaisesti matalana ja pyöreänä. Kun ensin oli vastataivutuksen kautta saatu paino takaosalle ja säkä ylös, niin lavat liikkui eteenpäin pyytäessä ihan eri tavalla kuin ennen. Ja toisaalta taas kootessa kinner ja takapolvi koukistui niin että pieniä pätkiä hevonen melkein tuntui istuvan takaosallaan.
Ohjasajo täytyy kyllä ottaa taas takaisin säännölliseen viikko-ohjelmaan, hevonen tykkää ihan mielettömästi, ja jos hedelmää pääsee korjaamaan näin äkkiä selästä käsin niin... Kiipesin nimittäin parin päivän päästä selkään ilman satulaa, ajatuksena jumpata ja vetristellä vaan vähän paikkoja, mutta jumien sijaan tarjolla olikin notkea työmyyrä, joka suorastaan paloi innosta esitellä kaikki temppunsa. Sitä samaa hienoa laukkaa oli tarjolla nyt myös ratsain, ja rohkeninpa lopulta tehdä myös tuota ravitehtävää huolimatta siitä ettei satulan tukea ja turvaa ollut. Onneksi Hupi pomputti kiltisti menemään, ja uskalsin päästää ravin lopulta niin isoksi kuin hevosesta irtosi - ilman että edes pelotti! Lopun isoa ravia olisi voinut pomputella menemään vaikka maailman tappiin asti, mutta hikeä valuva hevonen (ja hikeä valuva kuski) oli riittävän selvä vihje että nyt riittää tältä päivältä.
Hikeä valuvasta hevosesta puheen ollen, klipperi pääsee laulamaan taas tänään. Hupin karvankasvatus on ihan järjettömissä mitoissa, jo kertaalleen ajeltu kolmen sentin talviturkki on tehnyt paluun, ja tietysti vielä entistä tiheämpänä. Ei auta, pakko klipata ettei tarvitse kuivatella joka päivä tuntikausia hikeä valuvaa hevosta. Uuden yöpaidan (kuva alla) kurakinttuinen karvaponi sentään sai jo etukäteen, kun uusin kertaheitolla vähän enemmän jo vähän risaksi käynyttä loimivarastoa. Paras bongaus oli fb-kirppikseltä löytynyt lähes uusi Weatherbeetan 100g fullneck-kevyttoppa ja vielä kohtuuhintaan. WB istuu Hupille hyvin, mutta hinta on noissa aika kova, ja Suomessa valikoima vähän heikko.
torstai 7. maaliskuuta 2013
Vaihtoehtoliikuntaa
Hupilla on uusi lempilaji. Vuokraaja kokeili viime (vai toissa?) kesänä jokusen kerran ohjasajoa, mutta touhu jäi sittemmin unohduksiin pitkäksi ajaksi. Hupi on siis aikoinaan ajolle opetettu, mutta sille on sattunut muutama äksidentti liikaa kärryjen kanssa. Se on todistettavasti päässyt useamman kerran irti ja juossut kärryt perässä yksinään takaisin tallille, ja ilmeisesti myös joskus kaatunut aisan päälle (selässä on arpikudosta tai vähintäänkin hyvin joustamatonta osaa pitkittäin aisanmallisesti). Soittelin toissasyksynä myös Hupin aiempia omistajia läpi, ja hevosen ajolle opettanut ravimies puhui "kovapäisestä ja rajusta" opetettavasta. Kovapäistä tuosta ei saa tekemälläkään, arka se sen sijaan kyllä on, ja menee takalukkoon loppujen lopuksi aika pienistä asioista. Summa summarum, jotain on aikoinaan mennyt pieleen ja niitä jälkiä aina välillä paljastuu.
Aluksi siis jo pitkillä ohjilla ajaminen oli Hupille hyvin jännittävä, jollei suorastaan pelottava juttu. Se turvaa mielellään ihmiseen, haluaa seurata ja tulla perässä, joten yhtäkkiä se, että sen pitikin mennä edellä oli jännittävää. Jokaisesta pienestäkin rasahduksesta se pyörähti ympäri ja ikään kuin kysyi että "mitä tapahtui, täytyykö paeta". Tuolloin kesällä päästiin ihan hyvään alkuun, kentällä käynti ja ravi sujui ihan asiallisesti ja apurin turvin päästiin kiertämään laidunten ympäri menevä vajaan kilometrin harjoituslenkki ympäri.
Pari viikkoa sitten Jillan blogin inspiroimana päätin sitten itsekin kokeilla touhua. Lähtökohtana oli siis se, että hevosella oli taukoa ties kuinka paljon ja kuski ei ollut koskaan muuta kuin vierestä katsonut. Mutta näinhän me ollaan paljon muitakin asioita opeteltu, kaksi kokematonta. Ei ehkä suoraan oppikirjasta, mutta kun luottamus ja kommunikaatio on kohdillaan niin kaikki on onnistunut hienosti.
Ensimmäisellä kerralla meni alku luonnollisesti siihen, että yritettiin päästä eroon hevosen jännityksestä, löytää yhteinen kieli, ja yritin itse olla sotkeutumatta pitkiin ajo-ohjiin. Tein käyntityöskentelyt pääasiassa hevosen takana pysyen, ja muuten sitten ympyrän keskellä pysyen, ikään kuin kahdella ohjalla juoksuttaen. Pyrin vaihtamaan paikkaani ja suuntaa usein, että hevonen hyväksyisi sen, että voin olla eri paikoissa ja heittää ohjat lautasten yli puolelta toiselle ilman että sitä tarvitsee säpsähtää. Päästiin tekemään kaikki askellajit läpi, olkoonkin että laukka oli melko isoa ja sain harppoa melkoisia askeleita että pysyin mukana (meidän ohjat on vuokraaja aikoinaan pikkuponilleen ostanut, eli mittaa ei ole hevoselle ihan valtavasti).
Toisella kerralla Hupi oli jo selvästi innoissaan kun hoksasi mitä ollaan tekemässä. Se ei jännittänyt enää ollenkaan vaan työskenteli rentona ja ei ottanut pulttia siitäkään kun jouduin välillä ihan reilusti komentamaan eteenpäin. Tällä kertaa laukkatyöskentely oli oikeastaan se paras osuus, Hupi esitti niin hienoa laukkaa että en tiedä olenko selästä käsin saanut vastaavaa koskaan irti. Se oli rento ja lyhyt, pysyi koottuna vajaan 15 metrin voltilla ja sain itse kävellä keskellä aivan rauhassa. Harkkalenkkiä kiertäessä kokeiltiin myös vähän avotaivutusta, tuntuu vaan ylivoimaisen vaikealta päästä taivuttamaan poikituksen sijaan kun ei ole pohkeita käytössä.
Maanantaina oltiin taas liikkeellä maasta käsin, ja vaikka kuvittelin jo etten enää hämmästy siitä miten nopeasti Hupi joskus oppii uusia asioita, niin kyllä se taas pääsi yllättämään. Varmaan sanomattakin selvää, että kaikki askellajit tehtiin läpi sujuvasti, mutta ne siirtymiset! Juoksuttaessa laukannostot on aina olleet vähän vaikeita ("piiskalla ja prkleellä kiitoravin kautta laukkaan ajaen"), mutta nyt kahdella ohjalla sain molempiin suuntiin erittäin teräviä laukannostoja suoraan käynnistä. Ja vielä yllättävämpää, myös jarru oli melkeinpä yhtä herkässä, ja lopulta tehtiin useamman kerran melkein puhdas laukasta käyntiin siirtyminen. Hurja määrä rapsutuksia ja kiitosta hevoselle ja pienen palauttelun jälkeen talliin.
Laukka-käynti-siirtyminen on ollut meidän ehkä isoin kompastuskivi pitkän aikaa, ja olin jo viikkoa aiemmin päättänyt ottaa sen oikeasti työn alle. Aiempi teema rentoudesta liittyi oikeastaan tähän tavoitteeseen hyvin läheisesti, koska jännittyneellä hevosella on turha yrittää tehdä hyviä siirtymisiä, saati sitten opetella uusia asioita. Ohjasajossa hevosen ei tarvitse kantaa ja hallita kuin oma painonsa, ja kun siirtymiset saadaan tässä vahvoiksi, niin uskon että pystyn ne selästäkin tekemään. Pientä esimakua sain jo eilen, kun yhden mietintä-vapaapäivän jälkeen kaikissa alaspäin siirtymisissä oli ihan uutta ajatusta.
Aluksi siis jo pitkillä ohjilla ajaminen oli Hupille hyvin jännittävä, jollei suorastaan pelottava juttu. Se turvaa mielellään ihmiseen, haluaa seurata ja tulla perässä, joten yhtäkkiä se, että sen pitikin mennä edellä oli jännittävää. Jokaisesta pienestäkin rasahduksesta se pyörähti ympäri ja ikään kuin kysyi että "mitä tapahtui, täytyykö paeta". Tuolloin kesällä päästiin ihan hyvään alkuun, kentällä käynti ja ravi sujui ihan asiallisesti ja apurin turvin päästiin kiertämään laidunten ympäri menevä vajaan kilometrin harjoituslenkki ympäri.
Pari viikkoa sitten Jillan blogin inspiroimana päätin sitten itsekin kokeilla touhua. Lähtökohtana oli siis se, että hevosella oli taukoa ties kuinka paljon ja kuski ei ollut koskaan muuta kuin vierestä katsonut. Mutta näinhän me ollaan paljon muitakin asioita opeteltu, kaksi kokematonta. Ei ehkä suoraan oppikirjasta, mutta kun luottamus ja kommunikaatio on kohdillaan niin kaikki on onnistunut hienosti.
Ensimmäisellä kerralla meni alku luonnollisesti siihen, että yritettiin päästä eroon hevosen jännityksestä, löytää yhteinen kieli, ja yritin itse olla sotkeutumatta pitkiin ajo-ohjiin. Tein käyntityöskentelyt pääasiassa hevosen takana pysyen, ja muuten sitten ympyrän keskellä pysyen, ikään kuin kahdella ohjalla juoksuttaen. Pyrin vaihtamaan paikkaani ja suuntaa usein, että hevonen hyväksyisi sen, että voin olla eri paikoissa ja heittää ohjat lautasten yli puolelta toiselle ilman että sitä tarvitsee säpsähtää. Päästiin tekemään kaikki askellajit läpi, olkoonkin että laukka oli melko isoa ja sain harppoa melkoisia askeleita että pysyin mukana (meidän ohjat on vuokraaja aikoinaan pikkuponilleen ostanut, eli mittaa ei ole hevoselle ihan valtavasti).
Toisella kerralla Hupi oli jo selvästi innoissaan kun hoksasi mitä ollaan tekemässä. Se ei jännittänyt enää ollenkaan vaan työskenteli rentona ja ei ottanut pulttia siitäkään kun jouduin välillä ihan reilusti komentamaan eteenpäin. Tällä kertaa laukkatyöskentely oli oikeastaan se paras osuus, Hupi esitti niin hienoa laukkaa että en tiedä olenko selästä käsin saanut vastaavaa koskaan irti. Se oli rento ja lyhyt, pysyi koottuna vajaan 15 metrin voltilla ja sain itse kävellä keskellä aivan rauhassa. Harkkalenkkiä kiertäessä kokeiltiin myös vähän avotaivutusta, tuntuu vaan ylivoimaisen vaikealta päästä taivuttamaan poikituksen sijaan kun ei ole pohkeita käytössä.
Maanantaina oltiin taas liikkeellä maasta käsin, ja vaikka kuvittelin jo etten enää hämmästy siitä miten nopeasti Hupi joskus oppii uusia asioita, niin kyllä se taas pääsi yllättämään. Varmaan sanomattakin selvää, että kaikki askellajit tehtiin läpi sujuvasti, mutta ne siirtymiset! Juoksuttaessa laukannostot on aina olleet vähän vaikeita ("piiskalla ja prkleellä kiitoravin kautta laukkaan ajaen"), mutta nyt kahdella ohjalla sain molempiin suuntiin erittäin teräviä laukannostoja suoraan käynnistä. Ja vielä yllättävämpää, myös jarru oli melkeinpä yhtä herkässä, ja lopulta tehtiin useamman kerran melkein puhdas laukasta käyntiin siirtyminen. Hurja määrä rapsutuksia ja kiitosta hevoselle ja pienen palauttelun jälkeen talliin.
Laukka-käynti-siirtyminen on ollut meidän ehkä isoin kompastuskivi pitkän aikaa, ja olin jo viikkoa aiemmin päättänyt ottaa sen oikeasti työn alle. Aiempi teema rentoudesta liittyi oikeastaan tähän tavoitteeseen hyvin läheisesti, koska jännittyneellä hevosella on turha yrittää tehdä hyviä siirtymisiä, saati sitten opetella uusia asioita. Ohjasajossa hevosen ei tarvitse kantaa ja hallita kuin oma painonsa, ja kun siirtymiset saadaan tässä vahvoiksi, niin uskon että pystyn ne selästäkin tekemään. Pientä esimakua sain jo eilen, kun yhden mietintä-vapaapäivän jälkeen kaikissa alaspäin siirtymisissä oli ihan uutta ajatusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)