Edellisestä Hannan valmennuksesta alkaneen kolmen viikon jakson ajan Hupi teki töitä melko rankasti mutta ihan täyden kympin asenteella. Lähestulkoon jokainen ratsastuskerta oli edellistä aina hitusen verran parempi (kun antaa anteeksi rankimpien treenikertojen jälkeiset päivät), joten kolmen viikon jälkeen hevonen sai vähintäänkin ansaitun lepoviikon. Seisomaan en treenissä olevaa aikuista hevosta missään nimessä jätä, mutta vapaapäiviä oli pari normaalia enemmän, ja muuten ohjelmassa oli paljon kävelyä ja rentoa maastoilua. Kropan lisäksi myös korvien väli sai kunnon huilitauon kun viikkoon ei edes ajateltu mitään kouluratsastuksen tapaistakaan.
Juuri ennen kevyempää jaksoa kävin laittamassa yhtenä iltana vuokraajalle taas vähän tikkuja ristiin. Aloitettiin ympyrällä kolmesta puomista, joiden välissä oli aina kolme laukka-askelta. Vasen laukka sujui kuin vettä vaan, oikeassa oli aika paljon tekemistä ettei hevonen valu kädelle ja etupainoiseksi, jolloin tulee aika kiire kääntämisen kanssa. Mutta annas olla, kun nostin puomit maasta ylös, kaksi reunimmaista ristikoiksi ja keskimmäisen pikkupystyksi - Hupi innostui esteistä siinä määrin, että oikeaan laukkaankin alkoi löytyä ihan uudenlaisia vaihteita. Puomeja se ei selvästikään kunniota niin, että katsoisi tarpeelliseksi varoa niitä juurikaan, mutta heti kun puomin alta näkyy vähän ilmaa, niin koko hevonen ryhdistäytyy ihan eri tavalla. Lopuksi otettiin vielä yksittäiselle pystylle vähän pidempiä suoria lähestymisiä, jotka on aiemmin olleet pieni kompastuskivi. Vuoden takaisen kiemurtelun sijaan nyt Hupilla alkaa olla jo vähän imua esteelle. Hilasin pikkuhiljaa pystyä ylöspäin ja lopulta hitusen estekammoinen kuski meni kolmeen kertaan (suuremmin) nikottelematta yli 80cm pystystä. Näytti olevan molemmilla ihan hitusen hauskaa :)
Eilinen Eino-myrskyn vierailu sotki vähän suunnitelmia hevosen töihin paluun suhteen. Käytiin kyllä aamupäivällä porukalla tutun uudehkolla ratsastuskoululla tutustumassa, ja tuulesta huolimatta uskaltauduttiin ratsastamaankin. Pari isoa mäntyä meni tunnin sisällä kentän laitamilta lakoon, mutta kiltit tuntsat kuittasivat asian melko tyynesti, pientä pomppuloikkaa suurempaa ei saatu aikaan. Vieraalla hevosella siis kyllä ratsastin tuossa myrskyssä, mutta omani selkään en uskaltautunut. Hupilla oli tallissa jo sellainen tuttu velmu-ilme, joten ratsastus vaihtui juoksutukseen ja ohjasajoon. Kävelytin ja juoksutin ensin vähän liinassa paikkoja lämpimäksi, ja päästin sitten hevosen hetkeksi kentälle päästelemään pahimmat höyryt pihalle - ja sitähän riitti, kiihdyttelyä ja kierrepukkeja katsellessani olin kiitollinen siitä että olin suojittanut hevosen kunnolla. Lopulta herra hevonen ilmoitti olevansa valmis, ja käveli (lähes) luokse - ja tädin sydän suli, tämä ei ole Hupin tapaista, yleensä se jää jonnekin kulmaan odottelemaan, eikä osoita pienintäkään kiinnostusta luoksetuloon.
Pienen huilipaussin jälkeen jatkettiin ohjasajolla, ja ihan hienoja pätkiä varsinkin loppua kohti tuli, vaikka ihan samanlaista tatsia itselläni ei hommaan olekaan, kuin kaverilla. Alun jäykähköt liikeradat laajenivat kuitenkin useammalla pykälällä, ja päristelystä päätellen hevonenkin oli lopussa varsin rento ja tyytyväinen. Ohjasajon aikana tuulimörköjä ei ehtinyt kytätä yhtään, mutta loppukäyntejä tallin harkkalenkillä talutellessa sai kyllä taas keskustella ihan kunnolla siitä, että onko tuulenpuuska pätevä syy hypätä taluttajan syliin...
Tänään pitäisi sitten selästä käsin jumpata hevonen (ja kuski) taas takaisin työmoodiin, kun huomenna ohjelmassa on Hannan valmennus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti