Pe 14.1.2011
Jos viime viikolla tehtiin enimmäkseen kentällä tai maneesissa hommia niin tämä viikko ollaankin tähän asti vietetty sitten melkeinpä kokonaan maastossa. Maanantaina oli tarkoitus kevennellä nopeasti kotikentällä mutta lumisade oli tehnyt kentän pohjasta niin pöpperöisen ja liukkaan että muutaman kierroksen jälkeen päätin lopettaa ennen kun sattuu jotain. Pohja oli sen verran raskas että Hupi joutui liikkumaan aika isosti että jaksoi, ja kun isosti liikkuessa yhtäkkiä pohja luistaakin alta niin huonolla tuurilla parannellaan taas jalkaa puoli vuotta. Siirryttiin nopeasti siis kentältä maastoon ja auratuille teille. Kovin pitkälle en viitsinyt mennä kun heijastimia oli vähän niukanlaisesti koska olin suunnitellut etten välttämättä lähde pihasta pois kun vähän alku- ja loppukäynneille mutta tallin lähistön paria pikkutienpätkää mentiin edestakaisin.
Hupi oli harvinaisen kiva ratsastaa ihan alusta alkaen, liikkui tosi energisesti eteen mutta oli silti suht rento. Tai siis kyllähän se kyttäsi kaikkea kun puuskittainen tuuli heilutti tienvarren puskia, mutta loppujenlopuksi se on monesti parhaimmillaan juuri tuossa ihan aavistuksen kiihtyneessä mielentilassa. Riittävän valpas ja terävä, ei pelkästään möröille vaan myös kuskin avuille. Vielä kun uskaltaisi itse rentoutua riittävästi eikä pelkäsi koko ajan että koska poni häviää alta. Tehtiin suurin osa töistä kevyessä ravissa, temponvaihdoksia (parhaat keskiravitreenit tulee poikkeuksetta tiellä vähän kyttääävällä hevosella :D ) ja siksak-pohkeenväistöjä (suoristukset väistöjen väliin pirun vaikeita kun hevonen tarjoaisi jo väistöä takaisinpäin). Vähän avotaivutuksia käynti-ravi-käynti-siirtymisillä maustettuna (hankalaa, kunnes kuski tajusi laittaa sen ulkojalankin kiinni ja ratsastaa ravisiirtymiset sen avulla...). Laukkaa otin vaan muutaman lyhyen pätkän kevyessä istunnassa, mutta varsinkin oikea laukka oli tosi hyvää ja lennokasta.
Tiistaina oli vuokraajan päivä, olivat menneet Tavelan suoralle, tarkoituksena tehdä ravissa ja laukassa hommia ja ehkä päästellä vähän ylimääräisiä höyryjä pihalle reippaammilla laukkapätkillä. Höyryä oli ilmeisesti sitten sen verran paljon että osa keitti yli, koska Hupi (joka ei tietääkseni ikinä-koskaan-milloinkaan ole Oikeasti vienyt) oli reippaammalla laukkapätkällä hukannut jarrunsa ihan kokonaan. Ei se lopulta ollut karkuuttanut varmaan puoltakaan kilometriä mutta kun tämä hevonen normaalisti tulee takaisin kovastakin laukasta ihan vaan sillä että kuski nostaa istuntaansa pystympään ja puristaa nyrkit kiinni... Työtapaturmaksi vuokraaja tilannetta kuvasi, kun hetken päästä korjasi tilanteen ja sillä kertaa laukka pysyi esimerkillisesti hallinnassa.
Koska ylimääräistä virtaa ja menohaluja tuntui riittävän niin keskiviikkona lähdettiin sitten harjulle päästelemään. Siellä on pari puolen kilometrin ylämäkeä jätetty ilman latuja, ja kun lumesta saa vielä lisää vastusta niin uskaltaa päästää hevosen menemään tasan niin kovaa kun sen tekee mieli. Tehtiin huolelliset alkuverkat auratulla tiellä, ensin käyntiä ja sitten pari-kolme kilometriä reipasta hölkkää, sitten suunta harjunmäkeen. Lunta oli hevosta ehkä puoleensääreen asti, eli aika sopivasti vastusta antamaan mutta ei kuitenkaan liikaa. Eilinen keskustelu jarruista oli ilmeisesti mennyt perille, nyt hevonen toimi innostuksestaan huolimatta ihan hipaisukytkimillä, sekä eteen että takaisin. Laukattiin ensin mäki kertaalleen kokonaan ylös asti (vähän pyysin lopussa lisää kun jarrutti, vastasi ja jaksoi ihan hyvin) ja käveltiin toista mäkeä pitkin takaisin alas. Sääli ettei pidempää palauttavaa lenkkiä pääse latujen takia nyt tekemään, ja poluillakin on niin paljon lunta ettei siinä(kään) saa kunnolla palauteltua vetojen välissä. Nyt pyörittiin tylsästi mäen alla tasaisella sen verran että hengitys vähän tasaantui. Toinen kerta laukattiin vaan puoliväliin asti ja jätettiin viimeinen jyrkempi pätkä pois kun selvästi väsyi jo. Toiselle vedolle otettiinkin kyllä huomattavasti vauhdikkaampi lähtö ja ensimmäinen parisataa metriä mentiin niin vauhdikkaasti etten tiennytkään että hangessa voi päästä niin kovaa. Sen jälkeen hengityksen tasaamista poluilla kävellen, loppuverkkaa taas auratulla tiellä hölkäten, vielä lähes puolen tunnin kävelyt puoliksi selästä ja maasta, ja lopuksi tallissa huolelliset venyttelyt. Tuloksena melkoisen väsynyt mutta niin supertyytyväinen hevonen etten olekaan aikoihin nähnyt :)
Torstaina kävin tallilla jo aamulla. Kengittäjä kävi ensin ja kävin siihen perään juoksuttamassa edellispäivän jumit pois - joita oli muuten yllättävän vähän. Heikomman eli oikean puolen takaosa oli vähän jäykän oloinen mutta vertyi aika nopeasti ihan hyvän oloiseksi.
perjantai 14. tammikuuta 2011
maanantai 10. tammikuuta 2011
Suojasään iloja?
Su 9.1.2011
Paukkupakkasten vaihtuminen nollakeliksi ei ole ainakaan allekirjoittaneen mieleen. Tilsakumeista huolimatta kavionpohjiin kertyy hetkessä ikävät paakut, varsinkin nyt kun kenttää ei ole saatu aurattua joten lunta todellakin riittää. Vaihtoehtona oli maneesi katolta putoilevine lumineen mutta koska tilsataistelu ei huvittanut niin maneesille tiemme siis vei.
Hupi oli eilen rämpinyt hangessa joten vertyminen oli vähän hidasta, takaosaa sai odotella käynnistyväksi hetken jos toisenkin. Toisaalta, kun se lopulta sieltä tuli mukaan niin hevonen oli varsin mukava ja kevyt ratsastaa. Käynti oli vähän kiireistä mutta varsinkin ravissa hevosen sai rentoutumaan helposti. Tehtiin ihan perushommia, paljon siirtymisiä - ensin siksi että sai sen takaosan mukaan ja sitten siksi että pysyisi joku kontrolli mukana. Sitä lunta nimittäin tuli katolta useampaan otteeseen ja vaikka Hupi sitä nyt ei periaatteessa oikeasti pelkää (on toki varuillaan ja säpsyy mutta ei yleensä pakene) niin nyt sitten jostain syystä oli sitä mieltä että kannattaa varmuuden vuoksi juosta ettei vaan jää surman suuhun. Otettiin siis muutama melkoisen terävä äkkikäännös ja spurtti, mutta toisaalta tulipahan ainakin takajalat mukaan. Varsinkin oikea laukka oli lopussa muutaman askeleen ajan todella hyvää - pyörivää, ilmavaa ja takaosan päällä. Itse vaan en oikein uskaltanut rentoutua istumaan kun piti vähän varoa että koska seuraavan kerran mennään ja mihin ilmansuuntaan...
Mutta teki kuskikin sentään töitä, siinä määrin että tätä kirjoittaessa tietää tehneensä. Olin lauantaina katsomassa kaverin istuntatuntia ja koitin poimia sieltä jotain ideoita omien ongelmieni ratkaisuun. Alkeiskurssin aikainen "kantapäät alas"-mantra ja viiden vuoden luennoilla lojuminen ovat valitettavasti tehneet tehtävänsä ja täti istuu sekä kauniissa tuoli-istunnassa jalat lavoilla että hetkittäin todella vinossa. Venyttelin ne suurimmat murheenkryynit (lonkat ja sisä- ja takareidet) ennen tallille lähtöä ja maneesimatkalla koitin vielä jumpata paikkoja vähän lisää auki. Yleensä isoimpana ongelmana on se, että lonkat eivät anna riittävästi (lue: ollenkaan) periksi ja reisi jää puristamaan, jolloin taas alapohje heiluu mihin sattuu ja välillä jalustimetkaan ei tunnu pysyvän jaloissa.
Ilmeisesti venyttelystä ja omasta verryttelystä (karkuun karauttavaa hevosta puolimetrisestä lumihangesta metsästäen...) oli oikeasti hyötyä, ylläriylläri, mutta joka tapauksessa istuminen oli huomattavan paljon tavallista helpompaa ja jalka tuntui pysyvän aika kivasti omalla paikallaan jopa laukassa (missä yleensä näkyy komeaa heiluriliikettä eestaas). Apua oli myös sieltä kaverin tunnilta poimitusta ajatuksesta että kantapään alaspainamisen sijaan yritinkin kevyesti kantaa sen ylhäällä. Olen toki tiennyt että alas painamalla jännitän vaan koko kintun mutta toisaalta mitään toimivaa "no mitäs sillä sitten tehdään" -ratkaisuakaan ei ole löytynyt. Jos yritän rentouttaa koko jalan niin saan sen saman holtittomasti heiluvan alapohkeen. Nyt tuntui löytyvän jonkinlainen kultainen keskitie rentouden ja jäntevyyden välille.
Samoin kevennys tuntuu olevan edelleen yksi asia mitä en edelleenkään osaa tehdä oikein, tai siis tuntuu siltä että teen aivan liikaa ja videopätkätkin kyllä näyttävät rankasti ylikeventävän kuskin. Olen yrittänyt ratkoa ongelmaa sillä että koitan nousta vain vähän ylös, mutta se tuntuu heittävän pois tasapainosta, lisää takakenoon ja aiheuttavan lisäksi myös tahatonta reisillä puristamista. Nyt sitten - jälleen sieltä samalta tunnilta poimittuna - sen sijaan yritinkin istua mahdollisimman vähän ja kevyesti alas, ja kummasti jalka alkoi asettua paremmin omalle paikalleen kropan alle (eikä eteen) enkä puskenut ollenkaan niin pahasti ylös "suorille jaloille".
Pitäisi pyytää joku taas videokameran kanssa että näkisi itsekin, muutenkin kun nopealla vilauksella peilistä, että onko touhussa oikeasti eroa (ja jos niin mihin suuntaan ;).
Paukkupakkasten vaihtuminen nollakeliksi ei ole ainakaan allekirjoittaneen mieleen. Tilsakumeista huolimatta kavionpohjiin kertyy hetkessä ikävät paakut, varsinkin nyt kun kenttää ei ole saatu aurattua joten lunta todellakin riittää. Vaihtoehtona oli maneesi katolta putoilevine lumineen mutta koska tilsataistelu ei huvittanut niin maneesille tiemme siis vei.
Hupi oli eilen rämpinyt hangessa joten vertyminen oli vähän hidasta, takaosaa sai odotella käynnistyväksi hetken jos toisenkin. Toisaalta, kun se lopulta sieltä tuli mukaan niin hevonen oli varsin mukava ja kevyt ratsastaa. Käynti oli vähän kiireistä mutta varsinkin ravissa hevosen sai rentoutumaan helposti. Tehtiin ihan perushommia, paljon siirtymisiä - ensin siksi että sai sen takaosan mukaan ja sitten siksi että pysyisi joku kontrolli mukana. Sitä lunta nimittäin tuli katolta useampaan otteeseen ja vaikka Hupi sitä nyt ei periaatteessa oikeasti pelkää (on toki varuillaan ja säpsyy mutta ei yleensä pakene) niin nyt sitten jostain syystä oli sitä mieltä että kannattaa varmuuden vuoksi juosta ettei vaan jää surman suuhun. Otettiin siis muutama melkoisen terävä äkkikäännös ja spurtti, mutta toisaalta tulipahan ainakin takajalat mukaan. Varsinkin oikea laukka oli lopussa muutaman askeleen ajan todella hyvää - pyörivää, ilmavaa ja takaosan päällä. Itse vaan en oikein uskaltanut rentoutua istumaan kun piti vähän varoa että koska seuraavan kerran mennään ja mihin ilmansuuntaan...
Mutta teki kuskikin sentään töitä, siinä määrin että tätä kirjoittaessa tietää tehneensä. Olin lauantaina katsomassa kaverin istuntatuntia ja koitin poimia sieltä jotain ideoita omien ongelmieni ratkaisuun. Alkeiskurssin aikainen "kantapäät alas"-mantra ja viiden vuoden luennoilla lojuminen ovat valitettavasti tehneet tehtävänsä ja täti istuu sekä kauniissa tuoli-istunnassa jalat lavoilla että hetkittäin todella vinossa. Venyttelin ne suurimmat murheenkryynit (lonkat ja sisä- ja takareidet) ennen tallille lähtöä ja maneesimatkalla koitin vielä jumpata paikkoja vähän lisää auki. Yleensä isoimpana ongelmana on se, että lonkat eivät anna riittävästi (lue: ollenkaan) periksi ja reisi jää puristamaan, jolloin taas alapohje heiluu mihin sattuu ja välillä jalustimetkaan ei tunnu pysyvän jaloissa.
Ilmeisesti venyttelystä ja omasta verryttelystä (karkuun karauttavaa hevosta puolimetrisestä lumihangesta metsästäen...) oli oikeasti hyötyä, ylläriylläri, mutta joka tapauksessa istuminen oli huomattavan paljon tavallista helpompaa ja jalka tuntui pysyvän aika kivasti omalla paikallaan jopa laukassa (missä yleensä näkyy komeaa heiluriliikettä eestaas). Apua oli myös sieltä kaverin tunnilta poimitusta ajatuksesta että kantapään alaspainamisen sijaan yritinkin kevyesti kantaa sen ylhäällä. Olen toki tiennyt että alas painamalla jännitän vaan koko kintun mutta toisaalta mitään toimivaa "no mitäs sillä sitten tehdään" -ratkaisuakaan ei ole löytynyt. Jos yritän rentouttaa koko jalan niin saan sen saman holtittomasti heiluvan alapohkeen. Nyt tuntui löytyvän jonkinlainen kultainen keskitie rentouden ja jäntevyyden välille.
Samoin kevennys tuntuu olevan edelleen yksi asia mitä en edelleenkään osaa tehdä oikein, tai siis tuntuu siltä että teen aivan liikaa ja videopätkätkin kyllä näyttävät rankasti ylikeventävän kuskin. Olen yrittänyt ratkoa ongelmaa sillä että koitan nousta vain vähän ylös, mutta se tuntuu heittävän pois tasapainosta, lisää takakenoon ja aiheuttavan lisäksi myös tahatonta reisillä puristamista. Nyt sitten - jälleen sieltä samalta tunnilta poimittuna - sen sijaan yritinkin istua mahdollisimman vähän ja kevyesti alas, ja kummasti jalka alkoi asettua paremmin omalle paikalleen kropan alle (eikä eteen) enkä puskenut ollenkaan niin pahasti ylös "suorille jaloille".
Pitäisi pyytää joku taas videokameran kanssa että näkisi itsekin, muutenkin kun nopealla vilauksella peilistä, että onko touhussa oikeasti eroa (ja jos niin mihin suuntaan ;).
lauantai 8. tammikuuta 2011
Hankitreeniä ja tasapainoharjoituksia
La 8.1.2011
Olisin voinut tehdä uudenvuodenlupauksen että päivitän tätä blogia vähän useammin mutta se tulisi todennäköisesti rikottua heti alkuvuodesta, joten jätetään lupaamatta.
Töissä on viime viikkoina saanut kuulla valituksia siitä miten kamala talvi on kun on liikaa lunta ja liikaa pakkasta. Minä en ole lainkaan pahoillani. Lumi tarkoittaa kunnon hankitreenejä ja paukkupakkanen tasapainoharjoituksia ilman satulaa.
Hankihölkkä alkaa jo näkyä Hupin liikkeissä, ravissa kinner koukistuu jo vähäsen, sen vanhan suorin tikkujaloin juoksemisen sijaan ja laukkaan on tullut lisää ilmaa. Osansa asiassa on - toivottavasti - myös sillä että nyt se normaalitempo alkaa tuntua myös kuskista normaalilta eikä miljoonaa juoksemiselta, joten hevonen työskentelee viimein niin kun sen pitääkin (eikä alitempossa mummoravia hynyttäen). Täytyisi käydä hangessa useammin mutta omat aikataulut on olleet työkiireiden vuoksi sen verran epäsäännöllisiä että ei ole aina pystynyt olemaan varma että ehtii seuraavana päivänä jumppaamaan hevosen lihakset taas auki.
Täti taas on kokeillut rajojaan, kovin suppeita sellaisia, ratsastamalla silloin tällöin jättämällä satulan talliin. Ilman satulaa ratsastus ei ole ollut "mun juttu" edes kakarana joten näin aikuisiällä, huonolla tasapainolla ja välillä liiankin hyvällä itsesuojeluvaistolla varustettuna se on sitä vielä vähemmän. Vaan jos mittarissa paukkuu -25 astetta niin hevosen lämpö voittaa satulan tuoman turvallisuuden tunteen. Hitaasti edeten ollaan päästy siihen pisteeseen että askellajit pääsee ainakin jossain määrin käymään läpi (laukka jää kyllä melkosen lyhyisiin pätkiin) ja ravissa pystyy jo ihan ratsastamaan matkustamisen sijaan. Siis sen verran tehokkaasti ollaan tehty töitä satulattakin että hevonen hikoaa sen verran että joutuu hetken loimen alla kuivattelemaan.
Puomeja ja esteitä pitäisi ottaa ahkerammin mukaan treeneihin. Ei varmaan tuota vaikeuksia kun tämänhetkinen taso on noinabout nollassa. Omalla tallilla ei estekalustoa ole ja maneesilla on monesti joko ruuhkaa tai sitten ei ketään nostelemassa puomeja koheloponin kompuroinnin jäljiltä. Niihaman maneesilla oltiin tallikaverin kyydillä viime viikonloppuna ja otettiin lopussa muutama hyppy ristikolle ja pikkupystylle (itse asiassa varsin onnistuneesti, laukka eteni ja pyöri ja paikat löytyi kuin itsestään) mutta siinä se sitten oikeastaan onkin. Itseään ja omaa saamattomuutta täytyy syyttää, hevonen tykkäisi kyllä ja tekniikkatehtävät puomeilla ja pienillä esteillä tekisi varmasti hyvää.
Noin muuten(kin) Hupille kuuluu hyvää, poni voi melkoisen paksusti. Jätin tänä vuonna klippaamatta kun ratsastan yleensä iltaisin jolloin hevosen voi jättää talliin loimen kanssa kuivumaan, ja karva on kyllä melkoisen tuuhea. Turkin alla on vielä sitten ylimääräistä lämmittämässä, Hupikin pääsi tarhakavereineen vapaalle heinälle joulukuun puolivälissä ja syömiselle ei alkuun meinannut tulla loppua ollenkaan. Nyt alkaa vihdoin mahan pohja löytyä ja tahti tasaantua. Ahne se on edelleen mutta tekee sentään muutakin kun syö.
Pakkasten ja kasvavan kunnon myötä Hupilla alkaa olla myös virtaa taas välillä vähän turhankin paljon. Tai siis, tykkään kyllä siitä että se on energinen ja liikkuu omalla moottorilla, mutta virtaa riittää välillä sitten vähän ylimääräisiinkin asioihin. Pikku-ukkoja on liikkeellä kasvavassa määrin ja vaikkei Hupi periaatteessa mitään typerää ole tehnytkään - niitä perinteisiä täyskäännöksiä, pikkupyrähdyksiä ja sivuloikkia lähinnä - niin sekä vuokraaja että allekirjoittanut ovat olleet viimeisen viikon sisällä lähempänä putoamista kun koko viime vuonna kertaakaan. Mutta kaikki energia on ehdottomasti siis silti kuitenkin plussaa, valtaosa siitä kuitenkin kohdistuu ihan oikeisiin asioihin.
Vaikka joulu oli ja meni jo niin laitetaan alle vielä yksi pakkaskuva jouluaatolta :)
© Katriina Tenhunen
Olisin voinut tehdä uudenvuodenlupauksen että päivitän tätä blogia vähän useammin mutta se tulisi todennäköisesti rikottua heti alkuvuodesta, joten jätetään lupaamatta.
Töissä on viime viikkoina saanut kuulla valituksia siitä miten kamala talvi on kun on liikaa lunta ja liikaa pakkasta. Minä en ole lainkaan pahoillani. Lumi tarkoittaa kunnon hankitreenejä ja paukkupakkanen tasapainoharjoituksia ilman satulaa.
Hankihölkkä alkaa jo näkyä Hupin liikkeissä, ravissa kinner koukistuu jo vähäsen, sen vanhan suorin tikkujaloin juoksemisen sijaan ja laukkaan on tullut lisää ilmaa. Osansa asiassa on - toivottavasti - myös sillä että nyt se normaalitempo alkaa tuntua myös kuskista normaalilta eikä miljoonaa juoksemiselta, joten hevonen työskentelee viimein niin kun sen pitääkin (eikä alitempossa mummoravia hynyttäen). Täytyisi käydä hangessa useammin mutta omat aikataulut on olleet työkiireiden vuoksi sen verran epäsäännöllisiä että ei ole aina pystynyt olemaan varma että ehtii seuraavana päivänä jumppaamaan hevosen lihakset taas auki.
Täti taas on kokeillut rajojaan, kovin suppeita sellaisia, ratsastamalla silloin tällöin jättämällä satulan talliin. Ilman satulaa ratsastus ei ole ollut "mun juttu" edes kakarana joten näin aikuisiällä, huonolla tasapainolla ja välillä liiankin hyvällä itsesuojeluvaistolla varustettuna se on sitä vielä vähemmän. Vaan jos mittarissa paukkuu -25 astetta niin hevosen lämpö voittaa satulan tuoman turvallisuuden tunteen. Hitaasti edeten ollaan päästy siihen pisteeseen että askellajit pääsee ainakin jossain määrin käymään läpi (laukka jää kyllä melkosen lyhyisiin pätkiin) ja ravissa pystyy jo ihan ratsastamaan matkustamisen sijaan. Siis sen verran tehokkaasti ollaan tehty töitä satulattakin että hevonen hikoaa sen verran että joutuu hetken loimen alla kuivattelemaan.
Puomeja ja esteitä pitäisi ottaa ahkerammin mukaan treeneihin. Ei varmaan tuota vaikeuksia kun tämänhetkinen taso on noinabout nollassa. Omalla tallilla ei estekalustoa ole ja maneesilla on monesti joko ruuhkaa tai sitten ei ketään nostelemassa puomeja koheloponin kompuroinnin jäljiltä. Niihaman maneesilla oltiin tallikaverin kyydillä viime viikonloppuna ja otettiin lopussa muutama hyppy ristikolle ja pikkupystylle (itse asiassa varsin onnistuneesti, laukka eteni ja pyöri ja paikat löytyi kuin itsestään) mutta siinä se sitten oikeastaan onkin. Itseään ja omaa saamattomuutta täytyy syyttää, hevonen tykkäisi kyllä ja tekniikkatehtävät puomeilla ja pienillä esteillä tekisi varmasti hyvää.
Noin muuten(kin) Hupille kuuluu hyvää, poni voi melkoisen paksusti. Jätin tänä vuonna klippaamatta kun ratsastan yleensä iltaisin jolloin hevosen voi jättää talliin loimen kanssa kuivumaan, ja karva on kyllä melkoisen tuuhea. Turkin alla on vielä sitten ylimääräistä lämmittämässä, Hupikin pääsi tarhakavereineen vapaalle heinälle joulukuun puolivälissä ja syömiselle ei alkuun meinannut tulla loppua ollenkaan. Nyt alkaa vihdoin mahan pohja löytyä ja tahti tasaantua. Ahne se on edelleen mutta tekee sentään muutakin kun syö.
Pakkasten ja kasvavan kunnon myötä Hupilla alkaa olla myös virtaa taas välillä vähän turhankin paljon. Tai siis, tykkään kyllä siitä että se on energinen ja liikkuu omalla moottorilla, mutta virtaa riittää välillä sitten vähän ylimääräisiinkin asioihin. Pikku-ukkoja on liikkeellä kasvavassa määrin ja vaikkei Hupi periaatteessa mitään typerää ole tehnytkään - niitä perinteisiä täyskäännöksiä, pikkupyrähdyksiä ja sivuloikkia lähinnä - niin sekä vuokraaja että allekirjoittanut ovat olleet viimeisen viikon sisällä lähempänä putoamista kun koko viime vuonna kertaakaan. Mutta kaikki energia on ehdottomasti siis silti kuitenkin plussaa, valtaosa siitä kuitenkin kohdistuu ihan oikeisiin asioihin.
Vaikka joulu oli ja meni jo niin laitetaan alle vielä yksi pakkaskuva jouluaatolta :)
© Katriina Tenhunen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)