Olisin voinut tehdä uudenvuodenlupauksen että päivitän tätä blogia vähän useammin mutta se tulisi todennäköisesti rikottua heti alkuvuodesta, joten jätetään lupaamatta.
Töissä on viime viikkoina saanut kuulla valituksia siitä miten kamala talvi on kun on liikaa lunta ja liikaa pakkasta. Minä en ole lainkaan pahoillani. Lumi tarkoittaa kunnon hankitreenejä ja paukkupakkanen tasapainoharjoituksia ilman satulaa.
Hankihölkkä alkaa jo näkyä Hupin liikkeissä, ravissa kinner koukistuu jo vähäsen, sen vanhan suorin tikkujaloin juoksemisen sijaan ja laukkaan on tullut lisää ilmaa. Osansa asiassa on - toivottavasti - myös sillä että nyt se normaalitempo alkaa tuntua myös kuskista normaalilta eikä miljoonaa juoksemiselta, joten hevonen työskentelee viimein niin kun sen pitääkin (eikä alitempossa mummoravia hynyttäen). Täytyisi käydä hangessa useammin mutta omat aikataulut on olleet työkiireiden vuoksi sen verran epäsäännöllisiä että ei ole aina pystynyt olemaan varma että ehtii seuraavana päivänä jumppaamaan hevosen lihakset taas auki.
Täti taas on kokeillut rajojaan, kovin suppeita sellaisia, ratsastamalla silloin tällöin jättämällä satulan talliin. Ilman satulaa ratsastus ei ole ollut "mun juttu" edes kakarana joten näin aikuisiällä, huonolla tasapainolla ja välillä liiankin hyvällä itsesuojeluvaistolla varustettuna se on sitä vielä vähemmän. Vaan jos mittarissa paukkuu -25 astetta niin hevosen lämpö voittaa satulan tuoman turvallisuuden tunteen. Hitaasti edeten ollaan päästy siihen pisteeseen että askellajit pääsee ainakin jossain määrin käymään läpi (laukka jää kyllä melkosen lyhyisiin pätkiin) ja ravissa pystyy jo ihan ratsastamaan matkustamisen sijaan. Siis sen verran tehokkaasti ollaan tehty töitä satulattakin että hevonen hikoaa sen verran että joutuu hetken loimen alla kuivattelemaan.
Puomeja ja esteitä pitäisi ottaa ahkerammin mukaan treeneihin. Ei varmaan tuota vaikeuksia kun tämänhetkinen taso on noinabout nollassa. Omalla tallilla ei estekalustoa ole ja maneesilla on monesti joko ruuhkaa tai sitten ei ketään nostelemassa puomeja koheloponin kompuroinnin jäljiltä. Niihaman maneesilla oltiin tallikaverin kyydillä viime viikonloppuna ja otettiin lopussa muutama hyppy ristikolle ja pikkupystylle (itse asiassa varsin onnistuneesti, laukka eteni ja pyöri ja paikat löytyi kuin itsestään) mutta siinä se sitten oikeastaan onkin. Itseään ja omaa saamattomuutta täytyy syyttää, hevonen tykkäisi kyllä ja tekniikkatehtävät puomeilla ja pienillä esteillä tekisi varmasti hyvää.
Noin muuten(kin) Hupille kuuluu hyvää, poni voi melkoisen paksusti. Jätin tänä vuonna klippaamatta kun ratsastan yleensä iltaisin jolloin hevosen voi jättää talliin loimen kanssa kuivumaan, ja karva on kyllä melkoisen tuuhea. Turkin alla on vielä sitten ylimääräistä lämmittämässä, Hupikin pääsi tarhakavereineen vapaalle heinälle joulukuun puolivälissä ja syömiselle ei alkuun meinannut tulla loppua ollenkaan. Nyt alkaa vihdoin mahan pohja löytyä ja tahti tasaantua. Ahne se on edelleen mutta tekee sentään muutakin kun syö.
Pakkasten ja kasvavan kunnon myötä Hupilla alkaa olla myös virtaa taas välillä vähän turhankin paljon. Tai siis, tykkään kyllä siitä että se on energinen ja liikkuu omalla moottorilla, mutta virtaa riittää välillä sitten vähän ylimääräisiinkin asioihin. Pikku-ukkoja on liikkeellä kasvavassa määrin ja vaikkei Hupi periaatteessa mitään typerää ole tehnytkään - niitä perinteisiä täyskäännöksiä, pikkupyrähdyksiä ja sivuloikkia lähinnä - niin sekä vuokraaja että allekirjoittanut ovat olleet viimeisen viikon sisällä lähempänä putoamista kun koko viime vuonna kertaakaan. Mutta kaikki energia on ehdottomasti siis silti kuitenkin plussaa, valtaosa siitä kuitenkin kohdistuu ihan oikeisiin asioihin.
Vaikka joulu oli ja meni jo niin laitetaan alle vielä yksi pakkaskuva jouluaatolta :)
© Katriina Tenhunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti