Lyhyt rokotusloma

Tammikuun ohjelmassa oli taas vuosittainen rokotus. Tänä vuonna oli rokotuspäivän kanssa pientä taiteilua, että saa sovitettua lyhyen paussin valmennusten ja muiden suunnitelmien väliin niin, että kuitenkin pysytään ohjelmassa. Kiitos Kangasalan kunnaneläinlääkärin loistopalvelun, onnistui rokotus päivälleen toiveiden mukaisesti maanantaille. Itse rokotus meillä on onneksi simppeli asia. Hupi on maailman helpoin pistettävä, ja tällä kertaa tuskin edes huomasi neulaa kun samaan aikaan nenän edessä oli tarjolla pala ruisleipää. Kuumetta se ei myöskään ole koskaan nostanut, ja nytkin lämpö oli seuraavana päivänä kellontarkasti normaalilukemissa. Yhden täysvapaan ja pari kevyempää päivää olen silti nähnyt parhaaksi pitää. Nyt ennen rokotusta oli alla erinäisistä syistä johtuen pari superkevyttä päivää, joten olin erittäin kiitollinen siitä että kuumemittari tiistaina näytti normaalilukemia.

 Limppariämpäri tiskataan aina huolellisesti.

Tiistaina kävin vain tarhassa mittaamassa lämmön ja juottamassa hevosen. Hupi tosin seurasi perässä portille ja jäi vähän hölmistyneenä aidan toiselle puolen, ikään kuin sanoen että "hei sä unohdit mut tänne". Tosin sen jälkeen kun tarjolla oli ämpärillinen melassivettä ja pieni heinäsiivu, niin töihin lähtö ei yhtäkkiä enää kiinnostanutkaan.

Keskiviikkona olin itse melkoisella minuuttiaikataululla liikenteessä, ja tallireissuun oli matkat mukaanlukien aikaa vain reilu puolitoista tuntia. Alan selvästi vähitellen oppia pikaratsastuksen salat, sillä tälläkin kertaa kiireessä tehtiin oikein onnistunut treeni. Tie onneen oli simppeli: Suunnitelma, suunnitelma ja suunnitelma. Yksinkertainen ja helppo tavoite, jonka ehtii varmasti saavuttaa. Itse halusin tsekata muutamilla taivutuksilla lanneselän tilanteen. Jos se on hyvä, niin askellajit läpi, jos huono niin käynnissä ja ravissa jumppaa viime viikon tapaan.

Kiireessä ratsastan yleensä ilman satulaa, säästö se on pienikin ajansäästö. Hevoselle suitset ja itselle kypärä, ja menoksi. Kentälle päästessä vähän mietitytti kyllä että mitähän tästä tulee, lomaillut hevonen, ei satulaa ja auraamaton kenttä = 15 sentin hanki. Mutta hyvä tuli. Lanne oli edelleen oikein hyvän tuntuinen, joten hölkkäiltiin kevyesti askellajit läpi, ja lopetettiin hyvillä mielin siinä kohtaa kun normaalisti olisin aloittanut kunnollisen työskentelyn. Hupi oli innokas mutta kuulolla, ja esitti hangessa aika kivaa liikkumista. Vähän oli kyllä tädillä tekemistä pysyä kyydissä, varsinkin laukasta raviin siirtyessä. Voi olla että jatketaan tänään samalla teemalla, jos vaan (aikoinaan kaverin suokkitammalta pudotessa murtunut) häntäluu kestää. 

Jumi tuli, jumi meni

Piti alunperin pitää tänään Hupilla vapaapäivä, mutta koska tuo mystinen jumi (l)aukesi eilen, niin katsoin parhaaksi käydä tänään testaamassa, että miltä liikkuminen vaikuttaa. Lähinnä siis sitä, onko jumi palannut vai onko edelleen paikat yhtä hyvin vetreinä kuin eilen lopettaessa.

Eikä kyllä ollut mistään jumeista tai vastaavista merkkiäkään. Hupi oli ihan mielettömällä asenteella liikkeellä, ja tuntui alusta alkaen joka suuntaan notkealta. Kun keräilin ohjia käsiin, niin hevonen suorastaan kysyi, että "mitäs saisi tänään olla", ja kaikki pyytämäni tuli kuin napista painamalla. Puoli tuntia tehtiin hommia, ja kun siinä ajassa ehdin tsekata askellajit läpi sekä tehdä taivutukset kaikkiin mahdollisiin suuntiin ilman yhtään (hevosesta johtuvaa) ongelmaa, niin katsoin parhaaksi taputtaa hevosta ja lopettaa. Talliin palasi leveästi hymyilevä ratsastaja ja itseensä hyvin tyytyväisen oloinen hevonen, jonka koko olemus tuntui sanovan "kylläpä minä olinkin taitava tänään".

Lämmintä melassivettä ja vähän heinää nenän eteen, hevonen takaisin tarhaan, ja koko tallireissun sohvalta sohvalle -aika jäi alta kahden tunnin. Suoritus sekin ;)

Vihdoinkin kunnon talvikelit

Suomen on/off-talvi näytti taas parempaa puoltaan, kun se toivomani lumisade tosiaankin lauantaina tuli. Vähän mietin kyllä harrastamisen mielekkyyttä puskiessani lumimyräkän läpi maneesille, mutta nyt alkuviikon upeilla pakkaskeleillä olin kyllä enemmän kuin kiitollinen lumesta.

Kentän pohja oli lumisateen jäljiltä suorastaan erinomainen, ja aurinkokin paistoi vihdoin taivaan täydeltä, joten rapsakasta pakkasesta huolimatta en edes harkinnut maneesille lähtemistä. Sen sijaan kaivoin pitkästä aikaa kameran työhuoneen perältä mukaan tallille. Vuokraajalla ja Hupilla on jokin maaginen yhteys kuvien suhteen, ja heti kun vakiesittäjä ei ollut paikalla niin Hupin kiinnostus poseeraamiseen oli melko lähellä nollaa.

Muutama kuva saatiin, mutta varsinkin rakennekuva on kyllä kaukana hyvästä, kun ryhti on mitä on niin ratsuhevosesta saadaan hyvin helposti lyhytkaulainen, matalajalkainen ja pitkärunkoinen maatiaishevonen (mitä se kai kyllä tosiasiassa onkin?). Laitoin nyt kuitenkin esille ja itselle muistiin, kun alkaa taas kroppa pyöristyä aika mukavasti oikeista paikoista. Vasta jälkeenpäin kuvia katsoessani tajuan miten järkyttävän kuiva se kevään sairastelujen jälkeen oikeasti olikaan. En tiedä kehtaanko edes vertailukuvia laittaa...

Pakkaspäivien liikunnat suoritettiin asiaankuuluvalla tavalla eli ilman satulaa. Luojan kiitos huomenna lauhtuu, kolmatta päivää ei takapuoli olisi enää kestänyt. Paksu villaloimi oli välissä, mutta selkäsauma osuu luonnollisesti selkärangan päälle, ja Hupilla on kuitenkin suomenhevoseksi ihan kiitettävän kokoinen säkä. Maanantaina tein pääasiassa ravissa taivutuksia ja jumppaa joka suuntaan, ja totesin hyvin nopeasti että se vanha tuttu vinous on taas palannut ja hyvin selkeänä. Väistöt vasemmalle olivat erittäin vaikeita, ensin jopa siinä määrin etten saanut pohkeeseen käytännössä mitään reaktiota. Purettiin koko homma palasiin ja aloitettiin ihan perusasioista, apu ja reaktio. Tein käynnissä väistöjä uraa pitkin nenä aitaa kohti jarruna, ja pyysin väistämään. Kolme varttia jumppaa paransi tilannetta muttei ratkaissut kuitenkaan.

Tiistaina jatkettiin samalla jumppateemalla. Tein ensin pitkät verryttelyt ravissa ja laukassa, että paikat on varmasti kunnolla lämmenneet. Sitten ympyrälle oikeaan kierrokseen ja varovasti vastataivutukseen. Ensin oli pelkän asetuksenkin saaminen läpi käynnissä hankalaa, ja kiitos piti antaa jo yhdestä ristiaskeleesta. Hupi jännittyi, tiputti selkää alas, tarjosi pikkuravia ja pullautti oikeaa lapaa ulos. Ravissa oli turha yrittääkään. Ja sitten tapahtui taas se mystinen *naps* ja yhtäkkiä ristiaskeleet tulivat kevyestä pyynnöstä ja helposti, selkä ylhäällä ja pyöreänä. Siirsin raviin ja kokeilin: lähes yhtä helppoa. Jännittymisestä ei ollut enää merkkiäkään, sen sijaan Hupi tarjosi vastataivutuksessa jopa pidempää muotoa ja pärski silmin nähden tyytyväisenä. Venytti eteen-alas kun annoin tilaa, ja tuli takaisin ja taipui kun pyysin. Joku lukkohan tuon on pakko olla, kun aukeaminen tapahtuu niin yhtäkkiä. Mikä, missä ja miksi, sen kun tietäisi. Tämä sama on siis tapahtunut aiemminkin, viimeksi viime kesänä. Mutta ainakin täytyy olla kiitollinen, että se on aina auennut vastaavalla jumpalla. 

Tarkkasilmäinen Hupi bongaa Jotain Jännittävää

Iloittelun ja riekkumisen sijaan Hupi tarjosi liinassa omaehtoista venyttelyä. Ei paha.

 Söpöläinen. Ja "ihan ite klippasin" -kaulakarvatuherot...

Lyhytkaulainen, pitkärunkoinen, matalajalkainen maatiaishevonen?

Vuodenvaihteen maastoilut

Alunperin tein kaikenlaisia kunnianhimoisia treenisuunnitelmia joulun seudulle, kun olen ennätyspitkään lomalla. Lopulta homma on mennyt niin, että Hra Hevonen on käynyt maneesilla tasan kerran (vuokraajan kanssa) ja muuten on humputeltu pääasiassa maastossa. Jälkikäteen on helppo sanoa, että sekä oma että hevosen pääkoppa kaipasivat pientä nollausta, joten mitään omantunnontuskia en tästä todellakaan pode.

Toissapäivänä kokeilin vähän kentällä säätöjä, ja hyvin oli kohdillaan. Varsinkin takareissa on tullut taas se ahaa-elämys loman aikana: kokoaa, polkee, kohoaa etuosastaan ja on kevyt kädelle. Pientä hienosäätöä vaatii toki, mutta suurimmaksi osaksi ne asiat mitä ennen joulua treenattiin, on ihan hyvällä mallilla. Ja siis, eihän me nyt sentään ihan vaan lomailun kannalta olla otettu, vaan:

Hupi sai myöhäisenä joululahjana uuden paksumman talliloimen, ja on muuten istuvin takki ikinä. Ei valu, ei kinnaa, ei kiristä vaan istuu kuin valettuna. Nyt tarkenee paukkupakkasetkin. Jotain Amigoa olen aiemmin sovittanut, eikä mielestäni istunut ollenkaan, mutta en tiedä oliko sitten vika loimessa vai sovittajassa, koska ei tämä Amigo Mio niin erimallinen mielestäni ole. Päällikangas on aika ohut, mutta Hupi kun ei karsinassa piehtaroi niin luulisi kestävän. Jos kestää niin pistetään tilaukseen saman loimen kevyempikin malli.

Kuvassa näkyvästä kellonajasta (iltaysi) ja koko päivän pk-seudun reissun jälkeisestä väsymyksestä huolimatta lähdin vielä juoksuttamaan Hupin, ja hyvä niin. Kuvassa näkyy nimittäin myös Hupin se aavistuksen liian terävä ilme, mikä yleensä tietää jotain jännittävää. Yhden (1) vapaapäivän jälkeen pakkaspirteä poni oli kerännyt virtaa siinä määrin, että liinan päässä esitettiin ihan kaikki mahdolliset liikkeet. Kiitin itseäni periaatteesta, että ilman hanskoja ei juoksuteta ikinä-koskaan-milloinkaan (ei sillä että talvipakkasella tulisi noin muutenkaan mieleen), molemmat hanskat oli session jälkeen kämmenestä puhki, kun hevonen oli ottanut ympyrältä muutamat lähdöt tangentin suuntaan pierupukeilla höystettynä. Mutta ai että se oli tyytyväinen itseensä tämän energianpurkusession jälkeen.

Jos on sovittu maasta käsin tehtävä harjulenkki porukalla, niin sinnehän lähdetään vaikka tulisi kissoja ja koiria taivaalta. Lumimyräkästä huolimatta kolme hevosta ja kolme akkaa lähti harjunmäkiä kohti, ylämäet ja lumihanki yhdistettynä on vaan kiva mauste ja tehoste treenille. Eipähän tarvitse lähteä enää itse lenkille, ja samalla tulee hevonenkin liikutettua. Ei tosin ehkä ole kovin mieltä ylentävää että hevosten kevyt kävelypäivä on akkojen hikilenkki. Harjun päällä kuudesta kiipeilijästä kolme puuskutti ja kolme ei...

Jouluaattoaamun maasto tehtiin porukalla kävellen naapuruston ympäri, ja vietiin samalla pienet paketit lähimmille naapureille. Hupilla meinasi pari kertaa leikata kiinni kun kaverit ei etene, ja parissa kohdassa esitettiin pieniä tanssiaskeleita. Joskus olin joulumaastossa ilman satulaa, onneksi en tällä kertaa. Rauhallisia pitkiä käyntimaastoja on harrastettu joulun tienoilla muutenkin useaan otteeseen, välillä kovien pakkasten ja välillä kovien pohjien vuoksi. Ja pari tuntia reipasta rentoa käyntiä tekee takuuvarmasti hyvää.

Välillä ehti tulla lunta sen verran reilusti täällä Pirkanmaallakin, että päästiin kunnon reippaille maastolenkeille. Yhdellä kerralla tehtiin vähän intervallityylisesti noin kymmenen minuutin pätkissä vuorotellen käyntiä ja ravia tai laukkaa, reippaassa tempossa ja hyvässä muodossa (vähän keskiaskellajeja ajatellen).

Sports tracker on kyllä ihan loistopeli, hauska katsoa jälkikäteen vauhteja. Käynti on tasaisesti koko ajan ihan loppua lukuunottamatta 6-7 km/h. Ensimmäisellä ravipätkällä tallilta pois päin mennään n. 12 km/h ja takaisin tullaankin jo 14 km/h, yksi jalankulkijan ohitus ja kääntöpaikalla hidastaminen näkyy myös. Välikäyntien jälkeen otettiin mutkaisemmat pätkät tienylityksineen ravissa, ja sitten suoralla mennen tullen laukkaa. Hupi oli kivan kevyt ja kuulolla, ja molempiin suuntiin tempo pysyy tasaisena, laukassa nopeus on n. 20km/h. Viimeisellä välikäyntipätkällä näkyy kaksi mörköä (pysähdykset ts. sivuloikat), ja sekä ravi- että laukkapätkillä jouduttiin ohittamaan kävellen jalankulkijoita useampaan otteeseen. Tunnin ja vartin lenkille tuli mittaa yhteensä reilu 10 kilometriä, ja ylimääräiset pöllöenergiat jäivät matkan varrelle.

Tällä hetkellä tuntuu kolmen päivän takainen lumimaasto kovin kaukaiselta, kun ikkunasta ulos katsoessa näkyy vain vihreää nurmikkoa ja jää-loska-mössöä. Toivoa sopii, että huominen lumisade-ennuste pitää paikkansa, että saadaan vähän edes valkoista maahan ennen pakkasia.