Oikealla tiellä, oikeaan suuntaan

Turhaan en odottanut Hannan valmennusta, anti oli taas ihan loistavaa ja Hupi oli parempi kuin koko viikolla. Vaikka oltiin Pohtiksella hyvissä ajoin niin kaiken pikkusäädön seurauksena verkka-aikaa jäi lopulta vain kymmenisen minuuttia. Toimiva taktiikka pikaverkkaan on kuitenkin viimein löytynyt – rauhallista laukkaa muutama minuutti molempiin suuntiin, reilusti sisälle ja ulos asettaen ja loppua kohti myös taivuttaen. Vaikkei alun puupökkelöstä tässä ajassa mitään supernotkeaa ehdi saada, niin täytyy uskaltaa luottaa että välikäyntien aikana tapahtuu jänniä asioita.

Päivän teema istui tämänhetkiseen treeniin kuin nenä päähän. Oma tavoite on ollut ensinnäkin maltin ja tahdin löytäminen, ja toisekseen peruslaukan parantaminen. Tämän päivän valmennuksen tavoitteena oli saada hevonen odottamaan, puolipidätteet läpi, ja perusaskellajit (erityisesti) laukka laadukkaaksi. Monessa tehtävässä sain ilokseni todeta, että oikealla tiellä ollaan ja ihan oikeita asioita ollaan harjoiteltu.

Tehtiin aluksi kulmiin pysähdyksiä kääntämisen eri vaiheisiin: ensin ihan kulman alkuun, seuraavaksi syvimpään kohtaan voimakkaasti taivutetulla hevosella, ja viimeisenä kulman loppuun juuri ennen suoristusta. Kun näissä kolmessa kohdassa on muutaman kerran pysäyttänyt hevosen, niin ensinnäkin itse oppii löytämään ne hetket kun se tasapainottava puolipidäte täytyy tehdä (eikä lopulta kolme puolipidätettä yhden kulman aikana tunnu enää edes paljolta), ja toisekseen hevonen alkaa malttaa, odottaa ja vastaanottaa avut. Aluksi haettiin käynnissä oikeat pisteet pysäyttää hevonen, ja sitten jatkettiin tehtävää ravissa ja laukassa niin, että pysähdys tehtiin vain tarvittaessa.

Ravissa löysin hyvin oikean tasapainon ja tunnistin ne hetket kun apu ei mennytkään läpi vaan piti pysäyttää ja muistuttaa että ”odota” tarkoittaa oikeasti ”odota”. Laukassa oli vähän haastavampaa, tahti säilyi kyllä maltillisena mutta Hupi kaatui vähän sisäpohjetta vasten varsinkin oikeassa kierroksessa. Nopein korjauskeino oli ajatella pitkät sivut loivassa avotaivutuksessa (shoulder fore) ja oma lantio piti muistaa pitää edelleen liikkuvana. Lukitsen helposti lantioni heti kun laukassa pitää tehdä jotain hankalampaa, ja seurauksena hevonen lukitsee myös oman lanne/ristiselkänsä ja laukan pyörivyys katoaa. Kuskin kotiläksy on siis löytää keskikroppaan lisää voimaa ettei tarvitse ottaa tukea jostain muualta...

Toinen korjaus oli välissä tehdyt pienet väistötehtävät. Suoraan kulmasta lähdettiin tekemään muutama metri väistöä uralta sisälle, kiinnittäen huomiota siihen että heti väistön alusta lähtien etuosa johtaa liikettä riittävästi. Sama fiilis piti löytää sitten laukassa tehtyyn kulmaan, eli toisin sanoen piti muistaa kääntää ulkopohkeella lapoja niin että etuosa oikeasti johtaa käännöstä myös kulmassa. Hyvä tehtävä saada kuski sisäistämään ”itsestään selvä” asia ja löytämään oikea tunne.Väistöistä tuli kehuja, oikealta vasemmalle on yleensä ollut haastavampi (kaatuu lavoille), mutta nyt sujui todella helposti. Vasemmalta oikealle oli myös ok kunhan muistin pitää ulkopohkeenkin lähellä ja edessä että myös oikea etujalka astuu riittävän pitkää ja laajaa askelta.

Näiden korjausten jälkeen Hupin laukka parani ihan valtavasti. Päädyttiin tekemään varsinaista tehtävää todella pienissä pätkissä, koska hevonen liikkui kootumpana ja paremmin ylämäkeen kuin koskaan. Aina muutama onnistunut toisto, ja sitten kiitokseksi lepokäynnit väliin ennen kuin ehtii mennä yhtään hankalaksi.

Jossain välissä tsekattiin muutama lisäys, ja ensimmäistä kertaa eka korjaus ei ollutkaan ”enemmän”. Tahti kiihtyi toki edelleen, mutta nyt molemmilla oli kuitenkin ajatus oikeaan suuntaan. Ja sitten lähdettiin toki sotkemaan pakkaa – harva muutos tuntuu aluksi hyvältä mutta vanhaa toistamalla ei edisty. Hanna pyysi tekemään yhden lisäyksen keventäen, ja sen jälkeen alas istuessa ajattelemaan lantioon kevennyksen liikkeen navan kohdalle. Tarkoituksena oli ilmeisestikin se, että pysyisin itse paremmin rytmissä ja pystyisin auttamaan hevosta matkustamisen sijaan. Kuskilla meni tässä kohtaa narut ihan solmuun ja pasmat sekaisin, ja saatiin aikaiseksi vain epämääräisiä räpellyksiä, joten tietääpähän mitä treenataan kotona.

Toinen kotiläksy tuli loppuverkkaan, vielä paremmin pitäisi saada hevonen venyttämään ohjaa kohti. Periaatteessa suunta on ihan oikea, mutta Hupi ei tahdo/uskalla venyttää ihan niin pitkälle kuin pystyisi, tai sitten se käy oikeassa suunnassa mutta palaa takaisin. Kaarevien urien ja vasta-asetusten avulla löysin oikeaa suuntaa, nyt pitää vaan saada hevonen oppimaan venyttelemään kunnolla. 

Videomateriaalia löytyy ja seuraa perässä kunhan saan siirrettyä koneelle. 

Loppuun vielä Super-Hupille papukaijamerkki – lastaukset molempiin suuntiin menivät kuin oppikirjassa. Ilman liinoja, ilman painetta, kävelin edellä koppiin ja hevonen seurasi perässä rentona, tyytyväisenä ja kuin mitään ongelmia ei koskaan olisi ollutkaan. Lastaukseen kulunut aika molemmissa päissä noin 10 sekuntia. Vau.

Treeni jatkuu

Viime viikko oli melkoista hullunmyllyä, kun oma seura järjesti kaksipäiväiset kansalliset kenttäkilpailut. Oma roolini touhussa oli tänäkin vuonna toimia kilpailunjohtajana, eli olin se joka pitää langat käsissään ja vastaa siitä että kilpailu pyörii. Melkoinen hullunmylly, mutta kuitenkin niin kivaa ja koukuttavaa, varsinkin kun porukka on niin loistava kuin meidän seuralla on. Kiitos loistovuokraajan ja ihanan talliporukan, pystyin keskittymään täysillä kisan järjestämiseen, Hupia en viime viikolla ehtinyt nähdä kertaakaan.

Maanantaina vastassa olikin sitten hieman hämmentyneen oloinen ruuna. Kuultuaan vihellykseni se tuli portille ja katsoi useampaan kertaan ensin kohti, sitten poispäin, ja sitten taas kohti, ikään kuin tarkistaakseen että ihanko oikeasti sinä tulit. Alkuviikon agenda on ollut työstää hevonen viime viikon lomamoodista sille mallille että sen kehtaa näyttää torstaina valmennuksessa.

Maanantaina aloitettiin niin, että käytiin ensin tallikaverin kanssa maastossa alkuverkkaamassa, kaveri purkamassa ylimääräistä energiaa omastaan ja minä laukkaamassa hevosta hereille. Molempien taktiikka toimi, ja puolen tunnin päästä jatkettiin töitä kentällä paljon paremmista lähtökohdista. Tein suht kevyesti jumppaa ravissa ja laukassa, tarkoituksena saada tahti kuntoon ja kyljet joustamaan. Kolmisen varttia runsailla tauoilla jaksotettuna väistöjä, avoja, vastalaukkoja ja siirtymisiä, ja olin tyytyväinen.

Tiistaina työstettiin sitten vähän enemmän kokoamisia, ja laitoin pitkän tauon jälkeen taas Hupille kanget päähän. Edellispäivä oli avannut paikkoja hyvin, ja alla oli kivan suora ja notkea hevonen. Alkuverkan jälkeen suurin osa töistä tehtiin laukassa. Paljon nostoja kiinnittäen huomiota suoruuteen (heitti helposti vähän poikittain varsinkin oikeaa laukkaa nostaessa), lääkkeeksi paljon vastalaukan nostoja niin arpominen, ennakointi ja poikittaminen väheni. Vastalaukka oli kivan tasapainoisen tuntuista molemmin päin, kokonaiset pääty-ympyrät tai uraa ympäri laukkaaminen vastalaukassa oli suht helppoa.

Lopuksi vielä laukan työstämistä: mahdollisimman maltillinen tahti, pitkä kaula, nenä edessä ja alhaalla ja säkä silti ylhäällä. Yksi syksyn teemoista tulee olemaan kyllä peruslaukan parantaminen. Nyt jouduin aika paljon auttamaan Hupia, että rento hidas laukka säilyi. Pitäisi päästä tilanteeseen että laukka jatkuu maailman tappiin asti, kunnes muuta pyydetään, vaikka jättäisinkin hevosen ”yksin”. Nyt Hupi tuntui vähän väliä kysyvän että vieläkö jatketaan, ja jollen vastannut sille, se tiputti raville. Tässä palataan samaan asiaan mistä Hanna on tainnut joskus sanoa, ”älä auta sitä liikaa” – laukan pakonomainen ”ylläpitäminen” kostautuu nyt. Ravissa voin kyllä jäädä matkustajaksi, ja askellaji säilyy, sen sijaan laukka sammuu välittömästi. En siis toki halua vain matkustella kyydissä, mutta jos jo perusaskellajin säilyttämiseksi joudun tekemään paljon töitä, niin ”temppujen” tekeminen on vielä astetta työläämpää.

Eilen jumpattiin kevyesti maastossa harjumontulla tiistain jäljiltä. Alkuun takaosa tuntui vähän jumiselta, joten tein työt pitkälti laukassa samalla ajatuksella kuin edellispäivän laukkatyöskentely. Viitisen minuuttia laukkatyöskentelyä kumpaankin suuntaan sai Hupin notkistumaan jo huomattavasti, joten siitä oikeastaan vaan loppuverkat ja reilun vartin köpöttely takaisin tallille.

Menomatkalla tiellä tuli mutkassa puskan takaa vastaan kaksi skootteria aika kovalla vauhdilla, ja normaalisti mopoista ja moottoripyöristä piittaamaton Hupi ehti säikähtää melkoisesti. Mihinkään ei poistuttu tai paettu, mutta ihan täyden päivätyön sai kyllä tehdä että pysyi hevonen hanskassa. Vielä paluumatkallakin samaa kurvia kytättiin ja tuijoteltiin oikein antaumuksella, mutta kurvin jälkeen hevonen huokaisi syvään ja tallusteli rennon tyytyväisenä loppumatkan kotiin.

Tänään ohjelmassa on sitten taas Hannan valmennus Pohtiksella. Kesän sairastelujen vuoksi on jäänyt taas valmennukset vähiin, joten korkea aika päästä taas valmentajan silmän alle. Vuokraaja ehtii ilmeisesti mukaan, eli videomateriaalia pitäisi olla luvassa.

On the road again!

Sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan herätessä epäilemättä hieman mietitytti, että onkohan tässä mitään järkeä lähteä yhden seurakilpailustartin takia reissaamaan pari tuntia suuntaansa. Mutta kun kyyti oli tarjolla loistoseurassa, startti piti saada alle ja lähiseudulla tarjonta oli mallia HeC-KN niin Asikkalaan tiemme vei. Asikkalan seurakisoissa tarjolla oli siis HeB:0, joka on HeB-ohjelmista yksi suosikkejani koska siinä on riittävästi tekemistä koko ajan. HeA olisi ollut myös tarjolla, mutta tuo ponien yhden tähden kenttäkisaohjelma on jostain syystä sellainen mistä en tykkää sitten yhtään. Ja tällä treenillä se HeB oli ehkä ihan fiksu valinta.

Tähän mennessä pisin matka mitä Hupi on minulla ollessaan reissannut, on reilusti alle tunti kotoa Nokialle, mutta kun matkaseurana oli tuore laidunkaveri-tyttöystävä-ponitamma (johon Hupi on ihan silminnähden kiintynyt) niin matka taittui mukavasti, ja perillä kopista kurkisti kaksi tyytyväistä hörökorvaa. Niin, ja lastaukset muuten oli ehkä helpoimmat ikinä. Kotona kaveri ehti nostaa liinan ylös kun Hupi oli jo kopissa, ja kisapaikalla ei sitten edes viritetty koko liinaa, ja hevonen marssi rauhassa tyytyväisenä suoraan sisään, pienintäkään hetkeä epäröimättä.

Matkaseuralaisen luokka oli ennen omaamme, joten kisapaikalla kulutettiin aikaa taluttelemalla hevosta hiekkateitä pitkin. Ötököitä oli niin paljon, ettei edes paksunahkaisen Hupin kanssa voinut jäädä pitkäksi aikaa paikalleen. Hupi hörhötti kaikille laiduntaville hevosille, ja tanssahteli välillä narun päässä kuin mikäkin ori. Ja sitten se lopulta tajusi, että yhdellä laidunlohkolla ei ollutkaan hevosia vaan ylämaankarjaa - voi sitä tuijotuksen ja puhinan määrää kun heppareppana yritti ottaa selvää että mitä ihmettä nuo oikein ovat.

Koska Hupi oli kävellyt melko paljon ennen verkkaa, niin varasin lopulta varsinaista verryttelyaikaa noin 25 minuuttia. Aluksi etenevää ravia ja laukkaa molempiin suuntiin, reilun mittainen käyntipätkä väliin, ja sitten siirtymisiä, pari lisäystä ravissa ja laukassa, pieni keskustelu kokoamisista (joo-o, täytyisi ihan oikeasti tulla myös takaisin), ja valmista tuli. Ihan kamalan hätäinen ja yli-innokashan hevonen luonnollisesti oli, ja sille en pystynyt mitään näin lyhyessä ajassa tekemään. Liioitellun isosti kokoamalla ja siitä eteen päästämällä sain tahdin aina hetkeksi rauhoitettua, mutta vaikutus oli säälittävän lyhyt, ja kohta oli ponilla samanlainen kiire taas. Päätin hyvin nopeasti että olkoot tasaisen kiireinen, ja korjataan hätäily sitten ajan kanssa kotona.

Kotitallilla on sen verran paljon hälinää ja virikkeitä, että siirtyminen rauhallisesta verkkamaneesista kisakentälle ihmisten, hevosten, polkupyörien, buffan ja äänentoiston sekaan ei vaikuttanut Hupiin oikeastaan millään tapaa, kuten ei myöskään se kun meitä edeltävä ratsukko ilmeisesti jotain säikkyessään keilasi takaviistossa kouluaitaa nurin. Rataa kiertäessä varmaan itse jännityin vähän, koska Hupi spottasi hienosti kaikki möröt ja esitti perinteiset kylkimyyrynsä tuomaripäädyssä. Jotain on mennyt kuskillekin perille, koska nyt uskalsin uskoa, että tässä tilanteessa ihan oikeasti meille paras askellaji on laukka - laukassa tuomaripäädyn läpi molemmista suunnista, ja mörköjä ei enää ollut.

Rata oli, kuten ennakoinkin, kautta linjan kiireinen, ja varmaan yhtään puolipidätettä en saanut läpi kunnolla. Keskiraveissa oli vähän ajatusta sinne päin mutta molemmat jäi kesken (jälkimmäinen siksi, että yksi mörkö sittenkin kurkisti vielä kerran), voltit veeeenyi ja muutenkin raviosuudessa oli ihan tyhmiä huolimattomuusvirheitä. Käynti oli edestä lyhyttä ja jännittynyttä (ja meinasin sen vielä ekasta kulmasta itse rikkoa), ja näkyi myös laukannostossa. Laukkaohjelma oli siistimpi ja aavistuksen rauhallisempi, vaikka laukassa näkyikin selvästi vielä takaosan jäykkyys kun sisätakanen ei haluaisi kantaa. Keskilaukat tein vähän (liiankin) käsijarru päällä, kun en ollut ollenkaan varma että tuleeko hevonen koskaan takaisin.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin suht rikkeetön rata, ja kunhan tahti saadaan rauhoitettua ja sitä myötä takaosa kantamaan niin suunta on taas ihan hyvä. Kiltillä seurakisa-arvostelulla tästäkin suorituksesta irtosi 63,2%, ja lopulta kotimatkalle lähdettiin sinivalkoisen rusetin kanssa. Nyt sitten tiivistä treeniä, Vesilahden aluekisoissa ensi kuun alussa "välistartti", ja rohkeasti syyskuun lopulla aluemestaruuksiin. Hämeen alueen taso suomenhevosissa on niin kova, että menestystä sieltä on ihan turha haikailla, mutta jos saisi ehjän siistin radan eikä ihan häntäpäässä olisi, niin voisi olla tyytyväinen.

Ja niin, pienen seuran pienet kisat, mutta kaikki toimi ihan kympin arvoisesti. Jos joku harkitsee Vesikansan Ratsastajien kisoihin lähtemistä niin voin lämpimästi suositella :)

Ja lopuksi toki myös video radasta.

Taas mennään

Eikös hevosella voi aivan hyvin ilmoittautua kisoihin kun sillä on ehtinyt sairasloman jälkeen viikon kevennellä ja kevyesti laukata suoria uria, ja pari kertaa tehdä kevyen koulutreenin? Kun tilaisuus tarjoutui niin noin puolen sekunnin harkinnan jälkeen päätin että tottakai voi. Ehdittiin kuitenkin ennen kisaa jopa tuplata treenikertojen määrä neljään, ja toisaalta kyseessä on kuitenkin vain seurakisojen HeB-luokka. Joten huomenna nuttura kireälle ja menoksi :)

Kuukauden sairasloman jälkeen Hupi ei suoranaisesti ole ollut kovin nautinnollinen ratsastaa. Tai siis, sanotaanko että siinä riittää työmaata. Asenne on kyllä kohdillaan mutta välillä pitää vähän vakuutella hevoselle että kyllä, sinä oikeasti pystyt tähän kun vain yrität. Ja toisaalta tämän viikon aikana puolipidätteitä on mennyt oikeasti läpi noin nolla kappaletta, intoa ja virtaa on enemmän kuin laki sallii.

Alkuviikko pysyttiin hevosen mukavuusalueella, paljon laukkaa, vähemmän ravia, paljon siirtymisiä ja vähän kokoamisia. Eilen sitten päätin ottaa pienen riskin ja tehdä ihan kunnollisen ja raskaan treenin. Alkuverkat vanhaan tapaan mutta sitten paljon kokoamisia, jumppaa (vastalaukkoja suht jyrkilläkin teillä) ja jokaisesta ohjalla roikkumisesta tai läpimenemättömästä puolipidätteestä seis, myötäys, ajatus vähän peruutusta ajatellen (muttei välttämättä takaperin, vain paino takaosalle) ja sitten uusi yritys. Aika paljon liikuttiin mukavuusalueen ulkopuolella, joten vähän epävarma olo jäi luultavasti molemmille. Kuitenkin joskus aiemmin - toki valmentajan avustamana - tämä on kantanut hyvin hedelmää seuraavina päivinä.

Ja toimihan se, tänään oli ihan eri hevonen alla. Notkea ja malttavainen (puolipidätteistä jo valtaosa meni ainakin jollain tasolla jakeluun), toki vähän juminen takaa edellispäivän runsaiden kokoamisten jäljiltä, mutta luultavasti palautuu ihan riittävästi huomiselle. Tänään tehtiin pääsääntöisesti helppoja asioita ja suht lyhyesti. Tähän asti koko kesän yötäpäivää ulkoillut Hupi jäi varsin tyytyväisenä talliin huilimaan ja heinää syömään. Siinä kaatosateessa kastuneita varusteita pestessä mietin itsekseni, että hevosten heinänä rouskutus on ehkä yksi maailman rauhottavimmista äänistä :)

Hyvänmielenhevonen

Hyvänmielenhevonen tulee laitumelta vähän uneliaana, käy haistamassa ja tervehtimässä tallinpitäjän kikattavaa pikkutyttöä ja nuokkuu narun päässä kun tyttö ajaa kolisevalla-rämisevällä leikkitraktorillaan vierestä.

Hyvänmielenhevonen lompsii menemään soratietä puolipitkin ohjin kun kuski puhuu puhelimessa, ja reagoi kahteen takaa tulleeseen mopoon ja samaan aikaan vastaan tulleeseen avolava-autoon kääntämällä vasemman korvansa kysyvästi taakse, "onko ok". Pohje sanoi kevyesti että on, ja hyvänmielenhevonen lompsi rentona eteenpäin. Mopotytöille muuten täysi kymppi siisteistä rauhallisista ohituksista :)

Hyvänmielenhevonen seisoo kauniisti paikallaan kun kaksi marjastajaa käy sitä taputtelemassa ja ihastelemassa.

Hyvänmielenhevonen kuuntelee valppaasti pää pyörien ja korvat tikkana pystyssä harjulla kanssaliikkujen askelten ääniä, milloin minkäkin puskan tai harjanteen takaa, mutta talsii silti aina rentona ja tyytyväisenä eteenpäin.

Hyvänmielenhevonen on pienen sairaslomansa jälkeen täynnä puhtia ja energiaa, ja purkaa sen täysin oikeisiin asioihin. Ravia ei tänään harrasteta oikeastaan ollenkaan, koska se on tämän hevosen heikoin askellaji. Laukka sen sijaan pyörii ja rullaa ensimmäisestä nostosta lähtien kevyenä ja helppona. Nostoja, myötälaukkaa, vastalaukkaa, joustavalla askeleella, selkä ylhäällä ja rennolla pitkällä kaulalla. Oliko ratsastus oikeasti näin helppoa?

Hyvänmielenhevonen bongaa jo kaukaa samaa harjumonttua lähestyvät tallikaverit, luvan saatuaan seisahtuu, jää tarkkana tuijottamaan kurviin mistä kaverit ilmestyvät, ja on silminnähden tyytyväinen kun saa lähteä kavereiden mukana kotia kohti.

Hyvänmielenhevonen päästää tallin maskottishetikan ihan viereen syömään kupistaan tippuneita kauranjyviä.

Hyvänmielenhevonen laitumelle päästyään huomaa ensin että melkein koko lauma on portin vieressä kulmauksessa, tähystää hetken, bongaa yksinäisen kaveriponinsa laitumen takanurkasta ja ravaa ystävänsä viereen laiduntamaan.

Hyvänmielenhevonen kruunaa hienon päivän, ja tarvittaessa pelastaa sen huonommankin.