Alkeisratsun hommia ja maneesireissuja

Joulu tuli ja meni, lunta ja jäätä löytyi lähinnä pakastimesta kaivettujen ruokien väleistä... Hupi sai joululahjaksi paljon porkkanoita, omenoita ja joulupiparin. Eikä yhtään vapaapäivää.


Aatto ja joulupäivä meni kevyempien käyntimaastojen merkeissä mutta tapanina vuokraajan sisko tuli käymään ja lupautui hyppäämään jotain pientä - rohkeasti viimekertaisesta kaatumisesta huolimatta. Hupi ei valitettavasti esittänyt tällä(kään) kertaa parastaan vaan oli tosi etupainoinen ja pitkä ja tuntui joka hypyssä suorastaan rojahtavan kuskin kättä vasten, "kanna mut, mä en jaksa". Puomi-puomi-ristikko-puomi-linja sai lopulta hevosen sentään vähän skarppaamaan ja tekemään itsekin töitä. Kun oltiin ensin keilattu puomeja joka suuntaan kymmenkunta kertaa, niin yksi linja tuli jo niin että Hupi katsoi itse jalkoihinsa, lyheni ehkä puoli metriä ja nousi edestä saman verran ryhtiin - todettiin että tästä tuskin paranee joten lopetettiin siihen. Huomaa kyllä että puomityöt on jääneet hävettävän vähälle. Mutta kun kotikenttä on liejua missä askel ei pidä niin että kovin vaikeita tehtäviä viitsisi viritellä, ja maneesireissuilla taas pitäisi melkein olla joku mukana nostelemassa puomeja ettei mene koko aika siihen kun tulee selästä alas korjaamaan hevosen keilaamia tikkuja. Lopuksi Hupi pääsi vielä laukkaamaan oikein kunnolla, pääty-ympyrällä isoa eteen-alas-laukkaa ja pieniä kokoamisia, ympyrän kokoa ja samalla taivutusastetta vaihdellen. Varmaan viitisentoista minuuttia yhteensä laukkatyötä ja pieni käyntitauko väliin, ja hiki virtasi.

Ennen maneesikeikkaa Hupi oli myös saanut leikkiä alkeisratsua pitkästä aikaa. Puuskittainen lähes myrskylukemiin yltävä tuuli ei haitannut vaan Hupi hoiti homman kotiin tyylikkäästi ja eleettömästi. Maneesireissulla oli kuulemma sitten riepoteltu vuokraajaa sitten senkin edestä, mutta on sillä vaan tilannetajua ja ymmärrystä, että koska voi riehua ja koska ei.

Tiistaina myrskytuuli oli sitten jo niin hurja että liikutus jäi turvallisuussyistä liinan päässä hölkkäämiseen, ei varmaan huono vaihtoehto maanantain jälkeen muutenkaan.

Tänään olin itse maneesilla, aika pienillä odotuksilla kun kuvittelin että Hupi on vielä vähän jäykkä. Vähän hitaasti se vertyi, parinkymmenen minuutin maneesimatkan jälkeen tein vielä vartin verran käynnissä töitä ennen ensimmäistäkään raviaskelta. Mutta ravi oli alusta asti hyvää, venytti ohjaa kohti ja liikkui takaa kunnolla. Aika paljon olisi halunnut nojata käteen mutta noin miljoona siirtymistä korjasi ongelman. Laukka taas rullasi alusta asti tosi vaivattoman oloisesti ja muutaman noston jälkeen askelta pääsi jo säätämäänkin.

Hupi oli tosi terävänä avuilla ja yritti välillä jo vähän arvaillakin että mitä mahdollisesti seuraavaksi haluaisin. Ympyrällä ravisiirtymisessä kun heilahdin painon kanssa vähän ulos niin oli tarjoamassa vastalaukkaa, "ai tätäkö sä pyysit". Ja kun kerran hevonen oli kevyt ja avuilla ja laukka pyörivää niin hetken päästä pyysin sitten ihan oikeasti vastalaukkaa. Kuukausi sitten Hannan tunnilla laukka oli niin etupainoista että ihan jo myötälaukankin tasapainossa pitämisessä oli täysi työ, nyt sain tehdä molempia vastalaukkoja päädyn läpi. Yllättäen oikeassa laukassa oli paremmin tasapainossa, vasemmassa oli välillä vähän vauhti-korjaa-virheet-suuntaista ajattelua. Pitäisi tehdä säännöllisemmin ja rohkeammin vastalaukkoja, nyt tuntui joka kerralla skarppaavan aina edellistä paremmin, ja oikeasti hoksaavan että näinkin päin voi laukata. Oli myös nostoissa selvästi tarkempana kun vaihtelin myötä- ja vastalaukkaa, niin joutui kuuntelemaan joka kerran että kumpaa tällä kertaa pyydetään.

Huomiselle tuli sitten yllärinä vapaa paikka Hannan tunnille joten sinne sitten, toivottavasti vähän paremmalla menestyksellä kuin viimeksi.

Ihmisten ilmoilla

Eristys on vihdoinkin ohi, ja ensimmäiset maneesireissutkin jo takana. Mitään hurjaa kouluvääntöä ei olla tehty, vaan ennemmin nautittu siitä että on pitävä pohja ja tilaa, eli paljon isoa ravia ja laukkaa eteen-eteen-eteen.

Aika nopeasti Hupi väsyy kun kelit on edelleen käsittämättömän lämpimiä (+5) vuodenaikaan nähden ja paksu talviturkki lämmittää vähän enemmän kuin olisi tarvis. Paljon käyntitaukoja niin tekemisen laatu säilyy. Pientä vinoutta ja jäykkyyttä on ollut havaittavissa mutta yllättävän hyvällä mallilla hevonen on ollut. Laukassa on isoin työmaa, on taas vähän villiä ja vauhdikasta. Ulkopuolisen silmään näyttää kuulemma ihan hyvältä, mutta jos kuskilla on käytössä vain yksi vaihde niin homma ei oikein toimi. Täytyy joku päivä laittaa kanget maneesireissulle että pääsee työstämään laukkaa kunnolla ja vähän kokoamaankin. Nivelellä menee niin helposti taisteluksi, että olen nyt tyytynyt vaan keskittymään siihen että laukka tulee koko kropan läpi, vauhdilla ei niin väliä.

Huomenna sitten ohjelmassa on joulumaasto. Joululomaa Hupille ei ole tiedossa mutta piparkakku ja ehkä muutama ekstraporkkana sentään.

Loppuun vielä hyvänjouluntoivotukset kaikille

Kuraa ja kiireitä

Työ haittaa harrastuksia... Koko tämä viikko on ollut töissä melkoista hullunmyllyä ja Hupi on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle. Peilijää, pimeys ja kuraloska ei myöskään varsinaisesti ole innostanut tavoitteelliseen treenaamiseen pitkän työpäivän päälle. Jotain järkevääkin ollaan sentään saatu aikaiseksi kaikesta huolimatta.

Maanantaina laitoin Hupille pitkästä aikaa taas kanget päähän. Käsky oli kesällä pyrkiä tekemään ainakin yksi kerta viikossa kangillä, vähän on jäänyt vähemmälle. Nyt ajattelin että kun kenttä on jäinen niin keskitytään kokoamisiin ja sen tyylisiin tehtäviin, ja toisaalta pysyyhän tuo paremmin pystyssä jos kantaa itsensä kunnolla ja tasapainossa. Käynnissä ja ravissa pystyi tekemään ihan normaalisti töitä, muutaman laukannoston otin mutta kun sekä hevonen että kuski varoivat koko ajan askeleen pettämistä (vaikka mitään lipsumista ei missään kohtaa tapahtunut) niin totesin että jännittyneestä laukasta on todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä, ja keskityin muihin askellajeihin. Pimeys ja tuuli sai aikaan Hupissa pientä jännittymistä muutenkin, joten alkuun oli melko haastavaa saada se hyvälle tuntumalle ja venyttämään kuolainta kohti. Sata siirtymistä ja paljon peruutuksia, niin takajalat lähtivät vähitellen toimimaan aktiivisemmin, ja lopussa oli jo aika mukavaakin menoa hetkittäin.

Tiistaina laiskotti ja heitin hevoselle vaan suitset päähän ja hyppäsin kyytiin. Suurinpiirtein samalla teemalla mentiin kun edellispäiväkin, tällä kertaa vaan siis ilman satulaa. Käynnissä edelleen hetkittäin tosi jännittynyttä menoa (kun se tuulessa lepattava pyöröpaalimuovi ihan oikeasti olisi voinut hyökätä hetkenä minä hyvänsä!), ravissa heti rennompi ja mukavampi. Plussakelit oli saaneet kentän pehmenemään sen verran että muutama kohta alkoi pettää taas alta, joten vähän vähiin jäi pidemmät ravityöskentelyt. Käynnissä jumpattiin sitten väistöjä ja taivutuksia joka suuntaan, ja kaikki mitä keksin pyytää, myös tuli. Väistöt oli oikein vaivattomia, sekä pituushalkaisijalta keskelle, uraa pitkin (B-merkin ohjelman tyyliin) että ympyrällä takaosaa siirtäen. Varsinkin ympyrällä vasemmassa kierroksessa takaosan väistättäminen on ollut meille aina hankalaa, se on sekä hevoselle että kuskille vaikeampi suunta, ja jään itse helposti kroppa mutkalla puskemaan ja punkemaan kun pieni apu ei riitä (se puristaminen varmaan sitten auttaakin kovasti...). Avoja tehtiin uraa pitkin ja sulkuja diagonaalin suuntaisesti. Oikea taivutus ei tuottanut ongelmia, vasemmalle taas kuski oli kiemuralla ja hevonen halusi varsinkin suluissa pudottaa ulkokylkeä alas ja mennä etuosasta ja sisäkyljestä pienelle sykkyrälle. Lisää jumppaa kotiläksyksi molemmille.

Välissä Hupi piti yhden vapaapäivän ja yhden päivän se oli lainaratsuna kaverilla. Perjantaina taas sitten käytiin Tavelansuoralla, siinä toivossa että se olisi jo sulanut plussakelien jatkuessa. Ei ollut, mutta jääpinta oli sen verran pehmeä että hokki puri ihan hyvin. Laukata en uskaltanut mutta ravissa pystyi tekemään töitä ihan kunnolla. Kevyempi liikutus sai Hupin käymään alkuun vähän ylikierroksilla ja meni hyvän aikaa ennen kuin se malttoi rauhoittua ja keskittyä kunnolla. Vähän raskaalla tuntumalla se oli loppuun asti, mutta siirtymisistä huomasi kyllä että takajalat tekee töitä kuitenkin ihan asiallisesti, ei painunut alaspäin siirtymissä yhtään enempää kädelle, ja oli nopea avuille molempiin suuntiin.

Tallille palatessa jouduttiin vähän keskustelemaan siitä, että mikä on sovelias käyntivauhti. Maastosta palatessa talutan yleensä viimeiset pari kilometriä niin tahti rauhoittuu ja maasta käsin hevonen palautuu kuten pitääkin, mutta maneesireissuilla itselläni on yleensä saappaat jalassa ja auki hiertyvät jalat eivät innosta taluttamiseen. Meillä on maneesille matkaa pari kilometriä ja herra töhöttää välillä sellaisella vauhdilla että puuskuttaa vielä tämänkin jälkeen, joten joudun kenkien vaihdon jälkeen lähtemään vielä talutellen uudelleen liikkeelle, että saan hevosen hengityksen tasaantumaan. Ollaan kentällä pitkin syksyä vähän opeteltu yhden ohjan pysähdystä ja päästy siihen pisteeseen että se onnistuu helposti käynnistä ja hitaasta ravista. Nyt maastosta palatessa ohjasin hevosen pään omaan jalkaan kiinni ja jäätiin siihen hetkeksi mietiskelemään. Ja kas, kun kentällä on tehty niin että liikkeelle lähdetään vasta kun Hupi on rento, niin sepä toimi myös maastossa ylikierroksilla käyvällä hevosella. Muutaman sekunnin mietiskelyn jälkeen Hupi huokaisi syvään, päästi koko ylälinjan rennoksi ja kun lähdettiin uudelleen liikkeelle niin tahti oli rauhoittunut puoleen entisestä ja tuijottelu loppui lähes kokonaan. Vielä pitäisi hioa hommaa sen verran että kun päästän ohjasta niin hevonen ei lähde heti liikkeelle vaan malttaisi odottaa pyyntöä. Muutaman toiston jälkeen hoksasi kyllä ja malttoi mutta tuskin on enää mielessä tänään. Treeniä, treeniä.

Tänään olisi suunnitelmissa lähteä vihdoinkin maneesille, influenssa alkaa vähitellen olla menneen talven lumia :)

Hörökorva on bongannut heinäkärryt. Se odottaa korvat pystyssä
ihan hipihiljaa vaikka kuinka kauan. Kiltti :)

Pakkomaastoilua muttei pakkopullaa

Koska vieläkään ei ole maneesille asiaa mennä ja kenttä jäätyi pakkasten myötä koppuraiseksi ja käytännössä aika lailla käyttökelvottomaksi, niin maastoilu on ollut ainoa vaihtoehto. En ole varma kummalla meistä on lopulta ollut hauskempaa, mutta ainakaan vielä kenttätyöskentelyä ei ole tullut ikävä.

Vielä maanantaina oli pakko pitäytyä vaan kävelyssä, kun kaikki paikat olivat ihan kivikovaksi jäätyneitä. Pikkupakkanen, hiljainen metsä, kuuraiset puut ja uskomattoman kirkas kuutamo antoivat kuitenkin melkoisen hienot puitteet harjulenkille.

Seuraavana yönä tulikin sitten sen verran lunta että harjureitit pehmenivät pinnastaan vähän, ja parhaissa paikoissa pääsi ihan laukkaamaankin. Käytiin parin kaverin kanssa kevyt maastolenkki. Ensimmäistä kertaa sairaslomansa jälkeen liikkeellä ollut influenssatoipilas käveli toki vain, me muut käytiin yksitellen ravaamassa ja laukkaamassa pari mäkeä, niin ettei tarvinnut muutenkin hetkittäin vähän kuumana käynyttä toipilasta jättää yksin. Ensimmäiselle laukkapätkälle Hupi lähti vähän vastahakoisesti, vähän kysellen että miks me mennään tänne kun noi muut menee eri suuntaan. Toisen mäen alla ei sitten tarvinnut enää kysellä että mennäänkö, sen verran oli intoa piukassa hevonen.

Miinuspuolelle sen verran että ensimmäinen hokinpolkemakin on sitten saatu tälle talvelle, aika ilkeästi toisen etusen eturuunulle ihan kavionrajaan. Haava oli siisti, mutta täytyy putsata tarkkaan, seurata ja toivoa ettei lähde tulehtumaan.

Loppuun vielä muutama kuva ensimmäiseltä lumimaastolta.

Joku on menossa väärään suuntaan?

Kaikki samoin päin ja lähtövalmiina.

Hörökorva harjulla.

Eristyksissä

Parin viikon takaisen Hannan valmennuksen jälkeen ei olekaan sitten hetkeen tarvinnut lähteä kotitallilta mihinkään. Syksy on valitettavasti sairastelun aikaa myös hevosilla, ja tallilla todettiin yksi ilmeisestikin varmistettu ja yksi mahdollinen influenssatapaus - molemmat vieläpä rokotetuilla hevosilla, joten hyvä muistutus siitä, ettei rokotus anna sataprosenttista suojaa. Toinen sairastuneista on Hupin tarhakaveri, mutta Hupi itse on ainakin toistaiseksi välttynyt tartunnalta. Influenssan itämisaika on normaalisti vain pari päivää, joten todennäköisesti uusia sairastumisia ei ole enää tulossa. Ulkoisesti tervekin hevonen voi kuitenkin kantaa tautia, joten esimerkiksi naapuritallille suuntautuvat maneesivierailut ovat olleet pannassa. Tällä hetkellä ensimmäinen sairastunut on jo melko lailla oireeton, ja toinenkin selvästi parempaan päin, mutta varmuuden vuoksi eristys pidetään vielä jonkun aikaa päällä. Hippoksen ohje on 5-10 päivää viimeisen hevosen sairastumisesta, meillä viimeisestä tapauksesta on nyt jo toista viikkoa mutta parempi pelata varman päälle ja vaikka ylittää tuo kymmenenkin päivää, kun lähteä levittämään tautia. Lähiympäristössä on kuitenkin toistakymmentä tallia ja satakunta hevosta.

Kaikki tämä aiheutti tallilla tietysti myös valtavan kuumemittarishown. Onni onnettomuudessa oli, että viime talvena oltiin vuokraajan kanssa pidetty kymmenen päivän jakso, jolloin joka päivä mitattiin Hupin lämpö, pulssi ja hengitystiheys. Suosittelen muuten lämpimästi ihan kaikille hevosenomistajille, välttyy jossitteluilta että onko hevosella lämpöä vai ei, varsinkin jos normaalilämpö on niinkin korkea kuin Hupin 37.9 astetta.

Koska hevonen on säilynyt terveenä, niin lepoon ei ole tarvinnut jättää. Kurakelien ja omien kiireiden vuoksi liikutus on ollut kuitenkin melko kevyttä ja maastoilupainotteista. Vähän mentiin takapakkia tuntuman keveyden ja reagointinopeuden suhteen, mutta eilen kun kävin Tavelansuoralla tekemässä taas ihan kunnon treenin niin äkkiä oli asiat mielessä ja oikeastaan Hupi oli erittäinkin hyvä. Nopea se oli ainakin. Erityisesti silloin kun pilkkopimeässä yhtäkkiä jänis loikki parin metrin päästä talonpihasta tien yli ja pellolle... Mutta tuijottelu ei jäänyt päälle vaan jäniksen kadottua näköpiiristä hevonen huokaisi syvään ja jatkoi lähinnä nolostuneena omasta säikähtämisestään. Toki tuota samaa paikkaa piti pari seuraavaa kertaa tuijotella, josko sieltä olisi loputkin jänösuvusta tulossa, ei ollut. Muuten Hupi oli oikein rento ja kuulolla, tein paljon siirtymisiä ja alun ihan hetken jähmeyden jälkeen hevonen alkoi kantaa itse itsensä ja oli oikein kevyt ja mukava ratsastaa.

Jännä muuten miten Hannan tunnin jälkeen aiemmat ongelmat peruutuksissa ovat tipotiessään. Jos jään reidellä kiinni niin Hupi huomauttaa heti ja muuttuu nihkeäksi ja kiemurtavaksi, mutta jos istun rentona ja pyydän vain puolipidätteellä ja istunnalla taakse, niin peruutus on yleensä tahdikas, suht rento ja ennen kaikkea hyvällä kaulalla.

Tämä viikko varmaan jatketaan harjoituksia vielä kotikentällä ja maastossa, toivottavasti sitten pääsisi taas maneesillekin vähitellen.