Parin viikon takaisen Hannan valmennuksen jälkeen ei olekaan sitten hetkeen tarvinnut lähteä kotitallilta mihinkään. Syksy on valitettavasti sairastelun aikaa myös hevosilla, ja tallilla todettiin yksi ilmeisestikin varmistettu ja yksi mahdollinen influenssatapaus - molemmat vieläpä rokotetuilla hevosilla, joten hyvä muistutus siitä, ettei rokotus anna sataprosenttista suojaa. Toinen sairastuneista on Hupin tarhakaveri, mutta Hupi itse on ainakin toistaiseksi välttynyt tartunnalta. Influenssan itämisaika on normaalisti vain pari päivää, joten todennäköisesti uusia sairastumisia ei ole enää tulossa. Ulkoisesti tervekin hevonen voi kuitenkin kantaa tautia, joten esimerkiksi naapuritallille suuntautuvat maneesivierailut ovat olleet pannassa. Tällä hetkellä ensimmäinen sairastunut on jo melko lailla oireeton, ja toinenkin selvästi parempaan päin, mutta varmuuden vuoksi eristys pidetään vielä jonkun aikaa päällä. Hippoksen ohje on 5-10 päivää viimeisen hevosen sairastumisesta, meillä viimeisestä tapauksesta on nyt jo toista viikkoa mutta parempi pelata varman päälle ja vaikka ylittää tuo kymmenenkin päivää, kun lähteä levittämään tautia. Lähiympäristössä on kuitenkin toistakymmentä tallia ja satakunta hevosta.
Kaikki tämä aiheutti tallilla tietysti myös valtavan kuumemittarishown. Onni onnettomuudessa oli, että viime talvena oltiin vuokraajan kanssa pidetty kymmenen päivän jakso, jolloin joka päivä mitattiin Hupin lämpö, pulssi ja hengitystiheys. Suosittelen muuten lämpimästi ihan kaikille hevosenomistajille, välttyy jossitteluilta että onko hevosella lämpöä vai ei, varsinkin jos normaalilämpö on niinkin korkea kuin Hupin 37.9 astetta.
Koska hevonen on säilynyt terveenä, niin lepoon ei ole tarvinnut jättää. Kurakelien ja omien kiireiden vuoksi liikutus on ollut kuitenkin melko kevyttä ja maastoilupainotteista. Vähän mentiin takapakkia tuntuman keveyden ja reagointinopeuden suhteen, mutta eilen kun kävin Tavelansuoralla tekemässä taas ihan kunnon treenin niin äkkiä oli asiat mielessä ja oikeastaan Hupi oli erittäinkin hyvä. Nopea se oli ainakin. Erityisesti silloin kun pilkkopimeässä yhtäkkiä jänis loikki parin metrin päästä talonpihasta tien yli ja pellolle... Mutta tuijottelu ei jäänyt päälle vaan jäniksen kadottua näköpiiristä hevonen huokaisi syvään ja jatkoi lähinnä nolostuneena omasta säikähtämisestään. Toki tuota samaa paikkaa piti pari seuraavaa kertaa tuijotella, josko sieltä olisi loputkin jänösuvusta tulossa, ei ollut. Muuten Hupi oli oikein rento ja kuulolla, tein paljon siirtymisiä ja alun ihan hetken jähmeyden jälkeen hevonen alkoi kantaa itse itsensä ja oli oikein kevyt ja mukava ratsastaa.
Jännä muuten miten Hannan tunnin jälkeen aiemmat ongelmat peruutuksissa ovat tipotiessään. Jos jään reidellä kiinni niin Hupi huomauttaa heti ja muuttuu nihkeäksi ja kiemurtavaksi, mutta jos istun rentona ja pyydän vain puolipidätteellä ja istunnalla taakse, niin peruutus on yleensä tahdikas, suht rento ja ennen kaikkea hyvällä kaulalla.
Tämä viikko varmaan jatketaan harjoituksia vielä kotikentällä ja maastossa, toivottavasti sitten pääsisi taas maneesillekin vähitellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti