Mitä meille kuuluu?

Puhelimen kameran sisällön perusteella meidän kesään on kuulunut...

...Ekoheporeissuja (silloin kun putiikki vielä oli toiminnassa)

...rauhallisia maastolenkkejä

...voikukkaseppeleitä päässä...

...ja suussa

...tallin uuden tulokkaan ihmettelyä

...metsäretkiä

...laiskottelua kavereiden kanssa

...lisää metsäretkiä

...ja pihatien harvennustöitä

Hupin kesä kuluu siis varsin leppoisasti tammalauman kuninkaana laiduntaen sekä kevyesti ja maastoilupainotteisesti liikkuen. Otettiin taas ihan pienenpientä takapakkia viime ultrassa (ei mitään järisyttävää) joten edetään varovasti. Hevonen tuntuu äärimmäisen tyytyväiseltä tilanteeseensa,vaikka kyllähän tuo kasvoi korkeutta kymmenen senttiä ja oli niin tomerana lähdössä Oikeisiin Töihin, kun puin sille yhdelle ratsastuskerralle ihan huvikseni kanget päähän. Itselläni taas pitää kiirettä lainaratsun kanssa treenaillessa, joten kaikkiaan asiat ovat ihan hyvin.

Mitä meille kuuluu?

Vastaus voisi olla että vaikka mitä, ilmeisesti niin paljon ettei kirjoittamaankaan ehdi.

Laidunkaveri on vaihtunut kesäkuussa yhdestä tammasta toiseen tammaan. Hupin pitkäaikainen tarha/laidunkaveri lähti pitkän sairastelun jälkeen vihreämmille laidunmaille, mutta onneksi ei tarvinnut pitkään olla yksin. Tallinpitäjät lienevät samaa mieltä, kun tämän viikon yksinolon aikana "missä tahansa langoissa pysyvä hevonen" tuli aidoista läpi ja juoksi valtoimenaan pitkin pihoja. Hupin uusi tyttöystävä on pilkullinen tamma, joka ei ainakaan Suomessa ollessaan ole koskaan tarhannut kaverin kanssa "koska se ei tule toimeen muiden kanssa". Otettiin varmuuden vuoksi tammalta takakengät pois, suojitettiin molemmat hevoset kiireestä kantapäähän ja toivottiin etteivät kovin rajuja olisi. Alla olevassa kuvassa näkyy pariskunnan ensikohtaaminen, ja samalla koko tapahtuman villein hetki. Tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä, nämä kaksi todellakin viihtyvät toistensa seurassa. Ja voisin vaikka vannoa että tammakin on nuorempana ollut laumassa, siinä määrin hyvin se puhui hevosta koko kehollaan. Hupi on kyllä ihan uskomaton hevosterapeutti, tämä ei nimittäin ole ensimmäinen eikä toinen kerta kun se laitetaan yhteen jonkun sellaisen kanssa, jota "ei voi tarhata kaverin kanssa", ja koskaan ei ole ongelmia ollut. Tottakai näissä tilanteissa on riskinsä, mutta silti olen sitä mieltä, että hevosen täytyy saada ensisijaisesti olla hevonen, ja vasta sitten tulevat ihmisen tarpeet.

Ensikohtaaminen

Valmennuksia on ollut suht hyvään tahtiin. Kesäkuun alussa Hannalla oli Niihamassa kolmen päivän kurssi, ja voi että teki kolme peräkkäistä valmennuspäivää hyvää. Ensimmäinen päivä meni hevosen (ja ennen kaikkea kuskin?) käynnistelyyn, toisena päivänä tuli jo hyviä pätkiä, ja kolmantena tuntui siltä että oikeasti pääsee hienosäätämään eikä vaan korjaamaan. Keskityttiin monessa tehtävässä apujen nopeuteen ja oikeaan ajoitukseen: esimerkiksi väistöihin tuli ilmaa alle oikein ajoitetulla pohjeimpulssilla. Kurssin päätteeksi olisi ollut rataharjoituskin tarjolla, mutta työkiireet valitettavasti estivät osallistumisen. Vastaavanlaisia kursseja on heinäkuussa tarjolla Kangasalla kaksikin kappaletta, joten tietääpähän mihin lomarahansa käyttää.

Päiväkännit

Kolmen päivän kurssilla siirryttiin myös kankisuitsituksesta nivelsuitsitukseen. Hupi oli ollut jo hetken aikaa kangilla vähän turhan epätasainen. Se ylireagoi kankikuolaimeen, eikä oikein uskaltanut tulla rehellisesti tuntumalle. Nivelsuitsituksella se tukeutui kuolaimeen paljon tasaisemmin, joten koska HeA-tasolla kerran valita saa, niin päätettiin että ainakin toistaiseksi mennään sekä treenit että radat nivelsuitsituksella. Varmuuden vuoksi soitin myös raspausajan, kun edellisestä kerrasta oli taas melkein vuosi aikaa. Suusta ei löytynyt oikeastaan juuri mitään huomautettavaa, joten ongelma lienee satulan päällä. Pakko sanoa, että on kyllä onni omistaa hevonen, jonka suu on ongelmaton, ja jolle edelleen 14-vuotiaana riittää raspaus kerran vuodessa. Eläinlääkärin yleisin lausahdus on sähköraspaukseen siirtymisen jälkeen ollut "ei täällä kyllä oikeastaan mitään juuri ole". Ja hyvä niin.

Lastaamisesta ja kuljettamisesta on tullut maailman yksinkertaisinta rutiinihommaa. Yksin lastaaminen onnistuu nykyisin myös kisa-aamun jännityksessä ja kisapaikan hälinässä, ja kopin peruuttelu ahtaalla kisapaikalla ei enää ahdista tai jännitä. Voin lähteä valmennusreissuille yksin, tai vaikka ihan ex-tempore ratsastamaan Pohtiolammelle seuran kentälle. Pohtiksen kentällä on käyty itse asiassa melko usein, tallin oma kenttä on vähän turhan kova kuivana, ja toisaalta 70x80m vs. 25x40m houkuttelee myös. Ennätys työpaikalta tallin kautta Pohtikselle on tasan 60 minuuttia, sisältäen kaksi 20 minuutin ajomatkaa.

Kilpailuissakin ollaan tässä välissä ehditty muutamaan otteeseen käydä. Ensin starttaamassa käytiin toukokuussa Niihamassa 2-tason HeA (FEI:n World Dressage Challenge) missä armottomasta kyttäämisestä ja poikittamisesta huolimatta saatiin reilu 60%. Tuomaripäädyn oikealla puolen oli valkoinen hevosia syövä ilmoitustaulu, jonka seurauksena oikea "avotaivutus" esitettiin perä sisälle poikittaen (ja pisteitä ropisi ihan valtavasti...) ja peruutus taulusta pois päin melko dramaattisesti ("no nyt se kuskikin pelkää tuota mörköä"), ynnä muuta mukavaa. Ilman isoja rikkoja selvittiin kuitenkin, ja sijoitus ei lopulta jäänyt kovinkaan kauas, ehkä juuri noiden kyttäämiseen hukattujen pisteiden päähän.

Tämän jälkeen sitten keräsin hetken rohkeutta ja ilmoittauduin Ypäjän kisaviikolle 3-tason HeA-luokkaan (HeA:2), missä taso oli kyllä aivan järjettömän kova. Viikolla kävi monta kertaa mielessä että onkohan tässä mitään järkeä, ekaa kertaa Ypäjälle ja ekaa kertaa kansalliseen luokkaan. Hupi oli lopulta Ypäjän vilinässä kuin kotonaan, kunhan alkujärkytyksestä vaan toipui (meinasi lähteä kopista purkamisen jälkeen kävelyllä lapasesta kun vieressä riisuttiin hevoselta suojia ja kuului rrriiittssssssss). Verkassa hevonen oli juuri sitä mitä toivoin, mutta radalla toistui sama ongelma kuin kaikissa tämän kauden kisoissa. Jostain syystä oikeassa kierroksessa tuomaripäädystä poispäin ratsastaessa Hupi kyttää. Kangasalla se oli valokuvaaja, Niihamassa ilmoitustaulu, ja nyt sivutuomarin koppi. Mentiin tämän pitkän sivun tehtävät kaikki hienosti perä sisällä liiraten ja metri uralta sivussa. Lisäksi sain edellisenä päivänä selkäni kramppaamaan ihan huolella, ja vaikka se radalla olikin suht kivuton (kiitos buranan, mobilatin ja back on trackin), niin istumaan en kuitenkaan oikeasti pystynyt (tekee mieli pyytää hevoselta anteeksi, siinä määrin kompensoin kädellä). Osallistujalistan näkemisen jälkeen Ypäjälle lähdettiin tavoitteella "jos nyt ei ihan viimeisiä oltais" ja takaisin tultiin reilu 58% papereiden ja ei-ihan-sentään-viimeisen sijan kanssa.

Kolme viikkoa Ypäjän jälkeen oltiin jälleen valkoisten aitojen sisäpuolella, mutta siitä erikseen oma postauksensa, ettei ihan veny tämä.

Kuulumisia II: Valmennus ja punainen lanka

Hupi oli ehtinyt olla reissunsa jälkeen viikon päivät kotona, kun olikin sitten allekirjoittaneen vuoro lähteä viikoksi työreissuun. Hupi liikkui tämän ajan vuokraajan kanssa lähinnä rennosti maastoillen ja kerran kävivät estetunnilla, mutta vakavamielistä koulutreeniä ei juuri viikon ohjelmassa näkynyt – ja hyvä niin.

Ehdin ratsastaa pari päivää ennen Hannan valmennusta, missä sitten palaset loksahtivat kunnolla paikoilleen. Sitä ennenkin Hupi oli ollut jo ihan eri mallilla kun ennen reissuani, se oli yritteliäs ja innokas, mutta jotain kuitenkin puuttui. Selkä oli vaikea saada pysymään mukana, ja rehellinen rentous ja jousto puuttui. Aloitettiin valmennustunti väistöillä, mitkä jostain käsittämättömästä syystä olin taas hukannut ihan kokonaan. Väistöistä ollaan saatu radoilla monesti seiskoja, mutta nyt kunnolliset ristiaskeleet loistivat poissaolollaan ja takaosa laahasi perässä. Oikealle päästiin lopulta kivan helposti soljuviin väistöaskeleisiin, mutta vasemmalle tuntui että alla on joka suuntaan kiemurtava mato, ja vaikka ristiaskeleet löytyivätkin, niin oikeaa asetusta en saanut rehellisesti läpi niin sitten mitenkään.

Laukkatyöskentelyssä peruslaukka ja muoto oli ihan jees, mutta säädettävyys ja jousto puuttui. Jossain kohdin Hanna sitten totesi että se näyttää siltä että siitä saadaan vielä oikein kiva mutta se vaatii vähän enemmän prässäämistä. Ja minä mietin pienessä päässäni että kumpihan sitä vaatii enemmän… Seuraava kymmenisen minuuttia tehtiin töitä sitten vastalaukassa: suoraa uraa, kaarevaa uraa, voltteja, keskilaukkoja suoralle ja kaarelle, välillä käynnin kautta laukkaa ja suuntaa vaihtaen. Ensin alkoi tulla pieniä yhden-kahden askeleen wau-hetkiä, yleensä kulman syvimmässä kohdassa. Fiilis oli jotakuinkin se, että mitä vaikeampi tie oli, sen paremmin laukka lähti tulemaan selän läpi. Vähän kerrassaan lyhyet hetket kasvoivat pidemmiksi, ja tuon kymmenminuuttisen jälkeen fiilis oli aika mieletön. Laukka pyöri ja kantoi, ja todellakin tuli koko kropan läpi.

Ja kuski kirosi itseään rankasti. Viime syksynähän lähdettiin tekemään isompaa muutosta nimenomaan vastalaukan kautta. Kyllähän minä sen muistin, ja kyllähän me vastalaukkaa ollaan tehty paljonkin, mutta piru vie, aivan liian syvällä mukavuusalueen sisällä. Ei vastalaukkatyöskentely kenttää ympäri tai isolla pääty-ympyrällä ole juttu eikä mikään enää, eikä sillä kehitetä hevosta eteenpäin. Se on perusratsastusta. Nyt pitää tehdä voltteja, temponvaihteluja, ja haastaa sekä hevosta että itseään. Se notkistaa, jumppaa, voimistaa ja vie eteenpäin. 

Onpahan taas pieni ja hento ote siitä punaisesta langasta :)

Hupi ja Hupimobiili Pohtiolammella

Naps...

...kuuluu kun palaset loksahtaa kohdilleen. Tällä kertaa se paikalleen osunut palanen oli laukka. Vielä viikko sitten laukka oli vähän sellaista "vauhti korjaa virheet" -tyyppiä (ks. fiilikset edellisestä postauksesta), missä ainoa keino tasapainottaa menoa tuntui olevan siirtymiset ja uudet nostot. Ja nyt sitten pari viime ratsastuskertaa olen ensimmäisestä laukannostosta tehnyt ensin vähän "verkkalaukkaa" ympyrällä, sitten suoria uria, voltteja, kokoamisia, keskilaukkaa, vastalaukkaa, ja kaikki yhteen pötköön ilman ensimmäistäkään raviin tai käyntiin siirtymistä välissä. Väliin lepokäynnit ja sama homma toisin päin. Ei ongelmia. Välillä pientä etupainoisuuteen pyrkimistä, joka kuitenkin korjaantui suht helposti.

Ai että mitäkö tässä välissä sitten tapahtui? No kuski alkoi matkustamisen sijaan ratsastaa.

Hanna joskus vuodenvaihteen alla sanoi jossain valmennuksessa takareita tehdessä, jotakuinkin, vapaasti lainaten että "noin miten se on sulla käynnissä avuilla, sen pitää olla ravissa ja laukassakin, et sä voi antaa sen valahtaa miten sattuu vaan sun pitää uskaltaa vaatia siltä". Nyt kun yritän jälkeenpäin miettiä että mitä oikeastaan lopulta tein eri tavoin kuin aiemmin, niin oikeastaan se merkittävin asia taitaa olla se, että nyt siirtymisten sijaan korjasin laukkaa laukan sisällä. Asetin raamin ja uskalsin vaatia hevosen sinne raamin sisälle - ja sinnehän se sitten hetken päästä jäi ja rentoutui. Ja laukkasi edelleen, ja kivasti laukkasikin. Vähän yritti toki kysyä vaikeampina hetkinä, että josko kuitenkin voisi venyä ja valua, mutta hyväksyi korjaukset hyvin. Itselle jäi paljon enemmän aikaa ja työkaluja "parempaan käyttöön", kun itse peruslaukan ratsastamiseen ei joutunut käyttämään kohtuuttomasti energiaa. Niin kovin yksinkertaisia asioita...

Varmasti tässä on paljon asioita taustalla, minkä ansiosta palaset loksahtivat paikoilleen juuri nyt, ja minkä takia paletti on aiemmin ollut levällään. Tammikuussa tehtiin paljon maastossa ylämäki- ja hankitreeniä, eikä oikeastaan tehty juurikaan hienosäätöä, vaan joko treenattiin voimaa tai palauteltiin. Kroonisen aikapulan vuoksi maneesireissut jäivät helmikuussa suorastaan hävettävän vähiin, ja ulkokentän pohja salli monesti vain käynti-ravi-työskentelyn, ja laukan korkeintaan nostoina ja ihan lyhyinä pätkinä siinä ainoassa oikeasti pitävässä kohdassa. Nyt sitten viime aikoina kentän pohjan on ollut käytännössä käyttökelvoton (kerran melkein jo kaadoin hevosen sinne kun hokki ei purrutkaan riittävästi, onneksi ei sattunut), joten sinne maneesille on ollut pakko lähteä jos ylipäätään aikoo ratsastaa. Joka tapauksessa kiva huomata, että jo ihan muutamalla treenikerralla alkaa ne säädöt sitten kuitenkin löytyä kohdilleen.

Ja maneesista puheen ollen, Hupi on päässyt viime aikoina maneesikeikoilla ylittämään tikkuja aiempaa useammin. Kerran oli vuokraaja estevalkussa (pientä rataa kuin vettä vaan) ja kerran tuuppasin kaverin kyytiin kokeilemaan (hyvässä rytmissä tasaisesti kaikki tehtävät). Viimeksi uskaltauduin itse (lue: tämä edelliskerralla kyydissä ollut kaveri pakotti, kanget ja koulusatula ei kuulemma olleet valideja tekosyitä) hyppäämään viiden esteen jumppaa, ja täytyy kyllä sanoa, että kotimatkalla alla oli niin itseensä tyytyväinen hevonen ettei tosikaan.

PS. Olin jo päättänyt että kisakausi avataan vasta ulkokentillä. Koska olen kuitenkin melko helposti ympäri puhuttavissa, koska kisat on "naapurissa" ja kyyti järjestyi, ja koska hevonen on ainakin muutaman päivän ollut jo tosi kiva, niin menin sitten ilmoittautumaan Niihamaan kansallisten alueluokkaan (tiedän, uusi kilpailujärjestelmä sitä ja tätä, tunnen sen etu- ja takaperin jo, mutta olen kaavoihini kangistunut). Yhden tähden A-kenttäkisaohjelma on onneksi ennestään tuttu ja ihan äärimmäisen kiltti HeA-ohjelmaksi. Ja hei, onhan meillä yksi valmennuskin vielä tässä välissä... ;)

Kaksi aamu-unista matkalla maneesille lauantaina klo 9.08. Ihmeiden aika ei ole ohi!

Vihdoinkin kunnon talvikelit

Suomen on/off-talvi näytti taas parempaa puoltaan, kun se toivomani lumisade tosiaankin lauantaina tuli. Vähän mietin kyllä harrastamisen mielekkyyttä puskiessani lumimyräkän läpi maneesille, mutta nyt alkuviikon upeilla pakkaskeleillä olin kyllä enemmän kuin kiitollinen lumesta.

Kentän pohja oli lumisateen jäljiltä suorastaan erinomainen, ja aurinkokin paistoi vihdoin taivaan täydeltä, joten rapsakasta pakkasesta huolimatta en edes harkinnut maneesille lähtemistä. Sen sijaan kaivoin pitkästä aikaa kameran työhuoneen perältä mukaan tallille. Vuokraajalla ja Hupilla on jokin maaginen yhteys kuvien suhteen, ja heti kun vakiesittäjä ei ollut paikalla niin Hupin kiinnostus poseeraamiseen oli melko lähellä nollaa.

Muutama kuva saatiin, mutta varsinkin rakennekuva on kyllä kaukana hyvästä, kun ryhti on mitä on niin ratsuhevosesta saadaan hyvin helposti lyhytkaulainen, matalajalkainen ja pitkärunkoinen maatiaishevonen (mitä se kai kyllä tosiasiassa onkin?). Laitoin nyt kuitenkin esille ja itselle muistiin, kun alkaa taas kroppa pyöristyä aika mukavasti oikeista paikoista. Vasta jälkeenpäin kuvia katsoessani tajuan miten järkyttävän kuiva se kevään sairastelujen jälkeen oikeasti olikaan. En tiedä kehtaanko edes vertailukuvia laittaa...

Pakkaspäivien liikunnat suoritettiin asiaankuuluvalla tavalla eli ilman satulaa. Luojan kiitos huomenna lauhtuu, kolmatta päivää ei takapuoli olisi enää kestänyt. Paksu villaloimi oli välissä, mutta selkäsauma osuu luonnollisesti selkärangan päälle, ja Hupilla on kuitenkin suomenhevoseksi ihan kiitettävän kokoinen säkä. Maanantaina tein pääasiassa ravissa taivutuksia ja jumppaa joka suuntaan, ja totesin hyvin nopeasti että se vanha tuttu vinous on taas palannut ja hyvin selkeänä. Väistöt vasemmalle olivat erittäin vaikeita, ensin jopa siinä määrin etten saanut pohkeeseen käytännössä mitään reaktiota. Purettiin koko homma palasiin ja aloitettiin ihan perusasioista, apu ja reaktio. Tein käynnissä väistöjä uraa pitkin nenä aitaa kohti jarruna, ja pyysin väistämään. Kolme varttia jumppaa paransi tilannetta muttei ratkaissut kuitenkaan.

Tiistaina jatkettiin samalla jumppateemalla. Tein ensin pitkät verryttelyt ravissa ja laukassa, että paikat on varmasti kunnolla lämmenneet. Sitten ympyrälle oikeaan kierrokseen ja varovasti vastataivutukseen. Ensin oli pelkän asetuksenkin saaminen läpi käynnissä hankalaa, ja kiitos piti antaa jo yhdestä ristiaskeleesta. Hupi jännittyi, tiputti selkää alas, tarjosi pikkuravia ja pullautti oikeaa lapaa ulos. Ravissa oli turha yrittääkään. Ja sitten tapahtui taas se mystinen *naps* ja yhtäkkiä ristiaskeleet tulivat kevyestä pyynnöstä ja helposti, selkä ylhäällä ja pyöreänä. Siirsin raviin ja kokeilin: lähes yhtä helppoa. Jännittymisestä ei ollut enää merkkiäkään, sen sijaan Hupi tarjosi vastataivutuksessa jopa pidempää muotoa ja pärski silmin nähden tyytyväisenä. Venytti eteen-alas kun annoin tilaa, ja tuli takaisin ja taipui kun pyysin. Joku lukkohan tuon on pakko olla, kun aukeaminen tapahtuu niin yhtäkkiä. Mikä, missä ja miksi, sen kun tietäisi. Tämä sama on siis tapahtunut aiemminkin, viimeksi viime kesänä. Mutta ainakin täytyy olla kiitollinen, että se on aina auennut vastaavalla jumpalla. 

Tarkkasilmäinen Hupi bongaa Jotain Jännittävää

Iloittelun ja riekkumisen sijaan Hupi tarjosi liinassa omaehtoista venyttelyä. Ei paha.

 Söpöläinen. Ja "ihan ite klippasin" -kaulakarvatuherot...

Lyhytkaulainen, pitkärunkoinen, matalajalkainen maatiaishevonen?

Vuodenvaihteen maastoilut

Alunperin tein kaikenlaisia kunnianhimoisia treenisuunnitelmia joulun seudulle, kun olen ennätyspitkään lomalla. Lopulta homma on mennyt niin, että Hra Hevonen on käynyt maneesilla tasan kerran (vuokraajan kanssa) ja muuten on humputeltu pääasiassa maastossa. Jälkikäteen on helppo sanoa, että sekä oma että hevosen pääkoppa kaipasivat pientä nollausta, joten mitään omantunnontuskia en tästä todellakaan pode.

Toissapäivänä kokeilin vähän kentällä säätöjä, ja hyvin oli kohdillaan. Varsinkin takareissa on tullut taas se ahaa-elämys loman aikana: kokoaa, polkee, kohoaa etuosastaan ja on kevyt kädelle. Pientä hienosäätöä vaatii toki, mutta suurimmaksi osaksi ne asiat mitä ennen joulua treenattiin, on ihan hyvällä mallilla. Ja siis, eihän me nyt sentään ihan vaan lomailun kannalta olla otettu, vaan:

Hupi sai myöhäisenä joululahjana uuden paksumman talliloimen, ja on muuten istuvin takki ikinä. Ei valu, ei kinnaa, ei kiristä vaan istuu kuin valettuna. Nyt tarkenee paukkupakkasetkin. Jotain Amigoa olen aiemmin sovittanut, eikä mielestäni istunut ollenkaan, mutta en tiedä oliko sitten vika loimessa vai sovittajassa, koska ei tämä Amigo Mio niin erimallinen mielestäni ole. Päällikangas on aika ohut, mutta Hupi kun ei karsinassa piehtaroi niin luulisi kestävän. Jos kestää niin pistetään tilaukseen saman loimen kevyempikin malli.

Kuvassa näkyvästä kellonajasta (iltaysi) ja koko päivän pk-seudun reissun jälkeisestä väsymyksestä huolimatta lähdin vielä juoksuttamaan Hupin, ja hyvä niin. Kuvassa näkyy nimittäin myös Hupin se aavistuksen liian terävä ilme, mikä yleensä tietää jotain jännittävää. Yhden (1) vapaapäivän jälkeen pakkaspirteä poni oli kerännyt virtaa siinä määrin, että liinan päässä esitettiin ihan kaikki mahdolliset liikkeet. Kiitin itseäni periaatteesta, että ilman hanskoja ei juoksuteta ikinä-koskaan-milloinkaan (ei sillä että talvipakkasella tulisi noin muutenkaan mieleen), molemmat hanskat oli session jälkeen kämmenestä puhki, kun hevonen oli ottanut ympyrältä muutamat lähdöt tangentin suuntaan pierupukeilla höystettynä. Mutta ai että se oli tyytyväinen itseensä tämän energianpurkusession jälkeen.

Jos on sovittu maasta käsin tehtävä harjulenkki porukalla, niin sinnehän lähdetään vaikka tulisi kissoja ja koiria taivaalta. Lumimyräkästä huolimatta kolme hevosta ja kolme akkaa lähti harjunmäkiä kohti, ylämäet ja lumihanki yhdistettynä on vaan kiva mauste ja tehoste treenille. Eipähän tarvitse lähteä enää itse lenkille, ja samalla tulee hevonenkin liikutettua. Ei tosin ehkä ole kovin mieltä ylentävää että hevosten kevyt kävelypäivä on akkojen hikilenkki. Harjun päällä kuudesta kiipeilijästä kolme puuskutti ja kolme ei...

Jouluaattoaamun maasto tehtiin porukalla kävellen naapuruston ympäri, ja vietiin samalla pienet paketit lähimmille naapureille. Hupilla meinasi pari kertaa leikata kiinni kun kaverit ei etene, ja parissa kohdassa esitettiin pieniä tanssiaskeleita. Joskus olin joulumaastossa ilman satulaa, onneksi en tällä kertaa. Rauhallisia pitkiä käyntimaastoja on harrastettu joulun tienoilla muutenkin useaan otteeseen, välillä kovien pakkasten ja välillä kovien pohjien vuoksi. Ja pari tuntia reipasta rentoa käyntiä tekee takuuvarmasti hyvää.

Välillä ehti tulla lunta sen verran reilusti täällä Pirkanmaallakin, että päästiin kunnon reippaille maastolenkeille. Yhdellä kerralla tehtiin vähän intervallityylisesti noin kymmenen minuutin pätkissä vuorotellen käyntiä ja ravia tai laukkaa, reippaassa tempossa ja hyvässä muodossa (vähän keskiaskellajeja ajatellen).

Sports tracker on kyllä ihan loistopeli, hauska katsoa jälkikäteen vauhteja. Käynti on tasaisesti koko ajan ihan loppua lukuunottamatta 6-7 km/h. Ensimmäisellä ravipätkällä tallilta pois päin mennään n. 12 km/h ja takaisin tullaankin jo 14 km/h, yksi jalankulkijan ohitus ja kääntöpaikalla hidastaminen näkyy myös. Välikäyntien jälkeen otettiin mutkaisemmat pätkät tienylityksineen ravissa, ja sitten suoralla mennen tullen laukkaa. Hupi oli kivan kevyt ja kuulolla, ja molempiin suuntiin tempo pysyy tasaisena, laukassa nopeus on n. 20km/h. Viimeisellä välikäyntipätkällä näkyy kaksi mörköä (pysähdykset ts. sivuloikat), ja sekä ravi- että laukkapätkillä jouduttiin ohittamaan kävellen jalankulkijoita useampaan otteeseen. Tunnin ja vartin lenkille tuli mittaa yhteensä reilu 10 kilometriä, ja ylimääräiset pöllöenergiat jäivät matkan varrelle.

Tällä hetkellä tuntuu kolmen päivän takainen lumimaasto kovin kaukaiselta, kun ikkunasta ulos katsoessa näkyy vain vihreää nurmikkoa ja jää-loska-mössöä. Toivoa sopii, että huominen lumisade-ennuste pitää paikkansa, että saadaan vähän edes valkoista maahan ennen pakkasia.

Hyvää Joulua!

Koti siivottu ja koristeltu, lahjat viimeisiä vaille paketissa, kinkku paistettu ja kohta myös maistettu. Hyvää Joulua kaikille!

Kuulumisia Teivonmäeltä

Hupi olisi varmaan ottanut joululahjaksi mieluummin porkkanasäkin tai pari, mutta ei näyttänyt pistävän pahakseen kylpyläreissuakaan. Käytiin siis jälleen vierailulla Teivossa Ekohepon vesimatolla. Aikataulu- ja muistakin ongelmista johtuen hieronta vähän lykkääntyi, ja kun tämä tilaisuus tarjoutui niin en jäänyt miettimään. Syksy on treenattu ihan kunnolla, ja viime viikkoina Hupin vinoudet ovat alkaneet taas korostua. Vesimatto on ollut oikeastaan vielä hierontaakin tehokkaampi suoristaja, joten kaverin kyytitarjous tuli aivan täydelliseen aikaan.

Alkuun Hupi olikin matolla selvästi taas "pitkin seiniä", peppu oikealla ja vasen kylki lähes laitaa vasten. Jo viidessä minuutissa alkoi kuitenkin jo selvästi tapahtua suoristumista, ja session lopuksi hevonen käveli täysin symmetrisesti. Viime kerran tapaan Hupi oli matolla 40 minuuttia, josta alkua ja loppua lukuunottamatta vesi oli vähän alle polveen asti ja vauhti vajaa 70 m/min. Ei pistä puhaltamaan eikä hikoamaan, mutta syvät lihakset joutuvat töihin tehokkaasti ja symmetrisesti. Viimeksi Hupi tuntui vesikävelyn jälkeen selvästi suoremmalta jopa viikkoja, toivottavasti saadaan sama efekti aikaan tälläkin kertaa.

Hupi oli muuten matkustanut edellisen kerran syyskuussa, mutta käveli mennen tullen koppiin kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Paluumatkalle lastatessa meinasi tulla jo vähän hätä, kun ensin joutui odottamaan ulkona ihan yksin tarhakaveri-tyttöystävää, ja huuteluihin vastasi vain ihan vieraat hevoset. Ja sitten kun tyttöystävä lopulta tuli ulos niin se menikin jo samantien koppiin, ja muka olisi pitänyt malttaa odottaa omaa lastausvuoroa.

Sisäänpääsyä odotellessa oli aikaa ihmetellä radalla treenaavia ravureita. 

Ps. Olen edelleen aivan rakastunut tuohon Horse Comfortin villaloimeen...

Eteenpäin mars. Lopussa mentiin jo aika viivasuoraan. Ja juu, ihan ite 

klippasin, ja sen kyllä huomaa, vinot kolmiot ja kaikki ;)

Neopreenihuput nolottaa?

Sama hevonen, joka ennen säikkyi ja pelkäsi kovia ääniä, odotteli kaikessa 

rauhassa kotiinlähtöä vesimaton pauhatessa viereisessä huoneessa.  

Ja hörisi vieraille ruunille ja kerjäsi namia kaikilta ohikulkijoilta...

Talvirenkaat alle

Uninen asiakas

Nyt saa lumi tulla meidänkin puolesta. Hupi sai maanantaina täyden talvivarustuksen alle, tähän asti on menty pelkillä kantahokeilla. Ja ei, sitä ei ole rauhotettu, vaikka epäilemättä joskus sitäkin pienen hetken mietin. En siksi etteikö kengitys olisi onnistunut muutenkin, vaan siksi että Hupi selvästi jännitti tilannetta ihan hurjan paljon. Ennen tuli ensimmäinen jännäkakka jo ennen kun kengittäjä ehti edes ulos autostaan, ja hevonen nyppi, nojaili ja stressasi. Seurahevosen tämä tarvitsee edelleen pysyäkseen rentona, joten tallin pikkushettis pääsee seuraneidin hommiin Hupin pedikyyripäivinä. Mutta kovin stressaantuneelta tuo ei kyllä mitenkään päin enää näytä. Onni on oma luottokengittäjä!

Syksyn iloja?

Oli tarkoitus aloittaa psylliumkuuri vasta kun maa jäätyy ja lumi tulee pysyvästi. Pienet oireet kasaantuivat kuitenkin siihen malliin etten enää uskaltanut odotella. Onneksi psylliumilla maustettu lämmin melassivesi tuntuu olevan Herra Hevosen suurinta herkkua, joten kuuri uppoaa kivuttomasti. Kolmas päivä on nyt menossa, eikä mitään oireiluita kuurista ole tullut, joten nyt vaan toivotaan sitten, että nuo pienet oireet (pienenpieni haluttomuus liikkua ja käyttää itseä rehellisesti, aavistuksen löysä vatsa, pään kääntäminen joskus rajusti sivulle oikealle pysähdyksissä) katoavat kuurin myötä.

 

Voihan kurakinttu... Hupi kuulemma hoitaa kuulemma oman liikutuksena oikein näppärästi ihan itse - sillä sekunnilla kun heinäkärryjen renkaiden ääni kuuluu niin alkaa raparalli. Ja sen kyllä sitten huomaa... Keskiviikkoiltana loimet olivat helmoista hienosti kurassa, mutarastoilla varustettu häntä solmittu jalkalenkkien kanssa yhteen, ja koko komeus tietysti jäätynyt. Koska sääennusteessa oli miinusmerkillä varustettuja lukemia, niin Hupi pääsi oikein kunnon pesulle. Kuurasin hännän ja jalat ihan hexocilin kanssa, ensinnäkin siksi että pelkkä vesipesu ei tuntunut riittävän mihinkään, ja toisekseen siksi, että jos maaperässä joku pöpö pesii, niin tuleepahan pestyä tässä vaiheessa pois jalkakarvojen seasta pesimästä. 

Illan päätteeksi ruuvailin vielä kantahokit alle, niin oli pitoa eilen illalla alkaneessa lumimyräkässä. Tilsakumit tosin saadaan vasta seuraavaan kengitykseen, joten saa nähdä miten liikutuksen käy. Eilen tuli lumisateen yltyessä sellaiset korkkarit ettei ihan alkua lukuunottamatta ollut mitään toivoa tehdä edes käynnissä hommia. Maneesille on pari kilometriä matkaa, meinasin tänään varustautua kunnon kaviokoukulla ja lähteä kokeilemaan päästäänkö sinne asti turvallisesti.

Hajatelmia eilisestä valmennuksesta

Niin se vaan menee, että paluu ihan perusasioihin on se varmin lääke ongelmiin. Miksi se vaan on niin pirun vaikeaa toteuttaa "kiireessä"? Mikä ihme saa ihmisen ajattelemaan verkassa että "mun pitäis kyllä laukata jo" kun alemmat palaset eivät vielä ole paikoillaan? Arvatkaa onko sen jälkeen mikään paikoillaan.

Kymmenisen minuuttia meni Hannalla palauttaa meidät takaisin ruotuun. Kymmenen minuuttia käyntityöskentelyä. Miksi se on niin vaikeaa malttaa toteuttaa yksin ratsastaessa? Kuka haluaa ostaa yhden kaikki-mulle-heti-tänne-nyt-asenteen, myydään tarpeettomana.

Muutama haja-ajatus ja tehtävä auki kirjoitettuna, lähinnä omaksi muistiinpanoksi mutta aina toki on kiva jos joku muukin saa jotain irti.

Käyntiväistöt pitkille diagonaaleille
Aseta ensin väistön suuntaan, pidä ulkolapa hallussa, pyydä tässä mahdollisimman hitaaseen käyntiin ja odottamaan. Kun malttaa, vaihda asetus väistöstä pois ja pyydä samalla venymään pidemmälle niskalle mutta säilytä maltillinen tahti. Askel voi venyä, kunhan tahti, rentous tai keveys ei kärsi ja ylälinja venyy rehellisesti.

Pysähdykset ravista radan poikki
Nämä olisi tarkoitus siirtää muillekin linjoille, mutta radan poikki tehdessä edessä oleva seinä toimii vähän jarruna, ja tarvittaessa sitä voi hyödyntää ihan oikeanakin jarruna ruman pidätteen sijaan. Tehtävä terävöitti hyvin Hupia rikkomatta edellisessä tehtävässä löydettyä rentoutta. Kokoa ravia riittävästi ennen pysähdystä, napakka istunta, tehokkaat vatsalihakset, raippa pepun päällä opastaa takaosaa niiaamaan (ja nimenomaan päällä, ei sivulla ettei heitä takaosaa sivuun). Liikkeelle lähtiessä terävä pohje ja tarvittaessa kevyt muistutus raipalla, että ponnistaa ekasta askeleesta alkaen. Ei saa silti venyä pitkäksi (ajatuksella ponnistus riittävästi myös ylös, ei pelkästään eteen) vaan täytyy kantaa rehellisesti itse. Uskalla myödätä ekassa raviaskeleessa ja tsekata ettet kanna ohjalla. Jos roikkuu ohjilla, korjaa. Älä peittele ja paikkaa hevosen virhettä vaan korjaa se.

Vastalaukassa 12m voltteja
Huhheijaa. Totuuden nimissä on pakko sanoa että 12 metriä oli hetkittäin vähän venyvä käsite. Laukka kantoi hyvin suoralla ja loivissa kaarteissa, voltilla uskalla olla auttamatta enempää, vaan ole kevyt, pidä paino (liioitellun) takana anna hevosen ponnistaa itse. Jos tunnet että meinaa rikkoa, korjaa rohkeasti ja kehu paljon hyvästä korjauksesta. Tuli pari ihan superhienoa ja vahvaa ponnistusta melkein-rikosta takaisin laukkaan, ja vielä vastalaukka säilyttäen kun olin kerrankin nopea pohkeen ja raipan kanssa. Jos ehtii rikkoa kun ponnistusvoima ei riitä, älä hätistä (valmiiksi hätäistä hevosta) vaan hae ensin hitaaseen raviin ja matalaan muotoon, ja nosta uusi laukka vasta kun odottaa.

Myötälaukassa eteen-alas
Vastalaukasta käännettiin lopuksi vielä isolle ympyrälle myötälaukkaan. Vastalaukkatehtävien jäljiltä molemmat kyljet kantoivat hyvin, ja koko hevonen tuntui jotenkin tiiviimmältä. Tässä laukassa pyydä venymään pidemmälle kaulalle mutta pidä pohje tiiviinä lähellä ja huolehdi että säkä pysyy edelleen ylhäällä vaikka ylälinja venyy. Kun venyttää niin pyydä vähän isompaa laukkaa ja edelleen venytystä. Tarvittaessa kevyt kosketus raipalla pepun päälle jos pohje ei riitä säilyttämään / kasvattamaan energiaa. Muista pitää ulkokylki hallinnassa.

Avo- ja sulkutaivutuksia
Samalla ajatuksella kuin viimeksi mutta aavistuksen pidemmillä pätkillä sulkutaivutusta. Sekä hevosen että kuskin keskittyminen alkoi vähän herpaantua tässä. Molemmissa suunnissa oma paino valuu liiaksi oikealle taakse (vas. krs olen liikkeen "ulkopuolella" ja oik. krs "pudotan" muutenkin helposti putoavaa sisäkylkeä) -> oma keskikroppa kuriin. Vasen sulku tuntui tällä kertaa helpommalta, ristiaskeleet olivat ehkä vaatimattomampia mutta ryhti pysyi paremmin. Oikealle valuu lavan päälle -> lavan liike suppea -> korjaa vasemmalle ylös suuntautuvin puolipidättein (tämä oli itselle jotenkin ihan mahdoton hahmotettava). Ja edelleenkin: älä kanna äläkä peittele hevosen virheitä. Oma käsi alkaa toimia jo paremmin ja joustavammin mutta kun tehdään jotain tehtävää niin alan helposti "ratsastaa" kädellä aivan liikaa.

Loppuverryttely
Venytti ylälinjaansa paremmin kuin koskaan! Uskalsi venyttää pitkälle ja ennen kaikkea uskalsi jäädä sinne minne venytti. Edelleen hakee hetkittäin vähän liikaa luotilinjan taakse mutta takaosan toiminta ja selän jousto säilyy venyttäessä kerta kerralta paremmin. Ihan ei vielä seuraa tuntumaa joustavasti vaan tuntuma lyö helposti tyhjää välillä. Valmennuksessa saavutettu rentous säilyi muuten jollain tasolla läpi kotimatkan, joka yleensä on hätähousuhevosella mallia piffipaffipuffi, mistä syystä yleensä talutan, että palautuu edes jollain tapaa. Ei Hupi nyt koko aikaa täysin rento ollut mutta käveli alusta loppuun asti rauhallista tahdikasta käyntiä ja huomioi pienet möröt lähinnä korvien asentoa muuttamalla, ei jännittymällä kuten yleensä.

Tiesitkö että hevoseni hivuttaa? En minäkään, ennen kun ostin uudet suojat. 

PS. Horse Guardin koulusuojat, I'm in love...

Tiukkaa treeniä

Viime viikko olikin oikein luksusviikko (paitsi lompakolle...), kun oli valmennustunti sekä keskiviikkona että perjantaina. Molemmilla kerroilla tehtiin pitkälti samantyyppisiä tehtäviä, keskiviikkona isoksi osaksi keskiympyrällä ja perjantaina sitten enemmän suoria linjoja käyttäen. Maininnan arvoista lienee se, että käytännössä koko laukkatyöskentely tehtiin molempina päivinä vastalaukassa. Kokoaa ja suoristaa kuin huomaamatta! Alla listattuna muutama tehtävä, ja ajatuksia, muistiinpanoja ja korjauksia niihin liittyen.

Pohkeenväistöt
Tehtiin nenä seinää kohti uralla. Tee riittävän loivana, ennemmin soljuva ravi ja loivempi väistö, kuin jyrkkä väistö ja väkinäinen ravi. Jos tulee tunne että pitäisi käyttää paljon vasenta ohjaa, johda oikealla ohjalla ja käytä nopeaa oikeaa pohjetta, mieluummin vähän edessä. Vasemmasta ohjasta vetämällä hukkuu oikea lapa. Tämä pätee kaikkiin tehtäviin Oikeassa kierroksessa hae vahvalle oikealle ohjalle (saa asettua oikealle), ratsasta siitä vasen tj alle (huijaa täältä, ei haluaisi koukistaa) ja säilytä rentous ja niska, ja sitten siirrä asetus vasemmalle. Heti kun paketti hukkuu niin takaisin alkuun. Uskalla leikkiä asetuksella.

Siirtymiset (vasta)laukassa
Kun laukkatyöskentely aloitetaan suoraan vastalaukalla, pyrkii helposti vahvaksi. Tee laukkaa vain 1-3 askelta kerralla, ja siirrä ihan pieneen raviin ja suoraan avotaivutukseen. Kun on tässä rento ja kevyt, taas laukkaa pari askelta. Kun tulee pienin avuin takaisin raviin ja odottaa riittävän hyvin, voi jatkaa laukkaa, joka yhtäkkiä onkin "ihan valmis".

Vastalaukka
Saa olla isoa kunhan ei ole kädellä. Jos makaa ja roikkuu, tee edellisen tehtävän siirtymisiä. Älä anna maata ohjalla hetkeäkään. Siirtymisten jälkeen vastalaukka hienoa, pyörii, nousee edestä ja pysyy tasapainossa myös kulmat, ei vain isoa kaarretta. Tavoitteena pystyä tekemään vastalaukassa "mitä vaan", jolloin hevosen täytyy kantaa ja löytää tasapaino itse. Tehdään talven aikana paljon vastalaukkatyöskentelyä, tavoitteena suoristaa hevosta ja lisätä kokoamiskykyä. Näiden kahden valmennuksen aikana saatiin tehdä ihan kokonaista neljä täyskaartoa tai päätyä myötälaukassa, kaikki muu työskentely (ja sitä riitti!) tehtiin vastalaukassa. Hei hei mukavuusalue, oli kiva nähdä, mutta ei tule ikävä!

Avo-sulku-leikittely ravissa
Vapaille linjoille hyvä avotaivutus, muutama askel sulkua sivulle ja takaisin avotaivutukseen. Maneesissa oli esteitä -> uskalla olla luova linjojen kanssa, avoa voi tehdä myös diagonaalille. Sulkutaivutukset toistaiseksi lyhyinä pätkinä (muutama askel), ei saa kaatua sisäpohkeen päälle, vaan pitää pystyä sisäpohkeella ratsastamaan takaisin avoon. Ulkotakanen hukkuu avossa helposti (erit. vtj), säilytä ulkopohkeen paikka sulusta avoon ja vaadi aktiivinen ja kantava takanen. Ravin laatu ei saa kärsiä yhtään taivutusväistöissä(kään), säilytä sama keinuvuuden tunne kuin mitä on löytynyt pohkeenväistöihin.

Summa summarum
Päällimmäinen fiilis tästä valmennusputkesta on jotain väliltä Wau! ja Apua! Joku uusi ovi aukesi nyt kyllä sekä hevoselle että kuskille, mutta kun sitä opeteltavaa on niin hirvittävän paljon. Välillä on tullut sellaisia pätkiä, että kuski lähinnä miettii että mitä ihmettä mä oikein kaikelle tälle energialle teen, mihin tää kuuluu laittaa? Ja sitten kun en ehdi tehdä niitä kaikkia tarvittavia pieniä puolipidätteenpoikasia niin paketti pääsee vähän levälleen. Mutta mennään palanen kerrallaan, ei tämän vielä kuulukaan olla valmis.

Yllä oleva on lähinnä itselleni muistutukseksi tehtävistä, niiden tarkoituksesta ja meille tyypillisten virheiden korjauksista. Toki raapustan heti valmennuksen jälkeen pääasiat päiväkirjaan mutta kuten alla olevasta kuvasta näkee, hieroglyfien ulosanti ei ehkä aukene enää muutaman päivän tai viikon päästä... Hanna jää tästä pienelle lomalle, joten pari-kolme viikkoa ollaan oman onnemme (ja näiden muistiinpanojen) varassa. Tehtäviä ja työkaluja tälle jaksolle kuitenkin saatiin varmasti riittävästi.

Blogitekstin raakaversio?

Yritin muuten Hannalle selittää edellispostauksen vietereitäni, enkä vieläkään osannut kuvailla ajatuksiani riittävän selkeästi. "Metal spring" tuotti jo vähän sinne päin olevia vieterikuvia, mutta täytyy ehkä sittenkin ottaa kynä ja piirustuspaperi kauniiseen käteen.

Mukavuusalueelta muutokseen

Kehitys vaatii aina muutosta ja totutusta poikkeamista. Muutos ja omalta mukavuusalueelta poistuminen taas harvoin tuntuu hyvältä, tai tekee hyvää itseluottamukselle. Vaikka aluemestaruuksien alla vähän koeteltiinkin mukavuusalueen rajojen venyvyyttä, niin mitään suuria muutoksia ei kuitenkaan tuolloin lopulta sitten ihan oikeasti tehty. Vaan nyt kun kisakausi on meidän osalta paketissa, eikä tekosyitä enää ole tarjolla, niin nyt valmennuksissa ja treeneissä on sitten lähdetty tekemään asioita ihan eri tavalla kuin ennen.

Hupin vahvuus on aina ollut se, että se on kuuliainen, ja tekee asiat hyvin tarkasti – mutta samalla hyvin pikkusievästi. Liikkuminen ja näyttävyys ei ole varsinaisesti ollut meidän vahvuus koskaan. Liike on kiireistä ja hätäistä, eikä takaosa oikeasti jää kantamaan kunnolla. Ja vaikka joskus hevonen odottaisikin ihan riittävästi, niin se lyhenee väärästä paikasta ja odottaa ”väärällä tavalla”. Joku joskus jossain kuvasi tilannetta, missä hevonen ei ole oikeastaan pohkeen edessä vaan ohjan takana – ja minä tunsin piston sydämessäni ja tunnistin tilanteen liiankin hyvin. Talven to do –lista ja työmaa on siis harvinaisen selkeä.

Ennen kuin ehdin oikeastaan ottaa edes asiaa puheeksi, niin syyskauden valmennusten pääteemaksi on meidän osalta muodostunut rennon ja matalan työskentelymuodon hakeminen ja siinä tempon kanssa leikittely niin että rentous säilyy. Yksinkertaisimmillaan tehtävä on ollut ympyrällä kevyessä ravissa ratsastus siten, että kaksi kertaa ympyrän aikana hidastetaan ravia, silti aktiivisuus, matala muoto ja pitkä ylälinja säilyttäen, ja aktivoidaan samalla takajalkoja pienellä väistöllä ulospäin, ja ratsastetaan takaisin ulos isompaan raviin edelleen rauhallinen tahti säilyttäen.

Kuulostaa yksinkertaiselta. Ei ollut. Ei sitten alkuunkaan. Ensimmäisellä kerralla onnistumisia tuli ehkä yksi kymmenestä. Muilla kerroilla tarjolla oli jännittymistä, lyhyttä kaulaa, kireää ylälinjaa, puutteellisia (lue: olemattomia) väistöaskeleita, ponnetonta ravia, kipitystä ja kiirehtimistä ja kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä. Hannan opastaessa lähes apu kerrallaan sain houkuteltua Hupin oikeaan suuntaan. Vaikka loppuun asti se lähes joka kerta yritti ensin tarjota jotain muuta, niin kerta kerralta opin ennakoimaan mitä on tulossa, ja toisaalta hevonen alkoi hahmottaa paremmin mitä halutaan. Kotiläksynä ollaan tehty tätä tehtävää joka ikisellä treenikerralla. Jos ekalla kerralla onnistuneita toistoja oli se yksi kymmenestä, niin nyt aletaan olla jo siinä vaiheessa että yli puolet onnistuu. Alkuun oli vaikeaa, mutta jossain kohtaa sitten joku palanen loksahti Hupin päässä oikealle paikalleen, ja se selvästi hoksasi mitä haetaan.

No mitä tällä harjoituksella sitten on saatu aikaan? Ravin tahti on rauhoittunut, ja jos se pyrkii kiireiseksi, osaan korjata asian paremmin kuin ennen. Samalla kun tahti rauhoittuu, niin jokainen askel jää kantamaan paremmin. Kun takaosa kantaa askeleen tehokkaammin, raviin tulee joustoa, energiaa ja ilmaa. Toki tässä mennään ihan pieni palanen kerrallaan ja lisätään voimaa vähitellen, mutta silti jo nyt tuntuu kuin joku uusi maailma olisi auennut. Olen yrittänyt pukea sanoiksi tätä asiaa kuvailemalla vieteriä mitä olen ennen jännittänyt ihan väärällä tavalla, ja nyt tajunnut miten se pitäisi oikeasti tehdä. Googlen kuvahaku ei auttanut asian selittämisessä, vaan tarjosi suomeksi hakiessa kuvia vanhasta ravikuninkaasta ja englanniksi keväisiä maisemia.

Ja ettei kaikki olisi ihan ruusuilla tanssimista, niin vanhaan tuttuun tapaan ravia muuttaessa ja kehittäessä laukka katoaa ihan täysin. Vielä viikko sitten pelkästään isolla ympyrällä laukkaaminen tuntui hetkittäin hankalalta, kun hevosen etu- ja takaosa tuntuivat olevan ihan eri paria. Takaosa tuli alle paremmin kuin koskaan ennen mutta etuosa ei pysynyt yhtään touhussa mukana. Ja toisaalta sitten vasen laukka (se vahvempi) meni ihan ”katki” selän kohdalta, kun taas oikea ennemmin parani. Valmennuksissa ollaan koitettu tehdä laukassa pientä jumppaa, tavoitteena saada ristin ja lanteen alueelle enemmän liikkuvuutta ja joustoa. Toistaiseksi tuntuu riittävän haasteelliselta siirtää pehmeästi asetusta puolelta toiselle ja ehkä väistättää takaosaa aavistuksen verran ulos, kun mitään temppuja en kuitenkaan aio laukan laadun kustannuksella tehdä. Maanantaina joku palanen loksahti taas paikoilleen, ja sekä oikea että vasen laukka tuntuivat taas pyöreiltä. Ja isoilta. Mutta nyt energia tulee paljon oikeammalla tavalla selän (sen vieterin!) yli. Kokoamisia en uskaltanut kahta-kolmea askelta enempää kerrallaan tehdä, mutta ne lyhyet pätkät onnistuivat samalla ajatuksella kuin ravissakin.

Vaikeaa, mutta niin hurjan koukuttavaa. Onneksi on hyvä valmennusputki päällä (ja hyvä valmentaja!). Ei harmita ollenkaan lähteä tallille illalla sysipimeässä syysmyräkässä kun tiedossa on todennäköisesti lisää oivalluksia! 

 Hupi kesällä yrittämässä tehdä tuttavuutta naapurin (tällä hetkellä kateissa olevan) kissan kanssa.