Vielä vietereistä

En ole vieläkään saanut aikaiseksi piirrellä niitä lupaamiani vietereitä, mutta törmäsin artikkeliin missä sivutaan mielestäni melko hyvin tätä ajatusmaailmaa.

Artikkeliin tästä

Pari treenivideota

Piti nämä videot Hannan valmennuksesta laittaa tänne jo aikaa sitten, mutta jostain syystä ilmestyivät FilmMe:n sivuille vasta pienellä viiveellä niin unohtui sitten. Pari sensuroimatonta muutaman minuutin pätkää viime valmennuksesta, olkaatten hyvä.

Hallitse mieli niin hallitset kehon

Pakkanen ja klippaus ovat saaneet Herra Hevosen tossun kevenemään siinä määrin, että vuokraajan viime maastoreissun jälkeinen puhelu alkoi suurin piirtein sanoilla ”luojalle kiitos norsujarrusta…” Toisaalta energia on näkynyt koulutreeneissä suurimmaksi osaksi positiivisessa mielessä, joten pientä syyspöllöilyä varmaan täytyy vaan sietää. Eikä Hupi paha ole, se on vaan Erittäin Valpas ja Hyvin Huolissaan jokaisesta rasauksesta joka pimeästä kuuluu. Ja haluaa laukata. Paljon. Kovaa.

Pari edellistä treenikertaa on ollut luokkaa ”ihan kiva muttei oikein kuitenkaan”, enkä oikein itsekään ole osannut sanoa mikä puuttuu. Eilen ”se jokin” kuitenkin taas löytyi, ja vaikka alussa oli tosi vaikeaa niin loppua kohti tuli sellaisia pätkiä että näillä elää taas hetken jos toisenkin. Alkuun tuntui siltä etten saa mitään tolkkua hevosen liikkumiseen, se on taas näennäisesti ihan kiva eikä varmasti näyttänyt ulos pahalta ollenkaan. Itsestä kuitenkin tuntui siltä että joka asiasta joutuu huomauttamaan vähintään kahdesti, eikä siltikään mikään mene läpi. Tuntuma oli vähän raskas, joka pidäte aiheutti jännittymistä ja tahdin kiihtymistä. Niin kauan kun en tehnyt mitään niin liikkumisessa oli kuitenkin toisaalta ihan ok tahti, eivätkä pukin ja hevosen päällä keikkuvat vikeltäjät tai ohi suihkivat issikat aiheuttaneet mitään kierrosten nousua.

  

Verkan jälkeen lähdin sitten purkamaan kaikkea ihan palasiin, ja sieltähän se ongelma sitten löytyi. Paljon puhutaan siitä miten oma mieli ja jännitys täytyy hallita että keho voi toimia oikein, mutta vähintään yhtä tärkeää on hallita hevosen mieltä. Hevosen järjenjuoksua ei aina ihan pysty ymmärtämään, eikä sen jännittämät asiat välttämättä ole "järkeviä" - mutta mieti itse miten paljon auttaa omaan jännitykseen se, että joku muu sanoo ettei tuota kannata pelätä.

Töihin siis. Hupi oli näennäisesti ihan kuulolla, mutta sen pääkoppa kävi aivan ylikierroksilla, eikä se ollut millään tapaa ”minun kanssani”. Ensimmäinen apu kaikui kuuroille korville, ja toisesta huomautuksesta se taas jo ikään kuin säpsähti. Melkoinen savu nousi kuskin korvista kun tehtiin varmaan vartin verran käynti-ravi-siirtymisiä ja loivia väistöjä, ainoana ajatuksena saada hevonen odottamaan ja rentoutumaan. Sitten kun se rentous lopulta alkoi löytyä niin pari lyhyttä laukkatehtävää sai puolestaan hevosen korvienvälin sauhuamaan. Ja taas palattiin takaisin alkuun. Kerta kerralta kuitenkin rentous alkoi löytyä laukkatyöskentelyn väleihinkin nopeammin, ja vähitellen sain tehdä laukannostoja tai laukkatyöskentelyä enemmän yhteen menoon ilman että kierrokset kasvoivat.

Loppuverkassa tuli oikeastaan kuitenkin ne kaikkein parhaat hetket. Hupi on oppinut venyttämään ylälinjaansa aika kivasti, vähän hakee vielä välillä luotilinjan taakse, mutta antaa korjata ja säilyttää selän jouston. Sen on kuitenkin saatava ravata melko isosti että se osaa/uskaltaa venyttää, ja touhu on melkoista tasapainoilua hyvin venyttelevän ja alta juoksevan hevosen välillä. Tänään sain ensimmäistä kertaa muuttaa tempoa ihan mielin määrin ilman että ylälinja, tahti tai rentous katosi mihinkään. Hupi tuli isosta ravista aivan pieneen raviin ja takaisin lähes ajatuksen voimalla. Vau. Ja taas pitäisi olla niitä vieterikuvia kuvaamaan fiilistä.

Tämän päivän suunnitelmissa on pitkä harjukävely maasta käsin ja huomenna ohjelmassa on puomeja ja kavaletteja vuokraajan kanssa. Viikonloppuna Hupi jääkin kaverin hoiviin, kun lähdetään vuokraajan kanssa yhdessä kohti Helsinkiä ja Horse Showta - kannattaa osallistua arvontoihin, niistä voi voittaa kaikenlaista kivaa! Edellinen HIHS-keikka oli allekirjoittaneen osalta silloin kun karkelot pyörivät vielä messukeskuksessa (ja Hugo Simonin Apricot D vei sydämeni…), joten oli jo aikakin päästä.

Keritty lammas

Erinäisten aikataulu-arpomisten ja -ongelmien selätyksen jälkeen lammas on taas keritty, kuten aiempinakin vuosina (2013, 2012). Oli alunperin tarkoitus klipata heti kun tulee öiksi sisälle talliin, mutta lopulta karvat saatiin pois vasta viime torstaina. Kuvittelin tosin olevani viime vuotta jäljessä mutta blogitekstit paljastavat että itse asiassa aiemmin ollaan päästy tositoimiin vasta marraskuussa.

Hupi on helppo klipattava, mutta olen silti arastellut jostain syystä sen klippaamista itse. Nytkin oli kaveri henkisenä tukena ja vaikeimpien/näkyvimpien linjojen ajelijana, mutta suurimman osan työstä tein tällä kertaa itse. Seuraavan päivän fiksaukset ja viilaukset (pimeässä illassa ei näköjään ihan jokaista mahanalustupsua nähnyt...) tein sentään jo itsekseni. Joulukuun paikkeille ajoittuvan seuraavan session uskallan varmaan tehdä jo yksinkin, kun rajat on jo valmiina.

Kuten 2011, myös tänä vuonna talviturkki oli ajoissa päällä ;)

 

Olin ostanut puoliviileille syyskeleille ohuen talliloimen, mutta illalla mittari näytti pakkasasteita, joten puin hevoselle suosiolla satagrammaisen tallitoppiksen. Vesi- ja räntäsateet ulkoillaan Rainbusterin fleecevuorellisessa fullneck-sadetakissa, ja pikkupakkasille on viime talven fb-kirppislöytöihin kuuluva Weatherbeetan kevyttoppa. Pykälää paksumpi tallitoppa löytyy, mutta jos paukkupakkaset tulevat aiemmin kuin viime vuonna niin voi olla että vielä joutuu yhden paksumman yöpaidan hevoselle ostamaan. Vielä vaan kun löytäisi istuvan (sekä hevoselle että lompakolle), saa vinkata kohtuuhintaista n. 300g tallitoppaa jossain tositosi pysty lavan leikkaus. Samaten ostoslistalla on paksumpi ulkotoppis. Nykyinen on ihan käyttökelpoinen, mutta vanu alkaa olla niin painunutta että joskus 300g loimi vastaa nykyisellään ehkä maksimissaan puolta alkuperäisestä. Horse Comfortin 300g fullneck istuu kuin nakutettu, jos en mistään bongaa sopivaan hintaan käytettyä koossa 155cm (saa tarjota!) niin täytyy hakea sitten uusi. 

Treenit on jatkuneet kuten aiemminkin. Välillä on hyviä hetkiä ja välillä meinataan valua takaisin vanhaan. Vielä vaan paremmin ja huolellisemmin pitäisi ratsastaa pienet asiat läpi eikä kiirehtiä seuraavaan tehtävään. Toisaalta samoin pitäisi oppia tunnistamaan myös ne semihyvät hetket, eikä vaan hakea kaikessa sitä "täydellistä oikeaa fiilistä" ja kuvitella että se löytyy joka kerta ja joka hetkeen. Viimeksi kiirehdin (turhaan), yritin tehdä kaikkea (ihan liikaa) ja hermostuin (itselleni kun en osaa malttaa). Tänään aion jättää satulan talliin, ja tehdä ajatuksella "ihan vaan kevyt jumppa, käynnissä ja ravissa asiat läpi eikä välttämättä laukkaa ollenkaan". Vähemmän on monesti paljon enemmän, on todettu ennenkin.

Tiukkaa treeniä

Viime viikko olikin oikein luksusviikko (paitsi lompakolle...), kun oli valmennustunti sekä keskiviikkona että perjantaina. Molemmilla kerroilla tehtiin pitkälti samantyyppisiä tehtäviä, keskiviikkona isoksi osaksi keskiympyrällä ja perjantaina sitten enemmän suoria linjoja käyttäen. Maininnan arvoista lienee se, että käytännössä koko laukkatyöskentely tehtiin molempina päivinä vastalaukassa. Kokoaa ja suoristaa kuin huomaamatta! Alla listattuna muutama tehtävä, ja ajatuksia, muistiinpanoja ja korjauksia niihin liittyen.

Pohkeenväistöt
Tehtiin nenä seinää kohti uralla. Tee riittävän loivana, ennemmin soljuva ravi ja loivempi väistö, kuin jyrkkä väistö ja väkinäinen ravi. Jos tulee tunne että pitäisi käyttää paljon vasenta ohjaa, johda oikealla ohjalla ja käytä nopeaa oikeaa pohjetta, mieluummin vähän edessä. Vasemmasta ohjasta vetämällä hukkuu oikea lapa. Tämä pätee kaikkiin tehtäviin Oikeassa kierroksessa hae vahvalle oikealle ohjalle (saa asettua oikealle), ratsasta siitä vasen tj alle (huijaa täältä, ei haluaisi koukistaa) ja säilytä rentous ja niska, ja sitten siirrä asetus vasemmalle. Heti kun paketti hukkuu niin takaisin alkuun. Uskalla leikkiä asetuksella.

Siirtymiset (vasta)laukassa
Kun laukkatyöskentely aloitetaan suoraan vastalaukalla, pyrkii helposti vahvaksi. Tee laukkaa vain 1-3 askelta kerralla, ja siirrä ihan pieneen raviin ja suoraan avotaivutukseen. Kun on tässä rento ja kevyt, taas laukkaa pari askelta. Kun tulee pienin avuin takaisin raviin ja odottaa riittävän hyvin, voi jatkaa laukkaa, joka yhtäkkiä onkin "ihan valmis".

Vastalaukka
Saa olla isoa kunhan ei ole kädellä. Jos makaa ja roikkuu, tee edellisen tehtävän siirtymisiä. Älä anna maata ohjalla hetkeäkään. Siirtymisten jälkeen vastalaukka hienoa, pyörii, nousee edestä ja pysyy tasapainossa myös kulmat, ei vain isoa kaarretta. Tavoitteena pystyä tekemään vastalaukassa "mitä vaan", jolloin hevosen täytyy kantaa ja löytää tasapaino itse. Tehdään talven aikana paljon vastalaukkatyöskentelyä, tavoitteena suoristaa hevosta ja lisätä kokoamiskykyä. Näiden kahden valmennuksen aikana saatiin tehdä ihan kokonaista neljä täyskaartoa tai päätyä myötälaukassa, kaikki muu työskentely (ja sitä riitti!) tehtiin vastalaukassa. Hei hei mukavuusalue, oli kiva nähdä, mutta ei tule ikävä!

Avo-sulku-leikittely ravissa
Vapaille linjoille hyvä avotaivutus, muutama askel sulkua sivulle ja takaisin avotaivutukseen. Maneesissa oli esteitä -> uskalla olla luova linjojen kanssa, avoa voi tehdä myös diagonaalille. Sulkutaivutukset toistaiseksi lyhyinä pätkinä (muutama askel), ei saa kaatua sisäpohkeen päälle, vaan pitää pystyä sisäpohkeella ratsastamaan takaisin avoon. Ulkotakanen hukkuu avossa helposti (erit. vtj), säilytä ulkopohkeen paikka sulusta avoon ja vaadi aktiivinen ja kantava takanen. Ravin laatu ei saa kärsiä yhtään taivutusväistöissä(kään), säilytä sama keinuvuuden tunne kuin mitä on löytynyt pohkeenväistöihin.

Summa summarum
Päällimmäinen fiilis tästä valmennusputkesta on jotain väliltä Wau! ja Apua! Joku uusi ovi aukesi nyt kyllä sekä hevoselle että kuskille, mutta kun sitä opeteltavaa on niin hirvittävän paljon. Välillä on tullut sellaisia pätkiä, että kuski lähinnä miettii että mitä ihmettä mä oikein kaikelle tälle energialle teen, mihin tää kuuluu laittaa? Ja sitten kun en ehdi tehdä niitä kaikkia tarvittavia pieniä puolipidätteenpoikasia niin paketti pääsee vähän levälleen. Mutta mennään palanen kerrallaan, ei tämän vielä kuulukaan olla valmis.

Yllä oleva on lähinnä itselleni muistutukseksi tehtävistä, niiden tarkoituksesta ja meille tyypillisten virheiden korjauksista. Toki raapustan heti valmennuksen jälkeen pääasiat päiväkirjaan mutta kuten alla olevasta kuvasta näkee, hieroglyfien ulosanti ei ehkä aukene enää muutaman päivän tai viikon päästä... Hanna jää tästä pienelle lomalle, joten pari-kolme viikkoa ollaan oman onnemme (ja näiden muistiinpanojen) varassa. Tehtäviä ja työkaluja tälle jaksolle kuitenkin saatiin varmasti riittävästi.

Blogitekstin raakaversio?

Yritin muuten Hannalle selittää edellispostauksen vietereitäni, enkä vieläkään osannut kuvailla ajatuksiani riittävän selkeästi. "Metal spring" tuotti jo vähän sinne päin olevia vieterikuvia, mutta täytyy ehkä sittenkin ottaa kynä ja piirustuspaperi kauniiseen käteen.

Mukavuusalueelta muutokseen

Kehitys vaatii aina muutosta ja totutusta poikkeamista. Muutos ja omalta mukavuusalueelta poistuminen taas harvoin tuntuu hyvältä, tai tekee hyvää itseluottamukselle. Vaikka aluemestaruuksien alla vähän koeteltiinkin mukavuusalueen rajojen venyvyyttä, niin mitään suuria muutoksia ei kuitenkaan tuolloin lopulta sitten ihan oikeasti tehty. Vaan nyt kun kisakausi on meidän osalta paketissa, eikä tekosyitä enää ole tarjolla, niin nyt valmennuksissa ja treeneissä on sitten lähdetty tekemään asioita ihan eri tavalla kuin ennen.

Hupin vahvuus on aina ollut se, että se on kuuliainen, ja tekee asiat hyvin tarkasti – mutta samalla hyvin pikkusievästi. Liikkuminen ja näyttävyys ei ole varsinaisesti ollut meidän vahvuus koskaan. Liike on kiireistä ja hätäistä, eikä takaosa oikeasti jää kantamaan kunnolla. Ja vaikka joskus hevonen odottaisikin ihan riittävästi, niin se lyhenee väärästä paikasta ja odottaa ”väärällä tavalla”. Joku joskus jossain kuvasi tilannetta, missä hevonen ei ole oikeastaan pohkeen edessä vaan ohjan takana – ja minä tunsin piston sydämessäni ja tunnistin tilanteen liiankin hyvin. Talven to do –lista ja työmaa on siis harvinaisen selkeä.

Ennen kuin ehdin oikeastaan ottaa edes asiaa puheeksi, niin syyskauden valmennusten pääteemaksi on meidän osalta muodostunut rennon ja matalan työskentelymuodon hakeminen ja siinä tempon kanssa leikittely niin että rentous säilyy. Yksinkertaisimmillaan tehtävä on ollut ympyrällä kevyessä ravissa ratsastus siten, että kaksi kertaa ympyrän aikana hidastetaan ravia, silti aktiivisuus, matala muoto ja pitkä ylälinja säilyttäen, ja aktivoidaan samalla takajalkoja pienellä väistöllä ulospäin, ja ratsastetaan takaisin ulos isompaan raviin edelleen rauhallinen tahti säilyttäen.

Kuulostaa yksinkertaiselta. Ei ollut. Ei sitten alkuunkaan. Ensimmäisellä kerralla onnistumisia tuli ehkä yksi kymmenestä. Muilla kerroilla tarjolla oli jännittymistä, lyhyttä kaulaa, kireää ylälinjaa, puutteellisia (lue: olemattomia) väistöaskeleita, ponnetonta ravia, kipitystä ja kiirehtimistä ja kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä. Hannan opastaessa lähes apu kerrallaan sain houkuteltua Hupin oikeaan suuntaan. Vaikka loppuun asti se lähes joka kerta yritti ensin tarjota jotain muuta, niin kerta kerralta opin ennakoimaan mitä on tulossa, ja toisaalta hevonen alkoi hahmottaa paremmin mitä halutaan. Kotiläksynä ollaan tehty tätä tehtävää joka ikisellä treenikerralla. Jos ekalla kerralla onnistuneita toistoja oli se yksi kymmenestä, niin nyt aletaan olla jo siinä vaiheessa että yli puolet onnistuu. Alkuun oli vaikeaa, mutta jossain kohtaa sitten joku palanen loksahti Hupin päässä oikealle paikalleen, ja se selvästi hoksasi mitä haetaan.

No mitä tällä harjoituksella sitten on saatu aikaan? Ravin tahti on rauhoittunut, ja jos se pyrkii kiireiseksi, osaan korjata asian paremmin kuin ennen. Samalla kun tahti rauhoittuu, niin jokainen askel jää kantamaan paremmin. Kun takaosa kantaa askeleen tehokkaammin, raviin tulee joustoa, energiaa ja ilmaa. Toki tässä mennään ihan pieni palanen kerrallaan ja lisätään voimaa vähitellen, mutta silti jo nyt tuntuu kuin joku uusi maailma olisi auennut. Olen yrittänyt pukea sanoiksi tätä asiaa kuvailemalla vieteriä mitä olen ennen jännittänyt ihan väärällä tavalla, ja nyt tajunnut miten se pitäisi oikeasti tehdä. Googlen kuvahaku ei auttanut asian selittämisessä, vaan tarjosi suomeksi hakiessa kuvia vanhasta ravikuninkaasta ja englanniksi keväisiä maisemia.

Ja ettei kaikki olisi ihan ruusuilla tanssimista, niin vanhaan tuttuun tapaan ravia muuttaessa ja kehittäessä laukka katoaa ihan täysin. Vielä viikko sitten pelkästään isolla ympyrällä laukkaaminen tuntui hetkittäin hankalalta, kun hevosen etu- ja takaosa tuntuivat olevan ihan eri paria. Takaosa tuli alle paremmin kuin koskaan ennen mutta etuosa ei pysynyt yhtään touhussa mukana. Ja toisaalta sitten vasen laukka (se vahvempi) meni ihan ”katki” selän kohdalta, kun taas oikea ennemmin parani. Valmennuksissa ollaan koitettu tehdä laukassa pientä jumppaa, tavoitteena saada ristin ja lanteen alueelle enemmän liikkuvuutta ja joustoa. Toistaiseksi tuntuu riittävän haasteelliselta siirtää pehmeästi asetusta puolelta toiselle ja ehkä väistättää takaosaa aavistuksen verran ulos, kun mitään temppuja en kuitenkaan aio laukan laadun kustannuksella tehdä. Maanantaina joku palanen loksahti taas paikoilleen, ja sekä oikea että vasen laukka tuntuivat taas pyöreiltä. Ja isoilta. Mutta nyt energia tulee paljon oikeammalla tavalla selän (sen vieterin!) yli. Kokoamisia en uskaltanut kahta-kolmea askelta enempää kerrallaan tehdä, mutta ne lyhyet pätkät onnistuivat samalla ajatuksella kuin ravissakin.

Vaikeaa, mutta niin hurjan koukuttavaa. Onneksi on hyvä valmennusputki päällä (ja hyvä valmentaja!). Ei harmita ollenkaan lähteä tallille illalla sysipimeässä syysmyräkässä kun tiedossa on todennäköisesti lisää oivalluksia! 

 Hupi kesällä yrittämässä tehdä tuttavuutta naapurin (tällä hetkellä kateissa olevan) kissan kanssa.