Keritty lammas

Erinäisten aikataulu-arpomisten ja -ongelmien selätyksen jälkeen lammas on taas keritty, kuten aiempinakin vuosina (2013, 2012). Oli alunperin tarkoitus klipata heti kun tulee öiksi sisälle talliin, mutta lopulta karvat saatiin pois vasta viime torstaina. Kuvittelin tosin olevani viime vuotta jäljessä mutta blogitekstit paljastavat että itse asiassa aiemmin ollaan päästy tositoimiin vasta marraskuussa.

Hupi on helppo klipattava, mutta olen silti arastellut jostain syystä sen klippaamista itse. Nytkin oli kaveri henkisenä tukena ja vaikeimpien/näkyvimpien linjojen ajelijana, mutta suurimman osan työstä tein tällä kertaa itse. Seuraavan päivän fiksaukset ja viilaukset (pimeässä illassa ei näköjään ihan jokaista mahanalustupsua nähnyt...) tein sentään jo itsekseni. Joulukuun paikkeille ajoittuvan seuraavan session uskallan varmaan tehdä jo yksinkin, kun rajat on jo valmiina.

Kuten 2011, myös tänä vuonna talviturkki oli ajoissa päällä ;)

 

Olin ostanut puoliviileille syyskeleille ohuen talliloimen, mutta illalla mittari näytti pakkasasteita, joten puin hevoselle suosiolla satagrammaisen tallitoppiksen. Vesi- ja räntäsateet ulkoillaan Rainbusterin fleecevuorellisessa fullneck-sadetakissa, ja pikkupakkasille on viime talven fb-kirppislöytöihin kuuluva Weatherbeetan kevyttoppa. Pykälää paksumpi tallitoppa löytyy, mutta jos paukkupakkaset tulevat aiemmin kuin viime vuonna niin voi olla että vielä joutuu yhden paksumman yöpaidan hevoselle ostamaan. Vielä vaan kun löytäisi istuvan (sekä hevoselle että lompakolle), saa vinkata kohtuuhintaista n. 300g tallitoppaa jossain tositosi pysty lavan leikkaus. Samaten ostoslistalla on paksumpi ulkotoppis. Nykyinen on ihan käyttökelpoinen, mutta vanu alkaa olla niin painunutta että joskus 300g loimi vastaa nykyisellään ehkä maksimissaan puolta alkuperäisestä. Horse Comfortin 300g fullneck istuu kuin nakutettu, jos en mistään bongaa sopivaan hintaan käytettyä koossa 155cm (saa tarjota!) niin täytyy hakea sitten uusi. 

Treenit on jatkuneet kuten aiemminkin. Välillä on hyviä hetkiä ja välillä meinataan valua takaisin vanhaan. Vielä vaan paremmin ja huolellisemmin pitäisi ratsastaa pienet asiat läpi eikä kiirehtiä seuraavaan tehtävään. Toisaalta samoin pitäisi oppia tunnistamaan myös ne semihyvät hetket, eikä vaan hakea kaikessa sitä "täydellistä oikeaa fiilistä" ja kuvitella että se löytyy joka kerta ja joka hetkeen. Viimeksi kiirehdin (turhaan), yritin tehdä kaikkea (ihan liikaa) ja hermostuin (itselleni kun en osaa malttaa). Tänään aion jättää satulan talliin, ja tehdä ajatuksella "ihan vaan kevyt jumppa, käynnissä ja ravissa asiat läpi eikä välttämättä laukkaa ollenkaan". Vähemmän on monesti paljon enemmän, on todettu ennenkin.