Mukavuusalueelta muutokseen

Kehitys vaatii aina muutosta ja totutusta poikkeamista. Muutos ja omalta mukavuusalueelta poistuminen taas harvoin tuntuu hyvältä, tai tekee hyvää itseluottamukselle. Vaikka aluemestaruuksien alla vähän koeteltiinkin mukavuusalueen rajojen venyvyyttä, niin mitään suuria muutoksia ei kuitenkaan tuolloin lopulta sitten ihan oikeasti tehty. Vaan nyt kun kisakausi on meidän osalta paketissa, eikä tekosyitä enää ole tarjolla, niin nyt valmennuksissa ja treeneissä on sitten lähdetty tekemään asioita ihan eri tavalla kuin ennen.

Hupin vahvuus on aina ollut se, että se on kuuliainen, ja tekee asiat hyvin tarkasti – mutta samalla hyvin pikkusievästi. Liikkuminen ja näyttävyys ei ole varsinaisesti ollut meidän vahvuus koskaan. Liike on kiireistä ja hätäistä, eikä takaosa oikeasti jää kantamaan kunnolla. Ja vaikka joskus hevonen odottaisikin ihan riittävästi, niin se lyhenee väärästä paikasta ja odottaa ”väärällä tavalla”. Joku joskus jossain kuvasi tilannetta, missä hevonen ei ole oikeastaan pohkeen edessä vaan ohjan takana – ja minä tunsin piston sydämessäni ja tunnistin tilanteen liiankin hyvin. Talven to do –lista ja työmaa on siis harvinaisen selkeä.

Ennen kuin ehdin oikeastaan ottaa edes asiaa puheeksi, niin syyskauden valmennusten pääteemaksi on meidän osalta muodostunut rennon ja matalan työskentelymuodon hakeminen ja siinä tempon kanssa leikittely niin että rentous säilyy. Yksinkertaisimmillaan tehtävä on ollut ympyrällä kevyessä ravissa ratsastus siten, että kaksi kertaa ympyrän aikana hidastetaan ravia, silti aktiivisuus, matala muoto ja pitkä ylälinja säilyttäen, ja aktivoidaan samalla takajalkoja pienellä väistöllä ulospäin, ja ratsastetaan takaisin ulos isompaan raviin edelleen rauhallinen tahti säilyttäen.

Kuulostaa yksinkertaiselta. Ei ollut. Ei sitten alkuunkaan. Ensimmäisellä kerralla onnistumisia tuli ehkä yksi kymmenestä. Muilla kerroilla tarjolla oli jännittymistä, lyhyttä kaulaa, kireää ylälinjaa, puutteellisia (lue: olemattomia) väistöaskeleita, ponnetonta ravia, kipitystä ja kiirehtimistä ja kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä. Hannan opastaessa lähes apu kerrallaan sain houkuteltua Hupin oikeaan suuntaan. Vaikka loppuun asti se lähes joka kerta yritti ensin tarjota jotain muuta, niin kerta kerralta opin ennakoimaan mitä on tulossa, ja toisaalta hevonen alkoi hahmottaa paremmin mitä halutaan. Kotiläksynä ollaan tehty tätä tehtävää joka ikisellä treenikerralla. Jos ekalla kerralla onnistuneita toistoja oli se yksi kymmenestä, niin nyt aletaan olla jo siinä vaiheessa että yli puolet onnistuu. Alkuun oli vaikeaa, mutta jossain kohtaa sitten joku palanen loksahti Hupin päässä oikealle paikalleen, ja se selvästi hoksasi mitä haetaan.

No mitä tällä harjoituksella sitten on saatu aikaan? Ravin tahti on rauhoittunut, ja jos se pyrkii kiireiseksi, osaan korjata asian paremmin kuin ennen. Samalla kun tahti rauhoittuu, niin jokainen askel jää kantamaan paremmin. Kun takaosa kantaa askeleen tehokkaammin, raviin tulee joustoa, energiaa ja ilmaa. Toki tässä mennään ihan pieni palanen kerrallaan ja lisätään voimaa vähitellen, mutta silti jo nyt tuntuu kuin joku uusi maailma olisi auennut. Olen yrittänyt pukea sanoiksi tätä asiaa kuvailemalla vieteriä mitä olen ennen jännittänyt ihan väärällä tavalla, ja nyt tajunnut miten se pitäisi oikeasti tehdä. Googlen kuvahaku ei auttanut asian selittämisessä, vaan tarjosi suomeksi hakiessa kuvia vanhasta ravikuninkaasta ja englanniksi keväisiä maisemia.

Ja ettei kaikki olisi ihan ruusuilla tanssimista, niin vanhaan tuttuun tapaan ravia muuttaessa ja kehittäessä laukka katoaa ihan täysin. Vielä viikko sitten pelkästään isolla ympyrällä laukkaaminen tuntui hetkittäin hankalalta, kun hevosen etu- ja takaosa tuntuivat olevan ihan eri paria. Takaosa tuli alle paremmin kuin koskaan ennen mutta etuosa ei pysynyt yhtään touhussa mukana. Ja toisaalta sitten vasen laukka (se vahvempi) meni ihan ”katki” selän kohdalta, kun taas oikea ennemmin parani. Valmennuksissa ollaan koitettu tehdä laukassa pientä jumppaa, tavoitteena saada ristin ja lanteen alueelle enemmän liikkuvuutta ja joustoa. Toistaiseksi tuntuu riittävän haasteelliselta siirtää pehmeästi asetusta puolelta toiselle ja ehkä väistättää takaosaa aavistuksen verran ulos, kun mitään temppuja en kuitenkaan aio laukan laadun kustannuksella tehdä. Maanantaina joku palanen loksahti taas paikoilleen, ja sekä oikea että vasen laukka tuntuivat taas pyöreiltä. Ja isoilta. Mutta nyt energia tulee paljon oikeammalla tavalla selän (sen vieterin!) yli. Kokoamisia en uskaltanut kahta-kolmea askelta enempää kerrallaan tehdä, mutta ne lyhyet pätkät onnistuivat samalla ajatuksella kuin ravissakin.

Vaikeaa, mutta niin hurjan koukuttavaa. Onneksi on hyvä valmennusputki päällä (ja hyvä valmentaja!). Ei harmita ollenkaan lähteä tallille illalla sysipimeässä syysmyräkässä kun tiedossa on todennäköisesti lisää oivalluksia! 

 Hupi kesällä yrittämässä tehdä tuttavuutta naapurin (tällä hetkellä kateissa olevan) kissan kanssa.