Viikko-ohjelmaan on mahtunut muun muassa:
Talliestekilpailut
Vuokraaja kävi taas ylittämässä ristikoita (ja itsensä) naapuritallin harjoituskilpailuissa. Molemmilla näytti olevan hauskaa, ja hevonen suorastaan keräsi kierroksia verkkahypyistä. Hupi tuntui olevan myöskin ihan kotonaan ruuhkaisessa kisaverkassa missä poneja suihki ohi edestä, takaa, oikealta ja vasemmalta, osa ratsastajan kanssa ja osa välillä ilmankin.
Maneesireissuja
Maneesikortti on ollut ahkerassa käytössä kun oma kenttä on vuoronperään kuravelliä tai umpijäätä (tulisi se lumi nyt jo...). Harmittavasti en ole saanut aikoihin kaveria mukaan videokameran varteen, viimeiset videot omasta ratsastuksesta on syyskuun alusta kisaradalta. Olisi hauska nähdä (tai sitten ei?) onko muutosta oikeasti tapahtunut. Perushommiin ollaan joka tapauksessa keskitytty, hevosen osalta siirtymisiin ja kuskin osalta istuntaan. Viime kerralla keräsin ohjat "sillaksi" käsien väliin, niin että molemmat ohjat tulivat molempien käsien kautta eikä kädellä päässyt nypeltämään ylimääräistä. Jestas että tuntui hankalalta aluksi (nimim. kova käsi?) mutta varsinkin laukassa hevonen kiitti tasaisesta tuntumasta, pyöristyi kauniisti ja pärski rentona ja tyytyväisenä (ja teki valtavan hienoja siirtymisiä!).
Kuskin kuntokuuri
Hevonen piti (ensimmäisen) omansa alkusyksystä, vähitellen on käynyt aika karusti ilmi että nyt olisi sen toisen osapuolen vuoro. Jos ensi kauden tavoite oikeasti on siellä HeA-tasolla niin ei riitä matkustaminen ja sinne päin -tekeminen, vaan omakin kroppa pitää saada toimimaan niin että voi hevosta riittävästi auttaa. Kuski käy kiltisti lenkillä tallivapaapäivinään, ainakin sen pari kertaa viikossa, ja hevosen kävelypäivät hoidetaan tästä lähtien maasta käsin. Arvatkaa vaan kumpi meistä puuskutti eilen harjun päällä... Positiivista on ollut huomata, että ihan niin rapakuntoinen en ole kuin mitä pelkäsin, vaan jaksoin juosta (etanan vauhdilla) neljän kilometrin lenkin kokonaan, eikä tuntunut edes pahalta.
perjantai 16. marraskuuta 2012
torstai 8. marraskuuta 2012
Pientä pintahikeä
... eikä mitään muuta tuloksena tunnin maneesitreenistä. Hyvin pääsee hengittämään klipatun alueen kautta eikä hikoa näin ollen juuri muualtakaan. Lihakset on myös pysyneet hyvin pehmeinä ja hevonen normaalin notkeana, eli ei ole Hupi myöskään palellut öisin. Loimituksena tällä hetkellä ulkona fleecevuorellinen fullneck-sadetakki ja tallissa nakuna.
Muita huomioita maneesikeikasta:
Muita huomioita maneesikeikasta:
- Jos kuski ei venyttele, hevonen heijastaa vinoudet välittömästi. En ollut mielestäni edes pahasti jumissa, mutta vasemman laukan nosto vastalaukkana meinasi kadota kun kuskin paino valui oikealle.
- Vajaassa puolikkaassa maneesissa neljä eri askellajia eri suuntiin menevää ratsukkoa on oiva treeni omalle katseenkäytölle. Tulee yhteentörmäyksiä jos oma katse ei nouse sieltä hevosen niskasta ylös. Ruuhkainen maneesi voi siis olla myös positiivinen asia.
- Sen niskaantuijotuksen vuoksi tehty yksi tiukahko laukkavoltti ja siinä harvinaisen onnistunut laukka-käynti-siirtyminen oikeasta (= huonommasta) laukasta avasi kuskin silmät. Muille muistan kyllä aina sanoa, että jos hevonen jää siirtymisessä painamaan niin aseta, taivuta tai jopa käännä niin kevenee heti. Miksihän samaa neuvoa on niin kamalan vaikea muistaa noudattaa myös itse? Hahmottelin heti mielessäni kivoja laukka-käynti-harjoituksia seuraavaa kertaa varten.
- Jos maneesilla käy viimeisen tunnin aikana kun sinne vielä pääsee ennen ratsastuskoulutuntien alkua, treeni täytyy suunnitella järkevästi. Vaikka hevonen olisi kuinka hyvän tuntuinen, älä ala tehdä vaikeita asioita vartti ennen kun täytyy lähteä. Jos ei onnistukaan, niin jää paha maku suuhun molemmille. Nyt maltoin mieleni ja lopetin järkevästi ja ajoissa. Siperia on opettanut?
- Kaveriheppa tekee ihmeitä. Puuskittainen tuuli ja pimeä kotimatka ei aiheuttanut kuin pieniä sydämentykytyksiä, kun kaveri oli tammallaan seurana.
tiistai 6. marraskuuta 2012
Puolikarvaton puolilaatuhevonen?
Hupin hiirenharmaa iho on jälleen paljastettu. Josko tällä klippauksella saataisiin kuriin
se kaikkein pahin hikoilu. Ainakin tämänpäiväinen treeni sai aikaan pientä hengästymistä
muttei tippaakaan hikeä. Koomisen näköinenhän tuo vähän on, mutta näin ei tarvitse
talliin loimittaa kuten kokonaan klipatun joutuisi.
Kuva kertoo ehkä kaiken tarpeellisen klippauksen tarpeesta. Kuvassa on allekirjoittaneen
etusormi, mistä voi nähdä karvan pituuden (ja lisäksi se on tiheä!)
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Kun sen oikein oivaltaa...
...ratsastus on ihanaa?
Hannan tämänkertainen valmennus toi mukanaan oivalluksia ja ahaa-elämyksiä. Hupilla oli alla viime valmennuksen jälkeen viikon syysloma, joka sisälsi lähinnä vapaapäiviä ja kevyttä maastoilua tai ilman satulaa humputtelua. Loman jälkeen pari ensimmäistä työskentelykertaa oli tutusti vähän hankalampia (ehkä tosin enemmän kuskin jumeista johtuen), mutta nyt Hupi tuntui heti verkasta alkaen tosi lupaavalta. Se oli suora, joustava, ehkä vähän turhankin pyrkivä ja innokas, mutta sataprosenttisesti kuulolla.
Aloitettiin, kuten käytännössä aina, tarkistamalla perustyöskentelyn laatu ympyrällä. Pysähdyksiin ja alaspäin siirtymisiin oli tullut viime kerrasta paljon ryhtiä ja takaosa oli hyvin mukana, Hanna kiitteli että selvästi korjausten eteen on selvästi tehty töitä (mikä todellakin pitää paikkansa). Käynti-ravi-siirtymisissä piti heti siirtymisen jälkeen muutaman kerran koskettaa raipalla takaosaa, ja näin raviin tuli vähän enemmän energisyyttä ja ilmaa. Muistin kyllä ratsastaa ravia aktiivisemmaksi, mutta vasta muutaman askeleen matkustelun jälkeen.
Seuraavaksi tehtiin kulmiin voltit ja pitkät sivut ratsastettiin avotaivutuksessa. Jostain syystä nyt sekä aina vaikea vasen taivutus että yleensä helppo oikea taivutus olivat molemmat hukassa. Oikeassa kierroksessa vika löytyi siitä ettei oikea pohje ollut kunnolla läpi, vasemmalle taas luulen vihdoin löytäneeni sen fiiliksen mikä tuohon vaikeaan ja jäykempään suuntaan pitäisi olla. Vasemmalle avot on monesti tosi epätasaisia, ensin ei taivu kunnolla, sitten taipuu mutta samalla poikittaa ja työntää ulkolapaa liikaa eteen-alas. Olen koittanut viime aikoina kiinnittää erityishuomiota omiin käsiini (jotka tekevät aivan liikaa koko ajan), ja kun lukitsin ulkokyynärpään kylkeen ja pidin ulkokäden omalla paikallaan niin lapakin pysyi hallinnassa. Jännä ilmiö, että jos omaa ulkokättä työntää eteen ja pudottaa alas niin lapakin menee perässä sinne samaan suuntaan. Ylipäätään pitäisi paremmin muistaa aina, että hevonen heijastaa kyllä hyvin tunnollisesti sitä kuskin omaa ryhtiä ja asentoa, ja ongelmissa tarkistaa ensin oma kroppa.
Laukassa tehtiin loivia kiemurauria. Vastalaukka on nyt pykälää isompaa ja oli hieman holtitonta näin pitkillä pätkillä, osa ongelmista tosin selittyy sillä että Hupi oli jo vähän väsynyt eikä olisi jaksanut kantaa laukkaa itse vaan painoi koko ajan vähän ohjalle. Laukan rytmi pitäisi saada aavistuksen nopeammaksi, ettei Hupi joutuisi harppomaan vastalaukassa pidempiä askeleita mihin se oikeasti pystyy. Lyhyemmillä askeleilla ja nopeammalla rytmillä vastalaukassakin säilyy tahti ja tasapaino paremmin. Molemmissa suunnissa tehtiin laukassa myös diagonaalit ja raviin siirtymiset lopussa, laukka säilyi helposti ja pystyin molemmissa kierroksissa kokoamaan laukkaa riittävästi, tekemään siirtymisen haluamassani kohdassa ja ratsastamaan ravia tahtiin ja jopa eteenpäin heti.
Viimeisenä tehtävänä tehtiin vielä lävistäjille keskiraveja. Olin alkuviikosta maneesilla itsekseni ratsastamassa, ja tein loppuverkassa temponlisäyksiä lävistäjille, ja kaikkiin aiempiin yrityksiin nähden Hupi suorastaan lensi kaikki seitsemän yritystä. Se tarvitsee vielä voimakkaan tuen edestä, pienen asetuksen oikealle (ettei oikea lapa karkaa) ja se selvästi levittää takaa, eli edelleen voimaa puuttuu, mutta syksyn tehotreeni on kyllä tuottanut huimasti tulosta. Kerroin Hannalle, että hevonen on ehkä viimein saanut juonen päästä kiinni, ja että teen tämän vuoksi mieluiten keventäen, etten ainakaan häiritse. Ensimmäisen diagonaalin jälkeen kommentti oli "ohhoh, tuu vielä uudestaan", ja toisen jälkeen "hyvä, tosi hyvä, taputa ja anna pitkät ohjat, sille riittää", oikeaan suuntaan ollaan siis menossa. Lisää rutiinia ja vielä lisää voimaa, niin saa tehtyä siirtymisetkin paremmin, ja kuskille lisää vatsalihaksia niin ehkä joskus pystyy istumaan alaskin.
Loppuverkassa Hupi oli edelleen vähän turhan innokas ja kierroksilla, eikä meinannut millään malttaa venyttää kunnolla. Lopulta löytyi vähän rauhallisempi tahti ja matalampi muoto, kun sitkeästi tein suunnanvaihdoksia ja kaaria koko ajan.
Tunnin jälkeen Hupi oli hiestä aivan läpimärkä, ja lopun väsyminen varmasti selittyy osin tällä. Olin suunnitellut pitäväni turkiseläimen luomuna kahden aiemman vuoden tapaan, mutta näin valtava hikoaminenkaan ei ole kyllä enää järkevää. Tarkoitus on valmentautua viime talvea aktiivisemmin, ja käydä maneesilla vähintään kerran-kaksi viikossa, ja näillä kerroilla Hupi on kyllä poikkeuksetta näin hikinen. Toisaalta en halua talliin joutua loimittamaan, koska kahden klippaustalven kokemusten perusteella Hupin iho kuivuu ja kärsii selvästi jatkuvasta loimen alla hautumisesta, eikä kesäkarvakaan kasva tällöin hyväksi. Ratkaisuksi taitaa pakostakin tulla se kammottavan näköinen vauhtiraita tai loimiklippaus, kokonaan en missään nimessä klippaa mutta ei tämänhetkinen tilannekaan ole se oikea ratkaisu. Kaverilla sattuu olemaan klipperi lainassa vielä alkuviikkoon, ohjelmassa on tänään hikitreeni maneesilla, perään kunnon pesu ja kuivattelu yön yli, ja maanantaina karvat saa kyytiä. Voi tulla koomisen näköinen otus kun talvikarvalla on mittaa kuitenkin varmasti useampi sentti. Mutta tärkeintä kai on kuitenkin käytännöllisyys ja hevosen hyvinvointi.
Hannan tämänkertainen valmennus toi mukanaan oivalluksia ja ahaa-elämyksiä. Hupilla oli alla viime valmennuksen jälkeen viikon syysloma, joka sisälsi lähinnä vapaapäiviä ja kevyttä maastoilua tai ilman satulaa humputtelua. Loman jälkeen pari ensimmäistä työskentelykertaa oli tutusti vähän hankalampia (ehkä tosin enemmän kuskin jumeista johtuen), mutta nyt Hupi tuntui heti verkasta alkaen tosi lupaavalta. Se oli suora, joustava, ehkä vähän turhankin pyrkivä ja innokas, mutta sataprosenttisesti kuulolla.
Aloitettiin, kuten käytännössä aina, tarkistamalla perustyöskentelyn laatu ympyrällä. Pysähdyksiin ja alaspäin siirtymisiin oli tullut viime kerrasta paljon ryhtiä ja takaosa oli hyvin mukana, Hanna kiitteli että selvästi korjausten eteen on selvästi tehty töitä (mikä todellakin pitää paikkansa). Käynti-ravi-siirtymisissä piti heti siirtymisen jälkeen muutaman kerran koskettaa raipalla takaosaa, ja näin raviin tuli vähän enemmän energisyyttä ja ilmaa. Muistin kyllä ratsastaa ravia aktiivisemmaksi, mutta vasta muutaman askeleen matkustelun jälkeen.
Seuraavaksi tehtiin kulmiin voltit ja pitkät sivut ratsastettiin avotaivutuksessa. Jostain syystä nyt sekä aina vaikea vasen taivutus että yleensä helppo oikea taivutus olivat molemmat hukassa. Oikeassa kierroksessa vika löytyi siitä ettei oikea pohje ollut kunnolla läpi, vasemmalle taas luulen vihdoin löytäneeni sen fiiliksen mikä tuohon vaikeaan ja jäykempään suuntaan pitäisi olla. Vasemmalle avot on monesti tosi epätasaisia, ensin ei taivu kunnolla, sitten taipuu mutta samalla poikittaa ja työntää ulkolapaa liikaa eteen-alas. Olen koittanut viime aikoina kiinnittää erityishuomiota omiin käsiini (jotka tekevät aivan liikaa koko ajan), ja kun lukitsin ulkokyynärpään kylkeen ja pidin ulkokäden omalla paikallaan niin lapakin pysyi hallinnassa. Jännä ilmiö, että jos omaa ulkokättä työntää eteen ja pudottaa alas niin lapakin menee perässä sinne samaan suuntaan. Ylipäätään pitäisi paremmin muistaa aina, että hevonen heijastaa kyllä hyvin tunnollisesti sitä kuskin omaa ryhtiä ja asentoa, ja ongelmissa tarkistaa ensin oma kroppa.
Laukassa tehtiin loivia kiemurauria. Vastalaukka on nyt pykälää isompaa ja oli hieman holtitonta näin pitkillä pätkillä, osa ongelmista tosin selittyy sillä että Hupi oli jo vähän väsynyt eikä olisi jaksanut kantaa laukkaa itse vaan painoi koko ajan vähän ohjalle. Laukan rytmi pitäisi saada aavistuksen nopeammaksi, ettei Hupi joutuisi harppomaan vastalaukassa pidempiä askeleita mihin se oikeasti pystyy. Lyhyemmillä askeleilla ja nopeammalla rytmillä vastalaukassakin säilyy tahti ja tasapaino paremmin. Molemmissa suunnissa tehtiin laukassa myös diagonaalit ja raviin siirtymiset lopussa, laukka säilyi helposti ja pystyin molemmissa kierroksissa kokoamaan laukkaa riittävästi, tekemään siirtymisen haluamassani kohdassa ja ratsastamaan ravia tahtiin ja jopa eteenpäin heti.
Viimeisenä tehtävänä tehtiin vielä lävistäjille keskiraveja. Olin alkuviikosta maneesilla itsekseni ratsastamassa, ja tein loppuverkassa temponlisäyksiä lävistäjille, ja kaikkiin aiempiin yrityksiin nähden Hupi suorastaan lensi kaikki seitsemän yritystä. Se tarvitsee vielä voimakkaan tuen edestä, pienen asetuksen oikealle (ettei oikea lapa karkaa) ja se selvästi levittää takaa, eli edelleen voimaa puuttuu, mutta syksyn tehotreeni on kyllä tuottanut huimasti tulosta. Kerroin Hannalle, että hevonen on ehkä viimein saanut juonen päästä kiinni, ja että teen tämän vuoksi mieluiten keventäen, etten ainakaan häiritse. Ensimmäisen diagonaalin jälkeen kommentti oli "ohhoh, tuu vielä uudestaan", ja toisen jälkeen "hyvä, tosi hyvä, taputa ja anna pitkät ohjat, sille riittää", oikeaan suuntaan ollaan siis menossa. Lisää rutiinia ja vielä lisää voimaa, niin saa tehtyä siirtymisetkin paremmin, ja kuskille lisää vatsalihaksia niin ehkä joskus pystyy istumaan alaskin.
Loppuverkassa Hupi oli edelleen vähän turhan innokas ja kierroksilla, eikä meinannut millään malttaa venyttää kunnolla. Lopulta löytyi vähän rauhallisempi tahti ja matalampi muoto, kun sitkeästi tein suunnanvaihdoksia ja kaaria koko ajan.
Tunnin jälkeen Hupi oli hiestä aivan läpimärkä, ja lopun väsyminen varmasti selittyy osin tällä. Olin suunnitellut pitäväni turkiseläimen luomuna kahden aiemman vuoden tapaan, mutta näin valtava hikoaminenkaan ei ole kyllä enää järkevää. Tarkoitus on valmentautua viime talvea aktiivisemmin, ja käydä maneesilla vähintään kerran-kaksi viikossa, ja näillä kerroilla Hupi on kyllä poikkeuksetta näin hikinen. Toisaalta en halua talliin joutua loimittamaan, koska kahden klippaustalven kokemusten perusteella Hupin iho kuivuu ja kärsii selvästi jatkuvasta loimen alla hautumisesta, eikä kesäkarvakaan kasva tällöin hyväksi. Ratkaisuksi taitaa pakostakin tulla se kammottavan näköinen vauhtiraita tai loimiklippaus, kokonaan en missään nimessä klippaa mutta ei tämänhetkinen tilannekaan ole se oikea ratkaisu. Kaverilla sattuu olemaan klipperi lainassa vielä alkuviikkoon, ohjelmassa on tänään hikitreeni maneesilla, perään kunnon pesu ja kuivattelu yön yli, ja maanantaina karvat saa kyytiä. Voi tulla koomisen näköinen otus kun talvikarvalla on mittaa kuitenkin varmasti useampi sentti. Mutta tärkeintä kai on kuitenkin käytännöllisyys ja hevosen hyvinvointi.
Tunnisteet:
ahaa-elämyksiä,
harjoituksia,
karva,
onnistumisia,
valmennukset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)