Kesämies

Ekohepo-reissun jälkeen Kesämies-Hupi on viettänyt viikon verran erittäin hyvin ansaittua lomaa. Kesäkuussa tehtiin sen verran intensiivisesti hommia, että työmotivaation (ja terveyden) säilyttämiseksi viikon humputtelujakso oli varmasti paikallaan. Viikon aikana Hupi vietti neljä päivää täysin vapaata, ja kävi kolmena päivänä harjulla maastoilemassa kevyesti. Mikä ihana tapa viettää hellepäiviä. Omat iltapäiväni kuluivat kaikennäköisessä talkoohenkisessä puuhastelussa. Alkuviikko meni seuran estetalkoissa (maalitahroja löytyy käsivarsista varmaan vieläkin) ja viikonloppuna pinottiin porukalla reilu 700 paalia latoon (mihin normaalisti tilataan 300 paalia kerralla, vähän teki tilan kanssa jo tiukkaa kun meinasi katto tulla vastaan).

Pieni ja vaatimaton heinäkuorma

Ufo-poni. © Anna Moilanen

Helteiden mukana valitettavasti tulivat sitten ötökätkin. Paksunahkaisena suomenhevosena Hupi sietää ötököitä melko hyvin, mutta viikonloppuna molemmat silmät rähmivät ja valuivat vähäsen, ja toinen oli vähän turvoksissakin. Huolellista huuhtelua ja ufo-huppu päähän. Ensimmäinen (kuvassa näkyvä) huppu tosin hiersi herkkistä korvan takaa, joten täytynee kääriä poni pumpuliin - karvapehmustettu huppu on jo ostettu. Olipa muuten hyötyä siitäkin, että muutama vuosi takaperin opetin Hupin sietämään pään suihkuttamisen vesiletkulla, saan huuhdella silmät juoksevalla vedellä ilman pienintäkään vastalausetta, itse asiassa hevonen tuntuu jopa tyytyväiseltä, viileä vesi varmaan helpottaa oloa.

Alkuviikosta - itse asiassa juuri loman alkajaisiksi - Hupilla oli taas kerran treffit eläinlääkärin kanssa. Nämä treffit tosin oli suunniteltu ja tilattu ihan etukäteen. Alkoi olla vuotuisen hammaslääkärikeikan aika ja ruokatorven tukos -episodi vähän vielä osaltaan vauhditti aikataulua, vaikka tuskinpa tuossa lopulta hampailla oli mitään osuutta asiaan. Täällä Kangasalla kunnaneläinlääkärillä on sähköraspi, ja kun muutaman kerran on sen nähnyt käytössä, niin paluuta käsiraspi-aikakaudelle ei kyllä enää ole, varsinkin kun hinnassakaan ei juuri eroa ole (työn jäljessä senkin edestä). Käsiraspilla taaimmaiset hampaat on melkein mahdotonta saada kunnolla hoidettua, kun suun takaosa ja ikenet yksinkertaisesti tulevat tielle. Ensimmäisellä sähköraspauskerrallahan Hupilta löytyi pienet koukut takahampaista ja posken limakalvolta haavaumat, vaikka purukalusto oli säännöllisesti raspattu ja muuten erinomaisessa kunnossa. Tällä(kin) kertaa vuoden raspausväli todettiin oikein sopivaksi, ja suusta löytyi vain aavistuksen verran pientä terävyyttä. Kymppiplussa Hupille sekä hampaista että käytöksestä. Mainittakoon toki että käytöstä helpotti seitinohuet päiväkännit, mutta kun katseli millainen show oli parin eläinlääkäri-/pistämiskammoisen tallikaverin kohdalla jo pelkkä rauhottaminen, niin ylpeä saa olla. Hieno fiilis päästä sanomaan eläinlääkärille, että "tämä on helppo tapaus, helppo pistää ja muutenkin kaikki käy".

Hupi alkaa muuten olla taas sitä mieltä että tämä laiduntaminen alkaisi riittää vähitellen. Ei siis siinä mielessä etteikö vapaus maistuisi, lauma on äärimmäisen toimiva ja tuntuu viihtyvän yhdessä. Lepo- ja vahtivuorot jaetaan tasapuolisesti, ja jokainen saa (ja uskaltaa!) ottaa päiväunet pitkin pituuttaan. Mutta uskokaa tai älkää, nyt on taas se aika vuodesta kun Hupi valitsee laidunruohon sijaan jo mieluummin kuivan heinän. Heiteltiin heinätalkoiden yhteydessä tarhoihin ja laitumille pienet heinäsilput, ja tammojen laiduntaessa perällä Hupi seisoi yksin hiekkatarhassa (josta on siis takaportti auki laitumelle) ja söi heinää. Sama ilmiö toistuu joka kesä näihin aikoihin vuodesta, ilmeisesti alkaa sitten laidunruoho olla jo vähän ravintoköyhää. Vielä saatiin siirrettyä lauma uudelle lohkolle, mutta ilmeisesti vähitellen alkaa olla aika lisäheinälle.

Mutta katsokaas kuvaa, ei ole roikkuvaa laidunmahaa vieläkään! Sivuilla on Kesä-Hupille tyypilliset "siivekkeet" ylimääräistä mutta vatsan linja on edelleen suhteellisen asiallisen näköinen. Selkä ja ylälinjakin alkaa palautua takaisin vähän kerrallaan. Harmi ettei ole kunnollisia ennen-jälkeen-kuvia.

Helppo elämä, iso laidun ja heinää.

Tapahtunutta, osa 3: Hupin kylpyläreissu

Maanantaina piti alunalkaen olla vuokraajan päivä, mutta suunnitelmat meni uusiksi jo viikonloppuna. Asioiden varmistelu jäi lopulta vähän viime tippaan kun ensin en saanut tarvittavia ihmisiä puhelimen päähän, ja sitten nukuin vielä ma-aamuna rankasti pommiin. Lopulta kuitenkin kaikki natsasi juuri ajoissa, ja vähän kymmenen jälkeen Hupi oli jo kaverin hevosen kanssa kopissa matkalla kohti Teivoa ja Ekohepoa.

Perillä otettiin kaverin tamma ensin kopista ulos ja jätettiin Hupi syömään. Hetken päästä sisältäkin löytyi tilaa, joten haettiin Hupikin sisälle odottelemaan. Ekohepon laitteiden äänet ovat melko kovia ja Hupi on äänille melko herkkä, joten puin neopreenikorvahuput jo kopissa. Sen jälkeen koin valtavan suurta ylpeyttä hevosesta, kun pystyin vastaamaan tarviitko apua -kysymykseen "En, mä saan purettua tän kyllä yksinkin". Ja sitten keskellä Teivonmäen vilinää ja vilskettä purin Hupin kopista ilman apukäsiä. Lastaamaan en (vielä) pysty yksin mutta eiköhän siihenkin treeni auta aikanaan ihan kuten tähänkin. Entinen lastaus-purku-ongelmainen hevonen on nykyisin yksi tallin helpoimmista. Lastatessa tarvitsen vain jonkun laittamaan takapuomin kiinni, lastata voi ekana tai vikana, ja samoin purkaessa ei tule enää ollenkaan hätä hevoselle vaikka kaveri otettaisiinkin ensin ulos. Hyvät kokemukset ja onnistuneet toistot ovat tehneet tehtävänsä.

Olin vähän mietteliäs etukäteen että miten paljon Hupi jännittää Ekohepon laitteiden ääniä - mutta ihan turhaan. Kapealla ovella kurkistettiin ensin ja sitten tultiin ihan rohkeasti sisälle, ja ilmeisesti korvahuppu hoiti asiansa hyvin, koska yhtään kolahdusta Hupi ei säpsynyt, vaan jäi rentona jalkaansa lepuuttaen odottelemaan vuoroaan.

Päivän ohjelmassa niin tallikaverin kuin Hupinkin osalta oli siis vesikävely. Olin nähnyt jokunen viikko aiemmin miten hurjan hyvin kaverin vino hevonen suoristui jo alle puolessa tunnissa, ja Hupihan on sairaslomien jäljiltä melko toispuoleinen. Kun sitten selvisi viikonloppuna, että kaveri on tulossa tänne ja että kopissa on toinen puoli tilaa, niin maanantaiaamuna sitten soitin Ekohepon Jyrkille, että olisiko mahdollisesti vesimatolla vapaata aikaa kaverin perään - ja olihan siinä.

Vesikävelymatto on siis ikään kuin hevosten juoksumatto, jossa saadaan vaan sitten maton päälle nostettua vettä lisävastusta antamaan. Hupia vähän arvelutti astua kynnyksen yli matolle, mutta selkeästi lastaustreeneistä oli apua tässäkin, ja itse asiassa Hupi meni matolle lopulta uskomattoman sujuvasti ja rohkeasti. Takapuomi kiinni, hevonen edestä kiinni, itse pääpuoleen kiinni ja matto liikkeelle. Matto lähtee käyntiin mukavan pehmeästi, ja pienen kummastelun jälkeen Hupi hoksasi homman. Aluksi se yritti pysähtyä mutta takapuomi (ja allekirjoittanut) pistivät nopeasti jalat uudelleen liikkeelle. Samoin aluksi se seilasi melko paljon laitoja pitkin eikä ymmärtänyt pysyä keskellä.

Hetken päästä alettiin laskea matolle vettä (vesi tulee tosi nätisti ja huomaamattomasti) ja Hupi pääsi kunnolla töihin. Alkuun vettä laskettiin ensikertalaiselle suunnilleen sääreen asti, niin että ehtii tottua taas lisääntyneeseen vastukseen. Vähän Hupi yritti uudelleen kiemurtaa ja jarrutella, mutta jo muutamassa minuutissa se rentoutui, laski pään alas ja alkoi kävellä hienosti läpi kropan. Alussa takaosa oli tosi paljon oikealla ja hevonen hetkittäin melkein pyrki nojaamaan vasempaan laitaan. Kymmenessä minuutissa ero oli kuitenkin jo ihan huomattava ja kroppa alkoi olla hyvinkin suora. Maton vieressä olevalta rampilta pääsee katsomaan selkälihasten työskentelyä yläviistosta, ja saa ihan uuden näkökulman selän toimintaan. Tiistain valmennuksen havainnoille tuli tästä kuvakulmasta melko selvä varmistus: vaikka selkä selvästi vertyi ja tuli kauttaaltaan huomattavasti liikkuvammaksi kävelytyksen aikana, niin vasen puoli jäi vähän kireämmäksi erityisesti lanteen kohdalta. Samaten taidan havaintojen perusteella tarkistaa satulan alla olevan Mattesin padin fyllejä vähän uudelleen.



Viimeiselle kymmenelle (?) minuutille nostettiin tehoja vielä vähän lisää ja laskettiin matolle lisää vettä niin, että sitä oli noin etupolveen asti. Ensikertalaisen suositeltu aika laitteessa on 20 minuuttia, ja vaikkei mitään suuria väsymyksen merkkejä Hupissa näkynytkään, niin aika oli varmasti juuri sopiva, niin paljon uusia lihaksia tuossa tulee käyttöön. Seuraavana päivänä takareidet olivat vähän kireän tuntuiset, mutta ranka näytti edelleen aiempaa suoremmalta, ja selkälihakset olivat paremman tuntuiset kuin miesmuistiin.

Pakattiin hevoset takaisin traileriin ja käytiin vielä varaamassa uusi aika. Suositus olisi muutama käyntikerta alkuun vähän tiheämpään (esim. 3x/kk) ja sitten sopivalla "ylläpitotahdilla" jatko. Meillä seuraava kerta on nyt vasta elokuun alussa, mutta varmasti tästäkin tahdista on hyötyä. Ja erittäin lämpimästi suosittelen vaikka ihan kertavisiittiäkin Ekohepoon, jos vaikka oman tai kaverin klinikkareissun yhteydessä pääsee (Ekohepo löytyy siis Teivosta ihan hevosklinikan vierestä). Vastaavia laitteita taitaa olla Suomessa muuallakin muutamia. Yhdelläkin kerralla näytti olevan sen verran paljon positiivisia vaikutuksia hevosen suoruuteen, ja toisaalta tuossa pääsee opiskelemaan hevosen liikemekaniikkaa melkoisen hienolla tavalla. Ja ei, tämä ei ollut maksettu mainos, olin oikeasti melko vaikuttunut.

Harmittavan vähän ehdin videota lopulta kuvaamaan, kun Hupi tarvitsi koko ajan pääpuoleen jonkun tueksi, ja Jyrkillä oli niin paljon muita asiakkaita ettei ehtinyt kuin pieniksi hetkiksi auttamaan. Tässä kuitenkin pieni videokooste Hupin kylpyläreissusta:

Tapahtunutta, osa 2: Kisakausi korkattu!

Hanna kyseli tiistaisen valmennuksen jälkeen että mitkäs on jatkosuunnitelmat, ja vihjasi että sitä kisakalenteriakin voisi vähitellen ruveta vilkuilemaan. No minähän olin näppärästi jo bongannut lähitallin harjoituskoulukisat, ja varmuuden vuoksi jo ilmoittautunutkin. Ajatus oli tsekata valmennuksessa miltä Hupi tuntuu, ja sitten tehdä päätös siitä että startataanko - ja kun vihreää valoa kerran tuli niin ei muuta kuin menoksi. Perjantaina tein vielä "koeratsastuksen" kankisuitsilla, mutta vain todetakseni ettei ole vielä mitään järkeä lähteä millään muulla kuin nivelellä liikenteeseen. En saa mitään hyötyä kangista kun voima ei vielä riitä kokoamaan, sen sijaan saan jännittyneen käynnin ja pikaperuutukset mallia "pyydä yksi askel, saat neljä kaupan päälle". Launtain rento ja helpon tuntuinen ratsastus ilman satulaa nivelillä vahvisti vielä päätöksen.

Sunnuntaina suunnaksi otettiin siis Kangasalla sijaitseva talli ja harjoituskoulukisat. Kaveri kävi nuorella ponillaan aamulla (voittamassa) ensimmäisen luokan ja Hupin luokka oli vasta päivän viimeisenä, joten tehtiin kaksi reissua etteivät hevoset joudu odottamaan kohtuuttoman kauaa helteisessä säässä. Kisaratana oli A-merkin kouluohjelma, periaatteessa meille ihan kiva (nopeatempoinen, paljon siirtymisiä) mutta toisaalta keskenkuntoiselle hevoselle vähän epäreilu (ei kunnollista "välikäyntiosuutta" vaan ravi- ja laukkaohjelmat periaatteessa peräjälkeen).

Koska tiistainen verryttelytaktiikka oli niin onnistunut, niin juoksutin nytkin kotona ensin lyhyesti, ja laskin kisaverkan normaalia lyhyemmäksi. Kisapaikalla jätettiin Hupi koppiin odottelemaan ja käytiin vähän katselemassa ratoja ja moikkaamassa tuttuja. Vielä pari vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään että voisin jättää Hupin yksin koppiin, ja vastaavasti nyt taas ei tullut mieleenkään että asiassa voisi olla joku ongelma. Kopin ovessa toki oli lapulla puhelinnumero "soita jos ryskää", mutta Herra Hevosella ei ollut mitään hätää kun oli heinääkin nenän edessä.

Vähän ennen oman luokan alkua lähdettiin laittamaan hevosta valmiiksi, ja taisin olla menossa verryttelyyn sisään kun toinen ratsukko oli radalla (oma lähtönumero 8). Hyvin äkkiä kävi selväksi että ahtaaseen kisaverkkaan käyntipainotteinen suunnitelma on "hieman haasteellinen" - olet koko ajan jonkun tiellä. Selkeitä linjoja ratsastaen koitin olla mahdollisimman helposti muiden väistettävissä, ja kun muisti vaan pitää katseen ylhäällä sieltä hevosen niskasta, niin kyllä sinne lopulta ihan hyvin mahtui. Sitä Pohtiksen viime valmennuksen vau-fiilistä ei vaan tällä kertaa raviin siirtyessä tullut, vaan sen sijaan tuli epätoivo. Ensimmäiset minuutit ravi- ja laukka työskentelystä hevonen lähinnä katseli joko yläkautta silmiin tai sitten pikku-ukkoja kentän laidalta, oli täysin selätön, rikkoi laukat raville (!), ja kuskille iski epätoivo - "miks ihmeessä mä tuon näin keskeneräisen hevosen Helppoon Aahan edes harkkakisoihin".

Ja sitten hetken päästä se mystinen *naps* taas tapahtui, ja viisi minuuttia tuon epätoivon syvimmästä hetkestä olisin ollut valmis radalle. Voi kun osaisin sanoa että mitä tuossa välissä tapahtuu, niin tekisin useammin. Jännityksestä tuli jäntevyyttä, velttoudesta rentoutta ja ylireagoinnista tarkasti avuilla olemista. Ei voi ymmärtää, mutta tyytyväinen pitää olla.

Koska Hupi yhtäkkiä kolme ratsukkoa ennen omaa vuoroa tuntuikin sitten ihan valmiilta radalle, niin ei auttanut kuin antaa pitkät ohjat ja kävellä rauhassa hetki. Se vaihtoehtohan nimittäin olisi ollut yrittää pitää hevonen skarppina, väsyttää se ja mennä rättiväsyneellä hevosella radalle. Valmistautumisalueelle pääsi kaksi ratsukkoa ennen omaa vuoroa, mikä oli hyvä. Ensimmäisen ajan tuijoteltiin uudet paikat ja möröt (lue: katsomon ihmiset, tuolit, pöydät jne) ja toisen aikana herättelin hevosen uudelleen avuille. Alue oli vain noin 10x15m kokoinen, joten paljon ei voinut tehdä. Tein pari peruutusta ja puolikasta takaria, nopeita käynti-ravi-siirtymisiä ja pikkupätkiä laukkaa, ja ehkä vähän yllättäen löysin osan sitä samaa verkan hyvää fiilistä uudelleen. Vähän väsyneempihän Hupi toki jo oli, ja verkkakenttään nähden kisakentän raskaampi pohja ei ainakaan auttanut asiaa, mutta kun asenne on kymppiplus, niin sillä pääsee jo pitkälle.

Rataa kiertäessä näytin katsomon päädyn kertaalleen molemmissa kierroksissa, ja ilahduttavasti 10kk kisatauosta huolimatta tämä riitti lopettamaan kyttäämisen oikeastaan kokonaan. Rata sujui oikeastaan aika pitkälti askelmerkkien mukaisesti. Tarkoitus oli ratsastaa tarkka tasainen ohjelma, siistit tiet ja siirtymiset ja jättää suurempi kokoaminen ja isomman liikkeen "prässääminen" myöhempään. Muutama tyhmä virhe mahtui mukaan ("pari" siirtymistä unohtui valmistella ajoissa, ja ensi kerralla voisi tarkistaa ennen rataa peruutusaskelten määrän) mutta pääasiassa tasaista työtä.

Laukkaohjelmassa alkoi bensa loppua kesken, ja esimerkiksi keskilaukkaan hevonen ei vaan lähtenyt sitten yhtään, vaikka kuinka yritin kenkiä (tuomarista poispäin olevalla pohkeella) lisää poweria. Loppua kohti fiilis oli koko ajan enemmän ja enemmän mallia "kanna hevonen maaliin", vaikka ihan varmasti Hupi teki kaiken minkä ikinä vaan jaksoi. Radan jälkeen oli ihan hyvä fiilis, suunnitelma piti ja hevonen teki parhaansa.



Videolta katsoen raviohjelma oli yllättävänkin jees, matalassa muodossa mutta tasainen. Laukkaohjelmassa näkee että hevosen voimat alkavat olla vähissä, ja varsinkaan oikeaa laukkaa ei pääse säätämään yhtään. Lisäksi videolta näkee sen, että jos kuski olisi tehnyt edes sen kaksi puolipidätettä radan aikana niin meno ei olisi ihan niin rauhattoman näköistä. Joka kulma ja voltti valmistelematta ja etupainoisena ja niin edelleen... Ehkä nämä "pikkuasiat" vähitellen palaavat mieleen?

Lähdin luokassa kolmanneksi viimeisenä ja olin ehtinyt juuri loppuverkata pienen hetken, kiivetä selästä alas ja löysätä vyön, kun käsky kävikin jo takaisin kyytiin ja palkintojenjakoon valmistautumaan -  Hupi palasi 10kk kisatauolta suoraan hakemaan ensimmäisen HeA-rusettinsa. Tulos oli lopulta 61,48% (kiltillä harkkakisaskaalalla toki) ja toinen sija kymmenen ratsukon joukossa. Mukana oli useampia aluetason HeA-kisaajia, joten ihan kelpo seurassa oltiin.

Hupi saa jäädä nyt pienelle ja hyvin ansaitulle paussille. Teivon klinikkareissulla toukokuun lopussa päätettiin, että muutama viikko tehdään intensiivisesti töitä, ja katsotaan tilannetta uudelleen. Edistysaskeleet ovat olleet tosin paljon suurempia harppauksia kuin uskalsin kuvitellakaan, joten huiliviikko tulee varmasti tarpeeseen. Kokonaan lepoon en aio Hupia jättää, mutta jätetään koulutreenit hetkeksi ja keskitytään leppoisaan maastoiluun, pitkiin talutuslenkkeihin ja jospa vuokraajan kanssa Hupi pääsisi taas järveenkin.

Tapahtunutta, osa 1: Valmennus

Viimeisen viikon aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua niin paljon kaikenlaista (kivaa!) että täytyy jakaa päivityksiä useampaan palaseen.

Viime viikon tiistaina oltiin taas Pohtiolammella Hannan valmennuksessa. Edellisissä valmennuksissa Hupi väsähti lopussa niin että jouduin viheltämään pelin poikki ennen aikojaan. Ongelmahan on siis se, että tarvitsisin pitkän verryttelyn, että saan hevosen auki ja avuille niin että pystytään ylipäänsä tekemään asioita valmennuksessa - mutta kun Hupin kunto ei vielä riitä pitkään verryttelyyn ja tunnin valmennukseen vaikka lepotaukoja pitäisi miten paljon. Vaikka kunto onkin selvästi tuosta jo kasvanut, niin kokeilin vähän uudenlaista taktiikkaa. Vähän ennen kotitallilta lähtöä juoksutin Hupin lyhyesti, ravia ja laukkaa (ja ennen kaikkea siirtymisiä näiden välillä) sen verran että liike lähtee rullaamaan ja aukeamaan. Pieni huili, hevonen koppiin, lyhyt kuljetus Pohtikselle, missä kaikessa rauhassa (kaverin jo verkatessa) varusteet päälle ja erittäin lyhyt verkka lähes pelkästään käynnissä jumpaten, ravia ja laukkaa vain sen verran että "tsekkaa vaihteet läpi".

Toimii! Vuokraaja tuli paikalle kun olin lopettelemassa verkkaa, ja kuulemma ennen kuin tajusi ja tunnisti, niin sekunnin murto-osan ajan oli katsonut että mikäs komistus tuolla on. Myös selkään fiilis oli "vau-onks-tää-sama-hevonen" -osastoa. Paikat oli jo auottu kotona, avut ratsastettu läpi käynnissä, ja ensimmäisestä raviaskeleesta alkaen paketti oli kasassa.

Aloitettiin tunti väistöillä.
- Ulkopohje lähellä, ratsasta myös ulkoetujalkaa että saat liikkeeseen laajuutta.
- Ei liian jyrkkää väistöä, muista ratsastaa liikettä myös eteen
- Oikealle asettaminen vaikeaa (tilttaa mielellään pään "korvat vasuriin, turpa oikealle), tee pieni pätkä oikeaa sulkua, siitä väistöön vasemmalle, taas ajatus sulkuun, väistö vasemmalle jne
- Myös helpompaan suuntaan saa (ja pitää) leikitellä asetuksen kanssa, ulkolavan saa paremmin haltuun kun edes ajattelee hetkittäin asetusta väistön suuntaan
- Tahti, tahti ja tahti. Ensin tahti, sitten isompi ravi.

Välikäyntien jälkeen tehtiin ravista pysähdyksiä (linjoille ilman laidan tukea)
- Suoruus jees
- Jalka lähellä, tai oikeastaan jalka aktiivinen, valuu pitkäksi jo paljon ennen pysähdystä
- Jos valahtaa tai ennakoi, niin älä tee pysähdystä vaan ratsasta isosti eteen jalalla
- Kokoa riittävästi ennen pysähdystä (se jalka lähellä!) ettet erehdy vetämään naruista pysähdykseen
- Liikkeellelähdöt jees (vähän etupainoinen, olisko siitä jalasta apua?)

Laukkatyöskentelyn osalta tehtiin nostoja ravista
- Aktiivinen iso ravi ja nosto aktiiviseen isoon laukkaan, älä hyssyttele
- Puolipidäte ennen nostoa ei saa tarkoittaa ravin hiipumista, täytyy pysyä pohkeen edessä
- Sitten kun laukka tuntuu liian isolta, niin takana alkaa ehkä olla riittävästi poljentaa
- Myös alaspäin siirtymiset ajatuksella "eteenpäin" (jalka-pp-jalka-pp-jalka)

Loppuun otettiin vielä muutamia keskiraveja lyhyille diagonaaleille
- Ajatus oikea!
- Voimaa puuttuu paljon mutta nyt työntö lähtee takaa eteen, vielä liian paljon alas eikä ylös, mutta aihio on olemassa
- Meinaa rikkoa vasemmalle laukalle, vasen takanen jäykkä/hidas eikä meinaa ehtiä alle ja mukaan. Sama ongelma on huomattu aiemminkin, jolloin syytä tosin etsittiin muualta, mutta tämänpäiväiset videot viittaisivat vtj:n (puoleisen lanneselän?) suuntaan.
- Kolmen toiston jälkeen kiitos ja lopetus, tällä kertaa melko lailla samaan aikaan muiden kanssa.

Väsymys näkyi ja tuntui kyllä jo selvästi lopussa eikä ravi kantanut enää oikein kunnolla, mutta parin ylimääräisen lepokäyntipätkän avulla tehtiin kuitenkin viimeisetkin tehtävät. Ja täytyy antaa ihan täysi kymppi ja vielä plussa päälle hevosen asenteelle ja työmoraalille!

Vuokraaja oli siis taas videokameran kanssa mukana (kiitos!) ja materiaalia löytyy pitkät pätkät. Kunhan taion jostain ylimääräistä aikaa (haha..) niin editoin niistä jonkun järjellisen mittaisen pätkän tännekin lisättäväksi.