Tapahtunutta, osa 2: Kisakausi korkattu!

Hanna kyseli tiistaisen valmennuksen jälkeen että mitkäs on jatkosuunnitelmat, ja vihjasi että sitä kisakalenteriakin voisi vähitellen ruveta vilkuilemaan. No minähän olin näppärästi jo bongannut lähitallin harjoituskoulukisat, ja varmuuden vuoksi jo ilmoittautunutkin. Ajatus oli tsekata valmennuksessa miltä Hupi tuntuu, ja sitten tehdä päätös siitä että startataanko - ja kun vihreää valoa kerran tuli niin ei muuta kuin menoksi. Perjantaina tein vielä "koeratsastuksen" kankisuitsilla, mutta vain todetakseni ettei ole vielä mitään järkeä lähteä millään muulla kuin nivelellä liikenteeseen. En saa mitään hyötyä kangista kun voima ei vielä riitä kokoamaan, sen sijaan saan jännittyneen käynnin ja pikaperuutukset mallia "pyydä yksi askel, saat neljä kaupan päälle". Launtain rento ja helpon tuntuinen ratsastus ilman satulaa nivelillä vahvisti vielä päätöksen.

Sunnuntaina suunnaksi otettiin siis Kangasalla sijaitseva talli ja harjoituskoulukisat. Kaveri kävi nuorella ponillaan aamulla (voittamassa) ensimmäisen luokan ja Hupin luokka oli vasta päivän viimeisenä, joten tehtiin kaksi reissua etteivät hevoset joudu odottamaan kohtuuttoman kauaa helteisessä säässä. Kisaratana oli A-merkin kouluohjelma, periaatteessa meille ihan kiva (nopeatempoinen, paljon siirtymisiä) mutta toisaalta keskenkuntoiselle hevoselle vähän epäreilu (ei kunnollista "välikäyntiosuutta" vaan ravi- ja laukkaohjelmat periaatteessa peräjälkeen).

Koska tiistainen verryttelytaktiikka oli niin onnistunut, niin juoksutin nytkin kotona ensin lyhyesti, ja laskin kisaverkan normaalia lyhyemmäksi. Kisapaikalla jätettiin Hupi koppiin odottelemaan ja käytiin vähän katselemassa ratoja ja moikkaamassa tuttuja. Vielä pari vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään että voisin jättää Hupin yksin koppiin, ja vastaavasti nyt taas ei tullut mieleenkään että asiassa voisi olla joku ongelma. Kopin ovessa toki oli lapulla puhelinnumero "soita jos ryskää", mutta Herra Hevosella ei ollut mitään hätää kun oli heinääkin nenän edessä.

Vähän ennen oman luokan alkua lähdettiin laittamaan hevosta valmiiksi, ja taisin olla menossa verryttelyyn sisään kun toinen ratsukko oli radalla (oma lähtönumero 8). Hyvin äkkiä kävi selväksi että ahtaaseen kisaverkkaan käyntipainotteinen suunnitelma on "hieman haasteellinen" - olet koko ajan jonkun tiellä. Selkeitä linjoja ratsastaen koitin olla mahdollisimman helposti muiden väistettävissä, ja kun muisti vaan pitää katseen ylhäällä sieltä hevosen niskasta, niin kyllä sinne lopulta ihan hyvin mahtui. Sitä Pohtiksen viime valmennuksen vau-fiilistä ei vaan tällä kertaa raviin siirtyessä tullut, vaan sen sijaan tuli epätoivo. Ensimmäiset minuutit ravi- ja laukka työskentelystä hevonen lähinnä katseli joko yläkautta silmiin tai sitten pikku-ukkoja kentän laidalta, oli täysin selätön, rikkoi laukat raville (!), ja kuskille iski epätoivo - "miks ihmeessä mä tuon näin keskeneräisen hevosen Helppoon Aahan edes harkkakisoihin".

Ja sitten hetken päästä se mystinen *naps* taas tapahtui, ja viisi minuuttia tuon epätoivon syvimmästä hetkestä olisin ollut valmis radalle. Voi kun osaisin sanoa että mitä tuossa välissä tapahtuu, niin tekisin useammin. Jännityksestä tuli jäntevyyttä, velttoudesta rentoutta ja ylireagoinnista tarkasti avuilla olemista. Ei voi ymmärtää, mutta tyytyväinen pitää olla.

Koska Hupi yhtäkkiä kolme ratsukkoa ennen omaa vuoroa tuntuikin sitten ihan valmiilta radalle, niin ei auttanut kuin antaa pitkät ohjat ja kävellä rauhassa hetki. Se vaihtoehtohan nimittäin olisi ollut yrittää pitää hevonen skarppina, väsyttää se ja mennä rättiväsyneellä hevosella radalle. Valmistautumisalueelle pääsi kaksi ratsukkoa ennen omaa vuoroa, mikä oli hyvä. Ensimmäisen ajan tuijoteltiin uudet paikat ja möröt (lue: katsomon ihmiset, tuolit, pöydät jne) ja toisen aikana herättelin hevosen uudelleen avuille. Alue oli vain noin 10x15m kokoinen, joten paljon ei voinut tehdä. Tein pari peruutusta ja puolikasta takaria, nopeita käynti-ravi-siirtymisiä ja pikkupätkiä laukkaa, ja ehkä vähän yllättäen löysin osan sitä samaa verkan hyvää fiilistä uudelleen. Vähän väsyneempihän Hupi toki jo oli, ja verkkakenttään nähden kisakentän raskaampi pohja ei ainakaan auttanut asiaa, mutta kun asenne on kymppiplus, niin sillä pääsee jo pitkälle.

Rataa kiertäessä näytin katsomon päädyn kertaalleen molemmissa kierroksissa, ja ilahduttavasti 10kk kisatauosta huolimatta tämä riitti lopettamaan kyttäämisen oikeastaan kokonaan. Rata sujui oikeastaan aika pitkälti askelmerkkien mukaisesti. Tarkoitus oli ratsastaa tarkka tasainen ohjelma, siistit tiet ja siirtymiset ja jättää suurempi kokoaminen ja isomman liikkeen "prässääminen" myöhempään. Muutama tyhmä virhe mahtui mukaan ("pari" siirtymistä unohtui valmistella ajoissa, ja ensi kerralla voisi tarkistaa ennen rataa peruutusaskelten määrän) mutta pääasiassa tasaista työtä.

Laukkaohjelmassa alkoi bensa loppua kesken, ja esimerkiksi keskilaukkaan hevonen ei vaan lähtenyt sitten yhtään, vaikka kuinka yritin kenkiä (tuomarista poispäin olevalla pohkeella) lisää poweria. Loppua kohti fiilis oli koko ajan enemmän ja enemmän mallia "kanna hevonen maaliin", vaikka ihan varmasti Hupi teki kaiken minkä ikinä vaan jaksoi. Radan jälkeen oli ihan hyvä fiilis, suunnitelma piti ja hevonen teki parhaansa.



Videolta katsoen raviohjelma oli yllättävänkin jees, matalassa muodossa mutta tasainen. Laukkaohjelmassa näkee että hevosen voimat alkavat olla vähissä, ja varsinkaan oikeaa laukkaa ei pääse säätämään yhtään. Lisäksi videolta näkee sen, että jos kuski olisi tehnyt edes sen kaksi puolipidätettä radan aikana niin meno ei olisi ihan niin rauhattoman näköistä. Joka kulma ja voltti valmistelematta ja etupainoisena ja niin edelleen... Ehkä nämä "pikkuasiat" vähitellen palaavat mieleen?

Lähdin luokassa kolmanneksi viimeisenä ja olin ehtinyt juuri loppuverkata pienen hetken, kiivetä selästä alas ja löysätä vyön, kun käsky kävikin jo takaisin kyytiin ja palkintojenjakoon valmistautumaan -  Hupi palasi 10kk kisatauolta suoraan hakemaan ensimmäisen HeA-rusettinsa. Tulos oli lopulta 61,48% (kiltillä harkkakisaskaalalla toki) ja toinen sija kymmenen ratsukon joukossa. Mukana oli useampia aluetason HeA-kisaajia, joten ihan kelpo seurassa oltiin.

Hupi saa jäädä nyt pienelle ja hyvin ansaitulle paussille. Teivon klinikkareissulla toukokuun lopussa päätettiin, että muutama viikko tehdään intensiivisesti töitä, ja katsotaan tilannetta uudelleen. Edistysaskeleet ovat olleet tosin paljon suurempia harppauksia kuin uskalsin kuvitellakaan, joten huiliviikko tulee varmasti tarpeeseen. Kokonaan lepoon en aio Hupia jättää, mutta jätetään koulutreenit hetkeksi ja keskitytään leppoisaan maastoiluun, pitkiin talutuslenkkeihin ja jospa vuokraajan kanssa Hupi pääsisi taas järveenkin.