Kuulumisia I: Hupin leirikoulureissu ja satulansovitusta

Hupin huhtikuu alkoi tavanomaisesta melkoisesti poikkeavalla tavalla, kun hevosmessuviikonloppuna pakkasin hevosen kaverin koppiin, mutta jäin itse katselemaan kopin perään. Tarina alkoi itse asiassa jo talvella, kun kaveri tarvitsi kouluhevosta ratsastuksenohjaajan loppunäyttökokeisiin, ja totesin että ”kyllähän mulla tuossa tallissa yks seisoo”. Parin kokeilukerran jälkeen oli selvää että kemiat mätsäävät, joten Hupi lähti viikoksi kaverille lainaan. Reissu meni kaikin puolin hyvin, Hupi sopeutui uusiin kuvioihin yllättävänkin helposti, ja suoriutui näyttökokeista (kaksi HeA-koulurataa samana päivänä) vähintäänkin odotetulla tavalla. Pakko olla kyllä vähän (lue: paljon) ylpeä hevosesta. Ei se ihan huonosti ole perusratsastettu, kun näyttökokeet onnistuivat näin hienosti, vaikka varsinkin jälkimmäisessä mentiin sekä hevosen että lainakuskin osaamisen ylärajoilla. Seuraavan päivän radan eli kisanäytön pääsin itsekin paikalle katsomaan. Hupi oli tuolloin jo silmin nähden todella väsynyt, mutta kiltisti suoritti minkä jaksoi ja pystyi.

Jälkeenpäin katsottuna tämä retki, vaikka rankka olikin, teki silti tietyssä mielessä Hupille kyllä todella hyvää. Jos 14-vuotias hevonen voi vielä aikuistua, niin sitä se tämän viikon aikana todellakin teki. Suhtautuminen vieraisiin paikkoihin on muuttunut huomattavasti rennommaksi. Sitä paitsi kenen sydän ei sulaisi, kun hevonen joka normaalisti juttelee vain heinäkärryille, hörisee kun kävelen tarhaa kohti...

Olin itse ilmoittautunut kilpailuihin Vesilahdelle viikko Hupin kotiinpaluun jälkeen, mutta melko pian kävi selväksi, ettei hevonen ehdi palautua reissustaan ajoissa. Parin huilipäivän jälkeen olin valmennuksessa, mutta Hupi ei tuntunut hyvältä. Teki mitä pyydettiin, muttei antanut itsestään puoliakaan. Kun se sitten vielä meni ja kolhaisi toisen takajalkansa tarhassa pikkuisen turvoksiin, otin puhelimen kauniiseen käteen ja peruin startin. Eikä oikeastaan edes harmittanut. Jalan turvotus meni ohi parissa päivässä, mutta lepo tuli hevoselle enemmän kuin tarpeeseen. 

Hörökorva matkalla kohti harjumaastoja kevätauringossa

Siihen satulansovitukseen sitten. Uutta ei oltu lähtökohtaisesti ainakaan hankkimassa, mutta kun tallikaveri oli tilaamassa satulansovittajaa, käytin tilaisuuden hyväkseni. Koulusatula on itse sovittaen kaverilta ostettu, ja vaikka itse olenkin ollut ihan tyytyväinen niin halusin kuitenkin ammattilaisen mielipiteen. Satulahuovat tuntuvat hankaavan karvaa takakaaren takaa erityisesti lopputalvella ja keväällä, vaikka mitä tekisi, joten halusin varmistua ettei nyt ainakaan syy ole epäsopivassa satulassa. Koulupenkin alla olevasta Mattesin padista leikattiin lopulta yhtä täytepalaa kapeammaksi, mutta muuten satula ja padin fylläykset todettiin istuviksi. Hyvä mieli tuli, ehkä sitten kuitenkin ymmärrän ainakin jonkun verran satulan sovituksestakin, vaikka aikanaan vähän hirvitti itse sovittaen ostaa. Mutulla ja hevosta kuunnellen näyttäisi osuvan aika hyvin oikeaan. Yleissatula sen sijaan putosi ohuen padinkin kanssa vähän liian alas, mutta toisaalta pykälää kapeampi taas jää auttamatta ahtaaksi. Todettiin että lampaankarvapadin kanssa tämä kyllä menee, kun on kuitenkin huomattavasti vähemmällä käytöllä ja koulupenkki se pääasiallinen satula.

Lyhyt rokotusloma

Tammikuun ohjelmassa oli taas vuosittainen rokotus. Tänä vuonna oli rokotuspäivän kanssa pientä taiteilua, että saa sovitettua lyhyen paussin valmennusten ja muiden suunnitelmien väliin niin, että kuitenkin pysytään ohjelmassa. Kiitos Kangasalan kunnaneläinlääkärin loistopalvelun, onnistui rokotus päivälleen toiveiden mukaisesti maanantaille. Itse rokotus meillä on onneksi simppeli asia. Hupi on maailman helpoin pistettävä, ja tällä kertaa tuskin edes huomasi neulaa kun samaan aikaan nenän edessä oli tarjolla pala ruisleipää. Kuumetta se ei myöskään ole koskaan nostanut, ja nytkin lämpö oli seuraavana päivänä kellontarkasti normaalilukemissa. Yhden täysvapaan ja pari kevyempää päivää olen silti nähnyt parhaaksi pitää. Nyt ennen rokotusta oli alla erinäisistä syistä johtuen pari superkevyttä päivää, joten olin erittäin kiitollinen siitä että kuumemittari tiistaina näytti normaalilukemia.

 Limppariämpäri tiskataan aina huolellisesti.

Tiistaina kävin vain tarhassa mittaamassa lämmön ja juottamassa hevosen. Hupi tosin seurasi perässä portille ja jäi vähän hölmistyneenä aidan toiselle puolen, ikään kuin sanoen että "hei sä unohdit mut tänne". Tosin sen jälkeen kun tarjolla oli ämpärillinen melassivettä ja pieni heinäsiivu, niin töihin lähtö ei yhtäkkiä enää kiinnostanutkaan.

Keskiviikkona olin itse melkoisella minuuttiaikataululla liikenteessä, ja tallireissuun oli matkat mukaanlukien aikaa vain reilu puolitoista tuntia. Alan selvästi vähitellen oppia pikaratsastuksen salat, sillä tälläkin kertaa kiireessä tehtiin oikein onnistunut treeni. Tie onneen oli simppeli: Suunnitelma, suunnitelma ja suunnitelma. Yksinkertainen ja helppo tavoite, jonka ehtii varmasti saavuttaa. Itse halusin tsekata muutamilla taivutuksilla lanneselän tilanteen. Jos se on hyvä, niin askellajit läpi, jos huono niin käynnissä ja ravissa jumppaa viime viikon tapaan.

Kiireessä ratsastan yleensä ilman satulaa, säästö se on pienikin ajansäästö. Hevoselle suitset ja itselle kypärä, ja menoksi. Kentälle päästessä vähän mietitytti kyllä että mitähän tästä tulee, lomaillut hevonen, ei satulaa ja auraamaton kenttä = 15 sentin hanki. Mutta hyvä tuli. Lanne oli edelleen oikein hyvän tuntuinen, joten hölkkäiltiin kevyesti askellajit läpi, ja lopetettiin hyvillä mielin siinä kohtaa kun normaalisti olisin aloittanut kunnollisen työskentelyn. Hupi oli innokas mutta kuulolla, ja esitti hangessa aika kivaa liikkumista. Vähän oli kyllä tädillä tekemistä pysyä kyydissä, varsinkin laukasta raviin siirtyessä. Voi olla että jatketaan tänään samalla teemalla, jos vaan (aikoinaan kaverin suokkitammalta pudotessa murtunut) häntäluu kestää. 

Vuodenvaihteen maastoilut

Alunperin tein kaikenlaisia kunnianhimoisia treenisuunnitelmia joulun seudulle, kun olen ennätyspitkään lomalla. Lopulta homma on mennyt niin, että Hra Hevonen on käynyt maneesilla tasan kerran (vuokraajan kanssa) ja muuten on humputeltu pääasiassa maastossa. Jälkikäteen on helppo sanoa, että sekä oma että hevosen pääkoppa kaipasivat pientä nollausta, joten mitään omantunnontuskia en tästä todellakaan pode.

Toissapäivänä kokeilin vähän kentällä säätöjä, ja hyvin oli kohdillaan. Varsinkin takareissa on tullut taas se ahaa-elämys loman aikana: kokoaa, polkee, kohoaa etuosastaan ja on kevyt kädelle. Pientä hienosäätöä vaatii toki, mutta suurimmaksi osaksi ne asiat mitä ennen joulua treenattiin, on ihan hyvällä mallilla. Ja siis, eihän me nyt sentään ihan vaan lomailun kannalta olla otettu, vaan:

Hupi sai myöhäisenä joululahjana uuden paksumman talliloimen, ja on muuten istuvin takki ikinä. Ei valu, ei kinnaa, ei kiristä vaan istuu kuin valettuna. Nyt tarkenee paukkupakkasetkin. Jotain Amigoa olen aiemmin sovittanut, eikä mielestäni istunut ollenkaan, mutta en tiedä oliko sitten vika loimessa vai sovittajassa, koska ei tämä Amigo Mio niin erimallinen mielestäni ole. Päällikangas on aika ohut, mutta Hupi kun ei karsinassa piehtaroi niin luulisi kestävän. Jos kestää niin pistetään tilaukseen saman loimen kevyempikin malli.

Kuvassa näkyvästä kellonajasta (iltaysi) ja koko päivän pk-seudun reissun jälkeisestä väsymyksestä huolimatta lähdin vielä juoksuttamaan Hupin, ja hyvä niin. Kuvassa näkyy nimittäin myös Hupin se aavistuksen liian terävä ilme, mikä yleensä tietää jotain jännittävää. Yhden (1) vapaapäivän jälkeen pakkaspirteä poni oli kerännyt virtaa siinä määrin, että liinan päässä esitettiin ihan kaikki mahdolliset liikkeet. Kiitin itseäni periaatteesta, että ilman hanskoja ei juoksuteta ikinä-koskaan-milloinkaan (ei sillä että talvipakkasella tulisi noin muutenkaan mieleen), molemmat hanskat oli session jälkeen kämmenestä puhki, kun hevonen oli ottanut ympyrältä muutamat lähdöt tangentin suuntaan pierupukeilla höystettynä. Mutta ai että se oli tyytyväinen itseensä tämän energianpurkusession jälkeen.

Jos on sovittu maasta käsin tehtävä harjulenkki porukalla, niin sinnehän lähdetään vaikka tulisi kissoja ja koiria taivaalta. Lumimyräkästä huolimatta kolme hevosta ja kolme akkaa lähti harjunmäkiä kohti, ylämäet ja lumihanki yhdistettynä on vaan kiva mauste ja tehoste treenille. Eipähän tarvitse lähteä enää itse lenkille, ja samalla tulee hevonenkin liikutettua. Ei tosin ehkä ole kovin mieltä ylentävää että hevosten kevyt kävelypäivä on akkojen hikilenkki. Harjun päällä kuudesta kiipeilijästä kolme puuskutti ja kolme ei...

Jouluaattoaamun maasto tehtiin porukalla kävellen naapuruston ympäri, ja vietiin samalla pienet paketit lähimmille naapureille. Hupilla meinasi pari kertaa leikata kiinni kun kaverit ei etene, ja parissa kohdassa esitettiin pieniä tanssiaskeleita. Joskus olin joulumaastossa ilman satulaa, onneksi en tällä kertaa. Rauhallisia pitkiä käyntimaastoja on harrastettu joulun tienoilla muutenkin useaan otteeseen, välillä kovien pakkasten ja välillä kovien pohjien vuoksi. Ja pari tuntia reipasta rentoa käyntiä tekee takuuvarmasti hyvää.

Välillä ehti tulla lunta sen verran reilusti täällä Pirkanmaallakin, että päästiin kunnon reippaille maastolenkeille. Yhdellä kerralla tehtiin vähän intervallityylisesti noin kymmenen minuutin pätkissä vuorotellen käyntiä ja ravia tai laukkaa, reippaassa tempossa ja hyvässä muodossa (vähän keskiaskellajeja ajatellen).

Sports tracker on kyllä ihan loistopeli, hauska katsoa jälkikäteen vauhteja. Käynti on tasaisesti koko ajan ihan loppua lukuunottamatta 6-7 km/h. Ensimmäisellä ravipätkällä tallilta pois päin mennään n. 12 km/h ja takaisin tullaankin jo 14 km/h, yksi jalankulkijan ohitus ja kääntöpaikalla hidastaminen näkyy myös. Välikäyntien jälkeen otettiin mutkaisemmat pätkät tienylityksineen ravissa, ja sitten suoralla mennen tullen laukkaa. Hupi oli kivan kevyt ja kuulolla, ja molempiin suuntiin tempo pysyy tasaisena, laukassa nopeus on n. 20km/h. Viimeisellä välikäyntipätkällä näkyy kaksi mörköä (pysähdykset ts. sivuloikat), ja sekä ravi- että laukkapätkillä jouduttiin ohittamaan kävellen jalankulkijoita useampaan otteeseen. Tunnin ja vartin lenkille tuli mittaa yhteensä reilu 10 kilometriä, ja ylimääräiset pöllöenergiat jäivät matkan varrelle.

Tällä hetkellä tuntuu kolmen päivän takainen lumimaasto kovin kaukaiselta, kun ikkunasta ulos katsoessa näkyy vain vihreää nurmikkoa ja jää-loska-mössöä. Toivoa sopii, että huominen lumisade-ennuste pitää paikkansa, että saadaan vähän edes valkoista maahan ennen pakkasia.

Kesämies

Ekohepo-reissun jälkeen Kesämies-Hupi on viettänyt viikon verran erittäin hyvin ansaittua lomaa. Kesäkuussa tehtiin sen verran intensiivisesti hommia, että työmotivaation (ja terveyden) säilyttämiseksi viikon humputtelujakso oli varmasti paikallaan. Viikon aikana Hupi vietti neljä päivää täysin vapaata, ja kävi kolmena päivänä harjulla maastoilemassa kevyesti. Mikä ihana tapa viettää hellepäiviä. Omat iltapäiväni kuluivat kaikennäköisessä talkoohenkisessä puuhastelussa. Alkuviikko meni seuran estetalkoissa (maalitahroja löytyy käsivarsista varmaan vieläkin) ja viikonloppuna pinottiin porukalla reilu 700 paalia latoon (mihin normaalisti tilataan 300 paalia kerralla, vähän teki tilan kanssa jo tiukkaa kun meinasi katto tulla vastaan).

Pieni ja vaatimaton heinäkuorma

Ufo-poni. © Anna Moilanen

Helteiden mukana valitettavasti tulivat sitten ötökätkin. Paksunahkaisena suomenhevosena Hupi sietää ötököitä melko hyvin, mutta viikonloppuna molemmat silmät rähmivät ja valuivat vähäsen, ja toinen oli vähän turvoksissakin. Huolellista huuhtelua ja ufo-huppu päähän. Ensimmäinen (kuvassa näkyvä) huppu tosin hiersi herkkistä korvan takaa, joten täytynee kääriä poni pumpuliin - karvapehmustettu huppu on jo ostettu. Olipa muuten hyötyä siitäkin, että muutama vuosi takaperin opetin Hupin sietämään pään suihkuttamisen vesiletkulla, saan huuhdella silmät juoksevalla vedellä ilman pienintäkään vastalausetta, itse asiassa hevonen tuntuu jopa tyytyväiseltä, viileä vesi varmaan helpottaa oloa.

Alkuviikosta - itse asiassa juuri loman alkajaisiksi - Hupilla oli taas kerran treffit eläinlääkärin kanssa. Nämä treffit tosin oli suunniteltu ja tilattu ihan etukäteen. Alkoi olla vuotuisen hammaslääkärikeikan aika ja ruokatorven tukos -episodi vähän vielä osaltaan vauhditti aikataulua, vaikka tuskinpa tuossa lopulta hampailla oli mitään osuutta asiaan. Täällä Kangasalla kunnaneläinlääkärillä on sähköraspi, ja kun muutaman kerran on sen nähnyt käytössä, niin paluuta käsiraspi-aikakaudelle ei kyllä enää ole, varsinkin kun hinnassakaan ei juuri eroa ole (työn jäljessä senkin edestä). Käsiraspilla taaimmaiset hampaat on melkein mahdotonta saada kunnolla hoidettua, kun suun takaosa ja ikenet yksinkertaisesti tulevat tielle. Ensimmäisellä sähköraspauskerrallahan Hupilta löytyi pienet koukut takahampaista ja posken limakalvolta haavaumat, vaikka purukalusto oli säännöllisesti raspattu ja muuten erinomaisessa kunnossa. Tällä(kin) kertaa vuoden raspausväli todettiin oikein sopivaksi, ja suusta löytyi vain aavistuksen verran pientä terävyyttä. Kymppiplussa Hupille sekä hampaista että käytöksestä. Mainittakoon toki että käytöstä helpotti seitinohuet päiväkännit, mutta kun katseli millainen show oli parin eläinlääkäri-/pistämiskammoisen tallikaverin kohdalla jo pelkkä rauhottaminen, niin ylpeä saa olla. Hieno fiilis päästä sanomaan eläinlääkärille, että "tämä on helppo tapaus, helppo pistää ja muutenkin kaikki käy".

Hupi alkaa muuten olla taas sitä mieltä että tämä laiduntaminen alkaisi riittää vähitellen. Ei siis siinä mielessä etteikö vapaus maistuisi, lauma on äärimmäisen toimiva ja tuntuu viihtyvän yhdessä. Lepo- ja vahtivuorot jaetaan tasapuolisesti, ja jokainen saa (ja uskaltaa!) ottaa päiväunet pitkin pituuttaan. Mutta uskokaa tai älkää, nyt on taas se aika vuodesta kun Hupi valitsee laidunruohon sijaan jo mieluummin kuivan heinän. Heiteltiin heinätalkoiden yhteydessä tarhoihin ja laitumille pienet heinäsilput, ja tammojen laiduntaessa perällä Hupi seisoi yksin hiekkatarhassa (josta on siis takaportti auki laitumelle) ja söi heinää. Sama ilmiö toistuu joka kesä näihin aikoihin vuodesta, ilmeisesti alkaa sitten laidunruoho olla jo vähän ravintoköyhää. Vielä saatiin siirrettyä lauma uudelle lohkolle, mutta ilmeisesti vähitellen alkaa olla aika lisäheinälle.

Mutta katsokaas kuvaa, ei ole roikkuvaa laidunmahaa vieläkään! Sivuilla on Kesä-Hupille tyypilliset "siivekkeet" ylimääräistä mutta vatsan linja on edelleen suhteellisen asiallisen näköinen. Selkä ja ylälinjakin alkaa palautua takaisin vähän kerrallaan. Harmi ettei ole kunnollisia ennen-jälkeen-kuvia.

Helppo elämä, iso laidun ja heinää.

Kun työ haittaa harrastuksia

Hupi on ollut melkoisen kevyellä käytännössä koko helmikuun, kun allekirjoittanut on paahtanut pitkää ja välillä vielä vähän pidempää työpäivää. Yritin ensin pitää hevosen liikkeellä säännöllisesti ja järkevästi, mutta sitten alkoi olla itsellä sellainen fiilis että kohta katkeaa jostain päästä, joten Hupi vietti helmikuussa hyvin ansaittua talvilomaa. Melkein viikon se oli kokonaan liikuttamatta, ja muutenkin liikunta oli melko epäsäännöllistä ja suurimmaksi osaksi kevyttä. Toisaalta rokotusloma jäi tammikuussa suunniteltua lyhyemmäksi, joten luultavasti pieni paussi oli paikallaan niin hevosen kropalle kuin korvienvälillekin. Ja ainakin tällä selityksellä ostin itselleni puhtaan omantunnon. Kiire tuskin hellittää vielä pariin kuukauteen, mutta väsymys alkaa jo helpottaa, joten jospa tästä taas päästäisiin vähitellen treeneihin kiinni.

Muutamia huomioita matkan varrelta kuitenkin, sekalaisessa järjestyksessä:

Hupin talviloma oli ehkä hevosenkin kannalta ihan oikein ajoitettu. Se oli yhden reippaamman koulutreenin jälkeen vähän epänormaalin vaisu seuraavat päivät, ja takaosastaan selvästi normaalia enemmän jumissa. Vertyi kyllä parissa päivässä taas ihan letkeäksi, mutta se vaisuus jäi edelleen. Siis se ei nähnyt pikku-ukkoja normaaliin tahtiin, ei yrittänyt kiihdytellä maastossa kotiinpäin kääntyessä, ja seisoi tallinkäytävällä rauhassa pää alhaalla korvat vähän lurpallaan. Vajaan viikon vapaan jälkeen tallinpitäjä ilmoitti että hevonen liikuttaa itseään taas melko railakkaasti tarhassa ihan itsekseen, huutaa lenkille lähtevien kavereiden perään ja on muutenkin kaikin puolin varsin virkeän oloinen.

Lomalle löytyi toinenkin ihan pätevä peruste - tosin jälkikäteen. Kengittäjä kysyi reilu viikko tuon loman jälkeen kenkiä irrottaessaan, että "onkos tää ontunut". Vastasin ensin, että ei varsinaisesti mutta oli vaan vähän epämääräinen ja jäykkä, mutta jälkeenpäin muistelin kyllä sitten että olin katsonut tuota jäykkyyttä seuratessani pari kertaa, että ihan kun tuo vähän arkoisi toista etujalkaansa. Nyökkiminen oli kuitenkin todella satunnaista eikä toistunut joka kerralla, joten totesin sitten itsekseni että "nyt lopetat tuon vainoharhaisuuden". Kaviosta löytyi kuitenkin pieni jälki, että joku sinne oli päässyt kengän ja kavion väliin painamaan tai pistämään, ja suurella todennäköisyydellä aiheuttanut ainakin pientä kipua. Enää tuo kohta ei ollut edes vuollessa arka, joten ongelma oli ohi jo ennen kuin sitä edes varsinaisesti huomattiin. Ja onhan toki sekin mahdollista, että koko juttu olikin tapahtunut tuon loman aikana. Pääasia on kuitenkin se, että kavio on kunnossa nyt.

Olen aina miettinyt että mistä ihmeestä sen tietää jos hevonen heittää kielen kuolaimen yli. Joskus näkee kouluradalla keskeytyksiä "ilman mitään syytä", ja ratsastaja toteaa radalta poistuessaan että tää heitti kielen niin oli pakko keskeyttää. Mutta siis, en mieti enää. Hupi onnistui helmikuun alussa vahingossa jotenkin mukeltamaan kielensä kuolaimen päälle, ja ei ollut kyllä hetkeäkään epäselvää että mitä tapahtui. Tuntuma kävi ihan tyhjäksi, hevonen ravisteli päätään, ja suu kävi jatkuvalla syötöllä kun hevosparka yritti keksiä keinoa päästä pois epämukavasta tilanteesta. Kiipesin selästä alas, yritin ensin saada käsin kielen oikealle puolen mutta totesin lopulta helpommaksi riisua suitset pois ja pukea ne uudelleen. Uskallan kuitenkin kuitata tapahtuneen työtapaturmaksi, koska mitään merkkejä uusista yrityksistä ei ollut loppuratsastuksen aikana, eikä ole ollut sen jälkeenkään. Suitsien säädöissäkään ei ole mikään muuttunut mikä selittäisi asian, joten eiköhän tämä ollut vain vahinko.

Vuokraajan kanssa Hupi on päässyt pari kertaa estetunnille, ja kommenteista päätellen hauskaa on ollut molemmilla. Ensimmäisellä kerralla oli ollut vähän jarrujen säädöissä toivomisen varaa, joten toiselle kerralle otettiin kokeiluun kimblewick hyppykuolaimeksi. Katsotaan tuliko jäädäkseen vai toimiiko samalla tavalla korjaussarjana kuin maastoilussakin, joka tapauksessa oli kuulemma mukavampaa hypätä kun tiesi että esteen jälkeenkin on vielä jarrut olemassa ilman kiskomista ja prkeleitä.

Ja loppuun vielä on pakko todeta, että olipahan eriskummallista ratsastaa helmikuussa sulalla hiekkakentällä. Kun se talvi ei tähän mennessä ole vielä tullut niin ei kyllä tarvitse enää tullakaan. Pidän talvesta, lumesta, pakkasesta ja hankitreeniä ehkä jäin vähän kaipaamaan, mutta maneesittomalla tallilla arvostan kyllä myös suuresti lähes kesäkuntoista ulkokenttää. Jos tuo poutasää jatkuu vielä sääennusteessa luvatut muutamat päivät niin kohtahan tuo hiekka alkaa jo pölistä...

Possuponin päiväkirja

Rakas päiväkirja,

Minulle luvattiin lomaa. Talvilomaa, rokotuslomaa, pakkaslomaa, ei sillä ole merkitystä oikeastaan edes, että millä nimellä tuota kutsutaan, lomaa joka tapauksessa. Lomalla kuuluu pitää hauskaa, eikö vain? Minä olen oikein taitava pitämään hauskaa. Ja sitten kun minä tuolla kovalla työllä ansaitulla lomallani yritän pitää hauskaa koko rahan edestä, niin mitä tekevät nuo kurjat ihmiset? Ne peruvat lomani ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Tämä on niin väärin!

Hupi



Toim. huom. 
Possuponin repertuaariin lisättiin eilen sivuloikkien, yleisen poukkoilun ja sätkyilyn lisäksi ihan uusi temppu. Ilman satulaa ratsastaessa laukannostosta pukki, ja seuraavasta askeleesta liinat kiinni ja pää alas. Onneksi liikesarja loppui tähän, sillä seuraavasta askeleesta olisivat kuskin ja hevosen tiet jo erkaantuneet...

Onkohan tässä mitään järkeä...

...oli päällimmäinen ajatukseni kun torstaina -16 asteessa hytisten vaihdoin villasukkia ratsastussaappaisiin Niihaman maneesin pihassa. Ja vielä vähemmän touhussa tuntui olevan järkeä kun valmennuksen jälkeen tungin kohmeisia varpaita takaisin niihin pakkasesta kohmeisiin villasukkiin ja kirosin hevosta joka ei halunnut lastautua koppiin.

Itse valmennus sentään onneksi jäi ihan plussan puolelle, vaikkei mitään wau-fiiliksiä tällä kertaa tullutkaan. Valmistautuminen oli kunnolla suunniteltu, hevonen edellisenä päivänä oikeinkin asiallinen ratsastaa, ja verkka-aikaa oli Niihamaan varattu reilu puoli tuntia. Kuitenkin jo pitkin ohjin kävellessä huomasi ettei edellisen päivän hyvä fiilis kanna valmennukseen asti, vaan Hupi oli vähän raskaan tuntuinen ja ihan vasemman pohkeen päällä. Oma selkä sentään oli jo suht hyvällä mallilla, ja pystyin istumaan (pientä) harjoitusraviakin alas ilman että sattui. Koko kroppa oli edelleen tosi jäykkä ja koko lantio tuntui olevan vaan iso "möykky" joka ei jousta mihinkään suuntaan vaikka mitä tekisi. Eikä se kiristyvä pakkanen nyt ainakaan auttanut asiaa.

Tehtiin ravityöskentelyssä avotaivutuksia pituushalkaisijalla. Ensin vaihdettiin puolivälissä taivutus puolelta toiselle, ja myöhemmin pidettiin sama taivutus mutta vaihdeltiin asetusta puolelta toiselle. Hupille ihan superhyvä harjoitus on vasemmassa avossa asetus oikealle, saa oikeaa lapaa haltuun vaikka taivutus onkin vasempaan. Toisin päin tehdessä pitää olla tosi tarkkana että oikea pohje on edessä ja vaikuttaa lapaan, koska jo myötäasetuksessakin oikeassa avossa sisälapa "putoaa" helposti. Itse täytyy olla vielä tarkempi siitä, että taivuttava pohje menee läpi eikä hevonen vaan nojaa sitä vasten. Kun muutaman kerran korjasin vähän isommin jalkaa vasten nojailevan hevosen hakemaan ihan itse sen oman tasapainonsa, niin kummasti joutui tekemään paljon vähemmän turhia asioita.

Laukkaa ratsastettiin tällä kertaa ympyrällä, tehden isolle pääty-ympyrälle vuorotellen myötä- ja vastalaukan nostoja käynnistä. Tämä on Hupille tosi vaikea mutta samalla tosi hyödyllinen tehtävä. Laukannostot oli ihan hyviä koko ajan, eikä laukassa ollut juuri eroa laadun tai muodon suhteen myötä- ja vastalaukan välillä. Sen sijaan laukasta käyntiin siirtymiset on se meidän heikko kohta ja kompastuskivi. Hanna pyysi tekemään muutaman kerran peräkkäin aina samaa laukkaa mutta mahdollisimman lyhyinä, ihan kahden tai kolmen askeleen pätkinä. Näin saatiin alas siirtymiset paremmiksi, kun se noston terävyys ja kokoamisaste säilyi vielä. Edelleen ollaan molemmat liian hitaita, kuski antaa liikaa anteeksi ja hevonen käyttää sen armotta hyväkseen. Muutaman kerran tuli kuitenkin fiilistä siitä, miltä homman kuuluisi tuntua. Isoin haaste oli saada Hupi säilymään edes jollain tapaa rentona. Se tarjosi välillä ihan hurjan lyhyttä kaulaa, mitä korjattiin pidemmillä käyntipätkillä ja pienillä ravipätkillä ihan vaan rentoa hevosta hakien. Lopetettiin muutamaan suht ok toistoon, ennen kun hevosella meni herne nenään kokonaan. Vaikeassa tehtävässä ja vähän väsyneenä se alkoi tarjota vaihtoehdoiksi myös pukittamista ja pään ravistelua... Loppuverkassa keskityin vaan saamaan rentoa ja rauhallista liikettä, ja hevosen mahdollisimman tukevasti omalle mukavuusalueelleen, että saatiin lopetettua hyvillä mielin.

Perjantaina Hupilla oli ohjelmassa sitten rokotus, vapaapäivä ja siihen perään vähän kevyempää liikuntaa muutama päivä. Vaikkei se tälläkään kertaa reagoinut rokotukseen lämpöä nostamalla (meille uudesta rokotemerkistä huolimatta), niin ihan jo treeniohjelmankin puolesta pieni kevyt jakso tähän väliin oli paikallaan. Lauantaina tehtiin talutusratsun hommia - vähän erilainen moodi oli hevosella kuin edellisen kerran yhden vapaapäivän jälkeen paukkupakkasella...

Elonmerkkejä

Päivitystauko on venynyt pidemmäksi kuin aikoihin, mutta allekirjoittaneen operaatio Tohtorinhatun Metsästys kai luetaan hyväksyttävien syiden joukkoon. Hupi puolestaan on viettänyt rentouttavan pariviikkoisen lomailun, hieronnan ja estehyppelöiden merkeissä.

Hupi vaikutti marraskuun puolivälissä vähän nuutuneelta. Se teki kyllä töitä ihan asiallisesti, muttei ehkä antanut kuitenkaan ihan kaikkea itsestään vaan lintsasi enemmän kuin mitä tuon työmyyrän tapoihin kuuluu. Siinä mielessä paussi tuli varmasti ihan täydellisen oikeaan aikaan. En edes laskenut miten monta vapaapäivää parin viikon sisälle mahtui, itse en tuona aikana käynyt selässä kuin yhden kerran, vuokraaja hoiti liikutuksen siltä osin kun muilta menoiltaan ehti. Loma teki varmasti hevoselle hyvää, nyt voidaan sitten ottaa taas kunnon treenijakso ennen tammikuun lopulla tulevaa vuosittaista rokotuslomaa.

Ennen lomaa tuttu hevoshieroja kävi tsekkaamassa Hupin läpi. Vakio-ongelmakohdat (lavat ja lanne) olivat tällä kertaa hyvällä mallilla, sen sijaan uusista - joskaan ei kovin yllättävistä - paikoista löytyi pientä kireyttä. Kaulan ylälinjaa tukevat (tai tekevät) lihakset olivat vähän kireähköjä, ja takaosassa oli myös pientä jumia, ja juuri näihin paikkoihin syksyn aikana on tullut lisää lihasta ja voimaa. Kertoo ainakin siitä että oikeita asioita on tehty, toisaalta muistuttaa myös sitten allekirjoittanutta lihashuollon tärkeydestä, ei pelkästään tutuissa ongelmakohdissa vaan myös siellä missä muutoksia tehdään. Oikein hyvään paikkaan osui siis Hupin treffit hierojan kanssa, hevonen pääsi viettämään lomaansa ilman kireyksiä ja jumeja, ja päästään taas paussin jälkeen jatkamaan treenejä hyvillä mielin puhtaalta pöydältä.

Täysin lomailua ei sentään tuo kaksiviikkoinen Hupillekaan ollut, vaan vuokraajan kanssa olivat viikko sitten estetunnilla, ja sen jälkeen eilen Niihaman Drive In -estekisoissa ristikoita ylittämässä. Kyseessä oli vuokraajan ensimmäinen "oikea kilpailu" vieraassa paikassa, ja hevosen todennäköisesti ensimmäinen kerta kun se edes näki jotain muutakin kuin tavallisia tolppia ja puomeja (oli muuten komeasti koristellut johteet ja esteet muutenkin!). Jo valmennuksissa näki, että Hupin silmiin syttyi ihan uusi loiste, ja parin vähän epävarman hypyn jälkeen itseluottamus lähti hurjaan nousukiitoon. Joka hyppy oli edellistä varmempi, ja imua estettä kohti alkoi löytyä ihan oikeasti. Pelottava kirkuvanvärinen okseri ylitettiin ekalla kerralla varuiksi tuplakorkeudelta tarvittavaan nähden, mutta yhtään kertaa hevonen ei epäröinyt vaan ajatus oli aina esteen yli (neliraajajarrutuksia ja tökköjähän tuo ei harrasta mutta ohi saattaa mennä helposti). Niihaman kisaradalla kakkos-kolmos-linja oli jo etukäteen hankala (suora suhteutettu ilman laidan tukea), muuten joka este ylittyi sujuvasti ja laukka rullasi paremmin kuin koskaan. Kuski ja hevonen pääsivät kotimatkalle tyytyväisinä punavalkoisen ruusukkeen kanssa. Lastaukset hoidettiin pitkästä kuljetustauosta johtuen suosiolla yhden liinan avustuksella, mutta pienellä liinan paineella avitettuna Hupi lastautui sujuvasti ja jopa suhteellisen rentona.

Huomenna toivottavasti touhu jatkuu Hannan valmennuksella. Kaksi viikkoa pois selästä ei ehkä ole se paras lähtökohta valmennukselle, mutta kun ei enää malta poiskaan pysyä. Pieni kysymysmerkki tosin vielä leijuu valitettavasti ilmassa, kun auto on korjaamolla, toivottavasti valmistuu aikataulussa (ja mieluiten niin että ehtisi tänäänkin selkään ettei ihan suorilta sinne valvovan silmän alle tarvitsisi mennä).

Rennompi viikko

Ennen otsikon rennompaa pätkää käytiin tosin vielä kerran Hannan tunnilla. Pyynnöstäni aloitettiin tällä kertaa laukkatyöskentelyllä, että pääsin kerrankin työstämään laukkaa ennen kun Hupi alkaa väsyä liikaa. Laukka pyöri kivasti, oli Hannan sanojen mukaan enemmän ylämäkeen kuin koskaan aiemmin, tosin oikea lapa oli jälleen vähän hukassa. Ravissa vinous kostautui vähän enemmän kun tehtävänä oli avotaivutukset ja väistöt. Joka tapauksessa hyviä pätkiä oli paljon ja huonoihin löytyi hyvät korjauskeinot, kotiläksyjä jälleen siis. Saatiin myös lupa tulla seuraavan kerran kanget päässä tunnille, muoto alkaa olla sen verran hyvä ja vakaa :)  Mielelläni starttaisin niillä seuraavan HeA-luokankin, mutta ennen kun valmentaja on nähnyt meidät edes kerran kangilla niin en uskalla radalle asti lähteä kokeilemaan.

Viime viikonloppu ja kulunut viikko ollaankin otettu sitten vähän rennommin, paljon maastoillen ja kentällä hevoselle mieluisaan puomityöskentelyyn painottaen. Kaviotkin ehtivät kasvaa niin hurjasti että tuli ylikasvaneiden kavioiden ja irronneiden naulausten vuoksi parin päivän pakkoloma, vaikkei edellisestä kengityksestä ollut kuin kuusi viikkoa. Kavioille hyvä asia, allekirjoittaneen lompakolle vähän vähemmän hyvä.

Maastossa ollaan käyty sekä niin kävelemässä, kiipeilemässä kuin karauttelemassakin. Lisäksi Hupi kunnostautui tallin nuoren ponin turvahevosena ensimmäisellä harjulenkillä, ja kun edellä oli varma ja tuttu hevonen niin ponilapsi tuli rohkeasti perässä tienylitykset, jyrkät mäet ja vesilammikotkin.

Kentällä tosiaan ohjelmassa on ollut paljon puomityöskentelyä, takaosaa saa jumpattua ilman että hevonen edes oikeastaan tajuaa tekevänsä töitä, niin hauskaa sillä on. Alla kaverin ottamia kuvia yhdeltä puomijumppapäivältä, laitoin kaarevalle uralle viisi laukkapuomia peräjälkeen lyhyehköillä (keskeltä alle 3m) väleillä, niin että hevonen joutuisi oikeasti ponnistamaan ja kantamaan laukkaa takaosallaan, sen sijaan että reuhtoisi etupainoisena menemään. Nyt kun puomeja oli riittävän monta peräkkäin, niin Hupi keskittyi selvästi paremmin, ja laukkaan pääsi vaikuttamaan myös tehtävän aikana. Plussana myös se, että hevosen (ja kuskin?) silmä on kehittynyt vuoden takaisesta, ja laukassa alkaa olla voimaa ja säädeltävyyttä nyt sen verran että askel tuntui osuvan suht helpon tuntuisesti.

Parin lomapäivän ja yhden maastokävelyn jälkeen tänään olisi tarkoituksena palautella Hupia vähitellen takaisin työmoodiin, ja huomenna ratsastaa sitten kentällä kunnolla läpi, mahdollisesti kangilla. Tiistaina ohjelmassa on sitten Hannan valmennus, tällä kertaa tosin oman seuran järjestämänä ja tietyllä teemalla, eli sinne mennään vielä nivelellä.

Laidunkausi korkattu!

Lämpimät kelit ja parit yösateet vauhdittavat laidunten kasvua. Ihan ympärivuorokautista laidunnusta maat eivät vielä kestä, mutta tänään laitettiin ruunaporukka kimppaan ja pariksi tunniksi vihreälle. Ennen eilistä neljän porukasta ketkään eivät olleet tarhailleet yhdessä, eilen vastaruunattu poni ja vanha lv-ruuna laitettiin kokeeksi yhteen, ilmiö paita-ja-peppu tapahtui välittömästi, nuori poni piti selvästi ruunaa suojelijanaan. Hupi ja toinen sh-ruuna taas ovat tarhanneet vierekkäin jonkun aikaa, eli periaatteessa toisilleen tutut. Viime vuodesta viisastuneena vuorasin Hupin jalat tällä kertaa varmuuden vuoksi suojilla, vuosi takaperin onnistui polkemaan toisen etusen hankkarin kohdalle aika ilkeän haavan. Pienillä purema- ja potkujäljillä kyljissä selvittiin tänä vuonna, hyvä niin.

Alkuun näytti siltä, että lauma jakautuu näihin kahteen porukkaan joita ei kiinnosta toinen parivaljakko pätkääkään. Lopulta saatiin kuitenkin vähän eloa porukkaan, mutta oikein sopuisalta laumalta tuo kaikenkaikkiaan vaikuttaa. Poniruuna kävi kokeilemassa onneaan molempien suomenhevosten kanssa, ja paineli aina kantelemaan "isille" kun sai monoa. Hupi taas joka yleensä on se mukavuudenhaluinen syöppö, oli tällä kertaa selkeästi sitä mieltä että voitaisiin vähän juosta. Kävi paukuttamassa etusta kaikille ja kun joku tuli haastamaan niin käännähti ympäri, "en mä tosissaan tarkottanut, älä viitsi" - ja paukutti vielä vähän lisää etusta päälle.

Jätettiin nyt sitten yöksikin näiden kahden aiemmin vierekkäin tarhanneen suomenruunan välilanka auki kun tuntuvat olevan niin hyvää pataa. Tarhassakin vielä söivät sulassa sovussa samalta heinäkasalta.

Lopuksi vielä vähän videonpätkää lauman laidunriemusta. Äänet kannattaa ehkä kääntää pois, koirakuoron selostus tapahtumista on korviaviiltävää kuunneltavaa... Yhtään koiraa ei vahingoitettu kuvauksissa ;)

Kesä ja vähän lomailuakin

Vesilahden kisan jälkeen Hupi sai taas pitää pari rennompaa päivää. Maanantaina juoksutin kevyesti, jumissa ei tosin oikeastaan tuntunut edes olevan, tiistaina sen sijaan sai sitten pitää täysin vapaata ja keskiviikkonakin humputeltiin vaan kevyesti kaverin kanssa harjumaastoissa. Valtavan hienojen ja aurinkoisten kelien rohkaisemana päätettiin myös maanantaina jättää osa hevosista, Hupi mukaan lukien, jo öiksikin ulos. Toistaiseksi joudutaan pitämään ne vielä tarhoissa kun laidunten on pakko antaa kasvaa vielä, mutta luonnonpohjaisissa tarhoissakin toki puskee vähän vihreää sieltä täältä. Ensimmäiseksi yöksi heitin Hupille melkein tupla-annoksen heinää ja vielä kerättyä vihreää päälle että pysyy tyytyväisenä. Myöhään illalla oli vähän huudellut että onko hänet unohdettu, mutta yön oli tosi rauhassa, kuten tarhanaapurinsakin. Aamulla taas sitten palvelu pelitti kai vähän hitaasti ja välitön reklamaatio suoritettiin aidanreunaa eestaas ravaten ja hirnuen... Tyytyväiseltä tuo kuitenkin vaikuttaa ensijärkytyksen jälkeen, pari päivää oli tietysti aika väsynyt mutta nyt jo aika lailla oma itsensä - paitsi koko kevään esiintynyt ylimääräinen energia ja pönttöily jäi samantien pois, kuten vähän veikkailinkin.

Vihreään ollaan totuteltu laidunkautta ajatellen myös vähitellen, Hupi ei ole koskaan ollut erityisen herkkämahainen mutta parempi ottaa liian varovasti. Maanantaina erehdyin jättämään sen puoleksi tunniksi syömään kauimmaiselle laidunlohkolle, mistä on kyllä näköyhteys muihin, mutta on vähän sivummalla. Hupi jäi sinne ihan rauhassa mutta oli sitten jossain kohtaa hätääntynyt ja kun menin hakemaan pois, niin vastassa oli itsensä ihan hiestä läpimäräksi ja puuskuttavaksi juossut heppareppana, joka tuli portille sydäntäsärkevästi hirnuen, ja portilla laski päänsä alas ikään kuin sanoen että "ihanaa, sä tulit pelastamaan mut täältä". Kiltti tuo on kyllä, pysyi kaikesta huolimatta metrin korkuisissa sähköttömissä langoissa!

Positiivisena asiana täytyy muuten mainita, että vihreän makuun päästyään Hupi on alkanut säännöstellä syömisiään, ainakin kuivan heinän suhteen, päiväheiniä on alkanut jäädä jopa yli.

Tosimies voi käyttää kukkaseppeleitä. Kuva: Anna Moilanen

Torstaina palattiin sitten arkeen kouluvalmennuksen merkeissä. Pyysin päästä mahdollisimman myöhäiseen ryhmään että ehdin venytellä itseni ja verkata hevosen kunnolla, viime kerralla oltiin niin tiukalla aikataululla etten ehtinyt, ja ratsastuksestakaan ei sitten tullut yhtään mitään. Päivän teemana oli tehtävien tarkka ratsastus pisteissä, kouluratamaisesti. Tehtiin ihan perusasioita mutta kaikki piti sijoittaa kentälle rakennetun pitkän radan pisteisiin eikä ratsastella voltteja ja diagonaaleja missä sattuu.

Aluksi tehtiin ravissa 10 metrin (kymmenen, ei kahdeksan tai kahdentoista!) voltteja pisteisiin sijoittaen. Oikealle pitää ratsastaa hevonen paremmin ryhtiin ohjan ja pohkeen väliin, vasemmalle taas muistaa kääntää ulkoavuilla ja erityisesti ulkopohkeella ettei tule sitä pakottavaa tarvetta viedä ulkokättä kaulan yli. Ulko-ohja jarruttaa ettei lapa karkaa ulos ja ulkopohje huolehtii kääntämisestä. Kaikki avut täytyy ratsastaa loppuun asti läpi, puolihuolimattomat tekemiset kostautuu ja kertautuu hyvin äkkiä. Alkuverkassa Hanna pyysi myös leikittelemään tuntuman kanssa jatkuvasti, että hevonen tulee joustavammaksi ylälinjastaan. Hupi tarjoaa mielellään sellaista "ihan kivaa" staattista ja sitä myötä vähän jännittynyttä muotoa (näkyy hyvin tämän postauksen kuvassa, ylälinja "katkeaa" sään edessä), kun sen saa jumpattua välillä pidemmälle ja välillä lyhyemmälle kaulalle niin vähitellen ylälinja rentoutuu ja tuntumasta tulee tasaisempi kun hevonen seuraa ohjaa rehellisesti molempiin suuntiin.

Seuraavaksi jatkettiin laukannostoilla pitkän sivun keskeltä, tehtiin keskiympyrä laukassa ja uralle palatessa siirryttiin takaisin raviin. Ensimmäisellä kerralla jäin vaan onnellisena matkustelemaan, "onpas tää helppo tehtävä", ja välitön palaute tuli laukan laadusta, siirtymisten laadusta ja tehtävien valmistelusta. Nostot on meille oikeasti helppoja mutta laukka pitää saada laadukkaaksi ja eteneväksi heti ensimmäisestä askeleesta lähtien, nopea pohje, sisätakanen alle polkemaan ja edestä puolipidätteillä tasapainottaen - ja laukassa olikin pari pykälää enemmän ilmaa ja pyörivyyttä. Ei kuulemma mummolaukka kelpaa, jännä juttu. Samoin raviin siirtyminen, vaikka se tuli pisteessä niin huonon valmistelun seurauksena jouduin siirtymisen sijaan vaan jarruttamaan, mikä näkyi ravin tahdissa heti. Pieni kokoaminen ennen siirtymistä, niin pääsin ratsastamaan raviin (rauhallisempaa) tahtia heti siirtymisessä.

Väliin tehtiin heti käynnissä samantapaista väistötehtävää kuin alkukeväästä, tällä kertaa vaihdeltiin väistön jyrkkyyttä aloittamalla aina pitkän sivun ensimmäisestä kirjaimesta ja siirtämällä lopetuspistettä koko ajan vastakkaisella sivulla aiemmaksi. Mitä jyrkempää väistöä tehtiin, sen helpommin sain apuja läpi ja hevosta jumpattua. Varsinkin oikealla pohkeella vasemmalle väistättäessä tosi jyrkkä väistö tuntui hyvältä jumpalta, rohkea ja iso johtaminen oikealla ohjalla, ja napakka väistättävä pohje ja nyt alkoi löytyä se oikea asetuskin, tätä ehdottomasti paljon lisää kotitreenissä! Ulkopohkeen seilaamisesta ei tullut tänään kertaakaan sanomista, ehkä vähitellen alan oppia pitämään sen kiinni myös väistöissä.

Lopuksi tehtiin vielä kuviota missä tultiin päätyyn laukassa, tehtiin sinne 10 metrin voltti, jatkettiin kulman jälkeen puolirata leikkaa ja vastalaukassa pitkän sivun viimeiseen pisteeseen, missä raviin siirtyminen ja vielä kulma ravissa tasapainoon ja tahtiin keskittyen. Yllättäen tässä kuviossa se vastalaukkakaarre oli kaikkein helpoin kohta. Laukkavoltti vasemmalle oli sujuva, oikealle sai taas käyttää aika voimakkaasti sisäpohjetta että laukka pyöri kunnolla. Molempiin suuntiin lävistäjälle kääntäessä tein jotain kummallista ja tahti ja muoto vähän katosi, mutta positiivista taas oli se, että sain suoralla uralla ilman laidan tukea molemmat takaisin. Vastalaukka jatkui vaivattomasti (no olihan kaarrekin hyvin loiva), uralla pitäisi taas vielä paremmin valmistella siirtyminen (puolipidätteet joissa tiukka vatsa ja rento käsi) ja ravissa ehtiä vielä ennen kulmaa tasapainottamaan. Kaikenkaikkiaan olin kyllä silti tosi tyytyväinen ja vähän yllättynytkin siitä miten helpon tuntuisesti pystyttiin tuo tehtävä suorittamaan. Kunhan vaan muistaa ratsastaa tarkasti ne pienetkin asiat eikä tuudittaudu siihen että "tää on niin helppoa".

Ja löytyipä muuten sitten varmaan se ratkaiseva pala siihen, miksi kuskin käsi on laukassa helposti kovin epätasainen ja kova, hartiat on - työperäisesti - ihan jökissä ja joustamattomina. Niska-hartia-jumppaa siis päivittäiseen ohjelmaan, ja hevosen suu kiittää.

Täytyy vielä lopuksi sanoa, että Hupin kunto alkaa olla aika rautainen. Tunnin mittainen kouluvalmennus, siihen päälle alkuverkat ja kävelyt - suonet nousi kyllä pintaan mutta ainoa paikka mistä hevonen oli hionnut kunnolla oli satulavyön alta. Lämpöä oli kuitenkin yli 20 astetta, ja kenttä kokonaan auringossa ja vähän jopa tuulensuojassa. Suolansaannista pitääkin nyt lämpimällä kyllä huolehtia tarkemmin, Hupi juo kyllä nykyään oikein hyvin, mutta suolakiveen ei juurikaan koske, suola täytyy muistaa siis syöttää.