keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Tilsakelejä

Ke 24.11.2010

Lumi tuli ja meni ja tuli taas. Lumen mukana tuli jää ja räntä ja loska ja aina yhtä ihanat tilsakelit. Kenttä kerkesi jäätyä muhkuraiseksi (pintaan piti levittää uusi kerros hiekkaa juuri ennen lumia, vaan kun hiekkarekka otti ja levisi jonnekin tienposkeen, niin se siitä sitten). Ollaan siis käytännössä ilman kenttää kunnes lunta tulee kunnolla. Maastossakin oli viikon verran ainoa mahdollinen askellaji käynti, joko siksi kun maa oli ihan peilijäässä ja hevosella pelkät kantahokit tai sitten siksi että räntä kertyi kavioihin usean sentin korkuisiksi tilsoiksi alta viiden metrin matkalla (miksei kukaan ole kertonut Hupille ettei ruunat käytä korkokenkiä?)

Joka tapauksessa näistä kootuista selityksistä johtuen hevosen liikutus jäi niin vähiin että laskettiin ruokiakin vähän alaspäin. Kuskin liikutus jäi tosin vielä vähemmälle, itse lomailin puolitoista viikkoa helteissä hikoillen. Ei paskempi ajoitus?

Viikonloppuna oli sitten edessä paluu arkeen (lue: kylmään märkään pimeään Suomeen), ja kun hevonenkin sai sunnuntaina alleen tilsakumit ja neljä hokkia per kinttu, niin päästään taas takaisin töihin.

Olin alunperin sopinut jo ennen lomaa valmennuksen tiistai-illalle, joten lähdin maanantaina maneesille jumppaamaan hevosta ja itseäni. Ei tarvinnut pitkään miettiä kumpi oli enemmän verryttelyn tarpeessa... Mietin maneesille kävellessä että mitenhän fiksu idea mahtaa olla kahden viikon ratsastustauon jälkeen lähteä kiireessä ratsastamaan hevonen vetreäksi, maneesille tullessa oli alle puoli tuntia ratsastuskoulutuntien alkuun. Hupi oli kuitenkin yllättävänkin kiva ja taipuisa, kiitos edellispäivän pitkän ja rauhallisen harjumaaston (kera lainakuskin), ja parin kilometrin pakollisen alkukäynnin (täydellisen mittainen maneesimatka). Se liikkui alusta alkaen kivan pyöreänä, joskin reagoi ehkä vähän hitaasti ja oli kummallisen kiinni vasemmalla. Puoli tuntia riitti kuitenkin loistavasti hevosen vertymiseen. Kuski taas ei olisi vertynyt varmaan vaikka aikaa olisi ollut koko loppuilta, olo oli pitkien lentojen jäljiltä notkea kuin norsulla.

Isoimmat ilonaiheet tuli kuitenkin sille päivälle matkoilta maneesille ja ennen kaikkea sieltä pois. Tien vieressä pellolla on ollut vuosikaudet maakasoja joiden takana asuu Hupin mielestä sapelihammastiikerilauma, aina sopivalle päälle sattuessaan se kyttää ja pärisee niille. Nyt kasoja oltiin ilmeisesti siirtämässä pois, tai ainakin niiden vieressä oli lauma työkoneita traktorista valtavaan kuorma-autoon. Mennessä olivat vasta aloittelemassa hommia siinä ja valoakin oli vielä sen verran että mentiin itse asiassa hyvinkin rennosti ohi. Paluumatkalla sen sijaan oli pimeää ja koneissa valtavat valonheittimet päällä, ja ääni oli sanoinkuvaamaton (kuvittele itse miltä kuulostaa kun kauhakuormaajalla nostetaan jäistä soraa ja kivimurskaa peräkärryyn). Hupi tuijotti paikkaa jo kaukaa maneesin pihasta asti, jännittyi lisää koko ajan kun lähestyttiin paikkaa ja Ruutanantien alikulun jälkeen teki stopin. Viime talvena olisin tässä kohtaa suosiolla tullut selästä alas ja taluttanut ohi, mutta päätin nyt kokeilla selästä. Hupi tekee näppäriä 180 asteen käännöksiä mutta ei pakene holtittomasti, joten sovin itseni kanssa että yksikin u-käännös niin sitten tulen suosiolla alas ja mennään taluttamalla. Vaan sitä käännöstäpä ei ikinä tullutkaan. Hevosen tärinä ja sydämentykytys tuntui omaan kroppaan asti ja käynti vaihtui tikitiki-poikitukseen, mutta ohi mentiin hetkeäkään epäröimättä. Loppumatkan tallille Hupi päristeli selvästi tyytyväisenä itseensä ja kuski hymyili suupielet korvissa :)

Tiistaina piti siis olla tunti, mutta valmentajan sairastumisen vuoksi oltiin sitten pakkasessa ja puuskittaisessa tuulessa maastoilemassa, ja sama fiksu hevonen oli alla edelleen. Vaikka nyt olikin selvästi pikku-ukkopäivä ja piti säpsähdellä yhtenään niin pohjimmiltaan Hupi oli kuitenkin ihan kivan rento. Tallusteli menemään tyytyväisen oloisena hyvää vetävää käyntiä, ja aina askelten lomassa hypähti vähän sivulle ja sanoi trööt. Annettakoon tämä anteeksi, olihan matkan varrella kuitenkin muun muassa sellaisia pelotuksia kun postilaatikko, tallin pihatien kyltti, puunoksa ja pahimpana kaikesta kaksi aura-auton jättämää lumikökkärettä.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Itsestäänselvyyksiä

Ti 26.10.2010

Jos hevosen ratsastaa pohkeen eteen niin moni asia helpottuu. Tai sitten tuo on vaan ihan yhtäkkiä jotain muuta nappia painamalla alkanut tekemään tarkat siistit laukannostot, pyöreät ja energiset siirtymiset alaspäin, tasan olevat pysähdykset ja aktiiviset peruutukset.

Jännä ilmiö kyllä.

Ja tyhmä kuski.

torstai 21. lokakuuta 2010

Tempo, tempo ja vielä kerran tempo

To 21.10.2010

Viime viikolla luin vuokraajalta lainassa olevaa kirjaa jossa joku fiksu ihminen sanoi että muutos tuntuu aina ensin pahalta, vaikka se olisi oikeaan suuntaan. Totta.

Tänään ennen kun alettiin töihin, H kysyi että mihin haluan keskittyä ja viimeviikkoisen videon perusteella totesin ainoastaan että "älä vaan anna mun hynyttää mummoravia, ei sitten askeltakaan". No ei antanut, ei.

Puoli tuntia keskityttiin aika lailla ainoastaan siihen että hevonen liikkuu kunnolla eteen. Hupi vaikutti aika hämmentyneeltä kun sen vanhan hynytyksen ja alitempon sijaan joutuikin oikeasti töihin. Olin aina kuvitellut että jos pyydän sitä alussa liikaa eteen niin saan vain kiireisen ja jännittyneen singerin mutta nyt tehtiin ensin käynnissä sen verran töitä että hevonen vertyi vähän ja käytti itseään oikein ja ravissa tämä säilyi aika lailla itsestään. Mutta jestas että piti muistaa ratsastaa eteen. Jalkaa. Jalkaa. Pyydä lisää. Ja vielä rohkeammin eteen. Uskalla pyytää. Uskalla vaatia. Kymmenisen minuuttia se taisi vaatia että Hupi löysi tasapainonsa uudelleen mutta toisaalta tahti oli kuitenkin hanskassa alusta lähtien. Pari kertaa kysyin että "eikö tää näytä jo kiireiseltä". Ei kuulemma. Älä selitä kun ratsasta.

Ja kun akka selittämisen sijaan ratsasti niin hetken päästä hevonen liikkui oma-aloitteisesti ja aivan erilaisella energialla eteen, olematta kuitenkaan millään tapaa vahva tai hätäinen. Tosin aina kun teki jotain pienenpientä korjausta (kuten hetkellinen suoristus ympyrällä) niin energia aina katosi hetkeksi, täytyy muistaa olla vaan itse vielä nopeampi ja tarkempi. Sitten kun ravissa oli saatu palikat paikoilleen niin nostettiin laukka, ja nyt tunsin jo ihan itsekin että liikkeessä on ilmaa enemmän kun aiemmin. Varsinkin vasen laukka oli H:n sanojen mukaan "parasta laukkaa mitä olen nähnyt koskaan tältä hevoselta". Pari kertaa laukassakin tuli kommenttia että ei ainakaan yhtään hiljempaa, mutta kaikenkaikkiaan laukan tempo oli selvästi paremmin kohdillaan, eikä tietysti mikään ihme kaiken sen ravityöskentelyn jälkeen. Eikä kertaakaan tullut sitä fiilistä että hevonen veisi tai tila loppuisi kesken, välillä vähän "levisi" kun jäin matkustamaan mutta tuli takaisin "alle" kun itse keskityin. Istun laukassa kuulemma vähän etukenossa ja pienellä painonsiirrolla taaksepäin etuosaa saatiin vähän kevenemään. Millähän tuonkin saisi selkäytimeen asti...

Laukkatyöskentelyn jälkeen annoin hetkeksi pitkät ohjat ja tarkoitus oli ottaa sen jälkeen ravissa vähän voltteja ja tarkkoja kääntämisiä ja ehkä vähän laukkatyöskentelyä lisää. Hupi ilmeisesti väsähti kuitenkin alun hyvästä liikkumisesta sen verran että kun keräsin narut takaisin käteen niin oltiin pakkasen puolella ja rajusti. Lopputunti meni siis siihen että jumpattiin hevonen takaisin avuille ja oikein päin, siinä edes ihan kunnolla onnistumatta. Olen itse monesti vähän hukassa kun yhtäkkiä kaikki äsken käsissä olleet palaset katoaa ja jään vähän kokeilemaan yhtä ja toista ja kolmatta, tekemättä mitään oikeastaan kunnolla loppuun asti. H pyysi korjaamaan hevosta Isosti. Suoristamaan selvästi, kääntämään selvästi hyvin pienelle voltille, taivuttamaan vaikka vähän yli, väistättämään vaikka vähän liikaa - sen sijaan että kysyisin että voisitko vähän tehdä näin, ai et, no entä näin? Tarkemmin, rohkeammin ja loppuun asti.

Lopun takkuamisesta huolimatta jäi kyllä tosi positiivinen fiilis, ja ennen kaikkea paljon ajateltavaa. Täytyy ilmeisesti taas kerran opetella perusasioita ihan alusta asti.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Kisareissulla Niihamassa

Ke 13.10.2010

Keskiviikkona oli siis sitten pitkästä aikaa ohjelmassa ratsastusta valkoisten aitojen sisäpuolella. Edelliskerta oli viime helmikuussa Aitoossa joten oli jo aikakin. Niihamassa oli ratsastuskoulun harjoituskoulukisat ja pienen lähtijämäärän vuoksi lupasivat ottaa ulkopuolisiakin mukaan, joten kun kaveri vielä lähti kuskiksi (kiitos!) niin kaikki oli järjestettynä. Arvelin etukäteen että jos ohjelmissa on tarjolla C-merkki, KN Special ja joku HeA-rata niin HeC-luokassa on luultavasti paljon ratsastuskoulun ponilapsia, joten kaikista senhetkisistä ongelmista huolimatta (jotka siis ilmoittautumispäivänä olivat todellakin vielä kaikki olemassa) päätin valita HeB-luokan. KN on kuitenkin kiltti ja helppo HeB-ohjelma ja kyseessä pienet harkkakisat. Ja keskiravista tai laukka-käynti-siirtymisestä on ihan turha stressata, kun kerran tietää ettei kumpaakaan löydy niin tyytyy tekemään sinne päin niin siististi kun pystyy.

Oltiin Niihamassa hyvissä ajoin (kaveri ajoi yhden hevosen kopilla kaksi hevosta paikalle, meidät ensin, joten eestaas ajamista oli melkoisesti). Hupi osaa onneksi olla ihan asiallisesti vieraassa paikassa ja hetken huutelun jälkeen se jäi varsin rentona katselemaan ympärilleen ja mutustamaan heinää. Ei tarvinnut siis jännittää sitä että väsyykö se liikaa odottelusta. Sen sijaan verkasta se sitten väsyi, harkkakisojen aikatauluihin ei ilmeisesti ole luottamista kun nytkin meidän piti mennä 18.15 verkassa kolmantena eikä luokka ollut vielä vähän puolen jälkeen alkanutkaan. Kun muutenkin halusin tehdä pitkän ja hitaan verkan (että Hupi ehtii rauhassa kytätä kaikki möröt ja siitä vielä rentoutua sopivasti) niin hevonen oli radalla auttamatta jo vähän väsynyt. Positiivista aikataulutuksessa oli kuitenkin se että jos olisin päässyt radalle silloin kun olin laskenut pääseväni, olisi verkka ollut täsmälleen sopivan mittainen.

Paljon käyntiä, ensin pitkin ohjin, sitten tuntumalla. Suurin osa sen jälkeen kevyessä ravissa, vasta vähän ennen (oletettua) radalle menoa jokunen laukannosto ja alas istuen vähän raviin terävyyttä. Mietin hetken aikaa että miten vaikeita asioita uskallan tehdä (vai pidänkö vaan hevosen ja itseni hyvällä mielellä tekemällä niitä helpoimpia asioita) mutta lopulta toista ratsukkoa väistäessäni jouduin tekemään laukassa vähän vaikeampaa tietä (missä sunnuntain vaikeudet olisivat varmasti tulleet esiin jos niitä on) - ei ongelmia.

Maneesi oli käännetty juuri ennen kisoja joten pohja oli hurjan pehmeä. Verkka oli ehtinyt vähän tasoittua ja painua mutta rata oli melkoinen suo. Hupi suoritti ihan asiallisesti (ja kyttäämättä!) tehtävät mutta hyytyi kyllä vähän. Tosin, se miltä rata itsestäni tuntui (ravi ok, laukka vähän liian isoa) ei kyllä ihan kohdannut videolta nähdyn totuuden (ravi kovin vaatimatonta hynytystä, laukka sen sijaan kohtalaisen hyvää) ja tuomarin arvion (ravista lähinnä kutosta, laukasta jopa seiskoja) kanssa. Siis kuvittelen meneväni jo liian kovaa silloin kun tempo vasta alkaa olla sopiva. Ja kuvittelen tekeväni kamalan paljon asioita radalla mutta videolta katsoessa tekee suorastaan mieli huutaa kuskille että voisko siellä välillä vaikka ratsastaa niin tapahtuiskin jotain. Onhan se toki hyvä asia että pystyy tekemään asioita eleettömästi mutta kai sitä silti pitäisi uskaltaa vaikuttaa eikä vaan matkustella mukana?

Lopputulokseen täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, tuloksena 60.8% (tasaista kutosta, jokunen vitonen ja seiska), suurinpiirtein kommenteilla "tasainen ja siisti suoritus". Hevonen kyttäsi ja poikitti vielä rataa kiertäessä melkoisesti mutta itse suorituksessa keskittyi hienosti (kuulaisuudesta saatiin seiska). Kuski taas ei jännittänyt vaan malttoi ajatella ja ratsastaa tehtävä kerrallaan, ihan suunnitelmansa mukaan. Täytyy katsoa jos saisi skannattua paperit tänne kaiken kansan nähtäville. Videon lisään heti kun saan sen muutettua sellaiseen muotoon mitä blogi ymmärtää. Sijoituksia tai tuloslistaa ei jaettu mutta jälkeenpäin kuultuna ilmeisesti kuitenkin aika lailla sieltä kärkipäästä. Olisi ollut kiva ehtiä kysyä (tutulta) tuomarilta että olisitko päästänyt alueluokasta läpi ja jos, niin millä prosenteilla. Onhan se nyt kuitenkin selvää että harjoitus- ja aluekisojen skaala on, ja täytyykin olla aivan erilainen.

Joka tapauksessa tästä on hyvä jatkaa. Treenattavaa löytyy eniten juuri sieltä mistä oletinkin ja muutamia pisteitä saa raavittua lisää kasaan ihan vaan huolellisemmalla ratsastuksella - pysähdykset huolellisemmin ja jos vaikka ensi kerraksi opettelisi loivan kiemurauran tien niin että sen osaa vaikka unissaankin tehdä kunnolla (eikä epämääräisesti sinnepäin sohien ja "oho piti olla jo tuolla" kiireellä käännellen ;)

Mutta nyt blogi kiinni, ratsikamat päälle ja tunnille mars! Tietää ainakin mitä reenataan :D


Laukkaongelmia

Ti 12.10.2010

Lähdettiin viime viikolla melko nopealla, muutaman päivän varoitusajalla Niihamaan ratsastuskoulun harkkakoulukisoihin. Sunnuntaina (vai maanantaina?) varmistui lähtö ja keskiviikkona oltiin jo radalla. Eipähän ehtinyt ainakaan stressata.

Lähtökohdat sen sijaan oli varsin mielenkiintoiset. Vielä edellisviikolla Hupilta ei meinannut millään löytyä mitään järkevää vaihdetta, oltiin viime ajat (viikot) menty maastoilupainotteisesti kun vettä tuli niin paljon että kenttä ei oikein ollut kunnossa, joten hevosella oli maastomoodi hyvin vahvasti päällä. Sunnuntaina löytyi ensimmäisen kerran raviin jotain tolkkua mutta laukka oli vielä silloinkin hyvin villiä ja vapaata. Kaarteet poni pysyi vielä jotenkuten hanskassa mutta kun yritti suoraa uraa laukata niin koko paketti levisi ihan täysin, hevonen valui etupainoiseksi ja tippui välillä jopa raville vaikka mitä tein. Sovin itseni kanssa että sunnuntai ja maanantai korjataan laukan ongelmia ja tiistaina tehdään sitten vaan helppoja ja kivoja asioita vaikka laukka olisi millä mallilla hyvänsä.

Sunnuntaina ohjelmassa oli ensin ravissa hevonen kivaksi ja avuille, ja sitten sen jälkeen laukassa miljoona ja yksi nostoa. Meillä suurin ongelma tuntuu olevan lähes jokaiseen kouluohjelmaan sisältyvä laukkadiagonaali. Pieneen päähäni ei voi mahtua että mikä siinä voi olla niin ylitsepääsemättömän vaikeata. Nytkin kun laukka lähti pyörimään ja paino siirtyi vähän paremmin takaosalle niin pitkien sivujen laukkaaminen ei tuottanut mitään ongelmia. Sen sijaan edelleen kun kulmasta käänsi lävistäjälle niin päästiin maksimissaan kolmisen askelta hyvää tasapainoista laukkaa ja sitten alkoi olla jo tarjolla Vermon takasuoraravia. Joskus vuosi sitten sain pilkottua tehtävän niin pieniin palasiin että se lopulta onnistui ja sama pitkä tie oli edessä taas. Ensin ravissa tie ja tahti selväksi (suora linja ja että sinne ei tarvitse ampua miljoonaa). Sitten ravi-käynti-siirtymisiä samalla linjalla. Sitten laukassa linjalle ja heti suoristuksen jälkeen itse siirtyminen. Sitten linjalle ravissa ja nosto ja taas alas raviin. Kun tämä onnistui niin kello alkoi olla sen verran paljon ja hevonen vähän väsyä joten jätin homman kesken, päästiinhän sentään kuitenkin lopettamaan onnistumiseen.

Mitä lie hevosen pääkopassa naksahtanut yön aikana mutta maanantaina ongelmasta ei ollut enää tietoakaan. Helpotin tehtävää tosin edelleen tekemällä laukassa pitkän sivun lopusta noin 15m täyskaarron ja jatkamalla siitä diagonaalintapaisesti uralle, mutta nyt homma sujui kerrasta. Pari onnistunutta toistoa molempiin suuntiin ja sen jälkeen jätin laukat sikseen, verkkasin vaan kevyesti ravissa ja lopetin siihen. Tiistaina sama homma, kevyesti ravissa keventelyä, hevonen rennoksi ja pyöreäksi. Pari laukannostoa molemmin päin, joka ikinen laukkapätkä onnistuneeseen diagonaaliin lopettaen. Vähän lisää keventelyä ja lopetus hyvillä mielin.

Kisareissu-kuulumiset seuraavassa osassa :)

perjantai 10. syyskuuta 2010

Kansikuvapoika

Laitetaanpa nyt tämä tänne vielä ihan omana erillisenä merkintänään. Mulla on julkkisponi!

Iso ilo kolmesta askeleesta

Pe 10.9.2010

Jos viime viikko kului käytännössä kokonaan maastoilun merkeissä niin tällä viikolla herra hevonen joutui heti alkuun kolme päivää tekemään vakavamielistä työtä kentällä. Olen yrittänyt jaksottaa hommat niin että kun maastoillaan niin maastoillaan useampi päivä putkeen ja toisaalta kun taas tehdään kentällä hommia niin tehdään sitten niitäkin muutama päivä perätysten. Yleensä maastoilujakson jälkeen ensimmäinen päivä menee siihen että hevosen saa taas kunnolla avuille ja taipuisaksi, toisena päivänä loppupuolella alkaa olla jo kiva ratsastaa ja kolmantena pystyy tekemään vaikeampiakin asioita. Melkein tällä sapluunalla mentiin nytkin.

Maanantaina siis kentällä ihan perusjuttuihin keskittyen. Jalasta eteen (heti eikä huomenna) ja paljon kaaria kunnolla taivuttaen. En juurikaan tainnut edes istua alas satulaan vaan ravit mentiin keventäen ja laukat kevyessä istunnassa, pääasia että liike on isoa. Viimeiset minuutit oli jo ihan helpon tuntuista menoa, joten lopetettiin siihen.

Tiistaina meinasi ensin epätoivo iskeä kun Hupi ei alkuun tuntunut pätkääkään paremmalta kun edellisenä päivänä. Sitkeästi tein ravissa temponvaihdoksia, pyysin niin hidasta ravia kun ikinä pystyin pudottamatta käyntiin (että joutuu oikeasti keräämään takajalkojaan mukaan hommiin) ja päästin siitä takaisin eteen isompaan raviin, niin jossain kohtaa kuului naks, ja poni oli kevyt ja oikein päin. Tähän meni vaan tuplasti enemmän aikaa kun olin kuvitellut, niin meinasin lyödä jo hanskat tiskiin jossain kohtaa.

Laukka on ollut viime aikoina vähän villiä (no lähinnä ollaan laukattukin "harjulla hanaa") mutta nyt kun nostin sitten ensimmäiset laukat niin ei ollutkaan sellainen fiilis että kuskia viedään, vaan laukkaa(kin) sai ihan ratsastaa ja säädellä. Ainakin vähän. Käytin siis tilaisuuden hyväksi ja tein varsinaiset työt lähinnä laukassa. Miljoona nostoa ja yhtä monta siirtymistä alas. Nostot käynnistä ja siirtymiset raviin on suht helppoja. Sen sijaan nostot ravista on edelleen vähän holtittomia (joudun valmistelemaan paljon että hevonen on riittävän tarkkaavainen, ja samalla se sitten jännittyy ja ravi kärsii) ja suoraan laukasta käyntiin se ei tule kuin vasemmasta laukasta silloin kun kuski muistaa Oikeasti istua syvälle. Pitäisi kai useammin kiusata itseään tekemällä nostot ravista, mutta kun laukan laatu on taas sitten selvästi parempaa tasapainoisen käynnistä noston jälkeen, kun ravista joutuu vähän tuuppaamaan ja sitten ollaan jo nokallaan etupainoisena. Joka tapauksessa tänään laukka pyöri ihan kivasti kuitenkin, ja vasempaan kierrokseen tuli kolme, ehkä jopa neljä askelta sellaista laukkaa missä kaikki tuntui helpolta ja kivalta ja kevyeltä. Ei ole tätä fiilistä laukassa ollutkaan sitten viime kevättalven, tällä elää hetken aikaa ;)

Keskiviikkona kaveri oli mukana ja jouduin ratsastuksen jälkeen toteamaan että sait nyt vähän valheellisen kuvan siitä mitä Hupi tällä hetkellä on. Ei se ihan niin hyvä ollut kun tiistaina lopuksi, mutta ihan hyvä silti. Laukka oli vähän hakusessa (en pysty istumaan vieläkään kunnolla satulaan polven takia, kolmas päivä peräkkäin alkoi olla vähän liikaa), mutta käynti ja ravi oli ihan jees. Sain tehdä kerrankin alkuverkat juuri niin kuin haluan, ensin rentoa ja vaikka vähän löysääkin ravia suuntaa vaihdellen, siinä tempossa mikä hevoselle on helppoa, ja siitä sitten vähitellen askel kerrallaan aktiivisemmaksi ja terävämmäksi. Ravi saisi olla edelleen terävämpää ja tarmokkaampaa takaa (jää helposti takaa laahaavaksi ja ponnettomaksi) mutta niin kauan kun en itse pysty istumaan edes jotenkuten siedettävästi niin en voi ihan hurjasti hevoseltakaan vaatia.

Kaveri ehdotti ravin parantamiseen samaa mitä ollaan välillä jo tehtykin, hidastetaan hitaaseen mutta aktiiviseen raviin ja pyydetään (päästetään) siitä takaisin isompaan liikkeeseen. Toistetaan kertaa sata. Vähintään. Ja siirtymisiä käynti-ravi-käynti-ravi myös ainakin sata. Pysähdyksissä ollaan jo H:n tunneillakin saatu kotiläksyksi se että vähitellen pitäisi pystyä korjaamaan jalat tasan. Etujalkoihin osaan vaikuttaa mutta takajalkoja en saa korjattua ilman että koko hevonen liikkuu. Ehdotuksena oli että korjataan takajalkoja ensin niin että saadaan se haluttu jalka liikkeelle, vaikka sitten kaikki muutkin liikkuisivat mutta että jotain tapahtuu, ja sitten vasta yritetään päästä siihen yhteen nimenomaiseen kinttuun käsiksi. Joka muuten kuskin vinoudesta (ja tällä hetkellä siitä vasemmasta jalasta) johtuen on yleensä vtj. Tietysti sen kai voisi yrittää alunalkaenkin ratsastaa sieltä alle myös siinä pysähdyksessä... Kolmas asia mistä puhuttiin oli peruutukset. Niissä on tullut kyllä ihan selkeää edistystä (kiireisyys alkaa olla poissa, tahti on ok ja peruutus on yleensä suht suora) mutta askeleet on edelleen kovin laahaavia ja ponnettomia. Täytyisi varmaan kiusata Hupia harjulla taas silloin tällöin ylämäkeen peruuttamalla, josko sieltä löytyisi askeleisiin vähän korkeutta ja energiaa. Tulee vaan helposti kaupanpäällisinä kiireisyys ja selättömyys, kokemusta on. Nyt se pysyy suht hyvin pyöreänä ja on kevyt edestä (ohjaan ei oikeastaan juurikaan saa peruutuksessa koskea) enkä sitä taas haluaisi pilata. Voisikohan puomien yli peruuttaa?

Torstaina hevonen sai sitten pitää ansaitun vapaapäivän, ja pe-la on vuokraajan vuoro joten itselläni on hurja kolmen päivän tallivapaa menossa. Koskahan viimeksi?

maanantai 6. syyskuuta 2010

Paluu sorvin ääreen

Ma 6.9.2010

Tuli näköjään reilu allekirjoittaneen loman mittainen päivitystauko kun oli sen verran paljon muutakin tekemistä. Paljon on ehtinyt tapahtua tällä välillä joten otetaan pieni tiivistelmä.

Hevonen sai uudet kengät jalkaansa ja kaviot alkaa näyttää jo ratsumallisilta. Takakaviot nyt on suht asialliset olleetkin mutta etukavioissakin alkaa olla jotain kannan tapaista ja malli ei varmaan mahdu enää hiihtoliiton kriteereihin. Kärkeä lyhennettiin sen verran kun pystyy ja kannoille tehtiin sivulle vähän tukea (riskinä tietysti että polkisi pois kun on leveämmällä mutta ei onneksi polkenut). Lohkeilu alkaa olla mennyttä aikaa kun naulat on siinä missä pitääkin.

Heti loman alussa onnistuin sitten itse telomaan itseni. Olin hyvin sujuneen ratsastuksen jälkeen viemässä hevosta takaisin laitumelle kun se otti ja säikähti tallin maskottivuohea ja tuli suoraan syliin. Ei onneksi sattunut pahemmin mutta vasen jalka otti kaviosta iskua ja polven ympäristö oli vähän verillä, turposi ja muuttui kauniin sinertävänpunertavankukertavaksi ja saman puolen olkapää ja peukalo varmaankin venähti. Edelleenkään jalka ei ole ihan täysin kunnossa mutta alkaa kestää taas ratsastustakin. Rikki ei onneksi mennyt mitään, venähdyksillä ja mustelmilla selvittiin.

Hevosen kanssa on tapahtuman jälkeen ollut vähän luottamuspulaa. Sehän on tähän asti toiminut maasta kuin ajatus, tullut kaikkialle mihin pyydän, ja nyt kun olin pyytänyt muka-kovin-vaarallisen vuohen ohi, se kiltisti uskalsi tulla ja kävi miten kävi, niin sen jälkeen on alkanut pieni kyseenalaistaminen pienissäkin asioissa. Ei tietysti mikään ihme eikä missään nimessä hevosen vika mutta aavistuksen turhauttavaa silti keskustella autonrenkaiden vierestä ja kentänreunan yli menemisistä. Mutta lasketaan kymmeneen, hengitetään syvään ja jatketaan.

Ja tokihan sillä kipeällä kintulla oli pakko kiivetä hevosenkin selkään seuraavana päivänä kun oli valmennus sovittuna. Vähän oli puolikuntoista meno ja jääpussi-burana-mobilat-troppauksesta huolimatta en pystynyt vasenta jalkaa kunnolla käyttämään. Tunnilla tehtiin asioita sen verran reippaasti etten varsinaisesti ehtinyt ajatella kipua mutta vaistomaisesti varoin silti jalkaa ja voimatonhan se oli toki myös. Tehtiin käynnissä ja ravissa väistöjä ja laukassa ympyrä-voltti-ympyrä-tehtävää laukan tempoa ja kokoamista säädellen. Tai ainakin yrittäen. Hupi teki kyllä kaikki tehtävät mutta oli vähän kankea ja haluton kulkemaan oikein päin. Ei huono missään nimessä mutta ei oikein oma itsensä. Mistä päästäänkin sitten seuraavaan asiaan...

... eli satulaan. Ei ihme että oli haluton kun penkki on jäänyt liian kapeaksi. Reilu viikko oltiin kokonaan ilman satulaa. Liikutettiin hevosta juoksuttamalla, taluttelemalla tai oman takapuolen ja tasapainon kestämisen mukaan ilman satulaa. Allekirjoittaneen tasapaino kestää tasan käynnin ja rauhallisen ravin. Laukasta ei edes keskusteltu ja ravissakin heti kun joutui vähän käskemään kun hevonen yritti dipata alas ja vetää ohjaa kädestä, niin kuski meinasi kellahtaa alas. Tarvis vissiin reenata? Toissaviikon perjantaina kävi sitten hieroja avaamassa selän jumit - tosin isoimmat jumit löytyikin sitten lavoista, varsinkin vasen oli aivan tukossa. Hävetti. Kun tiedän varsin hyvin mitä niille pitäisi itse tehdä että pysyisivät kuosissa ja auki. Maanantaina saatiin sitten satula-auto paikalle. Kokeillaan nyt kokoa leveämpää satulaa, sellaisenaan se on liian leveä mutta Mattesin avulla saatiin ihan asialliseksi. Toiveissa on että hevonen kasvattaa lihasta vielä sen verran että leviäisi tuohon sopivaksi. Jos ei leviä niin sitten on satularumba uudelleen edessä, ei tuo padi mikään lopullinen ratkaisu kuitenkaan saa olla.

Uudella penkillä on sitten tähän asti lähinnä maastoiltu. Nyt kun kelit on hyvät ja harjulle löytyy seuraa niin täytyy ottaa tilanteesta kaikki irti. Periaatteena on tehdä pitkään ja rauhassa ja kiipeillä paljon, mutta välillä täytyy päästellä höyryjäkin pihalle. Viime torstaina oltiin kaverin kanssa ensin Asemantien päässä siskolla kyläilemässä ja kun takasinpäin tullessa oli hevosilla edelleen virtaa niin päästeltiin sitten harjulla pitkä mäki isoa kovaa. Ei jäänyt putteruuna tuumaakaan ison puoliverisen vauhdista, sisulla painoi menemään. Viime viikonlopun vietin kokonaan Ypäjällä sh-viikonloppua seuraamassa (ja veistä haavassa kääntämässä, KN ja HeB:3 olis olleet molemmat aika jees meillekin, jos olisi hevonen ollut kunnossa koko kauden), täytyy varmaan tänään yrittää tehdä kentällä jotain kouluratsastusta muistuttavaa.

Hevosillakin alkoi syksy siinä mielessä että talliremontti saatiin siihen vaiheeseen että hevoset saadaan yöksi sisään. Hupi tuntuu olevan suomenhevoseksi ihan uskomattoman kylmänarka ja paleleva joten tuli heti ensimmäisten joukossa sisälle kun osa vielä yöpyi laitumella. En tiedä onko syynä sopiva satula, kunnolla tallissa nukutut yöt, viileämmät kelit vai mikä, mutta joka tapauksessa hevonen alkaa olla taas kunnolla oma itsensä. Liikkuu mielellään ja oikein päin - ja näkee pikku-ukkoja vanhaan tapaansa :)

Harjulla maasta käsin, luottamusta ja arvojärjestystä palauttamassa
© Kati Santtila

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Kaksi ääripäätä

Ke 11.8.2010

Eilen löytyi ponista kaksi täysin erilaista moodia. Pikkuveli tuli tallille mukaan kokeilemaan ratsastusta elämänsä ensimmäistä kertaa (ellei neliveen shetlanninponi-talutusratsastusta lasketa) ja meinasi mennä puihin koko homma. Jouduttiin odottelemaan hetki pihassa kun taivas aukesi eikä viitsitty lähteä kastelemaan ehdoin tahdoin itseämme. Tallin katolta styroksilevylle tippuva vesi tai joku muu yhtä vaarallinen asia (jäi allekirjoittaneelle vähän epäselväksi..) oli vähän liikaa hevoselle ja se lietsoi itsensä hetkessä mukavan kiihtyneeseen mielentilaan.

Kiipesin itse ensin kyytiin, tarkoituksena vähän näyttää nappeja ja ohjaimia mutta kun pääsin eestaas steppaavan hevosen selkäänkin vasta toisella yrittämällä ja harjoituslenkin varrella meinasin pudota kerran kun hevonen yritti poistua paikalta, niin katsoin parhaimmaksi ratsastaa ihan kunnolla jos hevonen vaikka vähän väsyisi ja viisastuisi. Vaikka alkeisratsun hommia ajatellen Hupi ei ollutkaan oikein siinä parhaassa mahdollisessa mielentilassa (kaukana siitä) niin omaa itseäni ajatellen se täytyisi kyllä saada lietsottua useammin tuohon tilaan, ratsastettavuus nimittäin oli ihan eri luokkaa kun viime aikoina. Kentällä ylimääräiset pöllöilytkin unohtui nopeasti ja pienen verryttelyn jälkeen alla oli "mitä sais olla, kerro vaan niin teen kyllä" -tilassa oleva hevonen. Ei olisi millään malttanut tulla alas mutta kun se pikkuvelikin oli mukana.

Hetken nautiskelun jälkeen siis vaihdettiin kuskia. Pieni briiffaus ja veli nousi selkään niin kuin olisi joskus ennenkin noussut. Hupilla oli heti alusta alkaen kivan keskittynyt ilme joka kertoi selvästi että hevonen hoksasi homman nimen ja tajusi että nyt täytyy käyttäytyä. Hetkeä ennen se oli vielä yrittänyt paeta sateenvarjoa ja kytännyt yhtä kentän kulmaa mutta nyt ei ollut merkkiäkään mistään tyhmistä tempuista. Talutin aluksi Hupia vierellä kun etsittiin kaasu, jarru ja ratti, ja kun liikkeellelähtö, pysäyttäminen ja kääntäminen alkoi sujua niin ohjasin hevosen liinan kanssa ympyrälle. Vähän oli alkuun tekemistä pitää Hupi poissa ympyrän keskeltä mutta kun veli löysi sisäpohkeensa ja itse otin koulutikun käteen niin löytyi tasainen ympyrän kaari. Otettiin muutamia ravipätkiä, alkuun lyhyitä ja loppuun pari kierrosta putkeenkin. Alkuvaikeuksien ja jalustimien lyhentämisen jälkeen lopussa alkoi kuski löytää hetkittäin jo vähän kevennyksen rytmiä, ei hassummin parinkymmenen minuutin ratsastusuran jälkeen. Hupi taas toimi liinassa kuin ajatus, lähti pyynnöstä pehmeästi ja rauhassa raviin ja siirtyi pienenpienestä vihjeestä taas takaisin käyntiin. Ja oli kovin keskittynyt koko ajan, hänellä on nyt Tärkeä Tehtävä.

Alkuvaikeuksien jälkeen löytyi sitten kuitenkin se kunnon luotettava ja tasainen alkeisratsu. Ja pikkuveli taisi jäädä vähän koukkuun kun autossa takaisin ajellessa kyseli että koska voi tulla seuraavan kerran ;)

tiistai 10. elokuuta 2010

Tikkuja ristissä

Ti 10.8.2010

Allekirjoittanut piti viime viikon lopussa ennenkuulumattoman kolmen päivän tallivapaaputken kun vuokraajan äiti kävi torstaina maastossa ja lauantaina kentällä, ja välissä olevan perjantain hevonen sai vapaata. Sunnuntaina kiipesin sitten taas itsekin kyytiin ja lähdettiin Tavelan kentälle tekemään vähän puomien kanssa hommia. Keli oli vielä tallilta lähtiessa ihan järjettömän hiostava joten viilensin Hupin vedellä ennen lähtöä, ilmankosteus oli niin hurja että tunnissa se ei kuivunut käytännössä ollenkaan yli 30 lämpöasteesta huolimatta... Matkalla taivaalle alkoi kertyä sitten aika uhkaavan näköistä pilveä mutta päälle ne eivät missään kohtaa tulleet, sen sijaan tuuli yltyi sen verran ettei kuumuus enää oikeastaan haitannut.

Hupi oli alussa taas ai-van kammottava, takajalat huiteli jossain kilometrin päässä ja terävyys oli tipotiessään. Vääntelin ja kääntelin käynnissä ja ravissa varmaan parisenkymmentä minuuttia kunnes hoksasin ottaa reilua laukkaa muutaman kierroksen, ja johan alkoi hevonen muuttua. Välillä toimii siis kuitenkin tämäkin kikkakolmonen.

Tehtiin alkuun vähän ravipuomeja, sitten yksittäistä laukkapuomia ja sen jälkeen 24m välillä olevaa kahta laukkapuomia. En tiedä onko Hupilla oikeasti niin lyhyt laukka-askel vai oliko jalkamitta vähän summittainen mutta 7 askelta tuntui siltä sopivalta määrältä tuohon väliin. Nyt keskityttiin löytämään sujuva laukka puomien väliin, ensi kerralla voi sitten lähteä muuttamaan askeleitten määrää. Lopuksi otin vielä muutaman hypyn ristikolle ja pikkupystylle. Aina kun muistin kerätä hevosen riittävän "kasaan" ennen hyppyä niin askel tuntui osuvan, ne kerrat kun jäin matkustamaan niin oltiin sitten heti liian lähellä tai liian kaukana. Kiltti hevonen hyppäsi kuitenkin joka kohdasta yhtään kyselemättä. Laukka tuntui selkään ihan energiseltä mutta videon perusteella olisi voinut kyllä laukata vähän enemmänkin. Ja täti voisi heilua selässä vähän vähemmän. Ei se hevonen laukkaa yhtään enempää vaikka täti laukkaakin kyydissä eestaas...





Maanantaina otettiin sitten kevyesti ja juoksutin hevosen pitkästä aikaa. Ilman mitään apuohjaa oli vähän villi ja vapaa, sivuohjilla sitten parempi mutta kyllä ostoslistalle menee ehdottomasti joustochambon. Tai mikä sitten onkaan nimeltään, joka tapauksessa se mikä tulee etujalkojen välistä, menee niskan taakse siihen erilliseen niskapalaan ja sieltä yläkautta kuolaimeen. Sivuohjan kanssa Hupi lähti hakemaan ihan oikein eteen-alas, mutta kun ei se pääse kun taakse-alas kun ohja nyppää aina jossain kohtaa takaisin.

Mutta juoksutinpas hevosen omalla kentällä, jonka pohja alkaa nyt pohjaremontin jälkeen olla likimain täydellinen. Alussa oli ihan liian upottava ja raskas (vielä viikko sitten Hupi hyytyi siihen niin totaalisesti että 10min tahkoamisen jälkeen luovutin) mutta nyt muutamat sadekuurot on tiivistäneet hiekkaa niin että pohja on hyvä, joustava ja pitävä. Lanauksen kun olisi tuohon saanut niin olisi ihan priima. Yleismies-Jantusen askartelulistalla on lana (joko auto- tai hevosvetoinen, tai sekä-että) mutta kun lista on sen verran pitkä ettei kehtaa hoputtaa tai kysellä niin mennään vielä toistaiseksi näin. Täytyy laittaa ennen-jälkeen-kuvia kentästä jossain kohtaa että näkee miten valtava ero siinä on.

torstai 5. elokuuta 2010

Mustaa valkoisella!

To 5.8.2010

Siellä se nyt sitten on ja näkyy!



Maanantaina oltiin kaverin tamman kanssa kevyesti harjulla maastoilemassa, lähinnä pikkupolkuja kävellen, vähän ravia ja pikkupätkä laukkaa.

Tiistaina kaveri kävi kameran kanssa tallilla ja saadaan toivottavasti jossain kohtaa vähän ratsastuskuviakin tänne esille. Koitin ensin ratsastaa kentällä mutta se a) pölisi niin että kuvaaminen kävi vähän turhan vaikeaksi ja b) oli vielä niin pehmeä ja upottava että hevonen hyytyi ihan totaalisesti. Yhden levossa olevan laidunlohkon perällä on vähän tasaista nurmikenttää ja pitkän kuivan jakson vuoksi se ei ollut liukaskaan, joten hetken kentällä tahkoamisen jälkeen päätettiin vaihtaa sinne - ja johan muuttui hevosenkin liikkuminen ihan erilaiseksi. Tein suht kevyesti kaikki askellajit läpi, toivottavasti kameraan jäi jotain julkaisukelpoistakin. Ravi ainakin tuntui ihan asialliselta, laukka oli vähän hukassa, ei oikein pyörittänyt selän läpi. Kovin oli outoa olla kameran "väärällä" puolen...

Kevyen ratsastuksen jälkeen Hupi pääsi nautiskelemaan hieronnasta. Se on hierojan mukaan oikea ihanneasiakas, näyttää uskomattoman selvästi mikä tuntuu hyvältä. Välillä oli turpa tötteröllä kun teki niin hyvää ja välillä taas rentoutui niin että silmät painui kiinni, turpa viisti maata ja polvet alkoi notkua. Edelliskerralla vähän jumissa olleet lavat oli tällä kertaa oikein hyvin auki, vasemmassa pientä kireyttä mutta oikea oli Hupin lavaksi oikeinkin hyvä. Hupilla on lavat vähän "supussa" sisäänpäin mikä helposti aiheuttaa lihaskireyttä, ollaan yritetty venyttelemällä ja hieromalla pitää kunnossa, ilmeisen hyvällä menestyksellä. Sen sijaan huolenaiheeksi nousi tällä kertaa selkä, joka oli paikoitellen aika pahastikin jumissa. Satula istuu kyllä ihan hyvin mutta voisi olla vähän pidempi niin paino jakautuisi tasaisemmin. Nyt istuin on sen verran pieni että vie ratsastajan painoa vähän turhan paljon takakaaren päälle ja hevosen selkä ottaa vähän nokkiinsa. Kokoa suurempi istuin sopii selän pituuden puolesta vielä ihan hyvin. Jos siis jossain jollain on ylimääräinen Sydneyn yleissatula kokoa 18/33 niin saa tarjota ;) Siihen asti yritetään pitää itse selästä mahdollisimman hyvää huolta.

Keskiviikkona lähdettiin parin kaverin kanssa hurjaa puuskittaista tuulta uhmaten harjulle. Tuuli yltyi välillä sellaisiin lukemiin että hetken aikaa mietittiin ihan tosissamme tallinpihassa että onko harjulle ylipäätään turvallista lähteä vai kaatuuko puita niskaan. Veera-myrskyksi nimetty ukkosrintamahan aiheutti vähän pohjoisempana melkoista tuhoa, meillä päin sentään vaan katkeili vähän sähkö- ja puhelinlinjoja. Tuuli tuli onneksi sellaisesta suunnasta että harju itse asiassa suojasi puuskilta aika hyvin ja päästiin menemään ihan turvallisesti, harjumontun pohjalla oli jopa aika tyyntä. Käveltiin paljon pikkupolkuja, ravattiin vähän montussa ja vähän muualla ja otettiin yksi ylämäki laukalla, ehkä vähän villimmin mitä piti, jarrujen säädöt oli vähän hukassa... Laukan jälkeinen ravailu montun pohjalla sai kuskin suupielet korviin asti, edellispäivän hieronnan jäljiltä hevonen käytti selkäänsä paremmin kuin aikoihin, oli keskittynyt ja sataprosenttisesti kuulolla (mikä ei harjumontussa laukkamäen alla ole todellakaan itsestäänselvyys). Käveltiin lopuksi vielä pidemmän reitin kautta tallille, yhteensä oltiin varmaan puolisentoista tuntia liikkeellä.

Loppuviikosta Hupi saa selkäänsä torstaina ja lauantaina vuokraajan äidin, varmaan perjantain pitää vapaata (ellen saa jostain kyytiä tallille, auto on reissussa) ja sunnuntaina voisi pistää taas tikkuja ristiin.

maanantai 2. elokuuta 2010

Kouluponin paluu

Ma 2.8.2010

Tai sitten kouluratsin paluu? Tai sellainen jännä ilmiö että kun hevosen saa oikeasti avuille niin siitä tulee mukavampi ratsastaa.

Perjantaina vuokraajan äiti kävi Hupilla ratsastamassa. Vuokraaja itse on vielä toista viikkoa jalka kipsissä joten toi sitten vuosia itsekin harrastaneen äitinsä stunttaamaan. Ihan perushommia olivat tehneet, lähinnä kuskiin keskittyen. Hupi Fan Club kasvoi taas yhdellä jäsenellä, ja stunttiratsi jatkaa vielä ensi viikollakin pari päivää.

Viikonloppuna olin sitten itse molemmat päivät Tavelassa maneesilla tekemässä töitä. Maneesissa on ihan oikeasti näillä helteillä viileämpi kuin suorassa auringonpaisteessa olevalla kentällä (vaikka 30+ asteen superhelteet onkin ohi niin 25 asteen raja paukkuu silti edelleen lähes päivittäin rikki). Ja lisäksi maneesissa on peilit että näkeekin välillä koko kauheuden ;)

Jos keskiviikkona lopetin siihen että hevonen tuntui siltä että nyt voisi alkaa ratsastaa, niin lauantaina päästiin sitten aloittamaan suunnilleen samasta pisteestä. Varsinkin ravi oli oikein kivan tuntuista, tuntui siltä että joutuu keventämään hurjan hitaasti kun hevonen ei tikannutkaan miljoonaa vaan malttoi tehdä joka askeleen kunnolla. Laukkaa en tehnyt pitkiä pätkiä vaan sata ja yksi nostoa, aina vähän laukkaa, alas ja taas uusi nosto. Malttoi yllättävän hyvin ennakoimatta kun teki välillä ravisiirtymisiä, ettei hevonen päässyt niin arvailemaan mitä seuraavaksi tulee. Varsinkin vasen laukka oli taas alusta asti hyvää, ja siirtymiset laukasta alas oli kivan tasapainoisia, tuli melkein suoraan käyntiin alas, ja pysyi kevyenä. Oikea laukka oli alkuun vähän kulmikasta mutta vertyi varsin asialliseksi sekin. Ja nostot sekä käynnistä että ravista, myös siihen oikeaan laukkaan, oli kivan vaivattomia. Sitten kun tämän kaiken saisi seuraavaksi siirrettyä ympyrän kaarevalta uralta myös suorille - kouluohjelmissa kun kaarevalla uralla ei siirtymisiä juurikaan tehdä... Koko paketti tuntuu leviävän aina kun jatkaa uraa pitkin.

Sunnuntaina oli tarkoitus alunperin käydä maastoilemassa mutta kuskin sisäinen kouluratsi halusi sittenkin mennä korjaamaan edellispäivän hedelmiä. Eikä varmaan ollut ollenkaan huono idea, hevonen oli alusta asti kiva ja kuulolla. Tein lopuksi lyhyen kouluradan pariin kertaan läpi, kiire tulee edelleen. On se helppoa todeta sen seitsemännen peräkkäisen laukkaympyrän kohdalla että olipa siisti ja helpon tuntunen, vaan kun asiat tuleekin yhtäkkiä eteen peräperään, nopeasti ja kaikki pitää olla kunnossa heti, eikä korjaamiseen ole aikaa niin ei olekaan asiat enää niin helppoja ja vaivattomia. Edelleen tulee yllätyksenä miten tarkasti jokainen askel oikeasti pitää tehdä, yksi pieni lipsahdus kertautuu aika nopeasti ja heijastuu moneen asiaan.

Reenattavien asioiden listalle pääsee - ylläriylläri - ne laukasta alas siirtymiset. Lävistäjän lopussa tulevat siirtymiset on pakko tehdä ennen pistettä että ne pääsee itse tekemään, eikä hevonen heittäydy ihan holtittomaksi. Toinen mihin täytyy jatkossa keskittyä lisää, on keskiravi, tai temponvaihtelut yleensäkin. Hevonen lähtee kyllä jalasta eteen mutta tikkaa miljoonaa minkä ehtii. Itse en meinaa malttaa kasvattaa ravia riittävän hitaasti vaan yritän tyrkätä kerralla ja sitten koko homma onkin jo levällään. Heti kun kuski malttoi mielensä niin tahtikin säilyi paljon paremmin. Kai kotiläksyjä voi itselleenkin antaa?

Nyt alkuviikosta Hupi saa pitää pari maastoilu- tai muuten kevyempää päivää. Ihan totaalivapaata en viitsi hurjan usein antaa, kun hevonen kuitenkin tykkää harjukävelylenkeistä ja mahanpienennysprojekti myös. Tiistaina saadaan taas hierojakin paikalle. Loppuviikosta voisi sitten joku päivä laittaa vähän puomitehtäviä, ja ehkä sitten soitella taas valmentajallekin.

Tunnilla elokuussa 2010
© Anna Moilanen

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Paluu arkeen?

Pe 30.7.2010

Keskiviikkona oli aika karu palautus takaisin maan pinnalle, noin ratsastuksen suhteen. Ei toiminut sitten mikään. Oltiin Tavelan kentällä, tarkoituksena ratsastaa kevyesti hevonen avuille, vaan kun ei onnistunut. Ensin oli kaasu hukassa, tai siis oikeastaan takajalat. Askellajista toiseen valuttiin niin että hevonen tuntui joka siirtymisessä venyvän ainakin puoli metriä, ja askellajin sisällä säätövaraa ei ollut sitten yhtään. Ei Hupi varsinaisesti tahmealta tai oikeastaan jäykältäkään tuntunut, oli vaan muuten yleisesti ihan kamala ratsastaa.

Kokeilin sitten pitkästä aikaa tehdä alkuverkkaa laukassa, kun olin muutamia minuutteja takunnut ravin kanssa ja todennut ettei tule hevonpskaakaan. Isoa laukkaa kenttää ympäri pari-kolme kierrosta molemmin päin hevosen kyllä heräämään mutta sitten se ei enää olisi malttanut ollenkaan. Kyseli jokaisen kentällä olleen puomin ja esteen kohdalla että "ai tää vai, joo mä meen, ai ei? no kerro mikä näistä niin mä meen kyllä". Siis tasapaksu pitkänlinjanbussi vaihtui sähköjänikseen. Ehkä noin sadan siirtymisen jälkeen alkoi vähitellen löytyä pientä rentouden alkua, joten totesin mukana olleelle kaverille että "nyt tää alkaa tuntua siltä että tällä vois alkaa ratsastaa, me lähdetään takasin tallille".

Torstaina hevonen sai sitten pitää vapaata ennätyshelteiden ja ukkoskuurojen takia. Ei tuntunut olevan pahoillaan. Hupi tarhaa nyt kaksin puoliveritamman kanssa, joka on aiheuttanut kiimoillaan pientä ongelmaa tarhausjärjestelyiden suhteen. Tallissa (tai siis laitumella) seisoo tällä hetkellä kolme jalostusruunaa jotka kaikki ovat menneet aivan sekaisin tämän yhden neitokaisen vuoksi. Hupi, jolla siis on villistä nuoruudestaan todisteena pari jälkeläistäkin, on sen sijaan aivan umpiruuna. Kiimainen tammaneiti lirauttelee ja tarjoaa itseään minkä ehtii ja Hupi näyttää lähinnä ärsyyntyneeltä kun akka ei anna edes syödä rauhassa...

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Onni on oma poni :)

Ke 28.7.2010

"Oho. Taisin just ostaa hevosen."

Tälläisiä tekstareita lähti muutamalle kaverille reilu viikko sitten. Olin soutanut ja huovannut Hupin suhteen viimeisten kuukausien ajan, mutta lopulta tunne vei voiton järjestä. Paperit tehtiin viime viikolla ja hevonen on nyt sitten ihan oikeasti ikioma. Ja kaikki ongelmat kai sitten myös?
Kevät ja alkukesä meni tosiaan kaikenlaisten jalka- tai ennemminkin kavio-ongelmien kanssa painiessa mutta koska mitään korjaamatonta vikaa ei löytynyt ja kaikille ongelmille löytyi selkeä syy niin uskalsin sitten lopulta tehdä kaupat. Minkään valtakunnan ohjeiden tai suositusten mukaanhan homma ei todellakaan edennyt, ostotarkastuksista ei ollut puhettakaan - tosin, onhan tuota eläintä tuossa jo pari vuotta katsellut, kai siinä on tarkastusta riittämiin? Tällä hetkellä hevonen on periaatteessa täysin terve. Hauraiden ja lohkeilevien kavioiden vuoksi täytyy vielä hetken aikaa välttää järveen menoa ja vähän käyttää tervettä järkeä kivikkoisimpien harjureittien suhteen, mutta normaalille ratsastukselle ei ole mitään esteitä.

Sunnuntaina laitettiin siis sitten nimet paperille. Ja hevosella tästä huolimatta edelleen neljä jalkaa! Käytännössähän oikeastaan juuri mikään asia ei muutu, päätösvalta ja täysi vastuu vaan siirtyy kokonaan itselleni. Suurta kaupantekopäivää juhlistin sillä että hevonen lähti viemään entisen omistajan sukulaislapsia ratsastamaan ja itse raadoin päivän kentäntekotalkoissa. Käyhän se näinkin.

Maanantaina kiipesin sitten taas muutaman päivän tauon jälkeen itsekin selkään ja lähdettiin kaverin kanssa Tavelaan kentälle. Muutama ravipuomi ja kavaletti maahan ja ponille aivo- ja muutakin jumppaa. Helteestä huolimatta Hupin lievä tahmeus katosi sillä sekunnilla kun se tajusi että maassa on tikkuja ristissä. Jarrut löytyi kyllä edelleen mutta säädöissä oli ehkä vähän parantamisen varaa. Nosteli kyllä jalkojaan paremmin kun joskus keväällä (on nyt vähän raskaammassa 10mm kengässä, tiedä sitten olisko tällä jotain merkitystä) ja tuntui vähän varovaisemmalta. Kun askel laukkapuomillekin tuntui osuvan useammin kohdalle kun pieleen niin otettiin sitten lopuksi hurja 40cm pysty muutaman kerran. Ja hevosella oli hauskaa. Kuskilla ehkä vähän myös :) Tätit nostaa puomia muutaman sentin maasta irti ja leikkii olevansa esteratsastajia?

Puomihommat täytyy joka tapauksessa ottaa taas takaisin viikko-ohjelmaan, en ymmärrä miten ne jossain kohtaa vaan unohtui pois. Hevonen tykkää, ja tekee ihan eri lailla hommia, ja takaosakin joutuu kunnolla töihin. Ja kummasti tietyt sileällä mukavaikeat asiat (kuten oikean laukan nostaminen ravista) tapahtui melkein ajatuksen voimalla kun kuski ei ehtinyt säätää kaikkea ylimääräistä. Kiva oli myöskin huomata että Hupilla ei ollut ajatustakaan tökätä tai mennä ohi (mitä se on joskus harrastanut) vaan se eteni suoraan ja varmasti.

Tiistaina käytiin sitten harjulla kävelemässä edellispäivän jumeja pois. Hupi yllätti menomatkalla positiivisesti kun tiellä vastaan tullut harrikka ei aiheuttanut kun pientä täpinää (sen "normaalin" paikaltapoistumisen sijaan). Kai se on jatkuva helle väsyttänyt jopa Hupinkin kyttäysvaihteen vähän pienemmälle.

© Kati Santtila

---

Vanha blogi toimii edelleen ja löytyy osoitteesta http://gidran.blogit.fi/