perjantai 10. syyskuuta 2010

Iso ilo kolmesta askeleesta

Pe 10.9.2010

Jos viime viikko kului käytännössä kokonaan maastoilun merkeissä niin tällä viikolla herra hevonen joutui heti alkuun kolme päivää tekemään vakavamielistä työtä kentällä. Olen yrittänyt jaksottaa hommat niin että kun maastoillaan niin maastoillaan useampi päivä putkeen ja toisaalta kun taas tehdään kentällä hommia niin tehdään sitten niitäkin muutama päivä perätysten. Yleensä maastoilujakson jälkeen ensimmäinen päivä menee siihen että hevosen saa taas kunnolla avuille ja taipuisaksi, toisena päivänä loppupuolella alkaa olla jo kiva ratsastaa ja kolmantena pystyy tekemään vaikeampiakin asioita. Melkein tällä sapluunalla mentiin nytkin.

Maanantaina siis kentällä ihan perusjuttuihin keskittyen. Jalasta eteen (heti eikä huomenna) ja paljon kaaria kunnolla taivuttaen. En juurikaan tainnut edes istua alas satulaan vaan ravit mentiin keventäen ja laukat kevyessä istunnassa, pääasia että liike on isoa. Viimeiset minuutit oli jo ihan helpon tuntuista menoa, joten lopetettiin siihen.

Tiistaina meinasi ensin epätoivo iskeä kun Hupi ei alkuun tuntunut pätkääkään paremmalta kun edellisenä päivänä. Sitkeästi tein ravissa temponvaihdoksia, pyysin niin hidasta ravia kun ikinä pystyin pudottamatta käyntiin (että joutuu oikeasti keräämään takajalkojaan mukaan hommiin) ja päästin siitä takaisin eteen isompaan raviin, niin jossain kohtaa kuului naks, ja poni oli kevyt ja oikein päin. Tähän meni vaan tuplasti enemmän aikaa kun olin kuvitellut, niin meinasin lyödä jo hanskat tiskiin jossain kohtaa.

Laukka on ollut viime aikoina vähän villiä (no lähinnä ollaan laukattukin "harjulla hanaa") mutta nyt kun nostin sitten ensimmäiset laukat niin ei ollutkaan sellainen fiilis että kuskia viedään, vaan laukkaa(kin) sai ihan ratsastaa ja säädellä. Ainakin vähän. Käytin siis tilaisuuden hyväksi ja tein varsinaiset työt lähinnä laukassa. Miljoona nostoa ja yhtä monta siirtymistä alas. Nostot käynnistä ja siirtymiset raviin on suht helppoja. Sen sijaan nostot ravista on edelleen vähän holtittomia (joudun valmistelemaan paljon että hevonen on riittävän tarkkaavainen, ja samalla se sitten jännittyy ja ravi kärsii) ja suoraan laukasta käyntiin se ei tule kuin vasemmasta laukasta silloin kun kuski muistaa Oikeasti istua syvälle. Pitäisi kai useammin kiusata itseään tekemällä nostot ravista, mutta kun laukan laatu on taas sitten selvästi parempaa tasapainoisen käynnistä noston jälkeen, kun ravista joutuu vähän tuuppaamaan ja sitten ollaan jo nokallaan etupainoisena. Joka tapauksessa tänään laukka pyöri ihan kivasti kuitenkin, ja vasempaan kierrokseen tuli kolme, ehkä jopa neljä askelta sellaista laukkaa missä kaikki tuntui helpolta ja kivalta ja kevyeltä. Ei ole tätä fiilistä laukassa ollutkaan sitten viime kevättalven, tällä elää hetken aikaa ;)

Keskiviikkona kaveri oli mukana ja jouduin ratsastuksen jälkeen toteamaan että sait nyt vähän valheellisen kuvan siitä mitä Hupi tällä hetkellä on. Ei se ihan niin hyvä ollut kun tiistaina lopuksi, mutta ihan hyvä silti. Laukka oli vähän hakusessa (en pysty istumaan vieläkään kunnolla satulaan polven takia, kolmas päivä peräkkäin alkoi olla vähän liikaa), mutta käynti ja ravi oli ihan jees. Sain tehdä kerrankin alkuverkat juuri niin kuin haluan, ensin rentoa ja vaikka vähän löysääkin ravia suuntaa vaihdellen, siinä tempossa mikä hevoselle on helppoa, ja siitä sitten vähitellen askel kerrallaan aktiivisemmaksi ja terävämmäksi. Ravi saisi olla edelleen terävämpää ja tarmokkaampaa takaa (jää helposti takaa laahaavaksi ja ponnettomaksi) mutta niin kauan kun en itse pysty istumaan edes jotenkuten siedettävästi niin en voi ihan hurjasti hevoseltakaan vaatia.

Kaveri ehdotti ravin parantamiseen samaa mitä ollaan välillä jo tehtykin, hidastetaan hitaaseen mutta aktiiviseen raviin ja pyydetään (päästetään) siitä takaisin isompaan liikkeeseen. Toistetaan kertaa sata. Vähintään. Ja siirtymisiä käynti-ravi-käynti-ravi myös ainakin sata. Pysähdyksissä ollaan jo H:n tunneillakin saatu kotiläksyksi se että vähitellen pitäisi pystyä korjaamaan jalat tasan. Etujalkoihin osaan vaikuttaa mutta takajalkoja en saa korjattua ilman että koko hevonen liikkuu. Ehdotuksena oli että korjataan takajalkoja ensin niin että saadaan se haluttu jalka liikkeelle, vaikka sitten kaikki muutkin liikkuisivat mutta että jotain tapahtuu, ja sitten vasta yritetään päästä siihen yhteen nimenomaiseen kinttuun käsiksi. Joka muuten kuskin vinoudesta (ja tällä hetkellä siitä vasemmasta jalasta) johtuen on yleensä vtj. Tietysti sen kai voisi yrittää alunalkaenkin ratsastaa sieltä alle myös siinä pysähdyksessä... Kolmas asia mistä puhuttiin oli peruutukset. Niissä on tullut kyllä ihan selkeää edistystä (kiireisyys alkaa olla poissa, tahti on ok ja peruutus on yleensä suht suora) mutta askeleet on edelleen kovin laahaavia ja ponnettomia. Täytyisi varmaan kiusata Hupia harjulla taas silloin tällöin ylämäkeen peruuttamalla, josko sieltä löytyisi askeleisiin vähän korkeutta ja energiaa. Tulee vaan helposti kaupanpäällisinä kiireisyys ja selättömyys, kokemusta on. Nyt se pysyy suht hyvin pyöreänä ja on kevyt edestä (ohjaan ei oikeastaan juurikaan saa peruutuksessa koskea) enkä sitä taas haluaisi pilata. Voisikohan puomien yli peruuttaa?

Torstaina hevonen sai sitten pitää ansaitun vapaapäivän, ja pe-la on vuokraajan vuoro joten itselläni on hurja kolmen päivän tallivapaa menossa. Koskahan viimeksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti