Yksinkertaista mutta toimivaa

Viimeisen viikon aikana on kyllä saanut taas todeta että tätä lajia ei tule harrastaa yksin. Hyvä valmentaja on kultaakin arvokkaampi, ja kun osaa poimia oikeat asiat informaatiotulvasta, niin yhtä arvokkaita neuvoja voi saada mistä vaan.

Hupi oli valmennusta edeltäneen viikon ollut jatkuvasti vähän hankala ratsastaa. Yksittäisen korjattavan asian löytäminen meinasi olla ensin ihan mahdotonta kun kaikki tuntui vaan ”yleisesti vaikealta”, ja en oikein tiennyt mistä lähtisin korjaamaan kun tuntui siltä etten ehdi tehdä mitään mitä pitäisi. Erästä suosikkiblogiani lukiessani nappasin päivän ohjelmaan pienen ja yksinkertaisen tehtävän: säätele käyntiä niin pieneksi että hevonen joka askeleella kysyy vieläkö seuraavan saa ottaa, ja kasvata siitä taas isoksi niin että ylälinja venyy ja liike tulee koko kropan läpi. Kiitos kirjoittajalle (tunnistat varmasti itsesi), tällä simppelillä tehtävällä sain itseni ja hevosen rysän päältä kiinni. Puolipidätteet menivät kyllä teoriassa läpi – mutta vain sinne puoliväliin asti, myötäys tarkoitti malttamattomalle hevoselle jo kaasua. Kun lopulta maltti alkoi löytyä, niin yhtäkkiä kuskilla oli taas kaikki aika maailmassa tehdä niitä asioita mitä pitääkin. Sen sijaan että hevonen olisi tarjonnut oma-aloitteisesti kuun ja tähdet taivaalta, niin se oikeasti kysyi ja odotti että mitä ratsastaja pyytää. Miksi näihin samoihin asioihin pitää törmätä kerta (1) toisensa (2) jälkeen ilman että heti tunnistaa mistä on kyse?

Seuraavan päivän valmennuksessa, kuin ajatuksiani ja toiveitani lukien, pureuduttiin juuri tähän asiaan. Nyt nostettiin vaan vaikeusastetta sen verran, että käyntiä säädeltiin sulkutaivutuksessa ja ravia avotaivutuksessa. Oikeassa taivutuksessa kokoaminen oli haastavampaa ja vasemmassa taas eteenratsastus. Nyt kun suoraan ratsastaessa tai helpoimmissa tehtävissä Hupi tuntuu oikeinkin suoralta, niin suorastaan janoan tämäntyyppisiä tehtäviä, missä löytää ja pääsee korjaamaan puolieroja. Toki esimerkiksi laukassa edelleen oikea laukka on voimattomampaa, mutta kun laukan sisällä en kaikkeen osaa vaikuttaa. Tämän vuoksi on kiva löytää muihin askellajeihin tehtäviä, missä pääsee käsiksi samoihin asioihin. Esimerkiksi oikeassa taivutuksessa kootessa täytyy saada paino pois sisälavan päältä ja sisätakajalka kantamaan – sama asia on ongelmana oikeassa laukassa. Kaiken kaikkiaan valmennuksessa ei ehkä tullut kovinkaan montaa suurta onnistumisen hetkeä, mutta sitäkin enemmän hyviä tehtäviä ja työkaluja jatkoa varten. Pari päivää valmennuksen jälkeen olin katsomassa ja kuvaamassa Hannan valmennustunteja, ja sain sieltä poimittua vielä lisää hyviä pikkujuttuja.

Seuraavat päivät olivat valitettavan kiireisiä, tallireissulle kaikkineen oli aikaa sekä maanantaina että tiistaina noin pari tuntia. Ehtiäkseni viettää tästä mahdollisimman suuren osan hevosen selässä, laitoin vaan hevoselle suitset ja itselle kypärän ja hyppäsin kyytiin. Tarkoitus oli aloittaa hitaasti ja edetä vasta kun aiempi asia on oikeasti läpi, mutta jo ensimmäisenä päivänä ehdin tehdä paljon enemmän kun oli alun perin tarkoitus. Vasemmalle taivutukset olivat edelleen vaikeampia, mutta kun vaihtoi pikkusievän näpertelyn isoon korjaukseen ja isoon kiitokseen, niin kerta kerralta niitä hyviä askeleita tuli enemmän ja enemmän. Suunnitelma oli ratsastaa maanantaina asiat (avot ja sulut ympyrällä myötä- ja vastataivutuksina molempiin suuntiin) läpi käynnissä, ja vaikka sitten vaan käynnissä, ja tiistaina tarkistaa tilanne ja jatkaa ravissa samat. Lopputulos oli se, että tein jo maanantaina asiat onnistuneesti läpi myös ravissa, ja tiistaina pikaratsastuksesta huolimatta ehdin tehdä jo laukassakin (joka muuten oli sanalla sanoen vau!) vähän töitä. Kahden päivän ilman satulaa ratsastuksen jälkeen oma takapuoli ilmoitti kyllä sitten hyvin selkeästi että kolmatta peräkkäistä tällaista päivää ei sitten tule…

Joka tapauksessa hyvillä mielin taas eteenpäin, yksinkertaisilla asioilla voi saada yllättävänkin paljon hyvää aikaan.

Frank Baines, rakkaani

Kuten ehkä joku on saattanut jossain kohtaa jo pistää merkille, meillä ei ole ollut koulusatulaa vaan tähän asti ollaan menty Sydneyn yleispenkillä. Sydneyn pienten istuvuusongelmien ja parantuneen rahatilanteen innoittamana päädyin lopulta tilaamaan satula-auton, ajatuksena löytää vihdoin kunnollinen koulupenkki. Kerrankin oli satulakaupoilla sellainen tilanne ettei joutunut kuvailemaan tarpeitaan "sopivin tällä pienellä budjetilla", vaan uskoin oikeasti että nyt pystyn ostamaan sen mikä ihan oikeasti parhaiten istuu. Pieni toive toki oli, että sopiva löytyisi sellaiseen hintaan, että tuon Sydneynkin pystyisin pitämään, se ei kuitenkaan missään nimessä ole niin epäsopiva etteikö sitä voisi satunnaisesti esim. hyppäämiseen käyttää.

Mutta lopultahan homma meni sitten niin, että jouduin perumaan sen satula-auton. Joskus asiat loksahtelevat niin täydellisesti kohdalleen, että kaverilla on satula myynnissä ja se satula sopii sekä hevosen selkään, omalle takapuolelle ja vielä lompakollekin. En ole ennen uskaltanut ostaa satulaa muuta kuin satula-autosta ja sovittajan avustuksella, mutta kun vähitellen ehkä jotain jo osaan katsoa itsekin, ja kaverilla on myös jonkun verran kokemusta ja näkemystä, niin lopulta kaupat tehtiin ilman välikäsiä. Viikonlopun yli sain kokeilla satulaa, ja lopulta suurin vaikuttava tekijä ostopäätökseen oli itse hevonen. Sen "kroonisesti" oikealta puolen jumittava selkä (vanha lihasvamma) oli viikonlopun jälkeen parempi kuin ikinä-koskaan-milloinkaan aiemmin, ja se muutenkin selkeästi piti satulasta. Itse olin aluksi vähän epäileväinen istuimen lievän kuppimaisuuden suhteen, kun oma rikkinäinen selkä ja vielä rikkinäisemmät lonkat eivät kestä kovin "lukitsevaa" istuinta. Tuon viikonlopun aikana istuin kuitenkin niin hirvittävät määrät harjoitusravia, että jos selkä olisi satulasta oireillut, niin se olisi sen tuona aikana tehnyt. Ja mallistaan huolimatta istuin ei oikeastaan lukitse mihinkään asentoon, se kyllä lempeästi ohjaa oikeaan suuntaan, mutta sallii kuitenkin riittävän liikkeen joka suunnassa.

Ja niin perheeseen muutti uusi jäsen, Frank Baines Reflex. Mies hieman kummasteli tämän postauksen otsikon tapaista facebook-päivitystäni mutta oli sitten laskenut 1+1 yhteen ihan oikein. Allekirjoittanut taas on vielä hiukan hukassa sen suhteen, että mihin yksisiipisessä satulassa laitetaan huovan lenkit kiinni. Tähän asti olen vaan pujottanut ne siiven alle, siiven ja alla olevan "pikkusiiven" väliin, ja kun penkki istuu niin huopakin pysyy kyllä millilleen paikoillaan vaikkei varsinaisesti ole missään kiinni.

Ja niin, se satula-auto. Se sai sattuman kautta toisesta kaveristani vielä paremman asiakkaan itseni tilalle, kun yhden sijaan hänellä useampikin hevonen oli vailla uutta satulaa. Win-win joka suuntaan.

Blogi ajan tasalle: Seuranmestaruudet

Viikko aluemestaruuksista oli vuorossa oman seuran mestaruuskilpailut ja suomenhevosten HeB:0. Väliin mahtui kiireinen työviikko, yksi (epäonnistunut) valmennustunti ja paljon stressiä kisajärjestelyistä, joten oma fiilis ei varsinaisesti ollut ihan kovin korkealla starttaamisen suhteen. Jossain vaiheessa oikeasti mietin jo perumistakin, mutta kun useampana vuonna kisat on jääneet väliin milloin jalkavamman, milloin ampiaisenpiston vuoksi, niin päätin sitten kuitenkin lähteä.

Suunnittelin verkan samanlaiseksi kuin edellisviikonloppunakin, koska silloin ajoitus meni aivan nappiin. Jälkiviisaana olisi voinut ajatella että useamman asteen kylmemmällä kelillä verkka-aikaa tarvitaan vähän enemmän, ja sitten kun lopulta luokka aloitettiin melkein kymmenen minuuttia etuajassa niin hirvittävä kiirehän siinä lopulta tuli. Ehdin tehdä noin puolet suunnittelemistani asioista, ja nekin lopulta kiireessä huonosti ja huolimattomasti, ja rata oli sitten sen mukainen. Hupi oli vähän väsyneen oloinen jo alkujaankin, enkä ehtinyt antaa sille haluamiani lepotaukoja verkassa, joten kannoin sitten pohkeen takana olevaa hevosta koko radan läpi. Ravi oli takakireää ja tahditonta, laukka ei pyörinyt, yhdessäkään kohdassa ei tullut helppoa fiilistä vaan kaikki tehtävät tuntuivat tosi vaivalloisilta.

Radan jälkeen kaverin kanssa tuskailtiin että olipas hankalaa ja menipäs huonosti. Mutta meni sitten lopulta täsmälleen samalla tavalla, koska alakerrankaan pisteistä ei eroa löytynyt, ja lopulta jaettiin seuran suokkimestaruus. Prosentit jäi piirun alle 60 joten sillä on turha juhlia, mutta tokihan se on mukavampi päättää kausi kuitenkin sinivalkoiseen rusettiin.

Koska mitään en ole ennenkään sensuroinut niin video seuraa tästäkin radasta.



Kisan jälkeen Hupi sai pitää lomaa koulukiemuroista, ja viikon ohjelma koostui lähinnä vapaapäivistä, maastohumputtelusta ja puomitehtävistä. Suurimmat syyt kisapäivän jumitukseen löytyivät onneksi pääkopasta, ja jälkiviisaana voi sanoa, että olisi vaan pitänyt rohkeammin antaa vapaata koulutreeneistä. Tämä kun nyt vaan ei ole hevonen jolla voi treenata seitsemän päivää viikossa kentällä, tai edes viisi päivää. Toki päivittäin käytiin maastokävelyllä ennen treeniä, mutta siltikään näin säännöllinen kenttätyöskentely ei vaan meille sovi vaan hevoselta loppuu motivaatio. Ehkäpä tästä jossittelustakin jotain oppii?

Blogi ajan tasalle: Aluemestaruudet 2013

Blogi jäi näköjään talviunille ennen kuin talvi oikeastaan ehti tullakaan. Nyt kun (leikisti) taas on aikaa kirjoittaa niin yritän vähän kerrata mitä syys-lokakuun aikana ehti tapahtua.

Aloitetaan allekirjoittaneen ja Hupin aluemestaruusdebyytistä. Onnistuneiden treenien rohkaisemana ilmoittauduin Hämeen aluemestaruuskisoihin, missä suomenhevosten mestaruusohjelmana oli kenttäkutonen. Monen suosikkiohjelma on itselleni pieni peikko, kaksi täyspitkää diagonaalia keskiravia heti ohjelman alkupuolella ei ole varsinaisesti meille kovin suosiollinen, ja toisaalta laukkaohjelman toivoisi olevan vähän teknisempi. Vaan kun valita ei voi, vaan se ohjelma on ratsastettava mikä kutsuun on merkitty.

Oltiin kaverin starttiajan vuoksi paikalla jo hyvissä ajoin, ja ehdin sopivasti katsoa yhden ratsukon ennen kun piti alkaa laittaa hevosta kuntoon. Verkka-ajan mitoitus onnistui kerrankin ihan nappiin. Hupi oli kävellyt hyvin ennen kun kiipesin kyytiin, ja verkkaan menin sisälle (vain!) neljä ratsukkoa ennen omaa vuoroa. Kymmenisen minuuttia rennosti pitkähkössä muodossa, ravia ja laukkaa, vähän väistöjä ja vähän vastalaukkaa että notkistuisi selästään. Hetki kävelyä pitkin ohjin, sitten taas tuntumalle, muotoa vähän ylemmäs ja radan tehtävät pääpiirteittäin läpi (lähinnä keskilaukasta kokoamiset ja vastalaukat), ja taas pitkin ohjin kävelyä omaan valmistautumisvuoroon asti. Tässä kohtaa meinasi tulla pieni tenkkapoo, kun kuuluttaja kertoi, että (ratojen välissä) valmistautuvat ratsukot saavat vain kävellä, ja oma suunnitelma oli tsekata tässä vielä pysähdykset ravista ja laukasta. Kiitos tutun stewardin nopean toiminnan, päätös peruttiin nopeasti, ja ehdin tehdä ennen omaa rataa sen mitä suunnittelinkin.

Rataa kiertäessä Hupi ei kytännyt mitään, ei yleisöä, ei tuomariautoja, ei niin sitten yhtään mitään. Vau! Jossain määrin se selvästi oli kuitenkin jännittynyt, mikä näkyi ravissa pohkeen taakse jäämisenä ja siitä seuranneena suun aukomisena alkuradasta, erityisesti alkutervehdyksessä (7/6, "suoraan", "sujuvammin pys & liikkeelle, suu auki", numeroista päätellen suun aukominen ei suoraan edessä olleelle C-tuomarille näkynyt). Keskiraveista ei edelleenkään ole lapsille kerrottavaa, pientä yritystä on mutta kun suunta on alamäkeen niin (4x5 ja kommenteissa kiireinen, tahditon jne)... Jälkimmäisen ensimmäiset viisi metriä näyttää lupaavalta mutta sitten koko paketti leviää kuin jokisen eväät. Jonkunasteinen ratkaisu ja korjauskeino tähän sentään on löytymässä, siitä kuitenkin sitten vasta myöhemmissä postauksissa. Väistöistä ensimmäisen valmistelen huonosti, linja katoaa ja takaosa elää ihan omaa elämäänsä (5,5/5,5, "takaosa jää", "takaosa seilaa"). Jälkimmäinen on vaikeampaan suuntaan mutta paremmin valmisteltu ja tasaisempi, ravi tosin hyytyy tässäkin (6,5/6, "linja säilyy, irtonaisemmin"). Voltit molempiin suuntiin pikkunättejä, takaosa vähän seilaa (6,5/5,5 molemmista, kommenteissa mm. "tasainen, jäntevämmin takaa", "taivuta, sujuvammin").

Pysähdys on ylivoimaisesti paras mitä ikinä-koskaan-milloinkaan ollaan radalla esitetty, peruutus valuu vähän kädelle (7/7, "kaunis pys, tasan", "hyvä pys"). Käynti oli parin rennomman radan jälkeen tällä kertaa taas vähän jännittynyttä, kerran yritin käyttää jalkaa ja rikko oli ihan hilkulla, joten annoin olla vaan (6/6, "läpi rennomman selän", "hieman kiireinen, jännittyy"). Noston kämmin ihan itse, jos kolmen askeleen valmistelu riittää niin pitääkö se käynti mennä rikkomaan kymmenen metriä ennen pistettä? (5,5/5, "kahdella uralla", "poikittaa ennen nostoa"). Laukka rullasi nostosta kuitenkin heti hyvin ja kevyenä, voltti oli vaivaton (6,5/6,5, "energisemmin", "takaosa alle"). Kolmikaarinen oli vielä tieltään vähän töksähtävä, joudun tekemään aika ison puolipidätteen myötä- ja vastalaukan välillä, mutta laukan rytmi ja hevosen muoto säilyi kuitenkin hienosti (6/6,5, "tasaisemmat kaaret", "sujuvammin"). Keskilaukka lähtee kivasti muttei oikein kanna vielä loppuun, saan kuitenkin tehtyä eron sekä alkuun että loppuun, ja ravikin on hanskassa ennen kulmaa (6,5/6, "suoraan", "ylämäkeen"). Oikean laukan nosto ravista lyhyellä valmistelulla on vähän haastava, ihan ei ollut sisäpohje läpi ja joudun vähän varmistelemaan (6/6, "täsmällinen mutta hidas", "sujuvammin"). Samasta syystä laukka ei ihan rullaa voltilla toivotusti ja takaosa liiraa hieman (6/6, "pyöritä laukkaa", "kahdella uralla"). Kolmikaarisella meinaa tulla pieni kommunikaatiokatkos ja rikko, kun se iso puolipidäte oli vähän liian iso, ehdin kuitenkin korjata samassa askeleessa ja homma jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan (5,5/6, "säilytä rytmi läpi kaarien", "sujuvammin, eteenpäinpyrk ei säily"). Jälkimmäinen keskilaukka on vähän hätäinen kun jäin kulmassa haaveilemaan, mutta silti linjan lopussa kokoaminen ja raviin siirtyminen on molemmat varsin vaivattomia (6/6, "yritteliäs", "valmistele siirtyminen, takaosa alle"). Viimeisen linjan piti olla meidän vahvuus, kun vasen laukka nousee yleensä kauniisti suorana ja vasemmasta laukasta pystyn tekemään ihan "ratakelpoisia" pysähdyksiä. Nyt kuitenkin väsy painoi jo hevosen jaloissa, nosto tuli vasta toisesta pyynnöstä, laukka meni väkinäiseksi ja vinoksi, ja pysähdys oli sitten vino, joskin kuitenkin tasan (5,5/5,5, "huojuu linjalla, pys kahdella uralla", "laukassa sujuvammin, pys ravin kautta").

Alakerrassa kumpikin tuomareista arvatenkin toivoi raviin lisää jäntevyyttä ja takaosalle kantovoimaa. Vähän jäi häiritsemään että toisella tuomarilla ei loppukommenteissa ollut radasta mitään hyvää sanottavaa, toki  huomiot ja korjaukset oli ihan oikeutettuja ja paikkansapitäviä. Toisen tuomarin kommentti laukkaohjelman kauniista ryhdikkäästä muodosta lämmitti mieltä, koska nyt ensimmäistä kertaa ikinä laukka pyöri ja kantoi radalla ihan oikeasti ja rehellisesti selän yli. Hyvä mieli jäi myös siitä, että Hupi jaksoi kantaa itsensä aina viimeiselle linjalle asti, ja toisaalta myös siitä, että oma keskittyminen kantoi ihan sinne lopputervehdykseen asti, ja joka ikisestä radan kohdasta jäi sellainen fiilis että ihan oikeasti ratsastin sen - välillä hyvin, välillä huonommin mutta kuitenkin ratsastin enkä matkustanut.

Luokan taso oli ihan jäätävän kova, paljon koulumestaruusosallistujia mukana, kärkiviisikko Rosmo, A.L. Peto, Salmiakki Poika, Mätky, Arran Aleksi kertoo kaikille suomenhevosihmisille varmasti kaiken tarvittavan. Matkaan lähdettiin siis jo alkujaankin perisuomalaisella ajatuksella "tehdään parhaamme ja katsotaan mihin se riittää". Tulos 58,854% riitti lopulta sijaan 13./22 mikä oli ehkä ihan aavistus jäljessä "villeimmistä toiveista" (yli 60% ja puolenvälin yläpuolella) mutta ihan valtavan hyvä mieli jäi kyllä päivästä. Kovin montaa asiaa en olisi itse voinut paremmin tehdä, ja ennen kaikkea hevonen antoi radalla kaikkensa ja teki ihan kaiken mitä pyysin.

Loppuun vielä video radasta: