Yksinkertaista mutta toimivaa

Viimeisen viikon aikana on kyllä saanut taas todeta että tätä lajia ei tule harrastaa yksin. Hyvä valmentaja on kultaakin arvokkaampi, ja kun osaa poimia oikeat asiat informaatiotulvasta, niin yhtä arvokkaita neuvoja voi saada mistä vaan.

Hupi oli valmennusta edeltäneen viikon ollut jatkuvasti vähän hankala ratsastaa. Yksittäisen korjattavan asian löytäminen meinasi olla ensin ihan mahdotonta kun kaikki tuntui vaan ”yleisesti vaikealta”, ja en oikein tiennyt mistä lähtisin korjaamaan kun tuntui siltä etten ehdi tehdä mitään mitä pitäisi. Erästä suosikkiblogiani lukiessani nappasin päivän ohjelmaan pienen ja yksinkertaisen tehtävän: säätele käyntiä niin pieneksi että hevonen joka askeleella kysyy vieläkö seuraavan saa ottaa, ja kasvata siitä taas isoksi niin että ylälinja venyy ja liike tulee koko kropan läpi. Kiitos kirjoittajalle (tunnistat varmasti itsesi), tällä simppelillä tehtävällä sain itseni ja hevosen rysän päältä kiinni. Puolipidätteet menivät kyllä teoriassa läpi – mutta vain sinne puoliväliin asti, myötäys tarkoitti malttamattomalle hevoselle jo kaasua. Kun lopulta maltti alkoi löytyä, niin yhtäkkiä kuskilla oli taas kaikki aika maailmassa tehdä niitä asioita mitä pitääkin. Sen sijaan että hevonen olisi tarjonnut oma-aloitteisesti kuun ja tähdet taivaalta, niin se oikeasti kysyi ja odotti että mitä ratsastaja pyytää. Miksi näihin samoihin asioihin pitää törmätä kerta (1) toisensa (2) jälkeen ilman että heti tunnistaa mistä on kyse?

Seuraavan päivän valmennuksessa, kuin ajatuksiani ja toiveitani lukien, pureuduttiin juuri tähän asiaan. Nyt nostettiin vaan vaikeusastetta sen verran, että käyntiä säädeltiin sulkutaivutuksessa ja ravia avotaivutuksessa. Oikeassa taivutuksessa kokoaminen oli haastavampaa ja vasemmassa taas eteenratsastus. Nyt kun suoraan ratsastaessa tai helpoimmissa tehtävissä Hupi tuntuu oikeinkin suoralta, niin suorastaan janoan tämäntyyppisiä tehtäviä, missä löytää ja pääsee korjaamaan puolieroja. Toki esimerkiksi laukassa edelleen oikea laukka on voimattomampaa, mutta kun laukan sisällä en kaikkeen osaa vaikuttaa. Tämän vuoksi on kiva löytää muihin askellajeihin tehtäviä, missä pääsee käsiksi samoihin asioihin. Esimerkiksi oikeassa taivutuksessa kootessa täytyy saada paino pois sisälavan päältä ja sisätakajalka kantamaan – sama asia on ongelmana oikeassa laukassa. Kaiken kaikkiaan valmennuksessa ei ehkä tullut kovinkaan montaa suurta onnistumisen hetkeä, mutta sitäkin enemmän hyviä tehtäviä ja työkaluja jatkoa varten. Pari päivää valmennuksen jälkeen olin katsomassa ja kuvaamassa Hannan valmennustunteja, ja sain sieltä poimittua vielä lisää hyviä pikkujuttuja.

Seuraavat päivät olivat valitettavan kiireisiä, tallireissulle kaikkineen oli aikaa sekä maanantaina että tiistaina noin pari tuntia. Ehtiäkseni viettää tästä mahdollisimman suuren osan hevosen selässä, laitoin vaan hevoselle suitset ja itselle kypärän ja hyppäsin kyytiin. Tarkoitus oli aloittaa hitaasti ja edetä vasta kun aiempi asia on oikeasti läpi, mutta jo ensimmäisenä päivänä ehdin tehdä paljon enemmän kun oli alun perin tarkoitus. Vasemmalle taivutukset olivat edelleen vaikeampia, mutta kun vaihtoi pikkusievän näpertelyn isoon korjaukseen ja isoon kiitokseen, niin kerta kerralta niitä hyviä askeleita tuli enemmän ja enemmän. Suunnitelma oli ratsastaa maanantaina asiat (avot ja sulut ympyrällä myötä- ja vastataivutuksina molempiin suuntiin) läpi käynnissä, ja vaikka sitten vaan käynnissä, ja tiistaina tarkistaa tilanne ja jatkaa ravissa samat. Lopputulos oli se, että tein jo maanantaina asiat onnistuneesti läpi myös ravissa, ja tiistaina pikaratsastuksesta huolimatta ehdin tehdä jo laukassakin (joka muuten oli sanalla sanoen vau!) vähän töitä. Kahden päivän ilman satulaa ratsastuksen jälkeen oma takapuoli ilmoitti kyllä sitten hyvin selkeästi että kolmatta peräkkäistä tällaista päivää ei sitten tule…

Joka tapauksessa hyvillä mielin taas eteenpäin, yksinkertaisilla asioilla voi saada yllättävänkin paljon hyvää aikaan.