Lyhyt rokotusloma

Tammikuun ohjelmassa oli taas vuosittainen rokotus. Tänä vuonna oli rokotuspäivän kanssa pientä taiteilua, että saa sovitettua lyhyen paussin valmennusten ja muiden suunnitelmien väliin niin, että kuitenkin pysytään ohjelmassa. Kiitos Kangasalan kunnaneläinlääkärin loistopalvelun, onnistui rokotus päivälleen toiveiden mukaisesti maanantaille. Itse rokotus meillä on onneksi simppeli asia. Hupi on maailman helpoin pistettävä, ja tällä kertaa tuskin edes huomasi neulaa kun samaan aikaan nenän edessä oli tarjolla pala ruisleipää. Kuumetta se ei myöskään ole koskaan nostanut, ja nytkin lämpö oli seuraavana päivänä kellontarkasti normaalilukemissa. Yhden täysvapaan ja pari kevyempää päivää olen silti nähnyt parhaaksi pitää. Nyt ennen rokotusta oli alla erinäisistä syistä johtuen pari superkevyttä päivää, joten olin erittäin kiitollinen siitä että kuumemittari tiistaina näytti normaalilukemia.

 Limppariämpäri tiskataan aina huolellisesti.

Tiistaina kävin vain tarhassa mittaamassa lämmön ja juottamassa hevosen. Hupi tosin seurasi perässä portille ja jäi vähän hölmistyneenä aidan toiselle puolen, ikään kuin sanoen että "hei sä unohdit mut tänne". Tosin sen jälkeen kun tarjolla oli ämpärillinen melassivettä ja pieni heinäsiivu, niin töihin lähtö ei yhtäkkiä enää kiinnostanutkaan.

Keskiviikkona olin itse melkoisella minuuttiaikataululla liikenteessä, ja tallireissuun oli matkat mukaanlukien aikaa vain reilu puolitoista tuntia. Alan selvästi vähitellen oppia pikaratsastuksen salat, sillä tälläkin kertaa kiireessä tehtiin oikein onnistunut treeni. Tie onneen oli simppeli: Suunnitelma, suunnitelma ja suunnitelma. Yksinkertainen ja helppo tavoite, jonka ehtii varmasti saavuttaa. Itse halusin tsekata muutamilla taivutuksilla lanneselän tilanteen. Jos se on hyvä, niin askellajit läpi, jos huono niin käynnissä ja ravissa jumppaa viime viikon tapaan.

Kiireessä ratsastan yleensä ilman satulaa, säästö se on pienikin ajansäästö. Hevoselle suitset ja itselle kypärä, ja menoksi. Kentälle päästessä vähän mietitytti kyllä että mitähän tästä tulee, lomaillut hevonen, ei satulaa ja auraamaton kenttä = 15 sentin hanki. Mutta hyvä tuli. Lanne oli edelleen oikein hyvän tuntuinen, joten hölkkäiltiin kevyesti askellajit läpi, ja lopetettiin hyvillä mielin siinä kohtaa kun normaalisti olisin aloittanut kunnollisen työskentelyn. Hupi oli innokas mutta kuulolla, ja esitti hangessa aika kivaa liikkumista. Vähän oli kyllä tädillä tekemistä pysyä kyydissä, varsinkin laukasta raviin siirtyessä. Voi olla että jatketaan tänään samalla teemalla, jos vaan (aikoinaan kaverin suokkitammalta pudotessa murtunut) häntäluu kestää. 

Perjantai-illan askareita

Voihan ruunan intiimihygieniaongelmat. Pintapuolisellakin (viuhuvia takakaviota väistellen suoritetulla) pikapesulla kävi selväksi, että Hupin pissaongelmat eivät varmaankaan olleet ihan pelkästään kuivumisesta johtuvia (kiitos vaan vihjeestä Sanna).

Hupi teki kuitenkin melko selväksi että rauhottamatta ei pesua ainakaan loppuun asti ja huolella suoriteta, joten perjantai-illan ohjelma oli selvä. Allekirjoittanut toimi välittäjänä ja haki eläinlääkäriltä alaikäiselle ruunalleen perjantaipullon (domotuubi). Eläinlääkärin ohje oli käyttää pesuaineena erittäin laimeaa mäntysuopaliuosta (no eipä kyllä olisi ensimmäisenä tullut mieleen) ymmärsin että sen vuoksi ettei se kuivata ihoa niin voimakkaasti. Ruokaöljyllä voi voidella paikat ettei kuivu ikävästi. Jos näyttää tulehtuneelta niin betadinepesua (ja mahdollisesti sitten sulfakuuria). Joten tälläisellä setillä lähdettiin viettämään perjantai-iltaa. Laskeskelin että kun rauhotan hevosen heti neljän jälkeen, niin se ehtii varmasti toipua riittävästi ennen ysin maissa jaettavia iltaheiniä.

Rattoisan perjantai-illan tykötarpeet

Ujon suomalaisen miehen estot hävisivät humaltumisen myötä, ja pääsin pesemään paikat hyvässä yhteisymmärryksessä. Pari kertaa Hupi yritti viuhtoa takakaviolla, mutta liikeradat olivat sen verran hitaita ja hataria, ettei kaviosta suurta vaaraa ollut. Toivottavasti olisi nyt lopulta tämä episodi tällä ohi.

Ja kun kerran olin vauhtiin päässyt ja hevonen oli edelleen tukevasti rauhotettu, niin päätin sitten samalla klipata lähes parisenttiseksi (!) kasvaneen karvan. Hupi on helppo klipata ihan rauhottamattakin, mutta koska se vähän kuitenkin jännittää toimenpidettä, niin olihan tämä helpompi näin. Viimeistelyt jätin suosiolla toiseen kertaan, kun klippauksen aikana vähitellen heräilleen hevosen kärsivällisyys alkoi olla selvästi finaalissa. Se myös selvästi vähän paleli (isojen lihasten päällä olevasta viltistä huolimatta) kun rauhotteen vaikutus loppui ja karvat lähtivät samaan aikaan, niin katsoin parhaaksi paketoida Hupin loimen alle, ja jättää odottelemaan iltaheiniä.

Perjantaikänni päällä

Syksyn huolia

Kuten facebookiin jo keskiviikkoiltana kirjoitin, onni on vuokraaja joka tuntee hevosen kuin omat taskunsa. Olin keskiviikkona kerrankin maneesilla katsomassa vuokraajan estevalmennusta mutta saman tien kun pääsin ovesta sisälle, niin vuokraaja huitoi minut luokseen.

”Tää ei oo normaali”

Ei ollut ei. Ei ollut isoja oireita, mutta Hupi oli jotenkin omituisen vaisun oloinen. Normaalisti sillä silmät loistavat ja jalat vispaavat kun maneesissa on tikkuja ristissä. Nyt se oli vähän haluton liikkumaan ja takaosan liike oli aavistuksen jäykkää (jälkiviisaana voidaan todeta, että samalla tavalla kuin viime keväänäkin). Viimeistään päätös valmennuksen väliin jättämisestä tuli siinä kohtaa, kun Hupi hengästyi jo lyhyestä alkuverkasta. Vuokraaja hyppäsi selästä alas ja totesi että tämä ei ole kunnossa, ennen kun ehdin itse edes mitään sanoa. Valmentaja totesi vaan, että hän ei näe mitään erikoista, mutta tehän sen parhaiten tunnette, luottakaa siihen. Hevonen käärittiin loimiin ja lähdettiin maneesilta takaisin tallille.

Lähitalleilla on kiertänyt jotain kuumetta nostavaa virustautia, ja olin aivan varma että lämpö on koholla – ja mitä vielä. Kuumeen sijaan Hupi oli puolisen astetta alilämpöinen. Normaali iltalämpö on ollut tarhasta hakiessa 37,9-38,0 välillä, hyvinkin kellontarkasti, ja nyt mittari näytti 37,5 ja alla oli kuitenkin kevyt liikuntakin (yhteensä reilusti yli puolen tunnin kävelyt ja vähän hölkkää). Tallin käytävälläkin Hupi oli jotenkin vähän poissaoleva. Normaalisti sillä korvat pyörivät joka suuntaan ja se on hyvinkin tarkkaavainen kaiken ympärillä tapahtuvan suhteen, nyt se vaikutti lähinnä uneliaalta. Ei paljon mutta kuitenkin siinä määrin, että muutkin hevosta pidempään katselleet huomasivat eron. Hupi kuitenkin söi ja joi mielellään, kakkasi maneesilla pariinkin otteeseen ja mahaäänet oli ihan normaalin kuuloiset. Vaihdettiin paksumpaa talliloimea päälle, tuupattiin heinää nenän eteen ja laitettiin karsinaan. Lämpö tasaantui vähitellen 37,7 paikkeille, ja kun heinä ja vesi tuntui maistuvan ihan hyvin, niin jätettiin sitten hevonen yöpuille.

Seuraavana aamuna vastassa oli jo sitten hyvinkin normaalin oloinen hevonen, joka ei voinut kerta kaikkiaan käsittää miksi se ei päässyt aamulla heti ulos. Lämpö oli 37,7 (melko normaali aamulämpö). Koska ensimmäinen satsi aamuheiniä oli maistunut hyvin, karsinassa oli kakkaa yön jäljiltä melko normaalin oloisesti ja Hupi oli muutenkin ihan oma itsensä (kärsimätön hätähousu…) niin uskalsin antaa nyt aamulla psyllium-melassivedetkin taas, ja vein tarhaan normaalisti syömään loput aamuheinät.

Illalla kävin uudemman kerran vielä ja katsoin vähän liinassa että miten liikkuu ja hengästyykö. No kyllä liikkui! Käynnistä karkasi raville koko ajan, kun pyysin hyvin varovasti ravia niin pinkaisi niskojaan nakellen liikkeelle ja varovaiset laukannostopyynnöt toteutettiin iloisesti loikalla singoten. Ja koko ajan tuijoteltiin varjoja ja kytättiin milloin mitäkin kentän laidalla olevaa, pilke oli palannut silmäkulmaan. Edellispäivän vaisu ja haluton liikkuminen oli tiessään, ja takaosakin näytti taas ihan normaalilta. Ei hengästynyt käytännössä ollenkaan, pienestä riekkumisesta huolimatta, ja ennen tätä kevyttä juoksutusta mitattu lämpökin oli taas 38,0 eli normaalilukemissa.

Lopullista varmuutta oireiden aiheuttajasta tuskin koskaan saadaan, mutta näin jälkeenpäin se vahvin veikkaus olisi, että psylliumkuuri sai vielä näin loppuvaiheessakin (päivä 8/10) suolistosta vielä joku hiekkamassa liikkeelle. Vähän matala ruumiinlämpö, vaisuus ja haluttomuus liikkua viittaavat kaikki enemmän tai vähemmän johonkin kiputilaan. Vaikka psylliumkuurin isoimmat riskit lienevätkin ensimmäisissä päivissä, niin toki kuurin loppuvaiheessakin voi vielä lähteä jotain liikkeelle. Toivottavasti selvittiin näin vähällä tällä kertaa. Ja näköjään taisi tulla kuuri tarpeeseen?

Kaiken tämän keskellä olin – jälleen kerran – kiitollinen siitä, että tiesin hyvin tarkasti mikä on Hupin normaali ruumiinlämpö. Äkkiseltään sanoen 37,5 kuulostaa täysin normaalilta, mutta tämän hevosen kohdalla se ei sitä ole. Olen mitannut pariinkin otteeseen seitsemänä peräkkäisenä päivänä Hupin lämmön iltapäivällä ennen ratsastusta, ja sain näin melko tarkan kuvan siitä mikä on normaalilämpö ja miten paljon siinä on vaihtelua. Aamulämpöjä en ole näin tiheään mitannut, mutta satunnaisillakin mittauksilla on jonkunlainen kuva muodostunut. Lämmön lisäksi ylhäällä on vastaavalla tavalla mitatut pulssi ja hengitystiheys. Suosittelen lämpimästi kaikille tutustumista hevoseenne tältäkin kantilta, jos joskus jotain sattuu niin kiitätte vielä itseänne.