sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Perjantai-illan askareita

Voihan ruunan intiimihygieniaongelmat. Pintapuolisellakin (viuhuvia takakaviota väistellen suoritetulla) pikapesulla kävi selväksi, että Hupin pissaongelmat eivät varmaankaan olleet ihan pelkästään kuivumisesta johtuvia (kiitos vaan vihjeestä Sanna).

Hupi teki kuitenkin melko selväksi että rauhottamatta ei pesua ainakaan loppuun asti ja huolella suoriteta, joten perjantai-illan ohjelma oli selvä. Allekirjoittanut toimi välittäjänä ja haki eläinlääkäriltä alaikäiselle ruunalleen perjantaipullon (domotuubi). Eläinlääkärin ohje oli käyttää pesuaineena erittäin laimeaa mäntysuopaliuosta (no eipä kyllä olisi ensimmäisenä tullut mieleen) ymmärsin että sen vuoksi ettei se kuivata ihoa niin voimakkaasti. Ruokaöljyllä voi voidella paikat ettei kuivu ikävästi. Jos näyttää tulehtuneelta niin betadinepesua (ja mahdollisesti sitten sulfakuuria). Joten tälläisellä setillä lähdettiin viettämään perjantai-iltaa. Laskeskelin että kun rauhotan hevosen heti neljän jälkeen, niin se ehtii varmasti toipua riittävästi ennen ysin maissa jaettavia iltaheiniä.

Rattoisan perjantai-illan tykötarpeet

Ujon suomalaisen miehen estot hävisivät humaltumisen myötä, ja pääsin pesemään paikat hyvässä yhteisymmärryksessä. Pari kertaa Hupi yritti viuhtoa takakaviolla, mutta liikeradat olivat sen verran hitaita ja hataria, ettei kaviosta suurta vaaraa ollut. Toivottavasti olisi nyt lopulta tämä episodi tällä ohi.

Ja kun kerran olin vauhtiin päässyt ja hevonen oli edelleen tukevasti rauhotettu, niin päätin sitten samalla klipata lähes parisenttiseksi (!) kasvaneen karvan. Hupi on helppo klipata ihan rauhottamattakin, mutta koska se vähän kuitenkin jännittää toimenpidettä, niin olihan tämä helpompi näin. Viimeistelyt jätin suosiolla toiseen kertaan, kun klippauksen aikana vähitellen heräilleen hevosen kärsivällisyys alkoi olla selvästi finaalissa. Se myös selvästi vähän paleli (isojen lihasten päällä olevasta viltistä huolimatta) kun rauhotteen vaikutus loppui ja karvat lähtivät samaan aikaan, niin katsoin parhaaksi paketoida Hupin loimen alle, ja jättää odottelemaan iltaheiniä.

Perjantaikänni päällä

3 kommenttia:

  1. Tuo mäntysuopa oli ihan uusi juttu, mutta hyvä tietää. Itse olen pessyt ihan vaan lämpimällä vedellä, itse asiassa just eilen suoritettiin tämä operaatio. Leo antaa pestä nätisti, kai se tottui kesällä jalkovälin ronklailuun kun suihkutin nivushaavaa jatkuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa toki muistaa että tämä oli vain yksi eläinlääkäri ja yksi mielipide. Jos ei mitään suurta ongelmaa ole niin eiköhän vesipesukin ole ihan riittävä.

      Poista
  2. Ole hyvä vain! Onneksi ja toivottavasti on kyse vain näin harmittomasta vaivasta eikä vakavammasta. Pesubetadine ei niin kuivata verrattuna tavalliseen, sillä on meillä rassattu tulehduksiin taipuvan hevosen paikkoja, eikä pesuliuoksen tarvitse siinäkään olla vahvaa. Mäntysuopa kuulostaa sekin järkeenkäyvältä, olen sillä onnistuneesti hoitanut ja ennaltaehkäissyt koiralta märkiviä ihotulehduksia, ja hevoselta kurarupea.

    VastaaPoista