Alkeisratsun hommia ja maneesireissuja

Joulu tuli ja meni, lunta ja jäätä löytyi lähinnä pakastimesta kaivettujen ruokien väleistä... Hupi sai joululahjaksi paljon porkkanoita, omenoita ja joulupiparin. Eikä yhtään vapaapäivää.


Aatto ja joulupäivä meni kevyempien käyntimaastojen merkeissä mutta tapanina vuokraajan sisko tuli käymään ja lupautui hyppäämään jotain pientä - rohkeasti viimekertaisesta kaatumisesta huolimatta. Hupi ei valitettavasti esittänyt tällä(kään) kertaa parastaan vaan oli tosi etupainoinen ja pitkä ja tuntui joka hypyssä suorastaan rojahtavan kuskin kättä vasten, "kanna mut, mä en jaksa". Puomi-puomi-ristikko-puomi-linja sai lopulta hevosen sentään vähän skarppaamaan ja tekemään itsekin töitä. Kun oltiin ensin keilattu puomeja joka suuntaan kymmenkunta kertaa, niin yksi linja tuli jo niin että Hupi katsoi itse jalkoihinsa, lyheni ehkä puoli metriä ja nousi edestä saman verran ryhtiin - todettiin että tästä tuskin paranee joten lopetettiin siihen. Huomaa kyllä että puomityöt on jääneet hävettävän vähälle. Mutta kun kotikenttä on liejua missä askel ei pidä niin että kovin vaikeita tehtäviä viitsisi viritellä, ja maneesireissuilla taas pitäisi melkein olla joku mukana nostelemassa puomeja ettei mene koko aika siihen kun tulee selästä alas korjaamaan hevosen keilaamia tikkuja. Lopuksi Hupi pääsi vielä laukkaamaan oikein kunnolla, pääty-ympyrällä isoa eteen-alas-laukkaa ja pieniä kokoamisia, ympyrän kokoa ja samalla taivutusastetta vaihdellen. Varmaan viitisentoista minuuttia yhteensä laukkatyötä ja pieni käyntitauko väliin, ja hiki virtasi.

Ennen maneesikeikkaa Hupi oli myös saanut leikkiä alkeisratsua pitkästä aikaa. Puuskittainen lähes myrskylukemiin yltävä tuuli ei haitannut vaan Hupi hoiti homman kotiin tyylikkäästi ja eleettömästi. Maneesireissulla oli kuulemma sitten riepoteltu vuokraajaa sitten senkin edestä, mutta on sillä vaan tilannetajua ja ymmärrystä, että koska voi riehua ja koska ei.

Tiistaina myrskytuuli oli sitten jo niin hurja että liikutus jäi turvallisuussyistä liinan päässä hölkkäämiseen, ei varmaan huono vaihtoehto maanantain jälkeen muutenkaan.

Tänään olin itse maneesilla, aika pienillä odotuksilla kun kuvittelin että Hupi on vielä vähän jäykkä. Vähän hitaasti se vertyi, parinkymmenen minuutin maneesimatkan jälkeen tein vielä vartin verran käynnissä töitä ennen ensimmäistäkään raviaskelta. Mutta ravi oli alusta asti hyvää, venytti ohjaa kohti ja liikkui takaa kunnolla. Aika paljon olisi halunnut nojata käteen mutta noin miljoona siirtymistä korjasi ongelman. Laukka taas rullasi alusta asti tosi vaivattoman oloisesti ja muutaman noston jälkeen askelta pääsi jo säätämäänkin.

Hupi oli tosi terävänä avuilla ja yritti välillä jo vähän arvaillakin että mitä mahdollisesti seuraavaksi haluaisin. Ympyrällä ravisiirtymisessä kun heilahdin painon kanssa vähän ulos niin oli tarjoamassa vastalaukkaa, "ai tätäkö sä pyysit". Ja kun kerran hevonen oli kevyt ja avuilla ja laukka pyörivää niin hetken päästä pyysin sitten ihan oikeasti vastalaukkaa. Kuukausi sitten Hannan tunnilla laukka oli niin etupainoista että ihan jo myötälaukankin tasapainossa pitämisessä oli täysi työ, nyt sain tehdä molempia vastalaukkoja päädyn läpi. Yllättäen oikeassa laukassa oli paremmin tasapainossa, vasemmassa oli välillä vähän vauhti-korjaa-virheet-suuntaista ajattelua. Pitäisi tehdä säännöllisemmin ja rohkeammin vastalaukkoja, nyt tuntui joka kerralla skarppaavan aina edellistä paremmin, ja oikeasti hoksaavan että näinkin päin voi laukata. Oli myös nostoissa selvästi tarkempana kun vaihtelin myötä- ja vastalaukkaa, niin joutui kuuntelemaan joka kerran että kumpaa tällä kertaa pyydetään.

Huomiselle tuli sitten yllärinä vapaa paikka Hannan tunnille joten sinne sitten, toivottavasti vähän paremmalla menestyksellä kuin viimeksi.

Ihmisten ilmoilla

Eristys on vihdoinkin ohi, ja ensimmäiset maneesireissutkin jo takana. Mitään hurjaa kouluvääntöä ei olla tehty, vaan ennemmin nautittu siitä että on pitävä pohja ja tilaa, eli paljon isoa ravia ja laukkaa eteen-eteen-eteen.

Aika nopeasti Hupi väsyy kun kelit on edelleen käsittämättömän lämpimiä (+5) vuodenaikaan nähden ja paksu talviturkki lämmittää vähän enemmän kuin olisi tarvis. Paljon käyntitaukoja niin tekemisen laatu säilyy. Pientä vinoutta ja jäykkyyttä on ollut havaittavissa mutta yllättävän hyvällä mallilla hevonen on ollut. Laukassa on isoin työmaa, on taas vähän villiä ja vauhdikasta. Ulkopuolisen silmään näyttää kuulemma ihan hyvältä, mutta jos kuskilla on käytössä vain yksi vaihde niin homma ei oikein toimi. Täytyy joku päivä laittaa kanget maneesireissulle että pääsee työstämään laukkaa kunnolla ja vähän kokoamaankin. Nivelellä menee niin helposti taisteluksi, että olen nyt tyytynyt vaan keskittymään siihen että laukka tulee koko kropan läpi, vauhdilla ei niin väliä.

Huomenna sitten ohjelmassa on joulumaasto. Joululomaa Hupille ei ole tiedossa mutta piparkakku ja ehkä muutama ekstraporkkana sentään.

Loppuun vielä hyvänjouluntoivotukset kaikille

Kuraa ja kiireitä

Työ haittaa harrastuksia... Koko tämä viikko on ollut töissä melkoista hullunmyllyä ja Hupi on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle. Peilijää, pimeys ja kuraloska ei myöskään varsinaisesti ole innostanut tavoitteelliseen treenaamiseen pitkän työpäivän päälle. Jotain järkevääkin ollaan sentään saatu aikaiseksi kaikesta huolimatta.

Maanantaina laitoin Hupille pitkästä aikaa taas kanget päähän. Käsky oli kesällä pyrkiä tekemään ainakin yksi kerta viikossa kangillä, vähän on jäänyt vähemmälle. Nyt ajattelin että kun kenttä on jäinen niin keskitytään kokoamisiin ja sen tyylisiin tehtäviin, ja toisaalta pysyyhän tuo paremmin pystyssä jos kantaa itsensä kunnolla ja tasapainossa. Käynnissä ja ravissa pystyi tekemään ihan normaalisti töitä, muutaman laukannoston otin mutta kun sekä hevonen että kuski varoivat koko ajan askeleen pettämistä (vaikka mitään lipsumista ei missään kohtaa tapahtunut) niin totesin että jännittyneestä laukasta on todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä, ja keskityin muihin askellajeihin. Pimeys ja tuuli sai aikaan Hupissa pientä jännittymistä muutenkin, joten alkuun oli melko haastavaa saada se hyvälle tuntumalle ja venyttämään kuolainta kohti. Sata siirtymistä ja paljon peruutuksia, niin takajalat lähtivät vähitellen toimimaan aktiivisemmin, ja lopussa oli jo aika mukavaakin menoa hetkittäin.

Tiistaina laiskotti ja heitin hevoselle vaan suitset päähän ja hyppäsin kyytiin. Suurinpiirtein samalla teemalla mentiin kun edellispäiväkin, tällä kertaa vaan siis ilman satulaa. Käynnissä edelleen hetkittäin tosi jännittynyttä menoa (kun se tuulessa lepattava pyöröpaalimuovi ihan oikeasti olisi voinut hyökätä hetkenä minä hyvänsä!), ravissa heti rennompi ja mukavampi. Plussakelit oli saaneet kentän pehmenemään sen verran että muutama kohta alkoi pettää taas alta, joten vähän vähiin jäi pidemmät ravityöskentelyt. Käynnissä jumpattiin sitten väistöjä ja taivutuksia joka suuntaan, ja kaikki mitä keksin pyytää, myös tuli. Väistöt oli oikein vaivattomia, sekä pituushalkaisijalta keskelle, uraa pitkin (B-merkin ohjelman tyyliin) että ympyrällä takaosaa siirtäen. Varsinkin ympyrällä vasemmassa kierroksessa takaosan väistättäminen on ollut meille aina hankalaa, se on sekä hevoselle että kuskille vaikeampi suunta, ja jään itse helposti kroppa mutkalla puskemaan ja punkemaan kun pieni apu ei riitä (se puristaminen varmaan sitten auttaakin kovasti...). Avoja tehtiin uraa pitkin ja sulkuja diagonaalin suuntaisesti. Oikea taivutus ei tuottanut ongelmia, vasemmalle taas kuski oli kiemuralla ja hevonen halusi varsinkin suluissa pudottaa ulkokylkeä alas ja mennä etuosasta ja sisäkyljestä pienelle sykkyrälle. Lisää jumppaa kotiläksyksi molemmille.

Välissä Hupi piti yhden vapaapäivän ja yhden päivän se oli lainaratsuna kaverilla. Perjantaina taas sitten käytiin Tavelansuoralla, siinä toivossa että se olisi jo sulanut plussakelien jatkuessa. Ei ollut, mutta jääpinta oli sen verran pehmeä että hokki puri ihan hyvin. Laukata en uskaltanut mutta ravissa pystyi tekemään töitä ihan kunnolla. Kevyempi liikutus sai Hupin käymään alkuun vähän ylikierroksilla ja meni hyvän aikaa ennen kuin se malttoi rauhoittua ja keskittyä kunnolla. Vähän raskaalla tuntumalla se oli loppuun asti, mutta siirtymisistä huomasi kyllä että takajalat tekee töitä kuitenkin ihan asiallisesti, ei painunut alaspäin siirtymissä yhtään enempää kädelle, ja oli nopea avuille molempiin suuntiin.

Tallille palatessa jouduttiin vähän keskustelemaan siitä, että mikä on sovelias käyntivauhti. Maastosta palatessa talutan yleensä viimeiset pari kilometriä niin tahti rauhoittuu ja maasta käsin hevonen palautuu kuten pitääkin, mutta maneesireissuilla itselläni on yleensä saappaat jalassa ja auki hiertyvät jalat eivät innosta taluttamiseen. Meillä on maneesille matkaa pari kilometriä ja herra töhöttää välillä sellaisella vauhdilla että puuskuttaa vielä tämänkin jälkeen, joten joudun kenkien vaihdon jälkeen lähtemään vielä talutellen uudelleen liikkeelle, että saan hevosen hengityksen tasaantumaan. Ollaan kentällä pitkin syksyä vähän opeteltu yhden ohjan pysähdystä ja päästy siihen pisteeseen että se onnistuu helposti käynnistä ja hitaasta ravista. Nyt maastosta palatessa ohjasin hevosen pään omaan jalkaan kiinni ja jäätiin siihen hetkeksi mietiskelemään. Ja kas, kun kentällä on tehty niin että liikkeelle lähdetään vasta kun Hupi on rento, niin sepä toimi myös maastossa ylikierroksilla käyvällä hevosella. Muutaman sekunnin mietiskelyn jälkeen Hupi huokaisi syvään, päästi koko ylälinjan rennoksi ja kun lähdettiin uudelleen liikkeelle niin tahti oli rauhoittunut puoleen entisestä ja tuijottelu loppui lähes kokonaan. Vielä pitäisi hioa hommaa sen verran että kun päästän ohjasta niin hevonen ei lähde heti liikkeelle vaan malttaisi odottaa pyyntöä. Muutaman toiston jälkeen hoksasi kyllä ja malttoi mutta tuskin on enää mielessä tänään. Treeniä, treeniä.

Tänään olisi suunnitelmissa lähteä vihdoinkin maneesille, influenssa alkaa vähitellen olla menneen talven lumia :)

Hörökorva on bongannut heinäkärryt. Se odottaa korvat pystyssä
ihan hipihiljaa vaikka kuinka kauan. Kiltti :)

Pakkomaastoilua muttei pakkopullaa

Koska vieläkään ei ole maneesille asiaa mennä ja kenttä jäätyi pakkasten myötä koppuraiseksi ja käytännössä aika lailla käyttökelvottomaksi, niin maastoilu on ollut ainoa vaihtoehto. En ole varma kummalla meistä on lopulta ollut hauskempaa, mutta ainakaan vielä kenttätyöskentelyä ei ole tullut ikävä.

Vielä maanantaina oli pakko pitäytyä vaan kävelyssä, kun kaikki paikat olivat ihan kivikovaksi jäätyneitä. Pikkupakkanen, hiljainen metsä, kuuraiset puut ja uskomattoman kirkas kuutamo antoivat kuitenkin melkoisen hienot puitteet harjulenkille.

Seuraavana yönä tulikin sitten sen verran lunta että harjureitit pehmenivät pinnastaan vähän, ja parhaissa paikoissa pääsi ihan laukkaamaankin. Käytiin parin kaverin kanssa kevyt maastolenkki. Ensimmäistä kertaa sairaslomansa jälkeen liikkeellä ollut influenssatoipilas käveli toki vain, me muut käytiin yksitellen ravaamassa ja laukkaamassa pari mäkeä, niin ettei tarvinnut muutenkin hetkittäin vähän kuumana käynyttä toipilasta jättää yksin. Ensimmäiselle laukkapätkälle Hupi lähti vähän vastahakoisesti, vähän kysellen että miks me mennään tänne kun noi muut menee eri suuntaan. Toisen mäen alla ei sitten tarvinnut enää kysellä että mennäänkö, sen verran oli intoa piukassa hevonen.

Miinuspuolelle sen verran että ensimmäinen hokinpolkemakin on sitten saatu tälle talvelle, aika ilkeästi toisen etusen eturuunulle ihan kavionrajaan. Haava oli siisti, mutta täytyy putsata tarkkaan, seurata ja toivoa ettei lähde tulehtumaan.

Loppuun vielä muutama kuva ensimmäiseltä lumimaastolta.

Joku on menossa väärään suuntaan?

Kaikki samoin päin ja lähtövalmiina.

Hörökorva harjulla.

Eristyksissä

Parin viikon takaisen Hannan valmennuksen jälkeen ei olekaan sitten hetkeen tarvinnut lähteä kotitallilta mihinkään. Syksy on valitettavasti sairastelun aikaa myös hevosilla, ja tallilla todettiin yksi ilmeisestikin varmistettu ja yksi mahdollinen influenssatapaus - molemmat vieläpä rokotetuilla hevosilla, joten hyvä muistutus siitä, ettei rokotus anna sataprosenttista suojaa. Toinen sairastuneista on Hupin tarhakaveri, mutta Hupi itse on ainakin toistaiseksi välttynyt tartunnalta. Influenssan itämisaika on normaalisti vain pari päivää, joten todennäköisesti uusia sairastumisia ei ole enää tulossa. Ulkoisesti tervekin hevonen voi kuitenkin kantaa tautia, joten esimerkiksi naapuritallille suuntautuvat maneesivierailut ovat olleet pannassa. Tällä hetkellä ensimmäinen sairastunut on jo melko lailla oireeton, ja toinenkin selvästi parempaan päin, mutta varmuuden vuoksi eristys pidetään vielä jonkun aikaa päällä. Hippoksen ohje on 5-10 päivää viimeisen hevosen sairastumisesta, meillä viimeisestä tapauksesta on nyt jo toista viikkoa mutta parempi pelata varman päälle ja vaikka ylittää tuo kymmenenkin päivää, kun lähteä levittämään tautia. Lähiympäristössä on kuitenkin toistakymmentä tallia ja satakunta hevosta.

Kaikki tämä aiheutti tallilla tietysti myös valtavan kuumemittarishown. Onni onnettomuudessa oli, että viime talvena oltiin vuokraajan kanssa pidetty kymmenen päivän jakso, jolloin joka päivä mitattiin Hupin lämpö, pulssi ja hengitystiheys. Suosittelen muuten lämpimästi ihan kaikille hevosenomistajille, välttyy jossitteluilta että onko hevosella lämpöä vai ei, varsinkin jos normaalilämpö on niinkin korkea kuin Hupin 37.9 astetta.

Koska hevonen on säilynyt terveenä, niin lepoon ei ole tarvinnut jättää. Kurakelien ja omien kiireiden vuoksi liikutus on ollut kuitenkin melko kevyttä ja maastoilupainotteista. Vähän mentiin takapakkia tuntuman keveyden ja reagointinopeuden suhteen, mutta eilen kun kävin Tavelansuoralla tekemässä taas ihan kunnon treenin niin äkkiä oli asiat mielessä ja oikeastaan Hupi oli erittäinkin hyvä. Nopea se oli ainakin. Erityisesti silloin kun pilkkopimeässä yhtäkkiä jänis loikki parin metrin päästä talonpihasta tien yli ja pellolle... Mutta tuijottelu ei jäänyt päälle vaan jäniksen kadottua näköpiiristä hevonen huokaisi syvään ja jatkoi lähinnä nolostuneena omasta säikähtämisestään. Toki tuota samaa paikkaa piti pari seuraavaa kertaa tuijotella, josko sieltä olisi loputkin jänösuvusta tulossa, ei ollut. Muuten Hupi oli oikein rento ja kuulolla, tein paljon siirtymisiä ja alun ihan hetken jähmeyden jälkeen hevonen alkoi kantaa itse itsensä ja oli oikein kevyt ja mukava ratsastaa.

Jännä muuten miten Hannan tunnin jälkeen aiemmat ongelmat peruutuksissa ovat tipotiessään. Jos jään reidellä kiinni niin Hupi huomauttaa heti ja muuttuu nihkeäksi ja kiemurtavaksi, mutta jos istun rentona ja pyydän vain puolipidätteellä ja istunnalla taakse, niin peruutus on yleensä tahdikas, suht rento ja ennen kaikkea hyvällä kaulalla.

Tämä viikko varmaan jatketaan harjoituksia vielä kotikentällä ja maastossa, toivottavasti sitten pääsisi taas maneesillekin vähitellen.

Onnistumisia kuran keskellä

Näin se vaan joskus menee, silloin kun kaikkein vähiten huvittaa niin silloin kaikkein parhaiten onnistuu. Keskiviikkona kävin suunnitelmien mukaan katselemassa sen kouluvalmennuksen (aika samoja tehtäviä tekivät kun mitä maanantaina). Inspiraatio jatkaa harjoituksia Hupin kanssa haihtui ilmaan samalla hetkellä kun sadepisarat alkoivat ropista maneesin kattoa vasten. Kotitallilla kun ei ole maneesia, kurainen kenttä ainoastaan. Yritin olla iloinen siitä, että kentän valot saatiin sentään alkuviikosta taas kuntoon...

Ei auttanut pieni odottelu, sade ennemminkin vaan yltyi, joten takinkaulusta pystyyn ja menoksi. Hupia ei onneksi sade haittaa, jos kovasti tuulee niin yrittää toki kääntää vähän kylkeä tuulen puolelle mutta vesi itsessään ei häiritse. Kävin tekemässä alkukäynnit maastossa ja tulin sitten kentälle, ja oikeastaan samantien kun otin ohjat käteen niin tuli sellainen fiilis että tänään sujuu. Ihan uskomatonta mitä päivän tai parin miettimisaika voi tehdä. Ihan joka ikinen maanantain tunnilla tehty tehtävä olikin nyt helppoa heti alusta alkaen. Hupi oli koko ajan kevyt, kantoi itsensä, oli rento (pärski ja muisti hengittää jopa laukassa!), ja teki siirtymiset molempiin suuntiin ihan salamana pienestä vihjeestä. Ihan valtava ero maanantaihin, jolloin parhaimmillaankin fiilis oli "ihan kiva".

Kävin askellajit läpi molempiin suuntiin, kymmenillä siirtymisillä höystettynä, ja yhden yhtä kertaa hevonen ei heittäytynyt ohjalle makaamaan. Kun vaikeammassakin kierroksessa (eli oikealle) tuli oikeastaan heti ensi yrittämällä onnistunut sarja pysähdys - peruutus - käyntiin - raviin - laukannosto - raviin - käyntiin - seis, niin kiitin, annoin pitkät ohjat ja lähdin maastoon loppukäynneille. Turha sitä on enempää jauhaa ja vaatia.

Ja hullunmaine ei varmaan ainakaan häviä sillä että käy pyörimässä sateessa kuran keskellä kolme varttia ja tulee talliin naama loistaen ja hehkuttaen "vitsi että oli kivaa!". Mutta kun oli :)

Hidas hämäläinen ja kootut selitykset

Niinmutku. No kun tää on tällänen. Meillä on aina ollut tällänen ongelma. Tää tekee aina näin.

Oltiin siis Heiskasen Hannan tunnilla ja teki todella hyvää sekä hevoselle että ennen kaikkea kuskille. Olen paljon katsellut Hannan valmennuksia ja vaikka en aina ihan kaikkea allekirjoitakaan niin tykkään kyllä paljon tyylistä. Sanotaan aiheesta, kerran ja kunnolla, niin ei tarvitse koko ajan olla puuttumassa samoihin asioihin. Keskitytään taikatemppujen sijaan perusratsastukseen, ja hiotaan pieniä yksityiskohtia niin tarkasti että isot kokonaisuudet tulevat siinä sivussa itsestään. Ja Hannan tunnilla ei muuten täti sitten selitellyt, ei ehtinyt.

Yksi perisynneistäni on tiedostaa ongelmat mutta silti sivuuttaa ne. Jos Hupi ennakoi ja sählää niin totean vaan että "tää on tällänen vähän hätähousu" sen sijaan että oikeasti tekisin asialle jotain, varsinkin kun todistettavasti saan sen odottamaan kun vaan keskityn itse. Sama juttu miljoonan muun asian kanssa.

Tehtiin hyvin samantyyppistä tehtävää kun mitä olin naapuriseuran kouluvalmennuksessa nähnyt Hannan teettävän. Pääty-ympyrällä siirtymisiä, terävästi ja napakasti mutta rennolla hevosella. Hupin ongelma on monesti (here we go again...) se että se on joko rento tai terävä, mutta ei molempia samaan aikaan. Viiden minuutin sisällä kävi hyvin selväksi että tämäkin ongelma on satulan päällä (ylläri). Jos Hupi tikittää ja kiirehtii niin jään helposti rauhottelemaan sitä niin varovasti etten oikeastaan vaadi enää mitään kunnolla, annan asioiden tapahtua hitaasti ja olen tyytyväinen siihen "kun se malttaa". Nyt jouduin joka kerta kun olin saanut hevosen rennoksi, niin vaatimaan siltä nopeita reaktioita (esim pysähdys isosta rennosta käynnistä heti, eikä viiden askeleen aikana valuen) ja muutaman ensimmäisen kerran hevonen jännittyikin uudelleen. Mutta kun se on niin käsittämättömän nopea oppimaan, että ei tarvittu ihan hirvittävän montaa toistoa siihen kun pysähdykset alkoivat tulla paljon pienemmillä avuilla, mutta silti nopeasti ja rentouskin hetkittäin säilyttäen.

Ensimmäinen kymmenisen minuuttia tehtiin pelkästään pysähdyksiä käynnistä ja siltikin ravin ottaminen mukaan tuntui tulevan vähän liian aikaisin. Nyt kun Hupi kuitenkin odotti ja malttoi jo jossain määrin niin ravi oli aika hyvää heti alusta alkaen (tai siis, oltiin toki verkattu alle ennen aloittamista). Sama kiirehtiminen puski pintaan tosin ravissa voimakkaammin ja jouduin tasapainottamaan Hupia ihan koko ajan. Nopea puolipidäte ja myötäys, pari-kolme askelta ja sama uudelleen. Koko tunnin ajan. Hanna käski olla pelkäämättä sitä että tahti vaihtelee voiman puutteen takia, vaan rohkeasti itse leikitellä sekä tahdilla että tempolla ja koittaa vaihtaa ja muuttaa niitä, hallitusti kuitenkin. Ajatuksena oli siis se, että pystyäkseen säilyttämään tasaisen tahdin, siihen täytyy pystyä itse ensin vaikuttamaan - niin totta. Ja täsmälleen samaa tehtävää muuten teetti Kyra hevosmessujen valmennusdemoissa.

Ravista tehtiin siis siirtymisiä käyntiin ja takaisin raviin. Tämä oli ollut helppoa vielä joku aika sitten mutta nyt käynnistä raviin siirtyessä Hupi putosi makaamaan ohjalle ja ravista käyntiin siirtyminen taas tuli aivan liian etupainoisena ja hidastaen eikä askellajista toiseen siirtyen. Ylöspäin siirtymisiä korjattiin sillä, että tein monta nopeaa - ja siis oikeasti nopeaa - siirtymistä käynti-ravi-käynti-ravi, ihan muutama askel kerrallaan, muodosta välittämättä, jännittymisestä välittämättä, ajatuksena vain se, että hevonen kantaa itse itsensä kokonaan ja koko ajan. Pari toistoa ja jännittyminen vaihtui taas nopeaan reagointiin, joskin hetken päästä jouduin kyllä aina korjaamaan uudelleen. Alaspäin siirtymisissä taas piti koota ravia enemmän ja ratsastaa käyntiä eteen eikä taakse - aivan, tätäkin on ehkä joskus ennenkin tehty... Keskityin taas liikaa rentoon raviin, enkä ratsastanut takajalkoja aktiivisiksi, ja takajalat tallissa on vaikea tehdä kunnon siirtymisiä.

Hanna totesi myöskin nopeasti että Hupi painuu molemmissa kierroksissa oikeaa pohjettani vasten. Oikea puoli on Hupin pehmeämpi ja heikompi kylki, eli se on taipuisampi oikealle mutta myös pudottaa oikean puolen helposti alas (here we go again...). Molemmissa kierroksissa piti tehdä nopea ja vähän nostava puolipidäte oikealta ja ratsastaa (päästää) eteen heti perään nopealla pohkeella (siis nopealla jalalla ikään kuin napauttamalla, ei voimakkaalla). Ja pitää se oikea pohje kiinni kyljessä eikä tarjota hevoselle mahdollisuutta heittäytyä sinne...

Laukassa ongelmat tulivat luonnollisesti selvimmin esille. Hupi alkoi ensinnäkin vähän jo väsähtää ja pyrki painumaan vielä enemmän kädelle, eikä laukka oikein lähtenyt rullaamaan vaan oli aika voimatonta. Edelleen asiaa korjattiin nopeilla puolipidätteillä oikealta, vasemmassa laukassa jopa asetus askeleen ajaksi ulos siirtäen, ja sitä seuraavalla nopealla oikealla pohkeella. Nostot tuntuivat tosi hitailta ja nahkeilta, mutta videon perusteella eivät olleet ollenkaan niin huonoja. Laukan laatu sen sijaan oli juuri sitä miltä se tuntuikin. Videon perusteella näkee myös sen, että kaikissa askellajeissa tahti on tällä hetkellä aika pahasti hukassa, ja sen että se johtuu varmasti ainakin osittain siitä että se satulan päällä oleva osa ratsukkoa on ihan eri tahdissa kun se satulan alla oleva osa... Jään näköjään jostain syystä ravissa koko ajan liikkeen taakse, tai sitten hevonen kiirehtii edelle. Joka tapauksessa tahti on enemmän tai vähemmän hukassa molemmilla.

Hyvä mieli jäi kyllä, mennään ehdottomasti uudelleen jos tilaa (ja rahaa) löytyy. Tänään itse asiassa on taas sen naapuriseuran valmennukset, voisi käydä tallimatkalla katsomassa ekan ryhmän jossa on pari tuttua, ja jatkaa siitä itse hevosen kanssa treenaamaan.

Loppuun vielä videonpätkiä tunnilta. En huomannut kertoa kaverille mistä päin kameraa zoomi löytyy joten ovat vähän kaukaa otettuja. Kuva näkyy ja ääni kuuluu kuitenkin.

Hupin hoitoviikonloppu

Päästiin sitten kerralla kunnolla selvittelemään Hupin viime aikoina ilmestynyttä vinoutta, kun lauantaina hevoshierojaksi opiskeleva kaveri kävi hieromassa Hupin ja sunnuntaina eläinlääkäri-tallikaveri kurkkasi vielä suuhun. Hupi on siis ollut viikon tai parin ajan kummallisen hankala ratsastaa oikealle, oikea takajalka on vähän huono tulemaan alle ja hevonen tuntuu haluttomalta venyttämään vasenta kylkeään.

Iso kasa syitä vinoudelle löytyi jo heti lauantaina. Mitään isoja jumeja ei ollut missään mutta muutama pieni jotka olivat enemmän kun riittävästi selittämään herkkishevosen ongelmat. Kaula (joka on yleensä ollut hyvä joka hierontakerralla) oli ihan selkeästi kovempi ja jäykempi vasemmalta ylhäältä. Samoin selkä, joka yleensä on herkempi jumittumaan oikealta, oli nyt vasemmalta vähän kireämpi, ja Hupi silmin nähden nautti kun kireitä paikkoja saatiin avattua. Se nautiskeli hoidosta turpa töröllään, korvat lurpallaan, silmät puolitangossa ja pää polvissa roikkuen. Oikealta puolen löytyi myös kintereen yläpuolelta pientä turvotusta (nestettä), joka kuitenkin lähti kevyesti hieromalla liikkeelle (ja oli sunnuntaina tipotiessään). Kaikki nämä yhdessä ovat varsin loogisia asioita selittämään vinoutta, toivottavasti saatiin korjattua näin helposti.

Vaikka todennäköiset ongelmat löytyivät jo hieronnassa niin Hupi raspattiin kuitenkin sunnuntaina. Tai olisi raspattu jos sieltä olisi jotain löytynyt. Puoli vuotta on aiemmin ollut passeli raspausväli Hupille mutta nyt yhdessä ainoassa hampaassa oli "pientä epätasaisuutta", piikeistä ei tietoakaan. Hyvä näin :)

Tänään mennäänkin sitten pitkästä aikaa valmentajan silmän alle, vieläpä uuden sellaisen. Saas nähdä kuinka käy.

Jalustimet ristissä

Edellisviikonlopun kouluratavideon katsomisen jälkeen allekirjoittanut päätti nostaa jalustimet ristiin kaulalle ennen kun istunta valuu taas siihen malliin että kroppa on kenollaan vasemmalle ja polvet nousee suuhun asti. Pientä lipsumista tähän suuntaan on ollut havaittavissa...

Verkkasin Hupin ensin pitkillä alkukäynneillä ja kevyellä ravilla sen verran lihaksistaan lämpimäksi etten ihan kylmiä lihaksia ala rääkätä alas istuen. Sitten välikäynnit, jalustimet ristiin ja hommiin. Tein ravissa ensin ihan vaan paljon taivutuksia molempiin suuntiin, isoja ympyröitä ja pienempiä voltteja ja siten taivutusastetta vaihdellen. Toimivalta tuntuvaksi kuvioksi muodostui lopulta pääty-ympyrä, sanotaan nyt vaikka vasemmassa kierroksessa, jonka avoimelta sivulta käännetään voltti oikealle, kierros tai kaksi voltilla vähän kooten ja takaosalle (sisätakajalalle) energiaa ja voimaa hakien, ja siitä takaisin ympyrälle vasempaan kierrokseen, nyt isommassa ravissa ikään kuin voltilla kerätty energia ulos päästäen. Ja sama toisin päin. Tulee kokoamista, eteenratsastusta, ja sen verran paljon kääntämistä että omaan istuntaan ja painon jakautumiseen on pakko kiinnittää huomiota.

Jossain vaiheessa Hupi alkoi olla vähän turhan paljon ohjalla ja etupainoisena joten vaihdoin tehtävää nopeisiin siirtymisiin. Pääty-ympyrällä tasaisella taivutuksella mahdollisimman nopeita mutta pehmeitä siirtymisiä ravi-käynti-ravi. Yritin ensin laskea askeleita että olisin tehnyt tasamäärän askeleita joka kerta mutta totesin lopulta että on reilumpaa hevoselle pyytää siirtymistä sitten kun on itse valmis ja kykenevä sen tekemään eikä vaan huitoa menemään kun se kymmenen askelta tuli jo täyteen. Harjoitus teki tehtävänsä ja Hupi ryhdistäytyi taas, ja keveni edestä.

Päätin sitten siirtää saman tehtävän myös laukkaan. Jostain syystä laukan istuminen on aina ollut itselleni kamalan vaikeaa, varsinkin ilman jalustimia. Tasapaino pitää kyllä, siitä ei ole kyse, mutta laukan rytmiin ja liikkeeseen pääseminen on välillä ihan käsittämättömän vaikeaa. Tuntuu siltä että menen koko ajan eri suuntaan hevosen kanssa, mikä taas ei ainakaan auta hyvän rullaavan laukan löytämistä, mikä taas ei myöskään auta oman rytmin löytämistä. Kiva oravanpyörä siis. Mutta blondikin osasi päätellä että ilman jalustimia opitaan laukkaamaan vain laukkaamalla ilman jalustimia, töihin siis vaan. Tein ensin molempiin suuntiin jonkun verran laukkaa yhtäjaksoisesti ihan vaan hyvää rytmiä hakien, laukka tuntui pyörivän ihan kivasti, oikealle tosin edelleen oli vähän samoja ongelmia kun aiemminkin. Tämän jälkeen lähdin sitten tekemään nostoja ravista, muutama askel laukkaa ja takaisin raviin, ravi tasapainoon ja heti uusi nosto. Kahta nostoa enempää en saanut millään pääty-ympyrälle mahtumaan mutta kaksi mahtui sentään helposti ja siististi hosumatta.

Oman pienen lisämausteensa tähän ilman jalustimia ratsastukseen toi muuten se tosiasia että kentän viimeinenkin valo otti ja sammui edellispäivänä. Tilalle oli tuotu pieni raksavalo mutta eihän tuo paljoa auttanut, lähinnä näki missä kentän aidat menee. Otsalamppu oli siitä loistava ratkaisu että se kertoo heti sen koska täti tuijottaa hevosen niskaa sen sijaan että katsoisi eteensä (allekirjoittaneen perisynti nro 1). Suosittelen lämpimästi kaikille joiden mielestä hevosen niskassa on jotain ihan käsittämättömän mielenkiintoista, että sinne pitää tuijotella koko ajan ;)

Puolentoista vuoden kuherruskuukausi

Olen harrastanut ratsastusta lähes koko ikäni mutta Hupi on ensimmäinen oma hevoseni. Siihen nähden, miten vakuuttunut olin jo heti ensikohtaamisella että tämä on minun näköiseni hevonen, harkitsin sen ostamista uskomattoman pitkään. Ensinnäkin siksi että se oli oikeastaan vähän rikki, toisekseen siksi että minulla ei todellakaan ollut rahaa ostaa hevosta, mutta ehkä kaikkein eniten siksi että en ollut kuitenkaan ihan varma onko minusta siihen.

Vaikka Hupi oli minulla vuokralla vuoden ja ylläpidossa toisen, niin toisen hevosesta on kuitenkin aina helpompi päästä eroon kuin omasta. Ja vaikka käytännössä ylläpitovuoden aikana tein kaikki päätökset itse, vain varmistaen omistajalta että kaikki on ok, niin silti ajatus siitä että vastuu olisi kokonaan itsellä, oli vähän pelottava. Entäs jos se hankkari meneekin uudelleen rikki heti, entäs jos marraskuun räntäkeleillä ei kertaakaan huvittaisikaan lähteä tallille, entäs jos sitä, mitäs jos tätä. Viikkoja, vai jopa kuukausia jahkailin, ja kuten tapoihini kuuluu, kun sain lopulta päätöksen tehtyä niin kaupat piti sopia siltä istumalta - kaikki-mulle-tänne-heti-nyt. Koska olin juuri sinä päivänä palaamassa ulkomaanreissulta, kaupat tehtiin puhelimitse autonratissa kehäkolmosella.

Vaikka periaatteessa mikään ei muuttunut - Hupihan oli minulla ollut jo vuoden ylläpidossa - niin oman pienen pääni sisällä kaikki muuttui. Tallikavereille kiitos (kun kestitte) ja anteeksi (kun jouduitte kestämään) koko loppukesän kestänyttä idioottihymyä ja hehkutusta, jota näköjään on riittänyt blogiinkin asti postauksen jos toisenkin verran.

Jossain kohtaa loppusyksystä, varmaankin ensilumien aikaan, muistan miettineeni että mitenkäs tämä pimeä kausi nyt näin helposti meni, kun vesisateesta ja kurasta huolimatta tallille oli aina kiva lähteä. Tarkemmin kun asiaa mietti, niin varsinkin teinivuosina ja ratsastuskoululla käydessä tallille mennessä monesti mietti että "toivottavasti se tyyppi ei olis siellä" ja "toivottavasti en ainakaan joutuis sillä hevosella ratsastamaan". Nyt siellä olikin joka ikinen kerta vastassa se oma rakas karvapallo, ja mahtavan hyvä ja yhtenäinen talliporukka jonka kanssa saa varmasti olla oma itsensä. Ilmankos.

Ylä- ja alamäkiä on matkan varrelle toki mahtunut mutta vielä lähes puolentoista vuoden jälkeenkin tuntuu siltä, kuin viettäisi edelleen kuherruskuukauttaan hevosenomistajana. Ilmeisesti tällä toiminnalla on saanut jo jonkunsortin hullun maineen - ainakin jos tallikavereilta kysytään - mutta kun välillä ihan oikeasti se kaatosateessa kuralätäköiden keskellä ilman satulaa ravailu tai räntäsateessa otsalampun valossa maastoilu on kivaa.

Isoin kiitos kaikesta tästä kuuluu tietenkin Hupille. Oma rakas karvapallo, samassa paketissa (kisa)kaveri, liikunnanohjaaja, selkälääkäri, fysioterapeutti, päätohtori ja mitähän kaikkea muuta vielä. Huputitihummanihei :)


Tällä blogitekstillä osallistun Horzen bloggauskilpailuun ja minulla on mahdollisuus voittaa 500 euron lahjakortti Horzen verkkokauppaan, http://www.horze.fi.

Tavelan harjoituskisat

Hyvä valmistautuminen on puoli suoritusta vai miten se meni? Joka tapauksessa Tavelan harkkakisoja edeltävänä iltana oltiin vanhemmillani saunomassa ja iltaa istumassa ja tultiin lopulta kotiin aamuyöllä. Onneksi kisat alkoivat vasta neljältä niin ehti vähän nukkua ja toipua :D

Vuokraaja halusi tehdä Hupille kokeeksi verkkoletin ja olin itsekin kaikesta huolimatta hyvinkin ajoissa tallilla. Mentiin hakemaan hevosta tarhasta ja vastaan tuli päästään verta vuotava poni. Totuuden nimissä pitää kyllä sanoa että haava oli pieni pintanaarmu ja tosiasiassa verta ei oikeastaan valunut vaan iho oli vaan vähän vereslihalla mutta kyllähän tuo on ajoituksen mestari. Tallinpihaan ajaessa olin katsellut kun naapuritarhan ruunan kanssa napsivat toisiaan aidan yli - korvat koko ajan hörössä ja onnellisen näköisinä - liekö sitten siinä tullut. Kaikista verta-ei-saa-näkyä-kouluradalla-säännöistä huolimatta uskaltauduimme pienenpienen taisteluvamman kanssa jatkaa kisavalmistautumistamme ;)

Suurensuuri taisteluvamma joka näyttää kuvassa vieläkin pienemmältä. Allekirjoittanut haluaa myös huomauttaa että kuvassa näkyvästä x-full-koon riimusta huolimatta Hupi ei ole mikään valtavan isopäinen, vaan kyseisen riimun mitoitus on todella pieni.

Tein alkuverryttelyt aika lailla suunnitelmien mukaan, käveltiin rauhassa kisapaikalle parinkymmenen minuutin matka ja ulkokentällä näki vielä vähän verrytellä vaikka ilta alkoi jo hämärtyä. Otin lopulta tähän väliin suht vähän käyntiä (Hupi tuntui nopeasti hyvältä, kiitos alkukäyntien), jonkun verran ravia molemmin päin, paljon kaaria, vähän temponmuutoksia, ja parit laukannostot molempiin suuntiin. Hupi liikkui suht isosti mutta pysyi silti tahdissa eikä lähtenyt kipittämään. Kävelin lopun aikaa pitkin ohjin kunnes päästiin maneesiin ja hetkeksi radalle ratsastamaan. Arvatenkin tuomaripääty oli taas val-ta-van pelottava paikka, pyrin vaan ratsastamaan päädyn läpi kuten missä tahansa muuallakin, puuttuen mahdollisimman vähän hevosen kyttäämiseen. Parin suht ok kerran jälkeen annoin olla ja pyörin enemmän toisessa päässä rataa. Väkisin tuuppaamalla saa vaan aikaan lisää kyttäämistä joten kokeilin tällä kertaa jättää asian vähän "kesken". Oltiin oman verkkaryhmän kolmantena joten ehdin vielä päädyssä tehdä vähän siirtymisiä ennen omaa vuoroa. Hupi oli koko ajan edestä aika vahva ja kuitenkin kyttäämisen takia vähän pohkeen takana, siirtymisillä parani kyllä mutta silti itsellä oli vähän sellainen matkustaja-fiilis.

Rataa kiertäessä tein muutaman ympyrän ja voltin tuomaripäätyyn, kun aikaa kerran oli, ja nyt sisäpohje-asetus-yhdistelmä toimi jo suht asiallisesti ja päästiin pahimmasta tuijottelusta eroon (olkoonkin että yksi pieni sivuloikka oli vieläkin ohjelmistossa). Jälleen kerran Hupi oli radalla täsmälleen samanlainen kuin verkassakin, siinä mielessä sitä on hurjan helppo ratsastaa radalla kun tietää aika hyvin etukäteen mitä on tulossa.

Alkutervehdys ok (6), päädyn läpi vain pienellä poikituksella. Keskiravit vaatimattomat (5,5: enemmän eroa, enemmän eteen) mutta kuitenkin jo selvästi tahdikkaammat kun kesällä. Vaikka voimaa ei ole vielä työntää oikeasti ravia kunnolla eteen niin nyt ajatus alkaa olla oikeansuuntainen. Videolla touhu näyttää kyllä siltä että pitäisi uskaltaa pyytää enemmän, mutta raja tikkaamisen ja venymisen välillä on vielä niin hento että mieluummin otan vähän liian varovasti kun teen taas kerran sen saman virheen että tuuppaan liikaa ja hevonen lähtee kipittämään. Volteilla ravi vähän hyytyi ja hevonen valui etupainoiseksi (6 ja 6,5 kuitenkin). Kolmikaarinen siisti (7) ja hyväntuntuinen, käyntisiirtyminen tosi töksähtävä ja käynti ei edennyt (6: saisi kävellä napakammin). Käyntilävistäjällä pääsin kerrankin ratsastamaan liikettä eteenpäin mutta jäin itse liian varovaiseksi ja yliastunta olemattomaksi (6: saisi venyä enemmän). Laukannosto ok ja yllättävän pienellä jännittymisellä (6), voltti etupainoisena ja meinasi jopa tiputtaa raville uralle takaisin tullessa (tosikiltti 6,5), keskilaukkaan pyysin vähän ja sain paljon, ampui etupainoisena kohti kavereita (vieläkiltimpi 6,5). Pysähdys kädellä, peruutus rajusti vino ja kädellä (aivanliiankiltti 6,5). Vasen laukkannosto ok, joskin jouduin ottamaan ison pidätteen ennen nostoa (6: hieman hätäinen), voltti venyi ja vanui (5,5) - ilmankos laukka rullasikin helpommin kuin toisin päin. Keskilaukka siistimpi kuin ensimmäinen mutta edelleen etupainoinen (6,5). Molemmat keskilaukasta alas siirtymiset oli aivan kädellä ja raviin pudottaen, numerot 6 ja 7 edelleen aika anteliaita. Lopputervehdykseen tultiin vähän kiemurrellen (olisi pitänyt ratsastaa ravia enemmän eteen) ja vaikka pysähdys oli tasan niin se tuli liian monen käyntiaskeleen kautta (6). Alakerta tasaisesti välille 5,5-6,5 ja lopputuloksena 61,2%.

Vaikka edellinen kappale on suurinpiirtein virhelistaa radasta niin kaikenkaikkiaan olen kuitenkin varsin tyytyväinen. Liikkeen ja tahdin eteen on tehty paljon töitä ja suunta on selvästi oikea. Nyt itsellä on vaan tosiaan helposti tunne siitä että hevonen juoksisi alta pois vaikka tosiasiassa liikkumista voisi vieläkin olla välillä enemmän. Fiilis johtuu ehkä enemmän siitä että Hupi painuu helposti varsinkin kaarilla tosi etupainoiseksi, ja se pitäisi saada enemmän takaosansa päälle, sitten liikkuminenkin tuntuisi varmaan tasapainoisemmalta. Loppukommenteissa "Kiva sh. Enemmän pohkeen eteen jännityksestä huolimatta." on paljon totuutta, pitäisi antaa vaan rohkeammin hevosen liikkua sen sijaan että matkustelee itse käsijarru päällä. Miljoona puolipidätettä lisää ja rohkeutta kuskille niin kai se siitä. Joka tapauksessa se minkä eteen ollaan töitä tehty, on kehittynyt, ja sipsuttamisen tai kipittämisen sijaan Hupi nykyään pääsääntöisesti kuitenkin ravaa jo paremmassa tahdissa. Hankia odotellessa...

Loppuun vielä kauhuleffakokoelman uusin teos ;)

Vähän laiskaa viimeistelyä

Olin alunperin suunnitellut lähteväni maneesille tekemään viimeiset treenit ennen harkkakisoja mutta laiskuus iski ja jäin kotikentälle. Maneesin puolesta olisi kyllä puhunut ensinnäkin se, että edellisissä estekisoissa Hupin mielestä maneesin katsomon pääty oli kerta kaikkiaan hengenvaarallinen, ja myöskin se että isommassa tilassa liikkumista olisi voinut olla helpompi työstää. Mutta laiska mikä laiska, joten kentälle jäätiin.

Sen verran sentään olin oppinut edellisistä kerroista että jälleen kerran tein viimeistelyt kanget päässä. Hupi oli vähän pohkeen takana koko verkan ajan ja alkoi syttyä hommiin vasta välikäyntien jälkeen. Loppua kohti alkoi olla taas sitten jo vähän turhan väsynyt että olisi jaksanut liikkua laadukkaasti, mutta yritti kuitenkin rehellisesti. Pitäisi siis verkata tarpeeksi että lämpiää kunnolla mutta riittävän vähän että jaksaa. Vaikeaa tasapainottelua... Yleensä olen ratkaissut tämän sillä että teen todella pitkät alkukäynnit ja työstän käyntiä pitkään, sitten kun Hupi on käynnissä kuulolla niin ravia ja laukkaa ei juurikaan tarvitse työstää, riittää että tarkistaa että homma toimii niissäkin ja antaa hevosen vähän verrytellä. Tällä kaavalla on tarkoitus mennä kisapäivänkin verkka, 20min matka kisapaikalle on juuri hyvä alkukäynnin mitta, paikan päällä sitten verkassa paljon käyntityötä ja nopeat ravit ja laukat, ja maneesiin kun pääsee valmistautumaan niin pientä hienosäätöä enää.

Loppuun vielä kuva hörökorvaponista odottamassa töihin lähtöä. Valokuvausharrastajan hevonen osaa jo laittaa korvat pystyyn pyynnöstä ;)

Odota!

Kaveri kävi vähän katsomassa meidän perään tiistaina ja nyt on taas palikat paikoillaan (kiitos ja tervetuloa uudelleen M, jos tätä luet!). Jostain käsittämättömästä syystä perusasiat aina yksi kerrallaan unohtuvat ja taas on "koko pakka levällään" vaikka kyse on lopulta aivan naurettavan pienestä asiasta. Tällä kertaa ongelman ydin oli Hupin malttamattomuus ja se että allekirjoittanut katseli sitä aivan läpi sormien. Onhan se kivaa että hevosella on energiaa liikkua mutta pidätteet täy-tyy saada läpi. Oikeasti läpi. Ei vaan niin että sen aikaa kun pidäte on päällä niin jotain tapahtuu mutta heti sen jälkeen taas juostaan.

Aloitettiin Kyran neliötreenillä, vähän soveltaen. Käytännössä siis tehtiin töitä neliöllä jonka sivu on noin 20m pituudeltaan. Pitkää rentoa käyntiä sivut, ennen kulmaa kokoaminen ja kulma takaosakäännöksen omaisesti selkeästi ulkoavuilla kääntäen. Hupi on aina ollut vähän haastava sivullevievien apujen kanssa, sen mielestä kaikki pohje tarkoittaa aina "eteen, nyt, heti, kovaa". Alkuun jouduin tekemään jopa pysähdyksiä että sain hevosen malttamaan, ja silti joko "juostiin" kulman läpi, tai sitten jouduin joka askeleella tekemään valtavan suuren pidätteen että etuosa oikeasti lähti kääntymään sivulle eikä vaan liirannut etuviistoon. Vähitellen Hupi alkoi hoksata homman idean ja tuntuma pehmeni edestä. Vähitellen myös kuski tajusi miten paljon käännöstä täytyy valmistella, että hevonen on hidas ja malttava, kevyellä tuntumalla, mutta kuitenkin selkeästi pohkeen edessä.

Lopussa alkoi kuitenkin tulla sellainen fiilis että pääsen kääntämään askel kerrallaan, ja hevonen joka askeleen lopulla kysyy että vieläkö yksi vai jatketaanko (sen sijaan että paahtaisi menemään ratsastajan edellä). Kulman jälkeinen suoristus on vielä ongelma, tuppaan tekemään käännökset vähän yli, ja sen jälkeen joudun oikaisemaan aina linjaa, kun ideaalitilanteessa viimeisestä käännösaskeleesta pääsisi ratsastamaan suoraan eteenpäin. Täytyy kuitenkin sanoa, että se hyöty Hupin valtavasta eteenpäinpyrkimyksestä on hyötyä, että takajalkojen poljenta ei pääse sammumaan vaan käynnin tahti säilyy vaivatta käännöksen läpi. Olen ollut vähän arka tekemään takareita itsekseni kun pelkään että en huomaa jos hevonen jää ruuvaamaan paikoilleen. Ollaan tehty harjoituksia lähinnä maastossa ja suht laajoilla kaarilla että poljenta säilyy varmasti, lähinnä taivutukseen ja tuntuman pehmeyteen keskittyen. Vähitellen olen uskaltautunut siirtämään tehtävää kentällekin mutta aina niin että joku muu on vieressä vahtimassa että ei mennä metsään.

Mutta takaisin tähän treeniin. Neliön jälkeen jatkoin pääty-ympyrällä siirtymisillä. Ravi oli kohdillaan (rauhallinen mutta energinen) heti, kun maltti oli jo olemassa valmiiksi. Tein siirtymisiä ravista käyntiin, käynnistä seis, pysähdyksestä peruutus ja peruutuksesta joko suoraan tai käynnin kautta raviin. Peruutukset on meillä myös ollut vähän ongelmakohta. Taakse mennään kyllä, mutta kovin hätäisesti ja turpa ryntäissä kiinni. Ongelman ydin on luultavasti satulan päällä oleva täti jolla on pakottava tarve vetää naruista. Nyt yritettiin löytää mahdollisimman pehmeällä ja kevyellä tuntumalla tulevat peruutusaskeleet, vaikka sitten olisivat vähän hitaita ja lyhyitä. Suurin osa yrityksistä meni siihen että Hupi ei yksinkertaisesti ymmärtänyt että haluanko oikeasti että se peruuttaa vai en. Pari muuten onnistunutta kertaa meni sitten rajusti vasemmalle vinoon (kuskin vanha vinous punkee esille kun joutuu keskittymään johonkin muuhun liikaa). Fiilistä saatiin kuitenkin siitä, mitä pitäisi tapahtua. Jatketaan harjoituksia ja tasapainottelua rentouden ja tarmokkuuden välillä...

Lopussa tehtiin vielä vähän laukassa kokoamisia ja eteenratsastuksia. Vasen laukka oli tällä kertaa yllättäen huonompaa, vähän sellaista lapa edellä punkemista. Mentiin mielestäni vähän kovaa, ja näyttikin siltä että joudun "pitämään" koko ajan. Oikeassa kierroksessa taas oli selvästi pehmeämpi edestä ja sain koottua laukkaa ilman että tuntuma ja muoto suuresti kärsi (vrt vasemman kierroksen vedetään naruista -tyyli). Mitään suuria muutoksia en vielä pysty laukassa(kaan) tempoon tekemään mutta vähitellen koitetaan kasvattaa eroja.

Keskiviikkona olin alunperin suunnitellut juoksuttavani Hupin kevyesti, mutta lopulta päätin kuitenkin kiivetä kyytiin ja jatkaa kentällä vielä toisen päivän putkeen samoja asioita. Ja hyvä niin, suurinpiirtein kaikki ongelmakohdat mitä edellispäivänä oli, olivat nyt tiessään. Maltti oli olemassa heti ensimmäisestä askeleesta alkaen. Hupi tuntui suorastaan sanovan, että "joo mä osaan tän, anna mä näytän". Samoin vasen laukka oli suorastaan huikean hyvää ja pyöreää, ja temponvaihdokset sai tehdä täysin istunnalla (sikälimikäli siihen itse pystyi...). Sen sijaan oikea laukka oli kyllä selkeästi heikompaa kun edellispäivänä, ei lähtenyt missään vaiheessa pyörimään kunnolla vaan joku ulkokyljessä tuntui kinnaavan vastaan (ikään kuin ulkotakajalka olisi ollut jotenkin heikko) ja sitä kautta ylälinja ei pyöristynyt vaan oli koko ajan vähän "katki". Laukkaa sai kyllä säätää mutta muutos ei tullut rehelliseti takaosasta. Voi olla että oli jostain vaan vähän jäykkä ja väsynyt edellispäivän hyvän työskentelyn jäljiltä, en viitsinyt työstää asiaa paljoa, vaan jatkoin helpommilla asioilla niin jäi hyvä mieli.

Sunnuntaina päästään vihdoin taas kouluaitojen sisälle, naapuritallin harjoituskisoihin tosin vain, mutta edes johonkin sentään. Kuukausitolkulla on ehtinyt jo vierähtää aikaa edelliskerrasta.

Paluu maanpinnalle

Onneksi ei sentään kirjaimellisesti kuitenkaan. Melkein kahden viikon leijumisen ja hehkuttamisen jälkeen maanantaina oli arki kuitenkin vastassa töiden lisäksi myös ratsastuksen saralla.

Hupi oli viikonloppuna taas vuokraajan kanssa naapuritallin ristikkoluokassa hauskaa pitämässä. Tuloksena oli nollarata mutta hevosella taisi olla hauskempaa kun kuskilla, kaikki mahdolliset möröt piti kytätä ja esteille lähestymiset olivat sitä että hevonen arpoi kummalta puolela pääsisi näppärämmin sujahtamaan ohi ja kuski yritti epätoivoisesti - mutta onnistuneesti - pitää jalat kiinni ja ajatuksen esteen yli. Edellispäivänä kotona ja vielä verkassa kentällä hevonen toimi kuulemma kuin ajatus mutta ahdas maneesi yksin oli vähän liikaa, varsinkin siellä kauemmassa katsomonpäädyssä mihin oli pesiytynyt kokonainen mörkölauma. Iso plussa kuitenkin kuskille sitkeästä ratsastuksesta (tiedän että luet sinäkin tätä) ja hevoselle siitä että lainetta ei enää toisilla treffeillä kytätty lainkaan vaan se oli este muiden joukossa.

Mutta siihen maanantaihin.

Virhe nro 1: kuvittele meneväsi väsyneenä työpäivän jälkeen kentälle tekemään jotain järkevää.
Virhe nro 2: jätä raippa talliin.
Virhe nro 3: kuvittele tekeväsi se "jokin järkevä" nopeasti kun kaveri odottelee maastoseuraa.

Ei tullut niin sitten yhtään mitään. Hupilla oli kyttäysmoodi päällä (vuohien painimatsi pyöröpaalin kanssa jatkui) ja kun se hoksasi että täti ei keskity ihan täysillä niin se suorastaan heittäytyi makaamaan ohjalle ja jätti takajalat talliin. Tikulla ei olisi tarvinnut kun kerran koskettaa taakse niin hevonen olisi kyllä skarpannut heti mutta kun tikku oli tallissa niin juostiin sitten menemään pitkänä ja etupainoisena. Tai monesti jo se, että raippa on kädessä, auttaa. Jätän yleensä kotona ratsastaessa kisojen tapaan raipan pois heti kun Hupi on vertynyt, koska silloin se on kyllä sataprosenttisesti kuulolla (ja kädet on muutenkin riittävän vaikea joskus pitää omalla paikallaan, saati sitten ylimääräisten tikkujen kanssa). Verkassa vaan joskus hevonen yrittää mennä sieltä missä aita on matalin, niin on helpompi muistuttaa kerran raipalla koskien kun avun saa kohdistettua juuri sinne takajalkoihin missä ongelma yleensä on.

Sata siirtymistä sai hevosta vähän nopeammaksi jalalle mutta samalla se alkoi sitten juosta alta pois. Puolen tunnin tahkoamisen jälkeen totesin että ei tämä tästä ainakaan enää parane, ja lähdin kaverin mukana maastoon. Isoimmat jäykkyydet kuitenkin ehdittiin jumpata pois, ja harjulla taas lähti jumit sekä hevosen että allekirjoittaneen korvienvälistä. Tänään tulee kaveri pistämään ponin ja allekirjoittaneen ruotuun, otetaan uudelleen paremmalla onnella (lue: valmistatumisella).

Otsalamppumaastoilua

Keskiviikkona Hupi sai hölkätä kevyesti liinan päässä. Kiva oli huomata siinäkin kehitystä, kaksi vuotta sitten allekirjoittanutta vietiin välillä kuin märkää rättiä, vuosi sittenkin jarrutusmatka ravista käyntiin oli normaalisti useamman kierroksen mittainen, nyt yhteistyö tälläkin saralla alkaa toimia, ollaan löydetty yhteinen kieli. Taikasana on pyrrr! Pelkkä "kääääääyyyyntiiiiiin" tai "hoooooouuuuuu" ei tee yhtään mitään, sen sijaan kun eteen lisää melko terävänkin "pyrr"-sanan niin johan toimii. Hassua. Nyt voidaan tehdä yhden kierroksen aikana vaikka useampikin käynti-ravi-käynti-siirtyminen. Ja laukatkin alkaa nousta merkistä melko säännöllisesti, ei tarvitse ajaa piiskan ja perkeleitten säestyksellä...

Torstaina olin jo pitkäksi venyneen työpäivän päätteeksi päättänyt antaa itselleni luvan jäädä kentälle pyörimään. Tallilla mieli muuttui kuitenkin, ja maastoseuran puutteesta huolimatta ripustelin hevosen ja itseni täyteen heijastimia ja suuntasin kohti harjua. Harjun tiet ja polut ovat sen verran epätasaisia ja paikoin täynnä kiviä ja juuria, että vaikka leveämmät väylät ovat valoisalla ihan laukattaviakin, niin pelkän otsalampun valossa käynti oli ainoa järkevä askellaji. Alkuun kompuroitiin vähäsen helpommissakin paikoissa, mutta vähitellen Hupi alkoi keskittyä jalkoihinsa ja lopussa mentiin jo hyvin varmajalkaisesti. Ja se rentous, se oli olemassa edelleen. Käsittämättömän hyvä fiilis voi tulla ihan vaan pelkästä maastokävelystä. Mutta kun hevonen kävelee tyytyväisenä pärskien pilkkopimeässä metsässä, pitkin ohjin ja täysin rentona niin väkisin leviää hymy kuskinkin naamalle. Jos polun reunassa oli jotain epäilyttävää niin riitti, että käänsin itse katseen ja lampun valon mörköön ja kerroin että "kyllä, huomasin tuon" niin Hupi huokaisi syvään ja jatkoi tallusteluaan. Kai se alkaa luottaa, Ihan Oikeasti :)

Muiden blogien heijastinkuvien innostamana:

Hevosen pää näyttää kovin pimeältä, pitäisiköhän sille ostaa oma otsalamppu ;)

Rentous on kaiken A ja O

To 3.11.2011

Sunnuntai
Olin viime sunnuntaina koko aamupäivän seuraamassa naapuriseuran kouluvalmennuksia ja hakemassa uusia ideoita omaan työskentelyyn, kroonisen rahapulan vuoksi kun omat valmennustunnit jäävät valitettavan harvoiksi. Varsinaisesti uusia ideoita harjoitusten suhteen ei sinänsä tällä kertaa tullut, mutta sitäkin enemmän vahvistusta sille että tehdään fiksuja asioita. Kaikki neljä valmennusryhmää tekivät siirtymisiä ympyrällä mahdollisimman rennosti liikkuvaa hevosta hakien. Ei ihan hirvittävän kaukana siitä mitä ollaan itse tehty koko viime viikko.


Tallille ajellessa pää oli joka tapauksessa täynnä ideoita ja ajatuksia miten asioita voisi tehdä vieläkin paremmin joten jatkettiin sitten saman harjoituksen parissa. Ja toisaalta kun Hupi on helposti jännittyvää tyyppiä ja nyt liikkunut viime ajat todella rennosti, niin ei varmasti ole huono ajatus vahvistaa entisestään tätä "moodia". Pienen riskin otin kuitenkin ja laitoin hevoselle kanget päähän. Edellinen ratsastuskerta kangilla jokunen viikko sitten meni ihan plörinäksi, kun kävin tekemässä verryttelyt maastossa, Hupi otti ihan liikaa "jippii-täysiä"-kierroksia ja sen jälkeen kaikki vaikuttaminen oli oikeastaan ihan mahdotonta. Ja kun kankien kanssa Hupi on ajoittain edelleen vähän arka tukeutumaan kunnolla kuolaimeen niin homma oli sitten sitä myöten selvä. Nyt tehtiin pitkät alkukäynnit ja verryttelyt tallin omalla harkkalenkillä, ja siitä sitten vähitellen kentälle. Yritän tehdä alkuverryttelyt ainakin osittain muualla kun kentällä, varsinkin nyt kun ilmojen kylmettyä vertyminen vie selvästi pidemmän aikaa, niin pelkkä saman ringin kiertäminen ei varsinaisesti kasvata hevosen työskentelymotivaatiota.

Jos edellinen kerta kangilla oli katastrofi, niin tämä oli sitten sieltä toisesta ääripäästä. Rentous säilyi ihan alusta ihan loppuun asti, ja tuntuma oli hyvä ja tasainen heti alusta alkaen. Kun Hupi pysyy rentona, niin sitä on kangilla helpompi houkutella venyttäytymään vielä pidemmälle eteen-alas myös laukassa. Nivelellä muoto tuppaa laukassa kärsimään ja Hupi haluaisi lyhentää kaulaansa noin kilometrin verran, vaikka käynnissä ja ravissa ei ole mitään ongelmaa. Tiedä sitten missä on ongelma (vahva veikkaus että satulan päällä...) mutta jos näin saadaan hyvää isoa rentoa rullaavaa laukkaa eteen-alas-muodossa niin tehdään sitten näin. Turha kai se on tehdä huonoja toistoja nivelellä vaan hakea rutiinia niin kuin se helpointa on. Monesti kuitenkin kankitreeniä seuraavana päivänä sama hyvä laukka onkin sitten yhtäkkiä löytynyt myös nivelellä ratsastaen, kuten olen tainnut jo aiemminkin mainita.

Hyvä mieli jäi ratsastuskerrasta, tehtiin tavoitteen mukaisesti siirtymisiä rennolla hevosella. Tasainen pyöreä muoto säilyi läpi siirtymisten, aina kun muistin valmistella siirtymisen kunnolla ja ratsastaa uutta askellajia eteenpäin heti ensimmäisestä askeleesta lähtien, myös alaspäin siirtymisissä. Ei jarruteta vaan siirrytään!

Maanantai
Maanantaina olin tallilla vähän kiireessä pitkän työpäivän jälkeen enkä jaksanut alkaa sen kummemmin varusteita virittelemään, joten hevoselle suitset ja itselle kypärä päähän ja ilman satulaa humputtelemaan. Oli muuten tätillä tekemistä istua kyydissä kun liike tuli isona ja rentona läpi selän. Sen verran on sentään oma tasapaino kehittynyt että pystyin kuitenkin ratsastamaan tässä tempossa ihan alusta lähtien, ei tarvinnut aloittaa varovasti mummoravilla kuten aiemmin. Lopussa oli tosin välillä jo vähän tekemistä ravin tasapainottamisen kanssa, kun ison ravin ja altajuoksemisen raja alkoi lähestyä. Kun teki noinabout joka askeleella pienen aavistuksenomaisen puolipidätteen niin homma pysyi kasassa ja tahti hyvänä, mutta unohdupa vain matkustelemaan edes kolmen askeleen ajaksi niin paketti levisi jo. Töitä sai tehdä, mutta hyvä niin :)

Laukat jätettiin vähiin tällä kertaa, en pysty varsinaisesti ratsastamaan isoa laukkaa ilman satulaa vaan homma menee matkusteluksi ja kyydissä keikkumiseksi, joten hyöty on plusmiinus nolla (oma tasapaino sinne plussan puolelle, hevosen tasapaino miinukselle). Muutama nosto tehtiin molemmin päin, hetki hyvää laukkaa ja äkkiä alas raviin ennen kun homma leviää käsiin.

Oman haasteensa ratsastukseen teki myös kentän viereisiin tarhoihin päivällä tuodut uudet valkoiset pyöröpaalit. Tai ei siis pyöröpaalit itsessään vaan tallin maskottivuohet jotka ottivat kaiken ilon irti paaleista: söivät, kiipesivät päälle, ottivat vauhtia kaukaa pimeyden keskeltä ja hyökkäsivät sarvet ojossa kivasti suhisevaa paalimuovia päin. Yllättävän lunkisti Hupi tähän suhtautui, yhtään sivuloikkaa tai vastaavaa ei tehty, mutta sanotaanko että pientä jännittymistä oli havaittavissa hetkittäin ;) Pääsääntöisesti kuitenkin eilisen teemalla jatkaen, rento hevonen, matala muoto, aktiivinen selkä ja takaosa ja kiljoona siirtymistä.

Tiistai
Tiistaina päätin sitten että kahden erittäin onnistuneen kenttätyöskentelypäivän jälkeen on aika antaa hevosen vähän tuulettaa päätään ja lähteä maastoon. Olin käynyt ostamassa otsalamppuunkin uudet patterit ja johan näki taas. Ei tuo mikään valtavan hyvä valoteholtaan ole mutta sen verran näkee että mihin ollaan menossa, tämä Petzl Tikka käytössä siis.

Käytiin alkukäynnit tietä pitkin naapuritallilaisia moikkaamassa. Tänä vuonna ensiratsastus otsalampun kanssa ei aiheuttanut mitään kummallisuuksia, viime vuonna taidettiin hetki miettiä pitääkö oman varjon yli hypätä vaiko ei. Autot ei aiheuttaneet pimeälläkään sen suurempia sydämentykytyksiä, sen sijaan melko reipasta vauhtia vastaan tullu valoton polkupyörä oli aavistuksen epäilyttävä, samoin joku puskassa vaaninut mörkö X, jonka kohdalla otettiin melko reipas tienlevyinen sivuloikka ja paljon isoa puhinaa :D

Suunnattiin sitten Tavelansuoralle jatkamaan viimeviikkoisia suora hevonen -teeman mukaisia harjoituksia, katsomaan että onko opit vielä päässä. Ja olihan ne, päästiin jatkamaan täsmälleen samasta pisteestä kun mihin oltiin edelliskerralla lopetettu: rento, joskin hyvin terävä ja valpas hevonen, joka kuitenkin antoi ratsastaa ja vaikuttaa itseensä. Yksi sunnuntain valmennuksista mieleen jäänyt asia on se, miten hieno ja pieni ero on näyttävän ja käsiin räjähtävän hevosen välillä, ja juuri tällä rajalla taiteilulta tämänkertainen ratsastus tuntui, ja oikealla puolen rajaa pysyttiin koko aika. Eihän Hupista mitään liitokaviota saa tekemälläkään, mutta nyt se tuntui niin jäntevältä, joustavalta ja isosti liikkuvalta kuin vaan mahdollista. Jos jossain olisi rasahtanut tai kolahtanut vähän kovempaa jotain niin varmasti oltaisiin singottu suuntaan X, mutta nyt ei aihetta löytynyt vaan energia kohdistui oikeisiin asioihin.

Tehtiin taas siirtymisiä noin miljoona kappaletta, ja varsinkin ravista käyntiin siirtymiset oli ehkä parhaita ikinä. Aina ne on olleet Hupille vahva kohta, mutta silti monesti tuntuu siltä että jotenkin yhteys katkeaa sen siirtymisen ajaksi, ja vaikka pääsenkin ratsastamaan heti sitä ensimmäistä käyntiaskelta niin itse siirtymisen ajan olen kuitenkin vain matkustaja. Nyt pääsin ensimmäistä kertaa kiinni siihen fiilikseen että ratsastan koko siirtymisen läpi ja ajatus säilyy koko ajan eteen. Pieni ravin kokoaminen, merkki käyntiin siirtymisestä, jalka pysyy kiinni, käsi joustaa eteen ja antaa kaulalle tilaa venyä eteen siirtymisessä. Ja kun ylälinja venyy niin takajaloilla on tilaa tulla alle - tai mikä nyt onkaan muna ja mikä kana - mutta joka tapauksessa tehtiin kyllä elämämme parhaita siirtymisiä varmaan toistakymmentä peräjälkeen. Lopuksi laukkasin vielä muutaman pätkän, tällä kertaa vain tallilta poispäin (virtaa oli niin paljon että toiseen suuntaan olisi voinut rentoudelle käydä hullusti) ja ihan yhtä hienoa laukkaa kuin viimeksikin. Ja normaalisti laukassa edestä kaulaa kasaan kerivälle hevoselle sai syöttää nyt ohjaa lisää kymmenen senttiä :)

Nyt on kulunut jo viikon päivät niin että Hupi on ollut parempi kuin oikeastaan ikinä. Homma lähti toimimaan siitä viikon takaisesta "naksahduksesta" maastossa, ja on kantanut ainakin tänne asti. Kavereille totesin jo, että ihan vaan tiedoksi sille joka tuon hevosen on käynyt vaihtamassa, en kaipaa sitä ylikierroksilla käyvää singeriä takaisin. Tämä rennolla ja toimivalla hevosella ratsastus on paljon kivempaa :)

Keep it simple, stupid!

To 27.10.2011

Kahden viikon ratsastustauko, jestas sentään. Koskahan viimeksi? Ensin tosiaan Hupi järjesti vapaata kenkäepisodillaan ja samana päivänä kun kengittäjä tuli niin allekirjoittanut kehitti itselleen oikein kunnollisen syysflunssan. Hupi sentään liikkui tuon jälkimmäisen viikon lainakuskien avulla ja liinan päässä, kevyesti mutta edes jotenkin.

Maanantai
Parin viikon jälkeen siis takaisin selkään, venyttelemättä ja varsin virtaisalla hevosella. Odotusarvot eivät olleet kovin korkealla siis. Maanantaina vaan jumpattiin kentällä, lähinnä käynnissä ja ravissa, mitään suurempia oikeastaan vaatimatta. Hupi oli vähän jumissa edellispäivänä vuokraajan kanssa suoritetuista ylämäkilaukoista mutta teki kuitenkin ihan asiallisesti mitä pyydettiin. Tai siis sen mitä kyttäämiseltään ehti. Alkukäynneillä käytiin kahdesti keskustelua siitä voiko tietä pitkin edetä jos viereisen talon pihassa on niinkin pelottava asia kun ihminen. Ja sitten hevosparkaa vielä koeteltiin kun omalle harkkalenkille oli kaivettu pari pientä ojaa että vesi valuisi tieltä pois. Siis siellähän asuu selkeästi krokotiililauma. Kun trööttäily ja puhina ei auttanut eikä tyhmä kuski antanut hypätä ympäri ja poistua paikalta niin esitettiin sitten teatraalinen kahden metrin loikka eteen-ylös-ojan-yli... Kentälläkin oli keskittymisvaikeuksia kun kentän päädyssä olevassa tarhassa oli vaanimassa valkoinen pyöröpaali. Suhisi ja sihisi vielä tuulessa. Hupi yritti muutamaan kertaan pelastaa pahaa-aavistamattoman tädin poistumalla vaaravyöhykkeeltä mutta joutui lopulta tyytymään vaan korvien ja silmien pyörittelyyn päädyn kohdalla. Toimittaja haluaa tässä kohtaa huomauttaa että paali on seissyt kyseisessä tarhassa vähintäänkin kaksi viikkoa ;) Kaikista tuijotteluista huolimatta hevonen oli varsin mukava ratsastaa, liikkui ihan ok ja malttoi kuitenkin kuunnella. Vähän jähmeä-tahmea mutta varmasti osin ainakin eilisestä johtuen.

Tiistai
Tiistaina lähdettiin jatkamaan treenejä Tavelan suoralle, ajatuksena saada hevonen liikkumaan vielä paremmin eteen. Kenttä tekee aina sen pienen miinuksen eteenpäinpyrkimykseen vaikka Hupi onkin perusreipas. Parhaat tempoharjoitukset on aina sitäpaitsi tehty nimenomaan maastossa kun luontainen eteenpäinpyrkimys on erittäin hyvä. Tällä kertaa ratsastuksesta tuli hyvin kaksijakoinen. Hupilla tuntuu olevan edelleen aina pieniä vaikeuksia ymmärtää että ihan joka kerta maastossa ei mennä isoa-kovaa vaikka ollaankin tehty ihan säännöllisesti kerta viikoon (vähintäänkin) koulutreenit maastossa, joko tällä suoralla tai harjumontulla. Ensimmäisen puoli tuntia alla oli hevonen joka kävi aivan totaalisen ylikierroksilla, kyttäsi kaikkea eikä antanut vaikuttaa itseensä millään tapaa. Kun käytti jalkaa, niin hevonen tikitti singerin lailla alta pois ja kun koski ohjaan niin sai äkkijarrutuksen ja suoran katsekontaktin yläkautta. Tähän kun lisätään vielä hienot sivulle poistu -liikkeet suoran varrella olevien pyöröpaalien kohdalta niin hermot oli kyllä pienellä koetuksella.

Liian monta kertaa olen jossain kohtaa hermostunut ja antanut hevosen sitten vaan hölkätä miten haluaa ts. jännittyneenä ylitahdissa ylikovaa vailla mitään todellista vaikuttamismahdollisuutta tai laukannut vaan kevyessä istunnassa tyyliin "no mene sitten". Nyt kuitenkin oli oma hermokontrolli kohdillaan ja jatkoin siirtymisiä siirtymisten perään reagoimatta millään tapaa hevosen töhöttämiseen. Pari kertaa meinasi epätoivo iskeä kun mitään muutosta ei meinannut tapahtua, mutta sitten yhtäkkiä, kuin joku olisi jotain taikanappia painanut, alla olikin kuin eri hevonen. Selkä nousi ylös, takajalat alkoi polkea alle, koko hevonen rentoutui, kaula piteni kymmenen senttiä ja tuntuma muuttui kevyeksi. Ja kuskin leuka loksahti auki. En tiedä mitä oikeastaan tein, ehkä lihakset oli lämmenneet kunnolla, ehkä ylimääräinen energia oli töhötetty pois, ehkä osansa oli ravi-seis-peruutus-ravi-siirtymisillä millä takaosaa sai aktivoitua oikeasti mukaan tai sitten kuu ja tähdet vaihtoivat paikkaa mutta ihan käsittämättömän iso ja nopea muutos oli joka tapauksessa. Tehtiin muutama pätkä siirtymisiä välillä käynti-ravi-seis-peruutus vaihdellen, tuntui siltä että välillä melkein ajatuksen voimalla.

Lopulta hevonen tuntui käynnissä ja ravissa niin hyvältä että ajattelin kaivaa vähän verta nenästäni ja nostaa parit laukat (ja katsoa saako niillä rennon hevosen kuumumaan takaisin töhötysvaihteelle...). Tein nostot samaan tapaan ravi-käynti-siirtymisen kautta kuin kentälläkin pari viikkoa sitten ja se toimi edelleen. Nosto tuli voimakkaasti takaosalta, selkä pysyi ylhäällä ja kaula pyöreänä ja pitkänä, ja laukka oli aivan valtavan isoa ja pyörivää, en varmaan suuresti valehtele jos sanon että parempaa kun ikinä ennen. Otettiin nosto tai kaksi molempia laukkoja ja lopetettiin oikeastaan sitten samantien siihen isojen kiitosten kera. Hupilla tuntuu toimivan se, että jos joku asia onnistuu oikeasti tosi hyvin niin loppuverkoista välittämättä lopettaa siihen paikkaan. Nyt helpoin kiitos hevoselle oli antaa pitkät ohjat ja lähteä kotiin, tyytyväisenä pärskivällä hevosella.

Keskiviikko
Edellispäivän onnistunut treeni kantoi hedelmää seuraavallekin päivälle. Käytiin kävelemässä suht pitkät alkukäynnit, ilmojen kylmetessä Hupi vertyy aika paljon hitaammin ja liian nopeasti työt aloittamalla saa vaan kiireisen ja ilman selkää kipittävän hevosen. Tein osan alkuverkoistakin maastossa, ja samantien kun keräsi ohjat käteen niin fiilis oli sama kun mihin edellispäivänä olin lopettanut, suorana ja tasan kahdella ohjalla. Jännän toimivia nämä perusasiat, kaksi ohjaa, kaksi pohjetta, kaksi istuinluuta ja niin edelleen. Keep it simple, stupid! Kentällä on vaan niin pirun helppo jäädä "taivuttelemaan ja jumppaamaan" (lue: vetelemään naruista miten sattuu..?) sen sijaan että antaisi hevoselle edes mahdollisuuden suoristua. Suosittelen kaikille lämpimästi että teette seuraavan koulutreenin viivasuoralla tiellä maastossa, vaikutukset voi olla yllättäviä ;)

Nyt palattiin kuitenkin kentälle jatkamaan, kun kaveri oli mukana rakentamassa meille pieniä tehtäviä puomeilla. Hyvä fiilis jatkui kentälläkin, kun hevonen oli suora ja avuilla niin se oli myös helppo kääntää ja taivuttaa ihan mihin vaan. Vähän ruuhkaisella kentällä joutui välillä väistämään muita nopeastikin (kun täti keskittyi katsomaan hevosen niskaa ja yhtäkkiä-oho oli joku edessä...) mutta edes laukassa nopeat käännökset eivät tuottaneet suuriakaan ongelmia.

Kaveri viritti yksinkertaisen mutta aina yhtä haastavan tehtävän, kaksi puomia pituushalkaisijalla n. 15m välillä, ravissa puomien yli ja väliin käyntiin siirtyminen. Jouduin tosin muuttamaan välin tehtävää jatkuvasti (käyntiä, seis, voltti, ravilla jatkaen jne) ettei Hupi ala ennakoida. Ongelmakohtia tehtävässä oli
1) Kuskin ulkopohje joka olisi kovin mielellään lepattanut kymmenen senttiä irti kyljestä, kuskin samalla ihmetellessä että "miks tää ei käänny".
2) Puolipidätteet. Vaikka hevonen ravaa isommin kuin normaalisti, ei ole kuitenkaan suotavaa antaa sen valua etupainoiseksi ja juoksemaan alta pois. Ratsulla iso ravi ei tarkoita Vermon takasuoratyyliä.
3) Molemmat jalat kiinni. Helpottaa huomattavasti sekä suoristamista että kohtia 1 ja 2. Yllämainitut kolme kohtaa kun muisti niin joka kerta onnistui.

Yleensä joku kolmesta unohtui ja kiemurreltiin linjalta pois tai hevonen painui etupainoiseksi ja jäi roikkumaan ohjalle. Lopussa kaverin nuori estehevosenalku tuli mukaan ja vaihdettiin tehtävä kolmeksi peräkkäiseksi ravipuomiksi. Hyvin venyi töpöjalkainen putteruuna samoille ravipuomiväleille kuin isoravinen puoliverinen, alkuhämmennyksen jälkeen jopa suht helpon oloisesti :)

Iso hiki tuli molemmille mutta hyvä mieli myös. Kaverille kiitos vielä kerran avusta, tiedän että luet tätä :)

Talvikenkiä ja kesäkuvia

Ma 17.10.2011

Hupi järjesti itselleen menneellä viikolla jokusen päivän kevyempää liikuntaa kilkkaavalla takakengällä ja luottokengittäjän sairasloman takia kengitys venyi vielä vähän pidemmälle. Tänään saatiin uudet kengät alle (mistä suuri kiitos pikahälytyksellä tulleelle tuuraajalle!), laitettiin samantien talvimonot neljällä hokilla kun seuraava kengitys on edessä vasta joulukuun puolella.

Kun ei kerran ole muuten juurikaan mitään sanottavaa niin laitetaan muutama kuva kesältä näytille.

Hevosilla Siwassa käymässä. Ostoksina neljä jäätelöä ja porkkanapussi.

Harjupoluilla maastoilemassa.

Nautiskelija kesälaitumella

Täti reenaa tasapainoaan ;)

Ja edelleen.

Kaverukset Hupi ja Ynneri.

Hupi vahtivuorossa.

Uusi kaveri, 3v friisiruuna Buddy.

Buddy ja kaksi ahnetta putteruunaa.

Turkiseläin

Su 16.10.2011

Ei tule kylmä kun kasvattaa jo lokakuussa kunnon turkin, sanoo Hupi.

Laukannostotreeniä

Pe 7.10.2011

Joskus homma menee niin sanotusti putkeen. Siis että päivällä suunnittelee treenin ja illalla toteuttaa sen täydellisesti suunnitelman mukaan. Sillä fiiliksellä elää päivän jos toisenkin :)

Meillä projektina oli tällä kertaa laukannostot. Kuten aiemmassa tekstissä jo totesin, laukannostoille "tarttis tehrä jotain". Maanantaina kaverin kuvaama videonpätkä paljasti totuuden niin selvästi että täti päätti tarttua ongelmaan. Hupi ennakoi nostoja hurjan, varsinkin innostuessaan ja alkaa tarjota laukkaa joka väliin, tikittää ja jännittyy. Vaikka nostot tuleekin pyynnöstä niin sen sijaan että sisätakajalka astuisi pitkälle alle ja polkisi heti ensimmäisestä askeleesta lähtien kunnolla, Hupi heittää nostossa takajalat parin askeleen ajaksi singer-vaihteelle, tikkaa sellaisia minikokoisia askeleita ja lähtee pahimmillaan laukkaan lähes tasa-takajaloin. Mikä tietysti näkyy laukan laadussa parin ekan askeleen aikana. Muodosta puhumattakaan.

Video siirtyi koneelle vähän tökkien ja kuva ei kulje tasaisella nopeudella vaan hidastuu ja nopeutuu välillä. Siirrän paremmilla piuhoilla kun ehdin, mutta jonkunlaisen käsityksen tilanteesta tästä kai kuitenkin saa. Kaikki videon nostot on käynnistä mutta sama ongelma toistuu myös ravista nostaessa.

Samaiselta videolta näkyi kuitenkin myös, että ihan ylivoimaisesti parhaat käyntiaskeleensa Hupi ottaa heti ravista käyntiin siirtymisen jälkeen (olettaen että kuski ei jää ohjaan roikkumaan). Takajalat polkee pari-kolme askelta tosi syvälle rungon alle ja ylälinja on pyöreä ja rento. Joten lasketaan 1+1 yhteen ja suunnitellaan päivän treeni: ravista siirtyminen käyntiin, mistä suoraan heti ensimmäisestä käyntiaskeleesta laukannosto. Ja sehän toimi. Tuli peräjälkeen varmaan kymmenkunta elämämme parasta laukannostoa, jänteviä, rentoja, muoto ja tuntuma säilyttäen. Ja ei tarvinnut miettiä että polkeeko takajalka alle, sen tunsi että nyt todellakin polkee. Tein paljon toistoja molemmin päin (homma toimi myös oikealle eli heikompaan suuntaan) ja sitten kun alkoi tuntua tosi helpolta, niin lisäsin vähitellen käynnin määrää ja lopulta tuli pari ihan asiallista nostoa myös suoraan käynnistä. Täytyy jatkaa samaa harjoitusta vielä pari kertaa että saa oikean fiiliksen selkäytimeen asti sekä itselle että hevoselle.

Ja kun takaosa oli aktiivisena alla niin Hupi esitti lopussa myös valtavan hienoja siirtymisiä laukan sisällä, lähti keskilaukkaan työntämällä takaa eikä "kaatumalla" edestä kuten yleensä - ja tuli myös takaisin käytännössä ohjaan juuri koskematta ja muodon lyhentymättä. Vaikka olen päässyt laukkaa säätelemään jonkun verran aiemminkin niin eteen on lähdetty vähän "tykittämällä" ja tahti on kiihtynyt ja hevonen painunut etupainoiseksi. Tästä taas seurauksena on ollut se, että takaisin harjoituslaukkaan siirtyminen on tapahtunut tylysti naruista vetämällä -> etuosa lyhenee kilometrin ja menee ihan lyttyyn -> takaosa ei polje -> laukan laatu kärsii. Nyt tuli ekaa kertaa sellainen fiilis että etuosalle ei tapahdu oikeastaan mitään, mutta takajalat tulee enemmän alle ja lähtee "pomputtamaan" laukkaa ylöspäin. Ja ylipäätään koko laukka tuntui selvästi isommalta kun aiemmin, mutta silti niin helposti hallittavalta.

Tällä fiiliksellä elää taas hetken :)

Kouluponi estehyppelöissä

Su 2.10.2011

Hupin vuokraaja päästi lunastamaan kesäisiä lupauksiaan kun naapuritallin estekisoista löytyi se pieni kiltti ristikkoluokka. Luokan muut osallistujat olivat pikkushettiksiä mutta jos a) hevonen on hypännyt naurettavan vähän, b) hevosella on ollut jalkavamma, c) kuski on rimakauhuinen ja d) kuski on kisakauhuinen niin se harkkakisan leikkimielinen ristikkoluokka, jossa palkintona on hyvää mieltä ja ehkä kavereiden pientä vinoilua, oli ihan sopiva paikka lähteä mukaan. Estehevostahan tuosta ei ikinä ole tarkoitus tehdä, hypätä vaan välillä vähäsen jumpan, takaosareenin ja mielenvirkistyksen vuoksi.

Kuskin naama oli hiukan valkoinen kisapaikalle päästessä ja vielä valkoisemmaksi se muuttui kun kävi ilmi että ristikkoluokassa oli mukana myös kirkuvankeltainen lankkupysty ja sininen laine, Hupihan on nähnyt vain puomeja. Mutta nyt näki muutakin eikä kehittänyt niistä edes mitään ongelmaa. Sujuva rata, yksi pudotus - Hupi ei ollut ihan varma onko tikut ristissä esteitä eikä vaivautunut hirveästi varomaan. Lankku ei aiheuttanut mitään ylimääräistä, este muiden joukossa. Lainetta piti vähän tuijottaa ja hypätä varmuuden vuoksi vähän ylimääräistä ettei vaan este pure nilkkaan, mutta ei merkkiäkään epäröinnistä. Tuloksena tyytyväinen ratsukko ja kuski joka uhkasi lähteä leikkiin toisenkin kerran. Tämä lupaus muistetaan ;)

Treffit ampiaisen ja hirven kanssa ja muita tarinoita

Ke 21.9.2011

Jätetään päivitystaukolöpinät sikseen, kaikki tietää jo.

Hupilla on ollut aktiivista treffirintamalla. Ensin vaihtoi tallilla poikakaverin tuoreempaan, kun tarhakaverina ollut 21v suomenhevonen vaihtui 3v friisiläisruunaan. Hyvin näyttävät tulevan toimeen, vaikka sopeutuvainenhan Hupi on aina ollut. Vielä ei ole tähän päivään mennessä löytynyt sellaista hevosta jonka kanssa ei olisi voinut laittaa yhteen, kokeiltu on kaikki kiimaisista tammoista orin elkeillä ja isolla egolla varustettuihin ruuniin.

Ne toiset treffit ampiaisen kanssa sen sijaan olisi voinut jättää väliin, ei mennyt yhtä sujuvasti. Olin juuri ehtinyt ilmoittautua KaRan seuranmestaruuksiin kun tallilta tuli puhelua että hevosella on pää niin turvoksissa että toinen silmä on ihan umpeen muurautunut. Ei muuta kun autoon ja tallille. Tallinomistajista toinen sanoi nähneensä kun Hupi reilua tuntia aiemmin otti spurttia laitumen perältä, mutta eipä tuollaiseen kukaan enempää kiinnitä huomiota, kyllähän nuo välillä juoksevat pieniä vihreitä miehiäkin karkuun. Mutta tapahtuman ajankohta nyt oli kuitenkin näin ollen suurinpiirtein tiedossa. Mitään jälkeä päästä ei löytynyt, mikä osaltaan rajaa myös käärmeenpureman mahdollisuutta pois (kyyn neljä hammasta luulisi edes jonkun havaittavan jäljen jättävän), sen lisäksi että alueella ei ilmeisesti ole juuri koskaan nähty käärmeitä, sen sijaan maa-ampiaisen pesiä pusikon reunamilla saattaisi hyvinkin olla.

Hupi söi ja joi normaalisti ja oli muutenkin ihan oma itsensä, pää vaan oli sen näkönen että olisi isompaakin matsia ottanut. Päivystävä käski seurailla jonkun aikaa mutta lopulta kun turvotus ei oikein lähtenyt laskemaan millään, ennemmin päinvastoin, ja limakalvot alkoi mennä vaaleammiksi niin kävi sitten tuikkaamassa kortisonia. Kisasuunnitelmat meni sitten siinä, mutta pääasia oli kuitenkin se että Hupi oli jo seuraavana päivänä huomattavasti paremman näköinen. Pään turvotus oli laskenut kokonaan ja enää leuanalusen ja kaulan imusolmukkeet oli vähän normaalia suuremmat.

Kolmannet treffit olikin sitten eilisellä maastoreissulla. Olen aina hehkuttanut kaikille että meillä päin ei ole hirvikärpäsiä kun ei ole hirviäkään. Tänä syksynä on sitten tämä väite todistettu vääräksi kaikilta osiltaan. Ensin tallilla hevosesta kaivettiin yksi ja omasta päästä useampikin hirvari, ja eilen sitten hevosella tietä pitkin kävellessä rupesi kuulumaan puskasta ihan hirvittävää rytinää. Siinä on puskan takana heti naapurin kenttä, ja ensimmäinen ajatus oli että joku on pudonnut ja sieltä tulee hevonen. No ei ollut hevonen vaan hirvi, rytisteli siihen tielle melko lailla meidän kohdalta, meni hetken matkaa ojanpiennarta, tien yli ja toiselle puolen pellolle. Hupi oli lähinnä hämmentyneen oloinen, ei merkkiäkään pakenemisesta vaan korvat hörössä löysin ohjin katseli perään että mihinkäs tuo kaveri oikein juoksee. Hirvi-parka sen sijaan oli vähän hukassa olevan oloinen, varmaankin viimevuotisia vasoja, nyt kesällä vierotettu eikä oikein tiennyt mihin mennä.

Talli on ihan asutuksen keskellä (lähimmälle omakotialueelle parisataa metriä ja Kangasalan keskustaan pari kilometriä) niin on tottunut siihen ettei tuolla juuri jänistä tai kettua suurempia eläimiä näe. Nyt kuitenkin eilen hirvi ja edeltävällä viikolla kaveri oli nähnyt valtavan ilveksen juoksevan tallitien ja laidunten poikki. Lähimmistä susi- ja karhuhavainnoista sentään on useampia kilometrejä matkaa...

Videot Niihamasta

Keskusteluyhteys videokameran ja tietokoneen välille luotu, videot vihdoin esillä. Katsokaa ja kauhistukaa ;)

C-merkin kouluohjelma


K.N. Special

Niihaman aluekisat ja keltaisia rusetteja

Su 24.7.2011

Vihdoinkin taas kouluaitojen sisälle! Aikataulujen tekijä oli ihanasti onnistunut laittamaan aamu-unisen kuskin molemmat startit vasta iltapäivän puolelle, joten ei tarvinnut herätä tallille kukonlaulun aikaan. Sen sijaan ehdin käydä aamupäivällä pyörähtämässä Niihamassa katsomassa kaverin radan ja suhasin vasta sen jälkeen tallille laittamaan hevosta kuljetuskuntoon. Keli oli onneksi vähän viileämpi kun pari edellistä päivää, lähellä hellelukemia silti. Niin, ja ratoina siis alueluokat C-merkki ja KN Special.

Rekkaan lastaus meni jo paremmin kun viime kerralla (jossa siinäkään ei suurta moittimista ollut). Tosin rekan kurvatessa pihaan Hupi päätti että se tulee päälle ja pienten hevosparkojen on syytä paeta - ja repi itsensä puoliksi irti naruista... Pieni vekki päähän, ei muita vaurioita, ellei rikkoontuneita naruja lasketa.

Oltiin perillä kisapaikalla ihan suunnitellun aikataulun mukaan, ajoissa mutta ei niin että olisi joutunut hurjasti odottelemaan. Olin käynyt kansliassa jo aamulla, joten kuskille ja hevoselle kamat niskaan ja mars verryttelyyn. Verkka oli maneesissa, viisi ratsukkoa kerralla per luokka. Hyvin tilaa ja loistava pohja. Ulkokentälle pääsi vasta yhtä ratsukkoa ennen eli siinä päätin keskittyä enää vaan ihan pieneen hienosäätöön, Hupista kun ei koskaan tiedä miten se reagoi paikan vaihtumiseen. Tällä kertaa ei reagoinut juurikaan millään tapaa, jännittyi vasta kun lähdettiin rataa kiertämään. Tosi menossa se oli koko ajan ja en oikein päässyt missään kohtaa ratsastamaan jalalla eteenpäin. Tuloksena oli aika kiireinen ja miljoonaa tikkaava poni, ja pitkästä aikaa taas se fiilis että hevosella on kaasu ja kuski yrittää jarrutella sopivissa väleissä. Jos olisin ollut menossa vain yhden radan niin olisin tehnyt varmaan aika paljon isoa laukkaa, ja yrittänyt sitä kautta saada muutosta aikaan mutta nyt en halunnut väsyttää hevosta liikaa, joten kun se kuitenkin oli periaatteessa ihan kuulolla kuitenkin niin mentiin sitten tikittäen. C-merkissä ravia onneksi on aika vähän ja laukassa Hupi oli heti vähän rennompi.

Rataa kiertäessä kytättiin ja tuijotettiin aitoja, ja sen verran sama meno jatkui radallakin että tuntui siltä että ratsastan koko ajan sisäjalka kiinni että päästäisiin edes lähelle aitaa (ja tietysti samalla hevonen tikkaa entistä tiuhemmin kun jalka on kiinni). Raviosiot meni miten meni, (kutosta, yksi vitonen). Ekaa laukannostoa ennen tein ihan liian ison puolipidätteen ja käynti meni tahdittamiseksi, ja oikea laukka oli ympyrällä kaikkea muuta kun sujuvaa. Sisäpohje ei ollut läpi ja koitin ohjalla pitää hevosen ympyrän uralla - tuloksena lapa edellä ulos asettuen laukkaava eläin. Ei hyvä. Vasen laukka ja loput raviosuudet meni kuitenkin ihan siististi ja jo vähän rennommin, lähinnä tasaista seiskaa, yksi kutonen. Tuloksena lopulta yllättävänkin hyvä 60.556% ja ennen tokaa starttia oltiin ihan selvästi sijoilla. Itseä jäi harmittamaan alun jännittyneisyys ja kiireisyys, loppuohjelma oli ihan selvästi parempi.

Starttien välissä oli pari tuntia joten hevonen pääsi pienelle pesulle ja varjoon huilaamaan. Vähän oli tekemistä skarpata vielä uudelleen, mutta koska ekasta radasta jäi kuitenkin vähän hampaankoloon niin ehdottomasti kuitenkin olin sitä mieltä että on hyvä asia päästä vielä uudestaan radalle. Tein suht lyhyen verkan, maneesissa kolmen ratsukon ajan ja kentällä sen yhden verran. Maneesissa Hupi oli, jos mahdollista, vielä kiireisempi ja jännittyneempi. Alunperin olin kuvitellut että joudun herättelemään vähän takaa löysää hevosta tekemällä sata siirtymistä mutta lopulta aika menikin siihen että yritin vaan ratsastaa mahdollisimman tasaista ja hidastahtista ravia humputi-humputi-humputi, pyöreäksi ja rennoksi ja taipuisaksi ja notkeaksi. Aika riitti juuri sopivasti ja kentällä alla olikin jo astetta rauhallisempi hevonen jota pääsi nyt ratsastamaan jo vähän myös jalalla eteenpäin kun tahti oli hieman maltillisempi.

Kouluaidat oli selvästi kytätty, vaikka oltiinkin eri radalla niin ei tarvinnut enää keskustella siitä että voidaanko mennä kolmea metriä lähemmäs aitaa. Raviosuus edelleen vähän kiireinen, mutta ei ollenkaan niin paljon kun ekalla radalla. Edelleen tuli sanomista takaosan voimattomuudesta ja tahdista, varsinkin kaarteissa. Raviosuus molemmilta tuomareilta tasaisesti kutosen molemmin puolin. Sen sijaan siirtymisistä saatiin kiitosta, lävistäjän kahden kertoimella oleva käyntisiirtyminen molemmilta 7, ja nyt kun sisäpohje oli läpi niin pääsin taivuttamaan kaarille paremmin, ja saatiinkin kommenttia "taipuu melko hyvin", ja jälkimmäisestä laukkaympyrästä jopa 7/7,5. Käynti jäi tosi lyhyeksi vaikka yritin antaa edestä tilaa (5/5,5) mutta en uskaltanut pyytää yhtään lisää ekan radan tahtirikon pelossa. Laukkaosuus oli ihan sujuva, nostot merkistä (joskin vähän varmistellen ja tuupaten), varsinkin vasen laukka oikeinkin hyvää, ja vanha murheenkryyni eli diagonaalit suht asiallisesti. Se käyntiinsiirtyminen nyt oli mitä oli, kaverin sanojen mukaan "olittehan te jo L:ssä ihan tukevasti käynnissä". Lopputervehdykseen on muuten kamalan vaikeaa ratsastaa käynnissä mahdollisimman rauhassa ja hitaasti ja rennosti.

Mutta mutta, oikeassa laukassa meinasi tulla pieni (tai siis oikeastaan aika pirun iso) kämmi, kuskin ulkopohje huiteli taas tapansa mukaan jossain ihan muualla kun siinä kyljessä kiinni ja koska radoilla oli portit auki koko ajan niin Hupi oli hetken aikaa ihan varma että täti tahtoo nyt että hän laukkaa portista ulos, ulkoetujalka taisi käydä jo melkein ulkona kun kerkesin äkkiä polkasta jalan kylkeen ja vetää narusta että eikun tänne. Toinen tuomareista oli kauniisti kirjoittanut paperiin "reitti hukassa lopussa". Oli meillä molemmilla reitti selvillä, se vaan ei ollut ihan sama koko aikaa...

Loppukommenteissa oli mainintoja siististä radasta, iloisesta ratsukosta (allekirjoittanutta tais vähän naurattaa kun a) rillit valui koko ajan nenälle ja b) tuon ylläolevan porttiepisodin jälkeen) ja taas siitä takaosan voimattomuudesta. Samoin Oriveden tapaan laukannostoihin toivottiin enemmän energiaa. Joudun ottamaan ravin tosi lyhyeksi että saan noston tulemaan merkistä, ja ekat laukka-askeleet on epäilemättä ravinostoissa aika voimattomia. Täytyy ilmeisesti kotona alkaa reenaamaan nostoja vähän isommasta ravista, että lähtisi rullaamaan laukkakin heti ekasta askeleesta eteenpäin, vaikka sitten alkuun olisikin vähän holtitonta.

Joka tapauksessa radalta poistui erittäin tyytyväinen ratsukko. Vaikka virheitä tuli ja parantamisen varaa jäi edelleen niin kovin montaa turhaa pinnaa en kyllä pois antanut vaan tämänhetkisellä tasolla rata oli aika lähelle nappisuoritusta. Tulos lopulta prosentteina 61.600% eli huimasti yli odotusten. Hiukan hämmentyneinä mutta erittäin tyytyväisinä lähdettiin lopulta elämämme toisista aluekisoista kotiin kahden keltaisen ruusukkeen kanssa, molemmissa luokissa oli kuitenkin yli 30 lähtijää. Ekassa palkintojenjaossa Hupi pysyi tällä kertaa nahoissaan (vrt. edellinen Niihaman reissu huhtikuussa) ja esitti kunniakierroksella jopa laukkaa monteravin sijaan, tokan luokan rusetti haettiin myöhemmin kansliasta kun oltiin palkintojenjaon aikaan (pj-tuomarin luvalla) jo viemässä hevosta kotiin.

Videomateriaalia seuraa perässä kunhan saan lainakameran keskustelemaan koneen kanssa. Molemmat radat ja palkintojenjako on tallessa.

Jos jotain negatiivista pitää oikein hakemalla hakea niin seuraavat Niihaman kisat jää nyt sitten meiltä väliin, kun HeB on avoin aluekisoissa HeB-tasolla sijoittumattomille ratsukoille... Hupsista.