Keep it simple, stupid!

To 27.10.2011

Kahden viikon ratsastustauko, jestas sentään. Koskahan viimeksi? Ensin tosiaan Hupi järjesti vapaata kenkäepisodillaan ja samana päivänä kun kengittäjä tuli niin allekirjoittanut kehitti itselleen oikein kunnollisen syysflunssan. Hupi sentään liikkui tuon jälkimmäisen viikon lainakuskien avulla ja liinan päässä, kevyesti mutta edes jotenkin.

Maanantai
Parin viikon jälkeen siis takaisin selkään, venyttelemättä ja varsin virtaisalla hevosella. Odotusarvot eivät olleet kovin korkealla siis. Maanantaina vaan jumpattiin kentällä, lähinnä käynnissä ja ravissa, mitään suurempia oikeastaan vaatimatta. Hupi oli vähän jumissa edellispäivänä vuokraajan kanssa suoritetuista ylämäkilaukoista mutta teki kuitenkin ihan asiallisesti mitä pyydettiin. Tai siis sen mitä kyttäämiseltään ehti. Alkukäynneillä käytiin kahdesti keskustelua siitä voiko tietä pitkin edetä jos viereisen talon pihassa on niinkin pelottava asia kun ihminen. Ja sitten hevosparkaa vielä koeteltiin kun omalle harkkalenkille oli kaivettu pari pientä ojaa että vesi valuisi tieltä pois. Siis siellähän asuu selkeästi krokotiililauma. Kun trööttäily ja puhina ei auttanut eikä tyhmä kuski antanut hypätä ympäri ja poistua paikalta niin esitettiin sitten teatraalinen kahden metrin loikka eteen-ylös-ojan-yli... Kentälläkin oli keskittymisvaikeuksia kun kentän päädyssä olevassa tarhassa oli vaanimassa valkoinen pyöröpaali. Suhisi ja sihisi vielä tuulessa. Hupi yritti muutamaan kertaan pelastaa pahaa-aavistamattoman tädin poistumalla vaaravyöhykkeeltä mutta joutui lopulta tyytymään vaan korvien ja silmien pyörittelyyn päädyn kohdalla. Toimittaja haluaa tässä kohtaa huomauttaa että paali on seissyt kyseisessä tarhassa vähintäänkin kaksi viikkoa ;) Kaikista tuijotteluista huolimatta hevonen oli varsin mukava ratsastaa, liikkui ihan ok ja malttoi kuitenkin kuunnella. Vähän jähmeä-tahmea mutta varmasti osin ainakin eilisestä johtuen.

Tiistai
Tiistaina lähdettiin jatkamaan treenejä Tavelan suoralle, ajatuksena saada hevonen liikkumaan vielä paremmin eteen. Kenttä tekee aina sen pienen miinuksen eteenpäinpyrkimykseen vaikka Hupi onkin perusreipas. Parhaat tempoharjoitukset on aina sitäpaitsi tehty nimenomaan maastossa kun luontainen eteenpäinpyrkimys on erittäin hyvä. Tällä kertaa ratsastuksesta tuli hyvin kaksijakoinen. Hupilla tuntuu olevan edelleen aina pieniä vaikeuksia ymmärtää että ihan joka kerta maastossa ei mennä isoa-kovaa vaikka ollaankin tehty ihan säännöllisesti kerta viikoon (vähintäänkin) koulutreenit maastossa, joko tällä suoralla tai harjumontulla. Ensimmäisen puoli tuntia alla oli hevonen joka kävi aivan totaalisen ylikierroksilla, kyttäsi kaikkea eikä antanut vaikuttaa itseensä millään tapaa. Kun käytti jalkaa, niin hevonen tikitti singerin lailla alta pois ja kun koski ohjaan niin sai äkkijarrutuksen ja suoran katsekontaktin yläkautta. Tähän kun lisätään vielä hienot sivulle poistu -liikkeet suoran varrella olevien pyöröpaalien kohdalta niin hermot oli kyllä pienellä koetuksella.

Liian monta kertaa olen jossain kohtaa hermostunut ja antanut hevosen sitten vaan hölkätä miten haluaa ts. jännittyneenä ylitahdissa ylikovaa vailla mitään todellista vaikuttamismahdollisuutta tai laukannut vaan kevyessä istunnassa tyyliin "no mene sitten". Nyt kuitenkin oli oma hermokontrolli kohdillaan ja jatkoin siirtymisiä siirtymisten perään reagoimatta millään tapaa hevosen töhöttämiseen. Pari kertaa meinasi epätoivo iskeä kun mitään muutosta ei meinannut tapahtua, mutta sitten yhtäkkiä, kuin joku olisi jotain taikanappia painanut, alla olikin kuin eri hevonen. Selkä nousi ylös, takajalat alkoi polkea alle, koko hevonen rentoutui, kaula piteni kymmenen senttiä ja tuntuma muuttui kevyeksi. Ja kuskin leuka loksahti auki. En tiedä mitä oikeastaan tein, ehkä lihakset oli lämmenneet kunnolla, ehkä ylimääräinen energia oli töhötetty pois, ehkä osansa oli ravi-seis-peruutus-ravi-siirtymisillä millä takaosaa sai aktivoitua oikeasti mukaan tai sitten kuu ja tähdet vaihtoivat paikkaa mutta ihan käsittämättömän iso ja nopea muutos oli joka tapauksessa. Tehtiin muutama pätkä siirtymisiä välillä käynti-ravi-seis-peruutus vaihdellen, tuntui siltä että välillä melkein ajatuksen voimalla.

Lopulta hevonen tuntui käynnissä ja ravissa niin hyvältä että ajattelin kaivaa vähän verta nenästäni ja nostaa parit laukat (ja katsoa saako niillä rennon hevosen kuumumaan takaisin töhötysvaihteelle...). Tein nostot samaan tapaan ravi-käynti-siirtymisen kautta kuin kentälläkin pari viikkoa sitten ja se toimi edelleen. Nosto tuli voimakkaasti takaosalta, selkä pysyi ylhäällä ja kaula pyöreänä ja pitkänä, ja laukka oli aivan valtavan isoa ja pyörivää, en varmaan suuresti valehtele jos sanon että parempaa kun ikinä ennen. Otettiin nosto tai kaksi molempia laukkoja ja lopetettiin oikeastaan sitten samantien siihen isojen kiitosten kera. Hupilla tuntuu toimivan se, että jos joku asia onnistuu oikeasti tosi hyvin niin loppuverkoista välittämättä lopettaa siihen paikkaan. Nyt helpoin kiitos hevoselle oli antaa pitkät ohjat ja lähteä kotiin, tyytyväisenä pärskivällä hevosella.

Keskiviikko
Edellispäivän onnistunut treeni kantoi hedelmää seuraavallekin päivälle. Käytiin kävelemässä suht pitkät alkukäynnit, ilmojen kylmetessä Hupi vertyy aika paljon hitaammin ja liian nopeasti työt aloittamalla saa vaan kiireisen ja ilman selkää kipittävän hevosen. Tein osan alkuverkoistakin maastossa, ja samantien kun keräsi ohjat käteen niin fiilis oli sama kun mihin edellispäivänä olin lopettanut, suorana ja tasan kahdella ohjalla. Jännän toimivia nämä perusasiat, kaksi ohjaa, kaksi pohjetta, kaksi istuinluuta ja niin edelleen. Keep it simple, stupid! Kentällä on vaan niin pirun helppo jäädä "taivuttelemaan ja jumppaamaan" (lue: vetelemään naruista miten sattuu..?) sen sijaan että antaisi hevoselle edes mahdollisuuden suoristua. Suosittelen kaikille lämpimästi että teette seuraavan koulutreenin viivasuoralla tiellä maastossa, vaikutukset voi olla yllättäviä ;)

Nyt palattiin kuitenkin kentälle jatkamaan, kun kaveri oli mukana rakentamassa meille pieniä tehtäviä puomeilla. Hyvä fiilis jatkui kentälläkin, kun hevonen oli suora ja avuilla niin se oli myös helppo kääntää ja taivuttaa ihan mihin vaan. Vähän ruuhkaisella kentällä joutui välillä väistämään muita nopeastikin (kun täti keskittyi katsomaan hevosen niskaa ja yhtäkkiä-oho oli joku edessä...) mutta edes laukassa nopeat käännökset eivät tuottaneet suuriakaan ongelmia.

Kaveri viritti yksinkertaisen mutta aina yhtä haastavan tehtävän, kaksi puomia pituushalkaisijalla n. 15m välillä, ravissa puomien yli ja väliin käyntiin siirtyminen. Jouduin tosin muuttamaan välin tehtävää jatkuvasti (käyntiä, seis, voltti, ravilla jatkaen jne) ettei Hupi ala ennakoida. Ongelmakohtia tehtävässä oli
1) Kuskin ulkopohje joka olisi kovin mielellään lepattanut kymmenen senttiä irti kyljestä, kuskin samalla ihmetellessä että "miks tää ei käänny".
2) Puolipidätteet. Vaikka hevonen ravaa isommin kuin normaalisti, ei ole kuitenkaan suotavaa antaa sen valua etupainoiseksi ja juoksemaan alta pois. Ratsulla iso ravi ei tarkoita Vermon takasuoratyyliä.
3) Molemmat jalat kiinni. Helpottaa huomattavasti sekä suoristamista että kohtia 1 ja 2. Yllämainitut kolme kohtaa kun muisti niin joka kerta onnistui.

Yleensä joku kolmesta unohtui ja kiemurreltiin linjalta pois tai hevonen painui etupainoiseksi ja jäi roikkumaan ohjalle. Lopussa kaverin nuori estehevosenalku tuli mukaan ja vaihdettiin tehtävä kolmeksi peräkkäiseksi ravipuomiksi. Hyvin venyi töpöjalkainen putteruuna samoille ravipuomiväleille kuin isoravinen puoliverinen, alkuhämmennyksen jälkeen jopa suht helpon oloisesti :)

Iso hiki tuli molemmille mutta hyvä mieli myös. Kaverille kiitos vielä kerran avusta, tiedän että luet tätä :)